Sign in to follow this  
Followers 0
dansku

IVF kokemukset

462 posts in this topic

@Kirsty tänään uutiset olivat hyviä - viidestä munasolusta neljä oli hedelmöittynyt! :lipsrsealed: Yksi munasoluista oli ollut raaka.

Huomenna sitten saan tietää, kuinka moni on jakautunut ja tiistaihin joudutaan odottamaan tietoa siitä, kuinka moni jaksaa blastoiksi. 

Olin niin uskomattoman huojentunut - en ollut kuullut labrasta mitään puoli yhteentoista mennessä ja soitin itse. Pelotti ihan kamalasti kyllä. Nyt vain toivotaan, että kaverit jaksaisivat eteenpäin. Meillähän tuli siis viimeksi hedelmöittyneitä neljä, eli sinänsä ollaan samassa tilanteessa. Tää piinailu on kyllä todella hajottavaa! :ph34r:

Kiitos @Kirsty ihana tsempistä, tulee tosi hyvä mieli, kun jaksat elää mukana. :lipsrsealed::lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänne on tullut valtavasti tekstiä sitten viime kirjoitteluni. Joulunaika oli niin kiireinen kaikenlaisen sukuloinnin ja muiden joulutouhujen parissa, etten ehtinytkään aikomuksistani huolimatta silloin tänne kirjoittelemaan. Ja nyt tällä viikolla puolestaan olen ollut viheliäisessä flunssassa, joka vei niin paljon mehuja, että vaivalla olen saanut yhden ainoan viestin kirjoitettua koko foorumille :wacko: Mutta nyt alkaa onneksi elo jo kohentua siihen malliin, että pystyy taas keskittyä tähänkin ^_^

Ensinnäkin suuren suuret pahoittelut @sarvis raskauden päättymisestä, on kyllä todella epäreilua! :girl_cry: Ihailtavan tyynesti tunnut kylläkin itse ottavan asian. Hyviä puolia tarkastellen ymmärrän kyllä pointtiasi siinä, että ainakin jotain selvästi yrittää tapahtua, kun raskaus lähti edes alulle. Ja sehän on toki aina parempi kuin ei mitään. Liekö tämä tosiaan sen DHEA-kuurin vaikutusta, mikä lupailisi kyllä hyvää tuleviin hoitoihinkin. Ei muuta kuin vinhasti uudelleen niitä pillereitä (tai missä muodossa niitä sitten nautitaankaan) poskeen, että olosuhteet hoidon aikana olisivat mahdollisimman optimaaliset! :) Koska se seuraava hoito nyt siis alkaakaan? Voimia matkallesi eteenpäin! :lipsrsealed:

Pahoittelut myös sulle @Tinas edellisen hoitokierron päättymisestä negaan :( Hyvä kuitenkin, että olet päässyt heti takaisin sorvin ääreen. Itse ainakin vihasin eniten (tai no okei, melkein eniten, sillä negatulosta vihasin vielä enemmän) toimetonta odottelua hoitokiertojen välissä. Mahtaisiko tuohon munasolujen katoon vaikuttaa se, että sulla oli nyt enemmän hajontaa follien koossa kuin ekalla IVF-hoitokerralla...? Mun kokemuksen mukaanhan tuo hajonta nimittäin ei ole hyvä juttu: suurimmat follit määräävät vääjäämättä punktion tahdin, jolloin pienimmät eivät ehdi enää mukaan tai jos ehtivätkin, niin jäävät raaoiksi <_< Mutta erittäin hienoa kuulla, että viidestä munasolusta kuitenkin neljä hedelmöittyi! Nyt hurjasti onnea matkaan huomiselle, että saisit kuulla kaikkien vielä jakautuneenkin!! :tender:

Olikos sulla @Kirsty ar-ultra jo ensi maanantaina? Onnea matkaan siis sullekin, toivottavasti kaikki on niin kuin pitää! :lipsrsealed:

Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille! ^_^ Toivottavasti tänä vuonna Venuksen ja Marsin asennot olisivat siinä vinkkelissä, että meille kaikille koittaisi lisääntymisen saralla rutkasti myötätuulta! ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!Haluan kysyä onko sairaslomaa kun on olette stimulaatiossa?

Edited by Kiki25

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Töhö hyvää uutta vuotta sinne! Ja tsemppiä paranteluun - sain itse 2 vuotta sitten kummipoikani isosiskolta jonkin supertarhabakteerin ja olin viikon lähes 40 asteen kuumeessa. Sen jälkeen olen joka kerta tiedustellut etukäteen lapsiperheiltä, mikä on perheen sairastelutilanne. ;) Mutta siis oikeasti. Lapsettomalla ihmisellä ei varmasti ole vastustuskykyä noihin koulujen ja tarhojen superbakteereihin, joten tuntuu, että ne nappaavat uhristaan todellisen niskalenkin. :mellow:

Kävin kurkistelemassa, että kuulumisesi ovat vallan mainioita - nyt vain valtavasti tsemppiä seuraavaan vaiheeseen ja jännäilyyn, saatteko sukupuolen samalla selville. :girl_wink:

Toivottavasti @sarvis vointi on pysynyt huonoista uutisista huolimatta kohtuullisena. Toivon todella, että DHEA toimii ja tämä oli vain alkusoitto hyvälle keväälle - ainakin selkeä osoitus siitä, että munasolut ovat nyt hedelmöittymiskykyisiä. :lipsrsealed:

@Kirsty sulla on edessä superjännittävä maanantai - pidän puolestasi nyt kaikki varpaat ja sormet ristissä ja peukut pystyssä! Toivottavasti hyvien uutisten sarja kohdallasi jatkuu ja tuloksen jälkeen uskaltaudut hyvillä mielin myös noille toisille palstoille nauttimaan tästä ajasta! Ja siis ehdottomasti pidetään yhteyttä myös tätä kautta! :lipsrsealed: Tulehan kertomaan sitten uutisia, että miten teillä sujui. :)

Sitten omaa napaa: Sain tekstarin labrasta aamulla, että kaikki neljä hedelmöittynyttä munasolua ovat lähteneet jakautumaan normaalisti ja normaaliaikataulussa. Seuraavaksi kuulen labrasta sitten tiistaina aamulla. JOS alkioista on selvinnyt alle kolme ja yli nolla, menen tuoresiirtoon - JOS alkioista on selvinnyt vähintään kolme, lähetetään ne sitten PGS-tutkimuksiin todennäköisesti ja tuoresiirtoa ei tehdä. Mutta tästä tiedän sitten enemmän tiistaina. Vielä tätä kammottavaa piinailua siis edessä 3 päivää. :ph34r:

Mutta uutiset olivat siis tässä vaiheessa niin hyviä, kuin mahdollista. Viimeksi meillä selvisi 3 blastoiksi, toivotaan, että tässä ei nyt kävisi kovasti suurempi kato. :ph34r:

@Töhö varmaan muuten on juuri noin, että follien eri koot vaikuttivat lopputulokseen - mietin itse ihan samaa, kun kävin läpi kiertojen hoitolappusia. Ideaalitilanne olisi toki saada follit nyt tasakokoisiksi ja runsastumaan. :)

@Kirsty punktio oli jälleen kohtalaisen kivuton - tunsin ehkä punktoinnin aavistuksen selkeämmin. Sain ekan tujauksen kipulääkettä ja sitten ihan vähän lisää vikan 3 rakkulan kohdalla. Otin burana 600:n klinikalla vielä punktion jälkeen ja olin taas ulkona ennen klo 10 (punktio oli klo 8). Muuta särkylääkettä en joutunut ottamaan.

Sitten kysymys teille: Kuinka kauan olette vuotaneet punktion jälkeen? (pahoittelut alkuun, jos jollekin tmi)
Jotenkin en nyt muista viime kierroksen tilannetta ollenkaan, mutta tämä kierros meni siten, että vuosin punktiopäivänä mielestäni jonkin verran enemmän kuin viimeksi, kuitenkin siten, että siteeseen ei tullut mitään vaan vessakäyntien yhteydessä ja pyyhkiessä paperiin. Eilen luovuin jo pikkuhousunsuojasta illalla kokonaan, mutta munasarjat särkivät jonkin verran, kun olin pitkän päivän liikenteessä. Tänään sitten vessassa käydessä tuli ensin vähän punaista ja sitten seuraavalla kerralla ihan sellainen kuukautisiin verratava määrä hyytynyttä verta (varmaan valkovuotoon sekoittunutta) ja vähän tuoretta punaistakin verta. Ja punktio oli siis torstaina. Eli nyt punktiosta on 2 päivää ja aamulla vuosin vielä yllättäen ihan kunnolla, vaikka pikkuhuosunsuoja pysyi puhtaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sori, karkasi viesti, jatkan hoitosuunnitelman osalta muuten vielä hetken! :)

Sain punktiopäivänä koko piikin pregnyliä ja ohjeen ottaa 2 terolutia aamulla ja 1 illalla perjantaista alkaen. La (eli tänään) alkoivat sitten yhden naksauksen Ovitrelle-pistokset (260 taitaa olla mikrogrammaa tms) joka toinen päivä. Tässä kohdin näitä ei käytetä tukemaan kiinnittymistä, mutta hoito on ilmeisesti tällainen siltä varalta, että joudumme tuoresiirtoon. Viimeksi mullahan tuhrutteli jo kahden päivän jälkeen tuoresiirrosta ja uudelleen muistaakseni tyyliin pp 7 alkaen ja vuoto käynnistyi pp8. Lääkäri päätti, että tuetaan kehoa ja kohtua vielä ekstraa hcg:lla, jotta tiputtelu ja vuotelu ei alkaisi, jos tuoresiirtoon päädytään. Eli tällainen päivitys hoitosuunnitelmaan sitten viimeisen kierron. Tätä tiputteluahan ei siis ole mulla PASeissa ja luomuna koskaan ollut, vain siinä tuoresiirrossa.

Jos tuoresiirto tehdään, tämä pieni annos hcg:ta joka toinen päivä jatkuu 16.1. asti, jolloin ensimmäinen mahdollinen testipäivä on 20.1. Tällä kertaa sitä ennen tosiaan ei kannattane testailla, ettei vain tule väärää positiivista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia edelleen kaikille myötäelämisestä. <3 Se merkitsee paljon. Vuoto on jo niukentunut, määrällisesti ei kyllä juuri kuukautisista eronnut. Vielä eilen olin sen verran kipeä, että otin kipulääkettä kertaalleen. Kaikkinensa yritän toipua, tilasin nipun ovistestejä (ja optimistina PC:n raskasutestejäkin) ja jännään, milloin ovuloin. Tässä kuussa taitaa olla huonon oikean munasarjan vuoro, kun raskaus todennäköisesti kipujen perusteella lähti viimee kuussa vasemmalta. Ajattelin pitää 19.1. varaamani ultra-ajan, vaikka alkuraskautta ei enää olekaan - juttelen hoitavan lääkärin kanssa tuolloin vielä vähän hoidon käytännön asioista. Mulle oli epäselvää mm. DHEAn käyttö plussan jälkeen ja päädyinkin lopettamaan sen, koska sitä ei suositella raskauden aikana. Sekin piti kyllä googlettaa, eli ehkä näistä asioista olisi hyvä jutella lääkärin kanssa.

@Töhö, huomaan kaikesta pahimpaan-varautumis-pessimistisyydestäni huolimatta olevani vastoinkäymisten tullessa kuitenkin tulevaisuuteen suuntaava ja optimistinenkin. Ja mitäpä tässä muuta voi, kun toivoa, että tämä oli hyvä merkki ainakin jatkon hoitoja ajatellen. Toisaalta raskaus oli niin alkutekijöissään, kun vuotokin alkoi 5+0 (oviksesta laskettuna arvioisin, että 5+3), etten näe järkevänä nyt velloa sitä enempää. Myöhäisemmästä keskenmenosta olisi varmasti ollut vaikeampi toipua niin henkisesti kuin fyysisestikin, teillä muilla on siitäkin kokemuksia. Täytyy ajatella tätä ainoastaan positiivisena merkkinä. Hoitokiertoon olisi tarkoitus lähteä helmi-maaliskuun vaihteesta.
Onnea sulle raskauteen! <3 Joko puoliväli on ylitetty?

@Tinas, hienoja uutisia sulla! 4/5 on minusta mainio tulos (tietysti, kun olen niin vähään tyytyväinen :P) . Sinänsä harmi, ettei saldo ollut munien suhteen suurempi, follikoon hajonta voisi minustakin olla selittävä tekijä. Ei se ole helppoa, täytyisi jarrutella ja kaasutella samaan aikaan lääkkeillä, jotta munat kasvaisivat, mutta suurimmat eivät karkaisi liiaksi. Tsemppiä piinailuun, pidän peukkuja!
Vuotomääristä; kyllä mulla on punktioiden jälkeen ollut vuoto aivan minimissään ja niukentunut koko ajan. Viimeisimmällä kerralla vuotelin reilummin punktiossa, ja vuotoa hyydyteltiin siinä paikan päällä hyydyttävällä kemikaalilla. Tuore veri ja hyytymä pari päivää punktiosta kuulostaa vähän erikoiselta, nimittäin enemmän siis tuoreelta runsaammalta vuodolta. Mä seurailisin tilannetta, ja aika herkästi, ainakin jos kipeydyt tai vuoto runsastuu, ottaisin yhteyttä lääkäriin. Voihan se olla, että neula on osunut johonkin verekkäämpään seutuun, jos siis olet punktion jälkeenkin vuotanut enemmän, ja se on nyt innostunut, kentien eilispäivän rasituksesta, tillittelemään vielä. Mahan sisälle vuotaminen aiheuttaa kyllä kipua, samoin kuin infektio, joten ne erottanee kohtalaisen helposti. Ota rauhallisesti!

@Kirsty, jännään maanantaita kanssasi! Toivottavasti saat hyviä uutisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ah ihania mahtavia uutisia @Tinas!!!! Tähän mennessä siis kaikki mennyt todella loistavasti, vaikka munasoluja saatiinkin vähemmän. Nyt vaan toivotaan että tiistaina tulisi edelleen hyviä uutisia! Jos vaikka kaikki neljä selviäisivät!:wub: Ja kuulostaa tosi hyvältä, että nyt tehdään asioita eri lailla ajatellen mahd tuoresiirtoa, kun edelliskerroilla on tullut tuota tiputtelua. Toivomme tietysti, että koko tuoresiirtoon ei päästä vaan alkiot pääsisivät siihen tutkimukseen! Vuodosta punktion jälkeen: mulla oli todella vähän vuotoa, punktiopäivänä ihan muutama tippa, oisko seuraavana päivänä tullut vielä muutama tippa, en muista. Mutta kesäisen follipunktion jälkeen oli kyllä enemmän selkesti, vaikka se oli pienempi toimenpide. Eli kai se on ihan sattumaa miten neula siellä osuu tms.. ole kuitenkin herkästi yhteydessä päivystykseen jos vuoto lisääntyy, sulle tulee kipua tai huono olo. Toivottavasti vuoto kumminkin loppuu! Ja kiitos :lipsrsealed::lipsrsealed: maanantai jännittää ihan hurjasti! Mutta pitää vaan miettiä, että mitään en asialle voi tehdä, tapahtuu mitä on tapahtuakseen. Toivotaan, että pikkuinen on hengissä siellä. Tulen kertomaan sitten heti miten kävi.

Pidän peukkuja tiistaihin!! Kasvakaa pikkuiset, kasvakaa!! Tuo odottelu on kyllä ihan järjettömän piinaavaa, muistan sen todella elävästi. :girl_to_take_umbrage2:

Kiitos @Töhö ja @sarvis :lipsrsealed::lipsrsealed: maanantaina tosiaan tuomionpäivä. Ai kauhea että jännittää! Mukavaa Töhö että olet toipunut flunssasta, olipa ikävän pitkä tauti.. olin itsekin koko joulun kipeänä. Ihanaa, että kaikki on sinulla sujunut hyvin raskaudessa! :lipsrsealed: @sarvikselle kovasti tsemppiä tulevaan kiertoon. Täällä minä seurailen ja pidän peukkuja!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Tinas.Miksi ei tarvi sairaslomaa,meidän pitää silloin varovasti ja levata .Bulgariassa on aina lomaa kun olet stumilatiossa.Tosi varovainen pitää olla .Olen töissä koko päivää seisoa onko hyvää?

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Kiki25 sinun pitää keskustella näistä syistä sinun lääkärin kanssa. Hoito saattaa vaihdella eri maissa. Suomessa stimulaatiossa ei saa sairauslomaa.

Sinun lääkäri tekee sopivan hoitosuunnitelman sinulle. :)

@Kirsty ja @sarvis kiitos nopeista vastauksista! Vuoto näyttää nyt onneksi lakanneen (nyt aamulla tuli enää ihan vähän ruskeaa tuhrua (eli varmaan viimeisiä pe/la vuotojen jäänteitä paperiin), eikä kipuja ole. :) Olette varmaan oikeassa siinä, että lääkäri oli ehkä osunut sopivasti johonkin suoneen tms. punktiossa. Ainakin tuntui, että oikeaa puolta jouduttiin tökkimään enemmän (en siis tuntenut kipua, mutta tunsin, kun lääkäri tökki neulalla rakkuloita puhki). Ja voi olla, että kipitin perjantaina vähän turhan innokkaasti paikasta toiseen, mikä saattoi vähän ärsyttää täyttyviä rakkuloita. :P Pitäisi vaan muistaa ja malttaa ottaa iisisti.

@sarvis varmasti hyvä ajatus pitää lääkärikäynti voimassa, aina sitä huomaa, että kysyttävää matkan edetessä tulee ja tuohan on oikeasti aika iso kysymys, että jatketaanko DHEA:aa plussan jälkeen. Ja millainen hoitoprotokolla helmi-maaliskuussa valitaan - vai onko tämä jo selvillä? Tule ihmeessä kertomaan lääkärin kommentteja, jos vain jaksat. Jos nimittäin pääsemme noihin labroihin ja jos tulokset ovat huonoja, DHEA voisi olla vielä yksi mahdollisuus pohtia munasolujen laadun parantamista, jos julkaistuihiin artikkeleihin on luottaminen. Tosin parempia tuloksia saadaan ilmeisesti DHEAlla sinun kuin minun ikäryhmässä. :huh:

@Kirsty täällä nyt jännätään hyviä uutisia kanssasi - valtavasti onnea matkaan!! :wub:

Edited by Tinas
lisäys

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Tinas, hoitoprotokollaa suunniteltiin jo viime vuoden käynneillä: letrotsoli ja Menopur kp 2-6/7 ja Orgalutrania kp 6-7. Pregnylillä irroitus ja liimaksi Gonapeptyliä + lugesteronia tueksi.  Ihan erilainen kuin aiemmat kokeilut, joista kaksi viimeisintä siis Elonva+Menopur+Cetrotide. Ekahan menikin ihan penkin alle pitkällä kaavalla, kun munasarjat luulivat, että nyt vihdoin koitti se vaihdevuosi-ikä, ja alkoivat unille munimisen sijaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletteko kaikki HUS Helsingissa.Mitä on kokemus?Onko IVF hoitoo onnistu ensimäsestä kerta?Kiitos

Share this post


Link to post
Share on other sites

@sarvis kiinnostava tuo letrotsoli osana keräyskiertoa! Mulla on ollut se käytössä PASeissa, mutta keräyksessä Elonva (siinähän meillä oli aika sama viime kierros, mulla elonva-pergoveris-orgalutran). Oliko teillä puhetta tuleeko sulla vielä mahdollisesti joku lääke tueksi kasvatteluun, kun Menopur loppuu?

@Kiki25 olen yksityisellä hoidossa, valitettavasti en osaa auttaa HUSin kanssa. Meillä ensimmäinen kierros ei onnistunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Tinas @Töhö @sarvis Huh miten jännittävä aamu. Ultra oli jo klo 8. Kaikki oli hyvin! Alkio vastasi viikkoja 7+4 (tänään 7+5) ja vahva syke löytyi. Huh mikä helpotus. Olin niin paniikissa että pidin silmät kiinni ennen kuin lääkäri sanoi, että hyvältä näyttää. :)

@Tinas hyvä että vuoto loppui eikä kipujakaan ole! Nyt pidetään peukkuja huomiselle että siirtoon ei päästä (kuinka kummallista sanoa näin :huh:) tai jos päästään että tämä yksilö viimein tarraisi kiinni! Ilmoittele heti kun kerkeät että miten kävi..:rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi miten hyviä uutisia @Kirsty, valtavasti onnea! :wub::wub: Voin vain uskoa, miten paljon sua jännitti tuo ultra... Mutta nyt lähtökohdat ovat siis mitä mainioimmat! :)

Lupasivat soitella aamupäivän aikana labrasta, laitan sitten tietoja, jos alkioita on selvinnyt, labra käy tilanteen lääkärin kanssa läpi ja ottaa sitten yhteyttä minuun - siirto on vasta iltapäivällä, eli aamupäivän soitto kyllä riittää. Huh, kyllä on kuulkaa jännitysnäytelmää kerrakseen. :ph34r:

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos @Tinas!:wub: ja huh on kyllä jännittävää! Apua! Jännäilen täällä seuranasi ja päivitän palstaa huomenna ahkerasti odottaen tietoa! Tsemppiä odotteluun :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista, @Kirsty! :lipsrsealed: Toivottavasti pelotkin pikkuhiljaa hellittäisivät edes hitusen ja uskaltautuisit ainakin kurkkimaan odotuspuolelle :ph34r::)

Pitelen @Tinas kovasti peukkuja, että saisit huomenna hyviä uutisia: kunpa kaikki neljä alkiota olisivat jatkaneet jakautumistaan normaalisti!! :tender:

Kiitos, @sarvis, täällä puoliväli ylittyi viikko sitten ^_^ Mä kyllä toki ymmärrän asennettasi, sillä itselläkin oli läpi hoitojen sisu päällä malliin "eteenpäin mennään, vaikka sitten vaihdevuodet rajana". Ja samoin mä suhtauduin kohdunulkoiseen raskauteen käytännöllisesti siten, että kun ei se alkio olisi kuitenkaan voinut siellä munatorvessa selvitä, niin parempi sitten, että "raskaus" meni kesken. Toivottavasti pääsisit hoitotoimiin jo helmikuulla, sittenhän olisi enää noin kuukausi odottelua jäljellä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Labrasta juuri soittivat - kaikki ovat jatkaneet jakautumista ja kuten viimeksi, yksi on tänään blasto. Muita seurataan huomiseen - tänään tehdään tuoresiirto tuosta blastosta ja jos 3 alkiota selviää huomenna blastoiksi (pidän kyllä epätodennäköisenä :mellow:), niin näiden osalta katsotaan sitten biopsiaa.

Eli lopputuloksena tällä hetkellä vaihtoehto c, tuoresiirto ja jatkoseuranta. Jännitysnäytelmä siis jatkuu edelleen! :blink::ph34r:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh @Tinas mikä jännitysnäytelmä kerrakseen! Toivon todella että nämä kolme olisivat huomenna blastoja ja pääsisivät testattavaksi! Ja nyt sulla alkaa piinikset! Olitkos siirrossa jo? Puhuivatko tai kysyitkö alkioiden luokituksesta mitään? Toivotaan että tämä uudenlainen loppukierron lääkitys takaisi teille plussan :wub: eikä tulisi kohdun supisteluja tai tiputteluja!!

Ja kiitos @Töhö:wub: kyllähän se hetkeksi mielen rauhoitti! Mutta uskon että aikamoista piinaa tulee vielä olemaan viikolle 12 asti..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noniin, juttelin labran kanssa, ja uutiset eivät olleet parhaita mahdollisia. :unsure:

morula-vaiheessa ollut oli jaksanut blastoksi (varhaisvaiheen blasto aikaisin aamulla) ja se nyt pakastetaan (tämä tietysti sinänsä hyvä uutinen). Ne kaksi mattimyöhäistä olivat pysähtyneet kokonaan. Tässä kohdin on siis järkevämpää ja taloudellisempaa vain tehdä siirto, eikä lähteä tutkimaan blastoa. :(

@Kirsty mull siirettiin eilen 3bb luokan blasto ilmeisesti, eli alkio oli hyvälaatuinen sinällään. Se edellinen 3dd luokan taas ei ollut solumäärien osalta. Tuosta pakastetusta ei vielä selkeästi tehty aamulla luokitusta, on kuulemma mahdollista, että kehittyy ennen pakastusta eteenpäin. 

Sinänsä 50% hedelmöittyneistä jaksoi blastoiksi, eli se on hyvä asia, mutta näillä määrillä saldot ovat loppuviimein kyllä pieniä. :unsure: Noh, näillä mennään! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Tinas harmillista ettette saanut parhaita mahdollisia uutisia :girl_to_take_umbrage2: pahoittelut! Mutta ei huonojakaan niinkuin totesit! Ja siirretty alkio oli oikein hyvä! Meillä tämä tärpin tehnyt oli muistaakseni 3bc, eli vielä astetta "huonompi". Kovasti tsemppiä piinapäiviin! Tulehan päivittelemään vointeja tänne kun kerkeät :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos ihanista tsempeistä @Kirsty ja @sarvis - on tämä vain ihana ryhmä! :wub::wub:

Kivut ja jomottelut on tällä kertaa pysyneet aisoissa, eikä kyllä mitään muita oireitakaan kyllä ole. Mulla ilmeisesti orgalutran laukaiseen rintakivun (ei pitäisi), mutta se alkaa aina ennen pergoverista ja se alkaa nyt helpottaa vihdoin. Eli kohta on nekin oireet kaikonneet, vaikka sitkeästi pysyivät stimulaatiosta.

Sellaista jäin muuten miettimään raskaustesteistä, että tuikkasin tänään aamulla taas yhden naksauksen (260 yksikköä tms) Ovitrellea. Mulla oli himassa jäljellä one stepin herkkiä testejä (niitä kaupan päälle saatuja) ja tein yhden huvikseni nyt illalla varmaan 5 tunnin vessatauon jälkeen ja kyllä kyllä haamun löytäminen testistä vaati ylimääräistä hyvää tahtoa. Eikö tuon testin pitäisi olla superherkkä? Voi toki olla, että yhdellä naksauksella vapautuva määrä on niin pieni, ettei näy vielä pissassa, mutta tuntuu kyllä siltä, että tuon pitäisi tuossa erittäin herkässä testissä (10mIU tms) näkyä? Tai sitten testi ei ole niin herkkä kuin ilmoitus väittää?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0