Noin kolmevuotias poika "hylkii" isää.

[unelma79]

Meillä on heinäkuussa kolme täyttävä poikalapsi. On aina ollut äidin perään, koska minä olen enimmäkseen kotona.

 

Kotihoidossa oli 1v6kk asti ja sitten hyvin pienillä prosenteilla päivähoidossa. Joskus on 2-3 kertaa viikossa, joskud taas ollaan jopa viikko kotona.

 

Pojan isä tekee normaalin työviikon. On kaksivuorotyössä ja hänen iltaviikolla näkevät välillä pojan kanssa vain muutaman tunnin päivässä.

 

Eroahdistusvaiheet olleet selkeät. Tämä eroaa niistä jollain tavalla. Kun ollaan kolmistaan isä ei saisi tulla huoneeseen, istua sohvalle, halata poikaa tai jos me aikuiset puhutaan niin heti kaivataan äidin huomio. Välillä pelkkä "moi" aiheuttaa pojassa reaktion.

 

Isin kanssa ei haluta kauppaan, ulos tai mitään, mutta sitten kun lähtevät onkin kivaa. Tai kuten tänään kun minä lähdin kauppaan, minun perässä kulkemista, mukaan,mukaan ja itkua. Kun poistuin niin heillä meni hyvin.

 

Onko muilla vastaavaa? Mikä auttaisi jaksamaan kun kolmistaan ei ole kohta enää ollenkaan kivaa ja rentoa olla.

Kuuluu varmaan ikään?

[JoHe]

Kuulostaa tutulta, molemmilla isommilla pojilla ollut tuollainen vaihe. Kummallakin tullut aika rajuna, koska olen se kotona ollut puolisko, niin ovat muhun takertuneet enemmän, mutta kuuluu myös lapsen normaaliin kehityskaareen. Luulen että me päästään kolmannen kohdalla helpommalla, koska hän on ollut paljon enemmän myös isänsä kanssa.

 

Mun mielestä tähän ei auta kuin aika ja tiukat rajat siitä, että aikuiset määrää. Eli lapsi ei todellakaan ole se, joka saa sanoa kumpi vanhempi mihinkin menee ja kumman mukaan hän saa mennä saatikka, että saisi määrätä puhuvatko vanhemmat keskenään. Välillä on niin kiva siirtää kymmenettä kertaa sitä tahmaista lapsentassua pois oman suun edestä ja todeta uudelleen, että puhun isän kanssa just niin paljon kuin haluan... Eli sympatiat on kyllä teidän puolella.

 

Ainut, missä me annetaan lapsen vähän sanella miten on, on se, että jos lapsi ei suostu halimaan tai syliin, niin ei sitten. Hellyydensosoitusten kun kuuluu olla molemminpuolisia. Pakko myöntää, että itselle tulee kyllä kurja olo jos lapsi kieltäytyy halaamasta, mutta oon aina pyrkinyt olemaan näyttämättä sitä lapselle. En mäkään aina halua halia ja pusia.

[Lia]

Tutulta kuulostaa... Meilläkin poika on ollut aina enemmän minun perääni ja varmasti juuri siksi, että olen ollut enemmän hänen kanssaan kotona kuin mies. Poika oli kotihoidossa 2 v 4 kk:n ikäiseksi saakka, eli ehdittiin paljon kahdenkeskistä aikaa viettääkin. Päivähoidon aloitus ei varsinaisesti muuttanut tilannetta, vaan sen jälkeen poika on ollut entistä tarkempi siitä, että saa viettää minun kanssani paljon aikaa ja myös olla ihan iholla, eli kaipaa sylissä tai kainalossa olemista ja sitä että olen leikeissä mukana ihan vieressä. Arkipäivisin isä kelpaa huonohkosti, viikonloppuisin vähän paremmin, kun ollaan koko perhe aamusta iltaan yhdessä.

 

Meilläkin isä kuitenkin kelpaa ihan hyvin silloin, kun minä en ole paikalla. Eli pojalla ja miehellä on myös kivaa keskenään. Mutta jos poika saa valita, niin se on äiti, joka auttaa, hoivaa, työntää rattaita, leikkii jne. Korostuu etenkin väsyneenä. Lisäksi on vielä oidipaalista vaihettakin havaittavissa.

 

Rasittavaahan tuo on, mutta me ollaan kans pyritty siihen, että lapsi ei voi vain määräillä, kuka saa mitäkin tehdä ja kuka ei. Eli yritetään olla tiukkoina siinä, että kumpikin vanhempi kelpaa ja saa osallistua. Lapsi ei tietenkään tätä monestikaan hyväksy, vaan raivoaa, eli pitkää pinnaa kyllä kysytään... Me ollaan huomattu, että mies kelpaa vähän paremmin, kun saa viettää pojan kanssa paljon aikaa kahdestaan. Eli kun lapsikin saa tarpeeksi niitä kokemuksia, että isäkin voi ja osaa vaikka auttaa syömisessä tai laittaa nukkumaan tms., niin ainakin välillä ( ) isä kelpaa niihin hommiin silloinkin kun minä olen myös paikalla. Sitten taas jos vaikka viikon aikana mies on monena päivänä töiden jälkeen vielä iltamenoissa eikä käytännössä näe poikaa päivän aikana juuri ollenkaan, niin poika kyllä rankaisee heti, eikä taas vähään aikaan kelpuuta miestä mihinkään. 

 

Yksi juttu muuten, mihin mies meillä kelpaa erittäin hyvin, on kantaminen. Poika tietää, että minä en häntä kanniskele esim. kauppareissuilla tai leikkipuistossa (koska osaa ja jaksaa kyllä kävellä itsekin), niin kinuaa sitä sitten isältään. Ja mies suostuu, koska kokee, että saa silloin edes vähän aikaa olla se kiva ja haluttu vanhempi.

[unelma79]

Kiitos vastauksista. Hyvin samoja olen miettinyt kuin tekin, ehkä sitä vain tarvitsi vahvistusta omille ajatuksille, kun live-elämässä kukaan ei varsinaisesti tunnista "ilmiötä" omilla lapsillaan. Ainakaan kovinkaan vahvana.

 

Tuota oidipaalivaihdetta olen epäillytkin. Tosin pohdin että vieläkö on noihin Freudin juttuihin uskominen, mutta kaipa se nyt jotakin tiesi Toivon vaan ettei tämä kestä koko tuota aikaväliä 3-6 vuotta. Onko kokemuksia kestosta?

 

Kuten tuossa linkissä oli niin asiaan ei saisi suhtautua liian ankarasti eikä liian hövelisti. Tämähän se on ikuisuus ongelma näissä lapsiasioissa...sitä kun ei voi oikein aina tietää onko liian höveli. Ankaria ei ainakaan olla.

Edited May 17, 2016 by unelma79

[Smultron]

Vaikka mäkin olen aika skeptinen Freudin jutuista, niin kyllä tuollainen oidipaali-vaihe tuntuu aika monilla olevan.... Mä olen muutamalla lapsella aika klassisen sellaisen nähnyt ja on kestänyt ehkä muutamasta kuukaudesta vuoteen. Käsitän, että tuo linkin 3-6 vuotta tarkoittaa, että sillä välillä käydään tämä vaihe läpi, ei siis sitä, että se kestäisi koko tuon välin.

Edited May 17, 2016 by Smultron

[Sopa]

Meidän molemmat lapset ovat/ovat olleet tuollaisia, vaikka mies on molempien kanssa ollut vuoden kotona (minä vain vähän kauemmin). Esikoisella tämä minun suosiminen on hieman tasoittunut nyt, kun hän on lähemmäs 8v

Mies on tällä hetkellä hoitovapaalla 2v:n kanssa ja minä en saisi mennä minnekään tytön mielestä. Kaikkiin hoitotoimenpiteisiin, nukutukseen, ulos ym. yrittää saada minut. Jos istumme vierekkäin, saattaa pitää hihastani ja ilmoittaa hellästi hymyillen, että "minä pidän äidistä kiinni"   Mies on siis aina hoitanut lapset hyvin, leikkii ja huomioi paljon, on lempeä jne. jne. Ja minulla on aina ollut omia menoja, en ole ollut symbioosissa lasten kanssa vuosikausia. En kerta kaikkiaan tajua, mistä tämä johtuu. Miestä käy sääliksi, vielä kun on todella hyvä isä. Mutta minullakin on rankkaa, kun koen, että lapsia (tai no, kuopusta enää nykyään) stressaa/ahdistaa aina kun menen jonnekin. Isä kyllä kelpaa hyvin kun olen poissa, mutta pienempi osoittaa selvästi, että preferoisi minua.

[Sippura]

Meillä on ollut kahdella tytöllä tuo vaihe. Esikoisella oli varmaan juuri niihin aikoihin,kun palasin kahden vuoden kotona olon jälkeen töihin. Vain minä kelpasin,kun olin läsnä. Isän kanssa meni kuitenkin kahdestaan,kun olin jossain omissa menoissa,mutta eipä niitä paljon ollut,kun kakkosraskaus väsytti ja töissäkin piti jaksaa. Vaihe oli kuitenkin aika lyhyt,muutaman kuukauden.

Toisen tytön kanssa isää on hyljeksitty pitempään. Tai ehkä hyljeksiä on väärä sana. Isä saa auttaa ja nukuttaa ja isän kanssa leikkiikin mielellään. Mutta isää ei totella ja kun isä komentaa,niin neiti lyö,repii vaatteista tai tekee muuta vastaavaa. Ja isän kanssa onkin sitten aikamoisia riitoja. Tätä on jatkunut noin vuoden ja tyttö on siis nyt 4,5-vuotias. Olen pitänyt asiaa ohimenevänä vaiheena,mutta saisi jo pikkuhiljaa sitten mennä ohi.

On minullakin yhteenottoja tytön kanssa ja joskus yltyvät molemminpuoliseksi huudoksikin. Mutta kun ollaan otettu aikalisä ja kumpikin rauhoituttu,niin sitten ollaan juteltu,pyydetty anteeksi ja halittu ja kerrottu,että rakastetaan silti. Isin kanssa riidan jälkeen tyttö mököttää pitkään ja käy välillä haukkumassa isäänsä tyhmäksi ja sanomassa,että hän rakastaakin vaan äitiä. Nyt vielä,kun meille syntyi vauva(poika),niin tyttö on useasti sanonut isälleen,että toivoisi tämän muuttavan pois,että meillä olisi koti,jossa on vain äiti ja lapset. Miestä harmittaa asia,mutta ei halua miettiä,mistä käytös voisi johtua ja miten asian voisi ratkaista. Odotamme vaan siis,että se joskus menisi ohi. Tämän kakkosen kanssa isä oli kuitenkin kotonakin puoli vuotta.