Iridessa

Letrozol ORION 2,5 mg (vol. 2)

961 posts in this topic

Puuttuva palanen: Toivottavasti menkat nyt sit pysyvät pois, niin pääsette ivf:n pariin tosi pian!

 

Mäkin mietin, että koskahan meidän pitäisi alkaa harkita sitä ivf:ää vaan... Toisaalta vois kuvitella, että se ohut limis on aika selvä syy nyt tärppäämättömyyteen. Kun kerran ovulaatio tapahtuu ajoillaan ja säännöllisesti ja jos tässäkin kierrossa molemmilta puolilta irtosi munasolu ja niitä kohti matkasi ne miehen 799 miljoonaa siittiötä, eikä tärppiä tullut vieläkään (tänä aamuna jo täysin puhdas nega testitikkuun), niin luulisi, että ensisijainen ongelma on tosiaan siellä kiinnittymisessä. Tietty voi olla, että jotain muutakin häikkää on, mutta toi tuntuu nyt sellaiselta ilmiselvältä syyltä. Luin jostain, että 4mm limakalvoon kiinnittymisen mahdollisuus on muutaman prosentin luokkaa. Pregnyl vähän parantaa mahiksia, muttei selvästikään riittävästi.  

 

Mä olen tätä limakalvo-asiaa murehtinut kesästä asti. Elokuun alussa olin gynellä, joka totesi ohuen limakalvon, lähetti labroihin ja siellä todettiin alhainen AMH. Sitten mentiinkin klinikalle, tehtiin perustutkimukset jne. Joka vaiheessa on todettu se sama 4 mm limis, ja nyt ollaan jo ihan kohta marraskuussa, eikä asia ole muuttunut miksikään. Turhauttavaa.  :hysteric: Tuntuu kohtuuttomalta, kun ihmiset valittelee raskausvaivojaan ja ärsytyksiään siitä, kun joku kommentoi mahaa tai kysyy, joko se syntyy. Ja itse antaisin lähes mitä tahansa, että saisin olla siinä tilanteessa. 

 

Peukut pystyssä piinailijoille, että joku onnistuisi tässä kuussa! 

Edited by Rosetta82

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puuttuva palanen: Toivottavasti menkat nyt sit pysyvät pois, niin pääsette ivf:n pariin tosi pian!

 

Mäkin mietin, että koskahan meidän pitäisi alkaa harkita sitä ivf:ää vaan... Toisaalta vois kuvitella, että se ohut limis on aika selvä syy nyt tärppäämättömyyteen. Kun kerran ovulaatio tapahtuu ajoillaan ja säännöllisesti ja jos tässäkin kierrossa molemmilta puolilta irtosi munasolu ja niitä kohti matkasi ne miehen 799 miljoonaa siittiötä, eikä tärppiä tullut vieläkään (tänä aamuna jo täysin puhdas nega testitikkuun), niin luulisi, että ensisijainen ongelma on tosiaan siellä kiinnittymisessä. Tietty voi olla, että jotain muutakin häikkää on, mutta toi tuntuu nyt sellaiselta ilmiselvältä syyltä. Luin jostain, että 4mm limakalvoon kiinnittymisen mahdollisuus on muutaman prosentin luokkaa. Pregnyl vähän parantaa mahiksia, muttei selvästikään riittävästi.  

 

Mä olen tätä limakalvo-asiaa murehtinut kesästä asti. Elokuun alussa olin gynellä, joka totesi ohuen limakalvon, lähetti labroihin ja siellä todettiin alhainen AMH. Sitten mentiinkin klinikalle, tehtiin perustutkimukset jne. Joka vaiheessa on todettu se sama 4 mm limis, ja nyt ollaan jo ihan kohta marraskuussa, eikä asia ole muuttunut miksikään. Turhauttavaa.  :hysteric: Tuntuu kohtuuttomalta, kun ihmiset valittelee raskausvaivojaan ja ärsytyksiään siitä, kun joku kommentoi mahaa tai kysyy, joko se syntyy. Ja itse antaisin lähes mitä tahansa, että saisin olla siinä tilanteessa. 

 

Peukut pystyssä piinailijoille, että joku onnistuisi tässä kuussa!

 

Onko sulla takana mitään erityistä, esim kaavinta? Mullahan oli kaavinnan jälkeen ensin 4mm, myöhempi mittaus 3mm. Olin jo maani myynyt ja kuukautiset aivan olemattomat. Aloitin syömään paljon e-vitamiinia, arginiiniä, omegakapseleita ja monivitamiinia ja nykyään on jo paksumpi. Sulla taisi olla estrogeenikin kokeiltu? Mulla tosin vei aikaa yli puoli vuotta. Koska raskaus ei onnistu, epäilen että limiksessä kuitenkin jotakin vikaa edelleen. Kuukautiset kestää alle vuorokauden. Nyt tosin vatsakipuja ja toiveet korkealla, jälleen kerran. Kerro jos sun limiksestä selviää jotain! Jos sen saisi 6-7 milliin niin olisi jo ok mahikset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos kommenteista! Ei oo taustalla kaavintaa tai muutakaan, ainoana selittävänä tekijänä tähän voisi olla hormonikierukka, koska sitä ennen menkat olivat huomattavasti runsaammat. Mutta luulisi, että kohtu olisi kierukasta jo yli puolessa vuodessa toipunut.

 

Estrogeeniä koitettiin tässä ekassa Letro-kierrossa mutta liian myöhäisessä vaiheessa. Lääkäri sanoi, että ois ollut optimaalisinta aloittaa se heti seuraavana päivänä Letroista (kp 8 aamulla) tai jopa Letrojen kanssa, ja nyt se aloitettiin kp 11 illalla, ja follikkelit oli siinä vaiheessa jo isoja. Lisäksi annos oli aika minimaalinen (1 mg) suhteessa siihen, mitä olen lukenut että käytetään. Lääkärin asennekin oli vähän sellainen että kokeillaan nyt, jos tämä jotain auttaisi mutta...

 

Eli seuraavaan kiertoon haluaisin joko estrogeenin tai jonkin piikitettävän lisäksi _ajoissa_. Seuraava kierto on nyt sitten virallisesti vähän myöhässä, mutta testit yhä negaa eli eiköhän se vuoto sieltä pian ala.

 

Noita lisäravinteita oon syönytkin alkukesästä lähtien, tosin arginiinia nyt vasta reilun kuukauden. Raportoin kyllä kun toivottavasti jotain ratkaisua saadaan! Turhauttavaa että tää voi olla muutamasta millimetristä kiinni...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Roseatta82 ootko terolutteja syöny loppukierrosta?ite alotan terolutit kp 11 (oma kierto 24) mulla oli kans limis ohit mut teroluteilla korjaantui ja se on tukena loppukierrosta.oon käyny lukemas tätä palstaa mut oon nyt pitäny taukoo kuumeilusta ja ottanut suht rennosti.

Nyt on omat kierrot olleet jämptisti 24 ja mitään muita ongelmia ei luojankiitos oo ollu mut ei oo plussaakaa näkyny.

Plussaonnea kaikille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puuttuva palanen: Toivottavasti kaikki menisi sikäli hyvin, että IVF-hoito pääsisi ajallaan alkamaan. Seuraan samaa polkua mahdollisesti tammikuussa perässäsi, joten kiinnostuneena kuulisin hoitokokemuksiasi tuolla tällaisten "tavistallaajien" IVF-ketjun puolella, vaikka siellä aika hiljaiselta vaikuttaakin - mulla kun on yhä matkaa siihen sataan viestiin, jolla pääsisi käsiksi edistyneempien jäsenten "salaisiin kansioihin"... :ph34r::lol:

 

Rosetta, Secretariat ja Mariella: Ja minä kun oon murehtinut olemattomia kuukautisiani, mutta ilmeisesti täytyy ymmärtää olla kiitollinen edes siitä vähästä... mulla on yleensä yksi päivä normaalia vuotoa (runsasta ei koskaan), sen jälkeen pari päivää hyvin laimeaa vuotoa ja siihen ne menkat sitten jo loppuvatkin. Ja uutena riesana sitten siitäkin vähästä tosiaan osa tihkuu rusehtavana tiputteluvuotona karkuun jo ennen varsinaisia kuukautisia, jota nyt Lugeilla koitetaan paikata. Jo kouluaikoina yksi runsaista menkoista kärsinyt ystäväni totesi kateellisena niukoista ja helpoista päivistäni, että "mahdatko sitten saada lapsia ollenkaan". Sattuneista syistä on tuo ajattelematon heitto palannut viime aikoina mieleeni... :mellow: Kuinka oikeassa hän näköjään olikaan, vaikka selkeää syytä ongelmaan ei ollakaan toistaiseksi pystytty löytämään. Siinäkin mielessä jaan turhautumisesi Rosetta täysin kun kirjoitit, että munasolun kypsyminen ja irtoaminen sekä siittiötilanne OK, mutta SILTIKÄÄN ei tapahdu mitään. Ja joillain tapahtuu tuosta vaan, ekasta kerrasta tai vahingossa... itselle täysin käsittämätöntä! Kun ei selkeää syytä ongelmaan ole löydetty, niin onhan tämä yrittäminen ja mahdollisen vian pohtiminen tällaista jossittelua ja hakuammuntaa. Mut toisaalta ihan yhtä turhauttavaa on varmasti tuokin tilanne, jos vika (liian ohut limis) on tiedossa, mutta sitä ei siltikään kunnolla hoideta... :angry: Sydämeni pohjasta siis toivotan jatkossa "vereviä" kierron loppupäiviä teille kaikille, toivottavasti sopiva / tepsivä hoito löytyisi! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mariella: Teroluteja en ole syönyt, mutta mulla on nyt kahdesti ollut käytössä Pregnyl-tehosteet loppukierrosta. Ensin oli Pregnyliä 1500 yksikköä ovispäivänä, dpo 3 ja dpo 6, ja nyt sitten 2500 yksikköä siten, että dpo 8 oli viimeisin. Pregnylin pitäisi siis tehostaa keltarauhasen toimintaa ja siten vaikuttaa limakalvoon. Kuitenkin estrogeeni ilmeisesti on se, joka limakalvoa eniten paksuntaa alkukierrosta, eli ovulaation jälkeen ei tilannetta välttämättä pysty pelastamaan.

 

Töhö: Niukat menkat eivät kuulemma onneksi välttämättä kerro raskautumismahdollisuuksista, mutta jos menkat niukentuvat aiemmasta selvästi, se voi tarkoittaa ongelmia. Uskon kyllä, että on turhauttava tilanne, kun kaiken pitäisi olla kunnossa mutta silti ei tärppää. Oletko jo testannut? :)

 

Mulla menkat edelleen kateissa, ja taas tänään aamulla Pregcheckiin erittäin selkeä mutta haalea toinen viiva. Ihmetyttää, että mitä tää nyt on... Todellakin pitäisi olla huomattavan selkeä ja kirkuvanpunainen plussa tässä vaiheessa, jos raskaana olisin. Vai? Mutta ei sen Pregnylinkään enää pitäisi näkyä, etenkin kun pari päivää ollut jo (lähes) viivattomia.

 

Muoks. Otin vielä kuvankin aamun testistä. Livenä on selkeämmin väriä, mutta hailukkahan tuo on. http://aijaa.com/VZ7myo

Edited by Rosetta82

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rosetta: No jopas jotain, kyllä siellä haamu näkyy. Ei varmaan auta kuin edelleen jatkaa testailuja, jollei menkkoja kuulu alkavaksi. Olisiko pieniä mahiksia sittenkin vielä...? *Toiveikas* :) Mä kun en koskaan ole saanut positiivista tulosta normaalista raskaudesta, niin olen tietty vähän huono arvioimaan tuota testitulostasi...

Omanapailut: Olen näköjään siirtynyt Puuttuvan palasen zeniläiseen tyyneyteen, mitä testaukseen tulee :lol: En nimittäin ole vielä testannut, ahdistaa kai kohdata se pettymys, jos nega loimottaakin tikussa. Mutta muutoin ei sitten zeniläisyydestä olekaan mitään tietoa, vaan olo on "rentoutunut" kuin peuralla ajovaloissa :girl_impossible: Tänään kp 26 (dpo 14) ja kyttään jatkuvasti oloani! Pientä vihlontaa / painon tunnetta alamahassa ja hivenen etoo välillä, mutta molemmat pistän pessimistisesti sen piikkiin, että keltarauhashormoniarvoni varmaankin tippuvat parasta aikaa...! No, kyllä tämäkin mysteeri varmaan viikonlopun aikana viimeistään selviää, sillä jos menkat tulevat ajallaan, niin niiden pitäisi alkaa lauantaina tai sunnuntaina. En sitten tiedä, onko tässä jokapäiväisessä hermoilussakaan mitään järkeä, ainakin testaaminen saattaisi tehdä siitä kerralla lopun... mutta näköjään en vaan saa tartuttua siihen testipakettiin... :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä vaiheessa kaikki taitaa olla mahdollista... jos kyseessä ois myöhäinen kiinnittyminen, olisi mahdollista että plussa alkaisi vasta näkyä. Tai kyseessä voi olla kiinnittymisyritys. Tosin on mahdollista myös että Pregnyl näkyy yhä, vaikka eilen testi antoi negaa. Veikkaan jälkimmäistä, mutta lähipäivät näyttäkööt. Huomisaamuksi ei Pregcheckejä enää ole, ja ihan turha testata nyt millään toisella merkillä. Lauantaina siis seuraavat testailut, ellei menkkoja näy.

 

Miten te voitte olla niin zen?! Mä en ole teidän puolestanne zen yhtään!! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Hahaa, jatketaan siis sittenkin piinailua yhdessä  :grin: Alkaisipa se sun plussa tuosta reippaasti vahvistumaan! Toisaalta sen voi ajatella niinkin, että sä se vasta zen oletkin, kun kohtaat totuuden silmästä silmään heti kun voit ja testaat pokkana. Mähän se vaan piilottelen täällä sängyn alla, ettei pettymys löydä mua... :ph34r:

 

Äsken ulisin ukolleni, etten mä kestä, jos kuukautiset viikonloppuna TAAS alkavat. Mies meinasi, että "ei se kuule mitään haittaa, kyllä me vielä onnistutaan, olet maailman rakkain". Osaa sekin ainakin välillä ne oikeat sanat valita :give_heart: Ja siinäpä vasta sitä zeniläistä tyyneyttä... tuossa se vaan kuukaudesta toiseen seisoo tällaisen "maanantaikappaleen" (itseironisesti sanoen) rinnalla ja katselee mun tunteiden vuoristoratailua. Taitaa miettiä, että mahtavat ne mahdolliset tulevaisuuden raskaushormonihuuruilut olla ihan piece of cake tämän nykyisen höyryämisen rinnalla :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Roseatta82 tuo näyttää kyl selkeeltä haamulta.en oo saanu ite tolla testillä mitään tollasta viivaa.onks siul nyt mitkä kp ja millon tuli ovisplussa?

Jos varovaisesti onnettelis ja lähettäs tarrasukkia.

Terolutit miulla on auttaneet kyl hyvin limakalvon paksuuntumiseen ja edellisen kerran kun oli tiputteluvuotoi ni söin 2 taplettia päivässä ja alotin ne jo alukierrosta niin limis oli sillon jo kp 10 8milliä ja sillon lääkäri totes et hyvin on alkanu paksuuntumaan tosin en sanonut et vetelin kaks päivässä mut sen sanoin et alotin kp 7 vaik pitäs alottaa oikeesti vasta kp 15 mut ollaan sovittu et oviksen jälkeen alotan koska kiertoni on sitkeesti 24 ja ovuloin niin ei kannata kiertoo kuitenkaan lähteä nyt sotkemaan kun se on nyt kaikista kauheista vuodoista mitä letrot teki niin nyt on pysyttävä näissä ja hyvin on piisannut näinkin et alotan kp 11 ja lopetan kp 20 ja kierto nakutettu 24.

Nyt ollaan tällähetkellä kp 19/24 menossa ja oviksesta ei oo tietoo kun en oo tikuttanu nyt ihan oman mieleni takia.

Liika tressi pois.

Tikut lisäs paineita mut tiiän et plussa on tullu niin monessa kierrossa kp 9 et 10 on ovispäivä ja kipujen mukaan onkin näin.

Nähtäväksi jää tuleeko iltatähteä koskaan kun ikää jo 35 joten senkin puoleen alkais olla jo kiire.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Roseatta82 tuo näyttää kyl selkeeltä haamulta.en oo saanu ite tolla testillä mitään tollasta viivaa.onks siul nyt mitkä kp ja millon tuli ovisplussa?

Jos varovaisesti onnettelis ja lähettäs tarrasukkia.

Terolutit miulla on auttaneet kyl hyvin limakalvon paksuuntumiseen ja edellisen kerran kun oli tiputteluvuotoi ni söin 2 taplettia päivässä ja alotin ne jo alukierrosta niin limis oli sillon jo kp 10 8milliä ja sillon lääkäri totes et hyvin on alkanu paksuuntumaan tosin en sanonut et vetelin kaks päivässä mut sen sanoin et alotin kp 7 vaik pitäs alottaa oikeesti vasta kp 15 mut ollaan sovittu et oviksen jälkeen alotan koska kiertoni on sitkeesti 24 ja ovuloin niin ei kannata kiertoo kuitenkaan lähteä nyt sotkemaan kun se on nyt kaikista kauheista vuodoista mitä letrot teki niin nyt on pysyttävä näissä ja hyvin on piisannut näinkin et alotan kp 11 ja lopetan kp 20 ja kierto nakutettu 24.

Nyt ollaan tällähetkellä kp 19/24 menossa ja oviksesta ei oo tietoo kun en oo tikuttanu nyt ihan oman mieleni takia.

Liika tressi pois.

Tikut lisäs paineita mut tiiän et plussa on tullu niin monessa kierrossa kp 9 et 10 on ovispäivä ja kipujen mukaan onkin näin.

Nähtäväksi jää tuleeko iltatähteä koskaan kun ikää jo 35 joten senkin puoleen alkais olla jo kiire.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ovis oli kp 13 eilen dpo 16... mutta tänään taas kp 1 eli se siitä. :(

 

Ilmeisesti Terolutit voi estää oviksen, siksi ne yleensä aloitetaan oviksen jälkeen. Katsotaan nyt, mitä lääkäri sanoo, jos saan hänet tänään kiinni.

 

Täälläkin on murhe iästä ja siitä, ehtisikö saada edes sen ainokaisen lapsen ennen kuin aika loppuu. :(

Edited by Rosetta82

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma lääkärini on paikalla vasta tiistaina, mutta sain soittoajan toiselle lääkärille. Hän oli mielestäni jotenkin tyly, mutta voi toki johtua omasta mielialastanikin. Tämän lääkärin mielestä:

- Kohdun ohutta limakalvoa on tosi vaikea hoitaa

- Letrot eivät korjaa limakalvoa, jos se on luonnollisessakin kierrossa huono (sen sijaan jos luonnollisessa kierrossa on hyvä limakalvo, Letrot eivät huononna sitä)

- Letroja ei voi yhdistää piikitettäviin aineisiin tai estrogeeniin - vaikka olen monesta paikasta lukenut, että juuri niin tehdään. Yritin vähän vängätä vastaan, että eikö todellakaan ole mahdollista tehdä niin, että ensin syö Letroja viisi päivää ja sen jälkeen piikittää esimerkiksi Gonal-F:ää jatkoksi. Ei kuulemma ole.  :blink:

- Mun kohdallani pitäisi harkita IVF:ää tai ainakin piikitettäviä aineita ovulaationinduktioon

 

No, suostuin sitten niihin piikitettäviin, ja nyt mennäänkin sillä kaavalla, että kp 5 eli tiistaina menen omalle lääkärille ultraan ja katsotaan piikitettävän aineen annostus ym. ja sitten alkaa piikittelyt. Pelottaa: entä jos alhaisen AMH:n vuoksi vastetta ei tulekaan, entä jos me ei ikinä saada lasta, jos limakalvo ei korjaannu. Itkin jo töissä ja itkettää yhä nyt kotonakin. 

 

Olen lukenut myös, että Letrot voi aloittaa niinkin myöhään kuin kp5. Tekisin mieli kokeilla sitä yhdistelmäkiertoa, kun kerran Letroilla tuli kuitenkin munasoluvastetta, ja piikitettävästä välttämättä ei tule. Josko oma lääkärini olisi tiistaina ymmärtäväisempi tälle kokeilulle. 

 

Sopiiko, että käyn täällä kuitenkin teidän kanssa juttelemassa, vaikka Letrot saattavatkin jäädä kohdaltani pois, kun en ainakaan äkkiseltään nähnyt sopivampaa ja aktiivista ketjua?

Edited by Rosetta82

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi harmi, Rosetta :( Toivottavasti piikitettävistä löytyisi apu! Mä plussasin ensimmäisellä piikityskierrolla :) Ainakin siinä mun käyttämässäni Gonal-f-kynässä oli annosasteikkoa vaikka kuinka pitkälle. Kun mulla taas on korkeamman puoleinen amh, niin yksittäinen annos oli mulla tosi pieni. Tsemppiä! :)

Edited by tinhi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten paljon sellainen kynä kustansi? Kuinka usein sulla oli seurantaultra?

 

Tiedän että pitäisi osata ajatella, että on hyvä että siirrytään reippaasti uusiin lääkkeisiin, jos vanhat ei toimi toivotusti. Mutta musta vaan tuntuu siltä, että lääkäri julisti mut toivottomaksi tapaukseksi, olen tyhmä kun edes oletan että voitaisiin onnistua, mun kroppa on pettänyt mut jne. Tunteet vaan pinnassa nyt. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

Gonal-f oli aika hintava... Olisko ollut n. 85 €/kynä? Ja sitä ei ihan joka apteekissa välttämättä ole, mun piti ainakin hakea Yliopiston apteekista omani. Lääkäri sano mulle siitä heti, kun sitä määräsi.

 

Seurantaultrat oli kp 9, kp 12 ja kp 16.

 

Älä vaivu epätoivoon <3 Kierron alkaminen alusta on aina rankka paikka... :( Ja tympee lääkäri ei siinä vaiheessa paljon auta... Rohkeasti vaan eteenpäin!

Edited by tinhi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rosetta: Onpa sulla ollut paska päivä :( Lämpimiä ajatuksia suuntaasi iso ripakopallinen! :lipsrsealed: Epätoivon fiilikset ovat valitettavasti aina kierron alussa väistämättä edessä, mutta älä silti kokonaan luovu toivosta, sillä sulla on kaikki edellytykset vielä onnistua, kunhan oikea apu löytyy! Sitäpaitsi oot kaikkea muuta kuin tyhmä, vaan sen sijaan vaikutat hyvinkin valveutuneelta tilanteesi, eri hoitomahisten ja niiden toimintaperiaatteiden suhteen. Mielelläni kuulisin tilanteestasi yhä tulevaisuudessakin, vaikka Letrot nyt jäisivätkin, joten käyhän toki kertomassa kuulumisiasi edelleen - sitähän varten täällä lopulta perimmäisenä syynä ollaan, että meistä olisi tukea toisillemme.

 

Mäkin muistan jossain kohtaa näitä keskusteluketjuja kahlatessani törmänneeni tuohon, että jotkut vetivät Letroja hieman myöhemmin kuin kp-3-7. Toivottavasti omalääkärisi kanssa keskustelu tiistaina selkiyttäisi asioita ja hoitosuunnitelmaa. Ja ehkä sitä IVF-hoitoakin kannattaa ainakin siltä osin harkita, että jos ne olisi mahdollisesti tarkoitus toteuttaa julkkarin puolella, niin hakeutuisitte ainakin varoiksi jo jonoon... tässä tämä jono on itselläkin muita hoitoja kokeillessa edennyt ja IVF koittaa jo parin kuukauden päästä, jollei sitä ennen tapahdu mitään (täällä jono oli viiden kuukauden mittainen silloin, kun me siihen ilmoittauduttiin).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rosetta82 kysyitkö lääkäriltä teroluteista?

Mulle ne on määrätty kasvattamaan limakalvoa ja toimii.aijemmissa ulrissa huono limakalvon paksuus tai siis liian ohut mut nyt on se ok.

Terolut kasvattaa keltarauhasjohdannaisena kohdun limakalvoa ja tuleva vuoto on tyhjennysvuoto

Meillä on nelonen tehty teroluteilla.

Sillon söin kp 5-15 ja ei estänyt ovulaatiota.kannattaa ehdottaa lekurille.ei siinä ainekaan mitään menetä kun sitä testaa eikä ole kalliskaan.

Kaikki keinot vaan käyttöön.

Tsemppiä kovasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Tinhi ja Töhö tsemppauksista! Ajattelin valmistautua lääkärin tapaamiseen listaamalla paperille eri hoitovaihtoehtoja, joihin olen törmännyt (ja jos vaikka löytäisi jonkin tutkimuksen taustatueksi Pubmedistä, niin aina parempi ;) )

 

Mariella: en kysynyt niistä, kun puhelu meni muutenkin ikäväksi jankkaamiseksi. Lääkäri oli aika ehdoton eikä oikein antanut vaihtoehtoja. Kyselen sitten omalta lääkäriltäni kasvokkain tiistaina niistäkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi naiset :)

Mä olen näitä Letro keskusteluja seurannut koska itsellänikin on ne käytössä, en vain tykkää tämän ketjun julkisuudesta (kun tämä ei ole suljetulla puolella sitä siis tarkoitan) niin ei ole tullut kirjoiteltua.

Piti tulla Rosetalle kertomaan että todellakin letroja käytetään pistoshoidon kanssa yhdistettynä. Meillä on tarkoitus juurikin seuraavaan kiertoon ottaa letrot ja puregon/Menopur + IUI en muista kummasta lääkäri puhui. Olemme siis yksityisellä.

Aikanaan esikoista tehdessä lääkäri puhui pistoshoitojen olevan tehokkaammat kun näiden pilleri lääkkeiden clomi/Letro jn. Eli uskoisin että sinunkin tapauksessa toimisi hyvin ja vastetta voisi tulla paremminkin, se vaan sen annoksen löytyminen vaikuttaa siihen vasteeseen. Myöskin hyvin kasvattaa limistä. Kannattaa siis kokeilla!

Letroissa on myös vaihtelua lääkärittäin miten määräävät, jotkut kp3 ja jotkut kp5 alkaen, jostain luin että aiemmin aloitettuja loisi useamman munan ja taas myöhemmin olisi laadukkaampi..samaa kirjoiteltiin clomeista, tiedä sitten pitääkö paikkansa.

Luontaistuotteillakin voit sitä limistä kohentaa, googlettamalla löytyy paljon infoa ja varsinkin jos englanniksi haet. Royal jelly, vadelmanlehtitee, e-vitamiini tulee nyt ensinnä mieleen. Täällä Tropit tueksi ryhmässä voi olla vinkkejä tuohon ongelmaan myös :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kp 27, tuntuu että menkat alkamassa ja nega testattu. :( letrot olleet jo vuoden käytössä eli ilmeisesti raskaaksi tuleminen ei enää onnistu luomusti ainakaan tai ihmeen vaatisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Petite: Laittaisitko vaikka yksärillä klinikan nimen, jolla olette hoidossa? Voisin sitten sanoa lääkärille tiistaina, että ainakin paikassa X toimitaan näin. ;) Mekin ollaan siis yksityisellä, ja olen tosi yllättynyt, että soittoajan lääkärin asenne oli noin ehdoton. Toivottavasti oma lääkärini on tosiaan suostuvaisempi kokeiluihin. Ei mulla niitä pelkkiä pistoksiakaan vastaan mitään ole, mutta tuntuisi tavallaan hölmöltä hylätä Letrot yhden yrityskierron jälkeen kokonaan, kun voisi ensin koittaa edes yhden kierron Letro + estrogeeni -yhdistelmää tai Letrot+pistettävät -yhdistelmää. Royal jelly, e-vitamiini ym. poppaskonstit ovat jo käytössä. ;)

 

Pahoittelut Secreteriat negasta! Onko teillä jatkosuunnitelmia Letrojen jälkeen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi ankeus Secretariat, pahoittelut negasta täältäkin :( Aika pitkään on jo Letroilla menty, josko tosiaan joku toinen hoitomuoto olisi teillä toimivampi vai ootteko minkä verran jo muutakin kokeilleet?

 

Täällä piinaviikonloppu on kallistumassa loppuaan kohti, mutta piina sen kun jatkuu... tänään kp 29 (dpo 17), eikä menkoista ole edelleenkään tietoakaan. Nyt menee kyllä jännäksi. Tosin eipä ole kummoisia oireitakaan... välillä nipistelee vähän vasenta munasarjaa (onneksi bongasin aiemmin Tinhin rauhoittavat kommentit siitä, että se voi johtua myös keltarauhasesta, eikä välttämättä taas kohdunulkoisesta) ja kaamea migreeni on ollut jo pari vuorokautta, mutta lasketaanko sellaista edes mahdolliseksi raskausoireeksi... :P Jollei menkat edelleenkään ala, niin uskaltaisikohan huomenna aamulla testata...?  :ph34r:

 

Onkos muita piinailijoita tällä hetkellä vai yksinkö kärvistelen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulostaa lupaavalta, että menkat ovat pysyneet poissa! Testaa ihmeessä huomenna, sen verran isot dpo:t jo ehdottomasti! Pidän peukkuja. :)

 

Täällä on valmiiksi tappiomieliala. Sen puhelimessa olleen lääkärin kommentit tilanteen vaikeudesta ("välillä ihan mahdoton korjata!") masensivat. Ja lisäksi pelkään, että joudun tiistaina vääntämään hoidosta. Ja samaan aikaan pitäisi jaksaa kuunnella ystävän kuulumisia vauvalandiasta. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now