Sign in to follow this  
Followers 0
Sippura

Ristiäiset ilman lapsen isää

13 posts in this topic

Onko jollain muulla käynyt niin,että lapsen isä jää pois ristiäisistä?

Meillä on kolmannen lapsen ristiäiset ja mies ilmoitti,ettei tule ja hän kielsi myös äitiään ja veljeään tulemasta ristiäisiin.

Pidetään juhlat mun vanhemmilla ja se nyt ilmeisesti on sitten ongelma. Juhliin on viikko aikaa ja kaikki suunnitelmat on jo tehty. Samalla oli tarkoitus juhlia esikoisen syntymäpäivät - ja juhlitaankin.

Olen pettynyt miehen ratkaisuun,mutta enpä oikein jaksa asiaa selvitelläkään sen enempää. Menee kaikki energia juhlien järjestelyihin ja lasten hoitoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kannustaisin kyllä yrittämään ratkaista tuon tilanteen jotenkin. Järjestelyiden suhteen voisit ennemmin vaikka sanoa miehelle, että jos ei valitsemasi juhlapaikka sovi niin järjestää itse sellaisen johon hän ja sukulaisensa voivat tulla. Mun mielestä ristiäisiä ei voi pitää sellaisessa paikassa joka noin ehdottomasti ei toiselle lapsen vanhemmalle sovi. Lapsi on yhteinen ja siis teoriassa juhlat myös. Voi jäädä pitkäksikin aikaa nakertamaan välejänne se, jos itsepäisesti päätät järjestää juhlat sellaisessa paikassa joka jostain syystä sulkee pois osan sukulaisista ja jopa lapsen isän! Puhumattakaan miten mies selittäisi asian fiksusti ja aikuismaisesti teidän kahdelle muulle lapselle...

Oletan tässä, ettei mies nyt ihan tuulesta temmannut tätä päätöstään jäädä itse pois ja suositella sitä muille, olettaisin että osasit arvata jo etukäteen ettei miehesi pidä ideasta?

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen duudelin kanssa samaa mieltä, että kannattaisi vielä yrittää löytää joku kompromissi. Ei lapsen ristiäisiä voi pitää ilman isää, jos isä on olemassa ja osallistuu lasten elämään. Jos miestä ei alkaisi harmittaa myöhemmin osallistumattomuus, niin ainakin lasta harmittaisi isompana, ettei isä (ja vielä sukua päälle) ollut hänen ensimmäisissä juhlissaan. Jos voisitte vaikka pitää kastetilaisuuden seurakunnan tiloissa ja sitten siirtyä juhlimaan vanhempiesi luo? Kuulostaa hirveän hankalalta tilanteelta, toivottavasti löydätte jonkun ratkaisun. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin siis onko miehen ongelma juhlapaikassa? Oletan että tällaisessa tilanteessa miehellä on appivanhempiensa (?) kanssa jotain....? Jos näin on, niin yrittäisin kyllä miehen kanssa keskustella että mikä olisi sitten hänelle sopiva juhlapaikka. Kuulostaa lyhyen viestisi perusteella nyt siltä, että olet väsynyt (ja mies myös) etkä jaksa miettiä kotona siivoamista, ja helppouden vuoksi haluat pitää juhlat vanhemmillasi. Ja tämä ei miehellesi syystä tai toisesta sovi. Ymmärsinkö oikein? Jos kyllä, niin komppaan kyllä ehdottomasti edellisiä. Väsyneenä sitä tekee välillä vähän hölmöjä ratkaisuja jotka kaduttaa myöhemmin.

 

Kannustaisin siis minäkin puhumaan miehen kanssa muusta järjestelystä. Jos kotona ette halua juhlia, niin olisiko esim. se seurakuntasali neutraali paikka?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alunperin oli yhdessä päätetty juhlapaikka. Selvisi nyt,että miehen isälle eli appiukolleni paikka ei sovi ja kun appiukko ei pääse juhliin,niin miehenikään ei tule. Koen vaatimukset kohtuuttomaksi,koska tällä aikataululla ei saa muuta paikkaa kuin oman kotimme eikä miehellä ole aikomustakaan osallistua juhlien järjestelyyn. Juhlien järjestäminen on mieheni mielestä naisille niin luontaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja siis anoppilaa kysyttiin myös juhlapaikaksi,mutta se ei käy,koska appiukko ei antaisi kutsua sinne lapsiperheitä. Se taas sulkisi pois sekä veljeni perheen että vauvan kummit perheineen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No onpahan käytöstä aikuisilta ihmisiltä, aivan sanattomaksi vetää...

 

Itse ehkä tilanteessasi ilmoittaisin nyt miehelle että mikäli hän ei uutta paikkaa itse järjestä, niin juhlat pidetään ilman appiukkoa ja mies lopettaa osaltaan lapsellisen pelleilynsä. Todella inhottava tilanne sinulla, tsemppiä loputtomasti! ♡

Share this post


Link to post
Share on other sites

juhlat pidetään ilman appiukkoa ja mies lopettaa osaltaan lapsellisen pelleilynsä.

Näin juuri. Miehelle nyt valoja päälle, ajatteleeko yhtään kastettavan lapsen ja muiden lastenne kannalta? Nyt pitäisi olla isä eikä uhmaikäinen.

 

Tsemppiä. Näytä vaikka tämä keskustelu miehelle..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, kaikki yksityiskohdat huomioon ottaen kyllä miehen kuuluu minustakin olla nyt se joka joustaa. Ei oman lapsen ristiäisistä voi jäädä pois tuollaisesta syystä, eikä hän voi olettaa, että sinä alkaisit juhlia järjestää teille kotiin. Tsemppiä, toivottavasti tilanne ratkeaa parhain päin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh mikä tilanne! :o

Appiukko kitisköön yksinään ja jääkööt tulematta, mutta miehesi tulee nyt kyllä katsoa peiliin ja käyttäytyä kuin aikuinen, vastuullinen isä. Toisaalta voi olla hankalaa jos hänen oma isänsä käyttäytyy noin kakaramaisesti ja miehesi on sieltä tuollaisen käytösmallin oppinut. :( Miksi appiukollesi ei sinun vanhempien koti sovi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Appiukon mielestä olisi reilua välillä niin,että hänen ei tarvitse siirtyä vaan muut siirtyvät.Pidettiin aikanaan esikoisen ristiäiset myös mun vanhemmilla. Ja välimatkasta ei sinänsä ole kyse,koska appiukolla olisi kotoaan sama matka meille kuin on mun vanhemmille. Mut siis mies oli esikoisen ristiäisten aikaan mökillä,kun oli niin hyvä ilma...

 

muok.Tilanne on mieheni osalta helpottanut sen verran,että ilmeisesti on päättänyt tulla juhlimaan. Kun en suostu valehtelemaan muille vieraille mahdollisen poisjäännin syistä ja mies kokee,että nolaisin hänet.

Edited by Sippura

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mieheni tuli lapsensa ristiäisiin. Mökötti sen jälkeen muutamia päiviä (minulle),koska isänsä ei ollut juhlassa.Äitinsä ja veljensä tulivat.

Edited by Sippura

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0