surunsävel

kaavinnan jälkeinen kuumeilu

13 posts in this topic

Hei!

Olen törmännyt väitteeseen, että kaavinnan jälkeinen kierto olisi useimmiten ovuloimaton. Onko kukaan saanut todellista vahvistusta/perustelua tälle, vai onko vain mutua?

Sain reilu kuukausi sitten keskeytyneen keskenmenon viikolla 6+4 (todettiin viikolla 8+) ja sen jälkeen jouduin kaavintaan epäonnistuneen cytotec-tyhjennyksen jälkeen.

Nyt ainakin kuvittelen olevani raskaana (rinnat jälleen turvonneet sekä arat, aaltoilevaa pahaaoloa ja kohdun seudun nippailua). Kp 23 tänään, kierto ennen kkm 28 päivää. Pian voi siis testailla. Ikää minulla 26 vuotta ja ei vielä lapsia, tämä oli myös ensimmäinen raskauteni.

Kaikki kaavinnan kokeneet ja sen jälkeen raskautuneet voivat mieluusti jakaa kokemuksiansa! Mikseivät muutkin, jota asia koskettaa :)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mulle on tehty kaksi kaavintaa ja yksi imu"kaavinta". Viimeisimmän kaavinnan jälkeen ultralla todettiin ovulation tapahtuneen heti ensimmäisessä kierrossa. Muistelen, että myös aiemmin ovulaatio on ainakin oireiden perusteella ollut ihan normaalisti. Sen sijaan kohdun limakalvo on kärsinyt eriasteista vahinkoa kaavinnoissa ja kohtu ei ole ollut valmis raskauteen muutamaan kuukauteen kaavinnan jälkeen. Toivottavasti sulla tilanne on eri, ja raskaus on alkanut!

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mulle on tehty kolme vai neljä kaavintaa. Ensimmäisen jälkeisen kierroksen tulos istuu sohvalla katsomassa formulaa. Eli eipä taida olla 100% totuus.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Lisään vielä, että tämä keskeytynyt raskaus sai alkunsa ekasta yrityskierrosta. Toiveet siis liiankin korkealla :(

Share this post

Link to post
Share on other sites

Lisään vielä, että tämä keskeytynyt raskaus sai alkunsa ekasta yrityskierrosta. Toiveet siis liiankin korkealla :(

Mulla sama tilanne. Ongelma että uutta raskautta ei sitten ole kuulunut ja 1,5v jo pian mennyt. :( alan olla tosi huolestunut vaikkei lääkärissä vikaa löydy. Kuukautiset lähes poissa, luulen että siinä se vika on...

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ Mulla kuukautiset on olleet lähes olemattomat kaavintojen jälkeen. Aika on yleensä korjannut tilanteen, mutta viimeisimmän jälkeen sain myös estrogeenia kasvattamaan limakalvoa.

Kannattaa muuten etsiä hyvä, lapsettomuuteen erikoistunut lääkäri tsekkaamaan tilannetta. Ekan imukaavinnan jälkeen mulla oli kroppa sekaisin kuin seinäkello kuukausitolkulla ja oli varmaan ihan samoja ongelmia kuin nytkin. Silloin kävin parillakin eri gynellä (ei lapsettomuuteen erikoistuneita) ja kommentti oli lähinnä sen tyylistä, että pitäisi vaan nyt malttaa mielensä. Luulivat varmaan, että vauvakuumehuuruissani kuvittelen ongelmat (vatsakivut, pois jääneet kuukautiset ym.). Kohdussa oli verta kuukausitolkulla, mutta mitään ei tehty. Nyt tilannetta on seurattu ja hoidettu aktiivisesti ja toipumisen tahti on ollut paljon nopeampi kuin aiemmin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tutkimattomia ovat kropan tiet kaavintojen jälkeen...*huoh*..tsempit kaikille!

Mulla tänään kaavinnasta lähtien kp 28 ja testi antoi puhtaan negan. Menkkoja ei näy, ei kuulu ja raskausoireet jyllää. Pistää mielen matalaksi nämä hormonisekoilut.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ja tänään kp 33 plussa!! Ovulaatio kaavinnan jälkeen myöhään, mutta niin vaan tärppäs ja oireet oli ihan sitä itseään

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ja tänään kp 33 plussa!! Ovulaatio kaavinnan jälkeen myöhään, mutta niin vaan tärppäs ja oireet oli ihan sitä itseään.

Muoks. Alkukin lupaavampi kuin edellisessä: Ei tuhruttele yhtään. Toivon onnellista loppua tälle

Edited by surunsävel

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ Mulla kuukautiset on olleet lähes olemattomat kaavintojen jälkeen. Aika on yleensä korjannut tilanteen, mutta viimeisimmän jälkeen sain myös estrogeenia kasvattamaan limakalvoa.

Kannattaa muuten etsiä hyvä, lapsettomuuteen erikoistunut lääkäri tsekkaamaan tilannetta. Ekan imukaavinnan jälkeen mulla oli kroppa sekaisin kuin seinäkello kuukausitolkulla ja oli varmaan ihan samoja ongelmia kuin nytkin. Silloin kävin parillakin eri gynellä (ei lapsettomuuteen erikoistuneita) ja kommentti oli lähinnä sen tyylistä, että pitäisi vaan nyt malttaa mielensä. Luulivat varmaan, että vauvakuumehuuruissani kuvittelen ongelmat (vatsakivut, pois jääneet kuukautiset ym.). Kohdussa oli verta kuukausitolkulla, mutta mitään ei tehty. Nyt tilannetta on seurattu ja hoidettu aktiivisesti ja toipumisen tahti on ollut paljon nopeampi kuin aiemmin.

Tosi kiinnostavaa, olet nimittäin kuitenkin onnistunut tulemaan raskaaksi uudelleen? Kuulostaa positiiviselta. Mulla kaavinnasta 1,5v eli tuskin palautuu enää. Jotenkin tuntuu että hormonit olisi sekaisin tms. Kaavinnasta alkoi järkyt pms-oireet, joita ei ennen ollut. Ollaan käyty hedelmällisyyslääkärillä, kuulemma ei pidä huolehtia.

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa tosi ikävältä. Mullekin osui kohdalle muutama huono lääkäri, mutta viimein löysin sellaisen, joka ymmärsi, että ongelmat ei ole mun päässä. Hän on erikoistunut lapsettomuuteen ja keskenmenoihin.

Olen siis tullut kahdesti kaavinnan jälkeen raskaaksi. Viimeisimmän jälkeen ei (ainakaan toistaiseksi) ole ollut edes yritystä, joten en osaa sanoa, onko estrogeenikuuri vaikuttanut suotuisasti vai ei. 

Toivottavasti sun kroppa tuosta tokenee pikapuoliin! Onhan varmistettu, että kohtuun ei ole jäänyt mitään ylimääräistä? Sekään ei kai ole ihan tavatonta kaavintojen jälkeen. Viimeksi sairaalassa viereisessä pedissä oli nainen, jolle tehtiin neljättä tai viidettä kaavintaa saman keskenmenon tiimoilta. Ultralla ei kaikkea näe.

Ollaan käyty ihan hedelmättömyyden hoitoon erikoistuneella klinikalla ja kokeneella lääkärillä. Limakalvoa on mitattu monta kertaa, tulokset 6-11 mm nyt. Heti kaavinnan jälkeen 2mm kuukauden kahden ajan. Olen ollut aukkarissa, jos jotakin sotkua olisi ne olisi pitänyt siinä tulla ulos. Hyvin niukkaa verenvuotoa oli. Kun missään ei näytä olevan vikaa niin en ole saanut muita lääkkeitäkin vaikka olen yrittänyt kysellä olisiko jotakin. Pelottaa että menkat käytännössä poissa vaikka limakalvolle saadaan kohtuullisia mittaustuloksia. Vuodenvaihteen jälkeen mietin asiaa uusiksi. Silloin ovulaation induktiota takana vuosi. Tuntuu vain että mikä muu voi olla vikana kuin limis...

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now