Sign in to follow this  
Followers 0
Helilii

ongelmia kiinteiden alotuksessa

13 posts in this topic

Meidän tyttö on nyt 4kk. Saimme neuvolasta käskyn aloittaa kiinteät, kun pituutta ja varsinkaan painoa ei tullut riittävästi. Käyrät olivat kuukaudessa kuulemma laskeneet reilusti. Jos itsellä olisi ollut aikaa ja jaksamista, olisin viitannut kintaalla noille käskyile ja koittanut lisätä imetystä, mutta kun tuo nykyiset 20 imetyskertaa vuorokaudessa (hyvänä päivänä vain 10) oli ihan riittämin, kun pitäisi riittää aikaa olla isomman lapsen kanssa myös.

 

No eilen sitten aloitettiin bataatilla. Yksi teelusikalinen aamulla ja iltapäivällä. Tänään kaksi.

 

Viime yö menikin sitten tississä roikkuessa. Imetyskerrat eivät lisääntyneet määrällisesti mutta muuttuivat sellasiksi 1½h kestäviksi maratoneiksi. Ja tästä yöstä näyttää tulevan samanlainen. Oikeestaan kyse on siitä että vauva nukkuu tissillä välillä lutkuttaen, mutta ei suostu nukkumaan ilman tissiä, toisin kuin aikaisemmin.

 

Ei tämä lapsi päivälläkään hereillä ollessaan ole tyytyväinen nyt, mutta en tedä johtuuko se kiinteistä vai siitä että on onnistunu sekottamaan päiväunirytminsä täysin. Ainakin aikaisemmin se on aiheuttanut kitinää. Ennen meidän päivärytmi oli : 2h hereillä, 3h ekat päiväunet, 2-3h hereillä, 2h tokat päikyt, 2 h hereillä ja sit yöunille. Mutta nyt hereilläolojaksot on pidentyny ja päivä alkaa näin 3-4h hereillä, 3-4h ekat päikyt, 3-4h hereilä ja sit ilta onkin jo sekasin ku ei mahu toiset kunnon päikyt, mut ei jaksa valvoo, eikä voi vielä käydä yöunillekaan.

 

Eli kertokaas mulle, johtuuko nää öiden hankaloitumiset ja päivähuudot kiinteistä vai mistä.

Ja mitä mä teen?

a) jatkan kiinteitä normaalisti ja koitan kestää nää ikävyydet

b ) jatkan vielä pari päivää kiinteitä ennen ku teen mitään

c) pidän pari päivää taukoa kiinteissä, katson vaikutaako mitenkään ja jatkan taas bataatilla

d) pidän pari päivää taukoa kiinteissä, katson vaikutaako mitenkään ja vaihan sit vaikka maissiin

e) jatkan kiinteitä ja koitan saada päiväunirytmin kuntoon

f) pistän kiinteet tauolle ja koitan saada päiväunirytmin kuntoon

Edited by Helilii

Share this post


Link to post
Share on other sites

No en nyt tiiä osaanko oikein neuvoa, mut jotain vertaistukea voin tarjota ehkä :) Siis tosta päivärytmistä. Meillä on tyttö nyt vähän reilu 5 kk ja kyllä se päivärytmi elää välillä ihan omaa elämäänsä. Joskus menee päivä kaksilla päikkäreillä, joskus kolmilla, ja joskus tosiaan käy niin, että on jo ihan väsyny illalla, mut viimeisiä päikkäreitä ei kande enää nukkua tai yöunille joutus menee tosi myöhään, mut vielä ei ihan ois yöunille nukkumaanmenoaikakaan. Sit ollaan vaan kanniskeltu tai yritetty viihdyttää oikein "kaikki pelissä" -meiningillä. Varsinkin jos on jotain erikoista päivässä niin rytmi helposti häiriintyy, mut ei se minusta oo niin vakavaa, pääasia että nukkuu ja syö ja on elämä kuitenkin suht säännöllistä.

 

Mie jos olisin sinä niin antaisin vaan imeä niin paljon kuin haluaa (niinku varmaan teetkin), tilanne voi olla jo huomenna toinen :) En usko, että noin pienillä määrillä kiinteitä on vielä mitään vaikutuksia mihinkään. Mut ehkä joku minua viisaampi tietää paremmin :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä nostan tän vanhan aiheen vaikkei ongelmani olekaan sama kuin aloittajalla..

 

Siis apua!! Meillä aloitettiin kiinteät 5,5 kk iässä ja kohtalaisen huonolla menestyksellä. Hitaassa tahdissa siirryttiin kasviksista lihoihin, mitään allergioita ei ole ilmennyt, mutta pojalle ei kertakaikkiaan maistu ollenkaan! Parhaimmillaan syö puoli purkkia vaikkei ole saanut tissiä ennen ruokaa, hedelmät tai puuro ei uppoa lainkaan vaan tissiä imettäis kyllä koko ajan..

 

Onko ketään kenellä vielä kuukausi aloituksen jälkeen ollaan edelleen siinä tilassa että menee hädin tuskin kaksi teelusikallista alas?? :o

 

Olen aina yrittänyt tarjota ensin kiinteitä ja sitten rintaa, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta ruokahaluun. Myöskään pullo ei kelpaa ollenkaan ja mamma tarvitsisi nyt vähän levähdystaukoa, joten hyvät neuvot ovat tarpeen! :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko ketään kenellä vielä kuukausi aloituksen jälkeen ollaan edelleen siinä tilassa että menee hädin tuskin kaksi teelusikallista alas?? :o

 

o/ Tästä ei tuskin ole hirveästi apua, mutta Enska ei tosiaan alkanut oikeasti syödä kiinteitä kuin vasta lähempänä 8 kk ikää (muistaakseni). Hengissä selvittiin molemmat kuitenkin ;) Ei sitä näin jälkikäteen onneksi enää muista, millaista se oli :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Little Elf: Meillä kiinteitä menee alas parhaiten kun lusikassa on mukana äidinmaitoon tehtyä riisihiutalevelliä. Meneekö ruokaa alas kuitenkin vaikka puolen tunnin välein? Jos menee, niin voisihan sitten hoitaja/isä syöttää vauvaa tarpeeksi usein, ettei tule kauhea nälkä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
o/ Tästä ei tuskin ole hirveästi apua, mutta Enska ei tosiaan alkanut oikeasti syödä kiinteitä kuin vasta lähempänä 8 kk ikää (muistaakseni). Hengissä selvittiin molemmat kuitenkin ;) Ei sitä näin jälkikäteen onneksi enää muista, millaista se oli :lol:

 

Meillä meni kanssa tytön kanssa monta kuukautta ennenkun pystyi sanomaan että tyttö SÖI. Juuri joskus 8/9kk alkoi upota iltapuuro, päiväsyömienn oli edelleen hyvin vaikeaa. Eikä tyttö tänäpäivänäkään (kohta 2v) syö kun korkeintaan desin kerralla ruokaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos tuestanne! :)

 

Tää vaihe on tosiaan aika tuskainen kun hampaita tulee, sekin vaikuttaa varmasti ruokahaluun ja paljon muutakin uutta, opitaan vähän liikkumaan ja istumaan jnejne. Se suuri ero esikoiseen meillä on että pojalle ei mikään ole herkkua, hedelmäsose on ihan kamalaa, puuro vielä hirveämpää, maissisose menee joskus jotenkuten, mutta tänäänkin oli syönyt aamuyöstä viimeksi eikä 10:30 vieläkään maistunut mikään.. :o Jopa kaikkien vauvojen herkku maissinaksut kirvoittaa irvistyksen..

 

Kasvaa kyllä erittäin hyvin ja on todella reipas, joten tuskin nälkää näkee. Ja tietysti imetän heti jos ei muu sapuska uppoa..

 

Ehkä tämä tästä jonain päivänä, viimeistään ennen armeijaa helpottaa! :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me saatiin neuvolasta lupa aloittaa kiinteiden varovainen maistelu jo kun poika oli 3,5 kk (syynä 1-2 tunnin välein syömään heräily öisin, vaikka toisaalta poika kasvanut hyvin ja on iso ikäisekseen). Alussa meni ihan lusikallinen päivässä maissisosetta ja yöt rauhoittuivat (en usko että kiinteillä oli tähän kovin suurta vaikutusta).

 

Nyt n. kuukautta myöhemmin, yöt ovat jälleen levottomia - kohta viikko mennyt niin, että poika herää parin tunnin välein, kääntyilee levottomasti, kitisee, ja lopulta tyyntyy vain imetykseen. Kiinteitä menee nyt ehkä puoli purkkiä päivässä. Lisäksi kokeilin antaa velliä, että saisin pidennettyä heräämisvälejä, mutta ei tunnu sekään auttavan.

 

Eikö poika saa nukutuksi kiinteiden takia (vaikka alun perin tästä syystä kiinteät aloittettiin) - annanko soseita liikaa, kun ilmavaivojakin on nyt aika paljon? Lisäksi kakkaa tulee enää vain noin kerran päivässä (pelkällä imetykselle tuli useita kertoja päivässä)... Soseet maistuvat pojalle hyvin ja niiden syöminen onnistuu. Päivisin poika on tyytyväinen ja innostuu, kun jo pelkästään näkee sosepurkin ja lusikan. Kuitenkin harmittaa jos aloitín kiinteiden antamisen turhan aikaisin? Tilanne kun tuntuu nyt samalta kuin kuukausi sitten + ilmavaivat ja ummetus kivana lisänä! Hampaita pojalla ei vielä ole, olisikohan kyse niiden puhkeamisesta?

Edited by tanttaloora

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ mä kysyn joka paikassa allergiasta :) Olisiko teidän lapsi allerginen? Meidän neidillä maitoallergia esiintyy nimenomaan suolisto-oireena sekä usein heräämisenä. Heräämiset johtuvat hiljaisesta refluksiasta, kun maitohapot nousevat suuhun. Ennen nieleskeli paljon muttei enää. Siis allergia aiheuttaa suolisto-oireiden lisäksi refluksiaa. Jospas teidän poikaa vaivaa mahahapot ja hän syö kipuunsa?

 

Tosin mitä olen muita marraskuisia lukenut, niin näihin kuukausiin kuuluu levottomat kaudet kun taitoja tulee lisää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Allergia (niin kuin kaikenlaiset muutkin mahdolliset syyt) on kyllä käväissyt mielessä... Mutta, tulimme eilen rutiinineuvolakäynniltä ja sain purettua siellä tuntoja ja tuskiani vauvanhoitoon liittyen :) Ja päädyimme nyt kuitenkin siihen, että pojalla on kovaan motoriseen ja muuhun kehitykseen liittyen levottomia öitä. Poika on äskettäin oppinut toiselle kyljelleen kääntymisen ja nostaa kovasti takamustaan selällä ja mahalla ollessaan. Lisäksi juteltiin jo hiukan lempeästä unikoulusta ja että voisin aloittaa totuttaa pienen nukahtamaan muuhunkin kuin rintaan (tähän asti rinta on toiminut ykkösnukutuskeinona). Tästä olisi apua myös yöheräämisiin - poika ei hätääntyisi yöllä vaikka heräilisikin.

 

Ja kappas vain, viime yö oli jo hiukan helpompi *koputtaa puuta* Eli ekä tässä oli kyse vain äidin epävarmuudesta ja kokemattomuudesta ;) Tuota unikoulua mietin vasta sitten puolen vuoden iän jälkeen, jos meno jatkuu samana. Viikon päästä aloitellaan puuron tarjoaminen - ensin aamupuuro ja sitten iltapuuro. Luulisin, että kun ateriarytmi saadaan selkeämmäksi ja ateriakertoja lisättyä, niin yöhulinatkin rauhoittuu... Tai sitten ei :D

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko ketään kenellä vielä kuukausi aloituksen jälkeen ollaan edelleen siinä tilassa että menee hädin tuskin kaksi teelusikallista alas?? :o

 

Täydet sympatiat ja jaksamista tilanteeseen, tiedän miltä tuntuu syöttää ja toinen ei syö vaikka yrittäis mitä.

 

Meillä tässä samaisessa tilanteessa ollaan vieläkin aika usein vaikka kiinteitä on syöty (harjoiteltu syömään) jo puoli vuotta. Tyttö on syönyt korkeintaan puolikkaan pienen purkin kerralla. Ollaan kokeiltu vaikka mitä ja parhaiten ruoka on uponnut kun on saanut itse syödä. Meillä syödäänkin nykyään pakastemaissia, perunakuutioita, omenaa, kurkkua ja leipää. Soseita saan menemään pari lusikallista, sileät soseet ovat olleet kokoajan aika kauhistus ja karkeampi uponnut paremmin.

 

Lusikka on ollut suuri kauhistus, aluksi pelkkä lusikan näkeminen sai jo sellaisen huutokonsertin aikaan ettei syömisestä tullut mitään. Lusikan asemaa onkin ajannut mm. banaanin pala, kova leivän kuori ja näin ollaan saatu syötettyä edes pieni määrä kiinteitä.

 

Mä oon tämän tilanteen takia ollu neidissä tosi kiinni, sillä pulloa meilläkään neiti ei ole juonut. Yritettiin mutta ei suostunu juomaan siitä. Nokkamukista menee pienoinen määrä nestettä. Onneks tyttö on sentään kasvanut hyvin rintamaidollakin, mutta kivaahan se ois jos söis jo muutakin niin että äiti pääsis välillä jonnekkin pidemäksikin aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko ketään kenellä vielä kuukausi aloituksen jälkeen ollaan edelleen siinä tilassa että menee hädin tuskin kaksi teelusikallista alas?? :o

Täällä! Muuten tyttö maistelee sormiruokaa, mutta puuron tarjoan iltaisin puurona lusikalla, ja sitä ei todellakaan syödä kuin pari teelusikallista, jos sitäkään, ja siis kuukausi sitten aloitettiin maistelu. En kuitenkaan koe tätä mitenkään ongelmallisena asiana, vauva oppii syömään kyllä ennen pitkää ja niin kauan, kun kasvaa maidolla hyvin, ei ole mitään hätää. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ämmässä on paljon enemmn energiaa kun noissa kasvissoseissa, joten ennenko lapsi alkaa syödä reippaita annoksia, ei sillä syömisell kasvuun kyllä ole kovin isoja vaikutuksia.Opetteluahan se alkuun on :) Jos tuntuu että lapsi ei ns osaa syödä, mikset voisi pitää pientä taukoa? Tuskin muutama päivä vaikka hallaa tekee, ja 4kk on aika pieni kuitenkin.

Meillä aloitettiin toisen lapsen kanssa kiinteät 4kk korvilla, ja kyllä meni jonkinaikaa ennenkuin alkoi syöminen onnistua, ja että sitä ruokaa meni enemmän kun 3tl kerrallaan.

Tässäkin pitää muistaa että lapset ovat erilaisia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0