Sign in to follow this  
Followers 0
-MT-

Pelkosektiosta

9 posts in this topic

Täällä tuntuu olevan sen verran sympaattista porukkaa kirjoittelemassa, että uskallan varmaan avautua myös omasta "ongelmasta" ilman että heti tuomitaan.

 

Eli olen aina ajatellut, että en ikinä tule hankkimaan lapsia, koska alasynnytys on aina ollut eräänlainen kauhukuva, en ole ikinä osannut ajatella, että pystyisin itse sitä läpikäymään. Kuitenkin pari vuotta sitten luin jostain, että sektion saaminen synnytyspelko-diagnoosilla on mahdollista. Tämän jälkeen olen alkanut haaveilla, että jos kuitenkin lähivuosina lapsen saisi. En ole ikinä ollut kovin lapsi-ihminen, niin ainakin tällä hetkellä tuntuu, että yksi lapsi olisi sopiva määrä (toki varmaksi ei voi tietää onko lapsia edes mahdollista saada, mutta jos vain olisi).

 

Jostain muistan muutaman jutun lukeneeni, että kaikki eivät ole pyynnöistä huolimatta pelkosektiota kuitenkaan saaneet. Onko tämä mahdollista, vai voiko tässä tapauksessa vaihtaa sairaalaa tai olla yhteydessä johonkin muuhun tahoon? Kauhuskenaarioni on, että jos olisin raskaana ja suunniteltua sektiota ei saisikaan.

 

Syitä pelkosektion toivomiseen on useita, mutta tässä ehkä tärkeimpiä:

olen melko kipuherkkä ja kuukautiskivut ovat aina olleet järkyttävät. Oksennan helposti kivusta ja kun kipu on päällä, en pysty toimimaan järkevästi, päässä humisee ja silmissä mustuu. Synnytyskivut ovat varmaan vielä monin kerroin pahemmat, niin pelkään että aiheuttaisin vain vaaraa itselle ja lapselle.

Ylipäänsä koko ajatus alakautta synnyttämisestä on aina tuntunut jo ajatuksena jotenkin vastenmieliseltä ja nöyryyttävältä siitä lähtien kun olen asiasta jotain ymmärtänyt.

Pelkään myös kovasti, että itselleni tai lapselle sattuisi jotain synnytyksessä. Geenit ei myöskään lupaa hyvää synnytystä ajatellen, koska sisareni lonkat aikanaan vaurioituivat pahasti hänen syntyessään. Äiti joutui myös hätäsektioon minua synnyttäessä.

Toki myös mahdolliset pahat repeämät, hätäsektioon joutuminen ym.pelottaa.

 

Niin hullulta kuin kuulostaakin, niin on aina tuntunut siltä, että kroppaani ei jostain syystä ole luotu synnyttämään luonnollisesti alakautta. Olen tietoinen sektion riskeistä ja olen asiasta paljon lukenut. Sektion riskit tuntuvat vain jotenkin helpommilta sisäistää kuin alasynnytyksen riskit.

 

Asiaa ei toki helpota se, että kärsin myös kovasta piikkikammosta  :girl_cry:  Tämä pelko tuntuu kuitenkin hyvinkin mahdolliselta selättää (tai ainakin vain kestää tilanne), jos kaikki tapahtuu rauhallisesti ja tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Alatiesynnytyksessäkään piikeiltä ei juurikaan voi välttyä, niin sen suhteen ei hirveästi eroa sektiosta. Itse leikkausta en juuri pelkää, mutta ehkä perinteiset verikokeet ja tippa ovat pahimmat "möröt".

 

Tulihan pitkä sepustus.. Voi monen mielestä kuulostaa hieman hullulta, että miksi ylipäänsä haluan lapsia, kun kaikki kuulostaa niin hankalalta. Itsekin vielä muutama vuosi sitten olin aivan varma, että en lapsia ikinä tule hankkimaan, niin tuntuu hassulta nyt olla pohtimassa näitä asioita. Mutta niin vain se mieli alkaa muuttumaan pikkuhiljaa.

 

Jos jollain on samansuuntaisia kokemuksia/ajatuksia, niin kuulisin mielelläni. Kiinnostaa myös tuo, että onko tosiaan mahdollista olla saamatta pelkosektiota vaikka sitä loppuun asti yrittäisi?

Omalla kohdalla varmaan Tays on se lähin sairaala, niin kiinnostaa mikä tänä päivänä siellä on asenne pelkosektioihin.

 

Olisikin vain helppoa olla "normaali" tämän asian suhteen, mutta aina näille oman mielen kummallisuuksille ei voi mitään  :blink:

Edited by -MT-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi -MT-!

 

Mä ymmärrän sua kyllä!

 

Yksikään lääkäri ei voi pakottaa sua synnyttämään alakautta jos et sitä halua. Asia on hyvä nostaa esille jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä.

Oma pää kannattaa pitää niin pelkosektion saa kyllä aivan varmasti.

 

Mun mielestä Suomessa ollaan nykyään enemmän sektiomyönteisiä monessakin sairaalassa. Tayssin tyyliä en tiedä, mutta tosiaan niinkuin kirjoitin, kukaan ei voi sua vasten tahtoa pakottaa synnyttämään.

 

Koitin synnyttää esikoistani neljä päivää v.2009 alateitse ja silloin sairaalassa (KHKS) oli juurikin sellainen tyyli että kävi mitä kävi niin tämä vauva syntyy alateitse ja piste. No lopulta olin sitten hätäsektiossa vauvan sydänäänten laskun ja oman sekä vauvan kovan tulehduksen takia. Kohdunsuu ei neljän päivän kypsyttelystä huolimatta auennut 6cm enempää jonka takia sektioon vihdoin (onneksi) päädyttiin.

 

Keskimmäisen synnytin elektiivisellä sektiolla v.2014 EKKS ja kaikki meni mielettömän hyvin, mulle kyllä puhuttiin alateitse synnyttämisestä, mutta ilmoitin heti että se ei tule kyseeseen missään tapauksessa. Kävin pelkopolilla keskustelemassa kaksi kertaa ja jo ensimmäisellä kerralla minulle luvattiin sektio. Syynä oli ensimmäisen synnytyksen jättämä synnytyspelko.

 

Viimeisimmästä sektiosta on aikaa vasta 4vkoa ja sehän oli sitten automaattinen sektio ilman yhtäkään keskustelua koko asiasta, koska mulle oli niitä tehty aiemmin kaksi. Kaikki meni todella hyvin ja tälläkertaa KHKS jäi hyvä mieli synnytyksen hoidon ja lapsivuodeajan osalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksesta ja mukava kuulla, että sektiot ovat menneet osaltasi hyvin!

 

Hyvä tietää, että pelkosektio on tosiaankin kaikkien mahdollista saada jos vain pysyy kannassaan ja on asioista/riskeistä tietoinen.

Toki on ymmärrettävää, että sektion saaminen ei ole ihan helppoa etenkin jos vielä hieman punnitsee vaihtoehtojen välillä, on kuitenkin jonkun verran kalliimpi ja omat riskinsä.

Nykyään suunniteltu sektio taitaa kuitenkin olla melko turvallinen synnytystapa ja isommat komplikaatiot harvinaisia (kunhan ei kuulu riskiryhmään esim.veritulppariskin suhteen).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sivuhuomio: jos on ylipainoa, on myös veritulppariski koholla ja silloin piikitetään lääkitystä varotoimenpiteenä jopa viikkojen ajan. Tämä kannattaa piikkikammoisen huomioida. :)

 

Sukulaisten pieleen menneet synnytykset eivät lisää oman synnytyksen pieleen menemisen riskiä, vaikka niin usein luullaankin. Muuten en ota kantaa, nämä vain infona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Airua, tuo ei pidä ihan paikkaansa. Mulla on reilusti ylipainoa ja synnytin suunnitellulla sektiolla v.2014. Missään vaiheessa en oo piikittänyt itseäni vaan ihan normaalisti raskaus hoidettiin. Tuohon toiseen väittämään myös kommentoin että poikkeuksiakin on. Esimerkiksi pahat repeämiset alatiesynnytyksissä saattavat johtua kudosheikkoudesta joka voi kulkea suvussa. Pahoja repeämisiä sattuu harvoin mutta niiden kohdalla joilla sitä on lähipiirissä ollut on syytä varovaisuuteen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos, noita keskusteluja olenkin selaillut ja sieltä löytyi paljon hyödyllistä tietoa.

 

Painoindeksini on 21 joten normaalimitoissa ollaan. Myöskään sairauksia tms.vaivoja ei ole.

 

Piikkikammo on tosiaan aika paha, mutta sen uskon sitten jossain vaiheessa lievenevän ainakin siedettävälle tasolle.

 

Lukemieni sektiokokemusten perusteella isoimmat riskit liittyvät ilmeisesti juuri noihin veritulppiin?

 

Ajatukset ovat kaikkiaan melko ristiriitaiset. Alatiesynnytys on jo pelkkänä ajatuksena ollut aina aika mahdoton sisäistää omalle kohdalle, ehkä tähän onkin oikeasti joku rakenteellinen syy jota en vain itse tiedä ja josta kroppa yrittää tällä tavalla viestittää.. (?) :D

Sektion mahdollisuutta miettiessä tulee helpottunut olo, mutta taas tämän "saaminen" kuulostaa erittäin hankalalta. Pitää suurinpiirtein vakuuttaa tietävänsä, että saattaa päätöksellään itsensä ja lapsen vaaraan. Kuitenkaan kukaan ei voi luvata, että alasynnytyskään sujuisi hyvin, sekin voi kuitenkin lopulta päättyä sektioon.

 

Tulee toki itsekäs ihminen -fiilis, kun ei voi olla normaali asian suhteen.

Kuitenkin jossain vaiheessa yksi lapsi olisi haaveissa, niin ehkä vaan pitää sitten ajallaan mennä oman fiiliksen mukaan ja vaatia sektio. Synnytys on kuitenkin niin pieni osa koko muuta äitiyttä, että olisi tyhmää luopua koko haaveesta kuitenkin näin "pienen" asian takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Airua, tuo ei pidä ihan paikkaansa. Mulla on reilusti ylipainoa ja synnytin suunnitellulla sektiolla v.2014. Missään vaiheessa en oo piikittänyt itseäni vaan ihan normaalisti raskaus hoidettiin. Tuohon toiseen väittämään myös kommentoin että poikkeuksiakin on. Esimerkiksi pahat repeämiset alatiesynnytyksissä saattavat johtua kudosheikkoudesta joka voi kulkea suvussa. Pahoja repeämisiä sattuu harvoin mutta niiden kohdalla joilla sitä on lähipiirissä ollut on syytä varovaisuuteen.

Siis et piikittänyt synnytyksen jälkeenkään? Melkoista.

 

Mä en viitannutkaan repeämiin tms. vaan ennemminkin rakenteisiin ja synnytyksen kulkuun liittyviin asioihin. :) Kun siis joskus luullaan, että vauvan jumittuminen ois "sukuvika" (tyyliin "Mä en mahtunut äitini alapäästä eikä mahtunut serkkukaan tätini alapäästä niin ei mahdu minunkaan vauva"). Pelkosynnyttäjän psyykkistä kuormaa se toki lisää, kun noita on lähipiirissä, ja se tietenkin vaikuttaa päätökseen.

 

Vaikka siis toki erityinen pienikokoisuus voikin olla sukuvika ja se voi vaikuttaa, vaikkakaan naisen pieni kokokaan ei yksistään kerro mitään.

Edited by airua

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, ei ole varsinaista omaa kokemusta, mutta olen kuullut useammasta tapauksesta, jossa odottava äiti sanoi neuvolassa, että ei halua alatiesynnytystä -> ohjattiin pelkopolille -> kävi läpi kaikki pelkopolin vastaanotot rauhallisesti ja asiallisesti -> pysyi kannassaan, että ei vieläkään uskalla synnyttää alateitse -> sai suunnitellun sektion. Sitten olen myös toisaalta kuullut, että esim. tilanteissa joissa äiti on pelännyt alatiesynnytystä perätilan tai vauvan ison koon takia, on äitiä voimakkaasti painostettu ja syyllistäen yritetty saada suostumaan alatiesynnytykseen. Mutta ei silloinkaan painostukseen tarvitse suostua.

Minusta et ole lainkaan itsekäs, eihän pelko ole itsekästä! Eikä mielestäni liity mitenkään itse äitiyteen tai lapsen haluamiseen.

Itse en taas missään nimessä haluaisi sektiota, ja jos kolmannen saisin niin pelkäisin sektioon joutumista, mutta mielestäni äidin pelon pitäisi syy suunniteltuun sektioon. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0