ashley

Äitiyden yksinäisyys

7 posts in this topic

No niin, avaudun nyt tälläisesta vaikeasta aiheesta. Itse olen ollut nyt kotiäitinä 2 vuotta. Nämä kaksi vuotta ovat olleet ihanaa aikaa, mutta kivenä kengässä on yksinäisyys ja oman ajan puute. Mies toimii yksityisyrittäjänä ja tekee paljon töitä ja parisuhteen toimivuuden kannalta olen myöntynyt antamaan hänelle iltamenojakin, kun ei itse sinne baariin huvita lähteä. Vielä odotusaikana kuvittelin löytäväni äitiystäviä vauvakerhoista ja lapselle kavereita pihalta niin näin ei ole kuitenkaan käynyt.

Taustaa vielä: olen ollut aina pätkätöissä, joten 'työkavereita' ei ole. Sairastin monta vuotta, jolloin kodin ulkopuolelle meneminen ei tullut kuuloonkaan. Tämä sairastelu siis aikuisiällä kuitenkin. Näinä vuosina uusien ystävien saaminen ei tullut kuuloonkaan ja menetin jopa muutaman vanhan kun en jaksanut pitää yhteyttä. Ne muutamat kaverit joita minulla on eivät ole perhettä perustaneet ja heitä en ole edes paljoa nähnyt kun en pääse/jaksa baariin. Vauvakerhoissa olen käynyt esikoisen ollessa pieni, mutta sieltä ei löytynyt yhtään kaveria. Ei vaan asenteet/arvot natsanneet ja monella tuntuu olevan niin valmiit kuviot (mies, työ, elämä, kaverit) ettei kokonaan uutta kaverisuhdetta ole kiinnostusta rakentaa. Ikäerokin voi vaikuttaa, itse olen jo 38. Kaikenlaista kun on kuitenkin jo elämässä tullut koettua niin minun on vaikea samaistua 25v. 'ollaan oltu yhdessä 4 vuotta' tyyppisiin ihmisiin.

Haluaisin, että olisi jotain muutakin yhteistä kuin lasten ikä ja äitiysloma. Lisäksi kun olen ollut näin 'pitkään' kotona niin moni tietämäni naishenkilö on jo mennyt takaisin töihin, joten aikataulut on taas eri. Haluaisin kuitenkin tavata lapsen kanssa kivoja ihmisiä, koska vapaa aikaa on tälläkin hetkellä tasan 16h kuukaudessa kun anoppi ottaa lapsen yökylään.

Olen miettinyt, että pitäisi vain tavata paljon ihmisiä, että löytyisi se samanhenkinen, mutta missä? Facea en käytä ja lähipuistoissa on aina eri ihmiset/ ei kiinnostuneet ihmiset. Edes moikkaamiseen ei vastata.

Anteeksi epäselvä avautuminen, kaikki neuvot otetaan mielellään vastaan. Odotan tällä hetkellä meille toista lasta, joten pelkoni vielä useamman vuoden yksinäisyydestä on kova.

Olen yrittänyt olla avoin ja utelias, kiinnostunut muiden asioista, ehdottanut kahvitteluja ja yhteystietojen vaihtoa.

Missä vika? Mihin mennä? Mitä mä teen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on todella tärkeä aihe ja koskettaa monia kotiäitejä. Ja koti-isiä varmasti vielä enemmän, koska heillä ei ole edes sitä määrää vertaisverkostoja kuin äideillä. Aikuisen on vain vaikeampi tutustua uusiin ihmisiin kuin vaikkapa opiskelijoiden. Olin itsekin aika yksinäinen, kunnes lähdin esikoisen kanssa kaikkiin mahdollisiin kunnan ja seurakunnan vauvaperheille ja kotiäideille järjestämiin tapahtumiin. Niitä ei tietenkään ole kaikkialla - täällä ollaan onnekkaita, kun lapsiperheiden asiat ovat pikkukunnan tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. Olisiko neuvolan kautta mahdollista päästä mukaan äitien vertaistoimintaan tai johonkin sellaiseen? En taida osata neuvoa mitään järkevää, kun ilmeisesti olet ollut valmis tinkimään samanhenkisyydestäkin. 30+ äitejä pitäisi kyllä nykyään olla paljonkin, ehkä heitä kuitenkin olisi jossain kerhossa tai harrastuksessa. Onhan tämänkin foorumin kautta järjestetty alueellisia vauvatapaamisia, mutta kuinkahan aktiivisia nekin mahtavat olla nykyään.Toivottavasti jaksat vielä yrittää - yksinäisyys on tosi raskasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä myös vinkkaan että mene rohkeasti vaan vielä kaikkiin mahdollisiin kerhoihin. Ja rohkeasti kyselet vielä lisää vaikka puistoilemaan niin kyllä siinä pikkuhiljaa tutustuu. :)

Meillä ainakin on kaksi kerhoa täällä viikossa ja porukka on hyvin nivoutunut yhteen. Meitä on tosi eri ikäisiä äitejä ja musta se on nimenomaan se rikkaus. Tulee niin paljon erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Joten suosittelen myös ajattelemaan ettei äidin iällä ole mitään väliä. Nuoretkin voivat yllättää! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen parin vanhana alkoi puistossa aina leikkiä samojen lasten kanssa. Nyt 4,5v myöhemmin edelleen ollaan hyviä ystäviä niiden lasten äitien kesken. Olin kanssa todella yksinäinen ennen sitä ja kotona olemisessa se yksinäisyys on ehdottomasti pahinta. <_<

Eli kannustaisin kanssa sinnikkäästi menemään puistoihin ja kerhoihin/kahviloihin. Vaikkei sitä sydänystävää sieltä löytyisi niin ainakin saa puhuttua jonkun muun kuin lapsen kanssa. Mä olen myös täältä foorumin kautta löytänyt ihania ystäviä keitä näen aina välillä. Se tosin oli sitä aikaa, kun foorumi oli vielä aktiivisempi.

Tsemppiä kovasti kaikille yksinäisille! :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En halua tehdä tästä mitään kenellä on kurjinta -kilpailua, mutta minusta pahin yksinäisyys alkoi oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun menin takaisin töihin. Kaikki äitiaktiviteetit on päiväsaikaan, joten kukaan ei jaksa lähteä mihinkään enää työpäivän jälkeen. Ja kun puoliso oli kotona lapsen kanssa, piti hänellekin antaa omaa aikaa ja mielellään häipyä sinne puistoon. Nyt alkaa helpottaa, kun lapsi meni päiväkotiin ja voidaan sentään jakaa iltavastuu keskenämme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen ollut kotona nyt noin 7,5v. Yksinäinen kotiäiti ilman kavereita 5,5v, sitten lapset alkoivat saada kavereita ja vaatia meille kylään ym.. Tuli lasten kavereiden äiteihin pikkuhiljaa tutustuttua ja nyt muutama löytynyt jotka saman henkisiä.

Lapset ovat käyneet muskarissa alle vuoden ikäisestä ja seurakunnan kerhossa kolmevuotiaasta lähtien. Kaverit on löytynyt seurakunnan kerhon kautta. Aiemmin olen kyllä jutellut muiden vanhempien kanssa, mutta ne on jääneet vain siihen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now