Pink Olive

Mietittekö sairauksianne ennen lapsen yritystä?

153 posts in this topic

Mutta entä, kun heidän lapsensa ei koe, vaan syyttää (on syyttänyt jo monta vuotta) vanhempiaan siitä, että he tietoisesti toivat hänet kärsimään ja syömään voimakkaita lääkkeitä jatkuvasti mahdollisesti koko elämänsä ajan?

 

Vai voiko olla, että he halusivat lapsen, jotta heidän elämänsä olisi elämisen arvoista ja jos näin, niin toimivatko he itsekkäästi?

 

Ja mitenkäs edelleen tuo autismiperhe?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yleisesti sanotaan, että narkomaanien ei pitäisi saada lisääntyä ja täälläkin kysyttiin, kieltäisinko lisääntymisen vain kehitysvammaisilta.

 

Jos narkomaani päättää lisääntyä niin eikö hän ota yhtä lailla tietoisen riskin, että hänen lapsensa syntyy sairaana? Jospa hän puolustelee ratkaisuaan sillä, että myös raittiin perheen lapsi voisi jokatapauksessa ryhtyä käyttämään huumeita, tulla hyväksikäytetyksi tai sairastua johonkin tautiin, jonka nyt saattaa saada johtuen hänen huumeiden käytöstään.

Että hän huumeriippuvuudestaan huolimatta kokee elämänsä elämisen arvoiseksi ja jopa ihanaksi?

 

Entäpä jos laitoksessa oleva kehitysvammainen tahtoo lapsen toisen kehitysvammaisen kanssa niin kohotatteko te peukkuja ja lähdette ostamaan pieniä töppösiä varastoon?

 

Onko kaikilla todellakin oikeus lisääntyä?

Edited by Macilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en usko että kukaan oikeasti haluaa, että hänen lapsensa joutuu kokemaan kivualiaan elämän. Enemmänkin ongelma on siinä, kun perinnöllisissä jutuissa periytyminen on yleensä epävarmaa. Eli ei voida sanoa että tauti varmasti periytyy. Joskus voi olla hyvinkin todennäköistä, että sairaudet ei periydy vauvalle, mutta pieni mahdollisuus kuitenkin saattaa olla.

 

Ihan esimerkkinä omia ajatuksiani asiasta. Itse punastun äärimmäisen helposti (tätä piirrettä en ole ainakaan huomannut perineeni mistään lähisuvusta). Mua kiusattiin asiasta yläasteella kun muutenkin oma minäkuva on vielä kehittymässä ja hyvin herkkä. Koin tuosta aiheutuneen henkisen tuskan paljon suuremmaksi kuin sen että minulla on astma ja atooppinen iho (ja muita terveysongelmia), joita kummallakaan vanhemmista ei ole, mutta jotenkin olen ne kuitenkin saanut. Toisaalta olen kuullut, että sairauteni saattavat mutta toisaalta saattavat jättää periytymättä vauvalle. Tässä kohtaa olen käynyt vuosien saatossa pohdintoja siitä, mitä asian kanssa teen. Eniten toivon ettei lapseni ole helposti punastuvaa sorttia :rolleyes: .

 

Toivon, että en nyt loukkaa sinua Macilla, mutta tällaisista asioista (kuten monesta muustakin asiasta) on helppo esittää yksioikoisia kommentteja niin pitkään kun itse ei ole ihan oikeasti joutunut miettimään asiaa. Omalla, mielestäni varsin mustavalkoiselle, mielipiteelläsi, loukkaat helposti sellaisia ihmisiä, jotka joutuvat tekemään päätöksiä harmaan eri sävyissä. Itse olet saattanut kohdata kommentteja siitä, että sinun ei olisi pitänyt saada hankkia lasta siksi kun olet joutunut turvautumaan lapsettomuushoitoihin. Itse en todellakaan ole tätä mieltä. Mutta pointtini on se, että usein tällaisia kommentteja kuulee ihmisiltä, joille lisääntyminen ei ole tuottanut minkäänlaista ongelmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jos jommallakummalla jotain olisi ollut, olisimme varmasti selvitelleet ja miettineet esim. luovutetun sukusolun käyttöä jos lapsen riski olisi ollut suuri.

 

 

Näin mäkin ajattelen. Jos siis olisi ollut jokin vakava sairaus, joka kovasti hankaloittaa elämää ja jolla olisi erittäin suuri todennäköisyys periytyä, niin olisimme asiaa sitten pohtineet tarkemmin. Mutta ei ole, niin ei sitten mietitty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olenko mä oikeasti niin kovin mustavalkoinen, vai luetaanko mua vain niin mustavalkoisesti?!

 

Jos lääkäri ei suosittele lisääntymistä, niin ehkäpä hänellä on siihen joku syy?

 

Mikäli sanotaan, että lapsi on todennäköisesti sairas ja syntyy sairaana, kuten myös toinen lapsi niin todellakin pitääkö kokeilla vielä kolmannen kerran?

 

Jos vanhemmat käyttävät lääkitystä, jonka aikana ei suositella lisääntymistä, niin kenen etua he ajattelevat lisäätyessään siitä huolimatta?

 

Eroavatko nuo vanhemmat mitenkään narkomaaneista?

 

Kenen mielestänne ei olisi suotavaa lisääntyä, vai onko oikeus kaikilla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja kun mua tuomitaan yksioikoiseksi (en loukkaannu, kuten en siitäkää, että olen vienyt joltakulta ihmisarvon) mustavalkoiseksi tms, niin mistä Shh tietää, olenko mä joutunut elämään kuinka lähellä näitä valintoja? Kuinka monta valinnan tehnyttä ja nyt vastuuta kantavaa vanhempaa mun päivittäisessä elämässäni pyörii?

Ehkäpä mä en juuri siksi anna teille harmaan sävyjä vaan raakoja esimerkkejä.

 

Ja voin kyllä sanoa, että mun lisääntymiseen meni aika hemmetin monta vuotta ja koin myös muutaman keskeytyksen, jotka sitten johtivat koeputkihedelmöitykseen.

Olen käynyt läpi myös rumban siitä, etten tule ikinä lasta saamaan. Tosin olen myös kipittänyt läpi perheterapeutit, psykologit, haastattelut, terveystarkastutkset verikokeet jne, jotta ylipäätään hoitoihin pääsimme.

 

Veemäistä, kyllä. Mutta jos jokainen vanhemmaksi aikova joutuisi käymään läpi samat "haastattelut" niin voisi todellakin olla, ettei lasta tehtäisi ihan näin heppoisesti, kuin nykyään.

 

 

Joo, en todellakaan tiedä, ,miten ylläoleva mahdollistettaisiin, enkä ehkä ihan noin jyrkästi sitä edes puoltaisi. Kuhan ajattelen mustavalkoisesti ääneen. :D

Edited by Macilla

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tämä on vaikea aihe, jossa mennään ihmisen sisinpään koskettavalla tavalla. Siksi mä kirjoitan täällä ruudun takana ilman tunteita ja teoreettisella pohjalla esineellistäen ihmisen rajusti.

 

Minä tiedän ja ymmärrän, että "jokainen" ihminen haluaa kokea saman rakkauden, kuin mitä mä tunnen omaa tytärtäni kohtaan ja on kamalaa jollei sitä saa syystä tai toisesta kokea, vaikka haluaisi. Varsinkin, jos joku käskee miettiä onko halusi rakastaa oikeutettu.

 

Olen siis mustavalkoinen, tarkoituksella. En halua loukata yhtään ainutta ihmistä yksilönä, mutta tätä keskustelua ei voi käydä jollei asiaa voi kuopia, asioita kyseenalaistaa.

*huokaa*

Share this post


Link to post
Share on other sites

Macilla sun tuttavapiirissä vain sattuu olemaan monta ikävää tapausta. Ja mitä tuohon autismiperheeseen tulee, niin luulen ettei vakavasti autistinen lapsi kärsi olostaan, sillä hän elää eri maailmassa kuin me. Ikävä juttu tuo on joka tapauksessa...

Mutta en ymmärrä miten joku katkeroituisi perityn sairauden tähden vanhemmilleen... Täytyy olla mukana muutakin....

Itselläni on synnynnäinen sydänvika ja vaikka tästä on paljon toimenpiteitä koitunutki niin silti koen sen elämääni rikastuttavana tekijänä paremmin kuin taakkana.

Mielenterveysasioista:

Paras tapa taata lapselle terve mieli ja elämänhalu tuleviksi vuosiksi on tyydyttää lapsen tarpeet, vastata lapsen viesteihin niin pian kuin mahdollista ja olla läsnä lapsen ensimmäisissä elinvuosissa ja myöhemmissäkin toki. mutta ensimmäisinä vuosina muodostuu pohja mielenterveydelle ja varhaislapsuuden onnelliset hetket kantavat myöhemmin elämän koetellessa. Muutapa ei kukaan vanhempi tuon asian kanssa voi tehdä.

Sitten vielä kun monet sanovat, että maailma on nii täynnä ihmisiä... tutustukaapas euroopan maiden nykyisiin syntyvyyslukuihin, niin ei taida olla kohta enää kovin täys... Ja meillä on lappi ja moni muu iso alue lähes tyhjänä....

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ei kärsi olostaan?! :rolleyes::huh:

 

Meinaatko oikeasti, että siinä maailmassa jossa hän riitelee ilmeisesti pahojenkin olentojen kanssa, raapii itsensä verille ja hakkaa päätään seinään kunnes saa aivotärähdyksen hän ei kärsi, koska elää eri maailmassa?!

Meinaatko, ettei hän kärsi, kun lukuisista yrityksistä huolimatta hänen kommunikointiaan ei ymmärretä?

Ettei hän kärsi, kun normaali puhe kuulostaa hänestä siltä, kuin joku huutaisi täysillä korvaan?

 

Jollet sinä voi uskoa, että joku katkeroituisi vanhemmilleen kärsiessään päivittäistä kipua, joutuessaan syömään päivittäin särkylääkkeitä ja käymään hoidoissa tietäen, ettei koskaan voi elää kivutonta elämää, se ei tarkoita etteikö niin olisi.

 

Mitä euroopan maiden syntyvyyslukuihin tulee, niin otetaanpa muutama japanilainen tuonne lappiin asumaan. Saataisiin tätä maailmaa vähän tasoitettua, eikä olisi enää yhtään niin hiljaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Etsi sinä sitten niitä keinoja auttaa heitä, eläkä taivastele täällä heidän vanhempiaan, kun ovat nämä lapset maailmaan synnyttäneet!!!!!

Mikset ole vielä ehdottanut keinoksi jälkikäteisaborttia?

Share this post


Link to post
Share on other sites
^ Ei kärsi olostaan?! :rolleyes::huh:

 

Jollet sinä voi uskoa, että joku katkeroituisi vanhemmilleen kärsiessään päivittäistä kipua, joutuessaan syömään päivittäin särkylääkkeitä ja käymään hoidoissa tietäen, ettei koskaan voi elää kivutonta elämää, se ei tarkoita etteikö niin olisi.

^Näin vakavat tapaukset lienevät hyvin harvinaisia. Tuommoista elämää voi joutua viettämään monesta muustakin syystä, ketä silloin saa syyttää???

 

Mua inhottaa kuule niin paljon, kun olet tehnyt tämän ihan asiallisen keskustelun ja mielenkiintoisen aiheen karmeaksi väittelyksi. Menisit, please, vauva-lehden sivuille taistelemaan, siellä on paljon enemmän sanavalmiita väittelijöitä ja voitaisiin muut jatkaa taas aiheesta eli siitä omasta kohdasta (otsikossa luki mietittekö...) ;)

 

Ja toivon tosissaan ja hartaasti, ettet koskaan joudu niin pahaan paikkaan, kuin ihmiset, jotka riskejä joutuvat tosissaan puntaroimaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos toiveesta.

 

Ihan vaan tiedoksi, että minä teen kaikkeni auttaakseni heitä. Minä elän heidän kanssaan heidän arkeaan. Heidän ja monen muun samankaltaisen, jotka ovat saanut sairautensa perintönä tai muuten.

 

Toivon vain, ettei mun tarvitse enää auttaa yhtään ainutta samanperheen jäsentä, kun vanhemmat ajattelevat, että heillä on oikeus saada terve lapsi vaikka sairaiden kustannuksella!

 

Samoin voisin vielä kysyä, että kun raskauden aikana tupakointi on riski lapselle ja se tuomitaan yleisesti aina, niin mikä siinä tupakoinnissa on pahempaa kuin tietoisen sairauden jatkamisessa?

 

Hyvin harva tupakoineen lapsi on mitenkään päin sairas. Riski on olemassa, mutta se on loppujen lopuksi ja harvinainen. Ja tuskin lapsi siitä vanhempiaan syyttää vaikka jonkin sairauden tupakoinnin vuoksi saisikin, ymmärtää varmasti.

Ja todennäköisesti lapsi joka tapauksessa sairastuu johonkin elämänsä aikana tai ryhtyy itse tupakoimaan.

 

Tai jospa sitä joisi muutaman kännin raskausaikana...

 

Pyydän vain, että mikäli tietoisesti jaatte sairautenne lapsenne kanssa, unohtaisitte myös sitten tuomita ne muut, jotka tavalla tai toisella saattavat vaarantaa lapsensa kehityksen ja terveyden, mutta toimii teistä niin kovin vastuuttomasti.

 

Katsokaas, riskinsä on ihan kaikilla niinhän te olette mulle itse inttäneet. Ja lapsi todennäköisesti sairastuu tekee vanhemmat mitä päätöksiä tahansa.

Edited by Macilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja edelleenkin, mikäli otsakkeen ohi ollaan menty, niin mielestäni olemme pysyneet aloitusviestin aiheessa ihan hienosti.

 

Uskomatonta, että voin edelleen pettyä siihen, kuinka vanhemmat kokevat oikeuden saada lapsia tärkeämmäksi, kuin lapsen terveyden.. Ja kuinka yksioikoisilla asioilla sitä päätöstä tuetaan.

 

Te toivotte mut hiljaiseksi, koska ärsytän teitä.

Mä toivon myös jakossa, ettei niiden lasten vanhemmat jotka tuovat lapsensa mun hoidettavakseni ole itse päättäneet lapsensa sairaudesta. On se sitten aiheutettu huumeilla, tupakalla viinalla, tai perinnöllisillä sairauksilla.

 

Olen sanottavani sanonut, enkä itsekään näe enää syytä jatkaa.

 

Kiitos aiheesta, joka avasi mut jälleen ymmärtämään paremmin asiakkaitani.

Edited by Macilla

Share this post


Link to post
Share on other sites
Hyvin harva tupakoineen lapsi on mitenkään päin sairas. Riski on olemassa, mutta se on loppujen lopuksi ja harvinainen. Ja tuskin lapsi siitä vanhempiaan syyttää vaikka jonkin sairauden tupakoinnin vuoksi saisikin, ymmärtää varmasti.

Ja todennäköisesti lapsi joka tapauksessa sairastuu johonkin elämänsä aikana tai ryhtyy itse tupakoimaan.

 

 

Multa ei ainakaan löytyisi ymmärrystä, jos sairastelisin sen takia, etät mutsi olis ollut niin nortin perään, ettei olis voinut edes odotusaikaa olla ilman!

 

Ja eiköhän prosentuaalisesti suurempi osa ole savuton kuin tupakoitsija, joten ei voi sanoa, että lapsi todennäköisesti ryhtyisi kuitenkin tupakoimaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

20-25% suomalaisista 13-17vuotiaista nuorista polttavat vähintään kerran viikossa. Kuinkahan moni aikuinen vastaisi samoin?

 

Mutta joo, olet Haavis siinä oikeassa, ettei voi sanoa, että todennäköisesti. Valitsin tuon sanamuodon vain siksi, että täällä vähätellään niin paljon perinnöllisten sairauksien merkitystä.

 

Ymmärtäisitkö äitiäsi paremmin, mikäli kärsisit sairauksista tämän pakollistenlääkkeiden syönnin vuoksi? Entä jos vielä saisit kaupanpäälle hänen perinnöllisen sairautensa?

Edited by Macilla

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ja voin kyllä sanoa, että mun lisääntymiseen meni aika hemmetin monta vuotta ja koin myös muutaman keskeytyksen, jotka sitten johtivat koeputkihedelmöitykseen.

Olen käynyt läpi myös rumban siitä, etten tule ikinä lasta saamaan. Tosin olen myös kipittänyt läpi perheterapeutit, psykologit, haastattelut, terveystarkastutkset verikokeet jne, jotta ylipäätään hoitoihin pääsimme.

 

Veemäistä, kyllä. Mutta jos jokainen vanhemmaksi aikova joutuisi käymään läpi samat "haastattelut" niin voisi todellakin olla, ettei lasta tehtäisi ihan näin heppoisesti, kuin nykyään.

 

Musta tuntuu et tästä saa hyvän käsityksen siitä miksi Macillan mielipiteet ovat niin jyrkkiä. Minusta ainakin tuntuu että koet katkeruutta koska itsellesi lapsen saanti on ollut vaikeaa, ja muut saavat sairaitakin lapsia sen enempää ponnistelematta. En väitä että tämä on asian laita, tällaisen mielikuvan vain sain luettuani ketjun läpi. En kyllä koe että lapsen terveys olisi minulle se kaikkein tärkein asia, tietysti toivon tervettä lasta mutta en rakasta sitä vähempää jos se sattuisikin olemaan sairas. Miten on sinulla Macilla, jos lapsesi syntyykin sairaana niin kadutko että synnytit hänet? Noh, ei mennä tämän enempää hekilökohtaisuuksiin ja toivottavasti ei mene liian iso herne nenään. ;)

 

Täällä verrattiin narkkareiden oikeutta saada lapsia perinnöllisiä sairauksia sairastaviin. Narkkari on aina narkkari, ja voi hoitaa riippuvuutensa ja sitten saada jopa terveen lapsen. Voihan olla että se vielä repsahtaa ja lapsi kärsii henkisesti huonosta vanhemmasta tai pahoinpitelystä, mutta onneksi sen geenit on terveet! Vakava perinnöllinen sairaus sen sijaan ei häviä hoidolla, se muuttuu parhaimmassakin tapauksessa vaan oireettomaksi.

 

Tällaiset asiat on monelle paljon enemmän tunne-elämän juttuja ettei näitä pystytä ajattelemaan omien sairauksien ohi mustavalkoisesti ja järkevästi. Ja kun vielä omien tunteiden päälle lisätään vanhempien ja muun lähipiirin odotukset ja jopa yhteiskunnan asettamat paineet lasten saannista niin päätös ei varmasti ole helppo. Vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä ymmärretään valitettavasti vielä huonommin kuin lapsettomuudesta kärsiviä.

Edited by Puska

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi hyvä luoja. *Huokaa syvään* Ihan miten haluatte.

 

Minun mielestäni kehitysvammaiset/ sairaat eivät ole sen huonompia ihmisiä, kuin tervekään. Mikäli ajattelisin noin, olisin todellakin väärällä alalla.

 

Jos oma lapseni olisi syntynyt sairaana/ kehitysvammaisena rakastaisin häntä pyytteettömästi. Mikäli olisin tiennyt etukäteen, että lapseni syntyy sairaana/kehitysvammaisena olisin jättänyt lapsen tekemättä hänen omaksi parhaakseen, jotta hänen ei tarvitsisi kärsiä minun itsekkyydestäni, oikeudestani lisääntyä..

 

 

Ensin mä olen saanut lapseni liian helpolla, jotta en osaa samaistua muihin. Mutta kun näin ei olekaan mä olenkin joutunut tekemään liikaa saadakeni lapsen, eli ei hyvä sekään.

Ihan tiedoksi, että mä olen ole katkera siitä, etten saa normaalisti lapsia. Asia ei ole mulle arkapaikka. Lähinnä huvittaa, että meidän perheessä on sterilisoitu akka, vaan ei kissaa.

 

Ja todellakin. Onko esimerkkini teistä niin kovin jyrkkiä? Teillä on niin kiire analysoida mua ja mun motiivejani ja ohjeistaa mua tekemään sitä taikka tätä, ettei yksikään ole vastannut niihin kysymyksiin joita mä olen esittänyt.

 

Narkomaani voi parantua, raitistua, se on kyllä totta. Mutta vaikka hän raitistuisikin voi huumeet olla tehneet niin paljon vahinkoa elimistölle ja sukusoluille, ettei lapsi ole terve.

Edited by Macilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ps. Niin kauan, kuin täällä pohditaan mua niin mä en tule täältä poistumaan. Sori vain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onneksi meillä ei tietääksemme ole perinnöllisiä tauteja, joten ei tullut ikinä mietittyä asiaa omakohtaisesti. Mulla on vaan ollut muuten terveyden kanssa huono tuuri, mutta se johtuu sattumasta, ei geeneistä tai omasta toiminnasta.

 

Karmiva ajatus, ettei mahdollisesti sairastuttavia geenejä kantava ihminen saisi saada lapsia. Monien sairauksien tai vammojen kanssa voi elää niin hyvää elämää, että se on varmasti olemassaolemattomuutta parempaa. Tunnen elämäänsä tyytyväisiä kuuroja, diabeetikkoja, astmaatikkoja jne. Tosin toisaalta hyväksyn täysin sen, jos halutaan vaikkapa seuloa alkio jolla ei ole jotain tiettyä sairastuttavaa geeniä. Näin kai yleensä tehdään vain kun mahdollinen sairaus on todella vakava.

 

Oikeastaan halusin vain sanoa, että vaikka itselläni ei todennäköisesti mitään periytyvää sairautta ole, en silti todellakaan kannata mitään rodunjalostusta. Ei kenenkään pitäisi haudata lapsihaaveitaan vain siksi että lapsi mahdollisesti olisi jollakin tavalla sairas. Varsinkin kun ne periytyvät taudit ovat melkoista arpapeliä, sairaus voi olla tai olla olematta, eikä sitä voi etukäteen tietää. Venäläistä rulettia saa pelata, riskinottoahan elämä on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietittiin, mutta rajansa kaikella. Mitään sen kummempia sairauksia ei oo vielä tähän mennessä kummallakaan ilmenny, joten lapsella on kaikki edellytykset olla terve.

Share this post


Link to post
Share on other sites
20-25% suomalaisista 13-17vuotiaista nuorista polttavat vähintään kerran viikossa. Kuinkahan moni aikuinen vastaisi samoin?

 

Mutta joo, olet Haavis siinä oikeassa, ettei voi sanoa, että todennäköisesti. Valitsin tuon sanamuodon vain siksi, että täällä vähätellään niin paljon perinnöllisten sairauksien merkitystä.

 

Ymmärtäisitkö äitiäsi paremmin, mikäli kärsisit sairauksista tämän pakollistenlääkkeiden syönnin vuoksi? Entä jos vielä saisit kaupanpäälle hänen perinnöllisen sairautensa?

 

Kyllä mä varmasti ymmärtäisin äitiäni, jos sen lääkkeet olisi tosiaan pakollisia. Ajattelisin, että äitini halusi nin paljon saada minut. Tai jotain sinne päin. En itse osaisi vihata vanhempiani sen takia.

 

Omalla kohdallani, jos tietäisin aivan varmasti, että kantaisin jotakin sellaista geeniä tai sairautta, jonka takia lapseni olisi vakavasti sairas, niin varmaankin hylkäisin ajatuksen lapsen teosta. Miettisin myös, jos todennäköisyys olisi luokkaa 60-100%. Mutta tällöin sairauden pitäisi olla todella vakava ja lapsen elämää erittäin paljon rajoittava. Esim. jos mulle sanottaisiin, että on vaikka 40% todennäköistä, etät lapseni on kuuro, niin en epäröisi hetkeäkään. Kuurous ei ole mikään megaihmeellinen juttu ja todennäköisyys saada terve lapsi olisi kuitenkin suurempi. Ajattelisin tuolla vakavalla sairaudella jotain esim. sellaista, ettei lapseni voisi koskaan käydä koulussa tai töissä, tai joutuisi olemaan koko ajan sidottuna johonkin laitteeseen tai kokisi koko ajan kipuja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Haavis. Tuollaista mä olen ajanut takaa. En sitä, ettei heinäallergikko tai tinnitusta sairastava saisi lisääntyä. Luulin, että esimerkkini olisi tukenut niitä viestejä joissa asia ei muutoin ilmi tule. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän Macillan kannan niin, että jos tietää vakavan sairauden suurella todennäköisyydellä periytyvän lapselle, se on ihan rinnastettavissa siihen, että muilla tietoisilla valinnoilla (tupakan, alkoholin tai huumeiden käyttö raskauden aikana) tuhoaisi lapsen terveyden. Itse en ole perinyt vanhemmilta mitään vakavia tauteja, ainoastaan kroonisia pieniä vaivoja, mutta äitikulta poltti minua odottaessaan ja todennäköisesti tämä on ollut osasyynä terveysongelmiini. Tästä syystä tupakoivat äidit synnyttävät minussa pyhää vihaa ja ymmärrän helposti, kuinka vakavasti sairas voisi olla vanhemmilleen katkera, mikäli nämä ovat tietoisella valinnallaan (varmuus että lapsi tulee olemaan sairas) aiheuttaneet sairauden. Minäkään en kannata mitään rodunjalostusta, mutta tietoinen valinta jatkaa sukua varmasti periytyvästä vakavasta sairaudesta huolimatta on aika ikävä juttu lapsen kannalta.

 

Sitten omaan lisääntymiseen. Kuten jo mainitsin, itselläni ei ole mitään vakavaa periytyvää. Miehellä taas on suvussa munuaissairaus, joka alkaa 40 - 50 -vuotiaana tuhota munuaisia ja johtaa ennen pitkää dialyysiin ja siirtomunuaisen tarpeeseen. Lapsellamme on 50% mahdollisuus kantaa sairasta geeniä. Uhrasimme asialle ajatuksia ennen lapsentekoon ryhtymistä. Olemme kuitenkin nähneet sairauden kulun ja toisaalta sen hoidon kehityksen. Miehen isoisä kuoli 60-luvulla kyseiseen sairauteen melko nopeasti sen puhjettua, koska tuolloin hoito oli aika alkeellista. Miehen isä taas elää melko normaalia elämää, dialyysi ja elinsiirto tosin on jo takana. Sairauden etenemiseen voi vaikuttaa elintavoilla ja uskon, että seuraavan puolen vuosisadan aikana hoitokin todennäköisesti tulee kehittymään paljon. Tiedostimme siis, että lapsellamme on riski sairastua keski-ikäisenä. Samasta sairaudesta on myös aggressiivisempia muotoja, joista osa puhkeaa jo lapsena. Uskon, että ajatukset olisivat olleet toisenlaiset, jos kyseessä olisi jo lapsena elämää haittaava sairaus. Mikäli pojalla on viallinen geeni, hän pystyy kuitenkin elämään täysipainoista, normaalia elämää todennäköisesti vähintään 50 vuotta (ellei sitten sydänkohtaus tai kolari korjaa) munuaisista huolimatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Juurikin noin.

 

Ja muutama sivu taaksepäin oli myös Tweetyn tarina, jota komppaan täysin, vaikka se aiemmin jäi multa huomioimatta.

 

Ihanaa huomata, etten sittenkään ole niin yksin. Tosin toisella palstalla olen huomannut sen jo paljon aiemmin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen viestiketju. Paikoin tosin häkellyttävää raivoa täynnä, mutta selitys sillekin taisi jo tulla. Tässä keskustelussa voi aiheuttaa sekaannusta myös se, että mitä kukin käsittää "vakavalla sairaudella".

 

Minä olen miettinyt todella paljon sairausasiaa ennen kuin aloimme edes yrittämään. Olemme molemmat mieheni kanssa sairaita, emme vakavasti mutta kroonisesti. Minulle oli todella suuri asia miettiä se, että olemmeko oikeutettuja edes haaveilemaan lapsista. Kävin keskusteluja lääkäreiden kanssa ja heidän viesti oli se, että yrittämään vaan. Sairaudet eivät periydy suoraan geeneissä vaan mukaan tarvitaan myös hieman huonoa tuuria. Todennäköisyys on kuitenkin aika suuri. Koitimme päästä myös perinnöllisyyspuolelle keskustelemaan asiasta, mutta emme päässeet. Vuoden mietin asiaa ja sitten lapsenkaipuu oli jo niin suuri, että aloitimme yrityksen. Tällä hetkellä emme ilman hoitoja voi saada lasta. Edelleen mietin sitä, että miten itsekästä on toivoa lasta. Ja koittaako luonto nyt kertoa, että geenejämme ei kannata jatkaa. Monenmoisia ajatuksia on ollut mielessä, hetkittäin järki sanoo jotain muuta kuin tunteet. Meille jotka tämän asian kanssa joudumme painimaan, asia ei varmastikaan ole kovin mustavalkoinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now