Sign in to follow this  
Followers 0
Kippara

Isoja lapsia

6 posts in this topic

Ekan ja tokan synnytykset eivät menneet putkeen, niistä olen aikanaan tänne kirjoitellutkin, kolmonen syntyi ekasta supistuksesta neljän tunnin sisään ja hänen synnyttämisensä oli monella tapaa korjaava kahteen edelliseen kauhukokemukseen verrattuna. Ekan synnytyksen jälkeen en voinut edes aivastaa lirauttamatta housuun ja tätä jatkui vielä kakkosen syntymän jälkeen melkein kahden vuoden ajan, niinkin luonnollinen asia kuin pieru ei edelleenkään onnistu vaikka maha olisi kuinka ilmaa täynnä. Ekasta synnytyksestä on kohta viis vuotta. Olen jokaisesta synnytyksestä palautunut nopeasti omiin mittoihin imetyksen loputtua 168 cm ja 68 kg, mutta kroppa vaan ei palaudu kaikista jumpista ja harjotteista huolimatta alakerrasta edes lähelle alku pistettä. Mukulat on kaikki olleet +4 kg, +4.3kg +4.6kg ja syntyneet 40.6-41.0 viikoilla vaikka kaikkeni olen tehnyt edestääkseni, eli rankkaa fyysistä työskentelyä kaikissa raskauksissa vielä synnytystä edeltäneenä päivänä. Alakerta on jokaisessa synnytyksessä ollut kovilla ja ilmeisesti ensimmäisestä synnytyksestä tulleiden vaurioiden takia mun alapäätä ei saa tunnottomaksi edes tuikkammalla maksimi annosta puudutetta tikkausta varten. Kolmannessa synnytyksessä kätilö tuumas, että nyt on sen verta pahat repeämät että pitäis hakea lääkäri tikkaamaan, mutta hän tekee niin paljo parempaa jälkeä kuin ne ja alkoi tikkaamaan itse. Muutaman tikin jälkeen mä huusin edelleen kuin syötävä ja tää tuumas, ettei voi antaa puudutetta enempää, johon mä sitä totesin että saat lopettaa sitten. No sieltä pilkistää edelleen "lonkero" pihalle joka jäi kiinnittämättä paikoilleen eli joku limakalvon osa joka repesi synnytyksessä liki irti. Ekasta synnytyksestä lähtien mulla on myös ollut massiiviset pukamat, eli jokaisen isomman vessareissun päätteeksi mun on pakko pestä paikat juoksevalla vedellä tai paikat jää likaiseksi ja tulehtuu, olo on kuin kusiaispesässä istuis. Kaikki nää on käsikopelolla arvioitu 3.5 kiloisiksi, ekan jälkeen en ole enään uskonut. Nupit kaikilla 37. Neljännen kohdalla tänään neuvolassa kyselin tosissani mahdollisuutta käynnistykseen viikolla 39. Kolme pientä lasta valmiiksi, niin ei kiinnostaisi kulkea vaipoissa jo ennen 30 ikää. Onko jollain samanlaisista lähtökohdista kokemusta? Miten kävi?

Edited by Kippara

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on neljäs käynnistetty ja syntyi rv 39, ihan vain koska pelkopolilla totesin, etten tasan odota enää, että nelonen syntyis vielä isompana kuin edelliset. Eka syntyi 40+2 4185g, toka 41+3 4242g, kolmas kolmen päivän käynnistyksen jälkeen rv 42 4580g. Päänupit kaikilla olleet myös siinä 36,5-37cm kohdilla. Mulla tosin ollut isompia toipumisvälejä, paitsi kolmannella ja neljännellä vaan 1v 2kk.

Mulla kyllä siitä parempi, etten ole koskaan revennyt pahasti, pienillä pintanaarmuilla selvinnyt, pukamat kyllä vaivanneet joka raskauden jälkeen enenevissä määrin, mutta niistäkin selvitty. Eli mun tilanne on ollut parempi kuin sun ja silti olen saanut käynnistyksen ison koon vuoksi. Kolmannen synnytyksen kohdalla siis ponnistaessa musta tuntui, että vauva on pahasti hartioista jumissa ja kätilöt saivatkin kiertää ja ujutella niitä hartioita. Se kipu mikä siitä tuli, uh. Jätti päälle pahan pelon siitä, että neljäs syntyy, jos annetaan omalla painollaan tulla, tulee ehkä rv 42+5, painaa sen viis kiloa, jää jumiin hartioista, pusketaan takas kohtuun ja mennään keisarinleikkaukseen tai sitten vauva revitään ulos ja repeän täysin. Juu kiitti ei. Meillä on suvussa ISOJA lapsia, myös viisikiloisia, niin tuntui ettei pelkoni ole lainkaan turha. Mulla oli tosi hyvä äitiysneuvolan terkka, joka oli sama kuin kolmannessa raskaudessa ja tuki mua toiveissani täysin. Onneksi myös äitiyspoliklinikalla lääkäri oli valmis taipumaan mun toiveisiin. Sikiön kasvua seurattiin tarkemmin loppuvaiheessa, jotta oltais mahdollisimman varmoja, että käynnistetään oikeasta syystä. Rv 38+6 menin viimeiselle seurantakäynnille ja jäin suoraan käynnistykseen. Vahvasti kyllä sain sanoa olevani oikeasti tätä mieltä, jos olisin hiukkaakaan epäröinyt, oisivat tuupanneet mut varmasti kotiin. Täälläpäin myös sanottiin että rv 39+0 on viimeinen hetki käynnistää ison koon vuoksi.

Nelosen synnytys käynnistyi nopeasti ja oli nopea, ponnistusvaihe lähinnä huvitti, tuntui, että edellisiin verrattuna vauva vaan putosi ulos :D Hän oli pienempi, oisko pää ollut 35,5 cm, painoa 3796g. Oli siis oikein hyvä kokemus.

Suosittelen siis vetoamaan pelkoon ja pitämään tiukasti kiinni tahtomastasi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitti vastauksesta, mulla on 1 ja 2 välissä 1.3 v ja 2 ja 3 välissä 1.8. neuvolan terkkakin on onneksi vaihtunut paljon ihmisiläheisemmäksi ja hän oli sitä mieltä mun kanssa, että ehdottomasti kannattaa käynnistystä myös, kun ei tästä koko ainakaan pienene. Aamulla kolmas aiheutti harmaita hiuksia pihassa, eli meni piiloon eikä vastannut kun karjuin ja kutsuin, onnistuin laskemaan alle ihan vaan kun huusin. Ei ihan kauheasti naurata tälläsen vaivat alle 30 vuotiaana. Nykyinen neuvolan täti ihmetteli miten mua ei ole suoraan synnäriltä jo laitettu fyssarin käynnille kun ovat selvästi elämänlaatua laskevia vaivoja. Kolmatta aloin kantamaan liinoilla heti synnäriltä, 8 tuntia päivässä mentiin eka vuosi, nyt huomaa että kun neiti on kohta 2 vee eikä enään kantamista kaipaa samoissa määrin alkaa kroppakin antamaan periksi vaivoille kun ei "treenaa" 8 tuntia päivässä. Itse toivon vielä yhtä lasta tämän jälkeen joten olisi mukava, ettei ihan älyttömät traumat jää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin mun silmään pistää kyllä tuo, mitä olet kirjoittanut kolmannesta synnytyksestä. Eikö kyseessä ole hoitovirhe? Siis tuo tikkaus. Ymmärtääkseni tarpeeksi pahat tapaukset voidaan tikata nukutuksessa; mikä mun mielestä sun tapauksessa olis ollut kohtuullista jos kerran puudutetta ei voi lisätä, tunnet silti kipua tikatessa ja kätilön omankin arvion mukaan repeämät olleet niin pahoja, että lääkärin olisi asiaan pitänyt puuttua. En tiedä voiko mahdolliselle hoitovirheelle enää tehdä mitään. Ennen "viimeistä" lasta ei ilmeisesti mitään korjausleikkauksiakaan suoriteta, koska ne ovat usein plusmiinusnolla seuraavan synnytyksen jälkeen. Itse epäilen että mulla on jonkinasteista laskeumaa, mutta jumppa on siihen auttanut hyvin. Mutta jos meille se viides tulee, olen kyllä ajatellut sen jälkeen mennä jollekin kunnon gynekologille tarkastukseen.  Nytkin asia on käynyt mielessä. Neljännen synnytyksen jälkeen yhdynnät tuntuivat kauan tietyissä asennoissa kivuliailta, jotain siellä ei oo ihan niin kuin pitäis ja tulee luultavasti uudelleen vaivaksi, luultavasti pahemmaksikin, jos vielä yhdenkin lapsen kannan ja synnytän.

Toivottavasti saat käynnistyksen ja vaivoihisi kunnon apua jatkossa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Todennäköisesti kolmannessa on ollut tosiaan jo jonkin asteisesta hoitovirheestä kyse. Mutta ei mennyt se ekan synnytyksen tikkauskaan putkeen, eli mm sisempi häpyhuuli oli enään pienellä lirpakkeella kiinni, ja ekassa synnytyksessä oli ongelmia jo ton tikkaamiseen kanssa, eli silloinkaan puudutteita ei voinut antaa riittävästi, eikä annettu annos tehonnut. Koko tikkaus operaatio on edelleen tuoreessa muistissa. Mulla ei ollut voimia kuin vain itkeä uunituore nyytti rinnalle nostettuna, kun alapäätä kursittiin kasaan puutteellisen puudutteen kanssa, jalat vaan tärisi siitä kivusta. Alapää oli kaks kuukautta synnytyksestä muuten istuma kunnossa, mutta kursittu häppäri ei ei kestänyt ollenkaan kosketusta, pikkareiden pito oli yhtä tuskaa, mutta niitä ilmankaan ei voinut kulkea kun jälkivuotoa kesti yli kaks kuukautta synnytyksestä.

Jonkin asteinen laskeuma on varmasti itselläkin, mutta ei noille mitään tosiaan kannata tehdä ennenkuin lapsiluku on täynnä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin pelkopolilla kun neuvolantäti sinne laittoi. Etukäteen olin aika skeptinen. Odotan kuulemma lääkärin mukaan taas laskettuna aikana 3.5 kiloista tapausta. Hän lukasi synnytys kertomukset läpi ja ei nähnyt mitään syytä miksi en voisi yli 4.6 kiloista synnyttää, kun kerran en pahasti edellisenkään kanssa revennyt. Olo oli aika epäuskoinen, paniikissa ja sekava. Koko ultrauksen ajan tärisin, johon hän totesi vaan, että jännittääkö sua oikeesti noin paljon!? En mä enään tiedä, mitä pitäisi tapahtua, mäen enään koskaan halua yli 4.3 kiloista synnyttää, ei mua otettu ollenkaan tosissaan, vaikka asian monta kertaa sanoin. Takki ihan tyhjä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0