eeppis

Kelan tuet

992 posts in this topic

^ Tämä on toki mahdollista. Mutta perheellisen ihmisen ei voida olettaa ottavan työtä/koulutusta vastaan seuraavana päivänä, mikäli lapsi on kotihoidossa. Meidän kunnassa päiväkotiin tarvitsee ilmoittaa akuutissa tilanteessakin viimeistään 2 viikkoa ennen päiväkotipaikan tarvitsemista. Eli jonkun verran pelivaraa kuitenkin on, jos työkutsu yllättäen kävisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mutta se työkkärin antama pelivara ei välttämättä ole 2 viikkoa, koska lain mukaan pitää antaa kohtuullinen aika järjestää lastenhoito. Olen kuullut useammastakin tapauksesta, että työkkärin mielestä 2 viikkoa ei ole kohtuullinen aika. Mutta tämä menee jo vahvasti jossitteluksi ja OT:ksi :)

Edited by Lionne

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Just. :blink: Onpas mielenkiintoista ajattelua työkkäriltä. Tottakai sitä lapselle saa hoitopaikan parin päivän varoitusajalla, kun muutenkin kunnan hoitopaikat ovat tupaten täynnä. <_< Mutta kiitos vaan vinkistä, ei ole toi tullut todellakaan mieleen. Ja sori vielä tämäkin OT.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä mies on ollut kotona ihan kotihoidon tuella, eikä työttömänä juurikin tuosta syystä. Sitä ei periaatteessa saisi vain hoitaa lastaan kotona, jos on ansiosidonnaisella, vaan pitäisi etsiä töitä täyspäiväisesti, käydä haastatteluissa, ym. Eli lapselle pitäisi olla varapaikka tiedossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille vastauksista.

 

Ajatus olisi juuri niin, että maksaisimme kotihoidon tuen kamullemme, tai harrastaisimme jotain muuta oravannahkakauppaa. Ystäväni on opettaja, joten on aika epätodennäköistä, että hän tuossa vaiheessa vuotta tulisi komennetuksi töihin tai koulutukseen, kun kesäloma on juuri alkamassa.

 

Minulla on kaksi muutakin ystävää, jotka ovat kotona lasten kanssa (olemme samaa kaveriporukkaa ja heidän toiset lapsensa syntyivät melkein samaan aikaan), ja he myös ehdottivat semmoista viikko per perhe-järjestelyä. He asuvat vielä lähekkäin, ja kaikki perheet ovat meidän pojalle tuttuja, joten suurta väliä ei sinänsä ole, kenen luona hän on, tosin onhan se varmaan puolitoistavuotiaallekin raskasta vaihtaa paikkaa niin tiheään. Onneksi miehelläni alkaa kesäkuun alussa pitkä kesäloma!

 

Kotihoidon tuen kaavakkeessa on minusta kohta, jossa kysytään, että kuka lasta hoitaa. Voisihan siihen kai laittaa vaikka kenen perheenjäsenen nimen - ei kai kela sitä tiedä, jos joku tekee esim. iltatyötä ja lapsen kotihoito järjestyy siten päivisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos joku perheen ulkopuolinen hoitaa lasta, vaikka palkatta, niin käsittääkseni verottaja on asiasta kiinnostunut. Ulkopuolinen ilmainen hoitaja on jonkinsorttinen verotuksellinen etu tms... Mutta mistäpä verottaja tällaisesta järjestelystä kuulisi...

 

Kaikenpuolinen oravannahkakauppa on tietysti verottajaa ja työttömyyskassaa kiinnostava juttu. Mutta jokainen miettikööt itse mihin moraali taipuu. Mulla on tunnetusti joustava selkäranka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kertokaapa viisaat, miten minun tulee menetellä tässä tilanteessa: Eli olen äippälomalla heinäkuun loppupuolelle asti. Sen jälkeen alkais työt, mutta mun työsopimus loppuu 30.8, eli en todellakaan mene kuukaudeksi töihin vaan haen hoitovapaata. Mitäs sit sen lyhyen hoitovapaan jälkeen, kun jään työttömäksi? Mistä haen ja mitä tukea? Millä nimellä tuki silloin maksetaan ja kuka sen maksaa? Ihan uusia juttuja mulle nämä. Auttakaa kokeneemmat :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voit jatkaa pelkällä kotihoidontuella kotona olemista, jos haluat. Tai sitten ilmottaudut työkkäriin työttömäksi. Jos kuulut johonkin liittoon, niin sitten liitto maksaa sulle työttömyyskorvausta (tai mikä se nyt sit onkaan nimeltään).

 

Joku viisaampi saa selittää paremmin, mutta tossa nyt alkuun :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos kuulut Heijo liittoon tai työttömyyskassaan ja työssäoloehtosi on täyttynyt ennen äitiyslomalle jäämistä, voit saada ansiosidonnaista sekä kotihoidon tukea. Ansiosidonnainen ja kotihoidon tuki kyllä sovitellaan niin, että toisesta vähennetään toista (muistaakseni ansiosidonnaisesta kotihoidon tuki), mutta kuntalisän voi kuitenkin saada. Tällöin pitää sitten asioida työkkärin ja kassan kanssa, ja siten pitää varautua siihen, että joutuu hakemaan töitä, jos koulutukseesi sopivia töitä työkkärin kautta on haettavana. Riippuu ihan alastasi, tuleeko sellainen tilanne eteen. Jos alallasi on paljon avoimia työpaikkoja, joita et kuitenkaan ole valmis ottamaan vastaan, ei tuo ratkaisu ole tietenkään hyvä, vaan kannattaa otta vain kotihoidon tuki.

 

Eli voit olla sen yhden kuukauden hoitovapaalla, ja eikös äitiysloman ja vanhempainvapaan aikana kertyneet lomat täydy kuitenkin pitää pois ennen sopimuksen loppumista? Sen jälkeen voit jatkaa hoitovapaata tai ilmoittautua työttömäksi, jos se on kohdallasi järkevää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt en taas jaksa lukea koko ketjua läpi (sori... :rolleyes: )

 

Aloitan työt elokuun puolessa välissä ja teen elokuun kaksi viikkoa lyhennettyä työpäivää. Saanko elokuulta kodinhoidontukea? Entä saanko jotain muuta "avustusta", kun olen tuon kaksi viikkoa lyhennetyllä työpäivällä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainakin tuonne puoleenväliin saat kotihoidon tukea, loppukuulta vain siinä tapauksessa että lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Kotihoidon tukea saa vajailtakin kuukausilta, jos yhtenäinen jakso on yli kuukauden.

 

Osittaisen hoitovapaan ajalta voi saada tukea jopa 90 euroa kuussa, mutta kahdelta viikolta sitä ei makseta vaan vähintään kuukaudelta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

tällainen tuli mieleen, eli voiko vanhempainvapaan tauottaa? Eli siis niin et kun kesällä mulla olis vielä vanhempainvapaata jäljellä niin menisinkin töihin ja sit pitäisi lopun vanhempainvapaan esim. kuukauden töissä olon jälkeen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Muistelisin jostain lukeneeni, että ei voi. Toki voit olla töissä, mut siltä ajalta maksetaan sitten minimivanhempainrahaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voiko kotihoidontuella tulla lasta hoitamaan ulkopuolinen? Niin siis, että kotihoidontuen maksaisi hoitajalle? Vai ymmärsinkö oikein, ettei hoitajalle voi virallisesti maksaa tukea ilman että pitäisi maksaa muita työnantajalle kuuluvia maksuja??? Kun kelan sivulla asiasta mainitaan näin Lasta voi hoitaa jompikumpi vanhemmista tai muu hoitaja (esim. sukulainen) tai yksityinen päivähoidon tuottaja (esim. yksityinen päiväkoti) Oletetaanko tässä silti että tuki menee perheelle ja perhe maksaa erikseen palkkaa hoitajalle ja näin ollen myös muut työnantajalle kuuluvat kulut?

 

Edit. Siis jos hoitaja on sukulainen..

 

Sori kun pitää vääntää rautalangasta :rolleyes:

Edited by Taapero

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aina, jos maksaa kelle tahansa palkkaa, tulee maksaa myös eläkemaksut, ennakonpidätykset yms. Hyvin pienillä summilla ei näitä velvoitteita ole, mutta jos tosiaan tuon kotihoidon tuen verran aikoo maksaa, niin silloin kyllä. Myös sukulaiselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänne ei vissiin ole linkitetty kelan omaa vastauspalstaa. Naikkareissa tähän törmäsin. Eli kelan omat tyypit vastaa suomi24 palstalla ihmisten kysymyksiin.

 

TÄÄLLÄ

 

Seuraava teksti kopioitu naimisiin.infosta:

 

Kela tiedottaa 2.3.2010

Kela-Kerttu vastaa vanhemmille Suomi24:ssä

 

Kela kokeilee kevään aikana asiakkaiden neuvontaa internetin keskustelupalstalla. Kela-Kerttu vastaa äitien ja isien perhe-etuuksia koskeviin kysymyksiin Suomi24:n keskustelupalstalla.

 

– Äidit ja isät ovat ahkeria verkkokeskustelijoita ja uusi elämäntilanne herättää paljon kysymyksiä myös Kelan tuista ja palveluista. Siksi haluamme mennä sinne, missä ihmiset ovat, ja jakaa heille oikeaa tietoa, toteaa Kelan viestintäpäällikkö Seija Kauppinen.

 

Uusi Kysy lapsiperheen etuuksista -keskustelupalsta sijaitsee Suomi24.fi:n Äidit ja isät -osiossa. Palstalle antaa kasvot leppäkerttu, Kela-Kerttu, jonka taustalla on joukko Kelan perhe-etuuksien asiantuntijoilta eri puolilta Suomea. Kerttu vastaa arkisin työaikana kysymyksiin, jotka ovat hyödyllisiä mahdollisimman monelle asiakkaalle.

 

– On hienoa, että Kela lähtee suoraan vuoropuheluun asiakkaidensa kanssa sosiaalisessa mediassa. Pilottihanke on julkisella sektorilla ainutlaatuinen ja herättänyt paljon kiinnostusta myös muissa toimijoissa, arvioi Suomi24:n toimitusjohtaja Pasi Ilola.

 

Kysy lapsiperheen etuuksista -keskustelupalsta on avoinna maaliskuun alusta toukokuun loppuun. Tämän jälkeen kartoitetaan kokemuksia ja pohditaan, kannattaisiko samantyyppistä palvelua tarjota myös tulevaisuudessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kelan asiointipalvelussa voi hakea mm isyyspäivärahaa. Koitettiin laittaa miehen hakemus kesäkuulle, mutta se helkkari läväyttää vuoden 2006 vuoden verotuksessa vahvistetut tulot. :angry: Eikös sen pitäis laskea ne vuoden 2008 tulojen perusteella, koska ymmärtääkseni ne on ne viimeksi vahvistetut! Mies on tällä hetkellä osittaisella hoitovapaalla, joten viimeisten 6kk tulojen perusteellakaan noita ei voi kyllä hakea.

 

Ja sit vielä äitiyspäivärahahakemus:

Esikoinen on syntynyt 10/2008, eli eikös minun pitäis saada kesällä syntyvästä lapsesta ihan sama äippäraha? Kelan verkkosivut nyt ei vaan tunne sellaista vaan tyrkyttää vuoden 2008 tuloja tai viimeisen 6kk aikana kertyneitä tuloja laskentaperusteeksi. Hiton kela!!!!!!! Pitääkö mun oikeesti nyt mennä sit sinne toimistoon anoon noita tukia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millä perusteella Kela voi luopua liikamaksun takaisinperinnästä? Meillä miehen tulot nousi ja muistin ilmoittaa sen vasta parin kuukauden jälkeen, sehän vaikuttaa hoitolisän suuruuteen. Sitten tuli päätös, että takaisinmaksun suuruus n 70e, mutta ovat päättäneet luopua takaisinperinnästä. Ei se summasta ainakaan ole kiinni, on multa aiemmin peritty paria kymppiäkin takaisin.

Mietin vain että voinko nyt luottaa tähän päätökseen, kun harvemmin tuo Kela tuota rahaa lahjoittaa. Ettei tule jälkikäteen kuitenkin maksuun...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Aina, jos maksaa kelle tahansa palkkaa, tulee maksaa myös eläkemaksut, ennakonpidätykset yms. Hyvin pienillä summilla ei näitä velvoitteita ole, mutta jos tosiaan tuon kotihoidon tuen verran aikoo maksaa, niin silloin kyllä. Myös sukulaiselle.

 

Kiitos selvennyksestä! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Osittaisen hoitovapaan ajalta voi saada tukea jopa 90 euroa kuussa, mutta kahdelta viikolta sitä ei makseta vaan vähintään kuukaudelta.
Osittainen hoitoraha on aina tuon 90€/kk

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ja sit vielä äitiyspäivärahahakemus:

Esikoinen on syntynyt 10/2008, eli eikös minun pitäis saada kesällä syntyvästä lapsesta ihan sama äippäraha? Kelan verkkosivut nyt ei vaan tunne sellaista vaan tyrkyttää vuoden 2008 tuloja tai viimeisen 6kk aikana kertyneitä tuloja laskentaperusteeksi. Hiton kela!!!!!!! Pitääkö mun oikeesti nyt mennä sit sinne toimistoon anoon noita tukia?

 

Yleensä noissa hakemuksissa on joku lisäselvitys yms. kohta, mihin voi kirjoittaa itse. Siihen vaan kirjoittaa, että hakee tukea samoin perustein kuin edellisestä lapsesta. Näin ainakin itse muistan hakeneeni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kysymys:

Jos minä olen äitiys/vanhempainvapaalla toisen lapsen kanssa, voiko mieheni hakea esikoisen osalta kotihoitotukea? Vaikuttaako se jotenkin minun vanhempainvapaapäivärahaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kotihoidontuki ei vaikuta vanhempainpäivärahaan vaan vanhempainpäiväraha kotihoidontukeen, yleensä niin, ettei kotihoidontukea makseta. Käsittääkseni sillä ei ole mitään merkitystä, kumpi kotihoidontukea hakee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytännössä kotihoidontukea ei saa, hoitolisää voi saada jos tulorajat antavat myöten. Sillä ei tosiaan ole väliä, kumpi hakee, sitä voi hakea vaikka itse saisi vanhempainpäivärahaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now