Sign in to follow this  
Followers 0
Gurmeli

HYS

134 posts in this topic

Ei ole synnytyskokemuksia, mutta äitipolilla on tullut vierailtua ja sieltä ainakin oon saanut aivan loistavaa palvelua!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Reilu kolme viikkoa sitten synnytin Hyvinkäällä, ja kokemukset on lähes yksinomaan positiivisia :)

 

Synnytys oli melko nopea (reilu kaksi tuntia oltiin sairaalassa ennen pojan syntymää), joten synnytysosaston "palveluista" ei kovin laajassa mittakaavassa päästy nauttimaan; esim. amme jäi haaveeksi. Meillä ehti kuitenkin olla kaksi kätilöä, kun osuttiin paikalle tuntia ennen vuoronvaihtoa. Molemmat oli tosi mukavia ja ammattitaitoisia, ja synnytyksen loppuosan hoitanut kätilö kävi meitä seuraavana päivänä lapsivuodeosastolla tapaamassa, mistä tuli hyvä fiilis, vaikka synnytykseen liittyen ei ollutkaan jäänyt mitään kysyttävää tai keskusteltavaa. Spinaalipuudutuksen ehdin saamaan, ja sen laittanut anestesialääkäri oli myöskin miellyttävä tapaus. Kertoili koko ajan, mitä tekee, ja rupatteli mun ja miehen kanssa niitänäitä, kun odotettiin puudutuksen vaikuttavan.

 

Lapsivuodeosastolla oli sinä päivänä melkoisen täyttä, ja jouduttiin täysinäiseen neljän hengen huoneeseen. Tosin yksi äiti ja vauva kotiutettiin samana päivänä ja toinen seuraavana, joten jälkimmäisen vuorokauden meitä oli huoneessa vain kaksi äitiä vauvoineen. Lapsivuodeosaston henkilökunta oli myös mukavaa, ja oli sellainen olo, että meistä pidetään huolta. Vauvalle jouduttiin verensokeriongelmien takia antamaan lisämaitoa, mutta väkisin maitoa ei tyrkytetty, vaan asiasta kysyttiin mielipidettäni - sekä maidon antamisesta ylipäätään että siitä, annetaanko hörppyyttämällä vai pullosta. Erityisesti mieleen on jäänyt vanhempi yöhoitaja, joka aina tarjoutui vaihtamaan vauvan vaipan, ja jutteli tälle samalla mukavia, kun itse heräilin syöttämään vauvaa :give_heart: (samaisten sokeriongelmien takia vauvaa piti herätellä kolmen tunnin välein syömään) .

 

Olen synnyttänyt myös Kätilöopistolla ja Jorvissa, ja näistä kolmesta pidin melkeinpä eniten Hyvinkäästä. Pieni koko tuo kotoisuutta, joka isommista laitoksista puuttuu. Jos jotain negatiivista haluaa sanoa, niin neljän hengen huone varsinkin täysinäisenä oli aika levoton, suihku huoneen yhteydessä olisi ollut kiva (Hyvinkäällä on yhteissuihkut, joissa ei tosin mitään ruuhkaa ollut, vaikka osasto oli lähes täynnä), ja ruoassa olisi ollut toivomisen varaa (kuten sairaaloissa kai melkein aina). Nämä ovat kuitenkin aika pieniä juttuja verrattuna siihen, että koko kahden vuorokauden ajan tunsin olevani hyvissä käsissä :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun on pitänyt tänne kirjoittaa jo vaikka kuinka pitkään, mutta jostain syystä koneella ei roikuta enää samaan tahtiin kuin 2 kk sitten ;)

 

Synnytin kesäkuussa Hyvinkäällä, ja mullakaan ei juurikaan ole pahaa sanottavaa. Päinvastoin, kätilöt olivat erittäin päteviä ja mukavia, epiduraalin antanut lääkäri oli myös ihana, tosiaan kertoi koko ajan mitä tekee ja mitä seuraavaksi, samoin hoitajat (tosin meidän omahoitaja, tai mikä se tätsä on, joka meitä enitin "hoiti", ja jonka kanssa käytiin lopuksi kaikki läpi.. oli vähän omituinen ja hassu, suusta saattoi tulla kaikenlaisia sammakoita. Viimeisenä päivänä sieltä tulikin sellainen sammakko, josta kyllä näin jälkeenpäin pahoitin mieleni, mutta sillä hetkellä hämmennyin vaan niin etten saanut sanaa suustani enkä ehtinyt sitä jäädä miettimään, kun kotiinlähtö oli päällimmäisenä mielessä. )

 

Kaikesta jäi sellainen kuva, että vanhempien mielipiteellä oli väliä (kivunlievitys, synnytysasento, lisämaito, tutti jne). Jos vielä joskus toivottavasti pääsen synnyttämään, menen Hyvinkäälle. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

kiva lukea näitä kokemuksia, sillä itsellä tarkoitus mennä tämä kolmas (ja viimeinen) synnyttämään hyvinkäälle. :) kaksi aiempaa ovat syntyneet naistenklinikalla, koska meillä on sinne lyhin matka, mutta nyt nkl:n rempan jne. takia päädyttiin hyvinkääseen. lähes yksinomaan olen viimeiseltä parilta vuodelta kuullut positiivisia kokemuksia, joten ihan hyvillä mielin ollaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Multa jäi HYS kokematta synnytyssairaalana, sillä jouduin raskausmyrkytyksen takia Naistenklinikalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä kokemus oli synnyttää Hyvinkäällä. Mulla oli synnytyksessä tosi ihana kätilö, joka oli paikalla koko ajan (synnytys oli sen verran nopea, että olin yksin salissa, koska lapsenvahti ei esikoiselle ehtinyt sillä varoitusajalla), kaikki toimi salissa kuten pitikin. Saleissa ei tainnut ihan samaan aikaan olla ketään, 2 vauvaa oli syntynyt yöllä, kaikenkaikkiaan sinä päivänä syntyi 5.

 

Vuodeosastolla oli ekan yön yksin 4 hengen huoneessa, toisena yönä siinä oli toinenkin äiti ja kun olin lähdössä kotiin niin tuli kolmas. Hoitajat vaihtui aika tiuhaan, varmaan 6-7 eri hoitajaa ehti meitä reilun kahden vuorokauden aikana hoitaa (joka vuorossa joka päivä eri hoitaja). Ruoka oli minusta ihan ok, ehkä päivälliseksi olisin kaivannut tukevampaa kuin keittoruokaa, mutta onneksi iltapalalla oli leipää ja jogurttia reilusti.

 

Uudelleensynnyttäjänä en saanut kovin paljon opastusta, mutta olisin varmaan saanut jos olisin kysynyt. Erityiset plussat erillisestä kotiinlähtö- ja fysioterapiasessioista, olivat tosi hyödyllisiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tehtiin 3 kk sitten. Kaikki meni hyvin, olen tyytyväinen. Kysy jos haluat tietää jotain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen pyöräytin Hyvinkäällä ja olen oikein tyytyväinen sekä synnytys- että vuodeosastoon. Apuja ja neuvoja sai ja kotiutuminen hoitui nopsaan. Olin myös käynnistysajan synnärillä, joten henkilökunta tuli tutuksi ja synnytyksen hoitanut kätilö oli asiansa osaava.

 

Naistenklinikan osasulku näkyi vain isompana kapasiteettina, mutta mitään ruuhkaa ei ollut, vaikka synnyttäjiä enemmän olikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin voin vain kehua Hyvinkään sairaalaa! Ammattitaitoinen ja mukava henkilökunta, hoitivat synnytykseni kiitettävästi. Perhehuonekin sattui järjestymään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla hyvää HYSistä, itsellä olisi sinne myös suunta syssymmällä :)

Jotenkin osalla ihmisistä on tosi huonoja kokemuksia/ eivät halua missään nimessä synnyttää Hyvinkäällä kun toiset taas ylistää ja ovat tykänneet.

Itse olen käynyt HYSissä lisäultrissa ja muissa ei raskauteen liittyvissä asioissa naistenpolilla ja aina ollut mukavat lääkärit, kätilöt ja hoitajat joten itse menen hyvillä mielin sinne synnyttämään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tehtiin Hyvinkäällä suunniteltu sektio maaliskuussa eikä ole kyllä mitään pahaa sanottavaa. Henkilökunta oli mukavaa ja osaavaa, tunnelma oli kiireetön. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytin esikoiseni Hyvinkäällä 2011 eikä jäänyt mitään kovin hyviä muistoja. Synnytys ei tosin ollut helppo, joten negatiivinen kokemus johtuu osittain siitä.

Synnytyksen aikana ensin avustanut kätilö oli mukava, mutta vuoron vaihduttua loppuun asti avustanut kätilö oli asiallinen, mutta ei esim. tullut käymään ilman erillistä kutsua. Kiirettä ei vielä tuolloin ollut. Ohjeita sain huonosti ja kivunlievistystä sai vain pyytämällä. En tiedä mitä kaikkia vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, mutta otin epiduraalin. Lapsi syntyi illalla ja n. 2h iässä lähti lastenosastolle ja vietti siellä yönsä. Vasta aamulla saimme tietoa pojan voinnista, mutta tiesimme sentään ettei mitään vakavaa vaaraa ollut. Kun poika pääsi lapsivuodeosastolle oli hän tottunut tuttipulloon ja söi tuttia. Hyvä vointinen kuitenkin oli.

Saimme onneksi perhehuoneen, sillä seuraavana päivänä iski paha ruuhka. Imetykseen en saanut apua ollenkaan, vaikka jouduin pyytämään joka syötöllä lisämaitoa. En tosin tajunnut, että voisin ylipäätään pyytää apua. Oma fiilikseni koko sairaalassa olon ajan oli, että vauva oli potilas ja minä välttämätön paha siinä ylimääräisenä. Ensikertalaisena olisin kaivannut enemmän tukea, mutta kukapa ruuhkalle mitään mahtaa. Kätilö ei ehtinyt tulla keskustelemaan synnytyksen kulusta ollenkaan ruuhkan takia.

Ruoka oli ihan niin hyvää kun sairaalaruoalta voi odottaa ja särkylääkkeitä sai aina pyydettäessä.

 

Seuraava olisi kuitenkin tarkoitus lähteä Hyvinkäälle synnyttämään, koska on niin lähellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Hassua jos lapsi söi pulloa ja tuttia osastolle palatessaan, mulle ainakin on siellä tankattu useaan otteeseen,

että imetys on ykkössijalla, lapselle ei tarjota lisämaitoa kuin terveydellisistä syistä ja silloinkin hörpyttämällä ja tutittomuus tukee imemistä :o

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä niin jos tämä oli vain kiireestä johtuva poikkeus, koska toivon todella erilaista alkua tämän toisen kanssa. Nyt osaan ehkä itsekin jo vaatia enemmän ja toisaalta tiedän myös itse paremmin mitä olen tekemässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi joulukuussa 2011 Hyvinkään sairaalassa. Ei mitään valittamista, mukava henkilökunta ja ihanan lämmin tunnelma. Ruoka oli hyvää ja miehelle oli laitettu joka aterialle vähän extraa :) Saatiin perhehuone.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ kannattaa varmaan vinkata tonne kuukausiketjuihin myös :)

 

Synnytin marraskuun alussa HYSissä ja ei voi kun kehua kätilöitä, synnytystäni hoitanut kätilö oli varsinkin ihan super.

Ruoka oli hyvää, henkilökunta avuliasta ja mukavaa ja apua sai pyydettäessä ja ihan kysymättäkin :) Jäi lämmin fiilis paikasta ja jos toinen lapsi joskus siunaantuu niin menen ilomielillä uudestaan HYSiin synnyttämään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä voin myös kehua Hyvinkään sairaalaa, jäi tosi positiivinen kuva koko touhusta siellä :) Synnytys päättyi hätäsektioon, mutta siitä huolimatta kaikesta jäi hyvä mieli. Seuraava lapsi syntyy myös Hyvinkäällä ja toivottavasti suunnitellulla sektiolla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullakin vaan hyvää sanottavaa, vaikkei mikään mallisynnytys ollutkaan :)

 

Mä menin sinne lähes sulkutilanteessa, ensin kärvistelin noin 20min käytävällä kun ei mahtunut edes synnytysosastolle, sitten olin tosi kovissa kivuissa käyrillä 1,5h, kun piti kirjaimellisesti jonottaa saliin, mutta se nyt ei toki ollut sairaalan vika, että monta vauvaa päätti syntyä sinä päivänä. Sali oli viihtyisä (jos niin nyt voi sanoa) ja henkilökunta mahtavaa. Synnytys oli vaikea avosuisen tarjonnan ja vauvan koon takia, mutta kätilö tsemppasi tosi hyvin koko ajan. Muutaman minuutin tosin ponnistin yksin em vauvaruuhkan takia, kun ei kätilöitä meinannut riittää kaikille. Meillä oli perhehuone, mikä teki sairaalassa olosta jopa mukavaa. Erityisplussa hyvistä ruoista ja reiluista annoskoista. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin se, että kaikki neuvoivat asiat eri tavalla, eikä oikein tiedetty, että ketä pitäisi kuunnella. Esim. toinen käskee syöttämään 3h välein ja toinen lapsentahtisesti, aina kun sanoi että edellinen käski toisin niin uusi vuorolainen aina kumosi nämä ohjeet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuoreita kokemuksia olisin itekin vailla, mm. kivunlievityspolitiikka kiinnostaa :) Itsellä varsinaisesti ajankohtaista vasta syksyllä, mutta olis kiva kuulla jo kokemuksia, kun Hyvinkään ja Kättärin välillä mietin..

Edited by isla86

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä yksityiskohtaisemmin kivunlievityksessä? En ole vielä synnyttänyt Hyvinkäällä, mutta kävin heidän järjestämällään Lempeä synnytys -luennolla. Kuulosti, että varsin monipuolisesti on saatavilla kivunlievitystä sekä lääkkeettömästi että lääkkeillä. Lääkkeettömistä keinoista valikoimassa oli paljon moderneja juttuja, kuten esim. TENS-laitteita. Ylipäätään sai vaikutelman, että suhtautuminen on hyvin avointa ja äidin tarpeiden mukaan mennään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse synnytin Hyvinkäällä lokakuun 2015 lopussa. Synnytys käynnistettiin ballongilla ja vauvalle laitettiin heti kalvojen puhkaisun jälkeen pinni päähän. Tästä huolimatta pääsin suihkuun ja sain olla siellä oikeastaan niin pitkään kuin itsestä tuntui hyvältä. (Vertailun vuoksi Kättärillä 2013, myös ballongilla käynnistetty synnytys, pääsin suihkuun, mutta sain olla siellä muistaakseni kolme varttia. Vauvalle ei heti saatu pinniä, mutta sen kanssa en olisi Kättärillä päässyt suihkun puolelle.) Kaurapusseja ja muita lämpötyynyjä oli hyvin saatavilla. Ilokaasua olisi myös ollut tarjolla, mutta se tekee mulle pahan olon, jos tulee yhtään enempää kuin minimillä. Akupunktiosta ja aquarakkuloista en osaa sanoa, kai niitäkin saa jos kätilöllä on koulutusta. Mun kätilö kyseli koko ajan, että olenko millaisen kivunlievityksen tarpeessa ja hänen puheistaan jäi se kuva, että on lääkkeettömien kannalla. Tästä huolimatta epiduraalin sain heti pyydettäessä. Ammehuone tuolta löytyy myös.

 

Jos on pakko vertailla, niin sekä Kättärillä että Hyvinkäällä synnyttäneenä, mun mielestä Hyvinkää oli miellyttävämpi. Kaikin puolin rauhallisemman oloinen paikka, heillä on myös se vauvamyönteinenmikälie-tunnustus, eli esimerkiksi imetykseen saa todella paljon tukea. Hyvinkäällä on myös avoin ja maksuton imetyspoliklinikka, jonne saa olla yhteydessä milloin vaan. Molemmissa esitin toiveen jakkaralla synnyttämisestä, Hyvinkäällä kätilö patisti mut siihen kun taas Kättärillä synnytin puoli-istuvassa eikä jakkaraa mulle edes tarjottu ponnistusvaiheessa. Eipä sillä, olin Kättärillä synnytyssalissa sen 12 tuntia (yön yli) ennen kuin esikoinen putkahti maailmaan, joten en olisi edes jaksanut siirtyä jakkaralle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla myös samankaltaisia fiiliksiä Hyvinkää vs. Kättäri. Hyvinkää on paljon inhimillisempi ja mukavampi sairaala. Kakkonen syntyi siellä ja ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ihana kätilö ja muutkin hoitajat, ja satuin vielä rauhalliseen saumaan. Kättärilläkin oli mukavat kätilöt, mutta osastolla sai olla hyvin oman onnensa nojassa ja tuntui että olen vain tiellä... Olen perussairauksiltani vähän erityistapaus ja hyvinkäältä löytyi hyvin ammattitaitoista väkeä ja tilanteeni osattiin hoitaa oikein mallikkaasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0