pipa

KOS

220 posts in this topic

Synnytin Kättärillä helmikuussa. Meillä oli perhehuonetoive, mutta kaikki olivat täynnä - viimeiseksi yöksi oltaisiin saatu, mutten kokenut sille enää siinä vaiheessa tarvetta. Olin pojan kanssa sairaalassa kolme yötä kahden hengen huoneessa, mutta vain keskimmäiseksi yöksi sain huonetoverin. Hän oli toissynnyttäjä, joten sai lähteä kotiin yhden yön jälkeen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Scarlet, tuo oli helpotus kuulla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kättärillä kyllä yrittävät järjestää perhehuonetta niitä toivoville ja varsinkin ensisynnyttäjille. Näin meille ainakin sanottiin. Kannattaa esittää toivomus kun tulee sairaalaan niin järjestävät mahdollisuuksien mukaan. Me saatiin 2 hengen huoneesta tehty parihuone miehen kanssa ja oli kyllä ihan loistavaa kun mieskin pääsi heti kiinni vauva arkeen ja yöllä heräämisiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hankalahkon raskauden vuoksi vietin kättärillä enemmän aikaa mitä olisin ikinä uskonut/kuvitellut/halunnut.

Lopulta jouduin kiireelliseen sektioon ja vauva jäi lastenosastolle vahvistumaan. Onneksi sain yhden hengen huoneen johon mieheni pääsi mukaan. En olisi selvinnyt täysjärkisenä jaetussa huoneessa muiden äitien ja heidän vauvojensa kanssa.. oma pienokaiseni kun oli eri puolella sairaalaa. Pelkkä vauvojen itkun kuuleminen oli rankkaa.

Vietin sektion jälkeen sairaalassa reilun viikon, poika jäi vielä sinne kun pääsin itse kotiin.

 

Onneksi saivat tehtyä perhehuoneen siitä yhden hengen huoneesta, hyvät kokemukset jäi. Kaikesta huolimatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuopus syntyi suunnitellulla sektiolla Kätilöopistolla viime joulukuussa. Ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa ihan kaikesta leikkaussalihenkilökunnasta osastolle. Me saimme miehen kanssa perhehuoneen, taisi olla kahden hengen huone oikeasti, sillä oli kaksi erillistä sänkyä. Ei haitannut mitään, olin vaan niin iloinen, kun saimme olla yhdessä sairaalassa ja saimme myös esikoisen sinne molempina päivinä olemaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiedättekö, saavatko sektiolla synnyttäneet äidit oman huoneen vai jaetun? Joissakin sairaaloissahan sektiolla synnyttäneet saavat automaattisesti oman huoneen, miten lie Kättärillä? Itsellä esikoinen syntyi alakautta Naikkarilla, oltiin perhehuoneessa ja nyt ollaan menossa Kättärille todennäköisesti suunniteltuun sektioon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytin esikoiseni kättärillä 2008 ja silloin mulla oli huonekaverina sektiolla synnyttänyt.

Edited by Miuccia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luulen, että riippuu paljon tilanteesta. Jos tilaa on, niin mielellään antavat ihan jokaiselle äidille oman huoneen, mutta jos on täyttä, niin sitten on pakko laittaa samaan huoneeseen. Esim. kahden hengen huoneista voidaan tehdä perhehuoneita, jos on väljää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime joulukuussa synnytin sektiolla kuopuksemme ja silloin olin aluksi toisen äidin kanssa samassa huoneessa ennen kuin pääsimme perhehuoneeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiedättekö, saavatko sektiolla synnyttäneet äidit oman huoneen vai jaetun? Joissakin sairaaloissahan sektiolla synnyttäneet saavat automaattisesti oman huoneen, miten lie Kättärillä? Itsellä esikoinen syntyi alakautta Naikkarilla, oltiin perhehuoneessa ja nyt ollaan menossa Kättärille todennäköisesti suunniteltuun sektioon.

 

Mä synnytin kättärillä 2009 kiireellisellä sektiolla ja saatiin perhehuone. Ei ainakaan silloin tullut missään vaiheessa vastaan, että sektio olisi jotenkin ongelma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kättäristä on ainoastaan hyvää sanottavaa.

Todella hyvin on otettu huomioon synnytyksissä ja ystävällistä henkilökuntaa.

 

Ihanan kodinomainen tunnelma! Jos lisää lapsia tulee, niin sinne menisin.

Naistenklinikka tuntuu jotenkin niin sairaalamaiselta ja kolkolta paikalta.

 

Naistenklinikka meneekin ensi vuonna remppaan, ja korjaustyöt jatkuvat vuodelle 2014 asti, jotenka eipä voi sitten

enää kauheasti päättää, kumpaan menisi: kättärille tai naistenklinikalle, jos näistä kahdesta tulisi valita. Ellei siellä

naistenklinikalla kumminkin silti niitä riskitapauksia hoideta remonttipuuhista huolimatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kättäriä suosittelen!

Omissa synnytyksissä kaikki meni niin hyvin kuin vain voikin, ja kätilöt sattuivat olemaan ihania, huomaavaisia, ystävällisiä ja erittäin mukavia.

Ainoastaan yksi vanhempi täti, jonka kohtasin äippäpolin puolella, tuntui olevan elämäänsä kyllästynyt. Oli tympeä ja kitkerä, kas kummaa kun hänen

työvuoronsa oli loppumassa, ääni muuttui kellossa ja täti olikin hirmu iloisen oloinen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin, ja perhehuoneesta oli puhetta, esikoisen kanssa sitä pyydettiin ja saatiin.

Kakkosen ja kolmosen synnyttyä meiltä kysyttiin, haluttiinko perhehuonetta. Hyvää palvelua minun mielestäni tässä suhteessa!

Jätettiin perhehuone näillä kerroilla välistä. Olin molemmilla kerroilla huoneessa, jossa oli minun lisäksi toinen synnyttäjä.

En kyllä ikinä haluaisi viettää sairaalapäiviä huoneessa, jossa olisi enemmän äitejä. Nukkumisesta ei tulisi kyllä yhtään mitään, kun on

kaksi äitä samassa huoneessa, rauha ja unen saanti mahdollisuudet ovat jo silloinkin vähissä.:girl_sad:

 

Aina olenkin ihmetellyt sitä, miksi synnytys hoidetaan Suomessa niin laitosmaisesti ja liukuhihnatyylillä. Olisi ihanaa, jos äiti saisi rauhassa levätä ja toipua synnytyksestä, nukkua kunnolla eikä olla toisten äitien, heidän vauvojensa, heidän vieraidensa ja kaiken muun hälinän häiritsemiä. :girl_mad:

 

Toisaalta, kyllä täällä pidetään hyvää huolta synnyttäjistä, saa olla turvallisin mielin sairaalassa. Toista se on jos asuisi jossain Afrikassa, saisi synnyttää lapset

ilman sen kummempia apuja viidakon tai autiomaan kupeessa... On meillä kaikki niin hyvin...:girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ellei siellä

naistenklinikalla kumminkin silti niitä riskitapauksia hoideta remonttipuuhista huolimatta.

 

Ei koko Naistenklinikkaa suljeta remontin takia, juurikin siksi, että siellä osataan hoitaa riskiraskaudet ja -synnytykset sekä siksi, ettei PK-seudulla olisi ihan helppo sulkea yhtä isoa synnytyssairaalaa kun nytkin on sulkuja kiitettävän usein.

 

 

Toista se on jos asuisi jossain Afrikassa, saisi synnyttää lapset

ilman sen kummempia apuja viidakon tai autiomaan kupeessa... On meillä kaikki niin hyvin...:girl_sigh:

Jaa, kyllä meidän suvuissa vaan kaikki naiset synnyttävät/ ovat synnyttäneet sairaalassa ihan riippumatta siitä missä maanosassa ollaan raskaana oltu. Katsos kun Afrikassakin on sairaaloita, ja kaupunkeja jne., ei pidä ihan kaikkea propagandaa uskoa. :grin:

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Jaa, kyllä meidän suvuissa vaan kaikki naiset synnyttävät/ ovat synnyttäneet sairaalassa ihan riippumatta siitä missä maanosassa ollaan raskaana oltu. Katsos kun Afrikassakin on sairaaloita, ja kaupunkeja jne., ei pidä ihan kaikkea propagandaa uskoa. :grin:

 

 

 

 

Toki ahrikassa on kaupunkeja ja sairaaloita, niin on Intiassakin ja Mongoliassakin. Lähinnä tarkoitin immeisiä, jotka asustavat omasta tahdostaan erillään "sivistyksestä", vuoristokylissä ja kauempana metsiköissä ja aroilla tai slummeissa. Näitäkin ihmisiä löytyy vieläkin, en ole joutunut propagandan uhriksi, sitä ei tarvitse pelätä! Karuissa luonnon oloissa tai köyhissä ja likaisissa oloissa synnyttäminen on riskaabelimpia ja ei niin kivutonta. Tällaisiin olosuhteisiin oli tarkoitus verrata synnyttämistä Suomen sairaaloissa. Ehkä alkuperäinen näkemykseni oli hieman suurpiirteinen ja näin harhaan johtava. Edelleenkin olen sitä mieltä että edellä mainitsemissani karummissa ympäristöissä synnyttämiseen verrattuna suomalaisessa sairaalassa synnyttäminen tuntuu ylellisyydeltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä synnytin kättärillä syyskuussa. Ihan ok fiilikset jäi paikasta, loppujen lopuksi aika epälaitosmainen, tai niin paljon kuin nyt sairaala voi olla. Jotenkin rauhallinen tunnelma paikassa. Kätilöt oli mielestäni kaikki, sekä synnytyksessä että vuodeosastolla, ammattitaitoisia ja mukavia. Erityisen hyvä oli kun sai apua ja tukea imetykseen ihan kädestä pitäen. Se mistä en tykännyt oli mielestäni liiallisuuksiin menevä luomuhenkisyys: vaikka vauva oli aluksi tosi kärsimätön rinnalla ja mulla ei noussut maito kuin vasta maanantaina - synnytin perjantaina - ei vauvalle annettu lisämaitoa ennen kuin su-ma välisenä yönä, ja tämäkin taisi olla enemmän kätilöstä riippuvaa kuin mikään kirjoitettu käytäntö. Vauvan paino ehtikin tippua yli 10 prossaa ja jouduttiin olemaan laitoksella yksi "ylimääräinen" yö. Toki lisämaitoa olisi varmaan annettu aiemmin jos sitä olisi älynnyt pyytää, mutta eihän sitä ensikertalaisena osannut ajatella...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika syntyi suunnitellulla sektiolla Kättärillä viime kesäkuussa. Kaikki meni paremmin kuin osasin odottaakaan ja sekä leikkaussalihenkilökunta että kätilöt olivat todella ystävällisiä & ammattitaitoisia. Saimme myös toivomamme perhehuoneen. :)

 

Ainoa miinuksena toisin esille sen, että ruoka-aine allergisten kannattaa olla aika tarkkana. Keittiöstä tuntui tulevan nuo erityisruuat ihan arpomalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ No onpa mälsää jos on tullut ruuat väärin! Mulla tuli annokset ihan oikein 10/2010 kättärillä, mulla on 4 eri ruoka-ainetta kiellettyjen listalla, ja suoraan sanottuna ne allergiaruuat näytti paljon paremmilta kuin miehen tavisannokset :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläkin oli tuokavalio ongelma. Sain tavallista jughurttia enkä laktoositonta mikä aiheutti vatsan sekaisinmenon (en siis tajunnut katsoa purkkia ennen sen syömistä kun olimme ilmoittaneet laktoosiintoleransini). Onneksi tämä oli vain pieni haitta eikä maailmaa siellä kaatanut mutta olisin selvinnyt ilmankin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sain kuopuksen hätäsektiolla 2007 Kättärillä eikä mulle annettu omaa huonetta, vaan jaoin sen toisen äidin kanssa, joka oli synnyttänyt alateitse. Itse olin katetroitu, kanyylissa ja lähes liikuntakyvytön, ja mut laitettiin siihen ovea lähimpänä olevaan sänkyyn. Itse kun en taipunut edes verhoja sulkemaan, niin oli kyllä todella häiritty olo, kun naapurivuoteen äidillä ja vauvalla juoksi vieraita joka pvä. En olisi omaa huonetta tarvinnut, mutta olisin mieluummin ollut ikkunan puoleisessa sängyssä niin olisi edes vähän saanut omaa rauhaa niiltä vierailijoilta. Ja tulin huoneeseen ennen sitä toista synnyttäjää, joten mut olisi siihen voitu kyllä laittaa.

 

Muuten ei mitään moitittavaa Kättäristä (vaikka ehkä hieman jäi ihmetyttämään se hoitaja joka tuntui närkästyvän kun en halunnut suolihuuhtelua :D), ja uudestaan olen nyt sinne menossa heinäkuussa. Olin kauhean tyytyväinen siihen kuinka mun annettiin itse hoitaa vauvaa vieressäni kokoajan, vaikka olinkin hieman liikuntakyvytön aluksi, hoitajat vaihtoi siis vaipat mutta sain itse imettää vauvan yms. Esikoisen kohdalla Jorvissa oli ihan eri meininki, vaikka esikoinen syntyikin alateitse normaalisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytiin eilen kättärillä tutustumassa ja esittelyn pitänyt kätilö lisäsi siihen listaan mitä kehotti ottamaan sairaalaan mukaan, niin suullisesti vielä äidille aamutakin, tossut (ja mahdollisesti tietty omia vaatteita, ne on aina kivempia), lapselle myssyn (sekä mahdollisesti omia vaatteita kun ne on kivempia).

 

Mites te ketkä siellä nyt ihan viime aikoina olette synnyttäneet. Oletteko ottaneet aamutakin mukaan? Eikö siellä enää todellakaan niitä tarjota ja jos omaa ei ole niin silloin olet ilman?

 

Omat kengät ajattelin ottaa jo ennen kuin kuulin, että se on muutenkin suositeltavaa samoin vauvalle kotitumismyssyn, nyt täytyy varmaan ottaa pari myssyä mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kyllä ainakin haikaranpesässä oli niitä sairaala aamutakkeja. Pipo vauvalle kannattaa kyllä olla, talon puolesta oli vaan semmonen sideharsomyssy joka ei ainakaan meinannut pysyä meidän vauvalla päässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Joo sen takia täytyy jotain pikkumyssyjä pari kappaletta ottaa mukaan, kun mä en todellakaan halua sitä harsojuttua. Mielelläni kyllä käyttäisin sairaalan aamutakkia, koska en omaa omista :blush: mutta täytyy varmaan joku pidempi huppari/neuletakki ottaa varuiksi mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

kyllä mulla ainakin oli aamutakki osastolla ja sieltähän saa itse hakea sairaalavatteita osaston hyllystä niin lapsvuodepuolella kuin päivystyspuolellakin... Kaikilla mammoilla oli aamutakki sen "yöpaidan" pääällä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

vielä keskusteluun jatkoa - mulla oli nyt kättärillä huonetoverina sektiolla synnyttänyt. Häntä hoitivat tosi hyvin ja itse alakautta synnyttäneenä jäin vähemmälle huomiolle (ja itse sain tehdä kaikki). :D Kätilö oli lihan superihana ja pitäs jotenkin häntä kyllä kiittää vaikka onkin jo 2kk kohtaa aikaa...

 

ja vierailijoista: perheenhjäsenet (=isi+sisarukset) saa käydä miten tahtovat, mutta muut vieraat saavat käysdä VAIN 18-19 välillä vierailutunnilla.

Edited by Possu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now