pipa

KOS

220 posts in this topic

Mun kokemukset eivät ole aivan tuoreita vaan parin vuoden takaa, mutta mä voin ainakin rauhoitella Nuttya siinä mielessä, että mun kohdalla nuo miettimäsi asiat sujuivat erittäin hyvin. Mulla ei ollut etukäteen selvää käsitystä siitä, mitä kivunlievitystä haluan, mutta synnytyksen aikana kätilö kertoi tosi kattavasti erilaisista vaihtoehdoista. Jotain tuosta hyvästä ohjauksesta kertoo minusta se, että päädyin esimerkiksi alkuvaiheessa kokeilemaan TENS-laitetta, joka ei ollut alun perin mitenkään mulla mielessä. Samoin siinä kohtaa, kun kivut olivat jo todella kovia (ja olin ehkä jo vähän jossain tajunnan rajamailla), sain aika selkeän vinkin siitä, että nyt vielä ehtii hyvin laittaa epiduraalin, jos sellaisen haluaa.

 

Ponnistusvaiheen aikana taisin hokea aika monta kertaa, että en jaksa enää, en millään selviä tästä. Olin välillä suorastaan vittuuntunut kätilöön, joka vaan laittoi mut jatkamaan ja väitti homman kyllä onnistuvan. :blush: Sitten, kun vauva oli maailmassa, kätilö kommentoi jotenkin niin, että hyvinhän se meni ja he tiesivät kyllä, että tämä onnistuu – että eivät he laita synnyttäjää tekemään mitään sellaista, minkä eivät usko sujuvan. Se oli musta tosi hyvin sanottu, ja jälkikäteen päällimmäinen fiilis synnytyksestä oli juuri se, että kätilö ja opiskelija tiesivät homman niin paljon paremmin kuin minä ensikertalainen. :)

Samoin sitten lapsivuodeosastolla vauvan painoa seurattiin kyllä säännöllisesti, eikä mun todellakaan tarvinnut itse tietää, milloin on lisämaidon aika. Itse asiassa meidän kokemus oli päinvastoin se, että lisämaitoa tarjottiin aika paljonkin sitten, kun paino oli laskenut tietyn rajan alle.

Edited by Sinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Sinen kommentoinnista. :)

 

Meidän vauva tosin syntyi päivää ennen kuin kirjoitit vastauksesi, joten minä en harmi kyllä ehtinyt "hyötyä" rauhoittelustasi. Mutta ehkä ja toivottavasti tekstisi lukee täällä joku muu(kin), jolla tilanne on enemmän päällä kuin mulla. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisiko täällä lisää ja mahdollisesti tuoreita kokemuksia Kättäristä? :)

Minä kävin synnyttämässä kaksi viikkoa sitten (ja myöhemmin hoidattamassa ja tutkituttamassa vauvaa) Kättärillä.

Mitä haluaisit tietää?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä haluaisit tietää?

Kuulin neuvolasta, että Kättäriltä on erittäin rajallisesti TENS-laitteita ja kaikille ei riitä. Jos käytit TENSiä niin saiko sen ihan helposti? Ja muutenkin kivunlievityksesä niin saitko tarpeeksi kivunlievitystä? Ettei siellä pantata mitään? Olivatko kätilöt mukavia? Olitteko perhehuoneessa? Saiko sen helposti?

 

Synnytys lähestyy ja pelottaa, että joudun synnyttämään ilman mitään kivunlievitystä ja tulen hajoamaan henkisesti jos ei saada perhehuoneetta. En vain pysty olemaan vieraassa paikassa vieraiden ihmisten kanssa vieraassa tilanteessa. Lisäksi pelkään, että saan jonkun kauhukätilön joka alkaa huutaa minulle jos en osaa jotain tai huudan liian kovaa. :(

Edited by Jellona

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meitäkin "peloteltiin" perhevalmennuksessa, että tens-laitteita on Kättärillä verraten vähän.

Valitettavasti tähän asiaan en osaa kommentoida, koska en itse kaivannut kyseistä laitetta, eikä sitä minulle kyllä ehdotettukaan.

Oletko harkinnut tens-laitteen vuokraamista itsellesi?

 

Kivunlievitystä ei pantattu vähimmässäkään määrin. Apuja annettiin sitä mukaa kun kivut kasvoivat. Hyvin ohjaten ja ehdottaen, oikea-aikaisesti.

 

Synnytysosaston kätilöt olivat uskomattomia. Ammattitaitoisia ja empaattisia. En keksi heistä mitään pahaa sanottavaa (minua hoiti kaksi eri kätilöä, synnytys kesti yli vuoronvaihdon) ja epiduraalin laittanut nukutuslääkäri oli todella tehokas, rauhallinen ja taitava.

 

Lapsivuodeosastolla saimme perhehuoneen, olin toivonut sitä etukäteen. Huonetta ei harmi kyllä voi ihan 100% luvata, kun se riippuu siitä, onko niitä vapaana.

 

Synnytysosaston kätilöitä ei siis todellakaan tarvitse pelätä, ainakaan minun kokemukseni mukaan. :)

 

Myös pelkopolin kätilö kertoi synnytyskätilöitten olevan ihan järjestään kutsumusammatissaan. :lipsrsealed: Se oli helppo uskoa, kun heitä tapasi.

 

Oletko Jellona hankkinut itsellesi pelkopolilähetettä? Kuullostaisi sille että ehkä kannattaisi.

 

 

 

Peeäs. Synnyttäessä kannattaa huutamisen sijaan keskittyä hengittämiseen. Ihan tosissaan, en vitsaile. Nenän kautta sisään, suun kautta ulos (kuin puhaltaisit kynttilää).

Edited by Nutty

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Nutty. Kiva, kuulla että sinulla on ollut mukava käynti Kättärillä. Halusinkin juuri siksi tuoretta tietoa, kun jossain vanhoissa keskusteluissa on puhuttu, että Kättärillä pantataan kivunlievitystä. Nettiin ei kyllä pitäisi tietenkään luottaa, mutta minkäs teet.

 

Olen harkinnut joo TENSin vuokrausta kotiin. Vaikuttaa nimittäin juurikin sellaiselta laitteesta, josta minulle olisi hyötyä.

 

Tuo juurikin pelottaa ehkä eniten, että ei saada perhehuoneetta ja siihen ei kyllä varmaan pelkopolillakaan voida mitään. :(

 

Pitää pitää tuo kynttilän puhallus vinkki mielessä. Kuulostaa nimittäin todellakin järkevältä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ollaanhan me tässäkin keskustelussa netissä.. ;)

 

Mutta joo, oli hyvä käynti, paljon parempi kuin mitä pelkäsin etukäteen.

 

Pelkopolilla saisit puhuttua ammattitaitoisen kätilön kanssa noista huolistasi (ettei saisi kivunlievitystä, huutaminen..) ja saisit valmiiksi sairaalan tietoihin että toivotte perhehuonetta.

 

Toivottavasti otat vinkeistä vaarin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niinhän me ollaan joo. :D

 

Pitää pureksia nyt tätä asiaa. Synnytys tuli jotenkin nyt vasta kunnolla mieleen. Kivasti vasta kuukausi ennen laskettua. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun omakokemus tammikuulta on että juuri varsinkin synnytysosastolla jokainen kätilö on ihana! Mulla ehti olla kaks vuoronvaihtoa (yhteensä koko lysti kesti 42h, ehdin nähdä muutaman osaston ja mooooonta kätilöä :D ) niin kolme oli salissakin mukana touhussa.

 

Kivunlievitystä ei pantattu hetkeäkään. Olin itseasiassa tilanteessa missä kätilö sanoi että aivan sama paljonko oon auki, saan epin heti kun haluan. :)

 

Omalla kohdalla ainakin kättärin henkilökunta onnistu tekemään pitkästä ja kivuliaasta synnytyksestä elämäni upeimman kokemuksen, jonka tekisin mikä heti tahansa uudestaan ilomielin!

 

Tuo perhehuoneasia kannattaa varmaan yrittää käsitellä itsensä kanssa ettei sitä pakosti irtoa. Ymmärrän että osastolle meno ahdistaa ja haluaa sen miehen tueksi ja turvaksi, mutta sä pärjäät varmasti sen pari päivää vaikka niin huono tuuri kävisi eikä huonetta irtoaisi. :) Mieshän saa olla normiosastollakin heti aamusta ilta myöhään, ettei miehellä sitten suinkaan ole sitä tunnin vierailuikkunaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erittäin hyvät kokemukset Kättäriltä sekä itse synnytyksestä että osastolta. Kätilöt olivat kaikki järjestäen ystävällisiä ja ammattitaitoisia ja ensikertalaisena sain tarvitsemani tuen ja avun esim. imetykseen aina pyydettäessä. Synnytyssalin kätilö otti toiveeni tosi hyvin huomioon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kokemuksia Kättärin Perhepesä-osastosta? Toista lasta ollaan menossa synnyttämään toiv. Kättärille tässä kuukauden sisään, ja Perhepesä kiinnostaisi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään mitään käsitystä Kättärin tänhetkisestä tilanteesta? Oli meidän valinta alunperin, mutta homeongelmat jne niin mietittiin yrittää sit Naikkarille enssijasesti, mutta jos siel on täyttä niin Kättärille sit kuitenkin.. käsitin uutisista että ottavat vielä kesän ajan synnyttäjiä sinne kuitenkin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin tuossa muissa asioissa Kättärillä muutama viikko sitten ja kysyin. Kättärillä otetaan synnyttäjiä normaalisti vastaan lokakuun alkuun asti ainakin (sanoi kyllä päivämääränkin, mutta koska oma LA on elokuussa jäi vain tuo lokakuu mieleen). :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai se on venyny sinne asti, muistelin et ensimmäises uutises oli jotain elokuusta. Meinaatko ite sinne? 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä ensisijaisesti haluaisin Kätilöopistolle. Meiltä kotoa on kaikista näppärin matka sinne ja siinä lähellä on kuitenkin pikkusen paremmin parkkitilaa kun esim. Naistenklinikan tuntumassa. Ja esikoisen synnytin Kätilöopistolla, ja kokemus oli kokonaisuutena positiivinen, niin senkin takia. 

Ja kävin toisessa ultrassa Naistenklinikalla niin omasta mielestäni se oli aika sokkelo Kätilöopistoon verrattuna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

no tuo parkkipaikkahomma on kyllä ihan syvältä molemmissa. Kättärillä saatiin ultrien aikana molemmilla kerroilla hyvällä tuurilla siitä heti vierestä paikka, mut kierreltiin ja kateltiin, et jos onkin täyttä niin mitäs sitten.. ei ollut häävisti paikkoja siinä lähitietämillä. Naikkarilla on sitten kuitenki ne maksulliset maanalaiset hallit, vaikkakin niistä tietty kestää hetken kävellä takasin. en tiiä nyt yhtään, olis kiva kuulla kokemuksia kummastakin. tosin tuuristahan noi parkkipaikka-asiat esim on kiinni. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siinä kättärin lähellä on Pyöräilustadion, jonka luona on aika runsaasti parkkitilaa. Sinne mies viimeks kun olin synnytyksen jälkeen sairaalassa ni jätti auton. 

Ja ainakin näin kesällä varsinkin keskustassa on paljon tietöitä, jotka saattaa Naistenklinikan suunnalla karsia parkkitilaa. Mutta niinhän se on, kannattaa mennä sellaiseen paikkaan joka tuntuu itsestä hyvältä, jos vaan tilaa on. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ahaa, kiitti vinkistä! nyt täytyy vaan sitte miettiä ja tehdä päätös. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä jos se mihin päätetään yrittää enssijasesti onkin sit täynnä.. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now