masu

Hoikat, pienet ja sirot vauvat

212 posts in this topic

Iiris77: tytöt kyllä usein tulevat enemmän äitiinsä mutta koska oma pituutesi sijoittuu noin 0-käyrälle ja isän taas reilusti yli niin se ei kyllä selitä noin huonoa kasvua. 6 kk kohdallahan joka tapauksessa tulisi viimeistään aloitella kiinteät, sekä raudan saannin että allergioiden ehkäisyn vuoksi. Kiinteiden vaikutusta imetykseen ei tarvitse pelätä, säilyyhän se maito pääasiallisena ruokana sinne melkein vuoden ikään asti joka tapauksessa.

Edited by Angervo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Angervo, olemme nyt muutamia viikkoja syöneet kiinteitä. Tai, no, maistelleet. Eipä tytöllä tahdo suu aueta muuta kun hedelmälle ja puurolle ja kyllä kiinteät vieroittaa rinnalta tosi helposti (se on koettu jo esikoisen kanssa). 2-3 ateriaa päivässä nyt mennään, määräthän on pieniä. 6kk neuvolassa oli pituutta taas tullut vain 1 cm. Painokäyrä oli sen 4kk sukeltamisen jälkeen jo toistamiseen noususuuntainen. Täälläpäin on 6kk nla ja sitten 8kk lääkärineuvola joten meillä olisi tässä välissä tauko, mutta nyt odotan että terkkari konsultoi lääkäriä et miten edetään. Tyttö ryömii hienosti ja tänään huomasin, että alkaa nousta konttausasentoon ja heijaa itseänsä. 6kk tuli siis 29.6 täyteen.

 

Synnytys käynnistettiin radin takia ns. laskettuna päivänä mutta pitkän kuukautiskiertoni johdosta hän syntyi n. rv 38 ja oli syntyessään siis 3080 ja 50 cm eli kai normipituinen, mutta hoikka. Esikoinen on vasta nyt kolmevuotiaana pituudessa noussut miinuskäyriltä nollalle, painossa hän menee jossain -20 käyrällä edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli pitkään ongelmana pituuskasvun hidastuminen. Tyttö oli syntyessään 3730g ja 51cm eli melko iso. Kolmekuisena kasvu tyssäsi sekä pituuden että painon osalta. Hän oli tuolloin 3kk vanhana n. 5,5kg ja 62 cm. Puolivuotiaana saatiin juuri 6kg ja 65cm rikki. 8kk iässä kasvu oli edelleen kehnoa terkkari määräsi liha-aterioita vähintään kahdesti päivässä. Piilotin sitten lihaa puuroihin ja hedelmäsoseisiin, kun ne olivat oikeastaan ainoat jotka maistuivat. 10kk mitat olikin jo 7630g ja 68,3cm eli lihakuuri ilmeisesti tehosi ja vältettiin veritestit sun muut. Kiinteät aloitettiin vasta 6kk ikäisenä, eivätkä ne tosiaan aluksi maistuneet (parisen kuukautta meni totuttelussa). Lihan proteiini vaikuttaa kuulemma pituuskasvuun parhaiten ja siksi meille sanottiin, että sitä pitäisi lisätä ruokaan mahdollisimman paljon.

 

1-vuotisneuvolassa saatiin jo ihan kivat mitat: 8300g ja 72,5cm. Tuntuu, että 1-vuotispäivän jälkeen neiti on kasvanut sekä pituutta että painoa. Ruoka on alkanut maistua todella hyvin sen jälkeen kun siirryttiin kaikki samaan ruokaan. Aikaisemmin pienelle ja hoikalle on kertynyt ihanasti vähän pehmikettä reisiin ja vaatteissa ollaan jo koossa 74. Ensi kuussa menemme kontrolloimaan taas mitat, kun terkkari oli kuitenkin 1-vuotisneuvolassa sitä mieltä, ettei pituutta ole tullut riittävästi, mutta en usko että nyt on mitään hätää. Olemme miehen kanssa kumpikin pitkiä: 173cm ja 183cm. Ja kaikki lapset ovat lyhyitä ja hoikkia ikäisikseen, huitelevat siellä miinuskäyrillä tasaisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kanssa ilmeisesti hoikka poika. Syntyi rv 39+2 mitoilla 2955g/50cm. Nyt 6½vkon iässä mitat ovat 3665g/57cm. Paino on kai jossain -2 käyrällä ja sen allekin, pituus menee -0 käyrällä. Paino-pituus käyrä on ollut loivasti laskeva ja sen takia lääkäri kysyi josko haluaisin antaa korviketta rintamaidon rinnalle..

 

Tähän asti on kuitenkin kaikissa punnituksissa tullut väh. 20g/vrk painoa, joten en haluaisi aloittaa pullorumbaa ollenkaan. Lääkäri ei edes katsonut painonnousuja vaan silmämääräisesti määritteli lapsen "siro ja hoikka poika, vauvat on yleensä pulleita".

 

Äh, en tiedä mikä pointti kirjoituksella on, muuta kuin, että ahdistaa kun ei poika saisi kasvaa omalla käyrällään, kun kerta painoa tulee niissä rajoissa mitä pitääkin. Yritän syöttää tiheämmin, mutta ei tuolla ole nälkä.. Ehkä meidän sitten täytyy ne kiinteät aloittaa vain ajoissa.

 

muoks. noita käyriä korjailin

Edited by minga

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kaikki lapset olleet "kitukasvuisia" eli hoikkia ja pitkiä. Kolmonen on nyt 3kk ja ei ole vielä mennyt 5kg raja rikki. Muutama gramma jäi uupumaan... :P Silti painoa on tullut viim 1kk aikana 500g. Sekä oma terkka että nyt 3kk neuvolaa pitänyt sijainen ovat kummatkin sanoneet, että vauva kasvaa selkeästi omalla käyrällään. En ole ainakaan meidän neuvolasta saanut mitään painostusta, että vauvan pitäisi olla isompi...

 

Enkä ole itsekään tällä kerralla huolestunut, kun vauva on äärettömän tyytyväinen, jokeltelee ja hymyilee paljon. Kakkosen kohdalla oli selkeästi kyse nälästä, kun 3kk neuvolaan mennessä oli hikisesti 4.5kg ja pituus laahasi pahasti. Silloin oli pakko siirtyä korvikkeisiin ja muutamassa päivässä parani yöt, tyttö alkoi olla hymyileväinen ja tosi seurallinen. Raukalla oli nälkä... :( Vieläkin se ahdistaa, kun äiti on pitänyt lastaan nälässä. Nyt tällä kerralla olen antanut vauvalle ihan rohkeasti korviketta iltaisin, jos imetyksestä ei tule mitään maidon vähyyden takia ja minkä seurauksena vauva ei ime kunnolla. Helpottaa ainakin meillä tuota imettämistäkin, että tankkaan kerran illassa sen 40-80ml korviketta ja muuten on sitten rintamaidolla.

 

Tämmöiset kokemukset meillä. :)

Edited by JackieO

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä edelleen kasvetaan hitaasti... Oon pari kertaa kokeillu korviketta ja kyllä neiti syö sen 20ml-30ml pyöritellen ja lussutellen tuttiosaa, aikaa menee semmonen 10min. Eipä siis ole nälkäinen. Myöskin tästä seuraa sitten puklailua vielä enemmän mitä pelkän imetyksen jälkeen.

Vaatekokona on nyt jääny 56 kokonaan pois ja pääsääntösesti käytössä on 62, alaosassa myös 68.

 

Mulla lähtee järki tän stressin ja ahdistuksen kanssa. Kohta neiti on onneks 4kk ja voi alottaa soseet... Mitä en haluis, mutta en mä kai enempää kitkuttele ja taistele vastaan.

 

Toisinaan tuntuu, että meidän tyttö on yhteiskuntakelvoton, kun on niin pienikokoinen ja siro ja kasvaa hitaasti. Hävettää mennä minnekään, kun aina saa miettiä milloin tuon kokoa kommentoidaan.

Neiti on yhä hyväntuulinen ihana oma itsensä, kakkaa lähes päivittäin 1-2 kakat, pissaa 5-6 vaipallista vuorokaudessa ja opettelee kääntymistä kovaa kyytiä. Varpaat on löytyneet hiljalleen, sukkiin tartutaan ja hymyä ja kujertelua, juttelua ja höpinöitä tulee päivä päivältä enemmän.

 

Mua kiinnostais kovasti onko joku täysimettäny 5kk-6kk saakka vaikka on painon nousu ollut niukkaa ja pienipainoinen lapsi?

Ja myöskin kiinnostais, että onko teillä pienet löytäneet oman kasvukäyränsä heti vai ovatko sitä hakeneet? Meillä kun paino on noussut sen 110g-121g/vko ja pituutta tuli 9,5cm/3kk, 4kk neuvola on ens tiistaina niin saa uutta tietoa. Käyrillä mennään miten sattuu. Nyt kai pituus-paino% on siellä -16 tuntumassa.

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Edited by Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Minkä kokoinen teidän tyttö nyt on?

Mä täysimetin esikoistani 5 kk, vaikka paino nousikin niukasti. Olisin voinut puoli vuottakin täysimettää, mutta tyttö oli niin kova menijä, että ehkä oli ihan hyväkin aika saada jo lisäruokia, vaikka niistä ei painon nousun kannalta ollut mitään apua meidän tapauksessa. Edelleen tyttö on pieni ja siro, 5-vuotiaana 104 cm ja 15 kg :D.

Share this post


Link to post
Share on other sites

10.8. 3kk neuvolassa mitat oli 4245g (neuvolan ns. virallinen punnitus 4185g, mutta toi suurempi on samalla vaa´alla kuin edellinen ja käydään nykyään aina ensin siinä yleisövaa´alla), 56,5cm ja 38,4cm. Syntymämitat 10.5. oli 2890g, 47cm ja 33cm.

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

10.8. 3kk neuvolassa mitat oli 4245g (neuvolan ns. virallinen punnitus 4185g, mutta toi suurempi on samalla vaa´alla kuin edellinen ja käydään nykyään aina ensin siinä yleisövaa´alla), 56,5cm ja 38,4cm. Syntymämitat 10.5. oli 2890g, 47cm ja 33cm.

 

 

:lipsrsealed: Anerina

 

Vauvan kasvusta ei kannata olla huolissaan, meillä on kasvettu ihan hippusen teitä isompina, -15 käyrällä on paino huidellut koko ajan, ja sairastumisten myötä ottanut väillä siitäkin syöksyä. Ihan normaalisti on kuitenkin kasvettu, ja kehitytty, vaikka melkoinen kirppana tuo ipana vieläkin on. Meillä annettiin heti nelikuisesta kiineteitä ja öljyä lisänä, jotta painoa alkaisi tulla.

 

Niitä koon ihemttelijöitä riittää aina, ja niiden kannattaa antaa vain olla. Vauvathan kasvaa niin eri tahdissa, osa on yksi vuotiaina jo 15 kiloisia , kun toiset hätäseen saa seitsemän kiloa rikki. Kyllä ne kokoerot siitä tasoittuu. Nauti vain siitä, että sulla on pieni ja siro vauva, jota jaksat vielä pitkään nostella ja kantaa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anerina: Meidän vauva on ollut myös syntymästään saakka pienikokoinen, mutta täysimetin lähes 6 kk (muistaakseni viikkoa ennen puolivuotispäivää maistoi ekan kerran kiinteitä ruokia). Kiinteiden aloituksella ei ole ollut mitään ihmeempää vaikutusta painonkehitykseen, vaan siellä samalla alakäyrällä kasvaa edelleen yli kymmenkuisena. Vähän siksakkia on käyrä kulkenut, mutta ihan "normaalin rajoissa". Neuvolan terkkarin mielestä ei ollut mitään syytä aloittaa kiinteitä tuota aiemmin, kun halusin imettää ja äidinmaidossa on kuitenkin hyvin kaloreita verrattuna moniin ns. tavallisiin ruokiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nauti vain siitä, että sulla on pieni ja siro vauva, jota jaksat vielä pitkään nostella ja kantaa. :)

 

Heh, tää on niin totta! Meidän tirppiäistä lennätetään katon rajassa, nostellaan ylös, kanniskellaan yhdellä kädellä ja kannetaan sylissä paljon. Jotain hyötyä siitä 4kk ja 5kg on! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neuvola takana... Käsky kävi soseisiin öljylisän kanssa. Myöskin lähete Peijakseen lastenlääkärille sekä labraan. Labrat käydään hoitamassa tällä viikolla. Tutkitaan siis onko jotain muuta kehitysviivästymää. Miehellähän on ollut syntyessä kasvuhäiriö, mikä oli tosin sillon enempi rakenteellinen ja amputaation jälkeen sai 2-vuotiaana sääriproteesit molempiin jalkoihin.

Nyt siis neiti oli 4550g ja 59cm. Painoa koko ajan tullut tasasesti se jonkin verran päälle 100g/vko.

 

Edelleen mua harmittaa, että noi soseet tulee jo nyt kuvioihin. Ehkä mä selviän tän asian kanssa kuitenkin. Paino oli nyt -16% ja pituus -1,9SD.

 

Mua harmittaa ehkä eniten se, että osa pienipainoisten äideistä saa täysimettää pidemmälle vaikka nousu oiskin niukkaa ja osalle suositellaan lisämaitoja ja soseita aiemmin. :girl_sigh: Tämä siis noottina neuvoloille, ei äideille... Oon kateellinen niille, joilla on imetysmyönteisiä terkkoja ja saa siihen kannustusta!

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nauti vain siitä, että sulla on pieni ja siro vauva, jota jaksat vielä pitkään nostella ja kantaa. :)

 

Heh, tää on niin totta! Meidän tirppiäistä lennätetään katon rajassa, nostellaan ylös, kanniskellaan yhdellä kädellä ja kannetaan sylissä paljon. Jotain hyötyä siitä 4kk ja 5kg on! :)

 

Näin kyllä meilläkin. Ei tuu hetkeen raja vastaan siinä, että jaksaako tuota kanniskella. :) Ellei nyt soseiden myötä tuu jotain kummallista pyrähdystä...

Ja onhan tuo kippu vallan suloinen! :girl_in_love:

 

Nii ja kiitos paljon tsemppauksista Khi, Päivikki ja Ebur! :lipsrsealed: Meillä kans tyttö tuntuu joka suuntaan vispaavan itteään. Kädet ja jalat heiluu koko ajan, kovasti pyritään eteenpäin, jalat on koko ajan ilmassa, kääntymistä yritetään jne. Kaipa tuo neitonen sitten tarvii lisää energiaa, jotta vielä jaksaa kasvaa kaiken tuon huseeraamisen jälkeen. Hmm.

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Edited by Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saanko vielä kysyä, että missä neuvolassa olette käyneet? Näköjään asutaan samalla paikkakunnalla. Mekin käytiin Peijaksessa labroissa sekä Tikkurilassa ravitsemusterapeutilla, mutta vasta 1 v 3 kk iässä ja niistä ei löytynyt mitään syytä niukalle kasvulle. Tyttö vaan oli niin pieniruokainen (no, pieni kun oli muutenkin :D) ja liikkui niin kamalan paljon, ja samaa rataa siis jatkaa edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Khi, Tikkurilan neuvolassa käydään. Minkä suuruista teillä oli painon nousu sillon pienenä?

Ja siis kyllähän mä tiedän, että Nelli kasvaa niukasti ja vähemmän ku on suositus ja tavoite, mutta ei se tunnu tarvitsevan enempää. Päivisin syö nyt n. 2h välein (ellen sorru tarjoomaan rintaa useemmin, jolloin syö kerralla myös huonommin).

Nyt jos sit soseilla tuleekin joku pyrähdys, niin saan varmaan kuulla pitäneeni lastamme nälässä täysimetyksellä. :girl_sigh:

 

Kai noi labrat voi mennä antamaan Tikkurilan huslabiin? Vaikka se lääkärikäynti tosiaan on Peijaksessa... Kun eikös noi huslabit kaikki oo nyt jotenkin ns. yhtä ja samaa.

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Edited by Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä Aava painoi syntyessään 3666 g eli ei ollut mikään pienikokoinen vauva. 1-vuotiaana painoa oli vain 7315 g. Tuosta voi varmaan laskea, että kovin reippaasti ei kasvettu. Kiinteiden aloittamisen jälkeen painoa tuli vieläkin huonommin.

 

Kyllä yleensä on voinut käydä missä vaan labrassa, mutta voithan sä vielä varmistaa sen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Khi, voi teillä on tosiaan kasvettu kans hitaasti! :girl_smile: Toisaalta lohdullista, että joskus on vaan pieniä ja terveitä lapsia, jotka kasvaa hitaasti vaikka mitä tekis.

Mua itseasiassa vähän kauhistuttaa, että paino lähtee hurjaan nousuun soseiden myötä ja saan sit itelleni kauheen paska mutsi -fiiliksen, että oon pitäny lastamme nälässä jne. :girl_sigh:

 

Käytiin Tikkurilan labrassa ja oli ihan hukkareissu. Ois sen toki siellä voinu tehdä, mutta enpä mä muistanu synnäriajoilta, että kantapäät pitää olla lämpöset. Eikä neuvolassa asiasta mainittu...

No ne oli lämpöset, kun mentiin, mutta sit piti alkaa säätämään lämminvesipusseilla ja eihän niitä saanu tuolle neidille kiinni enkä mä saanu millään pidettyä jalkoja aloilla, ni siinä ne sitten viilenty. Hoitaja sai otettua ihan vähän verta ja enempi Nelli tykkäs pahaa siitä, että jalasta pidettiin kiinni, pistosta ei edes tuntunu juuri säikähtävän. Mennään siis alkuviikosta Lastenklinikalle, mitä se labran hoitaja suositteli.

Oli kyllä mukava hoitaja ja päästi mut vielä siihen viereiseen tyhjään huoneeseen imettämään tytön, ni ei tarvinnu siellä täydessä odotustilassa sitä tehdä (mihin toki olin varautunut). :lipsrsealed:

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin asuu minivauva. Syntyessään painoa oli 3000g ja 49cm, syntyi tasan rv40+0 käynnistettynä kasvun pysähtymisen ja lapsiveden vähyyden vuoksi. Tytön kasvu on koko ajan ollut hidasta, pituutta on tullut paremmin, mutta on tosi hoikka. Painokontrolleja on ollut joka kuukausi ja välillä tuntuu että järki lähtee, vaikka hyvähän se on että seurataan. Tytön mittoja on esim. 1kk 3865/53, 3kk 5400/60, 5kk 6000/63,5 ja 9,5kk 7200/70 (tosin toi pituusmittaus meni mun mielestä pieleen). Eli pieni tyttö tosiaan on, kuukausiketjun vauvoista pienin.

 

Tyttö syö kuin hevonen, mutta ei vain kasva. Parin viikon päästä on taas kontrolli, vaikka viimeksi oli painoa jo tullut paremmin (530g/1,5kk, ennätys!!). Syömisistä tosiaan sen verran, että aamulla menee 2dl korvikkeeseen tehty puuro, lounaalla ihan kunnon liharuoka (n. 100g lihaa + kasvikset + perunat/riisi/makaroni), välipalalla 1-1,5dl jogurttia/viiliä ja ehkä marjoja, päivällisellä liharuoka ja iltapalaksi taas iso lautasellinen puuroa. Tyttö liikkuu ihan koko ajan, joten kulutuskin on varmasti kova.

 

Palaan tähän ketjuun varmasti vielä myöhemmin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

meidän tytölle piti juottaa punaista maitoa muutaman vuoden ikäisenä.. Oli hoikka ja on edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko teillä kellään vauva lakannut kaiken hyvän lisäksi vielä juomasta, huonon syömisen lisäksi? Meillä 10kk poika, paino oli pari viikkoa sitten 7,6kg ja pituus 74cm. Aina ollut huono syömään, paino pahimmillaan käväisi -24%-kohdilla, nyt taidetaan olla -20%-tietämissä. Välillä tässä jo tuntui, että ruokaa ja maitoa menee hyvin alas, kunnes toissapäivänä lakkasi juomasta, ruokaa kyllä menee, mutta sitäkin hiukan vähemmän. Kahden viikon päästä vaihteeksi neuvola ja kamala ahdistus, ei takuulla tällä yhtälöllä paino ole nousussa. Kellään hyviä vinkkejä? Öljylisät on jo käytössä, mutta tuon pojan varteen ei silläkään ole saatu lisägrammoja :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä 10kk ikäinen poika.

Syntymämitat 52cm 3600g.

Siitä asti paino ja pituus tasaisesti laskee käyrillä alaspäin.

Nyt 10 kk ikäisenä 70cm ja 7100g.

Syö melko huonosti kiinteitä, jotka aloitettu 5kk iässä. Rintamaitoa juo, korvike ei uppoa.

Nyt saatiin allergialääkärille ja ravintoterapeutille lähete, eäillään suolisto oireista allergiaa, koska iho ei koskaan ole reagoinut.

Laajat labrat otettu ja ne ihan ok.

HB on 100, ja sitä seurataan.

Vanhemmat ollaa 168 ja 188 cm ja isoveli aina mennyt jopa yläkäyrillä kasvussa.

Alan olla jo tosi huolissani, ja neuvolan tätikin jo tuntuu aikalailla huolestuneelta, muttei sano mitään syytä mistä voisi johtua.

Päästään tuonne sairaalaan vasta joulukuun lopulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi taas! Mä jo luulin, että kiinteiden aloittaminen olisi ratkaissut meidän tilanteen mutta niin vaan Saana 10 kk oli piirun vajaa 7 kg ja n. 70 cm. Otti yhden kasvuspurtin tässä välissä (jokseenkin kyllä luulen, että taisi olla mittavirhettä siinä aikasemmin kun oli sijainen) pituudessa mutta nyt taas taantunut. Voi että:( Mitään sen suurempaa muutosta en tähän keksi kuin sen, että aloitettiin maitotuotteet (+tietty saatiin rokotteet ja on sairasteltu mahatautia yms.).

 

Tyttö syö minusta hyvin, ainakin saman verran kuin 3,5 vuotias nirsoilija (pienikasvuinen) veljensä. Puuroa hedelmäsoseella*2 ja liharuokaa*2 päivässä öljyllä terästettynä. Määrät on siinä 1-2 dl vähän päivästä riippuen/annos. Ja rintaa halutessaan, varmaan jotain 5-8 krt/vrk. Ehdin jo huojentua tässä välissä, mutta nyt taas huolestuin:/ Pituutta sentäs on tullut koska vaateet käyvät pieneksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sen verran vois päivittää meijän tietoja tähän(kin) ketjuun, että kiinteiden alottamisen jälkeen paino on noussut hyvin samaa kaavaa kuin ennenkin. Ei oo siis tullut hidastumista niinkuin usein tulee tässä vaiheessa. Yksi suurempi pyrähdys oli, mutta n. 500g/kk kasvaa. Pituus yhä laahaa ja laahaa...

Mittaaja vaihtu 6,5kk ja 7kk kontrollineuvoloiden välissä ja siinä sit se pituuskin tippu 0,3cm. Jooh, se on ihan mittaajasta kiinni, mutta kun se pituus ois nyt tuolle neidille varsin tervetullutta. :girl_sigh:

Ens viikolla on neuvolalääkäri, joten sitä odotellessa ja uusia mittoja. Tosin on taas eri mittaaja kuin viimeks.

 

7kk neuvolassa mitat oli 6480g ja 64,7cm. Paino on siis nyt siellä jossain -10% kohdilla kai, pituus menee -2SD tuntumassa. Tai jotain.

Nelli syö hyvin 4 kiinteetä ateriaa päivässä (aamu- ja iltapuuro hedelmäsoseella ja 2 x 1dl soseita liha-kasvis ja kasvis öljyllä höystettynä). Rintaa suostuu syömään aika nihkeesti ja se on aikamoista kikkailua. Aamulla n. 1h puurosta ennen päiväunia, iltapäiväunien jälkeen, yöunille käydessä ja yöllä. Eli neljä kertaa, jolloin syö molemmat rinnat. Uskoisin sillä saavan tarvittavan.

Nellillä sitten todettiinkin kilpirauhasen vajaatoiminta, mikä osaltaan on saattanu vaikuttaa kasvuun. Nyt siihen on annettu Thyroxinia aamuisin parin kuukauden ajan ja se on auttanut mainiosti (vaikkei kasvuvauhti ookaan kiihtyny). TSH arvo oli parantunut huomattavasti, joten näillä mennään. Seuraava labra on n. 2kk päästä ja sen perään käynti endokrinologilla.

iirikselle kovasti jaksamista kasvumurheiden kanssa! Olikos teillä kasvua vielä tutkittu mitenkään? Ja tietysti kaikille muillekin asian kanssa kamppaileville paljon jaksamista!

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on pieni vauva. Syntyessäänkin oli melko pieni, 2980g ja 49cm (syntyi rv 39+4).

 

Typy oli 8kk neuvolassa 65,2cm pitkä ja painoi 7600g.

Viime mittauksesta oli tullut pituutta lisää vain 0,2cm, joten mennään kasvukontrolliin 9kk iässä (painoa oli tullut 400g..).

Neiti on syönyt hyvin (5 ateriaa päivässä + maitoa päälle), mutta syömisen suhteen tuli takapakkia viime viikolla sairastetun noron jälkeen.

Aiemmin karkeampikin ruoka upposi hienosti, mutta nyt tuntuu melkein mössö kuin mössö laukaisevan tosi herkästi yökkäysrefleksin.

 

 

muoks.  9kk kasvukontrollissa pituutta oli tullut 1,8cm, mutta paino oli hieman tippunut. Eivät kuitenkaan neuvolassa olleen huolissaan tuosta painosta, koska taustalla oli tosiaan

sairastettu vatsatauti. 

Edited by Sannibal

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voihan huokaus sentään, tulen tänne avautumaan tuon meidän hippiäisen syömisestä.

 

Jaksamista koetellaan siis meidän melkein 11kk ikäisen kanssa. Painokäyrä on mennyt tasaisen laskevasti, tuossa 4-8kk kohdilla taisi tasoittua ja nyt sitten taas 10kk neuvolassa lähti laskuun. Tyttö oli 73,7cm/75,80g, painoa oli 2kk tullut 240g. Korviketta kyllä juo, mutta kiinteitä menee todella huonosti. Aamulla puuroa pari lusikallista, lounaaksi 0,5-1 pieni sosepurkki (sitä 5kk sosetta), lounaaksi puolikas purkki hedelmää, päivällinen sama ja illalla taas pari lusikallista puuroa. Jokaisen ruokailun jälkeen annetaan maitoa ja sitä juokin 7-8dl vuorokaudessa. Edes yösyömisten lopettaminen ei auttanut ruokamääriin. Kielijännekkin leikattiin koska se oli tiukka ja sen epäiltiin vaikuttavan asiaan (leikkauksesta 2vk ei muutosta). Seuraava painokontrolli on 11kk kohdalla.

 

Siskonsa oli kanssa huono syömään kiinteitä sekä myös pitkä ja hoikka (ei kuitenkaan näin hoikka). Samaa mallia on siis pikkusiskokin. Oma usko vain rupeaa loppuman ja jaksaminen tuon syöttämisen kanssa. Väkisin en syötä ja ruokailu lopetetaan kun tytölle riitää. Sormiruokaa on myös aina tarjolla ja lusikka myös omassa kädessä. En muista tarkalleen milloin siskonsa rupesi syömään, mutta oli kyllä tosi pieniruokainen vielä 1 vuotiaanakin.

 

Kehitykseen tämä ei ole onneksi mitenkään vaikuttanut. Ipana on aktiivinen ja iloinen lapsukainen, lähtee varmaan myös kohta kävelemään.

Milloin teidän huonosti syövät ovat ruvenneet lopulta syömään? Onko lehmän maitoon siirtyminen tuonut asiaan muutosta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now