Nesbit

Lapsentahtinen sormiruokinta

201 posts in this topic

En löytänyt sormiruokintaketjua joten pistän tämän tänne: KUN ANNATTE LAPSELLE OMENAA, tarkistakaa, että palat ovat tarpeeksi pieniä. Vaikka kuinka sanotaan, että vauva kykenee työntämään ulos liian isot palaset ja omena ja porkkanat on hyvää pureskeltavaa niin hautajaisia on ikävä järjestää.

 

Meillä meinas eilen synttäreiden suunnitelu vaihtua hautajaisten järjestelyyn, kun tyttö söi omenan palasta. Käänsin selkäni max minuutiksi ja tyttö oli jo tukehtua. Kurkkuun oli jäänyt palanen omenaa eikä neiti saanut sitä pois vaikka ponnisteli kauhuissaan niin että teki sekä pissat että kakat.

Itkua ei tullut vaikka neiti selvästi huusi ja huulet oli jo sinertävät. Mä tungen sitten sormea kurkkuun ja kaivelen palasta pois. Sain, onneksi.

Meillä olikin sitten loppu yön shokissa sekä tyttö että äiti. Mikään ei ole kauheampaa, kuin rauhoitella kuusituntia lasta joka on pelästynyt henkensä puolesta ja itkee niin, että oksentaa.

 

Joten. Olkaa tarkkoja mitä pureskeltavaksi annatte. Omena johtaa tilastoja lasten tukehtumiskuolemissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^huh :blink::(

 

Meillä on myös huono kokemus omenasta, tosin tilanne ei mennyt ihan noin vakavaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ikävä kokemus Macillalla :( Vauva voi kyllä tukehtua mihin tahansa muuhunkin, joten kaikkien vanhempien (ei vain sormiruokintaa harrastelevien) kannattaisi opetella ensiapua. Tässä esim. ohjeet vierasesineen poistoon hengitysteistä. OT: Ensiapua pitäisi minusta opettaa perhevalmennuksessakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki vauva voi tukehtua mihinkä tahansa, mutta ainakin meille on toitotettu kuinka hyvää pureskeltavaa omena on sormiruokintana.

Lääkäri sanoi ensiavussa kun sinne yöllä soitin, että omena pitäisi antaa lapselle vasta lähempänä kolmea vuotta, koska kuten myös porkkana ne ovat todella haaste pureskella kun hampaita ja voimaa ei ole tarpeeksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hui! Kamala kokemus Macillalla tosiaan.

 

Omenaa parempi valipalahedelma on paaryna, jos sen odottaa olevan aivan kypsa. Sita saa ikenillakin muussattua helposti.

edit. kirjoitusvirhe

Edited by NooNoo

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omenoihin vihjeenä vielä se, että niitäkin on pehmeämpiä ja kovempia laatuja. Ne jauhosemmat omenat on helpompi lapsen ikenilläkin muussata suussaan. Ja kovempiin laatuihin voi sit siirtyä vähitellen, kun on oppinut niitä muitakin hedelmiä ja kasviksia pureksimaan.

 

Ja toinen vihje omenoihin se, että tekee niistä semmosia ohuita viipaleita ja poistaa kuoret aluksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Wou mikä kokemus Macilalla. Juuri tuon takia olen aika arka antamaan mitään kovaa ruokaa lapsen itse syötäväksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo mä tuossa töissä pohdin, että kun meillä ei anneta huonohampaisille vanhuksillekaan omenaa, niin miten mä olen voinut antaa sitä lapselleni?! Vanhukset nyt sentään tajuavat ja tietävät mikä omena on ja että sitä pitää pureskella, alta parivuotias tuskin.

 

Meidän tyttö on 10,5kk ja osaa kyllä syödä "itse".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minunkin kaverin lapsi meinasi tukehtua omenan palaan, vaikka ikää oli jo 1,5 vuotta. Lapsi meni kuulema ihan siniseksi. Ei ole tullut annettua omenaa vielä omalle lapselle paloina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raportoin tänne, kun vauva on maistellut kiinteitä ruokia nyt kaksi viikkoa. En hirveän tarkkaan ole seurannut mitään ohjeita, esim. olen saattanut maistattaa kahtakin uutta ruokaa samana päivänä. Ensimmäisellä viikolla jäi vielä useita päiviä, että en ehtinyt tuohon syöttötuoli-showhun ollenkaan. Nyt muutamana päivänä olen onnistunut saamaan jo kaksi ateriaa päivässä "syötettyä".

 

Nektariini ja persikka ovat olleet erityisen hyviä, kuten myös päärynä. Niistä irtoaa mehua imeskellessä ja pehmeitä kun ovat, vauva saa niistä ehkä joitain hitusia nieltyäkin. Kukkakaali ei ollut niin hyvä, siitä irtoaa vain niitä murusia jotka on helppo päristää ulos. Broileria ja porsaanlihaa voi imeskellä ja mutustella kauan, ja näistäkin jotain murenia varmaan on niellytkin. Maku ainakin tuntuu miellyttävän vauvaa, mausteina lihoissa olen käyttänyt mustapippuria ja valkosipulia. Kaurapuuroa, hiutaleista veteen keitettyä, olen syöttänyt lusikalla "lapsentahtisesti" eli muutaman lusikallisen kunnes kiinnostus lakkaa. Enin osa tästäkin ruokalajista päristellään pihalle :lol: Porkkanaa ajattelin kokeilla seuraavaksi, varmaan höyrytettynä.

 

Ei tämä hirmu palkitsevaa tähän mennessä ole ollut :rolleyes: Mutta tuo puuron lusikalla syöttäminenkin jo tuo vähän käsitystä siitä, että millaisia määriä vauvaa kiinnostaisi soseitakaan syödä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostetaanpa tätä ketjua. Lisää kokemuksia sormiruokinnasta olisi kiva saada.

 

En ollut ajatellut sormiruokintaa, vaan aloitimme kiinteiden maistelun soseilla 5,5 kuukauden iässä. Ruoka alkoi maistumaan huonosti. Pikkuhiljaa ruokamäärät kasvoivat niin, että tyttö söi sosetta noin ruokalusikallisen kerralla kahdesti päivässä ja lisäksi hieman hedelmäsosetta välipalana. Ruokamäärät ovat olleet siis todella pieniä, mitä neiti on suostunut soseita syömään. Soseiden rinnalla tyttö natusteli maissinaksuja ja kurkkuviipaleita. Kunnes ruokailuun tuli täysi toppi. Tytölle tuli vatsavaivoja ilmeisesti kaurapuurosta ja ruokahalu katosi. Vatsavaivat paranivat, mutta ruokahalu on kateissa edelleen. Neuvolassa meitä kehoitettiin kokeilemaan sormiruokintaa.

 

Kasviksia on varmasti helppo lapselle antaa paloina, mutta miten olette lihan laittaneet? Entä kala? Kuinka pieninä murusina ruoka on annettava? Tyttö (nyt ikää 7 kk ja 1 viikko) ei hallitse vielä pinsettiotetta...

 

Toivon kovasti sormiruokinnasta löytyvän avun meidän ongelmiin. On todella raskasta täysimettää näin isoa lasta. Vauvan terveydestä on myös huoli, sillä kaikkea tarvitsemaansa hän ei enää maidosta saa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mentiin 8-kuiseksi asti pelkästään sormiruoilla ja puurolla, senkin jälkeen on soseita syöty lähinnä kodin ulkopuolella. Lihan, kuten muunkin, annoin "nyrkinkokoisina" paloina, joista lapsi järsi omaan tarpeeseensa sopivan määrän. Vasta lähempänä 10 kk ikää alkoi pinsettiote olla niin varma, että pikkupalatkin menivät suuhun.

 

Toisaalta ruokamäärät olivat kyllä aika pieniä alle 8-kuisena, varmaan juuri ruokalusikallisen tai pari meni kerralla, hyvällä tuurilla puuroa desi. Eikä tosiaan mitään viittä ateriaa päivässä, vaan yksi tai kaksi ja muutamana päivänä taisi vielä käydä niinkin, ettei mitään kiinteää ehtinyt syömään. Hyvin kuitenkin kasvoi tällä pääasiassa maitopohjaisella ruokavaliollakin, koska 6-8 kk painoa tuli suunnilleen yhtä paljon kuin 4-6 kk.

 

Itse en kokenut imetystä tuossa vaiheessa erityisen raskaaksi, pikemminkin tuntui se ruokien kanssa puljaaminen vähän työläältä, kun ei niitä kuitenkaan kuin vähän järsitty :lol: Mutta kyllähän se voi rankkaakin olla. Ei se kuitenkaan kauan enää kestä. Vaikka tuntuu, että kaikki muut vauvat syövät 200 g aterioita viisi kertaa päivässä, niin ei se ihan niinkään ole. Usein viimeistään siinä 8-9 kuukauden iässä alkaa ruokaa mennä suurempia määriä. (Kunnes taas tulee stoppi, reilun vuoden ikäisiä "syömättömiä" tai oikeastaan pieniruokaisia on paljon.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miinaselle kiitos nopeasta vastauksesta!

 

Onhan niitä tosiaan varmasti paljon pieniruokaisia lapsia, eikä vain oma. Meillä on sormiruokaa maisteltu nyt parina päivänä ja se on toiminut! Eilen tyttö söi banaania, porkkanaa ja perunaa. Ehkä tämä sormiruokinta on ratkaisu meidän syömis ongelmiin. Kunpa vaan keksisi, miten puuroa saisi suuhun ujutettua iltaisin, ehkä se parantaisi öitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tee siitä puuropannaria. (meillä tosin ei kelvannut puuro, eikä puuropannarikaan)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen yrittänyt tehdä sitä, mutta puuro ei jämähdä kunnolla. Olen käyttänyt vauvapuuro"jauhetta", pitäisikö käyttää tavallisia kaurahiutaleita? Kuinka paksun pannarin ootte tehnyt?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä käytin ihan tavallisia kaurahiutaleita (tai neljän viljan, kun on useampaa kokeillut). Ja siis lähinnä se muistuttaa semmosta rieskaa kuin pannaria eli paksumpi kuin pannari ois :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

OT, nämä on varmaan näitä murre-eroja taas... Minusta kun rieska on ohuempi kuin pannari :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^No ajattelin kyl, et isän kotikotona rieska on paksua samoin apen kotikotona, mut äidin kotikotona se on taas semmosta ohutta :D (ohut rieska on parempaa! ;) ) Ja mulle taas pannari on tosi ohutta, jossei lasketa lainkaan niitä kuplia mukaan :D

 

^mut siis jotain sentin paksuista joo :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko muilla sormiruokailu aiheuttanut vauvalle vatsaoireita? Meillä muuten sujuu hyvin, mutta porkkana ei taida sulaa. Se tulee ulos sellaisina paloina, joina tyttö on sen saanut pureskeltua. Onko tämä normaalia?

 

Me ollaan nyt sormiruokailtu viikon verran. Tyttö on syönyt perunaa, porkkanaa, parsakaalia, jäävuorisalaattia, kukkakaalia, riisikakkuja, maissinaksuja, banaania, päärynää, puuropannaria (ei toisin oikein maita), keitettyä kananmunaa ja naudanlihaa. Lihan olen tarjoillut niin, että tein jauhelihasta suolatonta ja maustamatonta mureketaikinaa, ja paistoin pieniä pihvejä uunissa. Tyttö tykkää niitä nakerrella.

 

Onko vinkkejä, mitä muuta voisi tarjota? Musta kun tämä ruokavalio vaikuttaa niin kovin suppealta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kasvikset monesti tulevat ulos ihan sellaisenaan. Myös kaupan ruoissa, tämän huomasin kun syötin sellaista, jossa oli herneitä :lol:

 

Meillä on maistunut hedelmistä myös mandariinit (satsumat, klementiinit). Noin pienelle antaisin tosin varmaan appelsiinia, kun niistä isoista lohkoista saa paremmin otteen. Persikka ja luumu olivat meillä alkuun suosikkeja, mutta ne olivatkin silloin loppukesästä sesongissa, nyt ei ehkä kannata ostaa.

 

Broileria ja possua kannattaa lihoista myös kokeilla. Uunissa n. 200 asteessa folion sisällä saa kokonaisista rintafileistä ja sisä- tai ulkofileestä sopivan mehevää, palasina vauvalle annettavaa. Mausteitakin kannattaa kokeilla :) Ja voihan sitä katsella ajan kuluksi, mitä kaikkea itse syö, mitä voisi vauvallekin antaa.

 

Aluksi on kyllä vähän tylsää tuo ruoanlaitto, kun kaiken pitää olla niin isoina paloina, ettei juuri mikään varsinainen "ruoka" kelpaa, edes makaronilaatikko. Mutta esim. karjalanpaistissa on jo valmiiksi sopivat palat ja sen kanssa kun hauduttaa porkkanat ja keittää perunaa, niin ateria on valmis :) Eri juttu sitten, miten paljon siitä tulee syötyä :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tuossa viime viikolla annettiin ekan kerran pojalle niitä maissunaksuja, hyvin uppos alku ihmetyksestä huolimatta. Sitten kokeiltiin banaania ja sehän vasta olikin hubaisaa puuhaa. Lapsi yritti saada banaanin pysymään kädessä ja saada suuhun saakka, iskä sitten nappasi vähän väliä banaanin kiinni kun putosi kädestä kun oli liukas kuin märkä saippua. :P Harjoitukset jatkuu hissukseen, naksut sopivia, muihin tarvii äiti hieman uskallusta ja vaivaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on myös alettu antamaan sormiruokaa lähes päivittäin. Soseita menee kyllä pääaterioina mutta välipaloina sormiruokaa. Tähän mennessä on kokeiltu keitettyä porkkanaa, maissinaksuja, appelsiinia, aprikoosia, persimonia, jauhelihaa, päärynää ja banaania. Tosi hyvin tyttö kyllä saa noita paloja syötyä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetystukilistalla oli aihetta liipaten hyvä ehdotus eli avokado. On energiapitoista, rasvaa runsaasti ja vitamiineja. Pehmeää, joten on helppo syödä ilman hampaitakin, mutta saa kuitenkin sen verran isoiksi paloiksi, että pysyy kömpelössäkin kädessä. Ihanteellista sormiruokaa siis, jos vaan vauvalle maistuu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now