Sign in to follow this  
Followers 0
AnneJ.

Lasten kanssa Kreikassa

433 posts in this topic

Kreikan matka suunnitteilla ja kävin vähän lukemassa vinkkejä. Ollaan siis alustavasti mietitty ensi syksyksi matkaa joko Zakinthokselle tai Kreetalle, vähän riippuu majoituksen saamisesta ja matkakumppanien lomien järjestymisestä. Majoitukseksi katseltiin vaihtoehtoa varata huvila omaan käyttöön. Mukaan olisi lähdössä meidän lisäksi meidän syksyllä n. 1,5-vuotias lapsi sekä lapsen kummipariskunta.

 

Onko joku ollut Zakinthoksella syksyllä ja/tai lapsen kanssa? Aika lämmintä ilmeisesti syyskuussa on vielä, mutta onko tukalan vai mukavan lämmintä? Oltiin häämatkalla Santorinilla syyskuussa viisi vuotta sitten ja siellä ei ainakaan siihen aikaan ollut tukalan kuuma, vaikka lämmintä olikin n. 25 astetta. Tuuli viilensi ilmaa aika tehokkaasti.

 

Santorinin matka oli niin ihana, että sieltä jäi vähän sellainen kaipuu Kreikkaan. Sen takia siis ollaan uuttakin matkaa suunnittelemassa Kreikan suuntaan. Tosin Santorinille en välttämättä menisi toista kertaa, kun tuli viikossa koluttua saari jotakuinkin kauttaaltaan läpi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

 

Onko kenelläkään kokemuksen retimnonin Argo hotellista? Finnmatkojen sivuilla oli kerrottu hotellihuoneiden hyvästä varustuksesta, mutta mahtaakohan hotellissa olla esim. matkasänkyjä? Meidän neiti on 11 kk sitten kun sinne olemme menossa! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivon hartaasti, että olisi mahdollista päästä tänä vuonna kerran Kreikkaan. Se kertakin on kyllä kiven takana, kun uusi perhekuvio ja mulla ei ole tällä hetkellä töitä. Kesäkuun alussa ois niin ihanaa mennä, mutta saa nähdä. Rahaa suurempi ongelma on koira, kun sille ei nykyään oikein ole hoitajaa :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Matkakuume iski eilen toden teolla päälle, kohta enemmän miehelle kuin mulle! ;)

 

Rodokselle lähdöstä on haaveiltu ennenkin, ja kaiketi ens viikolla käydään matkoja kyselemässä.

 

Meillä vähän hakusessa matkustusaika. Haluttais lähteä jo tämän vuoden lopulla,

joskus loka-marraskuussa, mutta onkohan siellä minkälaiset lämpötilat tuohon aikaan?

Mukana matkustaa toki meidän 1v8kk (loka-marraskuussa) ikäinen typymme.

Ruokavinkit (lapselle) ja kaikki mahdolliset otetaan vastaan! B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on suunnitelmissa mennä Kreetalle kesäkuun alussa. Loman kohdetta rajoittivat jonkin verran se että pystymme lentäään vain tiettyinä päivinä, mutta ihan tyytyväsisiä ollaan ainakin näin etukäteen. Hotellissa on vielä miettimistä, ottaako hotelli Agia Marinasta vai huoneistohotelli Plataniaksesta? Huoneistohotelli houkuttelisi tuon vuoden ikäisen lapsen vuoksi, mutta toisaalta hotellissa olisi aina aamupala valmiina..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viimeksi kun kirjoittelin, matka oli vasta suunnitteluasteella. Nyt se on varattukin :) . Suuntaamme siis syyskuussa Zakinthokselle. Tsilivistä varattiin huvila, jossa on pieni oma piha ja pihalla uima-allaskin. Nyt pitäisi vain malttaa pysytellä nahoissaan seuraavat 8 kuukautta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen lähdössä huhtikuussa tytön (silloin 6,5kk) rodokselle rodoksen kaupunkiin viikoksi. Mukavaa. Mukaan lähtee äitini. Tyttöjen loma! :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Syyskyyn Lefkaksen reissu 3 vuotiaan ja 2 kk ikäisen kanssa oli oikein onnistunut. Mukavan hiljaista siihen nähden mitä Nidrissä (ja muualla saarella) olisi ollut sesonkiaikaan. Oltiin Royal Nidri huoneistohotellissa. Käytiin koko päivän saariristeilyllä, vuokrattiin auto kolmeksi päiväksi ja kierrettiin saarta ristiin rastiin, uitiin ja syötiin hyvin. Ihanaa :) Nyt on sitten kesä-heinäkuun vaihteeksi varattu matka Kreetalle Rethymnoniin Ibiscos Gardeniin. Mukaan tulee toinen perhe, jolla on samanikäiset lapset. Ei jaksaisi odottaa!! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
vuokrattiin auto kolmeksi päiväksi ja kierrettiin saarta ristiin rastiin

Vuokrasitteko myös lapsille kaukalon/turvaistuimen? Ilmeisesti noihin vuokra-autoihin on vuokrattavissa ihan kunnolliset turvaistuimet myös? Meidän reissun aikaan tyttö on 1½-vuotias ja tarvitsee istuimen. Ollaan mietitty auton vuokraamista liikkumista helpottamaan, mutta ilman turvaistuinta en anna tytön autossa matkustaa. Enkä kyllä todellakaan ala Suomesta raahata omaa istuinta mukana :rolleyes: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ me vuokrattiin pojalle istuin. vauvan turvakakalo tuotiin suomesta, koska todella harvassa vuokraamossa on kaukaloita. meni sitten myös sitterinä reissun ajan ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan lähdössä huhtikuun alussa Kreetalle Plataniakseen viikoksi, kokoonpanolla minä, mies ja 2x 3v poika.

Ilmat ei taida ihan parhaita olla, mutta kevät vissiin jo hyvässä vauhdissa.

Sitä mietin, että mahtavatkohan pojat päästä ollenkaan uimaan, mutta eipä se haittaa jos eivät pääsekään, eiköhän me muutakin kivaa keksitä.

Ensimmäistä kertaa suunnataan Kreikkaan ja kovasti odotetaan matkaa.

Olen raskaana ja syömiset mietityttävät jonkin verran, mutta oletan kuitenkin että aikalailla kaikkea vain syödä.... ehkä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kreikkaan ois jo kova ikävä, mutta täytyy kasvatella tuota poikasta vähän isommaks, niin sitten... Esikoinen on jo kerran päässyt käymään. Itse kävin aikoinaan vuosittain Kreikassa ja sain myöhemmin miehenkin ymmärtämään Kreikan ihanuuden :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä kautta varailette Kreikan matkoja?

Onko matkatoimistojen pakettimatkat niitä halvimpia vai kalleimmasta päästä??

 

Kun mietin oisko mitään vaihtaria kuin listahinnat 700-900e/aikuinen :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monnax: Platanias on kiva paikka! Oon käynyt siellä ite kolmasti.

 

Kevät on ihanaa aikaa Kreetalla kun kaikki on vehreää ja appelsiinipuut tuoksuvat. Mutta kuten totesit niin vedet ovat kylmät ja harvoja uima-altaita lämmitetään.

 

Mä oon ollut kahdesti raskaana Kreikassa ja en vältellyt juuri mitään ruoka-aineita. Fetaakin söin hyvällä omalla tunnolla. Ainoa että pyysin aina tarjoilijoita jättämään jäät lasista pois.

 

Mukavaa matkaa, nauttikaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitä kautta varailette Kreikan matkoja?

Onko matkatoimistojen pakettimatkat niitä halvimpia vai kalleimmasta päästä??

 

Kun mietin oisko mitään vaihtaria kuin listahinnat 700-900e/aikuinen :huh:

Kyllähän omatoimimatkat on aina pakettimatkoja halvempia, ainakin jos yhtään viitsii nähdä vaivaa. Me ollaan tosin lasten kanssa matkatessa "tyydytty" pakettimatkoihin helppouden vuoksi. Kreetalle ainakin on edullisia äkkilähtöjä, mutta se on vähän niin ja näin saako sellaista kohdetta mihin haluaa taikka sellaista hotellia, missä on lasten kanssa hyvä olla. Todennäköisimmin ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä kaikki majoitukset käyvät lasten kanssa. Ehkä ihan vauvan kanssa on eri asia, jos tarvii vauvasänkyä tai mikroa tai muuta ylimääräistä. Mulle ja lapsille riittää sängyt, suihku ja jääkaappi. Kaikki muu onkin sitten plussaa, jos on muutakin ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viikko.... enää viikko. Vitsit mä olen täpinöissäni, ihan kun en olisi koskaan matkoilla ennen ollutkaan girl_smile.gif .

Toisaalta poikien kanssa matkaaminen ja ennen kaikkea lentäminen vähän jänskättää, mutta eiköhän sitä hengissä päästä perille.

Ensi viikolle Kreetalle on luvattu hyvää säätä, voi kun jatkuisi vielä pääsiäisen jälkeenkin, +20 kelpaisi mulle mainiosti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Monnax, olen kade. Meillä on vielä reilu viisi kuukautta odoteltavaa :girl_sigh: . Mielelläni lähtisin kyllä näistä loskakeleistäkin etelänaurinkoon... Rentouttavaa matkaa teille. Toivottavasti sää suosii :) .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minnepäin Kreetaa menette? Kerrohan sitten miten meni :) Jotain pientä tekemistä koneeseen ja hyvin se menee!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minnepäin Kreetaa menette? smile.gif Jotain pientä tekemistä koneeseen ja hyvin se menee!

 

Plataniakseenhan me ollaan menossa..... ikinä ole Kreikassa käynyt. girl_smile.gif

 

Mä olen ruvennut poikia jo psyykkaamaan, että koneessa sitten pitää istua kiltisti pitkä aika, eikä saa riehua, eikä huutaa, kun on muitakin matkustajia. Todennäköisesti höösäämiselläni saan vaan kierrokset kasvamaan girl_haha.gif .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varmaan jänskää mennä ekaa kertaa Kreikkaan :) Mä en ole Kreetalla käynyt, kun tykkään pienemmistä paikoista, mutta enköhän sinnekin joskus vielä eksy. Mä oon käyttänyt lentokoneessa apuna esim. uutta vihkoa ja kyniä, jotta ois kiva piirtää uuteen vihkoon. Sitten on ollut tarroja mukana. Varsinkin kuopuksella, kun se ei niin välitä piirtämisestä, kun taas esikoinen voi piirtää tunninkin putkeen tuosta noin vain, kun tykkää piirtämisestä niin paljon.

 

Olen myös tehnyt niin, että olen ottanut mukaan vain yhden tai kaksi ihan pientä lelua. Esim. pikkuauton tai veneen, jota voi sitten Kreikassa uittaa meressä/uima-altaassa. Ostan sitten Kreikasta muutaman lelun, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Ei ne kotoa tuodut lelut ole niin kivoja ja kiinnostavia. Joskus olen ostanut Suomessa uuden pikkuauton ja antanut sen lentokoneessa matkalla Kreikkaan. Silloin se kiinnostaa kauemmin kuin jokin vanha ;)

 

Jotain naposteltavaa voi olla mukana, esim. rusinoita, välipalakeksejä, purkkaa tms. Sitten voi katsella ikkunasta pilviä yms. Tosin tietty kinaa tulee siitä, että kuka saa istua ikkunan vieressä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olimme viime toukokuussa Kreetalla Plataniaksen lähellä. Oltiin Finnmatkojen lomamatkalla ja asuttiin sellaisessa Blue Village -lomakylässä. Tykättiin Kreetasta todella paljon! Vuokrattiin auto viideksi päiväksi ja ajeltiin ympäri saarta. Iraklion ja Knossos olivat ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde, samaten Elafonissin "paratiisiranta". Ajelemalla ympäriinsä löydettiin ihania ja autenttisia pikkukyliä, oliiviöljytehdas, josta ostettiin suoraan aivan loistavaa oliiviöljyä, upeita vaellusreittejä jne. Illat sitten vietettiin rennosti hotellilla, jossa oli perheille sopivaa viihdeohjelmaa tai läheisessä Plataniaksessa, jossa oli kivoja ravintoloita ja muita huvituksia.

 

Auton vuokraus oli helppoa. Me käytimme Finnmatkojen suosittelemaa vuokrausfirmaa ja heillä oli todella siistit autot sekä pätevät turvaistuimet, joita löytyi ihan kaukaloista istuinkorokkeisiin asti.

 

Ehdottomasti Kreikka/Kreeta kohteena joskus toistekin!

 

Lentomatka meillä meni sujuvasti, kun olimmme täyttäneet esikoisen repun, jonka hän sai avata vasta koneessa, uusilla pienillä leluilla ja kirjoilla ja lisäksi olin tilannut lentokoneeseen valmiiksi pienen lentokonesetin. Poitsu viihdytti näillä itseään sujuvasti koko lennon ajan ja pikkuveli nukkui.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haaveillaan Kreikan lomasta syksyllä, ja nyt mietiskelen minkälainen sää mahtaa olla Kreetalla syys-lokakuun vaihteessa tai lokakuun alussa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yleisesti sanottuna Kreikassa on Suomen kesä lokakuussa. Voisi varmaan sanoa, että +20-25. Tietysti sää vaihtelee siellä niin kuin täälläkin. Voi olla hyvinkin lämmintä, jos ei tuule, mutta merituuli tietysti viilentää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan lähdössä muutaman viikon päästä Rhodokselle. Valittiin kohde ihan sillä perusteella, että kumpikaan meistä (minä/mies) ei ole käynyt siellä aikaisemmin, vielä ei pitäisi olla liian kuuma ja lentomatka on kohtuullinen masun ja tytön kanssa. Ainut asia mikä mua oikeastaan huolettaa, on syöminen. Kertokaas muut Kreikassa käyneet ja raskaana olleet millaisia valintoja olette tehneet ravintoloissa? Oletteko syöneet esim. fetaa tai jogurttia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0