Sign in to follow this  
Followers 0
meg_white

Kivut nivusissa

13 posts in this topic

Mulla on raskausviikolta 23 eteenpäin sattunut aivan tajuttoman paljon nivusiin. Siis kipu tuntuu sellaisena säteilevänä "revähdyskipuna" ja sattuu kun liikkuu, ihan vaikka vaan kävelee.

 

Katsoin vau-sivustolta, että syynä tähän(kin) voi olla lantion löystyminen. Onko muilla ollut vastaavaa vaivaa ja mikä on helpottanut?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli tuohon aikaan suunnilleen samanlaista, pahimmillaan oli esim. jos nousi tuolilta. Mulla auttoi sellainen tukivyö ja jossain välissä ne kivut vähenivät kokonaan, tai ehkäpä vain muuttuivat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ihan sama vaiva, alkoi 23.viikolla. Tuntuu inhottavalta etenkin, jos kävelen pitkään. Yleensä kipu on mennyt ohi kun on saanut levättyä, mutta nyt sitä on alkanut tulemaan myös öisin. Yöllä on tähän asti auttanut se, että nukun tyyny polvien välissä, jolloin nivuset ikään kuin lepää eikä kipu tunnu niin vahvana. Tosi inha vaiva kyllä, pitää toivoa, ettei tästä ainakaan paljon pahene.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on itseasiassa tänään ekaa kertaa sattunut nivusiin.

Mietein kans et mistä mahtaa johtua, mutta nythän se selvis :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa kärsitään samasta vaivasta. Varsinkin liikunta vielä lisää tätä särkyä tuolla taipeitten alueella. Tukivyö on myös mulla auttanut hyvin tähän ja jos on oikein pahaksi äitynyt esim. pitkän kävelylenkin jälkeen, olen ottanut panadolia särkyyn. Luulen, aivan kuin aloittajakin että kyseessä on vain lantion löystyminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä sama vaiva. Nyt rv 25 menossa alkoi noin kuukausi sitten. Ei kyllä vaivaa aina kävellessä, mutta välillä sitäkin enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyse on tosiaankin lantion löystymisestä ja liitoskivuista. Mulla oli toisessa raskaudessa nuo kivut aivan eri luokkaa kuin esikoisen aikaan. Hyvät selkä- ja vatsalihakset ehkäisevät kipuja jonkin verran, mutta tietenkään raskausaikana ei voi enää mitään hurjaa treeniä alkaa vetämään.

 

Itse välttelin pitempiä kävelylenkkejä sekä kierto- ja sivuttaisliikkeitä lantion alueella. Esimerkiksi autosta nousin siten, että käännyin ovea kohti jalat yhdessä ja sitten vasta nousin, kun normaalisti olisin laittanut ensin toisen jalan ulos vartalon ollessa eteenpäin. Yöllä kannattaa tosiaan laittaa tyyny jalkojen väliin, niin nivuset eivät niin paljon rasitu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jep, mä en kohta pääse enää käveleen. Nyt on kaks päivää tuottanut jokainen askel niin järjetöntä kipua, että oikeesti kohta itkettää jo. Aamulla pääsen vielä käveleen bussipysäkille (n. 10-15 min "reipasta" kävelyä), mutta kun oon puoli tuntia istunut bussissa, on töihin kävelykin jo hidasta ja kivuliasta ja perkele näitä työpäiviä. Tuolista nouseminen on tuskaa ja samoin joka askel.

 

Yritän nousta joka paikasta harkitusti ja varovasti aina paino tasaisesti molemmilla jaloilla ja nukun tyyny jalkojen välissä. Onko muilla istumatyötä tekevillä ollut tukivyöstä apua? Pakko kai sitä kokeilla seuraavaks.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin kärsitään löystyneen lantion aiheuttamista kivuista. Pakarat ovat kipeät ja istumasta nouseminen sattuu välillä tosi pahasti. Kävelen tosi jäykästi ja liikkuminen on hankalaa. :( Oon vasta 17. raskausviikolla, joten tosi inhottavalta tuntuu, kun miettii että jos tää vaan pahenee tästä jatkossa... Ajattelin kertoa kivuistani neuvolasta, vaikka en tiedä voiko tähän saada mitään apua.

 

Tää kaikki alkoi iskiaskivuilla jostain alkuraskaudesta lähtien, mutta tuntuu vain pahenevan koko ajan. Eilen olin pari tuntia kaupungilla kävelemässä ja illalla pystyin hädintuskin liikkumaan kivuilta :(

Edited by Elena

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös yksi joka kärsii kovista kivuista. Oikeastaan ennen tämän keskustelun lukemista en osannut yhdistää näitä uusia kipuja raskauteen, kun muutenkin noita lonkkia on sen verran leikelty että kivut kuuluvat arkipäivään.

 

Nyt olen huomannut että varsinkin kävely, kovalla penkillä tai liian suorassa istuminen tuottaa pitkään kestävät kivut lantiolle/takamukselle ja ne siitä sitten säteilevät yleensä varpaisiin asti. Kivut tuntuvat särkynä, "suonenvetona" ja jommotuksena. Pitääkin varmaan kysäistä asiasta neuvolassa. Viimeksi lääkäri taisi olla niin kiireinen ettei kuunnellut kysymystä edes loppuun asti..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä ollut samalaisia vaivoja juurikin viikolta 23 alkaen. Varsinkin iltaisin on tuskaa nousta sohvalta tai yhdellä jalalla seisominen on mahdotonta. Nyt olen viikolla 27 ja jotenkin ovat kivut helpottaneet. Eli ei se kai välttämättä mene niin, että ne vain pahenevat raskauden edetessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän vanha ketju mutta pakko kysyä, että oletteko hakeneet/saaneet sairaslomaa näiden liitoskipujen vuoksi? Mulla nyt ei ole fyysisesti kovin raskas työ, mutta joudun kävelemään päivän mittaa toimistoa ristiin rastiin ja istumaan pitkiäkin aikoja päätteellä. Aina kun nousee ylös niin se on yhtä tuskaa, tuntuu just siltä kuin molemmat nivuset olisi revähtäneet vähintään spagaatissa tai jotain.. Ja raskausviikkoja on 26+5. Mietiskelen tässä että jotta josko sitä lähtisi soittelemaan työterveyteen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli kiva lukea että muillakin on samoja ongelmia,

kun kyse on vaan lantionlöystymisestä tämä helpotti huomattavasti yksinpähkäilyä että mikäköhän voisi olla vikana, jotenki arvelinkin että kuuluu asiaan. Kaikki kävely on tuskaa kilometrin jälkeen, kaupassa käynnitkin on rajoittunut minimiin. Nyt siis istutaan vaan netissä ja lepäillään sohvalla. Sairaslomalla olen ollut jo kuukauden väsymisen vuoksi. Odotan toista viikolla 29... :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0