Annis_

Kemiallinen raskaus

233 posts in this topic

Jep, eli noin 1½ vuotta sitten olin hetken aikaa ilman pillereitä, tosin emme olleet mieheni kanssa yrittämässä vauveliakaan. No, jossain vaiheessa kuukautiset olivat vähän myöhässä, ja ajattelin huvikseni tehdä testin. En ostanut RFSU:n testiä, sillä olin kuullut sen näyttävän tarkoituksettomia haamuja.

 

No, eräänä aamuna tein testin, ja siinä oli kuin olikin haaleaakin haaleampi viiva. Tuijottelin sitä ihmeissäni ja hämilläni - toisaalta peloissani, mutta toisaalta taas... no, innostuneena. Enpä sitten saanut iloita kovin kauaa, sillä samana iltana alkoi vuoto. Kyseessä oli siis mitä ilmeisimmin kemiallinen raskaus, ja se oli kova isku minulle. Olin aina ajatellut, että jos 'vahinko' tapahtuu, niin se tapahtuu kunnolla ja siitä on tuloksena vauva, mutta ilmeisesti kemialliset raskaudet on keksitty ihan meidän vauvakuumeilijoiden kiusaksi. :angry:

 

Onko muilla kokemuksia tästä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla myös kokemusta kemiallisesta raskaudesta. Tosin silloin heti en ymmärtänyt kokeneeni sellaista, mutta myöhemmin lapsettomuushoitojen yhteydessä lääkäri antoi sille saadulle haamuplussalle termin kemiallinen raskaus. Minulla myös tapahtuneesta aikaa n. 1½ vuotta ja sen jälkeen ei ole uusia plussia testeihin ilmestynyt :( . Tuolla kerralla menkat oli myöhässä reilun viikon ja ekan ja ainoan haamuplussan sain vasta, kun menkat oli n. 8-9 päivää myöhässä. Epäuskoisena tuijotin testitikkua, mutta koko ajan oli fiilis, että ei tämä onnistu, joku mättää. Ja seuraavana päivänä se vuoto sitten jo alkoikin. Nyt lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen yhteydessä lääkäri on pitänyt hyvänä merkkinä tuota yhtä haamuplussaa ja kemiallista raskautta, mutta eipä se nyt kauheasti enää jaksa uskoa vahvistaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse epäilen että olisin juuri kokenut kemiallisen raskauden. :( Mulla oli menkat kome päivää myöhässä ja normaalisti mulla on aina päivälleen säännöllinen kierto. On ollut jo useita vuosia. Nyt oli kuitenkin menkat myöhässä kolme päivää. Koin myös alusta asti raskausoireita; huonoa oloa, palelua ja väsymystä. Testasin yhden hyvin hailean haamun ja useamman negatiivisen testin, mutta tänään alkoi menkat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulla on ollut ainakin yksi kemiallinen raskaus..se oli juurikin tätä raskautta edeltäneessä kierrossa.

 

tunnistin kerrankin oviksen 100% varmuudella ja sehän sitten hyödynnettiin...raskausoireita alkoi ilmestymään ja testiin tuli haaleat viivat. kävin myös yksityisellä klinikalla ultrassa ja verikokeessa; ultrassa näkyi "piste" kohdussa jota gyne sanoi juuri alkaneeksi raskaudeksi. verestä tehtiin pikatesti joka oli positiivinen..ei vahvasti mutta selvästi. veri lähti kuitenkin labraan ja sieltä tulos tuli negatiivisena takaisin. seuraavana päivänä alkoi vuoto.

 

pari tuntia ehdin "olemaan raskaana" ennen kun labran tulos tuli ja kieltämättä pudotus otti koville vaikka varsinaisesti keskenmenosta ei ollutkaan kyse. mua ehkä kiukutti ja harmitti enemmänkin kun suretti...onneksi raskaus alkoi seuraavasta kierrosta ja hienosti on edennyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ollut ainakin yksi, varmaan pari muutakin, ja pari kun käytin kierukkaa. Epäilen että mun ovis tulee ihan liian myöhään, eikä ne siksi jaksa pysyä kyydissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minullakin oli talvella kemiallinen raskaus.Sain testiin haalean plussan,mutta vuoto alkoi siitä noin kolmen päivän päästä.Ja kuukautiset ovat aina olleet tosi säännölliset.Mutta tulin onnellisesti raskaaksi heti seuraavassa kierrossa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

No en ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta, varhaisesta keskenmenosta kylläkin. Onko tuo nyt uusi nimitys vanhalle asialle?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sillä tarkoitetaan kai periaatteessa sellaista raskautta, josta ei ole ehtinyt tietää, paitsi että nykyisten testien takia moni tietää hirmu aikaisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

kemiallinen raskaus tarkoittaa sitä kun munasolu hedelmöittyy ja "raapaisee" kohdun pintaa niin että istukkahormoonia muodostuu pieni määrä...joka sitten näkyy testissä haamuna. varhaisessa keskenmanossa kehitys pääsee pidemmälle. kemiallisessa raskaudessa varsinaisesti ei raskaus edes ala, toisin kun keskenmenossa.

 

2 eri asiaa siis...

Edited by Mamalicious

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta missä tämä raja sitten menee mikä on raapaisua ja mikä kehitystä ja miten sen voi tavallinen kuolevainen erottaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

lähinnä tuo "kemiallinen raskaus" on kaiketi lääkärien käytössä oleva termi..tavalliselle tallaajalle sinällään kai sillä ei olekaan mitään eroa kumpi oli kyseessä. tai sinänsä kai on että jos jompi kumpi tapahtuu toistuvasti niin tiedetään mitä aletaan tutkimaan..ehkä...enkä kyllä varmaksi osaa sanoa missä se raja menee...oisko siinä että jos alkio ehtii kiinnittymään? eos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kemiallisen raskauden raja on yhtä keinotekoinen kuin jaottelu alku- keski- tai loppuraskauteenkin on. Rajana kemiallisen raskauden ja varhaisen keskenmenon välillä pidetään raskausviikkoa 5+0. Sitä ennen tapahtuneet keskenmenot luokitellaan kemiallisiksi raskauksiksi. Varhainen keskenmeno tapahtuu rv 5+0 ja rv 12+0 välillä. Myöhäinen keskenmeno on silloin jos se tapahtuu rv 12+0 jälkeen, mutta ennen rv 22+0. Tämän jälkeen sikiö luokitellaan jo vauvaksi, ja rv22+0 jälkeen tapahtuneet menehtymiset kantavat termiä kohtukuolema.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä lusikka soppaan.. Kemiallisen raskauden käsite tulee niin varhaisesta keskenmenosta että ainoa tapa todeta raskaus oli hCG:n nousu eikä ultrassa tai muilla keinoin olisi vielä huomattu mitään. Eli olettaisin, että vaikka vuoto alkaisikin esim. vkoilla 4+5 niin se otettaisiin lapsettomuushoidoissa huomioon "oikeana keskenmenona", jos sitä ennen olisi ehditty jo tehdä ultra jossa näkyi kalvorakkula kohdussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olkoon kemiallinen tai muu niin onhan se lasta toivovalle parille suuri ilo, jos saa tietää ovulaation, siittiöden ja vielä putkienki olevan ainakin jotakuinkin kunnossa. Niin me ainakin ajateltiin rv 4+3 kempparista ja niin meille on jo kaksi lääkäriä sanonut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Onhan tuokin totta. :) Siinä vaiheessa vaan jos keskenmenoja tulee useampi peräkkäin, alkaa mietityttää, miksei kroppa pysty "ylläpitämään" raskautta. Vai mikä kohta aiheuttaa sen kehityshäiriön, että sikiö tai vielä alkio menehtyy. :mellow: (sorry OT)

Edited by Tiitiäinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ei se tietenkään välttämättä helppoa ole, mutta edelleenkin arvokastatietoa mahdollisia jatkotoimenpiteitä ajatelle. Esimerkiksi ovulaation induktio ei ole kovin järkevä hoito jos pari tulee raskaaksi, mutta raskaus ei kestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän ne oireet joillain alkaa tosi nopeasti hedelmöityksen jälkeen, ei tosiaan tartte odottaa viikolle 5. Mulla on aina ollut aika rankat oireet kemiallisen raskauden keskeytyessä: päänsärkyä, huimausta. Alkuoireitakin oli ainakin kerran mutta ne on vähän epäimääräisempiä, rintojen kipuilua, matkapahoinvointia, närästystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli myös kemiallinen raskaus. Sain raskaustestiin + mutta neljän päivän jälkeen alkoivat kuukautiset. Kävin myös tässä kierrossa gynekologilla, joka ultrasi hyvin kehittyneen munarakkulan ja kohdun limakalvon, mutta siitä huolimatta raskaus ei kestänyt. Näitä on kuulemani mukaan paljon, eikä moni edes tiedä olleensa raskaana, kun kuukautiset myöhästyvät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm.. Onkohan mulla mahdollisesti ollut juuri kemiallinen raskaus..? Omasta mielestäni mulla oli ihan raskausoireita, oli paha olo, rinnat oli kipeytynyt yms. En kerennyt kyllä raskaustestiä koskaan tekemään, kun menkat alkoivatkin kolme päivää etuajassa (mitä mulla ei oo koskaan ennen tapahtunut). Olin ihan järkyttynyt suorastaan kun menkat alkoivatkin, mulla oli niin sellainen olo, että olisi tärpännyt. Muutenkin nuo menkat oli ihan erilaiset kuin aikaisemmin, vuoto oli runsaampaa ja kivut kovempia ja erilaisiakin. Nyt on kp8 ja vieläkin tulee tuhrua, kun yleensä viimeistään kp5 on viimeinen tuhrupäivä.

Edited by Riinanen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täältä saikin hyvää tietoa!

Mä olen aina sanonut että mulla on ollut varhaisia keskenmenoja mutta ne taitaa sittenkin olla kemiallisia raskauksia...

Aina kun meillä on ollut yritys päällä kierrossa niin on tärpännyt, mutta menkat alkanut noin 3-4 päivää myöhässä!

Mulle on tapahtunut näin kolme kertaa ja taas on yritys päällä tässä kierrossa ja kyllä taas jännittää et käy kumminkin samanlailla... :unsure:

Mulla on oireet alkanut melkein heti! Tunnen hedelmöityksestä noin kuuden päivän kuluttua ison nipistyksen (luulen että kiinnittyisi??) ja sen jälkeen rinnat turpoaa eikä mitään ruokaa tai siideriä (!?) tee mieli. Mahassa nippailee jne, kyllä sen vaan tietää et on tärpännyt. Kierroissa missä ollaan käytetty ehkäisyä niin mulle ei tule mitään oireita! Näin olen huomannut että en kuvittele niitä oireita! :lol: Näiden keskenmenojen/kemiallisten raskauksien jälkeen myös menkat on erilaiset ja tooodella kipeät!!

 

Olisi niin helpottavaa jos tietäisi mistä tällainen johtuu!! Ja minkä takia raskaudet ei jatku?!!

Ekan kerran jälkeen kävin lääkärissä ja tyhjennys meni hyvin itsekseen. Kävin myös yksityisellä jossa sanottiin kohdun ym. olevan kunnossa!

Olen kovasti yrittänyt pähkäillä tätä asiaa, mutta kauheesti en ole saanut selvyyttä. Ainoa mikä ihmetyttää on mun menkat. Ne on todella niukat ja niukkenee aina kierros kierrokselta! Ovuloin kumminkin joka kierrossa.

Olen miettynyt noita lääkkeitä millä avustetaan raskauksia mut en niistäkään ymmärrä mitään! :P (clomit, luget ym)

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä jotkut ovat tutkituttaneet hormonitasapainon vastaavassa tilanteessa. Ja keltarauhashormonin tuotanto saattaa olla joillakin liian alhainen ylläpitämään raskautta. Sen syöminen voi sitten auttaa raskautta kestämään vaikeat alkuviikot. Omakohtaista kokemusta ei tosin ole, ja muutenkin huonosti olen painanut asian mieleeni, mutta uskoisin, ettei labrakokeista mitään haittaakaan olisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ mun mielestä nuo oireet voisi viitata liian ohueeseen limakalvoon kohdussa...se selittäisi myös sen miksi alkio ei kiinnity...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikös tuon kohdun limakalvon paksuuden voi mitata ihan ultraäänellä gynekologisen tutkimuksen yhteydessä? Minua ainakin kiinnostaisi tietää etenkin nyt, kun olen taas ilman hormoneita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now