Kuinka paljon se sattui?

[Emni]

Minä yllätyin siitä, ettei synnytyssupistukset olleet niin kipeitä kuin olin odottanut. Minulla oli noin raskauden puolivälistä saakka supistuksia ja kipeitäkin, jotka tuntuivat lähinnä voimakkailta kuukautiskivuilta alaselässä ja alavatsalla. Synnytyssupistukset taas tuntuivat enemmänkin paineena alaselässä ja häntäluussa, ihan ne voimakkaimmat kireytenä ja paineena myös vatsan puolella, mutta ihan erilaisena kipuna kuin esim. kuukautiskivut. Synnyttämään voisin mennä vaikka heti uudelleen, koska tosiaan kivut eivät olleet missään kohtaa ylitsepääsemättömän kovia ja olisin pärjännyt hyvin vielä ilman kivunlievitystä, mutta kätilö oli reilun 4cm:n kohdalla pyytänyt anestesialääkärin laittamaan epiduraalin, joka vähän jälkikäteen harmittaakin, koska en olisi sitä vielä tarvinnut. Epiduraali tosin ei vienyt paineentunnetta ja pientä kipua kokonaan pois ja tehokaan ei kauaa kestänyt. Ponnistusvaiheessa epiduraalin teho oli kokonaan poissa, mutta ponnistusvaihe ei sattunut yhtään! Hieman poltteli pään tullessa ulos, mutta muuten kipua ei tuntunut. Ainoastaan vatsalihakset kramppasivat ponnistamisesta.

 

Synnytyksen kauhein vaihe oli jälkeisten syntymä, kun kaksi kätilöä painelivat voimakkaasti kohtua, että istukka saatiin syntymään ja sen jälkeen 2 tuntia kestänyt tikkaus (emättimeen ja häpyhuuliin tuli yhteensä n. 40 tikkiä), josta ainoastaan ekan puoli tuntia sain jotain puudutetta, joka ei vienyt kipua pois ja viimeisen tunnin ajan huusin jokaisen tikin kohdalla, koska sattui ihan älyttömästi. Synnytys ei tuohon verrattuna ollut yhtään mitään!

[forgetmenot]

Mulla supistukset tuntuivat ainoastaan vatsassa navasta alaspäin ja ne olivat aivan kamalia tulikuumia rypistyksiä joka ikinen! Suppareita sateli alusta saakka (synnytys alkoi vesien menolla ja puolen tunnin päästä alkoi supistella) 4min. välein ja olivat ensin siedettäviä. Sitten ne yhtäkkiä kovenivat ihan sairaasti ja tulivat 2-3min. välein ja tosiaan selvisi mulle, mistä tulee vanhan kansan käyttämä sana "synnytyspoltot". Kätilökin ihmetteli miten supparit näkyivät mulla ihan vatsan päältäkin, kun siitä lihakset rypisti niin kovasti.

 

Seuraavaksi kamalinta oli ponnistusvaihe, jossa mulla ei ollut mitään kivunlievitystä (epiduraali oli haihtunut ajat sitten) ja jossa kaikkein kamalinta oli siis se pään ulostulo (vauvan päänympärys 36cm jos jotakuta kiinnostaa). Olen kuvannut sen kyselijöille niin, että ihan kuin olisi alapäätä viilletty tulikuumalla jättiveitsellä virtsaputkeen asti halki. Aivan kamalaa ja sainkin kerätä kaiken rohkeuteni, että pystyin "väkisin" aiheuttamaan itselleni tuota kipua aina vaan uudestaan joka ponnistuksella. No, olen paljon kuullut, että pää on pahin kohta ja vartalo sieltä lähinnä luiskahtaa itsekseen ulos, joten saatuani vihdoin rutistettua vauvan pään ulos ajattelin että piece of cake tää loppumatka. Sanonpa vaan, että ihan hirveältä tuntui se vartalonkin ulos vääntäminen eli ihan kunnolla sain sitäkin ponnistaa pihalle, vaikka poitsu oli vaan tasan kolmikiloinen.

 

Mutta joo, kyllä mä toisenkin kerran voin synnyttää Loppupeleissä on niin lyhyt osuus se itse synnytys koko hommassa (=raskausaika & elämä lapsen kanssa), että on helpostikin sen arvoista tuskaa Paitsi että jos seuraava mukula on vähänkin isompi niin voi apua

[Dacoit]

Kyllähän se sattui. Olin etukäteen, vaikka se ihan turhaa tavallaan onkin, miettinyt että tahdon kokeilla ammetta ja ties mitä kivunlievitystä mutta. Kun lapsivesien menosta oli jo yli vuorokausi, puhuttiin että aamulla käynnistetään jos ei yön aikana mitään tapahdu. Muistan kun heräsin yhden aikaan yöllä ja tuntui sellainen kuukautiskipumainen tunne alavatsalla. Katsoin kelloa. Viiden minuutin päästä toisen kerran, ja tätä kesti reilun tunnin että niitä heikkoja tuntemuksia tuli viiden minuutin välein. Positiivisena siinä mietin että eihän tässä mitään

 

Joskus aamusta, viiden aikaan ehkä, menin suihkuun. Supistukset kipeytyivät mutta olivat kestettävissä kun pysyin liikkeellä ja "mumisin". Menin toisen kerran suihkuun ja siitä se sitten lähti... muistan miten siellä juoksevan veden alla vaihdoin painoa jalalta toiselle ja aloin itkeä, koska sattui niin paljon. En siis osannut edes kuvitella että niin paljon voikin sattui. Tajusin tulla suihkusta pois ja menin aamuteetä keittävän miehen kainaloon, kun alkoi tuntua että oksennan ja etten pysy enää pystyssä. Supistukset tuntuivat sellaisina polttoina pitkin vatsaa, alhaalta ylös ja kipuna selässä ja ne olivat lähes tauottomia, etten saanut levättyä niiden välissä.

 

Kätilö ei uskonut kipua, sanoi että nyt ollaan käyrillä puoli tuntia, laittoi piuhat kiinni ja lähti. Se oli elämäni pisin kymmenen minuuttia, kunnes mies soitti kelloa että en pärjää enää. Muistan kun kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja oli kai yllättynyt itsekin. Samointein saliin ja odottamaan epiduraalia. Se lyhyt matka kammarihuoneesta saliinkin kesti hetken aikaa kun en meinannut päästä eteenpäin. Mies tuki ja kätilö meni edeltä vain.

 

Epiduraali auttoi kivun kanssa, mutta sai minut tärisemään eikä vienyt ponnistuskipua pois. Silti sanoisin, että avautumisvaihe oli pahin koska se oli niin nopea ja raju. En päässyt mukaan siihen, enkä tosiaankaan ehtinyt mihinkään ammeeseen lillumaan. Seuraavalla kerralla ehkä? Toukokuussa sama olisi taas edessä, mutta ainakaan vielä ei jännitä koska sen kivun kuitenkin kestää, sillä on päämäärä

[niiskunen]

Sattu todella paljon!

Vaikka mulla oli suhkot nopea synnytys ja selvisin yli 4 tuntia synnärillä ollessa pelkällä ilokaasulla nii aattelin monta kertaa, ettei tästä selviä hengissä!

Mut kyllä se kipu oli kaiken sen arvoista ku ihana poika tuli palkinnoksi!

[Molly]

Supistukset sattuivat kyllä tositosi paljon. Mulla alkoi heti vesien menosta supistella säännöllisesti 5 minuutin välein. Kohdunsuun tilanne ei kuitenkaan edennyt, vaan 12h kärvistelin samassa tilanteessa eli sormelle auki. Supistukset tuli peräkkäin ryppäittäin, joten kipu oli tosi kovaa. Kun yksi iso supistus oli ohi, mua vaan sattui kamalasti edelleen, kun heti siihen perään tuli pari pienempää supistusta. Ja sitten oli taas ison supistuksen vuoro. Olin luottanut siihen, että supistusten välit saisi levätä, mutta niin ei mun tapauksessa käynyt. Kun tuota kipua oli jatkunut sen 12h olin jo aivan hysteerinen ja väsynyt. Kun tilanne oli n. 2cm auki, sain epiduraalin, joka sitten toisen annoksen jälkeen alkoi vaikuttaa. Sen jälkeen ei enää ollut niin kamalaa. Synnytys kuitenkin sitten pysähtyi 6 senttiin ja päädyttiin kiireelliseen sektioon.

[Angervo]

Minulla supistukset tuntuivat pääasiassa selässä. Synnytys käynnistettiin oksitosiinilla ja eteni tosi hitaasti joten lopulta supistusten välissä ei ollut enää yhtään lepoaikaa. Epiduraali auttoi ihanasti mutta sen vaikutus lakkasi kesken ja anestesialääkäri oli sektiossa eikä päässyt antamaan lisäannoksia joten jouduin odottamaan toista tuntia ja se oli ehdottomasti pahin vaihe. Se kipu tuntui vain valtavina vellovina aaltoina joille ei voinut mitään ja jossain vaiheessa meni ajantaju ja makasin vain kippurassa ja huohotin ja uikutin. Heti kun alkoi ponnistuttaa niin olo helpotti kun oli jotain mihin keskittyä ja itse asiassa varsinaisessa ponnistusvaiheessa kipu jotenkin lakkasi haittaamasta. Poika autettiin ulos imukupilla mutta melko rauhalliseen tahtiin joten pystyin itse sanomaan koska saa vetää ja koska pidetään taukoa ja kun kätilö sanoi että pää näkyy niin siitä sai niin valtavasti lisää tsemppiä niin että käytännössä kuulemma lääkäri ei enää loppuvaiheessa mitään tehnytkään vaan punnersin pään ulos ihan omin voimin. Mitään pahempia repeämiä ei edes tullut, pari pintanaarmua vain. Ompeleminen tuntui kyllä vähän vaikka kätilö suihkutti pintapuudutetta muttei siitä jotenkin jaksanut siinä vaiheessa enää välittää.

[JennaJ]

Haluaisin tietää minkälaista on synnytys. Sattuuko se paljon? Kuinka kauan kestää synnytys?

Kertokaa omia kokemuksianne!

[Angervo]

Ööh,. jos nyt alkuun lukisit vaikka tämän ketjun kaikki 18 sivua ja sitten jatkaisit lukemalla ne lukuisat aihetta sivuavat jo olemassaolevat ketjut tällä samalla osastolla?

[Nimppu]

Sattu sit ihan perkeleesti. Ne kivut mitä kuvittelin että tulee olemaan, ei ollu mitään sinnepäinkään. En kauheen montaa kertaa kyl halua tota tehdä, mut ehkä aika kultaa sit muistot.

[ninnni]

Mitä sitä valehtelemaan, kyllähän se tuntui ja kovasti! Mutta enemmän melkein mun mielestä supparit ja se odottelu että avautuu on paljon raivostuttavampaa kipua mitä se itse ponnistus vaihe. Siinä sitä kipua ei enää niin ajattele.

Esikoisesta nuo ihka ihanat supistukset vielä kesti 3pvää ennen kun neiti syntyi. Mukavaa sairaalassa ravaamista oli siis. Kipupiikkiä pyllyyn ja kotiin kärvistelemään. Huh. Onneksi toinen neiti olikin sitten vauhdikkaampi tapaus, vaikkakin supparit teki paljon kipeempää kun oli sitten niin nopeaa toimintaa.

[Marketta]

Ensimmäisessä synnytyksessä supistukset sattuivat loppua kohden aivan järkyttävän paljon. Ponnistusvaihe ei sattunut kipulääkkeiden ja puudutusten ansiosta, mutta tunsin inhottavasti, miten sain pari ikävää repeämää. Tikkaus ei paljoakaan onneksi sattunut, mutta istukan syntyminen kun vatsaa paineltiin sattui myös paljon jo herkkään mahaan.

 

Toisessa synnytyksessä kestin ihmeen hyvin supistuksia (8 cm auki kun pääsimme sairaalaan ja siinä vaiheessa vasta sain kipulääkityksen) ja ponnistusvaihe oli isokokoisesta lapsesta huolimatta kivuton ja suorastaan helppo.

[Anttuli]

Kyllähän tuo taisi sattua jonkin verran, mutta suuren kipukynnyksen omaavana ei se nyt niin valtavan hirveää ollu (On kyllä jännä, miten toiset kestää enemmän ko toiset, nämä on niitä asioita, joista ei voi oikein kilpailla tai väitellä kun oikeaa vastausta ei ole).

 

Ensimmäinen käynnisty spontaanisti ja ko laitokselle viimein päästiin, olin sen 9cm auki ja ainoa lohtuni taisi olla kohdunkaulanpuudute (lisälääkettä sitten ko nukutettiin paikattavaksi leikkauksessa).

 

Toinen käynnistettiin ja se sitten sattuki enemmän. Ilokaasulla ja vyöhyketerapialla mentiin (kun kätilöitten mielestä ei ollu vielä aika epiduraalin, ja ko sitä vaatimalla lopulta vaadin, niin oliki aika ponnistaa) ja sillä kohdunkaulanpuudutteella. Noh, epiduraalin sain kun vaihteeksi paikattiin leikkaussalissa, tällä kertaa kuitenki sain olla herreillä.

 

...Ja kolmas on jostain kumman syystä tulossa sektiolla..

[Guest wanda]

Supistuskivut oli mun mielestä erittäin siedettäväviä, vähän emmin epiduraalin ottoa, mutta väsymys vei voiton (yli 24h sairaalassaoloa takana supistusten kanssa = valvomista....) Ponnistusvaihe oli maailman kamalin ja epiduraali oli hienosti loppunut jo aikoja sitten. Syynä varmaan suureksi osaksi oli vähän liian kookas vauva, joka ei meinannut laskeutua (ponnistin alas ja ulos 1h 10min) ja jäi hartioistakin vähän jumiin. Kätilöt joutuivat runnomaan ulos pään painaen kohdunpohjasta ja jouduin ponnistamaan hartiatkin ulos. Että kyllähän se tuntui. Mutta minua ei haitannut epiduraalin loppuminen, sain ainakin levätä hyvän aikaa ennen raskasta ponnistusvaihetta kun se vei kivut niin tehokkaasti. Meikkailtiinkin äitini kanssa kun olin 7cm auki Ponnistaessa meni kyllä ripsarit poskille..

[J A W]

Avautumisvaihe sattui enemmän kuin osasin odottaa, tai oikeastaan kipu oli aivan eri laista. Olin odottanut jotain menkkamaista vatsan ja selän alueella tuntuvaa kipua, mut sit loppujen lopuksi mullei ollut sellaista juuri lainkaan, tunsin vaan että maha kiristyi. Sen sijaan oli aivan järkyttävän kamala melko terävä (verrattuna menkkakipuun, mutta ei mikään veitsenpisto kuitenkaan)kipu jossain syvällä paikallisesti sisällä, ilmeisesti kohdunsuu joka venyi. Ilokaasu ei sitä helpottanut yhtään, mutta olihan se tavallaan helpompi kestää kun oli pakko keskittyä hengittämiseen ja oli kivasti lievässä pilvessä. Epiduraali taas vei sen kokonaan pois, ja olenkin sitä mieltä, että epiduraalin keksijän pitäisi saada Nobelin palkinto. Toisen vuoron kätilö neuvoi, että sillai ähkäiset ("älä ponnista, sillai ähkäset vaan") vähän kohti sitä kipua niin se helpottaa, mutta ei ennen kuin olin jo epiduraalissa ja saamassa toista annosta, että en tiedä olisiko se yksin riittänyt. Tuskin, sen verran kamalaa se oli.

 

Ponnistusvaihe sen sijaan ei sattunut juuri lainkaan, ainoastaan hetkellisesti tuntui semmonen ikään kuin raapaisu sillon kun pää syntyi. Olin kyllä vielä epiduraaliannoksen vaikutuksen alaisena, mutta väittävät, ettei sen pitäisi vaikuttaa asiaan. Tunsin lapsen liikkuvan kanavassa ja pystyin ponnistamaan hyvin, vaikka varsinaista pakottavaa ponnistuksen tarvetta ei tullut. Ylipäätään koin ponnistusvaiheen mukavana ja olisin ollut heti valmis lähtemään uudestaan synnyttämään kun vauva oli ulkona, jos vaan olisi luvattu se epiduraali.

[Pöpö]

Mä selvisin supistusten kanssa loistavasti sinne 5 cm asti, sen jälkeen kipu muuttui niin kovaksi hellittämättä supistusten välissä lainkaan että ajattelin siihen kuolevani ja kun epiduraalia tarjottiin sanoinkin heti että kiitos ja heti. Epiduraali oli ihan helmi, tuli niin taivaallinen olo kun se kipu hävis. Pahin oli kuitenkin kun piti odottaa eikä saanut ponnistaa, se tuntui aivan kamalalta (ei kivuliaalta vaan todella hirveältä) ja ponnistamista piti mun tapauksessa lykätä melkein 3 h.

 

Ponnistusvaiheen koin todella mukavana vaikka siihen ei annettu mitään kipuun. Olihan sekin omalla tavalla kivulias mutta se oli ihan siedettävää kipua ja kun sai itse vaikuttaa ponnistamalla se tuntui jopa mukavalta.

 

Mitään traumoja ei kuitenkaan ole jäänyt ja kaikesta huolimatta olisin valmis uudelle kierrokselle vaikka heti . Kun vauva tuli ulos unohtu kaikki se ikävyys eikä mikään enään sattunut.

[Dacoit]

Ensimmäisestä synnytyksestä olen täällä kertonutkin, nyt on toinenkin takanapäin Tällä kertaa synnytys käynnistyi supistuksilla, joita kestin kotona ihmeen hyvin. Ne tuntuivat ensin menkkamaisena jomotuksena ja vatsan kovettumisena, ja äityivät sitten koko vatsan alueen kivuiksi.

 

Sairaalaan mentäessä olin 4cm auki, mutta puolen tunnin päästä jo täydet 10cm. Se puolituntinen oli kyllä kivulias, tunsin ehkä neljä ihan järkyttävää kipua aiheuttavaa supistusta, sellainen viiltävä, terävä kipu jossain sisällä eli ilmeisesti kohdunsuulla, ja viimeisestä kivulaasta meni myös vedet samalla ja tuli tarve ponnistaa. Muistan, että silmissäni sumeni ja kaikki yritykseni keskittyä vain hengittämiseen ja kivun kestämiseen olivat ihan turhia; olin melkein paniikin partaalla, sillä kipu yllätti kaikesta huolimatta.

 

Omaksi yllätykseksi ponnistusvaiheen supistukset eivät olleet kivuliaita lainkaan, vaan sellaisia kannustavia enemmänkin. Ponnistaminen kyllä sattui tuonne alakertaan ihan kivasti, tuntui kuin peppu räjähtäisi ja silti oli uskallettava ponnistaa Mitään kivunlievitystä en siis toisella kerralla saanut, en edes ilokaasua. No kotona oli jyväpussi, lasketaanko sitä?

 

Tikkauksen ajaksi sain puudutetta, enkä tuntenut kipua lainkaan. Olin pelännyt repeämiä synnytystä enemmän, ja olin peloissani kun kätilö alkoi puuduttaa. Pelotti, että sattuuko minua taas ja pelotti, että miten kävi. Ihan hyvi kuitenkin kävi.

 

Kolmatta synnytystä ei silti taida tulla, ei ainakaan ihan heti.

[Rozie]

Toinenkin synnytys tuntui, etenkin kun olin ollut jo pitkään 4cm auki ja kun supistukset sitten alkoivat, ne todella alkoivat! Sairaalaan lähdin hyvin pikaisesti ja hyvä niin!

 

Kivunlievityksenä sain ilokaasua, jota vetelin niin innolla että laatta lensi, enkä sen jälkeen halunnut enempää. Myös kohdunkaulan puudutteen pyysin heti saliin päästyäni, mutta se ei tainnut ehtiä vaikuttaa ollenkaan, kun poika oli jo maailmassa 14 minuuttia piikistä. Äänenkäyttöä kivunlievityksenä kokeilin ja totesin että sehän toimii! Äänenkäyttö ja salin kaapin saranan tuijottelu, siinäpä mun kivunlievitykset.

 

Synnytyksen kesto oli 2h33min ja viimeiset viisi senttiä aukesi vajaassa puolessa tunnissa. Ponnistaa ei tarvinnut kuin kahdesti, eikä tällä kertaa tarvittu tikkejäkään. Olin jopa jalkeilla ja seuraamassa siinä vaiheessa kun poikaa mittailtiin.

Edited June 15, 2011 by Rozie

[almukka]

Sanotaanko näin lyhyesti:

 

1.synnytys 14h ja salissa oltiin noin kuusi tuntia. Epiduraali piti isoimmat kivut poissa, mutta olin aika väsy synnytyksen jälkeen

 

2. synnytys vajaa 4h eikä mitään droppeja ehditty samaan (lukuunottamatta kohdunkaulanpuudutetta joka ei auttanut), synnytys eteni niin vauhdilla, parilla supistuksella avauduin 6 sentistä 10 senttiin ja se sattui! ponnistuamisen tarve oli kammottava ja kipu myös etenkin silloin vielä kun ei saanut ponnistaa. Mutta ponnistusvaihe kesti muutaman hassun minuutin ja kaikki oli ohi tosi nopeasti!

 

Yhteenvetona, mielummin ottaisin tuon lyhyemmän synnytyksen uudestaan, vaikka olikin paljon kivuliaampi. Eipä tarvinnut kauaa odotella tilanteen edistymistä.

[Hibi]

Ei se niin paha ollut. On kokemuksia useista migreeneistä jotka edenneet niin pitkälle että kipu on vienyt tajun joten ei tuo synnytys tuntunut siihen verrattuna yhtään pahalta. Nopea, repivä se oli ja sairaalaan tullessa suoraan ponnistamaan joten mitään apuja en saanut. En kokenut sitä niin pahana vaikka kätilöt päivittelivät että supstukset on nin tehokkaita ja tiheään että kivut on varmasti kaameat. Kun ei ole muusta kokemusta niin nillä mennään.

 

Itse en usko kipukynnysjuttuihin, mutta uskon kyllä että keho tuottaa omat puudutteet jos epiduraalia tms ei laiteta. Koin itse ainakin niin että helpotti loppua kohden.

[Mews]

No kyllähän se sattui. Mulla ehdottomasti supistukset oli se pahin juttu, ponnistusvaihe oli vaan epämiellyttävän tuntuista (tosin siihen sain paraservikaalipuudutuksen). Loppuakohden supistukset oli aika järkyttäviä, tuntu siltä kun alaselästä joku olis yrittäny katkaista selkärangan poikki. Kuitenkin ilman epiduraalia pärjäsi, piti vaan osata heittäytyä kivun mukaan, hengittää ja antaa vaan sattua, eikä yrittää laittaa kipua vastaan naama irveessä.

 

Ilokaasu ei poistanut kipua mulla, mutta olipahan sentään hauskaa supistusten välissä Muutenkin aika meni tosi nopeaa, ja varsinkin ponnistusvaiheessa ajantaju meni ihan täysin. Tuntui kun ponnistusvaihe olis kestänyt sen 5min, vaikka oikeasti se kesti 18 min.

[Salia]

Supistukset sattui ihan helkkaristi siirtymävaiheessa, onneks tuo vaihe ei kestänyt kauaa. Ponnistuskipu ei ollut paha (ei tullut repeämiä). Ei ollut lääkkeellistä kivunlievitystä mutta altaassa ponnistin ja vesi lievitti tehokkaasti.

[silvis]

Itse en pidä, että synnytys olisi sattunut niin paljon kuin pelkäsin. Toki supparit kyllä oli kivuliaita ja siinävaiheessa kun ei tiennyt mitenpäin olisi sainkin jo kivunlievitystä. Ponnistusvaihe ei kyllä ollut mitenkään traumaattinen, kivuliainta oli puudutus kun välilihaa leikatttiin.

[sussu79]

Sattu niin saatanasti.

No ei, kyllä se sattu oikeesti toooooooooooooooooosi paljon eikä sellasta kipua tule mistään muusta.

Mulla tuntu siltä että selkäranka murenee.

Amme autto siihen asti kun autto.

Sitten autto tens ja ilokaasu siihen asti kun autto.

Sitten otinkin epiduraalin ja nukahdin siihen kun kivut katos.

 

Nopeesti kyllä noi kivut unohti, eikä niitä edes nyt muista todellisina viakka kuinka koittaa muistella.

Poika kohta 8kk ja nyt jo uutta yritetään.

[Magenta]

Sattuhan se, muttei niin paljon, kun pelkäsin. Supistukset oli kamalia, enkä saanut mitään kivunlievitystä, kun ei enää ehditty (tutkittaessa olin 8 cm auki), mutta nekin oli sit vaan pakko kestää ja kun ilokaasusta tuli paha olo, niin sitäkään en sit enää halunnut. Ponnistusvaihe ei ollut mun mielestä paha, kun ne supistukset sai suunnattua siihen ponnistamiseen, eikä pään syntyminenkään sattunut niin paljoa, kuin kuvittelin, vähän kiristi.

[jenpfi]

Sattuhan se. Tens, keinutuoli ja suihku autto pitkään (en päässy ammeeseen, kun tulehdusarvot oli koholla), jonka jälkeen kokeilin ilokaasua mutta siitä meni vaan pää sekaisin eikä auttanut kipuihin. Epiduraalin sain kun avautuminen oli kestänyt n. 20h. Olin vasta 3,5cm auki ja jo ihan totaalisen väsynyt koko ajan kipeytyvistä suppareista. Siitä meni vielä 12h ennen kuin poika oli maailmassa, joten en usko että olisin jaksanut ilman epin tuomaa levähdystaukoa. Viimeisen epin jälkeen avautuminen tapahtui kuitenki niin nopeasti, että epi vaikutti vielä ponnistaessa enkä tuntenut suppareita. Mutta ponnistusvaiheessakin kipua enemmän hommaa haittasi väsymys ja tuo kun en tuntenut supistuksia. Punnertaa sainkin sitten reilun tunnin ennenkuin poika pullahti maailmaan.