Omana

Kuinka paljon se sattui?

547 posts in this topic

Kun supistukset alkoivat pikkuhiljaa ilmaantua olin ihan että jännää tästä tää nyt alkaa. Valvoin melkein koko yön ja aamulla katselin sinkkuelämän ensimäistä tuotantokautta sängyllä ja välillä rauhallisesti ilmoitin miehelleni, joka istui koneella tekemässä töitä että "Nyt". Ja ajattelin pikkuisen pienessä ensisynnyttäjän päässäni että "mitä ne kaikki aina valittaa. Hyvinhän tähän supisteluun aste asteelta tottuu. Olisikohan mulla tavallista korkeampi kipukynnys" Lopulta kipu tuntui todella siltä kun kuukautiset kertaa miljoona ja paheni vain. Yksi asia mistä yllätyin oli että ajattelin aina että kokisin jotain ponnistuskipumaisempaa tuskaa supistusvaiheessa, mutta ei pelkkää aaltoilevaa kuukautiskipua. No homma jatkui näin aika pitkään kunnes en voinut enää katsoa yhtään kitisevää sinkkua ja jokainen "Nyt" muuttui matalammaksi tai "Nyt, NYT!. Kauanko? Merkkaa johonkin". Sitten yritin kävellä meidän parkettia pilalle. Kipujen kasvaessa etsin sopivan kiintopisteen kummastakin päästä kävelyreittiäni ja kävelin hieman lisää. Ei ollut nälkä ja inhosin mennä vessaan koska pöntölle istuessa supisti ja aina noustessa supisti.Huutelin suihkusta poikaystävälleni välillä että "Nyt". Sitten oli pakko tulla pois suihkusta koska supistusten väli kasvoi liikaa. Sitten soitettiin sairaalaan ja ne sanoi että ei vielä kannata tulla. No halusin jokatapauskessa mennä, koska ensisynnyttäjän hermot ei enää malttaneet.

 

Autoon meno supistuskipujen kanssa sujui seuraavasti. Supistus yksi on ohi....puuhpuuhpuuhpuuh..puuuuh...NYT. Sitten piti äkkiä löytää jalat että saa ne tungettua lenkakreihin takki päälle laukku olalle ja oven eteen seisomaan. Supistus kaksi...puuhpuuhpuuhpuuuuuuh....Sitten hissiin ja autolle ja autossa äkkiä valua istumaan. Supistus kolme...puuhpuuhpuuh...Kivusta jälleen mainitakseni ei vielä sattunut niin paljoa ettenkö olisi kerinnyt miettiä miltä mahdoin näyttää liikennevaloissa.

 

Sairaalassa taas kävelyä. Minulle kyllä tarjottiin jotain helpottavaa piikkiä, mutta se saattaisi hidastaa suppareita joten kieltäydyin ja sain semmoisen lämmitettävän vesipussin. Sitten kävelin sivuhuoneessa ja kattelin telkkaria ja puhisin. Tässä vaiheessa sattui joka ihan kiitettävästi, mutta lämmin vielä auttoi. Loikoilin ja pyörin sohvalla kuin tuskainen hylje. Lopulta olin vielä vähän aikaa kiinni monitoreissa ja harrastin ahkerasti vielä kävelyä kunnes ne lopulta pisti meidät kotiin.

 

Automatka kotiin oli todella inhottava. Autoon pääseminen oli jo oma ponnistuksensa. Kotiovella taas puuh,autosta,puuh,hissi ja puuh, kotiovi. Sitten taas suihkuun.

Kipua oli jo senverran paljon etten pystynyt nukkumaan vaikka olin valvonut koko yön. Ei estänyt minua kuitenkaan nukahtelemasta niiksi muutamksi kivuttomiksi minuuteiksi. Lopulta kyllästyin säpsähtelemän kipuun. Eikä siitä vesipussisstakaan herunut enää iloa. Istuin suihkussa, mutta ei se suihkukaan enää juuri auttanut. Lopulta puhisin jo hieman väkivaltaiseksi ja saatoin siinä hieman tahattomasti pärskiäkkin.

 

Sitten takaisin sairaalaan. Eteinen,hissi ja auto systeemini oli jo järkkynyt, koska sain ekan supparin ovella ja toisen hississä ja kolmannen auton ovella.Niin siitä kivusta Roikuin auton siinä ihme käsikahva hässäkässä ja yritin repiä sitä irti kun muutakaan en tuskiltani keksinyt. Minua ei kiinnostanut miltä näytin liikennevaloissa, eikä pitäisikö kertoa sukulaisille että synnytys on alkanut! Sairaalassa ihmetteli että jaksoin olla niin pitkään kotona ja minä ihmettelin kuinka kauan minun pitää vielä kävellä sivuhuoneessa. No ei enää. Vaan pääsin synnärille kävelemään. Minulle ehdotettiin joko allasta tai ilokaasua. Halusin altaaseen. Typerää. Roikuin altaan reunasta yli tuskaisena, tutisevana ja järkyttävän väsyneenä. Puristin poikaystävääni kädestä ja halusin samantien pois altaasta koska enää mikään asento ei ollut hyvä ja kaikki sattui aivan kamalasti. Minulla oli vaikeuksia kivuiltani jopa ehtiä vessaan. Enkä ehtinytkään.

 

No siinä sitten seison ja puristin poikaystävääni välillä käsistä ja välillä rinnuksista ja puuskustin rajusti/ankarasti. Sitten vihdoinkin ilokaasua. Olisi pitänyt suostua siihen heti. Helpotti heti senverran että jaksoin jopa vitsailla ja hymyillä kun poikaystäväni otti minusta ja kaasumaskista kuvan. Siinä sitten tyytyväisenä puhisin ja hengittelin kipuja pois. Sitten vedet puhkaistiin ja saliin lappasi hoitohenkilökuntaa ihanine helpottavine pistoksineen. Niin ja se epiduraalin pistokipu...pyh. Verikokeenkin ottaminen nipistää enemmän. Sitten sain istua pöllyissä tyytyväisenä tunnin verran ei kipua, ei mitään, nada! Hoitaja kyseli että onko sellainen paine että laskisin alleni. Mietin että tarkoittaa varmaan sitä kun jotku synnyttäjät laskee ponnistusvaiheessa alleen. Tunnin jälkeen kipu palasi paineena. Tuntui kun olisin aikeissa laskea alleni. Sattui kamalasti mutta halusin kuitenkin yrittää käydä vielä vessassa. En millään kestänyt ajastusta että tuhrisin alleni. Supistukset olivat jo aivan kamalia ja halusin heti vessasta takaisin sängylle. Allelaskemiskipu ja paine olivat siis ponnistuspaineita. Kipu oli siis muuttunut alloista todella kovaksi paineeksi. Lopulta en voinut uskoa kun käskettiin ponnisttaa että nytkö jo!

 

Sitten ponnistuskipujen, väsymyksen ja kätilöiden keskellä en enää kestänyt vaan huusin niin lujaa kun vain olen ikinä huutanut. En vain yksinkertaisesti mahtanut muuta. Kätilökin käski säästä energiaa ponnistamiseen. En huutanut/kirkunut Kuin muutaman kerran sitten se oli siinä, pois systeemistä ja jaksoin taas keskittyä ponnistamiseen. Henkeä sai kyllä haukkoa ja viimeisiä voimia kaivaa. Onneksi viimeiset supparit oli lopulta niin vahvoja että ei tarvinnut paljoa ponnistella. Au.

 

Sitten sain puuduttavavaa spraytä tikkien ompeluun, vaikka sanoin että ei tunnu enää missään vaikka jättäisitte senkin pois. Sitten jaksoin jo kipiittää itse suihkuun ja iltpalalle. Täysin tietämättömänä siitä että rankin/ihanin vaihe on vasta edessä ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Supistukset sattuivat paljon, sitä kipua ei osaa kuvailla, mikään muu ei ole sellaista. En kuitenkaan missään vaiheessa pelännyt kuolevani, koska mulla on aika korkea kipukynnys. :girl_smile:

Epiduraali auttoi tosi tehokkaasti kipuihin, vaikka sen ottaminen pelotti. Ponnistusvaihe ei hirveästi sattunut, tietysti olihan se ponnistaminen vähän "erikoista".. :girl_wink:

En kuitenkaan missään vaiheessa huutanut tai kirkunut, keskityin vain vauvan ulossaamiseen. Välillä tosin iski epätoivo, että tuleeko se ulos vai ei...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuntuu jotenkin brassailulta, mutta mun synnytykset on olleet lähes kivuttomia. Ainoa vaihe jossa on sattunut on ollut supistusvaihe. Ja kyllähän se sattui, muttei se nyt mitään ylipääsemätöntä todellakaan ollut ja kun sain ilokaasua eivät supistuksetkaan oikeastaan enää tuntuneet kovin kummoisilta.

 

Ponnistusvaiheessa en esikoisen kohdalla tuntenut mitään koska epiduraali oli edelleen niin voimakkaana päällä (tyttö syntyi todella nopeasti). Luulen, että tää kivuttomuus oli myös sen ansiota, että sanoin kätilölle olevani valmis ottamaan kaiken mahdollisen kivunlievityksen. En edelleenkään tiedä mitä kaikkea sitten sain (vaikka kai ne siinä synnytyskertomuksessa mainitaan). Onnekseni sain siis molemmilla kerroilla todella kokeneet kätilöt jotka tiesivät tarkalleen millä kivut saa pois. Synnytykset olivat myös niin nopeita, ettei kätilö ehtinyt vaihtua kummassakaan.

 

Tuntuu tosiaan vähän hassulta miten vähän oikeastaan tiedän omista synnytyksistäni, mutta kun kaikki meni niin helposti ja mallikkaasti, en ole oikeastaan jaksanut asiaan palata. Kun laitoksella kysyttiin arvosanaa synnytyksistä, sanoin vaan, että täydet kympit oli, enkä kokenut sen kummemmin tarvetta keskustella aiheesta. Vähän kyllä jännittää mitä mahdollisen kolmosen kohdalla tapahtuu...kun on näin helpolla päässyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh huh... pitikö käydä lukemassa näitä tarinoita *koputtaa päätään* :D :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattuihan se, mutta ei mitenkään kohtuuttomasti. Kalvojen puhkaisuun asti pärjäsin ihan kivasti ilokaasulla, synnytyslaululla, miehen hieronnalla, liikkeellä, suihkulla ja ammeella. Kalvojen puhkaisun jälkeen ehti tulla muutama tosi kova supistus jotka oli aika infernaalisia, mutta niissä pahempaa oli se että tulivat ihan päällekkäin ilman taukoja. Sitten sainkin epiduraalin, joka vaikutti vielä ponnistaessa, ponnistusvaiheesta en muista kovin kovaa kipua, vain ne kirpaisut joiden oletan olleen nirhaumia kudoksissa. 7 tikkiä, että ei mitään isoja nirheitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ilmeisesti ainakaan liikaa, tai edes tarpeeksi, kun voisin ihan milloin tahansa mennä uudelleen. Koukussa synnytykseen. :lol::wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ilmeisesti ainakaan liikaa, tai edes tarpeeksi, kun voisin ihan milloin tahansa mennä uudelleen. Koukussa synnytykseen. :lol::wub:

 

Mulla ihan sama lipsrsealed.gif Sanoin kätilöllekin, että jos tää on tällaista voin tulla vaikka joka päivä synnyttämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma kokemukseni on vähän toisenlainen kuin muiden. Näin jälkeenpäin ajatellen supistukset eivät olleet yhtään niin kipeitä kuin ponnistaminen. Supistuksiin sain epiduraalin 5 cm kohdalla ja 6 cm alkoi kova ponnistamisen tarve. Eri asentoja tähän kokeiltiin ja lopulta 25 minuutissa avauiduin täysin auki tilanteeseen. Ponnistusvaiheeseen sain pudendaalipuudutuksen, josta oli varmaasti jotain apua. Silti koin, että ponnistaminen oli kamalaa. Ekan 30 min yritin kaikin keinoin laittaa ponnistuksen tunnetta vastaan (kylkiasennossa), lopulta kun sain rohkeuden ponnistaa oli homma onneksi ohi 30 min. Pituuteen vaikutti myös olemattomat supistukset (nukahdin supistusten välilla :girl_to_take_umbrage2:).

Toista haaveilessa ehkä pieni synnytyspelko kytee, juurikin tuota ponnistamista kohtaan. Onneks yleensä toisen kohdalla ponnistaminen menee PALJON nopeammin, joten ehkä sitä uskaltaisi :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekassa synnytyksessä olin 7 cm auki sairaalaan tullessa ja kipu oli kamalaa. Jatkoin siitä silti vain ilokaasun voimin, kunnes 9cm kohdalla halusin ja sain spinaalin, joka auttoikin kivasti jonkin aikaa. Ponnistamisen tarvetta en oikein tuntenut ja ponnistamisvaihe menikin sitten aika mönkään. Tyttö syntyi lopulta imukupin avustuksella "väärässä" tarjonnassa ja napanuora kaulan ympärillä. Se uloskiskominen oli järkkyä.

 

Tokassa en sitten edellisen kokemuksen perusteella halunnut puudutusta ja menin vaan ilokaasulla. Synnytys eteni tosi hyvin ja ponnistusvaihekin meni hienosti, mutta kipukokemuksena tämäkin oli karmaiseva :grin:. Palautuminen oli kuitenkin huomattavasti nopeampaa, joten en kadu. Jos vielä menisin joskus synnyttämään, niin en kyllä tiedä mitä kivunlievitystä haluaisin... :girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin tiedät miltä alapäässä tuntuu vauvan pään tullessa ulos:

 

Avaa suusi niin auki kun saat. Revi käsilläsi suupieliäsi auki. Niin, ja se sattuu vielä enemmän kuin tämä. Eppari auttaa vauvan päätä tulemaan ulos jos paikat on liian tiukat.

 

Mihin mä oon taas pääni pistänyt... :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua kiinnostaa, voisiko sattua ensi kerralla vähemmän, jos synnytystä ei täydy käynnistää? Sattui siis todella paljon käynnistetty synnytys. Oli rajua ja jo kun olin 3-4 cm auki, niin sain epiduraalin. Tosin siitä se sit etenikin tosi nopeasti. Ponnistusvaiheen kivusta en muista enää mitään, kun en enää siinä vaiheessa keskittynyt kipuun vaan synnyttämiseen :D Joo ja kaikesta huolimatta voisin synnyttää uudestaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Legendat sanovat, että synnytyksen käynnistys lisäisi supparien kipeyttä, mutta itse en ole nähnyt tästä mitään varsinaista dataa, vaan tuntuu lähinnä siltä, että ne käynnistetyt synnytykset jotka ovat olleet kipeitä lasketaan käynnistyksen syyksi, ilman että huomioidaan laskuissa sen paremmin ei-käynnistettyjä tosi kipeitä synnytyksiä kuin käynnistettyjä ihan siedettäviäkään. girl_haha.gif

 

Mutta lohdutuksena se, että siitä, että eka synnytys on ollut kipeä, käynnistettynä tai ei, ei mitenkään välttämättä seuraa, että toinenkin on. Monille (joskaan ei kaikille) ensisynnytys on se kipein.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla käynnistetty oli kaikista pahin (eikä kenenkään hallinnassa..). Mutta ei kovin paha sekään. Sattuihan se ulostulovaihe ilman mitään puudutuksia aika paljon, mutta vain hetken. Menisin vielä neljännenkin kerran ;).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se oli jotain ihan hirveetä se kipu. Kamalinta oli se ulostulo kun musta tuntuu, että mä oikein tunsin kuinka mä repesin.

Synnytyksen jälkeen vannoin, että ei enää koskaan ikinä, mutta ihan kun mulla olis nyt mieli vähän muuttunu.. :D siitä kivusta huolimatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Legendat sanovat, että synnytyksen käynnistys lisäisi supparien kipeyttä, mutta itse en ole nähnyt tästä mitään varsinaista dataa, vaan tuntuu lähinnä siltä, että ne käynnistetyt synnytykset jotka ovat olleet kipeitä lasketaan käynnistyksen syyksi, ilman että huomioidaan laskuissa sen paremmin ei-käynnistettyjä tosi kipeitä synnytyksiä kuin käynnistettyjä ihan siedettäviäkään. girl_haha.gif

 

Mutta lohdutuksena se, että siitä, että eka synnytys on ollut kipeä, käynnistettynä tai ei, ei mitenkään välttämättä seuraa, että toinenkin on. Monille (joskaan ei kaikille) ensisynnytys on se kipein.

 

Minulle puolestaan kätilö sanoi, että käynnistettynä supistukset ovat yleensä aina kipeämpiä, koska alkavat heti täysillä, joten keho ei "ehdi" mukaan. Että luonnollisesti alkavassa synnytyksessä alkaa keho erittää endorfiiniä(?), joka lievittää kipua. Itselläni ei ole vertailukohtaa, olen synnyttänyt vain kerran ja käynnistettynä ja itselläni supparit alkoi just heti kymppinä (käytettäessä kipuasteikkoa 1-10). Lisäksi kaikki minun tuttuni, joilla on vertailukohtaa, ovat olleet sitä mieltä, että käynnistetty on ollu kipein.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos olisin päässyt ponnistamaan heti avautumisvaiheen jälkeen, niin sanoisin ettei synnyttäminen nyt niin paljon satu.

 

Avautumisvaihe meni tosi nopeasti, reilussa parissa tunnissa ja olin kyllä kipeä, mutta vähemmän se sattui kuin normi menkkakivut. Mitään lääkkeitä en saanut tässä vaiheessa, olin vain lämpimässä suihkussa. Jos olisin ollut kotona, en olisi tajunnut lähteä sairaalaan ennen kuin olisin ollut täysin auki.

 

Ponnistusvaihe ei myöskään ollut niin kivulias. Ponnistaminen helpotti kipua todella paljon.

 

Mutta se noiden välinen aika, kun odoteltiin lapsen laskeutumista (=yli puolet koko synnytyksen kestosta). :girl_impossible: Se sattui! :wacko:

 

Tosin mulla on kokemusta vain käynnistetystä synnytyksestä, joka oli suht lyhyt ensisynnyttäjälle. Se että synnytys oli ohi nopeasti, helpotti varmasti tuota kivun tuntemusta ( :lol: kyselin kätilöltä synnyttäessä, että kuinka kauan vielä. Kipu oli helpompi kestää, kun hän sanoi että tunnin sisällä syntyy). Jos olisin joutunut kärvistelemään noissa avautumiskivuissa puoli vuorokautta tai jopa pidempään, sanoisin että sattui tosi paljon. Nyt avautumisvaihe oli ohi jo ennen kuin ehdin edes tajuta synnytyksen alkaneen.

 

Seuraavan kohdalla onneksi paikat on jo kai sen verran venähtäneet, että lapsi pääsisi laskeutumaan paremmin. Mulla tuo eka kesti ensimmäisistä suppareista laskettuna 6h30min, josta odottelua oli melkein neljä tuntia. Ilman tuota laskeutumisen odottelua synnytys olisi ollut ohi alle kolmessa tunnissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla synnytys oli ensisynnyttäjäksi melko nopea eli poika syntyi noin 8h kuluttua supistusten alkamisesta. Avautumisvaiheessa ei ollut mitenkään ihan kauheat kivut ja epiduraalinkin sain kun olin muistaakseni avautunut noin 5cm, joka vei kivut kokonaan pois. Sen sijaan yli tunnin kestänyt ponnistusvaihe oli kyllä aivan hirveetä kun epiduraali ei enää vaikuttanut ja oli ihan kauheat kivut. Mutta pitää olla tyytyväinen että selvisi synnytyksestä ajallisesti noin helpolla kun koko homma oli aika nopeasti ohitse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen myös kuullut tuota, että käynnistetyissä synnytyksissä supistukset olisivat voimakkaampia ja kivuliaampia kuin luonnollisesti käynnistyvässä.

 

Mun mielestä synnytyskipu oli sillä tavalla jännää, että vaikka supistukset olivat tosi kipeitä, voimakkaita ja sietämättömiä, niin supistusten välissä (sen vajaan minuutin) olin kivuton ja pystyin rentoutumaan tosi hyvin ennen seuraavaa h*lvettiä. Mä en ikinä suunnitellut synnyttäväni luomuna, mutta niin vain siihen pystyin kahdesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen synnytyksestä voin vain sanoa, etten kokenut tuntevani sitä terävintä kipua epiduraalin vuoksi joka vähän vaikutti vielä ponnistusvaiheessakin. Mä halusin sen jo siinä vaiheessa kun supistukset tuntui suht kipeiltä, mutta siedettäviltä, tiesin niiden kuitenkin pahenevan.

 

Mutta toisen kohdalla kaikki kävi niin nopeasti. Kotona supistukset alkoi jo päivällä, ne oli sellaisia menkkajomoja, mutta niitä tuli noin tunnin ja reilun välein. Illalla niissä alkoi olla jo sen verran voimaa, että lähdettiin sairaalaan. Sielläkin olivat kuitenkin aina viimeisiin asti sellaisia, että pärjäsin ilman kivunlievitystä. Mulle kyllä laitettiin kohdunkaulanpuudute, mutta en kokenut saavani siitä mitään apua. Kaikki kävi kuitenkin hyvin nopeasti ja sairaalassa oltiin se 1,5 tuntia, kunnes vauva syntyi. Rehellisesti voin sanoa, että ne kaksi vihoviimeistä supistusta ennen ponnistusvaihetta oli aivan helvettiä! Niillä kahdella taisin avautua ne kaksi viimeistä senttiäkin. Mutta onneksi niitä supistuksia tosin tuli loppuun asti tosi harvoin, 5-10 minuutin välein, mutta joka kerta mä tunsin kuinka vauva "valui" alaspäin. Ja aivan erilailla tunsi sen ponnistamisen tarpeen kuin esikoisen kanssa jolloin oli se epiduraali. Mutta vaikka se sattuikin enemmän, silti ottaisin mielummin uudestaan samanlaisen synnytyksen kuin tuon 14h kestäneen esikoisen synnytyksen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mun mielestä synnytyskipu oli sillä tavalla jännää, että vaikka supistukset olivat tosi kipeitä, voimakkaita ja sietämättömiä, niin supistusten välissä (sen vajaan minuutin) olin kivuton ja pystyin rentoutumaan tosi hyvin ennen seuraavaa h*lvettiä.

 

Joo, mulla oli kans taivas ja helvetti vuorotellen. Vedin tuskaani niin paljon ilokaasua, että olin ihan pöllyssä ja aina supistusten välillä tuntui vaan se taivallinen endorfiini- ja ilokaasukänni :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omalla kohdallani sattui yllättävän vähän. Olin varautunut paljon pahempaan. Käytössä oli ilokaasu ja epiduraali. Ennen epiduraalia kivut oli melkoiset, mutta ilokaasu"kännissä" en siitä juurikaan tajunnut. Epiduraali vei sitten kivut mennessään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä se sattui, onneksi en muista enää näin kohta neljän vuoden jälkeen miten paljon. Aika kultaa muistot, ja jos vielä lapsia haluaisin, ei synnytyskipu mikään este olisi. :) Kipuja helpottamassa oli epiduraali ja ilokaasu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luulin että se sattuisi aivan tajuttomasti, mutta pyhitetty olkoon epiduraali. Sen jälkeen sanoisin synnytykseni olleen kivuton.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minulle puolestaan kätilö sanoi, että käynnistettynä supistukset ovat yleensä aina kipeämpiä, koska alkavat heti täysillä, joten keho ei "ehdi" mukaan. Että luonnollisesti alkavassa synnytyksessä alkaa keho erittää endorfiiniä(?), joka lievittää kipua. Itselläni ei ole vertailukohtaa, olen synnyttänyt vain kerran ja käynnistettynä ja itselläni supparit alkoi just heti kymppinä (käytettäessä kipuasteikkoa 1-10). Lisäksi kaikki minun tuttuni, joilla on vertailukohtaa, ovat olleet sitä mieltä, että käynnistetty on ollu kipein.

Kommentoin aika vanhaan, mutta menköön. Itselläni ei sillä lailla tule olemaan vertailukohtaa, koska käynnistetty synnytys oli ensimmäinen jonka pitäisi jo sinällään olla kipeämpi ja tää toinen jää toivottavasti viimeiseksi, että sikäli en osaa koskaan sanoa. Pitäisi olla ne kolmas ja neljäs ja eri tavalla alkaneita vähintään. ;)

 

Mutta arvaan että tohon käynnistysjuttuun vaikuttaa sekin miten käynnistetään. Itsehän en kokenut, että käynnistetty synnytys olisi kuulemiini juttuihin verrattuna ollut erityisen kivulias, vaikka olihan se kohdunsuulta tuleva kipu ihan älytöntä välillä. Mutta toisaalta omalla kohdallani se käynnistely oli aika hidasta, että ekasta cytotecista meni yli puoli vuorokautta ennen kuin supistukset selvästi alkoi ja yli vuorokausi siihen että olin salissa, ja oksitosiinitippaa ei laitettu lainkaan ennen kuin epiduraalin takia (eli vaiheessa jossa olisi laitettu vaikka olisi luonnostaankin käynnistynyt). Ja olin myös jo ihan lähellä laskettua aikaa. Eli uskon kyllä että keho sillä lailla kyllä "ehti mukaan" siinä missä normisti alkaneessakin synnytyksessä. Tilanne olisi varmaan voinut olla hyvinkin erilainen jos olisi pitänyt jostain syystä (oma tai salin tilanne :)) käynnistää tosi vauhdilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui se, ihan todella. Kuitenkaan se kipu ei ollut mulla sellaista että olisin luullut kuolevani. Ajattelin synnytyksessäkin, että muhun on sattunut enemmän kun luu on murtunut tai hammasta on paikattu. :grin: Ehkä se johtuu siitä, että kipu alkoi lievempänä ja sitten vahvistui pikkuhiljaa synnytyksen edetessä. Supistuskivut olivat pahimmillaan kalvojen puhkaisun jälkeen (jota ennen olin kärvistellyt kunnon supistusten kanssa jo 17 tuntia...), ja sitä kesti noin tunnin ennen kuin sain aloittaa ponnistamisen. Ponnistusvaiheessa kipu helpotti ihan merkittävästi, ja oli vaan mahtavaa päästä tekemään jotain sen tuntikausien odottelun jälkeen!

 

Sain epiduraalin viitisen tuntia ennen kalvojen puhkaisua. Se ei vienyt supistuskipua pois, harmi kyllä, mutta auttoi kroppaani rentoutumaan supistusten välissä, jolloin avautuminenkin jatkui siitä viidestä sentistä eteenpäin...

 

Kaikista eniten muhun kuitenkin sattui 3-4 tuntia synnytyksen jälkeen, kun emättimeeni synnytyksen / epparin(?) seurauksena tullut hematooma eli verenpurkauma alkoi oireilla. Pääsin sitten samalla rahalla testaamaan myös Taysin leikkaussalin, kun kohdunsuun läheltä kudoksesta tyhjennettiin 300ml verta. Auts. Se kipu oli hurjaa, paljon pahempaa kuin synnytyskipu. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now