Omana

Kuinka paljon se sattui?

547 posts in this topic

No sattui, enemmän kuin mikään koskaan ikinä. Vedet meni kello 02.00, supparit alkoi kello 2.30 (joo, ja ne ennakoivat, ei oo suppareita nähnytkään "oikeisiin" verrattuna!!), vajaassa tunnissa tiheni minuutin välein tuleviksi. Sairaalaan onnistuttiin pääsemään kello 4, kun lopulta sain revittyä itteni väkisin kotoo suihkusta autoon, epiduraalin sain kello 5, ja sitten.....Aaah. Autuus. Tuolloin auki 4 cm, kivuttomasti puudutuksessa loppuun avautuminen ad 10cm, jonka jälkeen ponnistus, joka oli taas tuskaa...Se painontunne!!!

Mutta.....kun vauvan saa mahan päälle, on se kaiken arvosta :D

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kyllähän se sattuu ja lujaa. Yhden synnytyksen kokemuksella siis. Olin ihan varma, että kuolen siihen paikkaan, kunnes antoivat epiduraalin.. (Synnytys oli pitkä ja jouduttiin lopuksi vauhdittamaan tipalla, joten liekö niillä vaikutusta ollut synnytyksen rajuuteen. Epiduraalia ei voitu antaa kovin aikaisin, sillä paikat eivät olleet tarpeeksi auki, vaikka kolmatta vuorokautta oli supistellut.. Plöööh.)

 

Mun äidillä on takana kolme synnytystä. Mun synnytys kuulema on ollut jotain ihan hirveää. Veljen synnytys sujui nopeasti ja helposti. Kivutkin olivat lievemmät kuin menkkakivut...

 

 

Kaksi synnytystä takana ja jos noita vertaa keskenään, niin eroa oli kuin yöllä ja päivällä.

Eka synnytystä kuvaisin kouluarvosanalla (kivun ja muun hankaluuden määrää) 9½ kun taas toinen synnytys olis 5 luokkaa.

 

Tää toinen synnytys oli nopea ja helppo, ponnistusvaihekkin lähes kivuton. (Kivunlievitystäkään en ehtinyt saada...) Avautumisvaiheessa supisteli tosi tiheästi, mutta jotenkin mulla on tosi hyvä fiilis tuosta synnytyksestä.

Kävelemään ja istumaankin pystyi heti, eikä repeämiä tullut.

Edited by HelmiQ

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää on ihan OT mutta täytyy itse paljon kokeneena sanoa että synnytys kyllä sattuu, mut erilailla kuin jokin muu kipu. Pahempia kipuja on olemassa... Mua itseä helpotti ajatus (varsinkin silloin kun sietämättömät hermosäryt jalassa 6kk ajan pojan synnytyksestä valvotti öisin) että kipu on vain tunne. Itse se kipu ei tapa....

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mutta siis jos sattui hirveästi niin onko se kuitenkin vaan välillä vai eikö siinä suppareiden välissäkään pääse kivuista? Yritän tässä vielä kaunistella viime metreillä. :unsure:

 

 

Kyllä mulla oli loppuun asti tauot supistuksissa, ponnistusvaiheessakin oli kivuttomia taukoja. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuten täällä on jo moni todennut, tottakai se sattui. Etukäteen ajattelin, että en varmaan edes osaa kuvitella että miten paljon se sattuukaan, joten vähän hirvitti, että kestänkö sitten sitä kipua ollenkaan. Sen takia olikin yllätys että ei ne supistukset nyt NIIIN pahoja olleet. Ainakaan aluksi. Supistusten välissä olin ihan että no eihän tuo nyt vielä paha ollut, kyllä mä kestän ja jaksan ihan hyvin. Supparin päällä ollessa oli sit aina vähän toinen mieli... :rolleyes: Mutta sitten kun muuttuivat aika tosi kivuliaiksi niin ei tarvinnut paljon miettiä et lähdettäskö tästä sairaalaan kivunlievityksen äärelle.

 

Mun mielestä epiduraali ei ollut mikään "taivas, onni ja autuus aukes"-kokemus, olin kuullut siitä niin paljon positiivista etukäteen että olin vähän pettynyt kun ei se nyt niin autuasta oloa tehnytkään. Mutta siinä oli se hyvä puoli, että sain vähän levähtää ja pötköttää jopa suppareitten aikana, mitä en ollut voinut tehdä siihen mennessä ollenkaan. Mun oli aivan pakko päästä pystyyn supistuksen tullen. Lisäksi supistukset tuntuivat erilailla epiduraalin laittamisen jälkeen, joten se oli ihan kivaa vaihtelua ettei koko ajan sattunut samaan paikkaan. Sitten alkoi "ponnistuttaa" tai siis vauvan pää alkoi painaa ja lähinnä mun teki mieli vessaan kakkoshädälle! Siinä vaiheessa ruikutin lisää ihan mitä vaan kipulääkettä, mutta kätilö oli oikeassa; ponnistaminen vei kivun kaikista parhaiten pois. Ja kohtuu nopeaan se vauva sit syntyikin ja siihenhän se tuska sitten sillä erää loppui! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Supistusten välissä olin ihan että no eihän tuo nyt vielä paha ollut, kyllä mä kestän ja jaksan ihan hyvin. Supparin päällä ollessa oli sit aina vähän toinen mieli... :rolleyes:

 

 

Totta! :lol: Mä supistusten väleissä kotona olin ihan että eihän tästä mihinkään lähdetä, sitten tuli supistus - KYLLÄ MUUTEN LÄHDETÄÄN! :lol: Ja taas välissä mietin että lähdettäiskö.. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytys oli paljon helpompi, mitä alunperin ajattelin. Supistukset tuntuivat lähinnä kovilta vatsanväänteiltä, lopuksi kovemmat toki jopa sattuivatkin. Epiduraali ei juurikaan vaikuttanut minuun ja ilokaasusta meni vain nuppi sekaisin. Olin kuitenkin koko ajan positiivisella mielin ja odotin jo syntymää. Mitään huutoa ja kiroilua ei meidän huoneesta kuulunut. Uskon, että jos puhutaan normaalista synnytyksestä, niin omasta asenteesta on paljon kiinni. Kyseessähän on luonnon määräämä tapahtuma ja kroppa kyllä tietää, mitä tehdä. Itsellä ainakin kätilöt vain avustivat ja oma kroppa (jolla en tiennyt olevan tuollaisia taitoja) hoiti homman. Missään vaiheessa en uskonut kuolevani, kipu oli hallittavissa. Ponnistin tunnin ja se oli kyllä aika pitkä aika, meinasi voimat loppua. Mutta tsemppauksen ja tahdonvoiman avulla siitä mentiin. Lapsi oli iso ja isopäinen, piti vähän leikelläkin.

 

Kokonaisuutena tosi positiivinen kokemus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^On omasta päästäkin kiinni, mutta muistetaan kuitenkin että ihmisillä on erilainen kipukynnys ja samankin henkilön synnytykset voivat olla erilaisia. Myös mitä mä olen kuunnellut muiden juttuja synnytyksistä, tavat jolla kuvailevat synnytystä tai synnytyskipuja, eivät läheskään aina tunnu ollenkaan tutuilta. On tuntunut siis aivan eri paikassa ja aivan erilaiselta - joten kokemus on todellakin yksilöllinen.

 

Minun synnytyksessäni ei MIKÄÄN muistuttanut vatsanväänteitä eikä kuukautiskipuja, eivätkä ne tuntuneet selässä tai reisissä, kuten useat ovat kuvailleet omia tuntojaan. Ne oikeat supistukset olivat alusta asti teräviä puukoniskuja ja tuntuivat vain ja ainoastaan yhdessä pisteessä, eli oisko ollut sitten kohdunsuulla.

 

En nyt tiedä oliko tässä pointtia. :lol: Kuolevani en tuntenut eikä tainnut tulla ees hiki. Ponnistusvaihe on jäänyt mieleen ihan superinhottavana, muuten synnytys oli ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites
^On omasta päästäkin kiinni, mutta muistetaan kuitenkin että ihmisillä on erilainen kipukynnys ja samankin henkilön synnytykset voivat olla erilaisia.

 

Niinpä...

 

Tätä mä jaksan aina hokea, että kaikki ei oo omasta asenteesta kiinni.

Ainakin omalla kohdalla eka synnytys oli tosi kivulias. Toinen synnytys helppo kuin mikä. Ja tuskin kipukynnys ja asennekkaan matkan varrella on hirveästi muuttunut. :)

Jokainen synnytys ON erilainen ja jokainen synnyttäjä on erilainen. Musta vaan ei pidä mennä sanomaan että asenteesta tai kipukynnyksestä johtuisi jos synnytys tuntuu sietämättömältä. Tai jos jollain on helppo synnytys niin se olisi johtunut asenteesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ok, ehkä painotin vähän liikaa tuota asennekysymystä tai kipukynnystä. Itse vain yllättyin siitä, ettei kokemus ollutkaan niin paha, vaikka siitä etukäteen oli kuullut niin paljon kauhujuttuja ja lapsen tiedettiin olevan iso. Toki varmasti jo toinen synnytys voisikin olla ihan erilainen kokemus. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä se perhana sattui!!! :lol: Itsellä on sentään korkea kipukynnys ja harvasta valitan,

mutta siinä vaiheessa kun olen kaksin kerroin pöydällä ja itken valtoimenaan, niin mieskin

tajusi, että joo, nyt muhun taitaa ihan oikeasti sattua!!!

 

Kipu oli todella lamaannuttavaa!! Taju meinasi lähteä. Itkin koko loppusynnytyksen. Ja todellakin

luulin kuolevani siihen paikkaan, kun olin jaloistani sidottu pöytään ja neljä kätilöä ympärillä pyytää

ponnistamaan ja kaksi lääkäriä vetää lasta impukupilla ulos. Ja mulla ei ollut minkäänlaista kivunlievitystä

silloin!! Ei kiva! :( Supistukset olivat niin kovia, että huippukohdissa hengitys meinasi salpaantua,

mutta tämäkin on henkilökohtaista, että miltä kenenkin supistukset tuntuvat... Mulla ne tuntuivat todella

pahoilta. Ja varsinkin loppu vaiheessa niitä tuli niin tiheään, että ensimmäinen ei edes ehtinyt loppumaan

kun toinen alkoi. Supistuskäyrä huiteli koko ajan jossain yli satasen. Käynnistetty synnytys ei ole mukava

kokemus... <_<

Edited by miumiu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kokemus yhdestä synnytyksestä on, että ei sattunut niin paljon kuin olin etukäteen kuullut: en luullut kuolevani, ei ollut niin kovaa kipua ettei pysty käsittään. Ponnistusvaiheessakaan en tuntenut repeäväni kahtia tms. Kipu oli siedettävän rajoissa ja käsitettävissä, jopa hallittavissa äänenkäytöllä ja hengityksellä. Suuri apu oli siitä, että tiesi kuinka kauan supistus aina kestää ja kuinka pitkä tauko on odotettavissa ennen seuraavaa supistusta. Tietysti myös se, että tiesi kivun positiivisen tarkoituksen, teki siitä paljon helpomman kestää kuin vaikka migreeni- tai kuukautiskivusta.

 

Kaiken kaikkiaan olin tosi positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka helppoa kivun kanssa oli pärjätä - iso osuus tässä oli varmasti sillä, että synnytys eteni hitaasti jolloin ehdin tottua ja sopeutua supistuksiin. (Säännöllisten supistusten alkamisesta meni 20 tuntia pojan syntymään. Ainoa lääkkeellinen kivunlievitys mulla oli ilokaasu, jonka aloitin kun supistuksia oli ollut 12 tuntia ja jatkoin seuraavat 6 tuntia.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulla vissiin on aika korkee kipukynnys tai sitten synnytys supistukset ei oo mulla kauheen kovia , mitään kipulääkkeitä en oo tarvinnut eikä niitä mulle oo koskaan annettu , 3 :sta synnytyksestä olen siis luomuna selvinnyt.Synnytykset on ollut aina tosi nopeita , kolmannella kerralla ei ehditty edes synnytyssaliin vaan vauva syntyi vastaanottoon heti kun päästiin ovesta sisälle , ekasta supistuksesta meni tunti ja tyttö oli jo maailmassa...ja uskokaa tai älkää mutta mä ajoin vielä autolla kun supistusten väli oli 4 minuuttia :D muuten ajaminen meni ihan hyvin,mutta kytkintä oli vaikea painaa :P olin juu kaupungissa vanhimman tyttären kanssa kun synnytys supistukset alkoi ja se etenikin ihan hurjaa vauhtia,tytär kellotti sitten supistuksia kun autolla lähdettiin ajamaan kotia kohti , kotona isäntä heitti kassit autoon ja vaihdettiin kuskia ja ajettiinkin hurjaa kyytiä sairaalaan ja siinä vastaanotossa pieni tyttäremme putkahtikin maailmaan,kätilö ehti vaan housut kiskoa multa jalasta.

ensi syksynä tarttis mennä taas synnyttämään jos kaikki vaan etenee hyvin,ja nyt jo jännittää ehitäänkö sairaalaan asti tällä kertaa ;)

Eli näinkin " kivuttomia " synnytyksiä voi olla !!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muakin harmitti tosi paljon kun mun kaveri sanoi jotain "Mulla taitaa olla korkea kipukynnys enkä ymmärrä miksi joidenkin mielestä synnytys sattuu niin paljon" kun itsellään oli ollut helppoa. Ihmisillä ihan oikeasti on hyvin erilaisia synnytyksiä. Esimerkiksi miumiun synnytys kuulostaa sellaiselta, missä ei paljon hyminät ja iloiset ajatukset lohduta. Kaikkien supparit kun ei oo sellasia "Uh, nyt taitaa supistaa"-tyyppisiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka meni ihan ok ilman kivunlievitystä, toisen synnytys oli aika kauhea. En ehtinyt saada kivunlievitystä, joten en pystynyt kontrolloimaan itseäni, taju tais melkeen lähteä kun en muista viimesestä 10min. mitään...se siitä oikeastaan tekeekin kauhean, siis ettei muista mitään, ei ees sitä kipua...

No, onneks palkinto oli mitä mahtavin! :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Synnytykset on ollut aina tosi nopeita , kolmannella kerralla ei ehditty edes synnytyssaliin vaan vauva syntyi vastaanottoon heti kun päästiin ovesta sisälle , ekasta supistuksesta meni tunti ja tyttö oli jo maailmassa.

 

... kotona isäntä heitti kassit autoon ja vaihdettiin kuskia ja ajettiinkin hurjaa kyytiä sairaalaan ja siinä vastaanotossa pieni tyttäremme putkahtikin maailmaan,kätilö ehti vaan housut kiskoa multa jalasta.

ensi syksynä tarttis mennä taas synnyttämään jos kaikki vaan etenee hyvin,ja nyt jo jännittää ehitäänkö sairaalaan asti tällä kertaa ;)

Eli näinkin " kivuttomia " synnytyksiä voi olla !!!

 

VOI LUOJA! Hyvällä huumorilla sä suhtaudut. Onneksi meni hyvin sitten ilmeisesti eikä sattunut mitään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

No juu, kyllähän siinä synnytyksen jälkeen meni tärinäksi kun tajusin miten ois voinut käydä jos vanhempi tytär ( 15v ) tai mies olis joutunut kätilöksi :o mutta huumorilla tuostakin selvitty :D

Mies meinas jos kävis kesän aikana kirjekurssilla kätilön opinnot niin vois hoitaa sit syksyllä tämän nelosen maailmaan tulon :lol:

ja kuulema ajokortin ottaa multa pois viimisiksi viikoiksi että pysyn pois auton ratista :lol: ei vaan , sano ne sairaalassa viimeks että seuraavassa synnytyksessä heti ekasta supistuksesta on lähettävä sairaalaan tai tilattava ambulanssi, vaikka sitten oliskin väärä hälytys !! mutta kuulema tää nelonen voikin tulla vielä nopeemmin , huiii :blink:

Eli omasta mielestäni suht kivuton synnytys ei välttämättä ole aina hyvä juttu , kun silloin saattaa tulla näitä koti-synnytyksiä tai matkan varrella autoon synnytyksiä , ja niissä on aina isot riskit kun ei ole ammattitaitoista henkilökuntaa läsnä!!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Synnytykset on ollut aina tosi nopeita , kolmannella kerralla ei ehditty edes synnytyssaliin vaan vauva syntyi vastaanottoon heti kun päästiin ovesta sisälle , ekasta supistuksesta meni tunti ja tyttö oli jo maailmassa...

 

Kiva, että jollain muullakin on näin :)

Minäkin kolmannella kerralla ehdin just just sairaalaan, päästiin synnytyssaliin asti, ja takki päällä ponnistin tytön maailmaan. Housut ehdin kätilön avulla ponnistusten välissä riisua onneksi ;) Sairaalassa ehdittiin olla 5 minuuttia ja synnytyksen kokonaiskesto ekasta supistuksesta oli ruhtinaalliset 73 minuuttia.

 

Kivunlievityksenä olen käyttänyt ns. luomukeinoja: liikkumista ja ääntä (matala aaaa-ääni ja huulien päristely ovat olleet parhaita). Ja yleensä viikko synnytyksen jälkeen olisin ollut valmis tekemään saman uudelleen :) Kai olen sitten yksi niistä, jotka ovat päässeet helpolla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui, mutta ei kuolettavasti.

Mä olin jonkinlaisessa horroksessa enkä oikein osaa sanoa mitä tapahtui ja kauanko kesti. Ilokaasun voimalla mentiin 7cm asti ja sitten kätilöiden "painostuksesta" otin epiduraalin. Se vei kyllä kaikki tuskat niin, että käytiin käytävällä kävelyllä ja nukuinkin ennen ponnistusta.

 

Mutta oisin voinut kuvitella pahempaakin. Pahin tuska oli ehkä se ponnistuksen loppu, kun pää oli siinä suulla, muttei vielä ulkona. Sellaista kirvelevää kipua...

 

Mutta traumoja ei jäänyt ja viikon jälkeen oli kaikki taas oikein hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avautuminen sattui aivan h*lvetisti, se tapahtui niin nopeasti (kahdessa tunnissa kuusi senttiä). Sain kuitenkin spinaalin, joka vei lopun avautumisvaiheen kivut pois. Ponnistusvaihekin sattui, mutta kipu ei ollut sietämätön, koska siinä teki itse aktiivisesti töitä, ja sai tavallaan siten kivun hallintaan. Kaiken kaikkiaan olen yllättynyt miten vähillä kivuilla koko hommasta selvisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jumalaton kipu! Ilokaasun kanssa mentiin supistusvaihetta suht kelvosti, sitten sain paraservikaalipuudutuksen, joka avasi kohdunkaulan tunnissa kokonaan auki. Sitten olikin edessä tuskainen ponnistus ilman mitään kivunlievitystä (paitsi puudutus välilihan leikkausta varten). Ponnistuksia vauhditettiin oksitosiinilla, kun supistukset alkoivat hiipua, ja lapsi vedettiin lopulta imukupilla ulos. Olin etukäteen kuvitellut synnytyskivun jotenkin viiltäväksi, mutta se olikin paljon kokonaisvaltaisempaa sattumista. Rukoilin sektiota ja kuolemaa, mutta kummaltakin onneksi vältyttiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei sattunut niin paljon kuin pelkäsin. Vaikka mulla oli aika vaikea ja pitkä synnytys ja olin pitkään ilman kivunlievitystä, oli mun mielestä kipu kuitenkin aika luonnollista, vaikka kovaa olikin.

 

Kuten joku sanoi, pahinta oli just ennen kuin pää tuli ulos, oli sellainen kirvelevä kipu.

 

Äitini sanoi joskus, että ponnistusvaihe tuntuu siltä, kuin olisi kakka tosi kovalla. Ja hyvin paljon siltä se tuntuikin, mutta siis tosi tosi kovalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei sitä kivun määrää pysty millään ymmärtämään ja selittämään toiselle. Yhden synnytyksen olen kokenut ja silloin vannoin, ettei enää ikinä. Kyllä sitä mietti, että enää ikinä en vapaaehtoisesti saata itseäni siihen tilanteeseen. Kivut olivat jotain niin helvetillisiä..alaselkä oli tulessa ja kun supistukset tulivat minuutin välein, niin tuntui ettei ollut lainkaan aikaa palautua edellisestä supistuksesta kun jo uusi hyöki päälle. Minulla synnytys käynnistettiin ja kun lopulta pääsin synnytyssaliin asti, niin piti käydä pissalla, mutta pissaamaan ei kerta kaikkiaan pystynyt, koska aina tuli supistus kun yritti pissata. Eipä siis ihme että kesken synnytyksen minut katetroitiin. Avautumisvaihe oli kamalin..ilokaasu ei auttanut mitään vaan lähinnä pahensi tilannetta, koska pää meni siitä aivan sekaisin. Kipuihin se ei auttanut. Epiduraali auttoi kipuihin ja kun se alkoi vaikuttaa olin niiiin huojentunut..se vain aiheutti taas sen, että ei tullut minkäänlaista tarvetta ponnistaa ja niinpä minulla olikin sitten pitkittynyt ponnistusvaihe vaikka avautumisvaihe oli räjähdysmäinen..

 

Mutta kaiken sen kauheuden kokeneena olen nyt kuitenkin valmis läpikäymään sen uudelleen. Vielä en ole raskaana, mutta toinen lapsi on haaveena. Kummasti se ihmisen mieli unohtaa ikävät asiat :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytyksestä on viisi viikkoa ja itseänikin yllättää miten valmis olisin synnyttämään uudestaan :D Synnytys kesti 13 tuntia, josta ponnistus imukuppiavusteisesti 9 minuuttia. Kotona pärjäsin ihan hyvin, sairaalassa kurjinta oli maata käyrillä (ensin vauva nukkui pitkään, sitten mulle juotettiin mehua että heräisi ja sitten piti maata käyrillä kun vauva riehui liikaa) kun ei päässyt yhtään liikkumaan ja se liikkuminen olisi auttanut. Kivuliainta oli ehkä avautumisvaiheen loppu/ponnistusvaiheen alku, kun seurattiin ruudulta supistuskäyrää ja tiesi että vielä pahenee, ja sitten kun roikuin miehen kaulassa ponnistusta aloitellessa ja vikisin.

 

Imukuppiin turvauduttiin, kun vauvan sydänäänet laski aina supistuksen aikana. Ponnistamisesta ei jäänyt mitään kauheaa muistikuvaa, kun se kävi niin äkkiä ja olin jotenkin ihan sekaisin. Sattui, joo, mutta kätilö ja mies tsemppasivat ja olin vissiin tosi reipas ja ponnistin ihan raivona (kai että saisin sen kivun ja paineen pois...). Vauvan syntymän jälkeen olin kyllä ihan valmis ja ärsytti kun piti vielä kohtua painella ja se vasta sattuikin ihan helvetisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua aina ärsyttää, kun sanotaan, että kyllä sen sitten tietää kun pitää lähteä sairaalaan. Voi olla, että useimmilla onkin näin, mutta ei kaikilla. Me lähdimme käymään sairaalassa lapsiveden tihkumisen vuoksi. Siellä laitettiin vyö ympärille ja sanottiin, että sullahan supistelee ihan säännöllisesti muutaman minuutin välein, sä et lähde täältä enää minnekään. Ensimmäisen kerran tunsin kuukautiskipumaista jomotusta, kun olin 4 cm auki. Sen jälkeen laitettiin epiduraali ja sekin menkkamainen jomotus loppui siihen. Synnytyksen jälkeen tuntui hölmöltä, että voiko se mennä näin. Nyt toisen kohdalla pelkäänkin, ymmärränkö lähteä sairaalaan riittävän ajoissa, jos lapsivesi ei ala tihkua. Sairaalaan kun on nyt yli tunnin ajomatka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now