Kuinka paljon se sattui?

[Guest iines26]

-

Edited December 1, 2009 by iines26

[susan]

H*lvetisti ennen epiduraalia!!! Aamuyöllä tasan klo 01 alkoi supistukset säännöllisinä 10 minuutin välein enkä voinut kuin huutaa kivusta. Aamupäivällä sairaalaan klo 10.30, olin 3,5 cm auki -> suoraan saliin ja epiduraali heti päälle jonka jälkeen olin täysin kivuton loppuajan (tyttö syntyi klo 16.10 ja toisen annoksen sain just sopivasti kolmen jälkeen kun olin vasta 4 cm auki ja sitten aukesin puolessa tunnissa loput joten ponnistusvaihe oli täysin kivuton ihan pientä vihlaisua lukuunottamatta kun tytön käsi piti vetää ulos ja repesin siinä kohtaa). Eikä mulla ne supistuskivut mihinkää unohtunu, vaan sain aikamoiset traumat niistä. Nyt on jo kroppa unohtanut mutta mieli ei varmaan koskaan täysin..

 

En mä silti vaihtais mihinkää kun ilman synnytystä ei olis pikkurakasta..

[Willow]

Synnyttäminen sattui vähemmän kuin olin odottanut. Säännöllisiä supistuksia 6-8 minuutin välein kesti pari vuorokautta ennen kun päästiin sairaalaan tositoimiin (tässä välissä tosin yksi kipulääkkeiden avulla nukuttu yö sairaalassa), sairaalassa sain sitten aika äkkiä epiduraalin. Supistukset ennen epiduraalia olivat kipeät tai tosi kipeät - en pystynyt puhumaan, mutten kuitenkaan ollut niin kipeä, että olisin tuntenut tarvettaa huutaa.

 

Epiduraali auttoi täydellisesti, sen jälkeen supistukset tuntuivat vain paineena. Epiduraali vaikutti myös nopeasssa ponnistusvaiheessa ja sen jälkeen, joten imukuppiulosautto, välilihan leikkaus ja haavojen ompelu eivät tuntuneet missään! En siis tiedä, miltä ponnistuskipu tuntuu.

 

Ensi kertaa ajatellen toivoisin, että avautuminen kestäisi lyhyemmän aikaa, ja että epiduraali toimisi yhtä hyvin!

[Edwina]

Sattui vähemmän kuin odotin, mutta niin tarpeeksi että mun huuto kaikui ympäri synnytysosastoa. Mulla kun loppua kohti lähti paikat avautumaan hirveällä vauhdilla, kävin jopa oksentamassa kivun takia. Epiduraalia ei ehditty laittamaan vaikka olikin toiveena, just tuon takia kun synnytys eteni huimaa vauhtia. Ponnistusvaiheen aikana supparitkin "laantuivat", tai siltä ainakin tuntui kun pääsi puskemaan sitä kipua vastaan.

[Zia]

Mulla supistukset alkoivat heti aika rajuina. En pystynyt olemaan paikallani ollenkaan vaan kropan keinuttelu auttoi hieman. Synnytys oli kaiken kaikkiaan niin nopea, ettei mulle ehditty antamaan mitään kivunlievitystä tai puudutteita. Mä en tiedä kumpi oli pahempi, avautumisvaihe vai ponnistusvaihe. Kummatkin eri tavalla kamalia, ainakin näin luomuna. Ponnistusvaihe tuntui kamalalta, koska sitä ei voinut mitenkään kontrolloida vaan se hyökyi päälle ja vei mukanaan. Lisäksi repeämisen tunne oli kamala ja silti oli vaan ponnistettava, jotta sen saa ulos. Kivut loppuivat kuin seinään kun tyttö oli syntynyt, kunnes kätilö alkoi paikkailemaan alapäätä. Synnytyskivut eivät ole vieläkään unohtuneet, vaikka tyttö niin rakas onkin. Ehkä aika pikkuhiljaa tekee tehtävänsä ja kivut unohtuvat, mutta näin kolmen viikon jälkeen en olisi vielä menossa synnyttämään uudelleen.

[Mila3]

Mielummin jäisin seuraavalla kertaa junan alle. Tai lihansyöjäheinäsirkkojen.

[Mirjami]

Toisella kertaa voin sanoo, että ei se nyt niin hirveesti. Tai siis sattuu perkeleesti, muttei niin paljoo, ettei sitä kestä. Kotona ollessa pystyin oleen ihan mainiosti kaurapussin avulla, alkuun kattelin digiboksilta Notting Hilliä ja sitten kävelin ympäri kämppää ja nojailin supistusten aikana mihin sattuu. Kyllä välillä tuli pistettyä pari ärräpäätä supistusten aikana, mutta heti supistuksen jälkeen sitä unohti, että miten kipeetä se teki. Sairaalassa oli pahinta olla SVO:lla käyrillä, mutta nopeesti onneks päästiin saliin ja siellä sain istuskella keinutuolissa käyrien oton aikana. Ja hengittelin ilokaasua. Sairaalassa ollessa supistukset alko oleen jo kyllä pahempia, mutta nekin kesti. Eikä me siellä oltukaan kun reilu tunti ennen tytön syntymää. Ainoastaan pari supistusta oli tositosi pahoja, ensimmäisellä avauduin 4cm->7cm ja kahdella muulla sitten loppuun asti ja aloin ponnistaa jälkimmäisellä. Noiden supistusten aikana kyllä karjuin ja kirosin kun rekkamies, tätä jaksaa mies nauraa edelleen. (oli kurkkukin kipee loppupäivän ) Ponnistusvaiheessa kipu johtui kätilön suunnannäyttämisestä. Pelkäsin kyllä sitä ponnistamista, kun ei mitään puudutteita ollut (ekalla kerralla oli kaikki mahdollinen), mutta ei se mun mielestä sattunut, kiristi vaan. Pelkäsin kyllä ihan hirveesti sitä, että kohta tunnen, kun repee jotain ja siks ponnistusvaihe kestikin ehkä kauemmin, kun olis voinut kestää. Mutta ei sitten revennytkään, siihen saatto tosin vaikuttaa sekin, etten hirveellä rytinällä rykässyt tyttöö maailmaan. Eikä se ponnistusvaihe silti paha ollut, 17 min.

[Esmeralda]

Sattuihan se, mutta ei niin paljon mitä odotin. Yllättävän siedettävää siis kipu oli ainakin ensimmäisessä synnytyksessä. Toivottavasti saan kokea yhtä ihanan ja sopivan kivuliaan (voiko noin sanoa ) synnytyksen vielä joskus tulevaisuudessakin Pahinta kipu oli ponnistusvaiheessa, mutta ei sekään ollut mitään sietämätöntä.

[Lumimarja]

Noooo.. eihän se nyt järin kivalta tunnu. Mutta kaks kertaa oon synnyttäny ja molemmilla kerroilla kivunlievityksenä on ollu lämmin suihku ja ilokaasu. Että ei sen järeämpiä konsteja. Mun mielestä on tolkuttoman iso merkitys sillä, että TIETÄÄ mistä se kipu johtuu ja tietää että se aikanaan myös loppuu. En luullu kuolevani, huusin kyllä karmaisevasti kummallakin kerralla. Että sen verran sattui sitten kuitenkin. Ja tässähän puhuu nyt ihminen, joka ottaa pienimpäänkin päänsärkyyn buranan aika äkkiä.

[Iris]

Mäkin olin varautunut vähintään teurastuskipuun, mutta ei se niin kamalaa ollutkaan. Siis sattuihan se ihan h*tisti mutta kipu oli sietokyvyn (ylä)rajoissa. Mun synnytys käynnistettiin täysin epäkypsästä tilanteesta ja lopulta lähti käyntiin kalvojen puhkaisun ja oksitosiinin avulla. Avautumisvaihe oli ehdottomasti kivuliaampi! Sain epiduraalin kahdesti (eka jäi toispuoleiseksi) ja sitten boluksia vielä kolme, joten kivunlievitystä siihen avautumiseen ainakin yritettiin kovasti. Ponnitusvaihe ei varsinaisesti sattunut, tuntui kyllä epämiellyttävältä. Jotenkin ponnistaminen ja se tunne, että itse tekee jotain, oli helpotus siinä vaiheessa. Pelkäsin ihan älyttömästi pään syntymää etukäteen, mutta se ei tuntunut missään. Mun piti mieheltä varmistaa että puhuuko kätilö muka totta..

[Hipzu]

No sattuihan se paljon (kivunlievityksenä vain ilokaasu), mutta kyllä siitä selvisi.

 

Olin tosi kipeä jo sairaalaan tullessa (säännöllisiä supistuksia oli tullut lapsivesien menosta lähtien ehkä 30-60 min., mutta kipeitä supistuksia n. 4-5 tuntia). Kun kuulin, että kohdunsuu on auki 2 cm ja kätilö puhui vain suihkuun menosta jne., meinasin alkaa itkemään, että miten tätä kukaan kestää ilman kunnon puudutteita... No, kohdunsuu aukesi 2 cm -> 10 cm alle tunnissa, siinä sikiön tulokäyrää mitattaessa

 

Paras kivunlievitys oli, kun kätilö sanoi, että ei tässä mitään epiduraalia tarvita, lapsi syntyy NYT. Tieto siitä, että synnytys etenee, antoi mielettömästi voimaa jaksaa.

[annia]

Ekan synnytys oli kivulias, mutta sanoisin että johtui pituudesta. Aikansa sitä kipua kestää ja sitten tulee soppi.

 

Kuopuksen synnytys oli sen verran lyhyt (6h ekasta kipeästä supistuksesta) että kivut kesti ihan hyvin ilman sen kummempia kivunlievityksiä (suihku ja tens). Ja ihan oikeesti sattuihan se, mutta ei mitenkään liikaa. Oikeestaan vain vika tunti teki tiukkkaa. Jos vielä olisi muutama tunti pitänyt kestää niin varmasti olisi taas jotain tarvinnut.

[kisu-misu]

Lapsivesien menon jälkeen sattui aikalailla.

Toisen aikaan jo ymmärsin, että tässä ei kauaa mene ennenkuin vauva syntyy, ensimmäisen aikana en tuota tiennyt joten toivoin jo kuolemaa. Molemmissa kohdunsuu aukesi kahdella supistuksella 4cm - 10cm eli ei ihme, että otti kipeetä. Siihen saakka supistukset eivät tuntuneet oikeen miltään vaikka paikat aukesivatkin. Ja siis luomuna meni kun ei siinä rytinässä ehditty mitään antamaan.

 

Toivottavasti tämä kolmonenkin tulee yhtä nopeasti. Oon valmis kestämään tuon kivun ilman lievitystä jos noin nopeesti menee

[Guest OltsunÄippä]

Mulla oli melkein luomu sektio. Lääkitys ei toiminut siinä eikä myöskään epiduraali tai paraservikaali kun koitettiin ensin alakautta. Poika oli kääntynyt nenä ylöspäin joten ei tullut alakautta ja oli pakko mennä sektioon. Sektion kipulääkityskään ei toiminut kuin ensimmäisiin kerroksiin nahkaa ja rasvaa, kaikki muu tuntui ja kunnolla tuntuikin.

 

Eli sattui ja kovin sattuikin. Mutta jospa ensi kerralla parempi tuuri.

[Ninnukka]

Mulla oli melkein luomu sektio. Lääkitys ei toiminut siinä eikä myöskään epiduraali tai paraservikaali kun koitettiin ensin alakautta. Poika oli kääntynyt nenä ylöspäin joten ei tullut alakautta ja oli pakko mennä sektioon. Sektion kipulääkityskään ei toiminut kuin ensimmäisiin kerroksiin nahkaa ja rasvaa, kaikki muu tuntui ja kunnolla tuntuikin.

 

Eli sattui ja kovin sattuikin. Mutta jospa ensi kerralla parempi tuuri.

Herrajumala! Miksi sua ei nukutettu jos puudute ei auttanut?? Kauheeta..yhden vastaavan kauhutarinan oon kuullut, mut siinä äiti sai täysnarkoosin, koska laittoi vastaan kun ei puutunut leikkausta varten. Ihan hirveetä jos leikkaaminen tuntuu, sattuu varmasti ihan älyttömästi..

[kupla]

Sattui! Ja enemmän kuin osasin kuvitella. Oon aina luullut mun kipukynnystä korkeaksi, mutta tässä tapauksessa se ei todellakaan ollut sitä. Synnytys kesti 9,5 tuntia, josta 8,5 tuntia ja loppurutistus n. vartin oli ihan kaameeta. Se väliin jäänyt 45 minsaa oli ok epiduraalin vaikutuksen ansiosta. En kuvitellutkaan että synnytys ei sattuisi, mutta mulla se kipu oli jotenkin ihan täysin hallitsematonta. Lisäksi kasaan kursiminen sattui, koska puudutteet mitä pistettiin ja suihkuteltiin eivät toimineet.

 

No mutta tekisin saman uudestaan, jos meille toinen lapsi joskus suodaan.

[Guest OltsunÄippä]

Herrajumala! Miksi sua ei nukutettu jos puudute ei auttanut?? Kauheeta..yhden vastaavan kauhutarinan oon kuullut, mut siinä äiti sai täysnarkoosin, koska laittoi vastaan kun ei puutunut leikkausta varten. Ihan hirveetä jos leikkaaminen tuntuu, sattuu varmasti ihan älyttömästi..

 

Ei kerennyt nukuttaa. Puudutustakaan ei keretty lisäämään. Kiiresektio kuitenkin kyseessä, mutta koska mulla oli jo aikalailla paikat auki ennenkö tuo huomattiin niin ei voinnut tulehdusriskin takia odottaa puudutuksen vaikutusta. Sain mahtavan morfiinipiikin heti kun lapsi oli ulkona ja se auttoi

Vaikka kaikki meni noin, niin mulle ei ees jäänny traumaa synnytyksestä vaan olisin heti valmis uusiks raskautumaan ja synnytykseen. Mies ei taas vielä ihan heti, käsi taitaa muistaa vielä kauhun salissa. Puristin kaikella kivulla ja tuskalla sen rusinaksi.

[Tricky]

Synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla, ei toivottua tehoa ja sitten pistettiinkin oksitosiinitippaan. Avautuminen sattui ihan hel**tisti. Yllätys yllätys . Ilokaasua ja epiduraalia kehiin, avautuminen kesti n. 11h. Ponnistusvaihe oli ihan hirveä, pudendaali ei tehonnut eikä epiduraalilla ollut enää muutamaan tuntiin ollut tehoa. Vauva oli iso (4600g) ja repi tullessaan paikkoja, mutta ulos tuli ihan omin voimin, ponnistusvaihe kesti n. 45 min.

 

Järkyttävän kivuliasta, mutta samalla mieletön kokemus, tekisin kaiken uudestaan.

[Anskux]

Mulla synnytykset olleet kivuliaita kun ovat olleet joka kerta nopeita..alkaa aina yhtäkkiä menee niin, ettei ole edes supistustenväliä ja se on kyllä helvettiä. Esikoisen kohdalla varsinkin, kun alkoi mitään varottelematta aivan yhtäkkiä ja aukesinkin tunnissa 3cm-->8cm kunnes sain epiduraalin ja pystyin taas hengittää. Toka oli kans suht nopea (3h50min), mutta rauhallisempi silti, kovat kivut tuli ihan lopussa..olin heti synnytyksen jälkeen että "koska tahansa uudelleen". Kolmas käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja ei mennyt kauaa kun supistussuma alkoi..puolessa tunnissa meni 4cm-->10cm, kerkesin juuri saamaan spinaalin ja en sitten tuntenut ponnistaessa yhtään mitään..kevyttä painetta vain.

 

Silti olen valmis tähän uudelleen! =)

[Claudia]

Mun avautumisvaihe oli käytännössä kivuton, ei paha nakki lainkaan. Ainoa mikä teki tosi höpöä oli se, kun supistuksia ja vauvan laskeutumista vauhditettiin kävelemällä ympäriinsä.

 

Avautumisvaiheen kestoksi merkattiin 6 tuntia.

Edited January 13, 2010 by Claudia

[hiljaisuus]

Eka synnytys oli ihan kamala. Kivut olivat jotain aivan hirveää.

Toinen synnytys meni ohi parissa tunnissa ja tuntui, mutta ilman kivunlievitystä pärjäs. Vai lasketaanko kuuma suihku kivunlievitykseksi?

[kaavu]

En voi sanoa, ettei olisi sattunut, mutta ei ollut läheskään niin paha, kuin olin kuvitellut.

 

Käynnistykseen mentiin ja olin valmistautunut siihen, että joudun ottamaan epiduraalin... vaikka olin aikaisemmin toivonut mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä...

 

Oksitosiinilla käynnistettiin ja avautumisvaihe oli pahin siinä oksitosiintipan loppuvaiheessa, mutta kun pääsin tipasta eroon supistuskivutkin helpottuivat, pehmenivät, vaikka edelleen jatkuivat ja tuntuivat kyllä... Lämpimässä suhkussa oli aivan ihanaa ja supistukset olivat lähes mukavia. Ponnistusvaihekaan ei ollut ollenkaan niin paha mihin jo aloin varautua... Ja siis ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä mentiin.

 

Suosittelen Synnytä rentoutuneena CD:tä ( kuuntelin koko äippälomani ajan pari-kolme kertaa viikossa. Tai ainakin alun, oli nimittäin niin rentouttava, että nukahdin aina kesken ) uskon että siitä ja vyöhyketerapiasta oli suuri hyöty sekä loistavasta kätilöstä ja rauhallisesta miehestäni!

 

Jälkikäteen olen todella tyytyväinen itseeni ja synnytyskokemukseen!

[miikku]

sattui ja PALJON.olin kyllä kuvitellutkin synnytyksen tekevän kipeää mutten olis voinut mitään sen kaltaista ees aatella.käynnistettiin ja ponnistusvaiheessa häntäluu rusahti poikki..olin ihan varma etten selviä elossa koko touhusta.. toinen synnytys tapahtuikin suunnitellusti sektiolla synnytyspelon takia..kaikki meni hienosti ja vaikka pitkään haava olikin kipeenä,ei mitään verrattavissa synnytyskipuihin ja murtuneen häntäluun kanssa toipumisee!.kolmas vauva syntyy siis sektiolla syyskuussa

[SnowWhite]

Kyllä se sattui todella pajon. Synnytyksen käynnistyttyä olin kotona vielä 5 tuntia, ja se vaihe oli vielä ihan ok...mutta lapsivesien mentyä heti saaraalaan päästyämme, alkoi kipu olla jotain sanoin kuvaamatonta.

 

Mä en ymmärrä, miten jotkut pystyy huutamaan tai karjumaan synnytyksen aikana, kun multa se ois ainakin vienyt viimeisetkin rippeet voimista...mulla ponnistusvaihe kesti 37 min. niin olin kyllä todella loppu. Mutta heti lapsen synnyttyä kaikki kipu oli toisarvoista ja ihan reippaasti nousin pediltä ylös ja suihkuun. Ja olin enemmän kuin ok Se ehkä yllätti, miten nopeasti sitä oli tolpillaan.

[Nat]

Sattuihan se, mutta niin hölmöltä kuin se tuntuukin niin harmittaa kun en kipua saanut kokea loppuun asti.

 

Säännölliset supistukset alkoi ilta kuudelta ja yhdeksän aikaan olin jo kokeillut panadolit, ei apua. Kuuma suihku auttoi hetkeksi, mutta heti kun sieltä suihkusta poistui niin tuska jatkui taas. Ainoa mikä auttoi oli kävely edestakaisin supistuksen tullessa, paikalla ollessa teki mieli vaan huutaa.

 

Synnärille lähdettii yhdentoista aikoihin ja ihmettelen että meillä on oven päällä kahvaa pelkääjän puolella enää ollenkaan, niin kovin sitä puristn. Sen verran kipeän näköinen svolle saavuttaessa sitten olin että vaihtovaatteet annettiin suoraan käteen, käyrille ei laitettu lainkaan (olin kaksi päivää aikasemmin käynyt jo kertaalleen, silloin sain niin vähättelevän vastaanoton että kiukuttaa vieläkin. Tosin silloinhan nuo kipeät suistukset loppuikin sitten). Alakerrassa olin puolituntia, eli lähinnä sen ajan kun vaatteiden vaihto, suolentyhjennys ja nopea sisätutkimus kesti. Sit mentiinkin jo ylös ja steppailin edelleen ympäriinsä vatsaani pidellen tiheiden supistusten vyöryessä yli toinen toisensa perään.

 

Salissa sain samantien ilokaasun käyttöön. Eihän se kipua lievittänyt, mutta laittoi unohtamaan sen nopeammin. Kätilö tutki tilanteen ja todettiin paikkojen auenneen alakerran 3cm tilanteesta 8cm. Gyne tuli puhkomaan kalvot ja reippaasti vakuutin vielä että kyllä mä kestän. Kalvojen puhkasun jälkeen 3min välein tulleet supistukset kiihtyi samantien, väliä ei enää ollut minuuttiakaan. Miehellä petti hermot ja pyydettiin epiduraali.

 

Mutamassa minuutissa supistukset vaimeni nipistyksiksi ja ajattelin että johan auttoi. Seuraava ajatus olikin sitten että jokin on pielessä, paineen tunne ei hellittänyt hetkeksikään, kasvoi vain kasvamistaan: supistus jäi päälle, epiduraali vain vei kaiken kivun pois. Vauvan syke laski, kadoten lähes kokonaan, gyne yritti työntää vauvaa ylöspäin, aloitettiin supistukset lopettava tippa, käännyin kontalleni, mistään ei apua. Nopea hätäsektiopäätös, siirto leikkaussaliin, siitä pöydälle, maski naamalle, lääkkeet kanyylin kautta suoneen ja taju pois. Herätessä kipu vatsalla liikkuessa, onneksi epiduraali toimi vielä, sitä kautta sain pumpulla lievitystä. Vauvaan ei saanut kunnolla koskea kuin vasta vuorokautta myöhemmin, haavan takia eivät syliin antanet kuin vaan imettämisen ajaksi, silloinkin hoitaja oli tukemassa.

 

Summaten, alku täyttä helvettiä, sen jälkeen nopea avautumisvaihe uskomattoman tuskan kanssa (kuin tulinen kuora keskivartalon ympärillä joka puristaa, puristaa, ja polttaa, ja juuri kun huokaiset helpotuksesta ett nyt se taukosi niin sama alkaa uudestaan), sen jälkeen suunnaton hätä, pimeys ja taas kipua...

 

Mutta tekisin sen uudestaan koska tahansa!