Omana

Kuinka paljon se sattui?

542 posts in this topic

Kipu kyllä tuntui, mutta odotin sen olevan vieläkin pahempaa. Keskityin koko synnytyksen ajan liikkumaan ja hengittämään. Myös ilokaasu toimi minulla todella hyvin, papereiden mukaan tehoa olisi voinut ilmeisesti lisätäkin. Sitä tulikin hieman ikävä avautumisvaiheessa tehdyn vessareissun aikana :D Toki myös spinaali- ja epiduraalipuudutteet olivat taivaalliset :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

miumiumi, mulla on hyvin samanlainen tapaus, kun sulla. Synnytys oli todella kivulias ja varmastikin synnytyksen pituuskin vaikutti siihen. Loppujen lopuksi tehtiin kiireellinen sektio, joka tuntui taivaalta. Kivut toki sen sektion jälkeen olivat kovat, mutta toivuin hyvin.

 

Synnytys käynnistyi räjähdysmäisesti, vauva oli ahdingossa, sykeet huonot ja vihreä lapsivesi. Supistuksia tuli liian usein ja sain nitrosuihketta supistusten laannuttamiseksi. No synnytystä yritettiin 15h ja yhdessä vaiheessa epiduraali ei mennyt oikeaan paikkaan ja silloin luulin, että kuolen. Ilman epiduraalia olin siis ihan paskana.Kipua varmasti pahensi se, että minun piti olla sängyssä oikeastaan koko synnytyksen ajan. Pääsin välillä vaan vessaan ja välillä sain istua sängyn reunalla, mutta silloinkin pinni irtosi vauvan päästä.

 

Mutta kaikesta huolimatta haluaisin kokeilla uudelleen eli keho varmasti suojelee sen verran, ettei mulle jäänyt kauheita traumoja. Jotain toki hampaan kolossa on.

 

Edit: Luultavasti huoli vauvasta ja rentoutumisen mahdottomuus pahensivat kipuja myös.

Edited by rain

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei sektiosta toipuminenkaan ollut paha yhtään kun olen 2 jalkaleikkauksesta toipunut. Pahinta oli ehkä se jäätävä ummetus sektion jälkeen :D Se kun helpotti niin haava ei oikeestaan särkenyt yhtään, paitsi kun yskin niin kyllä tuntui niin hemmetisti olin siis vielä flunssassa kaupan päälle

Share this post


Link to post
Share on other sites

Epämiellyttävin asia mitä synnytyksestä olisin mieluiten jättänyt pois oli kanyyli. Streptokokin takia se oli mulla kädessä melkein vuorokauden, ja sitä särki kamalasti. Kätilökin vähän ihmetteli, kun pyysin kivunlievitystä kättä varten, en supistuksia :girl_crazy:

Mie vihasin kans sitä kanyylia. Laittaminen sattui vaikka se laitettiin ihan nopeasti ja näppärästi paikoilleen, koko sairaalassaoloajan kättä särki. Vielä pitkään senkin jälkeen kun sain sen pois, oli kämmenselkä hellänä ja mustelmilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi synnytystä ja kumpikin sattui ihan liikaa. Esikoisen synnytyksessä muistan jopa toivoneeni, että kuolisin. Vaikka kolmosta ei vielä tiedossa, niin pelottaa jo valmiiksi synnytys, koska edelliset kivuliaita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse vauvan puskeminen ulos ei sattunut juuri ollenkaan, ja se oli se mitä olin etukäteen eniten pelännyt. Sen sijaan supistuskivut yllättivät, ne olivat jäätävän kipeät. Ikinä ennen mitään vastaavaa kipua ollut. Pahinta oli loppuvaiheen aukeaminen, kun tuntui että vauva murskaa koko lantion ja samalla hirveän kiristävä supistuskipu. Ei siinä mitään rentoutusjuttuja ehtinyt miettiä, mikä olin alunperin tarkoitus. Olin synnytyspelkoinen, mutta ei jäänyt traumoja synnytyksestä, ja kivusta huolimatta tekisin sen mieluusti uudestaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän se sattui, turha kieltää. Mutta oletin sattuvan enemmän. Itse ponnistus oli kummallakin kertaa "kivuton" kun ekalla kerralla epiduraali ja toisella spinaali olivat täysiä napakymppejä. Ne supistuskivut ennen ponnistusta sitten olivatkin tuskaisia. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui, mut mä jollain tapaa rakastin sitä kipua. Olin psyykannut itseni siihen, että "kipu on ystävä ja mun keho osaa tämän homman, jokainen kipeä supistus tuo lähemmäs vauvan tapaamista", eikä kipu tuntunut sillä tavalla pahalta kuin muu kipu. Eikä synnytys missään vaiheessa sattunut niin paljoa kuin pahimmat menkat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kohdalla kipu tuntui samalta kuin menkkakivut, vähän kuin olisi koko kuukautisten aikana tunnettava kipu tiivistettynä siihen minuuttiin. Ehkä hiukan enemmänkin, koska minulla ei ole juuri kuukautiskipuja ollut... Tiedän kuitenkin miltä ne tuntuvat, ja kyllä se aika samaa oli. Minua helpotti tieto siitä, että synnytyskipu ei ole äkillistä (vrt. murtumat, haavat ym.) vaan supistus alkaa, sen voima kasvaa, ja huippu kestää vain pienen hetken. Sitten se laantuu, ja (toisin kuin menkkakivut) supistusten välillä ei ole kipua. Toki väsymystä voi olla :P Loppupuolella kipuun yhdistyy paineen tunne, joka suoraan sanottuna tuntuu kovalta kakkahädältä. Se oli ärsyttävää ja väsyttävää, kun tiesi ettei tunteelle voi tehdä mitään. Siksi ponnistusvaihe tuntui helpommalta kuin avautumisvaiheen loppu.

Vaikka minulla tapahtui yhtä sun toista synnytyksessä, ei missään vaiheessa iskenyt paniikki. Kun muisti keskittyä puhaltamaan keuhkot tyhjiksi kivusta huolimatta niin kaikki oli kestettävissä. On myös hyvä luottaa siihen että keho tietää mitä tekee, ja kipuun löytyy myös apuja ja lääkkeitä vaikka kuinka.

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 1.9.2015 at 0:12 AM, Symbioosi said:

Mielenkiintoinen aihe. Myös se, miten erilaiset asiat jäävät ihmisille mieleen ja aiheuttavat pelkoja. Oma synnytys kai luetellaan helpoksi, ainakaa se avautuminen ei kestänyt lukuisia tunteja. Ilman epiduraalia en olisi selvinnyt. Se aukaisi sananmukaisesti taivaan ja kipu oli poissa. Ilmeisesti auttoi ponnistusvaiheessakin, koska se oli helppo parin puserruksen urakka.

Mutta se kipu avautumisvaiheessa. En ole ikinä kokenut vastaavaa. Jokainen supistus tuli voimalla ja heitti maihin. Ei puhettakaan, että olisin kävellyt tai välissä ehtinyt lepäillä. Itkin ja huusin. Yritin olla taistelematta vastaan, mutta yhtä helvettiä se silti oli.

 

Ei jäänyt traumoja, koska loppu meni niin hyvin ja kivuttomasti epiduraalin voimin. Ponnistamiseenkin varmaan vaikutti,etten ollut väsynyt siinä vaiheessa. Ja helvetillisestä kivusta huolimatta synnyttäisin mielummin kuin olisin raskaana. Synnytyskivut kestivät kuitenkin niin vähän aikaa, kun raskauden aikaiset toimintakykyä rampauttavat vaivat piinasivat viikkoja. Henkisesti se oli paljon pahempaa.

Hauska lukea melko tuoreena kirjoitetut kokemukset esikoisen synnytyksestä. Kipukokemus oli tokassa ihan erilainen, vaikka supistukset tuntuivat kehossa samassa kohtaa. Jos ekassa jalat meni alta, niin toisessa oli alkuun pakko pysyä jaloillaan. Yhteistä molemmille oli,että etunoja helpotti supistuksen vastaanottamista. Kuopuksen synnytyksessähän kävi niin,että odotin niitä kovia supistuksia ennen lääkityksen pyytämistä.Koska eka synnytys oli nopeahko(7h) ja loppu varsinkin yhtä rytinää, osasin onneksi kellottaa niitä laimeita supistuksia, jotka pistivät vain hengittämään. Ihan lopussa vasta alkoi tosissaan sattua ja eihän siihen hätään,mitään puudutteita enää ehtinyt saapumaan. Ponnistus sattui tosi tosi paljon, vaikka kroppa toimi automaatiolla ja aikaakin siihen meni vain pari minuuttia. Heti synnytyksen jälkeen totesin, onneksi ei enää ikinä. 

En varmaan enää synnytä, mutta jos niin hullusti kävisi,menisin olosuhteista riippuen senkin ilman kipulääkitystä tai ainakin ilman epiduraalia. Ihan vain sen kokemuksen takia,että kuopus oli heti paljon virkeämpi kuin esikoinen. Tosin hällä oli melkein kilo enemmän painoa ja synnytyskin yli puolet lyhyempi. Sain kokea vauvan tissille ryömimisen ja oma olo oli paljon vähemmän utuinen heti synnytyksen jälkeen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui ja tuntui mun mielestä erilaiselta ku menkkakivut. Vaikea kuvailla :D Kipu tuntui alavatsalla. Eniten ”sattui” väsymys kun synnytys pitkittyi. 

Ponnistusvaihe taas ei tuntunut pahalta ollenkaan vaikka oli yli 4kg vauva ja virhetarjonnassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli tässä toisessa synnytyksessä just päinvastoin kuin @Symbioosi lla, eli takanoja helpotti supistuskipua tässä toisessa synnytyksessä. Kun olin supistuksen aikana seisten, ojensin itseni suoraksi taaksepäin ja yritin olla estelemättä supistuksen tuloa, niin se oli helpompi ottaa vastaan. Vaistomainen reaktio olisi ollut eteenpäin kyyristyminen, mutta mulla se pahensi oloa. Supistuskipu tuntui kovimpana kohdunsuun seudulla ja eteni siitä parina aaltona loppua kohden ylöspäin.

Molemmissa synnytyksissä ponnistusvaiheet menivät käytännössä ilman kivunlievitystä ja sattuivat kaikkein eniten. Ponnistustuntemuksista mieleen ovat jääneet järkyttävä ummetuksen tunne, aivan kuin takapuoli olisi halkeamassa, sekä polttava tunne kuin alapäätä olisi liekitetty.

Ekassa synnytyksessä en olisi selvinnyt avautumisvaiheesta ilman epiduraalia. Muistan kuinka sanoin kätilölle kauhuissani epiduraalin vaikutusta odotellessa, että en ymmärrä, miten jotkut selviää tästä ilman kivunlievitystä. Kätilö vastasi, että ei hänkään...

Toisessa synnytyksessä yllätyin siitä, kuinka hyvin pystyin ottamaan supistuksia vastaan tuon taaksepäin nojaamisen ja kuuman suihkun avulla. Avautumisvaiheen supistukset eivät sitten ehtineetkään käydä sietämättömiksi ennen kuin ponnistusvaihe jo alkoi. Ponnistussupistukset olivatkin sitten aivan tappavat, mutta kivunlievitystä ei ehtinyt enää antaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tästä huomaa, kuinka erilaisia me ollaan.  Milaliinan kanssa kyllä samaa mieltä, en kuvailisi kipua mitenkään menkkamaiseksi jomotukseksi. Mä sanoisin oman kipuni alkavan alavatsalta ja leviävän kylkien kautta selkään asti. Jännästi siitä on enää sellainen utuinen muistikuva. :D  

Ponnistusvaiheessa ekassa kivun vei varmasti epiduraali, koska tokasta muistan juuri takamus räjähtää-tunteen. Molemmat ponnistusvaiheet silti nopeita(eka 14 min ja toinen pari minuuttia) Jännintä siinä oli,että en kummassakaan joutunut aktiivisesti ponnistamaan vaan keho ikään kuin toimi itsenäisesti. Yritin vain pysyä kyydissä mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sattui ihan helvetisti. :lol: Tai ennen vesien menoja supistukset eivät olleet pahoja, enemmän sellaisia tylppiä, mutta vesien menon jälkeen ne olivat kouristavia ja teräviä. Avautumisvaiheessa tuntui, kuin selkää olisi puukotettu ja persaus revennyt. Ponnistusvaiheesta ei ole jäänyt kipumuistoja, se taisi olla kivuttomin vaihe koko synnytyksessä. Kivunlievityksenä minulla ilokaasu, kohdunkaulanpuudute ja pudendaali.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avautumisvaihe oli kivuliain. Ponnistusvaiheesta ei minullakaan ole jäänyt kivuliasta mielikuvaa. Ajattelin etukäteen synnytyksen olevan kivuiltaan jotain aivan kamalaa, mutta sitä se ei mielestäni ollut. Kivuista selvisi yllättävän hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now