siilis

Raskauspahoinvointi

448 posts in this topic

^ mä sain pahoinvointilääkettä yksityisen ultrasta (rv 8-9 tms.) ja sitten tk:n päivystyksestä, jossa vielä nosti annosta. Riippuu niin lääkäristä... Toisaalta mua se lääke ei auttanut oikeastaan yhtään ja sitten vaan lopetin sen muutaman satunnaisen kerran jälkeen.

 

Tipan kautta laitettuna lääkkeestä imeytyy isompi osa kuin suun kautta (neuvolaterkan mukaan), joten hän suositteli suun kautta ensisijaisesti. Vaikka kyllähän sitä Primperania saa ihan turvallisesti käyttää, kun silloin farmaseuttikaverini tutki tarkkaan, mutta kaiketi sitä parempi mitä pienemmällä annoksella pärjää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos turhautumisen jakamisesta ja terveisiä osastolta. Pääsin tänne reilu tunti sitten, tippa tulee rauhallisesti ja mulla on jotenki huojentunut olo. Ketoaineet oli yhdellä plussalla, eikä mun olo mitenkään katastrofaalinen ole, mutta toivon että nesteytys nyt kohentaisi oloa pitemmäksikin aikaa. Otettiin myös verikokeita, en ihmettelisi vaikka ois mitä puutostiloja, kun tää raskauskin alkoi suoraan imetyksen päälle enkä oo oikein välissä ehtinyt toipua. Suosittelen kyllä Eleanoora, sain lähetteen neuvolalääkäriltä ja täällä naistentautien puolella asiat sujuivat tosi nopeasti. Ja vauvaakin kurkattiin ja siellä hän kovasti liikuskeli, nallekarkilta vielä näytti (9+4). Ja lääkäri joka otti mut vastaan sanoi että Primperania voi käyttää. Väestöliitolla olivat sen suhteen nihkeitä, mutta tämä lääkäri suositteli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti vointisi kohenee pian Blixen <3 Kuinka ketoaineet mitataan? Onneksi reilun viikon päästä neuvola, eilen illalla lähti jalat alta ja pökräsin hetkeksi. Voin kyllä muuten tällä hetkellä "paremmin".

Share this post


Link to post
Share on other sites

No siitä pissanäytteestä, ja tänne tippaan tullessa sitten lisäksi verikokeilla testattiin jotain suoloja. Luulen että sun oloa vois helpottaa tää. Voimia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä että pääsit Blixen tippaan ja hoidetaan heti, eikä ootella että ketoaineet on pilvissä. Niiden normalisoituminen kun ottaa aikansa sitten jos sinne viiteen plussaan päätyy... 

Mä ostin Yliopiston apteekista noita ketoaineen kotitestausliuskoja silloin kun kotiuduin viimeisimmältä sairaalareissulta. Olin tosiaan viikon tipassa että saatiin ketoaineet nolliin ja testailin sitten sen ekan viikon kotiutumisen jälkeen niitä, ettei vaan takapakkia tule. Neuvolassa on testattu ne nyt kaksi kertaa kotiutumisen jälkeen myös. Kotiuduin sairaalasta siis n. 4vk sitten.

 

Olen ollut töissä nyt 3vk. Sitä ennen siis sairaslomalla yli 2 kuukautta rajun pahoinvoinnin vuoksi. Oksennan edelleen päivittäin, mutta ei ole enää vuorokauden ympäri paha olo. Huimauksen loppuminen oli kanssa suuri helpotus voinnille. Huimausta ei ole ollut enää kuin satunnaisesti siis viimeisen neljän viikon aikana, sitä ennen se oli jatkuvaa. 

 

Vähän ongelmaa tuottavat tällä hetkellä vielä alhaiset verensokerit. Päivittäistä oksentelua ollut nyt siis 3kk ja nyt kun olen töissä ollut tuntuu, että saisin syödä kokoajan ettei sokerit laske liiaksi. Oikeastaan en tajunnut heti, että kyse on verensokerista, luulin olevani muuten vaan ihan järjettömän väsynyt ja yhdistin sen siihen, että olen kuitenkin vielä aika toipilas tämän pahoinvoinnin vuoksi. Sitten vihdoin älysin mitata verensokerin kun iski väsymyskohtaus ja sokeri olikin 3,7. Nyt sitten olen mitannut aina väsymyksen iskiessä ja arvot ovat olleet välillä 3,3-3,8. 

Eilen tuli mitattua tuo 3,3 ja oli kyllä haastava päivä neljän oksennuskerran kanssa. Onneksi tänään on ollut parempi olo.

Mutta tosiaan nyt on selkeästi tällainen vaihe, että ruokavalion merkitys voinnille on tosi suuri. Jännä, että silloin kun vaan oksensi ja oksensi eikä saanut syötyä mitään, oli sokerit normaalimmat kuin nyt.

 

Aika paljon multa on kyselty tästä raskauspahoinvoinnista nyt kun olen ihmisten ilmoilla ollut. Pari kertaa on tullut kyyneleet silmiin asiasta kertoessa, onhan tämä niin raskasta aikaa ollut. Mutta mielestäni tästä on tosi tärkeä puhua, että ihmisten ymmärrys asiaa kohtaan lisääntyisi. Useampi ihminen on sanonut, ettei heillä ole ollut pienintä aavistustakaan, että raskauspahoinvointi voisi tällaisiin mittasuhteisiin kasvaa ja useampi ihminen on nolona todennut, että nyt kun tietää mitä se voi olla, niin hävettää, että ovat valittaneet omista etovista oloistaan raskauspahoinvointina. 

 

Me ollaan miehen kanssa puhuttu, että jännä nähdä meneekö koko raskausaika oksentaessa. Toivottavasti ei, mutta toisaalta olen kyllä tästä nykyolostani jo niin kiitollinen, kun vertaan siihen, kuinka järjettömän huonossa kunnossa tuli 2kk oltua. 

 

17+1.

 

Tsemppiä taas kaikille pahoinvoiville!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä Blixenin tilanne nyt?

 

Täällä oli ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana kaksi perättäistä päivää ilman oksentamista, keskiviikko ja torstai. Kolmatta ei toki voinut perään tulla, se nyt olisi ollut jo vähän liikaa vaadittu :D Selvisin kuitenkin tosiaan kunnialla keskiviikkona työpaikan piknik-risteilystä, vaikka etukäteen jännitti niin päivän pituus, bussimatkat kuin laivallaolokin. Pääsin välillä hyttiin vähän pötköttelemään ja söin usein.

Auttaa pääkopan jaksamiseen ihan hirveästi se, että on noita hyviäkin päiviä nykyään välissä, vaikka pahoinvointi vielä jatkuukin ja esimerkiksi lauantai oli todella huono usealla oksennuskerralla.

 

18+1.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Toivottavasti lakkaisi pian kokonaan.

 

Täälläkin ehti olla "parempia päiviä", kun maailma ei näyttänyt ihan synkältä. En nyt silti jaksanut mitään ihmeellistä tehdä (ulkoilla lasten kanssa tai muuta jännää), mutta esim muutaman pikaisen kauppareissun pystyi tekemään niin että kotona vasta oksensi ja vanhemmillani ollaan pystytty lasten kanssa käymään. Nyt sitten näyttää siltä että sama rumba jatkuu uusiksi, eikä mikään pysy sisällä :( Huomattavasti helpompaa päälle tosiaan se max 5krt päivässä oksentaminen, kuin se ettei mikään pysy sisällä. Onkohan se oikeasti niin että nämä viikot 9-11 ovat pahimpia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tipassa ollaan nyt itsekin. Tosi streessaavaa odottaa niitä labratuloksia. No jospa tämä tosiaan auttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitti, tiputus itsessään ei ehkä auttanut, koska sen jälkeen oli pahimmat hetket oksentamisen suhteen kuin ikinä. Mutta primperan auttaa, ihan uskomatonta! :) Jos en ota sitä säännöllisesti niin meno karkaa ihan päättömäksi, mutta sen kanssa on ihan "ok" olla. Saisi ottaa 1-2kpl vuorokaudessa, eikä säännöllisesti, mutta en kyllä uskaltaisi ilman olla. Pari tuntia ehdin toissailtana olla ilman ja päättyi siihen että lopulta oksensin reippaasti verta. Miten muut on sitä syöneet?

 

Mitä muille kuuluu?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei Primperan sopinut joten sain Zofrania joka ei ole yhtä hyvin tutkittu kuin Primperan. Viimeksi se ei oikein auttanut mutta tällä kertaa vähensi kyllä oksentelua. Pahimmassa vaiheessa otin päivittäin yhden ehkä vajaan kuukauden ajan.

 

Mulla on tänään 24+4 ja edelleen on joka päivä paha olo, normaalin hyvä olo ei ole koskaan mutta aika ok oloa on yleensä jonkun verran joka päivä. Oksensin viimeksi pari viikkoa sitten ja töissä olen ollut nyt jo 2 kk. Jos menee samalla kaavalla kuin viimeksi niin kohta tää taas pahenee mutta nyt on sellainen olo että kyllä tästä jo selvitään, päivät ja viikot vähenee kuitenkin koko ajan. Hiiitaasti mutta varmasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua se Primperan ei hirveesti auttanut, mutta pidin sen avulla 1-2 kertaa viikossa tankkauspäiviä. Eli otin sen ja sen avulla ruoka pysyi sisällä vähän paremmin ja söin sit enemmän/useammin.

 

Ja hei juokaa niitä apteekin ravintojuomia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tepsi Primperan aluksi lähinnä niin, että kun otin sen ennen nukkumaanmenoa niin sain nukuttua tosi hyvin. Välillä auttoi myös estämään pahoinvointia ruokailun yhteydessä. Mulla aloitettiin se siis sairaalassa vk 7+1 ja ohjeena 3 tbl/pv. Söin sitä vk 11 asti, kunnes lakkasi tehoamasta kokonaan. Oksensin siinä kohti lääkkeestä huolimatta 10 kertaa päivässä ja lisäksi lääkkeestä alkoi tulla päänsärkyä.

Eleanoora: Mistä sulle on annettu tuo tieto, että saisi syödä 1-2 tbl eikä säännöllisesti? Mulla neljä eri lääkäriä todennut, että tuo 3tbl / pv on ok ja että voi käyttää pari kuukautta putkeen.

Zofrania sain toisella sairaalareissulla, mutta siitäkin tuli vaan pökkyrä ja päänsärky ja oksensin ihan yhtälailla, joten jäi yhteen tablettiin tuo kokeilu.

 

Täällä oksennetaan tällä hetkellä joka päivä-joka toinen päivä. Laskujeni mukaan olen oksentanut tämän raskauden aikana n. 400 kertaa.

Viime neuvolakäynnillä oli kuitenkin tullut vihdoin plussaa painoon, eli näkyy tosiaan se, että saan kuitenkin syötyäkin sentään. 1,2kg lähtöpainosta oli saldo.

 

19+5

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Sekä meidän terveysasemalla lääkärit, että tuolla Kättärillä lääkäri, oli sitä mieltä että primperan ei ole ok, eivätkä voi suositella sitä, kun virallista tutkimustietoa ei ole. Mutta en selviäis päivääkään sitä ilman, niin pakko "uhmata", jos teille on sanottu sen olevan ok. Se pidättää oksennusta useimmiten 3h kerrallaan tabletin otosta, jolloin alkaa laatattaa. Mutta ne kaksi 3h pätkää on kultaakin arvokkaampia. En tiedä onko masentunut äitikään sen parempi. Juoma ei vieläkään oikein uppoa, mutta nyt on parit naposteltavat pysyneet jo sisällä primperanin avulla. Paino on yhä laskussa, muttei niin radikaalisti. Pelkään kyllä just tuota että mitäs jos tuleekin päivä kun ei enää auta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jännä että on noin erilaisia näkemyksiä. Pakkausselosteessakin kuitenkin lukee, että voidaan tarvittaessa käyttää raskausaikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun farmaseuttiystävä kaivoi kaikki mahdolliset tiedot tuosta töissään ja sanoi, että hyvillä mielin voit käyttää. Ja pakkohan se oli, kun mua ei lähetetty edes tippaan tk-päivystyksestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olisin kuivunut täysin ja joutunut olemaan jatkuvasti tipassa ilman primperania. Otin sen 1-2 päivässä pahimpien viikkojen ajan ja se auttoi. Pahoinvointi ei loppunut mut neste ja ruoka pysyi vähän sisällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli vähiten pahoinvointia rv 21-28 mut nyt vikalla kolmanneksella sitä on taas, erityisesti iltaisin. Saanut syödä taas 2h välein ja levätä aina kun paha olo iskee. Äsken sitten oksensin taas pitkästä aikaa. V***ttaa. Kai tää synnytykseen loppuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On sitä varmaan pikkasen pihalla sitten joskus kun pahoinvointi loppuu ja alkaa taas tehdä mieli jotain ruokaa. Joillakin kai synnytyksen jälkeiset hormonimyrskyt voi vielä tyyliin pari viikkoa ylläpitää pahoinvointia, mutta _sitten pitäis_ viimein helpottaa.

Mullekaan ei oo enää hetkeen kukaan puhunut pahoinvoinnin loppumisesta raskausaikana. Kaikki normaalit virstanpylväät siinä suhteessa ohitettu. Nyt puhutaan sitten vaan siitä, miten pahoinvoinnin kanssa pystyy elämään mahdollisimman mukavasti ja mahdollisimman vähillä haitoilla. Neuvolasta tiukka ohje syödä 2h välein, totaalimaksimi 3h. Lisäksi suositeltiin Visibliniä tukemaan suolen normaalia toimintaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla loppui tosiaan viimeksi pahoinvointi kuin seinään heti synnytyksen jälkeen. Sitä odotellessa.. Mutta olen kyllä kuullut myös siitä että pahoinvointi voi jatkua vielä pari viikkoa synnytyksen jälkeen. Viime kerralla mä olin unohtanut millaista on ilman pahoinvointia enkä enää uskonut että olo voi parantua. Se hyvän (siis normaalin!) olon tunne oli jotain uskomatonta.

 

Mulla oli viimeksi helpointa n. 18-25 viikoilla. Nyt on ollut huonompi olo kuin viimeksi ja oletan että tästä vielä taas huononee.. Syödä täytyy ihan jatkuvasti eikä tee ruokaa mieli. Yöllä ei ole kyllä tarvinnut vähään aikaan syödä.

 

24+6

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin onneksi viimeiset oksennukset kummassakin edellisessä raskaudessa lennätettiin synnärillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos on sellainen olo, että tekee mieli oksentaa, mutta tavara ei sentään nouse ihan kurkkuun vaan pystyy itse valitsemaan oksentaako vai ei, niin kannattaako kokemuksenne mukaan oksentaa? To puke or not to puke?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ mun oli välillä pakko noissa tilanteissa (ennen nukkumaanmenoa yleensä) oksentaa, koska se helpotti niin paljon oloa. Tosi harvoin tuli sellasia täysin yhtäkkisiä yrjöjä, melko usein pystyi valitsemaan ainakin ajankohdan, että nyt vai tunnin päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En osaa sanoa.. Joskus helpottaa oloa, mutta yleensä on ns loputon suo. Eli jos kerran oksentaa, niin tulee helpommin taas ylös. Mutta harvoin on kertoja että sitä olisi oikeasti kykenevä pidättelemään.

 

Plää. Tuntuu että pahoinvointi on kiristymään päin vaikka primperaniakin olen syönyt. Jos yrittää tehdä jotakin vähääkään raskaampaa tai herätä liian aikaisin niin olo on ihan karsea. Nimimerkillä 4h normaalia aikaisempi herätys ja yritin sitten alkuraskauden siivota. Pakko varmaan mennä laattaamaan taas vaikka haluaisin kyllä jotakin tänään syödä.. Saa nähdä tuleeko tämä loppumaan.

hmm.. rv11+4.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla myös herkästi tulee kierre siitä kun oksentaminen kerran alkaa. Joskus taas helpottaa oloa että vaikea sanoa.

 

Kuten ennustinkin niin taas on olo huonompi, tänään oksensin taas töissä muutaman viikon tauon jälkeen.. No, vajaa 3 kk enää..

 

26+4

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now