Antsa

Milloin kerroitte raskaudesta työnantajalle?

541 posts in this topic

Minä kerroin rv:lla 13 toimitusjohtajalle ja lähimmälle esimiehelleni, vaikka koeaika on tammikuun loppuun asti. Sinne saakka en olisi mitenkään voinut raskautta salata, varsinkin kun esimieheni sanoi jo edellisellä viikolla katselleensa, että taitaa mahan perusteella olla vauva tulossa. Työnkuvani on myös nykyisin melko laaja, joten halusin olla reilu työnantajaa kohtaan, että ehtii rauhassa hakea minulle sijaisen, jonka ehtisin myös perehdyttää ennen äitiyslomaa. Meillä on pieni työyhteisö, jossa onneksi suhtaudutaan ihan positiivisesti raskauksiin ja lapsiin (joita ei ole kyllä siunaantunut todella pitkään aikaan kuin miespuolisille työntekijöille).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en oikein osaa päättää koska kertoisin. Voi mennä useampi viikkokin, etten näe esimiestä. Tuntuisi tyhmältä soittaa ja kertoa tälläisestä asiasta. Noh, vajaan 4vkon päästä meillä on taas isompi kokous jossa kaikki esimiehet ovat paikalla, josko silloin kertoisi. Silloin viikkoja on "jo" 15..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ens viikolla olis tapaaminen pomon kanssa, sinä päivänä on 17vko täynnä. Nyt kun nt-ultrassa kaikki on ollut ok ja sykkeetkin löytyi eilen neuvolassa niin uskallan viimein kertoakin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin ensimmäisenä työpäivänä... n. viikolla 21! Olin hakenut hoitajan työtä äitiysloman alkuun saakka. Työnantaja yllättyi, mutta ei sen ihmempää. Olin töissä 3,5kk kuten oli sovittu ja jäin äitiyslomalle :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika aikaisin, mutta kuitenkin nt-ultran jälkeen. Taisi olla rv 13 kun kerroin töissä, ja tällä viikolla (rv 15+x) kerroin asiakkaalle. Molemmat olivat tyytyväisiä että tieto tulee niin ajoissa, että pystytään helposti varautua pitkään poissaoloon ja kouluttaa uutta verta tilalleni. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odotan työsopimuksen uusimista kuin kuuta nousevaa, jonka jälkeen uskaltaisin kertoa raskaudesta edestä lähimmille työkavereilleni. Esimies ja johtoporras ovat pääasiassa toisella paikkakunnalla, joten heille kertominen tapahtuu sitten aikanaan... Esimieheni tulen näkemään joulunalusviikolla, jolloin luulisi vatsaa olevan jo jonkin verran joten voisin avoimesti sitten kertoa hänelle (neljän lapsen äidille), että meillekin tulee vauva

lipsrsealed.gif

Arsyttää vaan kun siitä työsopimuksen jatkosta on nyt puhuttu ja lupailtu kaikenlaista jo alkukesästä, eikä mitään ole vielä tapahtunut?! Ahdistelin viime viikolla esimiestäni niin, että sain kuulla yt-neuvotteluihin (jotka eivät koske meidän osastoa) liittyvistä jatkotoimenpiteistä, joiden takia emme voi keskustella jatkosopparista ennen torstaita. Torstaina on np-ultra ja olin niin kovasti haaveillut, että allekirjoitettu vakkarisoppari olisi siihen mennessä jo takataskussani, mutta ei... Tällä hetkellä en edes kaipaa vakituista sopimusta, kunhan määräaikaisuus jatkuisi sen vähintään 4(?)kk äitiysloman alkamisen jälkeen, jotta saisin kaikki täydet mammalomarahat

grin.gif Vai miten se menee?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin 12. viikolla ennen nt-ultraa, koska jouduin jäämään sairauslomalle. Muuten en olisi kertonut vielä pitkään, pitkään aikaan, sillä esimieheni ei ole mikään maailman mukavin tyyppi ja suhtautui asiaan juuri niin huonosti kuin olin arvellutkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin viikolla 14+. Halusin varmistaa, että pääsen itse kertomaan ennen kuin keskivartaloon kohdistuu liikaa uteliaita katseita. No kuinkas kävikään -pomo oli arvannut jo viikkoa aikaisemmin, kun en iltatilaisuudessa ottanut viiniä. Totesi, että "en voinut olla huomaamatta..."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kerroin kanssa nt-ultran jälkeen. Musta oli kiva kertoa ajoissa, että pomolla on kunnolla aikaa etsiä sijainen tilalle ja tehdä muitakin järjestelyjä. Lisäksi pomo tiesikin että yritetään hankkia lasta, joten ei tullut mitenkään yllätyksenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odotan työsopimuksen uusimista kuin kuuta nousevaa, jonka jälkeen uskaltaisin kertoa raskaudesta edestä lähimmille työkavereilleni. Esimies ja johtoporras ovat pääasiassa toisella paikkakunnalla, joten heille kertominen tapahtuu sitten aikanaan... Esimieheni tulen näkemään joulunalusviikolla, jolloin luulisi vatsaa olevan jo jonkin verran joten voisin avoimesti sitten kertoa hänelle (neljän lapsen äidille), että meillekin tulee vauva

lipsrsealed.gif

Arsyttää vaan kun siitä työsopimuksen jatkosta on nyt puhuttu ja lupailtu kaikenlaista jo alkukesästä, eikä mitään ole vielä tapahtunut?! Ahdistelin viime viikolla esimiestäni niin, että sain kuulla yt-neuvotteluihin (jotka eivät koske meidän osastoa) liittyvistä jatkotoimenpiteistä, joiden takia emme voi keskustella jatkosopparista ennen torstaita. Torstaina on np-ultra ja olin niin kovasti haaveillut, että allekirjoitettu vakkarisoppari olisi siihen mennessä jo takataskussani, mutta ei... Tällä hetkellä en edes kaipaa vakituista sopimusta, kunhan määräaikaisuus jatkuisi sen vähintään 4(?)kk äitiysloman alkamisen jälkeen, jotta saisin kaikki täydet mammalomarahat

grin.gif Vai miten se menee?

^Kerroin työnantajalle seuraavana päivänä siitä, kun kuulin ettei 31.12 loppuvaa työsopimustani uusita ollenkaan. Helpotti oloa paskassa tilanteessa, edes pystyä kertomaan työkavereilleni raskaudesta. Samalla tietysti pääsin myös kuittaamaan esimiehelle, että en mä olisikaan ollut kuin 4kk enää töissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisen kanssa taisin kertoa hieman ennen rakenneultraa lähimmälle esimiehelle ja ultran jälkeen muille, nyt toista odottaessa jouduin kertomaan jo NP-ultran jälkeen lähimmälle esimiehelle, koska lähitulevaisuuteen suunniteltiin hyvin paljon lentämistä vaativia työmatkoja, joita en kaikkia halunnut tehdä. Muille kerroin n. vkolla 17, koska mahaa alkoi olla jo vaikea piilotella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi kun kaikki on kertonut aikaisin. Itsellä menossa vk 21+3 ja en ole vielä kertonut työnantajalle..

Olen määräiaikainen sijainen vain ja 15.1 loppuu sopimus, jos sinne saakka saisi pidettyä salassa.

Onneksi työvaatteet on sellaisia telttoja ettei niistä näy mitään ja omasta mielestä näyttää vain pikkusen turvonneelle, joten työkaverit luultavasti luulee minun vain lihoneen :D

Mietinkin sitä että onko työnantajalle silti kerrottava vaikka työsopimus loppuu ennen äippäloman alkua.

Työ on fyysisesti raskasta, mutta raskaus ei vaikuta työntekoon..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pomo kysyi suoraan olenko raskaana kun olin viikolla 8, tiesi yrityksestämme. Muuten en olisi siinä vaiheessa vielä kertonut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esimiehelle kerroin NT-ultran jälkeen rv 12, joka oli sitten osaston päällikölle asiasta kertonut. Työkavereille en ole vielä raskaudesta maininnut, saattaa olla etten voi kohta enää vatsaa piilotella ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esimiehille kerroin heti kun sain itsekin tietää eli taisi olla viikolla 7. Töihin tarvitsen sijaisen, joten onpahan ainakin aikaa etsiä sopiva. Työkavereista kaikki eivät tiedä vieläkään ja nyt viikkoja on 14.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole vieläkään kertonut, ajjattelin odottaa ainakin rakenneultran vielä ja sitten ilmoittelen, kun kelapapereiden täyttö tulee eteen. Vielä ainakaan kukaan ei ole huomannut töissä isoa mahaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kerrottava melkein heti, itse kerroin eilen (7+2). Syynä työn vaarallisuus (päivittäin voi tulla potkua, lyöntiä jne). Esimiehen pitää siis järjestää siirto muuhun työpisteeseen mahd pian. Mun esimies tiesi meidän hoidoista ja oli onnessaan kun kerroin raskaudesta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen määräaikaisessa työsuhteessa ja äitiyslomani alkaisi n.viikko ennen kuin sopimus päättyy.Olen kuitenkin ajatellut olla töissä tuon sopimuksen loppuun (ja saada tuolta viikolta äitiyspäivärahaa miniminä). Jos pidän lomat työsuhteen lopussa katsotaanko ne päivät Kelassa ihan normaalisti työpäiviksi? Esimiehelleni en ole vielä kertonut asiasta, rakenneultran jälkeen vasta ajattelin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ma kerroin lahimmalle kollegalle pari paivaa positiivisen raskaustestin (viikolla 7) jalkeen silla olin niin nuupahtanut ja pahoinvoiva etten pystynyt hoitamaan toitani kunnolla, olin joka paiva myohassa ja syoksahtelin vessaan jatkuvasti.

 

Esimiehelle kerroin paivaa nt-ultran jalkeen, tiesin etta meille oli seuraavalla viikolla tulossa irtisanomisia ja epailin vahvasti etta se osuisi omalle kohdalle (oikeassa olin) joten oli pakko pelata peli talla tavalla, muuten olisin pudonnut taysin tyhjan paalle ja jaanyt ilman minkaanlaista aitiysrahaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Molemmilla kerroilla olen kertonut NT-ultran jälkeen ja jos sopiva tilanne olisi tullut, olisin voinut kertoa aikaisemminkin. Jotenkin olen halunnut saada asian pois "sydämeltä" ja muutoinkin olla piilottelematta raskautta työkavereilta, joten tuntunut reilulta kertoa ensin esimiehelle. Enkä mä oikeastaan näe mitään syytä ainakaan vakituisessa työsuhteessa olevan olla kertomattakaan hyvissä ajoin. Jos jotain sattuisi ja sairaslomalle jäisi niin asia kai tulisi ilmi joka tapauksessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aikaisemmissa raskauksissa kerroin työnantajalle heti nt-ultrien jälkeen. Muutamat lähimmät työkaverit tosin tiesivät asiasta jo ennemmin. Nyt olen ollut hoitovapaalla ja kävin kertomassa uutiset viime viikolla kun viikkoja oli kasassa 15. Muutama työkaveri tietää, että en tulekaan elokuussa töihin niin kuin on ollut alustavasti puhe :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin työnantajalle neljännellä kuulla, piti kertoa jo ekan ultran jälkeen, mutta jäinkin sitten kesälomalle, ja kerroin sen jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole vielä kertonut, 14+3 menossa. Jotenkin niin varovaisesti tämän koko raskauden kanssa edetään, että tuntuu liian aikaiselta kertoa. Jos sitä parin viikon sisällä uskaltais huokaista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now