Antsa

Milloin kerroitte raskaudesta työnantajalle?

541 posts in this topic

^ Hyvä juttu! Ja reilua antaa käydä työajalla neuvolat :) Toisaalta näyttää taas hyvin sen miten raskaudet voi vaikuttaa naisten urakehitykseen.. En yhtään ihmettelisi jos itsekin saan onnittelujen jälkeen toteamuksen että eipä olisi uskottu tällaisia uutisia vielä tulevan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellisessä raskaudessa (joka meni sittemmin kesken) kerroin pomolle jo viikolla 6 ja olin ihan tyytyväinen, että kerroin sillä heti kkm:n toteamisen jälkeen olisi ollut lähtö työreissulle ulkomaille. Oli "helpompi" perua reissu, kun pystyi sanomaan mikä on tilanne, eikä tarvinnut sepitellä mitään.

 

Tässäkin raskaudessa kerroin jo rv 7, mutta olen sellaisissa töissä, joissa suunnitelmia tehdään aika pitkällä aikajänteellä enkä kokenut reiluksi suunnitella töitä, joiden tiesin ehkä jäävän osaltani tekemättä. Ja loppuun täytyy lisätä, että aikaisin kertomiseen vaikutti tietysti myös se, että olen "vakaassa" työsuhteessa, jonka jatkoon äitiyslomalla ei ole vaikutusta, ja pomoni on todella mukava nainen, jolla on itsellään pieniä lapsia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos tämä raskaus tästä jatkuu ihan normaalisti (ilman ongelmia) ja saan neuvola-ajat sovittua aamuille/iltapäiville niin, että ei usein tarvitsisi työvuoroja vaihdella, niin todennäköisesti kerron esimiehelle elokuussa. Joitain työkavereita tulen näkemään oman kesäloman jälkeen heinäkuussa ja vähän oman olon mukaan katon sitten kerronko heti vai sitten koko porukalle kun palaamme omalle työpisteelle kesäpäivyksen jälkeen elokuun puolella, jolloin olisi noin rv15-16.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kertoin aika pian nt-ultran jälkeen. Olisin mielelläni kertonut hieman myöhemmin, mutta oli kehityskeskustelu ja sopiva paikka puhua asiasta. Ennen rv 12 en olisi halunnut kertoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

itse kerroin hyvin varhaisessa vaiheessa koska työnkuva on hirvittävän raskas, kertominen oli kyllä vika tikki, mutta onneksi neuvolassa ymmärrettiin asia ja olen ollut nyt 10 viikkoa saikkulla joka jatkuu kesälomaan asti ja siitä sit suoraan äippälomalle

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun oli pakko kertoa työnantajalle heti, kun teen sellaista työtä, jossa joutuu olemaan sikiölle vaarallisten aineiden kanssa tekemisissä. Tai siis nyt raskausaikana en joudu, joten oli ihan pakko kertoa. Parille työkaverillekin olen jo kertonut kun olen heidän kanssaan joutunut töitä tekemään. Jos ei ole pakko, niin lopuille kerron vasta kunhan on nuo kriittisimmät viikot menneet ohi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juuri uuden työn aloittaneena, aihe mietityttää kovasti. Mulla on 4kk koeaika eli olisin vkolla 30, kun koeaika päättyy. Mitenkään en saa mahaa piilotettua siihen saakka. Raskaushan ei ole syy irtisanoa koeajalle, vaan irtosanomiseen tarvitaan kunnon perusteet. Onkohan ketään oikeasti joskus irtisanottu raskauden takia keksimällä joku muu syy.?

Nyt on kauheet paineet näyttää uudessa työpaikassa, että olen mahtava ja ahkera ja kaikkea mahdollista, ja toivoa, ettei pomo revi ahteriaan kun kuulee uutiset. Ja samalla on sellanen olo, niin kuin koko ajan kusettaisi pomoaan, vaikka enhän mä tässä mitään väärää edes tee.....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli tarkotus odottaa ainakin tonne 12+ viikoille. Mutta luonto tuli vastaan, ja valtava pahoinvointi pakotti kertomaan jo nyt 7+ viikolla. Ihanasti otti sekä pomo että työkaverit vastaan asia, mutta mietityttää että entäs jos jotain sattuukin... mut eihän mitään saa, jos ei yritä biggrin.gif

Piti ihan etsiä edellinen viesti... Tilanne muuttunut siinä suhteessa, että nykyinen pomo on lapseton mies, jota ei vois vähempää kiinnostaa (positiivisessa mielessä) naisten raskautuminen... Lisäksi mut koulutettiin/koulutetaan osittain korvaamaan nyt äippälomalla olevaa kollegaa, joten helpoksi tämä ei mene... Kehityskeskustelutkin tulee olemaan lähiviikkoina, mutta pyrin pitämään vielä ainakin alkusyksyyn salassa, ellei ed.raskauden oireet tule taas. Syynä se, että ikävä kyllä tällä kertaa meillä ratkeaa oikeastaan vasta rakenneultrassa (jos sinne asti edes päästään) kuinka tämä mahdollinen raskaus etenee... Todennäköisesti joudun jossain vaiheessa olemaan myös tuosta aiheutuvan henkisen painolastin takia pois töistä, mutta asia kerrallaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään, eli rv. 9+4. Melkoisesti jännitti, kun tiesin, ettei työpaikan taloudellinen tilanne tänä vuonna ole kovin hyvä, mutta asia otettiin kuitenkin ihan hyvin vastaan. Onniteltiin ja sanottiin, ettei tullut yllätyksenä. Nyt on tämäkin kivi pois sydämeltä, ihanaa. :)

 

Jos maanantain ultrassa on kaikki hyvin, niin sitten uskallan kertoa töissä jo muillekin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin kerroin työpaikalla aika aikaisin, noin rv 7, koska pahoinvointi vaikutti työkykyyn. Ajattelin, että parempi antaa selvä selitys kuin vaikuttaa uudessa työpaikassa lusmulta. Työpätkäni pitäisi myös loppua ennen äitiysloman alkua, joten jos pysyn työkykyisenä, ei raskauteni ole ongelma työnantajalle.

 

Ajattelin myös, että jos jotain ikävää tapahtuu, voi olla ihan hyvä kertoa siitäkin työnantajalle. Voihan se vaikuttaa sekä henkisesti työkykyyni että vaatia lääkärikäyntejä yms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heti kun plussa tuli, duuni sellainen ettei saanut olla raskaana, toivotteli kovasti takaisin paluuta syksyksi 2014...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ajatellut kertovani sitten, kun 12 ensimmäistä viikkoa on täynnä. Mulla on melko läheiset työkaverit ja luulen, etten malta olla kauempaa kertomatta. :D Olen myös hoikka ja turvotus on jo nyt (rv5+3) aikamoista, joten luulen, että mahan koostakin alkaa jo tässä vaiheessa huomata.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh, en tiedä kyllä yhtään, koska kertoisin! Plussasin juuri eilen, ensimmäistä kertaa koskaan. Nyt meneillään vasta viides viikko. Työsopimukseni on joulukuuhun asti, mutta todennäköisesti saisin jatkoa ensi vuodeksi. Laskeskelin, että vauva syntyisi maaliskuussa.

 

Työni on projektiluontoista eli korvaajani pitäisi löytää aika pian. Olen sopimuksessani luvannut perehdyttää hänet. Se varmaan onnistuisi tammikuussa, mutta toisaalta projekti venyisi melkein maaliskuulle... silloin vauva olisi jo syntynyt.

 

En tahtoisi ilmoittaa kovin aikaisinkaan, koska voihan tämä mennä vielä kesken. Noh, onneksi tämä kuukausi on kesälomaa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on määräaikanen sopimus elokuun loppuun ja la on lokakuun puolivälissä, joten en pitäny kiirettä kertomisen kanssa. Taisin kertoa rv 16.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos tämä raskaus tästä jatkuu ihan normaalisti (ilman ongelmia) ja saan neuvola-ajat sovittua aamuille/iltapäiville niin, että ei usein tarvitsisi työvuoroja vaihdella, niin todennäköisesti kerron esimiehelle elokuussa. Joitain työkavereita tulen näkemään oman kesäloman jälkeen heinäkuussa ja vähän oman olon mukaan katon sitten kerronko heti vai sitten koko porukalle kun palaamme omalle työpisteelle kesäpäivyksen jälkeen elokuun puolella, jolloin olisi noin rv15-16.

Pitää muuttaa tarinaa vähän. :) Jouduin kertomaan esimiehelle kuitenkin jo toukokuussa, kun pahoinvointi tuli niin voimakkaana että jouduin lähtemään kesken työpäivän kotiin. Esimies onnitteli vilpittömästi, pyysin että hän ei kertoisi muille työkavereille vielä (niin alkuviikot oli vielä menossa että en halunnut vielä julkistaa asiaa). Hän piti salaisuuden ja muille tulen kertomaan sitten elokuussa kun isommalla porukalla taas töitä tehdään yhdessä. Tässä päivystysajan (heinäkuun) paikassa en ole asiasta maininnut kuin tänhetkiselle esimiehelle, joka oli aivan innoissaan uutisesta myös. Sain sovittua lääkärikäyntejä ym. helpommin kun hän tietää syyn miksi olen myöhässä/lähden aikaisemmin parina päivänä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kerroin ihan alkuvaiheessa, koska voin koko ajan pahoin ja tehdään tiiminä potilastyötä esimiehen kanssa, joten olisi ollut mahdotonta rynnätä kesken kaiken yrjöämään. Onnittelut sain heti. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en kertonut ite, joku muu oli menny kertomaan, mut toisaalta ei se kyllä haittaa :) pomo tuli onnittelemaan ja puhutaan sit mun kesäloman jälkeen lisää. Kuuli viime viikolla ja viikkoja oli silloin 12+. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloitin työt kesän alussa ja nyt heinäkuun lopussa rv17+5 kerroin pomolle. Tarkoitus oli kertoa kolme viikkoa aikaisemmin, mutta kun palasin lomalta oli pomo juuri jäänyt lomalle. Vatsa näkyy sen verran, että pomo jo aavistelikin kun pyysin häntä vähän sivummalle juttelemaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin muistaakseni rv 10 ensin työkavereille, jotka ovat läheisiä ja tosi hyviä tyyppejä. Esimiehelle sitten seuraavalla viikolla, kun hän palasi lomalta. En vain jaksanut salailla enää pitempään, eikä ollut mitään syytäkään salailuun enää. Ja hyvinhän tuo otettiin vastaan, yksi työkavereista tirautti ilon kyyneleitäkin  :give_heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

13+2, kun jouduin sairaslomalle reunaetisen istukan aiheuttaman verenvuodon takia. Pomo oli lomalla, joten turvauduin sähköpostiin. Mielellään olisin odottanut vielä viikon ja kertonut kasvotusten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tästä tokasta kerroin 18+4, kun pomo palasi lomilta töihin. Muutamalle muullekin työkaverille samoihin aikoihin, mutta suurin osa saa tietää vasta rakenneultran jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now