Antsa

Milloin kerroitte raskaudesta työnantajalle?

541 posts in this topic

Raskaudesta pitää kertoa viimeistään kaksi kuukautta ennen äitiyslomalle jäämistä. Sitä ennen ei ole mitään pakkoa kertoa, ja tuossa sasan tilanteessa ei luultavasti kannatakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^joo niin mäkin oon ajatellut ettei ehkä kannata kertoa vielä mitään, jos haluan saada töitä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin pomolle, kun viikkoja oli tasan 11. Ei olisi oikeastaan muuten ollut mitään syytä kertoa, mutta ajattelin että hänellä on sitten enemmän aikaa valmistautua henkisesti sijaisten järjestämiseen sun muuhun rumbaan (olen nimittäin tällä hetkellä pomon sijaisena ja jään äitiyslomalle kesken sen; omassa virassani on myös nyt sijainen). Jotenkin järkyttyneenähän tuo otti uutisen vastaan, mutta yritti ainakin päälle päin näyttää iloista naamaa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aion kertoa ensi viikolla, 13. viikko silloin menossa. Kertominen ei tunnu kauhean hyvältä, olisin pitänyt mielellään vielä salassa, mutta työkuvioiden kannalta on "pakko". Ja tämä johti siihen, että meidän perheet saavat tietää nyt pääsiäisenä, koska en todellakaan halua että esimieheni on ensimmäinen ns. ulkopuolinen, joka raskaudesta saa tietää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kerroin raskausviikon 17 alussa. Enää en viitsinyt pitää salassa, kun mahasta sen alkaa jo huomata. Eipä tarvitse enää käyttää yhtä paljon aikaa sopivan (peittävän) vaatetuksen pohtimiseen :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on vähän ärsyttävä tilanne, oon just vasta hankkimassa työpaikkaa ja en tietenkään voi työtä hakiessa kertoa raskaudesta. Sitten tuun jäämään äitiyslomalle viim. 3 kk töiden alettua. Jotenkin tunnen huijaavani, varsinkin kun esim. tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona olevan työpaikan esimies on tosi innostunut, koska paikka johon menisin on ollut pitkään täyttämättä. Ja esimies jo kyseli että tulisinko vuodeksi vähintään ja oon vaan sillee joo... :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

annabanana: vähän hankala tilanne kieltämättä. Mä itse vaihdoin just muutama kuukausi sitten työpaikkaa ja olen nyt lomien jälkeen jäämässä äitiyslomalle. Työpaikkaa hakiessa ja sopimusta tehdessä en ollut vielä raskaana, mutta yritystä oli ollut käynnissä jo pitempään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Supsa: mulla ihan sama juttu. Vähän kurjalta tuntuu melkeen heti jäädä lomalle, mutta semmosta se elämä on. Kyllähän jokainen lapsettoman, parisuhteessa elävän nuoren naisen palkkaava ottaa ihan tietoisen riskin :rolleyes: Niin, ja mulla oli siis pakko kertoa töissä raskaudesta heti plussauksen jälkeen. Raskaus nimittäin vaikuttaa heti alusta alkaen ihan merkittävästi työtehtäviini. En millään olisi vielä halunnut kertoa asiasta kenellekään, mutta tosi hyvin työkaverit ja esimies ottivat asian vastaan ja olivat iloisia puolestani, vaikka vähän muuta odotinkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin työnantajalle noin viikolla 10. Hyvä olikin, koska melko pian tuon jälkeen jouduin olemaan muutamia päiviä sairaslomalla. Työkavereille kerroin vasta siinä vaiheessa, kun maha alkoi näkymään ja sitä ei voinut enää peitellä eli joskus noin viikolla 17. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mie kerroin kun olin itse saanut ajatukset kasaan :D Eli melkein heti kun itse tiesin.

työnantajalla on vaitiolovelvollisuus, onneksi! Jos meillä se töissä leviäisi, kohta sen tietäisi puoli maailmaa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostelen tätä ketjua kun itseäni alkaa pikkuhiljaa stressata töissä kertominen...

 

Minulla on sellainen tilanne, että olen koeajalla ensi kuun loppuun. Minulle tarjottiin esimiehen paikkaa (saman talon sisältä, jossa olen kohta ollut 10 vuotta) joskus alkuvuodesta ja tietysti plussasin heti sen jälkeen. Tuntui siltä, että minun on pakko asiasta kertoa heti ja kovasti minulle vakuuteltiin, ettei se asiaan vaikuta. Raskaus meni sitten kesken ja sain työpaikan. Tulin sitten uudestaan raskaaksi suht nopeasti ja nyt mennään melkein jo rv 11. Tiedän, ettei työnantaja saa purkaa työsopimusta raskauden takia, mutta jotenkin arveluttaa kertoa asiasta ennen koeajan loppumista... Toisaalta mielestäni on tosi ikävää heti ensimmäinen heinäkuuta julkistaa asia ja pilata omien esimiesteni lomat (?). Tuntuu, että mitä pidemmälle raskaus etenee sitä enemmän asia minua painaa.. Ensi viikolla on nt-ultra ja sen jälkeen olisi niin mukava kertoa työpaikalla. Mitenköhän iso riski olisi kertoa kesäkuun aikana? Miksi iloisen uutisen pitää olla ikävä joillekin tahoille...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on osittain vähän sama tilanne.. Koeaika loppuu vasta, kun raskausviikkoja on kasassa melkein 19. En ajatellut kertoa asiasta, vaan antaa muiden huomata se itse. Raskauden takiahan ei saa irtisanoa koeajallakaan, mutta silti itteä ainakin pelottaa, että keksivätkö jonkun mukamas pätevän syyn...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on määräaikainen työ syyskuun loppuun ja jatkoa on lupailtu vuoden 2010 loppuun. Asia selvenee heinä-elokuussa, jolloin olisin rv 17-22 (riippuen, että milloin selviää). En haluaisi kertoa raskaudesta ennen sopimuksen allekirjoittamista, koska haluaisin päästä takaisin työhön vielä muutamaksi kuukaudeksi 2010-vuoden lopussa. Onko se laitonta ottaa vastaan määräaikaisuus, vaikka tiedän, etten voi hoitaa sitä kokonaan? Olisihan se reilua kertoa, jotta tietävät varautua, mutta jotenkin pelottaa, että sitten tarjotaankin jatkoa ainoastaan joulukuun puoliväliin, jolloin äitiysloma alkaa.

 

Muutenkin ahdistaa, kun ei voi mennä palkallisella ajalla neuvolaan, kun ei ole kertonut raskaudesta työnantajalle. Pitää keksiä sitten joka kerta jotain "omia menoja".

Share this post


Link to post
Share on other sites

kultanen: Raskaus ei saa olla peruste sille, ettei jotakuta palkata määräaikaiseen työhön. Se on syrjintää muuten.. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: ei ole laitonta vastaanottaa määräaikaista työtä, vaikka tietää, ettei voi hoitaa kokonaan. Sitä vastoin on laitonta olla valitsematta sinua raskauden takia, jos sinulle on paikkaa jo lupailtukin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kerroin vasta vähän aikaa sitten, taidettiin olla jo viikolla 20. Meidän esimies kun ei ole päivittäin työpaikalla, käy silloin kun on meille jotain ilmoitusluontoista asiaa tai meillä on tiimipalaveri. Otti ihan hyvin, työkuviot vaan muuttuu hiukka kun toisiin hommiin joudun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saako täällä kysyä, että miten olette kertoneet työnantajalle raskaudestanne?

 

Itsellä olisi raskaudesta kertominen ajankohtainen asia, mutta mietityttää miten kertoa asia. En viitsi vain töksäyttääkkään yhtäkkiä "oon muuten raskaana" ja mennä jatkamaan töitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli esimiehen kanssa kehityskeskustelu jossa sitten esimies kyseli että mitkä mun tulevaisuuden suunnitelmat on, siinä vaiheessa oli pakko töksäyttää että muutaman kuukauden kuluttua jään äippälomalle kun la lokakuussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kerroin rv 20 kun tulin kuukauden tauon jälkeen takaisin töihin ja siinä oli palaveri jossa oli esimies ja muutama meitä työntekijöitä. Siinä kuuntelin juttuja ja huomasin jossain vaiheessa että esimies vilkuili välillä mun mahaa ja ajattelin että pitää se kait jo kertoa. Sanoin sit siinä lopuksi että mä oon raskaana (en muista tarkalleen millä sanoilla sanoin sen) ja kaikki onnittelivat ja sanoivat että me jo katsottiinkin muttei uskallettu kysyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ihana naispomo viereisessä huoneessa, joka tiesi vauvahaaveistani, joten ensimmäisten joukossa jännittää mukana heti alusta asti ;) Sama neuvolan tätikin kuin hänellä 17 vuotta sitten :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ole raskaana, enkä edes työelämässä, mutta oli pakko vastata, kun näin tämän ketjun viestit. Kultanen: Jos et pysty raskautta pitämään salassa ennen määräaikaisesi uusimista, niin kannattaa olla tarkkana, että se raskaudesta huolimatta uusitaan ja myös niin pitkäksi aikaa, kun alunperinkin oli tarkoitus. Itse olin raskausaikana työssä henkilöstöalan yrityksessä määräaikaisena ja sitten määräaikaistani kyllä jatkettiin, mutta yrittivät laittaa sen päättymään äitiysloman alkuun, jottei heidän olisi tarvinnut maksaa äitiysloman 3 ensimmäisen kuukauden palkkaa ja seuraavan kesän kesälomarahoja ja lupasivat vielä jalomielisesti 500 euron bonuksen. :huh: Sanoin, että kiitti vaan, mutta en allekirjoita tätä sopimusta ja otin yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun. Kun kerroin tämän esimiehelle, minua uhkailtiin, että isot pomot eivät tästä tykkää, mutta sanoin, että olen valmis ottamaan sen riskin, koska haluan, että asiat hoidetaan lain mukaan. No, sen pidemmälle asiaa ei tarvinnut viedä, kun sopimus tehtiin sitten uudestaan lainmukaisesti.

 

Tämä oli vähän aiheen vierestä, mutta olen nykyään vähän fanaattinen näiden tasa-arvoasioiden suhteen. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kans oli esimiehen kanssa hiukka ongelmia tuon mun ilouutisen jälkeen. Meillä on töissä meneillään lomautukset ja mua alunperin (ennen siis jo kun esimiehelle kerroin raskaudestani) mietittiin lomautettavaksi ja toisiin hommiin. Aluksi mun vakkarityösopimus meinattiin irtisanoa ja laittaa mut äitiysloman alkuun asti kesäsijaiseksi, mutta hankasinpas aika pahasti vastaan ja vetosin siihen, ettei esimiehellä ole mitään oikeutta tehdä niin, saati alkaa maksamaan mulle pienempää palkkaa niin kuin aluksi suunnitteli.

 

Kannattaa puoltaa näissä asioissa itse itseään, kukaan muu ei sitä tee. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mää kerroin lähimmälle esimiehelleni tänään, jo 8+6. Mutta mun tilanne onkin sikäli "erikoinen", että kyseessä on määräaikainen työsuhde joka päättyy joka tapauksessa elokuun puolenvälin tienoilla ja jatkuisi aikaisintaan ensi keväänä (kesäteatterit ei paljoo työllistä puvustajia talvisin ;)). Jännittihän tuo kertominen silti, mutta aikani harkittuani totesin että on parempi että työkaverit tietävät asiasta (siltä varalta että jotain sattuu), vaikka jos kaikki menee normaalin kaavan mukaan niin raskaus ei kyllä vaikuta työkykyyn mainittavammin vielä tämän komennuksen aikana :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

muakin vähän mietityttää kertominen.. jään kohta 2,5kk kesälomalle ja kun loma loppuu elokuussaolen jo rv21..

Että kertoako ennen lomaa vai sen jälkeen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kerroin tänään, viikkoja on tasan 16. Tulin juuri kesälomilta enkä halunnut kertoa ennen lomaa etteivät mun loman ajan pohdiskele mun raskautta kun en ole itse paikalla. Etukäteen hieman jännitin esimiehen reaktiota kun kerron enkä oikein tiennyt, miten kertoa. Sanoin sitten vaan suoraan. Vastaanotto oli onneksi ihan hyvä ja sain jopa onnitteluja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä, miksi jännitän ihan hirveästi mun esimiehelleni kertomista. Esimieheni on tosi mukava, vaikka ei hän nyt sellainen ole, jonka kanssa juttelisin mitään henkilökohtaisempaa. Hänellä sitä paitsi on tiedossa, että olen jo pari kertaa hakenut opiskelemaan, ja tästä on puhuttu jo työhaastattelussa. Hän on siis varautunut siihen, että tilalleni saa pian etsiä jonkun muun. Syy onkin nyt eri, mutta lähtööni hänen pitäisi jo olla varautunut. Kyse on kaupan alasta, joten uuden etsiminen tuskin on vaikeaa. Minun työtäni ainakin tekee ilman minkäänlaista koulutusta, ja meillä on pari ilta/viikonlopputyöntekijää, joiden kuvittelisin olevan halukkaita tulemaan tilalleni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now