mimmynmama

Todella allergiset lapset

374 posts in this topic

Ajattelin, että olis mukavaa porista muiden moniallergisten lasten vanhempien kanssa arjen murheista, mutta myös iloista.

Meidän Kinde on allerginen kaikille muille ruoka-aineille paitsi maissille, riisille, päärynälle ja viinirypäleille. Oireilee pääasiassa mahalla, mutta pitempiaikainen altistus nostattaa kirkkaan punan poskille. Niin haluaisin tuoda vaihtulea pojan ruokavalioon, mutta peruna ei tunnu missään muodossa passaavan, bataattia ei huoli. Seuraavaksi pitäis kai koittaa kukkakaalit yms. Mut tuntuu niin turhalta ku en usko niiden sopivan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meiltä löytyy pieni hyper-allergikko. Tuntuu et poika on kaikelle allerginen.

Koko ajan tulee uusia asioita eteen jotka ei sovi.

Tällä hetkellä poika on vielä rintamaidolla ja mun oma ruokavalio on aika suppea. Pojalle kelpaa vain tissi ja muutamaa kiinteää ollaan maisteltu. Niistä bataatti,riisi,vadelma,päärynä tuntuu sopivan.

Myös eläimistä jouduttiin luopumaan. Poju on nyt reilu 7kk ja on oireilut koko ikänsä voimakkaasti. Masu ja iho ongelmat ilmenee heti ja aika pian tulee myös hengenahdistusta ja rohinaa. Muutaman kerran ollaan jouduttu jo ensiavussa vierailemaan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä 1 v 8kk poika on maito-muna-allergikko ja tällä hetkellä pannassa on vielä muitakin ruoka-aineita mm. kala. Lisäksi pojalla on infektioastma ja nyt kokeillaan puolen vuoden ajan päivittäistä astmalääkitystä. Suurella todennäköisyydellä huhtikuun kontrollissa tulee astmadiagnoosi, sillä lääkkeet ovat auttaneet. Allergioihin poika reagoi ihollaan, vuosi sitten oli koko pikkumies välillä ihan karmivassa kunnossa. Kesällä vihdoin saatiin maitoaltistus tehtyä ja siirryttiin almiron peptiin ja siitä lähtien iho on ollut paljon paremmassa kunnossa. Ruokavaliota laajennetaan hitaasti, kaikki uudet ruoka-aineet testataan ennenkuin otetaan sallittujen listalle. Välillä on ollut todella haastavaa keksiä syötävää, viime keväänä kun vielä imetin olin itsekin pitkään rankalla imetysdieetillä. Mutta tilanne on kokoajan helpottunut. Ehkä ikäkin auttaa, ja useammat ruoka-aineet alkavat sopia, näin on käynyt mm. rukiin ja tomaatin kanssa. Mutta aikamoista salapoliisintyötä tämä on ollut!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kinden verestä tutkittiin, löytyykö keliakia ja maitoallergia perintötekijöistä muttei onneksi löytynyt. Eli allergiat parantuvat todennäköisesti iän myötä. Samalla ne oli testanneet kilpirauhashormoonipitoisuuksia yms. verestä ja ne oli tosi matalalla. Voivat kuulemma vaikuttaa vatsan toimintaan. Nyt otettiin uudet verikokeet, sillä viimeksi poika oli kuumeessa mikä saattoi aiheuttaa noiden hormoonien määrän vähyyden. Kauheeta toimintaa tuo verikokeiden otto tuon ikäiseltä, kun tarvitaan niin paljon vielä sitä verta!!!

Meillä siis ruokavalio seuraava: Nutramigen (maissipohjainen korvike) mennyt 2kk:n iästä asti ja nyt syö 2sti päivässä sinlac erikoispuuroa (imellettyä riisiä+johanneksenleipäpuuta) ja lopun päivä menee päärynäsoseella. Kun ollaan kylässä niin annan maissinaksun tyylistä maissileipää (ihan hyvän makuista ja isompana voi koittaa erilaisia päällisiä sit) tai riisikakkua.

Pieni leivänmurukin lattialta laittaa mahan ihan kuralle, joten ei innosta kokeilla uusia makuja... Säälittää poikakin kun aina kuralla maha.

Hyvän tuulinen ja onnellinen poika kun on ruokavalio kohdillaan, kasvanu hyvin ja syö innokkaasti.

Olen tainnut päästä paljon helpommalla kuin imettävät äidit sillä en imettänyt kuin osittain 1,5kk. Ei ole ihan niin salapoliisi touhua kun ei tarvi omia syömisiä miettiä. Enkä mä jaksais olla itse noin tiukalla dietillä kuin poika.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilla ei ole viela todettu mitaan, odotellaan aikaa toivottavasti ensi viikolle allergiaklinikalle. Mutta vahva epailys on ainakin maito ja muna-allergiasta. Laakarissa kaydessa se neuvoi jattamaan mun (koska imetan) ruokavaliosta maidon, munan, kalan, tomaatin ja pahkinat pois. Eli samoilla linjoilla kuin Iinu tuossa ylempana. Hieman saa mielikuvitusta kayttaa kun maitoa tai munaa varsinkin tuntuu olevan joka paikka taynna!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tyttö 1 v 9 kk allerginen ainakin maidolle, munalle, kotimaisille viljoille, riisille, tomaatille ja ilmeisesti vadelmalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli (väistyi vasta 1v8kk iässä) maitoallergia. Nyt on jäljellä liuta muita, joista pahimmat ovat soija ja muna.

 

Muita mm. kalat (paitsi seiti), hedelmät (paitsi banaani), herne jne..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika on nyt 1v6kk mutta edelleen ruokavalio on kapeahko.. Nyt menee riisi, maissi, tattari, hirssi, kaura ja päärynä sekä kurkku. Maistelee usein myös salaatteja eikä ole niihin erityisemmin reagoinut.

Eri makuja saa puuroihin yms kanelilla, vaniljalla. Ei siis reagoi muutoin kuin mahalla, eli ei varsinaisesti ole allerginen vaan maha on vain yliherkkä. Välillä tuntui etten keksi mitään mitä pojalle syöttää mutta nyt olen saanut koottua pojalle mieluisen mutta vaihtelevan ateriavalikoiman eri puuroista mm. sinlac-puuroa, riisihiutalepuuroa, maissipuuroa soseella, riisijauhepuuroa, kaurapuuroa ja sitten toisinaan paistan lätyn sinlac tai maissijauhosta ja tattarijauhosta. Pojan ehdoton suosikki ruoka on kuitenkin gluteenittomat makaronit. Mikään liha ei tunnu sopivan....

En tiedä oikein riittääkö tuo äm-korvike takaamaan riittävästi proteiineja...?sitä menee kyllä n. 8-12dl/vrk ja merkkinä Nutramigen.

Ois kiva kuulla muilta allergisten lasten vanhemmilta tavallinen päivän menu, sillä uudet ideat ovat aina tervetulleita. on ollut kyllä vaikea keksiä "lämpimiä aterioita" kun mikään juures tai vihannes ei sovi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä moniallergisen lapsen ruokavalioon tuntuu alkukokeilujen jälkeen sopivan quinoa, jota syödään ihan sellaisenaan keitettynä, jolloin korvaa hyvin esim. riisin. Lisäksi voi käyttää patoihin, keittoihin ym. rakennetta tuomaan. Myös luomu quinoamuroja löysin kaupasta. Lisäksi löysin ensimmäistä kertaa gluteenittoman jauhoseoksen ilman riisi- tai maissijauhoa, eli tyttö sai ekaa kertaa elämässään lämpimiä itseleivottuja sämpylöitä! Ostin myös Tartex-kasvispohjaista tahnaa kokeiluun - sen avulla voisi esim. tuosta quinoasta leipoa kakkusia tai pieniä leipiä ja hummusta on purkki kaapissa testiä odottamassa.

 

Ihanaa aina kun saa vähän laajennettua pienen ruokavaliota!

Edited by hallon

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on allerginen lapsi ja kiellettyjen listalla on mm. vehnä, ohra, ruis, kaura, maitotuotteet, useimmat hedelmät, marjat ja kasvikset. Jonkin verran on kyllä ruokia, mitä voi syödäkin, kuten vaaleat lihat ja kala.

 

 

Kysyisinkin, onko täällä kenelläkään todettu peruna-allergiaa?

Miten se on aiheuttanut oireita ja millaisia?

 

Meille on herännyt epäilys peruna-allergiasta, kun oireet on tulleet nyt äkkiseltään enkä keksi mitään muuta. Itkua, näppyjä, ripuli ja vaihtelut kakassa. Lääkkeistä huolimatta ei tunnu helpottavan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kysyisinkin, onko täällä kenelläkään todettu peruna-allergiaa?

Miten se on aiheuttanut oireita ja millaisia?

 

Meille on herännyt epäilys peruna-allergiasta, kun oireet on tulleet nyt äkkiseltään enkä keksi mitään muuta. Itkua, näppyjä, ripuli ja vaihtelut kakassa. Lääkkeistä huolimatta ei tunnu helpottavan. :(

 

Meidän tytöllä oli pahimmillaan allergialistalla peruna, possu, nauta, kananmuna, luumu, banaani, omena, persikka, paprika+muut voimakkaat mausteet, riisi ja riisitärkkelys. Nyt kun ikää on kohta 1v5kk niin ollaan saatu osa noista ruokavalioon . Omena ja persikka aiheuttivat ihottuman, muut ovat/olivat suolioireisia.

 

Perunaa ei tarvinnut antaa kuin 1tl ja tyttö huusi viikon sen jälkeen :mellow: Yöt olivat kaikkein pahimpia. Kakka ei ollut merkittävästi erilaista kuin normaalisti. Oireiden aiheuttaja oli kuitenkin hyvin selkeä ja seuraavan kokeilun tein ehkä neljän kk kuluttua ensimmäisestä. Ei ollut hyvä vieläkään. Nyt olen muutaman kerran antanut Oolannin pakasteperunamuusia, jonka olen kuullut sopivan joillekin peruna-allergisille. Ainakaan kovin pahoja oireita ei ole ilmennyt joten täytyisi seuraavaksi testata ihan normiperunaa. Ilmeisesti suolisto alkaa vähitellen olla kehittyneempi ja sietää paremmin vähän kaikkea. Naudanliha on ainakin vielä tosi paha, mutta sehän on ihan aikuisenkin suolistolle hidas käsitellä...

 

Harmi että teillä on Minttuliini vieläkin noin hankala tilanne! :( Jaksamista teille ja kaikille muillekin allergiaperheille!

Edited by Monday

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me jätettiin nyt tuo peruna pois vähäksi aikaa, kun pakastetustakin tuntuu tulevan ihottumaa ym. ikävää oiretta.

 

Meillä on nyt sitten seuraavat ruoka-aineet käytössä: riisi, maissi, vaalea liha, sei, persilja, lanttu, soija pieninä määrinä, päärynä, vesimeloni, banaani, mustikka, vadelma, kurkku, salaatti, kasvimargariini, öljy, kananmuna ja luontaisesti gluteenittomat tuotteet, missä ei ole maitotuotteita.

 

Paljonhan tuossa on ruokia, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua niin vähäiseltä tuo monipuolisuus. Tuntuu, että tähän hommaan ei tule koskaan selvyyttä. Vaikka koitetaan noudattaa tuota ihan pilkun tarkasti, niin silti tuntuu että jostain niitä oireita aina ilmaantuu. Kunpa saataisiin edes maitotuotteet tuohon listaan, niin voisi antaa muitakin kalsiumin lähteitä. Tytölle tämä ruokavalio ei ole niinkään ongelma, vaan ehkä mun oma henkinen probleema. Johtuen siitä, että näistä saatiin tietää niin myöhään. Arrgh miksi pitää koko ajan tuntea niin huonoa omaatuntoa. :(

 

 

Monday kuulostaa ikävältä. Meilläkin esiintyy juuri noita suolisto-oireita ja ne on ne ihan pahimmat. Kovasti voimia teillekin allergioiden kanssa!!!

 

Voimia muillekin, ei ole helppoa ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on moniallerginen suoliallergikko, ja tyhmääkkin tyhmempi äiti! Poika on pari päivää "kiukutellut" ja mä olen ollut ihan raivopäisenä, kun olen ajatellut sen vain kenkuttelevan. Tajusin sitten kiutenkin miettiä, mitä ruokavaliossa on muuttunut, ja löytyihän se syy itkuihin taas sieltä... Hittolainen, luulisi että olisi jo oppinut, kun vuosi on pähkäilty näitä itkuja ja ruokia, mutta kun ei.

 

No nyt lähti sitten 20 sopivasta ruoasta yksi pois, ja meneekin jännäksi seurata, alkavatko muutkin tippua... :( Lopetin imetyksen viim viikolla ja Profylacin määrä tuplaantui, mikä voi sekin olla ongelmien taustalla, kun sillekin voi alkaa herkistyä. Pitäis kai palata entiseen määrään ja antaa vaan tylysti vettä lisänä.

 

Mä en tämän tyhmän päivän tunnelmissa jaksa esittäytyä sen kummemmin, kun on niin turhautunut ja väsynyt olo taas tähän kaikkeen piiripienipyöriiruoanympärillätanssiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kovasti voimia Viljtatuuli! Kuulostaa niin tutulta nuo ajatukset. :(

 

 

No niinhän siinä kävi, että ei se pottu taida sopia. Tyttö on vielä ihan lähiaikoina alkanut pitää sitä herkkuna ja eihän se sitä voikaan syödä. Eli meillä vedellään nyt sitten vain riisiä ja maissia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tsemppiä Viljatuuli :)

 

Onko se kovin tavallista että peruna ei sovi just maitoallergikolle? Vaikka ei kai sellaisia ole sen kummemmin tutkittu.

Aloitettiin kiinteiden maistelu nyt tuolla perunalla, eikä se tunnut sopivan, lopetin sen sitten kyllä heti, koska en viitsi turhaan huudattaa lasta, ihan tarpeeksi ollut jo mahakipuja tähän ikään mennessä :(

Nupulla on nyt listassa Almiron, kesäkurpitsa ja riisi(velli), jospa saisi tuon menun vähän laajenemaan pikku hiljaa.

Mähän en edes tiedä tuleeko tässä vastaan muita allergioita kuin tuo maito, kananmuna ja ruis (ja ehkä peruna)

Tuntuu vaan jotenkin hankalalta aloittaa kiinteät kun ei tiedä mistä vois tulla oireita tai tuleeko niitä sitten edes :mellow:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia myötätunnosta. Nyt on taas parempi päivä, kun tuli yö nukuttua kunnolla, eikä poika ole kirkunut kivusta tänään. Kävin kaupassa keräilemässä taas uusia kokeiltavia, jos vaikka joku onnistuisikin.

 

Neven, meillä ekoja suositeltavia kokeiltavia olivat mustikka, parsakaali, bataatti ja kukkakaali. Mustikan ja vadelman pitäisi ymmärtääkseni olla lähes kaikille sopivia, niille on aika harva allerginen. Ja lihoista, sitten kun niiden aika tulee, poro ja hirvi lienevät parhaiten sopivia. Kannattaa lopettaa suosiolla ajoissa kokeilu, jos ei hyvältä näytä. Meillä ainakaan ei huonosti alkanut kokeilu ole millään pitkittämisellä johtanut ruoan sopimiseen, päinvastoin.

 

Poika on siis nyt vuoden ikäinen ja ruoka-aineita on 19. Maitoallergiaepäily heräsi 2 kk iässä ja kiinteiden kokeilun myötä on selvinnyt lukuisia muita allergioita. Pahimpia ovat lihat ja viljat: lihoista käy vain poro ja strutsi, ja viljoista vain quinoa. Kasvu onneksi on kuitenkin ollut hurjaa ja poika on pirteä ja hyvin kehittynyt. Huolta noista allergioista on silti hirveästi. Jotenkin kuitenkin onnistun vähän väliä kuvittelemaan, että eihän ne niin pahoja ole, ja lepsuilen kokeilujen kanssa - kokeilen liian tiuhaan uusia aineita, enkä malta varmistaa, käykö joku ruoka tosissaan vai ei. Alkuun olin paljon tarkempi, nyt on kyllästymispiste ollut pari kuukautta täynnä, kun ruokia kuitenkin on aika monta, eikä enää ole niin paniikkia saada uusia ruokia. Kun sitten tänään kävin pitkästä aikaa lastenruokahyllyllä kaupassa, meinasi itku tulla, kun tajusin, miten vähän meillä onkaan sopivia... Pitää pysyä pois hyllyltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi että kuulostaa tosiaan niin tutuilta nuo Viljatuulenkin fiilikset! :( Näitä lapsen allergioiden aiheuttamia epätoivon hetkiä ei kyllä varmaan pysty käsittämään sellainen, joka ei ole itse kokenut. Muistanko Viljatuuli väärin vai oliko teillä myös riisitärkkelysallergia? En ole miltään palstalta löytänyt kovin monta kohtalotoveria tuossa asiassa. Se jos mikä rajoittaa kaupasta saatavien ruokapurkkien määrää, en vain ymmärrä miksi sitä pitää tunkea joka paikkaan.

 

Mulla on viime kuukausina myös ollut vähän samaa ongelmaa, että ei vaan enää jaksaisi testata uusia tarpeeksi huolellisesti. Meillä nyt on jo onneksi melkoisen hyvä tilanne teihin muihin verrattuna, mutta vielä olisi kokeiltavaa. Inhoan ruoanlaittoa ja mulle oli suuri helpotus kun vähitellen saatiin laajennettua ruokavaliota ja pystyi ostamaan kaupastakin jotain. Toki mahdollisuuksien mukaan syödään koko perhe samaa ruokaa. Mulla on tietokoneen suosikeissa ollut koko ajan tallennettuna lastenruokavalmistajien sivut, joista aina välillä olen käynyt etsimässä mahdollisia uusia sopivia purkkeja.

 

Neven: Silloin kun on syytä epäillä allergioita niin yleisesti suositeltavia aloituskiinteitä on mustikka, vadelma, kukkakaali, kaura, riisi, kana/possu. Bataatti on mahavaivaisille varmasti parempi kuin peruna, niin myös meillä. Perunaahan monet terveydenhoitajat ja ravitsemusneuvojat suosittelee, mutta jos on hiukankaan normaalia vatsavaivaisempi vauva niin harvoin taitaa sopia. Naudanliha on lihoista yleensä se vatsalle pahin ja kulkee useassa tapauksessa käsi kädessä maitoallergian kanssa. Toivottavasti teidän tie tässä allergiaviidakossa ei mene kovin hankalaksi!

Edited by Monday

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viljatuuli&Monday: miten voi olla että suositellaan kukkakaalia ja parsakaalia? (Ne oli kanssa Kysiltä saamassani listassa)

kun ne aiheuttaa mullekin vatsavaivoja, vaikken niille varsinaisesti olekaan allerginen.

Ei vaan aina tajua... :rolleyes:

 

Esikoisen kohdalla mä ihmettelin miksi joka paikassa piti olla ohra-ja vehnätärkkelystä ja olin iloinen jokaisesta ruoasta jossa niiden sijaan olikin riisitärkkelystä, ei tullut mieleen, että joku vois olla sillekin allerginen :blink:

 

Mä tulen olemaan kyllä ihan hukassa jossain vaiheessa, turha edes miettiä tällä hetkellä sellaista ruokaa joka sopisi koko perhellä ja josta voisi tehdä sosetta samalla Nupulle. No ehkä sitten joku päivä.:rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Viljatuuli&Monday: miten voi olla että suositellaan kukkakaalia ja parsakaalia? (Ne oli kanssa Kysiltä saamassani listassa)

kun ne aiheuttaa mullekin vatsavaivoja, vaikken niille varsinaisesti olekaan allerginen.

Ei vaan aina tajua... :rolleyes:

Ihmettelin aluksi samaa, mutta päättelin sitten että kai ne on sellaisia, jotka harvemmin aiheuttaa muita oireita kuin vatsavaivoja... En tiedä sitten. Mä annoin tytölle kukkakaalia 9kk iässä, parsakaalia vasta paljon myöhemmin.

 

Mutta totuushan on, että ihan kaikelle voi olla allerginen ja oireet voi olla ihan mitä tahansa. Tätä vaan ei aina kaikki ammattilaisetkaan tunnu uskovan, muista ihmisistä puhumattakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toi riisitärkkelys on tosiaan viheliäinen. Pojalla on riisiallergia ja välttelin pitkään riisitärkkelystä sen takia, kunnes luin jostakin allergiaoppaasta, että tärkkelykset saattavat käydä vaikka olisi muuten aineelle allerginen (riisi- ja maissitärkkelys ainakin mainittiin). Lääkäri ei meinannut tota riisiallergiaa uskoa, mutta mulla ei ole epäilystäkään siitä.

 

Meillä on koko joukko kaaleja listattu kokeiluihin, kun ne käyvät tosi hyvin pojalle. Moni "tavallisen" lapsen vanhempi on ihmetellyt sitä, kun on kuulemma tullut ilmavaivoja yms. mutta meillä ne ovat onneksi käyneet.

 

Maitoallergian kanssa muuten esiintyy usein vilja-allergia, joten kannattaa olla viljojen kokeilussa tarkkana. Meille lääkäri suositteli esim. kauran kokeilemista nimenomaan "puhtaalla kauralla" (esim. tuotemerkki Provena), eli kauralla, jonka tuotantoketjussa ei ole ollut kontakteja muihin viljoihin.

 

Kokeilujen alkamisesta yksi hyvä ohje oli kokeilla kutakin ruoka-aineryhmää (marjat, kasvikset, liha, hedelmät, viljat) kerran ja sitten vaihtaa ryhmää. Eli marjan jälkeen kokeiluun vaikka kasvis ja sitten liha, kävi kokeiltu aine tai ei; yhteen ryhmään ei kannata juuttua. Perunasta kannattaa kokeilla Oolannin perunamuusia eikä tavallista keitettyä perunaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viljatuuli: tosi hyviä vinkkejä, kiitos! Nupullahan on tuo ruis jo todettuna, joten pahoin pelkään että voi olla muutkin viljat, onhan siskollakin. Tosin hänellä vaan vilja-allergia. Esikoiselle on onneksi koko ajan käynyt kaura, tuo puhdas kaura on terminä kyllä tuttu, mutta sitä ei ole tullut ostettua kun tavallinen on sopinut.

 

Mulle sanottiin kanssa tärkkelyksistä, että yleensä ne sopii, mutta ei nekään käyneet esikoiselle. Ihmettelin, kun neiti sai kauheat oireet maissilastuista, kun en ollut älynnyt tarkistaa että siinä oli ohratärkkelystä.

 

Mä kokeilen tota Oolannin perunaa sitten parin viikon päästä kun sitä kokeillaan taas.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä vielä kuulutaanko tänne ketjuun, mutta pahasti pelkään...

 

Meillä siis tyttö 6 kk ja viikko ja noin kuukausi sitten käytiin ekan kerran sairaalassa allergioiden takia. Brick-testeissä reagoi maitoon, jota olimme epäilleetkin. Olen siitä lähtien ollut maidottomalla dietillä. Täysimetin puolivuotta ja nyt on vasta viikko syöty kiinteitä. Aloitin maissilla, kun ajattelin sen olevan mahdollisimman vähän allergisoiva ja silti riittävän energiapitoinen. En nyt vaan tiedä pitäisikö maissi jättää antamatta, vai muuttaa omaa ruokavaliota...

 

Iho-oireita on silti edelleen. Jätin pari päivää sitten myös kananmunan ruokavaliostani pois, kun se tuntui suurissa määrin syötynä aiheuttavan kunnon lehahduksia. Myös kalaa epäilen ja aion nyt jättää senkin kokeeksi pois.

 

Yritän pikkuhiljaa lopetella imettämistä ja siirtyä Almiron Peptiiin, johon saimme reseptin. Vielä kuitenkin odotamme alitistuskoetta ja sen myötä virallista diagnoosia maitoallergiasta. Ongelmana korvikkeeseen siirtymisessä on että tyttö ei oikein osaa juoda pullosta tai nokkamukista...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Toi riisitärkkelys on tosiaan viheliäinen. Pojalla on riisiallergia ja välttelin pitkään riisitärkkelystä sen takia, kunnes luin jostakin allergiaoppaasta, että tärkkelykset saattavat käydä vaikka olisi muuten aineelle allerginen (riisi- ja maissitärkkelys ainakin mainittiin). Lääkäri ei meinannut tota riisiallergiaa uskoa, mutta mulla ei ole epäilystäkään siitä.

Aika jännä kun meille ravitsemusterapeutti sanoi, että jos ei riisitärkkelys käy niin ei sitten riisi missään muussakaan muodossa. :mellow:

 

Mä oon niin iloinen, että peruna ilmeisesti nyt tosiaan näyttäisi vihdoin sopivan meidän tytölle. Helpottaa ruoanlaittoa taas hirveästi! Oolannin pakasteperunalla kokeilin minäkin ensin muutaman päivän, toissapäivänä tavallista perunaa. Tänään annoin valmispurkin, joka sisälsi perunaa. Seuraavaksi sitten taas noita lihoja testaamaan...

 

Onnea matkaan Bluma! Toivottavasti ette kuulu tähän ketjuun, vaikka kieltämättä vähän uhkaavalta näyttää... Hyvä kuitenkin se, että ootte päässeet jo testeihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Aika jännä kun meille ravitsemusterapeutti sanoi, että jos ei riisitärkkelys käy niin ei sitten riisi missään muussakaan muodossa. :mellow:

 

Noin päin varmasti onkin, mutta tarkoitin toisinpäin: että jos on allerginen riisille, voi silti sietää riisitärkkelystä. Valmisruoat ovat muuten ilman noita tärkkelyksiäkin viheliäisiä, kun niissä on ties mitä öljyjä ja mausteita. Me on käytetty vain muutamaa hedelmäsosetta, tai itseasiassa enää käy pelkkä mango-Piltti.

 

Me aloitettiin tänään uudestaan tattarikokeilu, kun viimeksi jäi aavistuksen epävarmaksi tulos. Silloin olin sitä mieltä, ettei se sovi, mutta koska viljojen kanssa tekee niin heikkoa, parempi varmistaa. Ajattelin nyt ottaa tosi rauhallisesti, yksi makaroninpala päivässä viikon ajan, jos poika sen kestää, ja vasta sitten kokeilla hissukseen isompia annoksia.

 

Uutta lääkäriäkin haeskelen, kun hermot paloivat entiseen. Olen nyt kallistumassa lasten gastroenterologiin allergialääkärin sijaan, kun enemmän tämä tuntuu suolen kypsymättömyydeltä ja suoliongelmilta kuin "perinteiseltä" allergialta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Noin päin varmasti onkin, mutta tarkoitin toisinpäin: että jos on allerginen riisille, voi silti sietää riisitärkkelystä. Valmisruoat ovat muuten ilman noita tärkkelyksiäkin viheliäisiä, kun niissä on ties mitä öljyjä ja mausteita. Me on käytetty vain muutamaa hedelmäsosetta, tai itseasiassa enää käy pelkkä mango-Piltti.

 

Johan mä ajattelin... :)

 

Mun järkeen ei oo koskaan mahtunut tuo lastenruokavalmistajien logiikka. En vain ymmärrä miksi niihin purkkeihin on pakko mahduttaa niin hirveästi eri aineita. Ei oikeasti tarvitse olla kovinkaan monta allergiaa kun ei pysty valmisruokia syömään. Lähes jokaisessa on perunaa, omenaa, riisiä tai riisitärkkelystä, myös naudanliha on tosi yleinen ja jos nuo ei käy (niinkuin meillä oli vielä hetki sitten) niin eipä tarvi noita firmoja kannattaa. Ja mausteita ihan hillitön määrä, mä en käytä omassakaan ruoassa edes puolia siitä mitä nuo sisältää... :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now