mimmynmama

Todella allergiset lapset

374 posts in this topic

Tulin sattumalta lukemaan ketjua, meillä on kuopus ollut superallerginen. Pahimmillaan ruokavaliossa oli kolme ruoka-ainetta ja oireet hengenvaaralliset. Nyt kun poika on kolme, allergiat ovat väistyneet, enää on maito pois ruokavaliosta. Ja kun poika sairastaa, allergiat aktivoituvat uudelleen, mutta vain hetkeksi.

 

Haluaisin lähettää teille paljon voimia, etenkin selvittelyvaihe on tuskallinen, minusta tuntui että muutun hulluksi, kun mikään ei sopinut. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Onpa mukavaa kuulla, että asiat ovat kääntyneet parhain päin teillä tigi.

Hienoa!

 

---

 

Marlene: olen laittanut varovasti pojan ruokiin hippusen timjamia ja joskus esim. keiton joukkoon laakerinlehteä, mutta enpäs oikein osaa vastata tuohon mitään fiksua.

Sen tiedän, että jotkin mausteet voivat allergisoida. Esim. kaneli on mauste, joka sai pojan ihon lehahtamaan oikein kunnolla ja koko selän punaisille näpyille. Ripottelin sitä riisipuuron (riisimaitoon tehty versio) päälle muutaman hippusen ja ehdittiin vähän säikähtääkin reaktiosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulla on nyt taas pää niin sekaisin... luulin jo, että pojan iho paranee, kun käytössä on vaan sopivat peruna ja hirvenliha ja rintamaito. no, niin ei olekaan käynyt. ymmärrän kyllä, että atooppinen iho elää myös omaa elämäänsä ja siis oireilee myös silloin, kun allergiaoireita ei ole, mutta mutta mutta. nyt siis epäilen jo, onko meidän pojalla allergiaa ollenkaan vai olenko vaan vainoharhainen. huoh.

 

no, todennäköisesti siis poika on allerginen anoppilan koiralle (oireet tulivat heti kyläreissun jälkeen) ja iho ei vaan ole vielä ehtinyt parantumaan.

 

niin, ja oikeastaan nyt vasta tajuttiin, että onhan pojalla ollut myös lieviä suolioireita. ei vaan olla aiemmin tajuttu, että ummetuskin voi olla allergiaoire (nyt sitä ei kuitenkaan ole lainkaan).

 

eli lääkäriä odotellessa, onneksi aika on jo ensi viikolla. tuskastuttaa vaan pitää nyt oirepäiväkirjaa, kun mietin jo ihan kaikkea. sitäkin, onko poika allerginen apteekin perusrasvoille ym.

 

 

Marleenalle siis vastauksena, että äärettömän hankalaa on tulkita, että mikä on atopiaa ja mikä allergiaa. itse olen kuitenkin tähän saakka päätellyt niin, että jos oireet tulevat heti tai jos hyvä iho muuttuu yhdessä yössä huonoksi, on kyse allergiasta. jos taas iho hiljalleen muuttuu huonommaksi, on minun mukaan kyse atopiasta. sitten olen aina parannellut pojan ihon kuntoon ennen seuraavaa ruokakokeilua. hidasta on tämä.

 

 

 

jaksamisia kaikille!

Edited by pahe

Share this post


Link to post
Share on other sites

pahe, itsekin olen nyt tullut siihen tulokseen, että tosi vaikeaa on tämä tulkinta. Tyttö on monena iltana pulauttanut iltapuuron ja olen kanssa miettinyt olenko vainoharhainen tässä oireiden tulkinnassa. Lisäksi muutama päivä sitten jalat oli aivan näppyläiset ja tyttö on ollut yskässä. Aikani googleteltua tulin siihen tulokseen, että jospa olikin joku virus, koska ihottuma ei käyttäytynyt lainkaan "allergiamaisesti", eli näpyt ei kutisseet, vaan vaalenivat muutamassa päivässä (vs. allerginen reaktio/lehahdus, joka kutisee kamalasti ja johon kortisoni auttaa heti ja seuraavana päivänä ei näy mitään) ja samaan aikaan kun näpyt lähti niin yskä loppui.

 

Meillä on sopivia ruoka-aineita jo suht monta: bataatti, parsakaali, peruna, kesäkurpitsa, possu, riisi, luumu ja ruusunmarja-vadelma. Päärynä ja maissi on vähän epävarmoja, tytön suupielet tuli täyteen ihottumaa päivänä, jolloin jompi kumpi noista saattaisi olla syyllinen. Toisaalta epäilen, että iho on niin vaan herkkä, että ärtyy siitä että soseita on pitkin naamaa ja pyyhitään, varsinkin maissinaksun jämät istuu aika tiukassa.

 

Kalaa ja kananmunaa uskallan varmaan kokeilla vasta yli 1-vuotiaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa!

 

Meillä ilmeisesti on kasvamassa täällä suhteellisen allerginen poika.. Saanut tähän asti vain rintamaitoa, jonka kautta reagoinut ihollaan aika rankastikin välillä (mulla pois ruokavaliosta maito, kananmuna, vehnä, nauta, soija). Maitoallergia on todettu ja kokeiltiin Almironia, mutta viikko aloituksen jälkeen alkoi olla iho niin pahana, että lopetin. Varmaan kokeilen lähipäivinä aloittaa uudestaan (ja mä kun kuvittelin, että vaihdetaan rintamaito korvikkeeseen niin kiinteidenkin aloitus sujuu helpommin.. :girl_haha: ) Nyt on yritetty antaa kauraa, bataattia, riisiä, perunaa ja possua, mutta ihottuma vaan on ja pysyy pahana. Pelkällä rintamaidolla ihon saa kuitenkin jotenkin hallintaan. Poika on puolivuotias, eikä käytännössä siis syö vielä juurikaan mitään muuta kuin äidinmaitoa. Poika on todella isokokoinen, mutta nyt painokäyrä on lähtenyt laskuun.

 

Mutta siis pitkän johdannon jälkeen, mun mieltä on vaivannut kaiken edellä olevan lisäksi, että niin kauan kun pojan pääasiallinen ruoka on maitoa, niin tarviiko se yölläkin edelleen maitoa kuinka paljon?[/b Nyt poika on jatkuvasti tissillä (noin 4 kertaa yössä) en oikein osaa olla antamattakaan, kun sillä ihan oikeesti varmaan on nälkä..vai onko? Muistelen esikoista, josta mulle sanottiin n.7-8kk:n ikäisenä, että jätä vaan viimeinenkin yösyöttö pois, ei tarvitse sen ikäinen enää yöllä maitoa. Mutta kun se söi jo kiinteitä siihen aikaan. Auttakaa nyt rakkaat mammat, onko täällä ketään jolla olisi ollut sama tilanne joskus..? :girl_to_take_umbrage2:

Edited by RouvaS

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli vastaava tilanne. Tosin mä en imettänyt, vaan poika söi Neocatea. Vielä 7kk iässä ainoa käytössä oleva kiinteä oli päärynä. Sitten vähitellen alkoi löytyä ruokia niin, että viisi suht normaalin kokoista (mutta kovin yksipuolista ja energiaköyhääkin) ateriaa päivässä saatiin käyttöön muistaakseni joskus 9kk iässä. Jatkoin yömaidon antamista kunnes poika oli 10kk ja alkoi öisin syödä selvästi vain muodon vuoksi pieniä määriä. Vähän aikaisemminkin olisi voinut varmasti lopettaa, mutta olin niin väsynyt, että näin helpommaksi itselle syöttää vaan..

 

Vaikea sanoa onko teidän poika oikeasti nälkäinen öisin ja alkaisiko ehkä syömään suurempia määriä päivisin, jos yösyötöt loppuisivat ja sitä kautta ei taas olisi niin nälkäinen öisin. Itsekin pohdin ihan tota samaa, mutta ei mulla ollut sydäntä ottaa sitä riskiä, että lapsi olis ollut öisin nälissään. girl_sigh.gif

 

Lisään vielä, että meillä poika söi yleensä 2-3 krt yössä. Loppuvaiheessa sitten varmaan enää kerran tai kaksi.

Edited by Tiity

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Tiity, en toivo tätä tilannetta kenellekään, mutta kiva kuulla, että tällästä voi olla :girl_sigh: Oliko teidän poika pelkällä Neocatella oireeton? Sitä on ite yöllä niin väsynyt, että ei toivoakaan yrittää jaksaa nukuttaa poikaa muulla kun maidolla, jolla nukahtaa helposti sikeään uneen uudestaan (mikäli ei satu olemaan "kutinayö"..) Mutta oon huomannu, että sen yhen syötön voisi saada helpoimmin jätettyä väliin näin aluksi, kun satunnaisia kertoja olen saanut pojan nukahtamaan tutilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Oli oireeton pelkällä Neocatella. Imetyksen lopetin juuri siitä syystä, että millään omalla ruokavaliolla ei oireet häipyneet. Me kokeiltiin ensin Almiron (pumppasin varmuuden vuoksi varmaan jonkun reilun viikon maidot talteen, jottei maidontuotanto loppunut kokonaan), joka sopi n. 2vkon ajan ja sitten siirryttiin Neocatelle.

 

Mä aina koitin öisin ensin, josko poika olis rauhoittunut tutilla ja silittelyllä tms., mutta aika nopeasti sitten annoin maidon, jos ei suosiolla rauhottunut. Sillain saatiin koko perhe vähän paremmin nukuttua. En oikein nahnyt mitään järkeä periaatteen (tai jonkun neuvolan kommenttien) takia piinata koko perhettä unettomilla öillä, kun se maito toi unen niin tehokkaasti..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^kysyisin vielä, miten teillä saitte korvauksen tohon Neocateen? Pitääkö tosiaan altistaa sairaalassa kaikille muille (Almiron ja soijamaito) ennen kuin saa Kelan korvauksen? Vai riittääkö se kerran saatu korvausmerkintä ja oikea resepti?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Valitettavasti täytyy käsittääkseni altistaa tavallinen korvike, joku maitopohjainen erikoiskorvike (kuten Almiron) ja sitten vielä soijapohjainenkin, kun teillä lapsi on yli 6kk ikäinen. Meillä nää altistukset tapahtui kun poika oli 4-5kk, joten ei jouduttu soijapohjaista altistamaan siinä vaiheessa. Onko teillä jo tehty tavallisella korvikkeella altistus? Tuo altistusprosessi on kyllä tosi raskas homma, jos noi kaikki joutuu käymään läpi. :( Aina välissä pitää sitten koittaa saada lapsi oireettomaksi (yleensä kai pitävät väliä vähintään 2 viikkoa) ja sitten taas uusi altistus. Jos teillä on vakuutus ja joudutte tuohon prosessiin, niin suosittelen ehdottomasti yksityistä lääkäriasemaa, käsittääkseni kunnallisella puolella niitä altistusaikoja usein joutuu odottelemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

terveisiä viikon kestäneestä maitoaltistuksesta... ei siis sairaalareissulla viime tiistaina tullut riittäviä oireita, joten jatkettiin altistelua kotona, viikonloppuna sitten jouduttiin jo hoitaan poikaa ts. ihoa kortisonivoiteella ja nyt ei enää olla maitoa annettu... huomenna soittoaika. ja oon aikas hajalla. pojalla oireet kohtalaisia, mutta selviä ja kuitenkin olen ihan varma, että mulle sanotaan, että ne ei ole riittäviä erityisvalmisteen saamiseen. eniten ahdistaa siis se, että olen menossa töihin jo ens viikolla. mies ihana oli kyllä sitä mieltä, että hän ajaa päivittäin pojan kanssa töihin, niin imetys jatkuu (huom. mun työmatka n. 50km suuntaansa ja mulla ei todellakaan ole joka päivä mahdollista imettää samaan aikaan ja joinain päivinä imetystauko tarkoittaisi, etten sitten saa mitään syötyä koko päivänä). ehkä huomenna on parempi päivä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Voi persus..ärsyttävä tilanne :/ Toivottavasti löydätte ratkaisun.. Meillä ainakin uskottiin oireita eikä ollut mitään ongelmaa saada lausuntoa.

 

Meillä joo on julkisella puolella toiminut niin hyvin tää, ettei ole tarvinut mennä nyt yksityiselle tässä asiassa. Maitoaltistus tehty taviskorvikkeella. Katotaan nyt kokeillaan vielä uudestaan viikon ajan tota Almironia. Imetyksen jatkuessa on vaan ihan mahdoton sanoa mille reagoi. Nyt kun yritetään alotella kiinteitä niin oireettomuus on vain haave..

En tiedä sitten jos niissä verikokeissa näkyisi soija-allergia, voiskohan saada vapautuksen soijakorvikealtistuksesta..? :girl_sad: Meillä kun oireet tulee viiveellä, koko ajan tosi pahana olevalle iholle. Ihan kauheeta kidutusta tolle lapselle :(

Edited by RouvaS

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lueskelin taas pitkästä aikaa tätä palstaa. RouvaS kyseli tuosta yösyöttö asiasta. Meillä poika syö edelleen vain neocate lpc:tä ja ei kyllä syö usein yöllä. Ainakin pienempänä pystyi nukkumaan pitkät yöunet putkeen. Nyt viime aikoina on syönyt kerran alkuyöstä ja on herännyt noin tuntia aiemmin syömään, mutta luulen, että oikeesti jo kaipaisi enemmän energiaa. Ja meillä selkeesti yön syömiset riippuu siitä, paljon on ehtinyt syödä ennen yötä. Ja monesti poika vielä tankkaa yötä vasten suuremman määrän korviketta. Tietty rintamaidolla on hankalampaa tietää, että tarvitseeko yön ruoka-annosta. Meille muuten allergialääkäri sanoin vinkiksi, että voisi kokeilla antaa vähän öljyä maidon seassa yötä vasten niin tulisi enemmän energiaa. Nuo öljytkin voi tietty allergisoida.

 

Oisko muuten sunkin RouvaS mahdollista kokeilla tuo Almiron ilman imetystä ja muita ruokia niin huomaisit oikeesti sopiiko se ja oireet ei menisi sekamelskaksi?!

 

 

Toivottavasti pahetta uskotaan oireissa ja saatte lausunnon. Meillä ei musta oireet ollut aivan kamalat maito ja almiron altistuksessa. Oireet tosin tuli jo 10 ml:n määrästä ja siis myöhemmin on tullut huomattua, että oireet on kyllä ihan todellisia. Ts. ollaan kokeiltu melkein kaikki maidot läpi ja aina on tullut isommasta määrästä paljon enemmän oireita. Eli toivottavasti tuo testailu riitää!!! Mekin oltiin yksityisellä puolella altistuksessa ja siksi varmaan altistus lopetettiin nopeasti.

 

Meillä on rotaation aloitus siirtynyt sairastelun yms. vuoksi ja nyt ollaan juuri aloittelemassa jonkunlaista rotaatiota. Kun siis yhä lapsi syö vain neocatea. Ja mulla olisikin kysyttävää viljojen aloituksen normaaleista oireista. Eli siis annoin eilen 1 teelusikallisen Puuppolan aitokauraa ja pojalle tuli ehkä muutamia näppyjä selkään ja lisäksi seuraavana yönä oli tullut vaippaan imeytyvä kakka (sorry yksityiskohtainen kuvausrolleyes.gif) ja nyt mietinkin, että onko tuo 100% varmuudella allergiaa vai voiko viljojen kuidut vaikuttaa? Ts. noi punaiset näpyt viittaa varmaan allergiaan, mutta en oo varma, tuliko ne siitä. Ja en tiedä, millaiset mahaoireet on normaaleja viljojen aloituksessa.

 

Tsemppiä kaikille allergioiden kanssa kamppaileville.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^mä olen laittanut nyt kiinteisiin (tällä hetkellä perunaan) sitä öljyä, ja muutamana yönä poika on nukkunut jopa 3 tuntia illalla putkeen, et kaipa se voi auttaa (tässä kohtaa tuntikin on pitkä aika :grin: ) Mutta meillä ei siis ole nukuttu missään vaiheessa koko öitä, ja poika on tavallista isokokoisempi, joten luulen ihan oikeasti, että kiinteät ruoat ja lisäenergia ja kutinattomuus on ainoita lääkkeitä meijän yöuniin. Mä olen kanssa miettinyt pystyiskö sitä Almironia kokeilemaan yksinään, (ainoa mutta on pelko ettei pumppaaminen riitä pitämään maidontuotantoa yllä..) mut toisaalta mä aattelin karsia nyt oman ruokavalion hetkeksi vielä kokonaan viljattomaksi, jos sillä vaikka saisin oireet kuriin niin kyllä sen sitten viikon sisällä näkee mitä se maito tekee. Ja teen niiden sairaalan altistusohjeiden mukaan, niin tiedän mitä odottaa jos joudutaan sinne vielä sitä altistamaan. Tai sit tapahtuu ihme (jota olen odottanut nyt kolmisen kuukautta :girl_sigh: )ja se sopiikin pojalle :girl_dance::girl_haha:

 

Meillä paheni kaurapuurosta ihottumat ja lisäksi kakkaa tuli enemmän ku normaalisti, myös yöllä, ja peppu alkoi mennä ihottumalle (tosin siellä oli yksi yö ollut kakka luultavasti useamman tunnin kun ei herätty siihen) mutta siis kesti useamman päivän kauran lopettamisesta ennen ku peppu saatiin takasin kuntoon. Normaalisti vaippa-alue meillä ihan siisti. Vatsa ei kyllä ollut musta kipeä ja kakka oli kiinteetä, joten luulen, että kokeillaan sitä kauraa kyllä jossain vaiheessa uudestaan.

 

 

 

 

Mutta toivon kipinä tänä aamuna oli, että nyt perunaa ja possua syövä poikamme nukkui yöllä eikä raapinut koko yötä!!! Söikin vain kolme kertaa! Ihottuma oli kuivumaan päin aamulla, joten uskallan ihan pikkiriikkisen antaa toivoa, että noi ruoka-aineet sopisi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kyllä se maidontuotanto pysyy yllä, kunhan vaan jaksaa pumpata suunnilleen samaan tahtiin kun lapsi syö pullosta! :) Olen kuullut, että monet ovat jopa pumpanneet vahingossa "liikaa", jolloin maidontulo on itseasiassa lisääntynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

lääkäri soitti ja maitoaltistus positiivinen, kirjoittaa b-lausunnon ja Althera - valmistetta koitamme nyt pojalle. ja yritämme löytää jotain muutakin kiinteää ruokavalioon.

 

viljoja kun koitimme, niin samanlaisia iho-oireita ne tekivät, kun muutkin epäsopivat ruoat eli meillä oireet ei poikenneet muiden ruokien aiheuttamista oireista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaisiko joku vinkata, mistä saa maissipastaa? Vantaa-Espoo-Hki? Tilaus..?

 

Kiinnostaisi muakin! Ja muutenkin kaikki vinkit on tervetulleita kun sopivia on kaura, ohra (viljoista) ja maissi. Maissileipää kokeilin ja se oli ihan ok. Mites kaurapasta, onko siinä vehnää? Meillä siis tyttö syö nykyään jo kaikkea, mutta pojalla hyvin samanlaiset allergiat eli varmoja epäsopivia on ainakin vehnä, ruis, peruna, riisi (myös riisitärkkelys), porkkana, mango, aprikoosi, kana, possu, nauta... Varmoja sopivia on maissi, kesäkurpitsa, päärynä, luumu, kala. Marjat tuntuisi myös melko hyvin sopivan. Bataatti vähän siinä ja siinä. Epävarmoja sitten vaikka kuinka... Tämän toisen kohdalla en niin erityisemmin ole jaksanut tulevaisuutta stressata kun olen melko varma siitä, että kunhan päästään vähän toiselle vuodelle niin alkaa löytyä uusia sopivia ruokia nopeaan tahtiin. Esikoinen oli 1v8kk kun sai syödä jo kaikkea.

 

Inku: Meillä ainakin viljakokeilut on aina aiheuttaneet lähes ripulimaiset kakat ennenkuin on alkaneet sopia. Olen silloin saattanut pitää vaikka päivän tauon ja antanut mahan vähän rauhoittua ennen kokeilun jatkamista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Marlene, Kävin tänään Helsingissä Itäkeskuksen Ruohonjuuressa ja siellä näkyi olevan myynnissä maissimakaroneja. Taisi olla jotain 5,50 €.

 

Ja kiitos noista kommenteista viljojen aloitukseen liittyen. Annan nyt vielä ensi viikollakin kauraa ja katson, tuleeko millaisia oireita. Kun siis lapsi saa sitä vain 1 krt/viikko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin taidan valitettavasti kuulua tähän ketjuun. Meidän pojalla on todettu maitoallergia noin 5,5 kuukauden ikäisenä ja tällä hetkellä maitona menee Almiron pepti. Se ei taida täysin sopiva kuitenkaan olla, koska jos poika jonain päivänä juo maitoa enemmän, itkuisuus ja yöheräilyjen määrä kasvaa ja kasvojen iho alkaa mennä huonoksi. Mitään muita allergioita ei ole todettu, mutta lähes kaikki kiinteät ruoat mitä olemme kokeilleet, aiheuttavat vatsavaivoja (maitoallergiakin on siis suolisto-oireinen). En sitten tiedä onko kyse allergiasta vai suolen kypsymättömyydestä. Sopivia ruokia ovat bataatti, kesäkurpitsa, parsakaali ja päärynä. Niitä meneekin päivän aikana ihan hyvä määrä, mutta ei niin paljoa, että uskaltaisi väkisin alkaa yösyöttöjä lopettamaan. Meillä syödään öisin vielä 2-3 kertaa. Lihoista ollaan kokeilut vasta kana ja possu, mutta kumpikaan ei sopinut. Poron jauheliha odottaa pakkasessa valmistusta, mutta olen ajatellut, että sopivan puuron löytyminen olisi tässä vaiheessa oleellisempaa.

 

Puuroa siis ollaan yritetty metsästää, mutta mikään ei tunnu sopivan. Olisiko kellään ideoita mitä kannattaisi kokeilla seuraavaksi? Kokeiltu ja oireita aiheuttaviksi on nyt todettu kaura, maissi, hirssi, riisi ja quinoa. Jotenkin suhtaudun skeptisesti, että mikään meidän pojalle sopisi, vaikka kai jonkun jossain vaiheessa on sovittava. Tuntuu vaan niin turhauttavalta kokeilla aina uusia (epäsopivia) ruokia ja kiduttaa poikaa. Itseäkin (ja poikaa) jatkuvasti väsyttää, kun yöt menevät kokeilujen myötä huonoiksi :( Jaksamista kaikille allergioiden kanssa painiville!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puuroista voisi viela kokeilla esim. tattarin ja amarantin. Meilla eka sopiva puuro oli nimenomaan amarantti. Maistuu tosi pahalta omaan suuhun, mutta meidan pojalle maistui hyvin jonkin aikaa. Mulla olis amaranttihiutaleita muuten iso avaamaton paketti kaapissa ja meidan poika ei sita enaa suostu syomaan.. Siita saa ihan helposti mikrossakin keitettya puuron. Etta voin lahettaa postikuluja vastaan, jos haluatte kokeilla. Itse ainakin loysin noita hiutaleita vain yhdesta nettikaupasta ja siella oli aika kovat postimaksut ja tosiaan isoissa pusseissa vaan myytiin tota.

Lisaan viela, etta kokeilkaa ihmeessa jotain muuta valilla, vaikka sita lihaa tai jotain uutta kasvista tai hedelmaa tai marjaa. Ei se vilja mitenkaan ehdoton ole saada heti nyt ruokavalioon. Tiedan, miten ahdistavaa on hakata paata seinaan jatkuvien epaonnisten kokeilujen kanssa! Tsemppia!

Edited by Tiity

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nuuskis: Meillä kun on näillä molemmilla lapsilla allergiat olleet suolisto-oireisia niin ainoa sopiva liha on ollut kala, esikoisella lisäksi kana. Eli suosittelen kokeilemaan sitäkin ihan rohkeasti, vaikka se muuten mielletäänkin helposti allergisoivaksi. Voimia teillekin! Ja jos yhtään lohduttaa niin käsittääkseni juuri nämä suolioireiset allergiat helpottavat yleensä ensimmäisinä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monday, kiitos vinkistä! Jotenkin ollaan tota kalaa automaattisesti vältelty, mutta pitää sitäkin tosiaan kokeilla, jos toi porokaan ei sovi pojan vatsalle.

 

Kiitos sullekin Tiity! Tattaria ovat muutkin suositelleet, joten se voisikin olla seuraava. Sen jälkeen ehkä sitten toi amarantti. Jos tattarikokeilujen jälkeen meillä on vielä amarantille tarvetta, niin voisin sitten kysellä uudestaan, että onko sulla hiutaleet vielä tarjolla. :) Mäkin olen lukenut kyllä jostain, että kannattaisi epäonnistuneen kokeilun jälkeen vaihtaa ruoka-ainetta (siis just puuron jälkeen esim. lihaa), mutta sain jotenkin niin päähänpinttymän tosta puurosta ;) Varmaan juurikin siksi, että unelmoin paremmista öistä ja ajattelen, että jos sais puurojen avulla päivään 5 kiinteää ateriaa, niin yösyöttöjä voisi alkaa vähentämään (tai että ne vähenisivät ihan itsestään). Mutta oot ihan oikeassa. Me tänään päätettiin hirssin uusintakokeilu ja siirrytään seuraavaksi nyt sitten poroon. Pitäkää peukut pystyssä! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Laita sitten vaikka yksäriä, jos on amarantille tarvetta myöhemmin! :) Toivottavasti kuitenkin tattari sopii, ja poro kanssa!

 

Meillä muuten syötiin perunaa (ja jossain vaiheessa ihan hedelmäsosetta) puuron sijaan aika pitkään, kun viljoja ei ollut käytössä. Ja voihan sitä aina syöttää vaikka 5 ateriaa samaa ruokaa päivässä, jos tuntuu, että aterioita kaivataan lisää (jos vaan siis masu kestää isoja määriä samaa ruokaa). En usko, että lapsi tajuaa että iltaisin pitäisi syödä nimenomaan puuroa. girl_wink.gif

Edited by Tiity

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now