Sign in to follow this  
Followers 0
Nadda

Hyvä äiti, huono äiti

49 posts in this topic

Aloittelenpa tällaista aihetta tänne, ehkä jonkinlaisen vertaistuen saamiseksi. :) Tarkoitus on siis listata ja keskustella niistä asioista, jotka tekevät sinusta mielestäsi hyvän ja/tai huonon äidin. Jokaisella äidillä kai on niitä onnistumisen sekä epäonnistumisen hetkiä?! :) Tarkoitus ei ole syyttää toisia huonoiksi äideiksi ja osoitella sormella.

 

Tulen itse myöhemmin kertomaan aiheesta omia ajatuksiani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huonoksi äidiksi tunnen itseni, kun pinna on minulla liian lyhyt. Helposti hermostun ja ärähdän tai tiuskaisen pojalle jotain erittäin painokelvotonta. Pitäisi oikeesti välttää, kun kohta tuo varmaan toistaa kaikki äidin rumat ukaasit. En nyt koskaan pienessä mielessäni kuitenkaan toteuttaisi noita ukaasejani. Ihan tervejärkinen kuitenkin olen.

 

Hyvä äiti taas olen varmaan siinä mielessä, että ajoittaisesta pinnan palamisesta huolimatta viihdyn hyvin lapseni kanssa ja näytän hänelle hellät tunteeni. Olen aika tarkka rutiinien kanssa ja sapuskat ja unet kyllä noudatetaan aika tarkkaan. Toki joskus joustetaan. Handlaan mielestäni ihan hyvin lapsen perusturvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvät jutut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tunnen itseni todella huonksi äidiksi kun hermostun ja turhaudun nopeasti laspen huutamiseen kun mikään ei auta. Kerran ärähdin kiroillen turhan kovasti ja kiukkusena, että poika säikähti ja oikein säpsähti niin, että itkusta tuli vieläkin tuskaisempi. En ärähtänyt pojalle vaan turhauduin kiromalla sitä ääneen. Siinä sitten itkettiin molemmat, minä katumusta ja huonouttani ja poika pelosta.

 

Voin sanoa, että en ikinä anna sitä itselleni anteeksi, että pelästytin pienen lapseni :(

 

Mutta muuten olen aina kokenut itseni hyväksi äidiksi. Otan asiat useimmiten chillisti ja nautin täysin siemauksin äitinä olemisesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa ihana kuulla, että muillakin palaa pinna. B) Itselläni kans on väliin näitä huono äiti -päiviä tai -hetkiä, jolloin tulee huudettua ja kiroiltua. :rolleyes: Tämä on liityksissä suoraan yleiseen hyvinvointiini ja vireystilaani, ja olenkin yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, etten aina kuitenkaan ole mörrimöykky. Kuitenkin tuntuu, että hyvä äiti olisi aina tyyni, rauhallinen ja hyväntuulinen. :P

 

Huonoksi äidiksi tunnen itseni myös siksi, etten aina jaksa olla johdonmukainen tai että emme ulkoile säännöllisesti päivittäin. Huonoa äitiyttä on myös se, että annan esikoiselle päivän toisen lämpimän ruuan tavallisesti purkista. En myöskään aktiivisesti ole leikittämässä lapsiani, vaan touhuilen kotihommia. Välillä tunnen olevani huono myös siksi, ettei koti ole aina tiptop, vaikka päivät kotona olenkin.

 

Hyvä äiti puolestaan tunnen olevani sen vuoksi, että meillä on säännöllinen päivärytmi ja lasten perustarpeet täyttyvät jokseenkin välittömästi. Myös perusturvallisuus on kunnossa. Uskon myös, että on lapsille hyväksi, että he saavat olla vielä äitiyslomankin jälkeen kotihoidossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luin tämän viestiketjun aloituksen jo eilen aamulla, ja jopas pisti pohtimaan... Sinänsä olen sitä mieltä, että mun "äidintaidoistani" ei vielä kamalasti kannata arviota kirjoittaa, kyllä ne haasteellisimmat ajat ovat vielä edessä päin. Poikani on siis nyt vajaa 10kk vasta, ja ollut oikein helppo vauva. Jotain asioita tuli kuitenkin mieleen jo nyt. Niin, ja nämä ovat asioita, joista minulle tulee onnistumisen tai epäonnistumisen tunteita, siitä huolimatta pidänkö edes ise niitä absoluuttisesti hyvän tai huonon äidin merkkeinä.

 

HYVÄ ÄITI OLEN, KOSKA:

 

- lopetin tupakanpolton ennen raskaaksituloa.

- olen alusta asti arvioinut voimavarani suht realistisesti, enkä ole epäröinyt pyytää apua silloin kun olen tarvinnut.

- lapseni perustarpeet vauva-aikana ovat tulleet hyvin täytetyiksi

- onnistuin imetyksessä yli 6kk vaikeuksista huolimatta

- olen aktiivisesti analysoinut ongelmiani (katso kohtaa huono äiti), ja tehnyt työtä niiden voittamiseksi. Olen tässä myös onnistunut yllättävän hyvin.

- olen pitänyt kotini kunnossa (helppo vauva on antanut tähän mahdollisuuden)

- olen löytänyt hyvät rutiinit, joista pidän aika tiukasti kiinni.

- olen ulkoillut lapsen kanssa lähes päivittäin

- olen oppinut osoittamaan hellyyttä ja rakkautta lapselleni

 

HUONO ÄITI OLEN, KOSKA:

 

- minun oli vaikea muodostaa tunnesidettä vauvaani. Rakkauden, tai edes pitämisen tunteen herääminen kesti kauan ja vaati todella työtä sekä psykologikäyntejä :(

- en osaa ainakaan vielä kovin hyvin leikkiä lapseni kanssa tai aktivoida. Onneksi on aika hyvin viihtyvä lapsi. Vauvan kanssa on vaikea keksiä ajanvietettä!

- en puhu lapselleni tarpeeksi varsinkaan kaksin ollessamme (toisaalta, mikä on tarpeeksi?)

- toisinaan minulta kestää kauan älytä, että vauva on tyytymätön/sillä ei ole kaikki hyvin/jokin vaara uhkaa. En reagoi vauvan viesteihin tarpeeksi nopeasti, enkä ainakaan mielestäni lue vauvaani kauhean hyvin. Oppisipa se jo puhumaan :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pääosin tunnen olevani hyvä äiti, tällä huimalla kokemuksella. Minulla on toistaiseksi riittänyt kärsivällisyyttä, lapsi voi hyvin ja on pääosin tyytyväinen hoitoonsa. Mutta esim. seuraavat eivät ole parhaita hetkiäni:

 

* Liberolta tuli uutiskirje, jossa luki, että "Suurin osa äideistä tietää tässä vaihessa, miksi lapsi itkee". Minä en todellakaan osaa erottaa itkujen syitä, poika on siis 3vk ja 2pv. Eli kiitti vaan, tulipa mukava olo.

 

* Puin yhtenä päivänä vauvaa ja hänen ihonsa jäi nepparin väliin. :o Ei ole kirkunut sillä tavalla aiemmin! Onneksi leppyi pian.

Share this post


Link to post
Share on other sites

onhan noita matkan varrella tullut monenlaisia tuntemuksia kuten sorellinalla liberon kirjeestä. Tällä hetkellä ei mitään ongelmia tms joten tunnen olevani paras mahdollinen äiti lapselleni, sillä onhan hän minun lapseni ja paljon tunnistan omaa luonnettani pojassa.

No, ainut asia missä en ole hyvä on johdonmukaisuus. Annan pojalle usein periksi kovan äänen ja tulisen luonteen vuoksi. Vaikka aikaisemmin hoitamiani lapsia olen kyllä huudattanut missä vain jos he ovat rajoja rikkoneet tai juonitelleet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla myös huono äiti -fiilikset liittyvät lähinnä tuohon pinnan palamiseen tai siihen, että toivon lapsen menevän nukkumaan. B) Jotenkin tulee äärettömän huono fiilis, kun itseltä menee hermo ja olisi pitänyt olla se aikuinen ja todeta, ettei lapsi tiedä tekevänsä väärin/lapsella on tylsää ja purkautuu tuholaiskäytöksenä jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin äkkiseltään ekana tulee mieleen tällaiset:

 

huono äiti-fiilis:

- kun hermostun pojalle kun hän itkee paljon (esim. yöllä) tai on muuten tosi kitisevä. Tiedän kuitenkin itsekin että poika ei tee tätä tahallaan tai minua kiusatakseen, mutta oma väsymys vie (liian usein) voiton ja sitten iskee kiukku jonka puran poikaan..

- en jaksa viedä poikaa tarpeeksi ulos.. Liian usein istutaan vain kotona (tai jonkun kaverin kotona) koko päivä, esim. puistossa ollaan vuoden aikana käyty ehkä 5 kertaa..

 

hyvä äiti-fiilis:

- perustarpeet tyydytetään satavarmasti ja rutiineista pidetään aika tarkasti kiinni

- pidän paljon sylissä, halailen, pussailen, poika saa paljon läheisyyttä ja hellyyttä osakseen ja (toivon mukaan) tietää olevansa hyvin rakastettu

 

Varmaan keksisin näitä lisää vaikka kuinka paljon hetken kuluttua, mutta nämä tuli ihan ekana mieleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
* Puin yhtenä päivänä vauvaa ja hänen ihonsa jäi nepparin väliin. :o Ei ole kirkunut sillä tavalla aiemmin! Onneksi leppyi pian.

 

Lohduttaako yhtään että minä kerran kiireisenä päivänä kun piti ystävälle palauttaa laina-auto, laitoin pojan turvakaukaloon ja kliksautin vyön kiinni niin että reidestä jäi iho sinne väliin. Kamala huuto ja itku, onneksi poika oli sen verran vanha että pystyimme vaihtamaan turvaistuimeen suht pian, ei nimittäin sen jälkeen ilman tappelua antanut kaukaloon laittaa :( Tämä siis oli kesällä ja pojalla pelkkä vaippa päällä.

 

Huono äiti fiilis tulee juuri silloin kun tapaan ulkopuolisia puolituttuja äitejä, joiden lapset pääsevät päivittäin kunnon vaunulenkille taikka puistoon riehumaan. En saa itseäni liikkeelle että lähtisin pojan kanssa kahdestaan puistoon. Omaan myös lyhyen pinnan ja poika välillä koittelee todella hermoja, tekemällä toistamiseen kiellettyjä asioita ja minä tietenkin menetän hermot siitä, ja näytänkin sen :(

 

Hyvä äiti olo, kun saan pidettyä rytmistä tarkkasti kiinni. Säännölliset ruoka-ajat ja nukkumaan meno ajat. Ja ne ihanat hymyt ja sponttaanit halaukset joita saan. Silloin tulee vain niin onnellinen olo, ja tunne että olen oikeasti tuolle lapselle se paras äiti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olinkin melkein vuosi sitten jo vastannut...

 

Nykyään kyllä menee hermo, kun poika on jatkuvasti varastelemassa kaikkea kiellettyä ja sana ei kuulu. Tai kun hän päristelee puuro suussa niin, että munkin naama on ihan lähmässä. Tai kun kitisee jatkuvasti. Tai kun kiekuu yöllä, kun pitäisi nukkua...

 

Mäkään en jaksa lähteä niin usein ulos, kun pitäisi. Me ei olla nyt talvella taidettu käydä kertaakaan puistossa, pari kertaa sentään pulkkailemassa.

 

Hyvä äiti olen, kun pidän lasta paljon sylissä, suukottelen ja näytän, että hän on tärkeä. Ja pidän rytmistä joustavasti kiinni, pojan tarpeiden mukaan. Kun tarjoan hänelle virikkeitä ja käyn leikkipuistossa lasten jumpassa ja muskarissa, missä poika saa riehua muiden lasten kanssa, koska se tuntuu olevan hänelle tärkeää. Ja hyvä äiti -olo tulee, kun näkee, kuinka iloinen ja onnellinen, reipas ja utelias poika on (vaikkakaan en koe, että niinä päivinä, kun on känkkäränkkä kylässä olisin yhtään huonompi äiti). Ja kun hän tulee kesken leikkien halimaan ja suukottelemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh, no näköjään mä en sit oo ainoo äiti tässä maailmassa joka ei jatkuvasti vie lastaan ulos. Heti tuli vähän parempi fiilis! :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen sitten varmaan hyvä äiti, kun vien lapset joka päivä ulos. :D . Mun mielestä aamupäivät vaan kuluu paljon helpommin ja nopeammin kun käydään vähän ulkona. Itse kaipaan myös sitä äitiseuraa, jota puistosta aina saa.Lisäksi lapset saavat ulkona purettua energiaansa ja ovat tosi paljon rauhallisempia sen jälkeen, nukkuvatkin paremmin. En siis voi laittaa oikeasti ulkoilua hyvän äidin -ominaisuuksiin, sillä meillä ulkoillaan ihan yhtä lailla mun oman mielenterveyden vuoksi...

 

Sen sijaan tunne olevani hyvä äiti, koska pidän lapsiani paljon sylissä, halaan ja pussaan, luen kirjoja heidän kanssaan ja loruttelen lorupussista kortteja. Pidän lapsista hyvää huolta ja yritän keksiä mielekästä ja kehittävää tekemistä.

 

Huonoksi äidiksi tunnen itseni silloin, kun hermostun ihan turhasta. Lapsi on lapsi ja mun olisi osattava olla aikuinen sellaisessakin tilanteessa kun itseä ärsyttää lapsen kitinä tai kiukkuilu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huono äiti -fiiliksiä on jatkuvasti siksi, koska esikoinen asuu isällään. Voisin toki listata sen hyvä äiti-kategoriaan myös, koska päätös tehtiin pelkästään lapsen parasta ajatellen (ei tarvinnut muuttaa, vaihtaa päiväkotia, mummola lähellä) mutta silti harmittaa ja on ikävä yksinäisinä hetkinä. Ei siihen totu, vaikka useampi vuosi näin on tehtykin, eikä se auta että lähes joka viikko nähdään kuitenkin. Lisäksi huono äiti -fiiliksiä tuo, jos huomaa unohtaneensa jotain lapselle tärkeää. Esim. nyt vaikka jos poitsu sanoo että on nälkä, ja itsekin tajuaa että olis ruoka-aika lähellä, muttei ole tajunnut tehdä vielä asian eteen mitään. Ja kun poitsu herää kasilta ja jos olen itse nukkunut huonosti, saatan avata pojalle telkkarin ja saattaa katsoa sitä parikin tuntia sillä välin kun minä jatkan unia. Kaiken kaikkiaan se, etten ole tarpeeksi läsnä.

 

Hyvä äiti -fiilikset nousee kattoon aina, kun poitsu halaa, sanoo "tykkään susta/rakastan sua äiti". Ja siitä, että mä osaan pääosin olla hermostumatta ja vetämättä itkupotkuraivareita. Jos joskus huudetaan puolin tai toisin niin selvitetään asiat aina lapsen kanssa niin ettei siitä jää epävarmuutta/pahaa mieltä. Silloin koen olevani hyvä äiti, kun huomaan, että jotkut ratkaisut ja päätökset vaan on toiminut niin hemmetin hyvin meidän perheessä. Olen hirveän tyytyväinen siitä, että ollaan exän kanssa saatu asiat hoidettua niin, että lasta ei ole missään vaiheessa pidetty meidän välienselvittelyssä välikappaleena, suuri kiitos siitä myös exälle, mutta oon mäkin aika hyvä kun olen osannut niissä tunnekuohuissa laittaa lapsen aina etusijalle.

 

Se tekee kanssa hyvän mielen, että poitsu kertoo minulle tärkeitä asioitaan. Sen, jos joku koulussa sanoi pahasti, tai jos on vähän ihastunut johonkin tyttöön, tai jos kynä oli unohtunut kotiin ja sai opettajalta nuhteita, sellaisiakin asioita, joista pyytää että "älä kerro isille kun se huutaa", mutta jos asia on isompi, sovitaan kuitenkin että poika kertoo itse ja minä tarkistan vaikka seuraavalla viikolla onko niin tehnyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas mielenkiintoinen aihe.

 

Mä pohjustan hiukan omaa hyvä äiti / huono äiti listausta.

 

Koen olevani huono äiti omasta mielestäni kun joku toinen äiti tekee asiat ihan erilailla kuin meillä ja saa mut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi. Muunmuassa imetys oli silloin aikoinaan kun se meillä loppui semmonen aihe jonka loppumisen kohdalla koin itseni huonoksi äidiksi kun toiset vaan höpötti että kyllä voi imettää niin pitkään kuin vaan haluaa, että on itsestä kii. Huono äiti olen myös välillä kun toivon että tyttö nukkuisi pitkät päikkärit tai menis ajoissa nukkumaan että saisin olla rauhassa. ja meinasin unohtaa, oonhan mä huono äiti myös siinä suhteessa että pikkuiseni jäi mummille hoitoon ollessaan vajaa 10kk. Ja siitä tuli mieleen ettäaion tyttöni viedä mummolle hoitoon muutamaksi yöksi että saan tehdä pitkää päivää töissä kun on niin helkkaristi töitä (okei, parempi viedä hoitoon, mutta silti koen olevani huono kun työ menee "edelle", mutta kun se on vähän pakkokin...)

 

Hyvä äiti koen olevani siinä, että pidän tytöstäni huolta ja hän saa olla sylissä niin paljon kuin haluaa, halailen ja pusuttelen paljon. Joka ilta kerron että äiti rakastaa. Leikinnpaljon tytön kanssa ja rakastan höpsötellä.

 

Vaikka noita huonoäiti-oloja on useempi niin musta mä oon paras äiti meijän neidolle :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahimmat huono äiti -fiilikset tulevat siitä, että meidän 10kk vanha poika aloittaa ensi viikolla tarhauransa, ja nyt meidän muutettua asumaan kaksin, en mielestäni puhu tarpeeksi pienelle päivän aikana ja joutuu leikkimään yksinään välillä pitkäänkin, kun minä tarvitsen taukoa... Toisaalta ei se varmaan siinä lattialla suostuisi olemaan, jos oikeasti olisi joku huonosti, ja parin metrin säteellä minä kuitenkin olen kuulolla koko ajan. Poika ei myöskään käänny mahalta selälleen, ryömi tai konttaa, ja minä jollain lailla koen sen olevan minun vikani... Vaikka tuo kieltäytyy niin intohimoisesti maha alaspäin olemasta, että kova treenaus saisi meille varmaan lastensuojeluviranomaiset naapurien hälyttäminä kylään. 

 

Hyvä äiti - no ainakin imetys on onnistunut hyvin, edelleen poika saa pääasiallisesti maitonsa suoraan tissistä. Syliä ja suukkoja pieni saa paljon, lauletaan yhdessä kovasti ja perusturvallisuus tuntuu olevan hallussa. Iloinen, rauhallinen ja maailmaan luottavaisesti suhtautuva veijari tuosta on kasvanut, joten aika monta juttua on täytynyt osua kohdilleen. 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen sitten varmaan hyvä äiti, kun vien lapset joka päivä ulos. :D . Mun mielestä aamupäivät vaan kuluu paljon helpommin ja nopeammin kun käydään vähän ulkona. Itse kaipaan myös sitä äitiseuraa, jota puistosta aina saa.Lisäksi lapset saavat ulkona purettua energiaansa ja ovat tosi paljon rauhallisempia sen jälkeen, nukkuvatkin paremmin. En siis voi laittaa oikeasti ulkoilua hyvän äidin -ominaisuuksiin, sillä meillä ulkoillaan ihan yhtä lailla mun oman mielenterveyden vuoksi...

 

Näin myös meillä.

Mä en kestäis könöttää koko päivää sisällä. Johan siinä nukkuis pystyyn. Me ulkoillaan yleensä kerran tai kaksi päivässä.

 

 

 

Huonoksi äidiksi tunnen itseni silloin, kun hermostun ihan turhasta. Lapsi on lapsi ja mun olisi osattava olla aikuinen sellaisessakin tilanteessa kun itseä ärsyttää lapsen kitinä tai kiukkuilu.

 

Allekirjoitan myös tämän. Esikoinen on varsin jääräpää ja hyvin muutosvastarintainen, esim. uusia ulkovaatteita kohtaan. Niitä pitää aina pikku kepulikonsteilla sisäänajaa. No tänään uudet hanskat oli ihan nounou, uusi pipo oli aamu-ulkoilulla päässä, mut iltapäivällä ei kelvannut millään. Aikani yritin sitä keskustella, sitten ärähdin ja toinen rupes rääkyyn ja sit mulla meni käpy. Taisin tyhmäksikin sanoa, mitä kaduin ihan hirmusesti. Hetken harmittelin itekseni ja totesin, että paskanko väliä jätkän tarvii laittaa äidin mielestä hienoja keskenään yhteen sopivia vermeitä ja lättäsin sille Salama Mc Queen -pipon (myöskin uusi, mut tän kaa ei oo ollut mitään ongelmia) päähän niin päästiin lähtemään.

 

Paljon kyllä pusutellaan ja halitaan ja poika selkeesti tykkää tota taitoaan osottaa pienemmilleen, kun siskoaan pussailee ja halaa ja silittelee ja nyt muutamaa muutakin pikkutyttöä silittää päälaelle ja pussailee.

 

 

Huono äiti-fiiliksiä mulle tulee myös runsaasta töllön katselusta. Tai en mä tiedä katsotaanko sitä liikaa, kun kuitenkin ulkoillaan aika ahkeraan. Mut musta vaan tuntuu, että aika paljon katotaan. Toi poikanen ei enää nuku päikkäreitä, joten mulla ei oo mitään omaa hetkeä päivällä. Joten kun tyttö päivällä nukkuu, niin musta on oikeestaan ihan kivaa, kun poika rauhottuu sohvalla ja luupittaa Palomies Samia tms ja mä saan rauhassa vähän surffailla.

Edited by Haavis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huonoksi äidiksi koen itseni silloin, kun ei ole tarpeeksi aikaa pojalle tai en leiki hänen kanssaan tarpeeksi usein. Tiedän, että hän osaa yksinkin leikkiä ja tarvitseekin sitä, mutta silti koen syyllisyyttä siitä...:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä koen olevani huono äiti, kun jouduin tekemään koulun lopputyötä äitiyslomalla.. Oli kamalaa kun ei voinut leikkiä pojan kanssa, vaikka se koko ajan haki huomiota roikkumalla lahkeessa.. Onneks työ on nyt valmis ja saan taas keskittyä täysin lapseeni :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen huono äiti kun roikun täällä palstalla vielä tähän aikaan yöstä oman ajan tarpeessa vaikka uni olisi todella tarpeen seuraavan päivän sujumisen vuoksi. Käytän pojan rauhallisimman uniajan tähän omaan säätämiseen ja sitten kun vihdoin raahaudun sänkyyn alkaa pojan tiheät syöttövälit.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen huono äiti kun roikun täällä palstalla vielä tähän aikaan yöstä oman ajan tarpeessa vaikka uni olisi todella tarpeen seuraavan päivän sujumisen vuoksi. Käytän pojan rauhallisimman uniajan tähän omaan säätämiseen ja sitten kun vihdoin raahaudun sänkyyn alkaa pojan tiheät syöttövälit.

 

Jotenkin niin tuttua. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites
snapback.png dumb kirjoitti 25 April 2010 - 00:53

 

Mä olen huono äiti kun roikun täällä palstalla vielä tähän aikaan yöstä oman ajan tarpeessa vaikka uni olisi todella tarpeen seuraavan päivän sujumisen vuoksi. Käytän pojan rauhallisimman uniajan tähän omaan säätämiseen ja sitten kun vihdoin raahaudun sänkyyn alkaa pojan tiheät syöttövälit.

 

Jotenkin niin tuttua. :girl_sigh:

 

Tuttua. :girl_to_take_umbrage2: Mutta voihan sen ajatella niinkin, että palstalla roikkuminen on eräänlaista lepäämistä. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nosto!

 

Iski juuri vähän erikoinen huono äiti-fiilis. Poika on eilisestä asti ollut isänsä kanssa anoppilassa (ja se anoppila ei siis ole missään kaukana, vaan vajaan 10 km päässä...), mä olen tämän koko päivän vääntänyt puheita ja muita työjuttuja yksin kotona - ja tää on ollut aika ihanaa :) Nyt sitten illalla havahduin miettimään, että eikun pitäskös mun potea syyllisyyttä siitä, että olen näin pitkään erossa pienestä lapsestani. Mutkun ei tunnu siltä. Sen sijaan mä nyt sitten tunnen itseni huonoksi äidiksi, koska EN tunne syyllisyyttä :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huonoksi äidiksi tunnen itseni, kun pinna on minulla liian lyhyt. Helposti hermostun ja ärähdän tai tiuskaisen pojalle jotain erittäin painokelvotonta. Pitäisi oikeesti välttää, kun kohta tuo varmaan toistaa kaikki äidin rumat ukaasit. En nyt koskaan pienessä mielessäni kuitenkaan toteuttaisi noita ukaasejani. Ihan tervejärkinen kuitenkin olen.

 

Hyvä äiti taas olen varmaan siinä mielessä, että ajoittaisesta pinnan palamisesta huolimatta viihdyn hyvin lapseni kanssa ja näytän hänelle hellät tunteeni. Olen aika tarkka rutiinien kanssa ja sapuskat ja unet kyllä noudatetaan aika tarkkaan. Toki joskus joustetaan. Handlaan mielestäni ihan hyvin lapsen perusturvallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvät jutut.

 

Tämä voisi olla kun mun näppikseltäni.

 

Lisäksi tunnen huonoa omatuntoa kun tunnen tarvitsevani omaa aikaa enemmän vaikka saan sitä oikeastaan silloin kun haluan ja sovitaan. Ehkä mä haluan leikkiä vaan jonkin sortin marttyyria.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0