Tiainen

Automatka

14 posts in this topic

No niin, pääsiäiseksi olis tarkoitus suunnata Kuusamon Rukalle. Ekaa kertaa ollaan tekemässä näin pitkä automatka pojan (silloin 2 v) kanssa. Aiemmin ollaan kyllä käyty neljän tunnin ajon päässä ja useita kertoja tehty kolmen tunnin ajoja yhdellä pysähdyksellä.

DVD-soitin meillä on, ja hyväksi havaittu pitemmillä automatkoilla.

Nyt olis hyvät neuvot kalliit! Miten ihmeessä saataisiin tuo tuleva kahdeksan tunnin ajomatka sujumaan mahdollisimman vähäisellä kiukuttelulla, venkoilulla ja hankaluudella?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän matka mummolaan kestää pysähdyksineen reilu 7 h.

Lapsi on nyt 1 vee, ja alusta asti ollaan pyritty lähtemään mahd. pian aamupalan jälkeen, jotta mitkään päiväunet ei "tuhlaannu" kotona; usein autossa nukkuukin enempi kuin kotona olisi nukkunut.

Sitten ollaan otettu yksi ihan reilun pituinen pysähdys (ja toinen pienempi toisten tirsojen jälkeen siinä vaiheessa kun matkaa on enää puolisentoista tuntia jäljellä, ja tietty tunnelman mukaan muutenkin), jolloin syödään rauhassa ja muksu saa jaloitella ja juoksennella jne. Naposteltavaa mukaan, ja kaikenlaisia yllätysmomentteja (leluja, tai esineitä jotka kiinnostaa kuten limsapullo, johto, kiiltävä kuvalehti..) ja paljon, jotta voi tempaista aina uuden esille kun edellinen menettää tehon. Toisin sanoen varautuminen ns. olan takaa viihdyttämiseen ;) Meillä toimii laulut, niissäkin vaihtelua ja vauhtia niin saa pelattua lisäaikaa ennen hermojen menemistä. Jos ei muista, niin laulukirja mukaan. Ja musalevyjä mukaan mukelon mieltymysten mukaan. Toi dvd on varmaan tosi hyvä juttu, varsinkin vähän isommille! Meilläkin se alkais kyllä toimia, mutta poju haluais kyllä näpelöidä sitä laitetta koko ajan eikä suostuisi vaan katselemaan, että täytynee vielä odotella (koska eikös lapsi pidä sitä sylissä vai miten?). Muutenkin kaksivuotiaalle pystyy varmaan yhä enemmän järjestää aktiviteettia ja se innostuu asioista ja maisemiakin varmaan vähän jo osaa katsoa jos sattuu jotain jännää eteen, toisaalta nukkuu varmaan vähemmän? Kun taas nuorempi saati ihan vauva nukkuu/voi nukkua ajallisesti enemmän pätkiä mutta (ainakin meillä oli) viihdyttäminen on hankalampaa sitten kun alkaa tylsistyttämään.

Meillä tosiaan on pitänyt aina pitää väh. kaksi taukoa, vauvasta asti, ja se venyttää matkaa yli seitsemään tuntiin, muuten päästäis alle kuuden. Tiedän monia kuitenkin, jotka on pidempiäkin pätkiä ajaneet yhdellä pysähdyksellä ihan hyvin, kyydissä taapero ja vastasyntynyt. Riippuu niin lapsista. Mut tuo dvd on mun tulevaisuuden toivo, näinkin pärjää mutta pääsee sen kanssa ehkä vähemmällä...;)

Hyvää matkaa! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Toi dvd on varmaan tosi hyvä juttu, varsinkin vähän isommille! Meilläkin se alkais kyllä toimia, mutta poju haluais kyllä näpelöidä sitä laitetta koko ajan eikä suostuisi vaan katselemaan, että täytynee vielä odotella (koska eikös lapsi pidä sitä sylissä vai miten?).

 

Meidän mallissa on sellainen teline, jolla sen saa kytkettyä kiinni niskatukeen. Eli poitsu ei yllä sitä räpläilemään. Tuo teline kyllä toimisi paremmin etupenkin niskatuessa (siis takapuolella), mutta saa sen nippanappa takapenkinkin niskatukeen. Välillä se seisoo takapenkin käsinojan päällä (siis sen minkä saa joko piiloon selkänojaan tai sitten siihen keskipenkille).

 

Täytyy tosiaan ladata autoon lastenlauluja (ei äitikään jaksa loputtomiin laulaa ;) ) ja ehkä tyrkyksi joku uusi pikkuauto. Naposteltavaksi ainakin maissisuikeroita.

Lisää vinkkejä otetaan vastaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Prismassa on tosi halpoja lastenlaulu CD:tä, olisko olleet 2€ kappale. Ne on sellassia jossa on pahvikannet.

 

Mä en ole kyllä muuten oikee vastaamaan tähän koska meidän pisimmät matkat autossa on olleet sen max 2h. Ja sekin on ihan tuskaa melle kaikille. Mutta ne mitkän on mun havainnot näiltä reissuilta. Poika viihtyy paremmin/pidempään takana kun on siellä ensin yksin, sitten vasta kun alkaa kunnolla kitisemään siirtyy äiti sinne viihdyttämään :rolleyes: Muuten meillä on matkassa ainakin rusinoita pikkupurtavana. Niisäkin menee hyvin aikaa kun joutuu niitä sieltä askista kaivamaan. Kannattaa kyllä suojata lapsen penkin ympäristö ettei niitä syötäviä löydy penkin alta muussattuna :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkään ei ole kokemusta noin pitkästä matkasta, mutta jos sellainen joskus tulis, niin tehtäis se varmaan yöllä, ainakin osaksi. (Niinkun pohjoseen ajot aina, sillon on tiet hiljasia.) Yleensä on ajettu niin, että lähdetty matkaan aamuyöllä että ajetaan kuitenkin 'valosaa kohti'. Mutta lapsen kanssa varmaan ois parempi lähtee iltatoimien jälkeen, heräis kuitenkin jos useemman tunnin nukkuis ensin sängyssä. Toisaalta nukahtais sit varmaan uudestaankin autoon. Meidän poika (1,5v) nukkuu autossa yleensä tosi hyvin, ja ajotetaankin matkat yleensä päikkäreiden mukaan jos mahdollista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämän päiväisen ajomatkan pohjalta aion ehdottomasti laittaa muistiin vanhasta kuluneesta lakanasta tehdyn majan/teltan. Lakana viritetään kiinni etuistuinten niskatukiin, sivuikkunoissa oleviin aurinkosuojiin (muuhun niistä ei ole ollutkaan <_< ) ja koiraverkkoon. Voi sitä riemua, kun teltassa on niin hauskaa. :rolleyes: Lakana suojaa samalla auringolta ja voipa sen liepeen ottaa poskea vasten unirievuksikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä edessä myös tuollainen 8h ajomatka.. Sukulaisille nimittäin.

Ja olemme suunnitelleet niit että lähdemme kotonta 19.00.

Ja minä ajan ekat 4h. Sitten pietään vessatauko jos tarvitsee. Mies ajaa loput 4h.

Iltalähtö on paras kun lapset nukkuu matkan.

Päivällä ollaan kerran tuo matka ajettu ja se on yhtä tuskaa meidän lastenkanssa....

Kaksoset oli sillon pieniä ja jouttiin pysähtelee n.2h välein kun kokoajan jompikumpi huusi yms...

 

Meillä toimii se jos lähetään illalla että laitetaan satu CD päällee ja lapset nukahtaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me myös on ajettu mun vanhemmille (n. 5 h talvisaikaan, kesäaikaan 4 h) niin, että on lähdetty illalla kuuden jälkeen. Alkumatkan pojat jaksaa olla kitisemättä "ollaanko pian perillä?" ja sitten, kun ei enää jaksa onkin uniaika. Pidempiin ajoihin (8-10 h) on lähdetty aamulla, pidetty taukoja tarpeen mukaan ja asennoiduttu, että tämä päivä menee tässä ja ollaan perillä ku ollaan.

 

Meidän muksut on 4- ja 2-vuotiaat sekä kohta 10 kk. Haastavin tapaus on tuo pienin, koska se ei vielä ymmärrä DVD:stä tai kirjoista, kuten isoveljet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun suositus on matkanteko yöllä. Kyllä me Kuusamossakin ollaan käyty 8,5 kk vanhan esikoisen kanssa siten, että päivällä ajettiin, mutta kyllä sitä huutoa ja narinaa riittikin. Toisella reissulla Ylläkselle ajettiin sitten yöllä (tytöt 2v 4kk ja 10,5kk). Ja en voi muuta kuin suositella tätä jälkimmäistä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pojat eivät ole yhtään tottuneet istumaan autossa puolta tuntia pidempään. Siksi tehtiin kesäinen matka Kuopioon (Espoosta) niin, että käytettiin suosiolla matkaan koko päivä. Pysähdyttiin ensimmäisen kerran puolentoista tunnin jälkeen (Lahteen) leikkipuistoon ja lähdettiin ajamaan eteenpäin vasta lounaan jälkeen. Pojat nukahtivat sen jälkeen pariksi tunniksi ja jaksoivat sitten tunnin ihan nätisti taas. Tehtiin vielä yksi pieni pysähdys toisessa leikkipuistossa ja kummasti taas sen jälkeen matkanteko sujui kirjojen ja autojen parissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tosi pienestä asti tehty pitkiä automatkoja kun mökillekin on yli 400 km. Ihan pienenä osutettiin tietty reissut mahdollisimman hyvin päiväuniaikaan, varattiin riittävästi aikaa ja viihdykkeitä. Neiti oli 9 kk ekalla Ylläksen reissullaan ja silloin kyllä stopattiin mennen tullen hotelliin yöksi niin sai purkaa energiaansa.

 

Nykyisin matkaillaan sitten jo ihan rutiinilla sinne sun tänne, kesällä mm. Vantaalta Kuusamoon, sieltä Itä-Suomeen jne ja tosi hyviä viihdykkeitä ovat olleet:

-DVD-muumeineen (jopa siinä määrin että tyttö pyytää ettei pysähdytä vielä kun on jännä kohta...)

-Kirjat

-Joku pieni yllärilahja, esim pieni vihko ja puuvärit. Vihkoon piirretään ja "kirjoitetaan" tarina jonka saa postittaa matkalta vaikka mummulle tai kaverille

-Oma vesipullo

-Pussillinen pikkueläimiä joista saa rakenneltua edessä olevaan lokerikkoon vaikka mitä leikkejä (sellainen lokerikko joka toimii siis penkinsuojana). Ihan himmeä hitti oli kun kirpparilta löysin jättipussin gogoja.

-Tiukoissa tilanteissa vanhemmilla on aina jotain spesiaalia matkassa, esim rasia rusinoita, mehukatti hedelmäsosetta, sorminukkeja...

-Ihan perinteinen lehmänbongauskin toimii tosi hyvin. Meillä matkustaa neidin takana myös kaksi koiraa joille välillä pidetään luentoja maisemista.

 

Me ei kamalasti pysähdellä kuin pakollisille tauoille johtuen siitä että siirtymätaipaleita on aika paljon. Tyttö on siis oppinut selostamaan että "Nuo leikkipaikat on paikallisia varten, me leikitään perillä" Tosin kesäaikaan oli kivaa bongata uimapaikkoja ja pikapulahtaa koko laumalla.

 

Siis riittävästi aikaa, vähän ylläreitä ja seikkailuasenne. Hyvin se reissaus yleensä menee :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Palasimme kesälomareissulta Euroopasta; 3700 km ja 16 päivää. Ajoajat 5-10 h/päivä, 2-5 yötä yhdessä paikassa, pysähdyksiä vain ruoka-aikoina (ja esikko puskapissalle). Matkat meni hyvin ja ainoat koska ollaan perillä -kitinät kuultiin viimeisenä päivänä, kun pojilla oli jo koti-ikävä. Tällä reissulla toimivat kitinän tappajat olivat:

-"pikkutelkkarit" eli DVD:tä katsottiin 1-2 h riippuen ajon pituudesta

-omat vesipullot (sporttikorkki)

-kirjat

-muutamat matkan varrelta ostetut pienet muistolelut kuten pikkuautot

-työkonebongaus tietyömailla, traktorit pelloilla, vastaantulevat rekat ym

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ajettiin kierrettiin kesällä autolla Suomea ja ajettiin vielä Pohjois-Norjaan asti ja sieltä takaisin Tampereelle. Kilometrejä kertyi, ja tyttäremme oli tuolloin n.7kk. Välillä sai pitää taukoja tiheämpäänkin tahtiin, mutta se ei haitannut, kun ei ollut kiire mihinkään eikä tiukkoja aikatauluja. Yömatkustaminen ei tullut kyseeseen, koska joskushan vanhempienkin täytyy nukkua...ja kun kumpikaan ei pysty nukkumaan autossa, jotta olis voinu valvoa päivällä toisen nukkuessa, niin päivämatkustaminen oli siis ainoa vaihtoehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on mennyt automatkat aika mukavasti, tosin ei ihan noin pitkiä ole ollut, pienempi yleensä nukahtaa melkein heti ja isompi pelaa DS:llä tai tekee jotain tehtävä kirjaa. Jotain puuhaa on on hyvä olla, muuten tylsistyminen tulee nopeasti ja nälkäsenä kiukuttaa tietysti paljon helpommin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now