mari.com.au

Suunniteltu sektio

445 posts in this topic

Mulla ei ollut suunniteltu sektio, vaan suunnitellusta alatiestä mentiin kiireelliseen sektioon sydänäänten laskun vuoksi. Mä olin etukäteen ilmoittanut miehellekin, että mikään muu ei pelota kuin se, että synnytys päätyisi sektioon.

 

Kun sain tiedon, että sektioon mentäisiin koin oloni vain ulkopuoliseksi. Valmisteluja tapahtui ympärillä yhdessä hösäkässä, mutta minä ja mies vain oltiin siinä ja odotettiin.

Leikkaussalissa anestesialääkäri laittoi puudutuksen, joka oli nopsasti ohi eikä tuntunut miltään. Olin totaalisen tunnoton. Leikkauksen aikana anestesialääkäri selitti miulle tapahtumien kulkua, ihan muutamassa minuutissa kuulin jo vauvan rääkäisyn. Sain suukottaa poikaa poskelle ja sen jälkeen lapsi ja mies katosivat virvoitteluhuoneeseen. Jäin paikalle makaamaan yksistäni, edelleen se sama ihana anestesialääkäri höpötteli mulle ja kertoi mitä tulevan pitää.

Poika oli viety lastenosastolle ja oleskelimme miehen kanssa kahdestaan odottamassa, että saisin liikutettua jalkojani. Jalkoihin palasi tunto parissa tunnissa ja samaan aikaan sain alkaa käyttämään kipupumppua varmuuden vuoksi. Kun sain jalat liikkeelle miut kärrättiin lastenosaston kautta lapsivuodeosastolle.

 

Ensimmäinen yö meni jännityksen purkautuessa, vaukkaroin keskellä yötä :girl_haha: Enkä kyllä ollut puhelintakaan käyttämättä vaikka ohjeet muuta sanoivatkin. Seuraavana aamuna (leikkaus tehtiin kahdeksan jälkeen illasta) aamupalan jälkeen luovuin kipupumpusta, kanyyleista ja katetrista samalla kun nousin pystyyn. Ensimmäiset hetket pystyssä oli kamalaa, mutta siitä se lähti helpottamaan. Mitä enemmän jaksoi kävellä, sitä paremmaksi olo muuttui. Tietenkin matka lastenosastolle oli hyvä motivaattori, ilman omaa jaksamista en olisi sinne päässyt lapsen luokse joka välissä.. Haavan kanssa pärjäsin mainiosti, pahimpana voin ilmavaivat. Makuuasento ei tuntunut hyvältä kun välittömästi tuntui hyvin voimakasta hartiapistosta. Hevoskuurin sekä puoli-istuvan nukkuma-asennon avulla pärjäsin kuitenkin. Kotiuduin 3. päivänä sektiosta hyvävointisena. Haavakipua oli nopeissa liikkeissä tai jos jotain meni nostamaan liian reippaana.

 

1,5vkoa sektiosta oli haavakipu hävinnyt lähes täysin. Samaan aikaan saimme pojankin kotiin. Särkylääkkeitä en käyttänyt kuin ensimmäisen neljän päivän ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä nyt esikoisesta suunniteltu sektio-kokemus takana ja jäi kyllä kaikinpuolin niin hyvä mieli, etten olisi ikinä uskonut! Jännitin/pelkäsin ko. operaatiota paljon, koska vaikken itse ole sairaalassa potilaana ollut sitten syntymäni, niin ei ole kovinkaan montaa positiivista kokemusta lähipiirissä eri operaatioissa (tosin niissä lähtökohdat ovat olleet täysin eri kuin tässä). Se kaksi viikkoa jonka tiesin sektion tulevan ajankohdan panikoin ja itkin vähän väliä. en voinu vilkastakkaan sairaalasta saatuun "esitteeseen" kun heti alkoi tärinä.

 

Leikkauspäivänä ja sitä edeltävänä iltana sain koottua itseni ja "unohdettua" asian, kunnes sitten tuli aika siirtyä itse saliin. Kävellessä sinne iski taas itkupaniikki. Mutta kun leikkaussaliin päästiin koko leikkaussalin henkilökunta esitteli itsensä ja sanoin käsipäivää, rauhoitteli ja kyseli että mikä jännittää ja lihduttivat ... Joten kun pääsin pöydälle olin jo huvenen rauhallisempi. Mm. Anestesialääkäri ja -hoitaja olivat todella mukavia! Ja kanyylin laiton jälkeen rauhotuin jo täysin. Vaikka spinaalipuudutusta jouduttiin laittamaan 7-10 kertaa se ei haitannut eikä sattunut. Ja kun puudutus alkoi vaikuttaa naureskelin ja juttelin miehenikanssa, joka oli kokoajan vieressä ja piti kädestä :lipsrsealed:

Leikkauksen aikana anestesialääkäri jutteli ja kertoi miltä kohta saattaa tuntua ja mitä tapahtui ja mitä seuraavaksi tehdään ja mistä tietää, että syntymä on jo lähellä .. Ja kun poika oli syntynyt ja mies läheti seuraamaan pesua ja hakemana poikaa syliinsä, juttelivat kaikki niitä näitä (aiheeseen kyllä liittyvää) ja itsellä oli hyvä olla vaikka jäi "yksin".

 

Myös paraneminen sujui todella hyvin. Saman päivän iltana nousin jo jalkeille, seuraavana aamuna/päivänä otettiin kipupumppu ja katetri pois. Vahvempia kipulääkkeitä en ottanut kuin leikkauksen jälkeisenä päivänä (kipupumpun pois oton jälkeen) ja siitä seuraavana päivänä (illan/yön pilleri jäi pois, koska nukuin ja koska yöllä pystyi jo hyvin käymään vessassa yms. en niitä sitten enää syönyt) joten 2 päivää leikkauksen jälkeen mentiin jo buranalla/panadolilla.

 

Kolmantena päivänä pystyin jo täysin osallistumaan pojan hoitoon ja neljäntenä lähdettiinkin sitten jo kotiin :girl_smile:

 

Ainoa surkumurhe mikä tuli, oli se, etten ymmärtänyt kun yöhoitaja otti pojan hoitoonsa. Olisin halunnut pitää pojan siinä ja hoitaa (päivät mies oli kokoajan kanssamme, joten oltiin sinänsä itsenäisiä alusta asti). Vasta toisena yönä sain selitettyä itselleni, että en minä siitä vielä pysty huolehtimaan kun en kerta itsekkään pääse sängystä ylös. Mutta jotenkin kun hoitaja ilmoitti vain että "minä vien pojan nyt", jäi itselle todella orpo-olo. Olisi jotenkin tyhmälle selittänyt että näin toimitaan "normaalistikin" .. Eihän siitä mitään olisi tullut kuitenkaan vaan olisin joka inahduksesta joutunut hoitajia juoksuttamaan.

 

Mutta kun tuon sain paremman nukkumisen jälkeen itselleni selitettyä niin elämä hymyili jälleen ja kolmantena aamuna sainkin pojan jo kokonaan hoidettavakseni.

 

Näin siis Taysissa tämän vuodes kesäkuussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Duodecim-lehdestä:

B-lapsen kärsimä hapenpuute oli aineistossamme yleisempää alatiesynnytyksessä kuin keisarileikkauksessa. Sikiöiden pitkä syntymäväli lisäsi keisarileikkauksella syntyneiden B-sikiöiden osuutta mutta ei lisännyt alakautta syntyneiden B-sikiöiden asfyksiariskiä. Äskettäin julkaistun tutkimuksen aineistossa täysiaikaisina alateitse syntyneiden B-kaksosten perinataalisen kuoleman riski oli yli kaksinkertainen keisarileikkauksella syntyneisiin nähden ja kohdunsisäinen hapenpuute kuolemaan johtavana syynä oli yli kolme kertaa yleisempää alateitse syntyneillä B-lapsilla (Smith ym. 2007). Elektiivisen keisarileikkauksen on aiemmin osoitettu vähentävän molempien lasten perinataalikuolleisuutta (Smith ym. 2005). B-lapsen alatiesynnytykseen liittyviä komplikaatioita ovat pitkittynyt synnytyksen toinen vaihe, napanuoran prolapsi ja istukan ennenaikainen irtoaminen sekä tarjontavirheet, jotka voivat johtaa synnytysvammoihin (Neilson ja Bajoria 2001). Alateitse syntyneiden B-lasten huonompi ennuste on herättänyt keskustelua, ja on jopa ehdotettu kaikkien täysiaikaisten kaksosten synnyttämisestä suunnitellulla sektiolla (Smith ym. 2007, Steer 2007). Synnytystapaa harkittaessa on kuitenkin pidettävä mielessä myös keisarileikkaukseen liittyvät riskit (Saisto ja Halmesmäki 2003). Näin ollen sopivin synnytystapa tulee aina harkita tapauskohtaisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle oli suunniteltu anestesiakonsultaatio, mutta se jäi väliin koska gyneni puhelinkonsultoi ko lääkäriä alhaisten trompparien takia.

 

Nyt jäi siis kertomatta että minulla on selässäni (onneksi toistaiseksi oireeton) välilevynpullistuma. Liäski gyne sanoi että anestesialääkäri on se, jonka kanss aminun täytyy tapella sektion jälkeisesti kivunlievutyksestä. Viimeksi tarjolla oli hyvin nopeasti vain Panadoleja (alhaiset trompparit silloinkin) ja nyt tiedän etten tule pärjäämään niin vähäisellä lääkemäärällä.

 

Mutta... minulla on erittöisn suureksi kasvanut leikkaussalikammo ja mietin että näenkö anestesialääkäriä etukäteen ollenkaan vai vasta salissa? Salissa toivon olevani sen verran toimintakykyinen että pystyn siellä kyselemään ja kertomaan asioista, mutta jos en olekaan... Sekin on vaihtoehto.

 

Miten siis teillä muilla? Oletteko nähneet lääkärin etukäteen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yks jolle tehtiin sektio viime vuoden lokuussa. En itse nähnyt ennen leikkausta anestesialääkäriä, mutta leikkaavan lääkärin näin. Kun hän ultari viellä ennen leikkausta, että onko tyttö edelleen perätilassa. Häneltä olisin voinu kysellä jos olisi ollut jotain kyseltävää.

 

 

Onko sulla viellä yhtään nevolaa ennen sektiota? Voisit kysyä jos voisit päästä viellä juttelemaan noista asioista ennen sektiota?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten siis teillä muilla? Oletteko nähneet lääkärin etukäteen?

 

Minulle on tehty kaksi sektiota ja molemmilla kerroilla olen anestesialääkärin nähnyt vasta salissa, mutta leikkaavan lääkärin jo aiemmin ja häneltä on ollut mahdollisuus kysellä. Myös kätilöt ovat varmistelleet onko jotain kysyttävää tai jotain mikä painaa mieltä.

 

Sitähän ei varmaan tiedä, kuka anestesialääkäri sektioosi tulee (?) mutta silti minäkin suosittelisin kyselemään, jos pääsisit etukäteen asiasta keskustelemaan, ettei tuota kivunlievityasiaa tarvisi jännittää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi ei:girl_cry2:. Nämä asiat pitää sopia kuulemma anestesialääkärin kanssa, eli neuvolasta ja leikkaavasta lääkäristä ei ole nyt apua. Synnytysosaston ylilääkäri antoi meinaan nämä ohjeet.

 

Sen verran joku on anestesialääkäriin vielä sektiopäivän aamuna yhteydessä, että verikokeitten jälkeen päätetään tarviiko mut nukuttaa vai tehdäänkö sektio spinaalissa. Ehkä mä voin pyytää mainitsemaan noista asioista etukäteen ja yritän sit olla sen verran täysipäinen salissa että kykenen keskustelemaan hiukan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suskin, mut leikattiin (sektio) pari vuotta sitten NKL:llä ja suunnitellusti siis. Kun leikkauspäätös tehtiin, sain treffata anestesialääkärin joka kirjasi mun tietoja siihen anestesia kaavakkeeseen. Nämä kaavakkeet kulkevat koko ajan sun papereiden mukana, joten kun menet sinne osastolle valmistautumaan leikkaukseen, joka aamulla tai ed. päivänä (mä olin jo edellisenä päivänä, kun alkoi supistella ja lapseni oli perätilassa...) voit keskustella sun omahoitajan kanssa vielä näistä asioista ja ne sun "puuttuvat" tiedot voidaan kirjata siihen ane.kaavakkeelle. Tarvittaessa he sitten voivat olla yhteydessä ane.lääkäriin.

 

Kun sulla on tuon tyyppinen trombosyytti tilanne, luulis niiden kontrolloivan sen uudelleen juuri ennen leikkausta ja näin ollen varmistuvat sitten siitä oikean tyyppisestä nukutus/puudutus tavasta. Onko sulla kenties raskausmyrkytys meneillään?girl_to_take_umbrage2.gif

 

Mun mielestä kipulääkkeistä ei tarvinnut tapella, mä ainakin sain ihan kunnon lääkkeet ja silloin kun tarvitsin. Itse olin todella kipeä leikkauksen jälkeen, vaikka olikin ensimmäinen kerta kyseessä. Sain sitä ihan "huumelääkkeeksikin" luokiteltavaa lääkettä, jonka ottoon ei mitkään tromppareiden määrät kyllä vaikuta (tiedän tän kun oon itse töissä leikkauspotilaiden parissa päivystyksessä) ainoa mikä tulee mieleen on tuo burana, joka saattaa lisätä aavistuksen sitä vuotoriskiä. Sain sitä vahvaa muistaakseni kaksi kertaa päivässä, on pitkävaikutteinen ja sitten läpilyöntikipuun panadolia ja buranaa. Ja minäkin imetin lastani.

 

Kotiin lähtiessä 4 päivän sairaalassa olon jälkeen, pärjäilin sitten jo ihan näillä peruslääkkeillä. Juuri ja juuri... mutta pärjäsin kuitenkin.

 

Tsemppiä Suskin! Muistan jostain vanhastaan, että sulla taisi olla ekan synnytksen kanssa aika rankkaa! Toivottavasti tämä menisi paremmin!lipsrsealed.giflipsrsealed.giflipsrsealed.gif

Edited by canerva

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos canerva! Oikein muistit, edellinen synnytys oli kaikin puolin kamala ja nyt pelkään että tässä mennään saman kaavan mukaan.

 

Gyne epäili että trompparit eivät liity mihinkään vakavaan, että mun kroppa vaan reagoi näin loppuraskaudesta. Ne kontroloidaan vielä sektiopäivän aamuna ja mun papereissa on joku merkintä minkä rajan yläpuolella puudutetaan ja millon nukutetaan. Nämä on sovittu puhelimitse anestesialääkärin kanssa. Olettaisin että aamulla joku on yhteydessä leikkaussaliin kun arvot saadaan.

 

Meidän neidin kanssa mua tankattiin, mutta nyt sitä ei luultavasti tehdä. Tankkauksen jälkeenkin neidin sektion jälkeen olisi pitänyt pärjätä pelkillä Panadoleilla ja pelkään mitä tuleman pitää nyt ilman tankkausta. Taidan siis pyytää että omahoitaja kirjaa asian ja otan asian puheeksi salissa jos olen yhtään tolkuissani...

Share this post


Link to post
Share on other sites

JÄi tosiaan selittämättä tuo tankkaus:girl_haha:. Neidin sektiossa trompparit olivat niin alhaalla, etteivät ottaneet minua saliin ennen kuin "tankkasivat" hurjan monta pussia jotain omenahillon väristä ainetta. Oletin että tämä sama on edessä nytkin, mutta anestesialääkäri määritteli jotkut rajat trombosyyteille jonka mukaan tankataan tai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

:) No niin mä vähän ajattelinkin. Mutta kun puhuttiin kivunlievityksestä ja tankkauksesta en ollut ihan varma mitä meinasit. Sä oot saanut siis trombosyyttejä. Ne näyttää vähän omenasoseelta joo. :)

 

Aika jännä, että ne sulla laskee noin, ilman sitä myrkytystä siis? Oliko sulla viimeksi sitten sama juttu? No ihmisen fysiologia muuttuu kyllä muuttuu tosi erikoiseksi raskauden aikana...

 

Joka tapauksessa, olen edelleen sitä mieltä, että nuo trompparitankkaukset ja kipulääkitys eivät liity toisiinsa! Trompparitankkauksella kun ei hoideta sitä kipua millään muotoa! Niillä trombosyyttien määrien rajoilla katsotaan siis sitä, että voidaanko sut puuduttaa. Jos ne arvot on kovin matalat, on vuotoriski kasvanut. Näin ollen on riskialtista mennä pistelemään sinne selkäytimeen. Jos sun trompparitaso on heikoilla on siis turvallisempi nukuttaa. Se puudutus olis kyllä hyvä, se auttaa leikkauksen jälkeisessä kivunlievityksessäkin, pahimmat ensikivut jää kokematta.

 

Ja vaikka sun taso olis matala, eikä sitä buranaa vois kivunlievitykseen antaa, ei se estä antamasta sulle muita parempia kipulääkkeitä kuin panadol!

 

Itse olin raskausmyrkytys oireiden kanssa sairaalassa, varsinaista myrkytysdiagnoosia oli sieltä kyllä vaikea saada. Mä olin aivan kammottavan turvoksissa ja verenpaineet huiteli pilvissä, proteiinia oli kuitenkin virtsassa ihan vähän... Toisaalta ihan hyvä, se voi se myrkytys viedä ihmisen aika huonoon kuntoon kyllä. Kun "pelkkä" turvottelu ja verenpaineetkin vei. Mullekin määriteltiin nuo oireet, normaaleiksi loppuraskauteen kuuluviksi oireiksi gynen osalta, mutta ane olikin sitten eri mieltä ja meinas, että myrkytys on päällä, vaikkakin lievänä. Mulla oli siellä sairaalassa kovastikin kohtalotovereita, toisilla oli myös just noi trompparit laskenut. Ja puudutus asioita mietettiin kovasti.

 

Mut leikattiin sitten lopulta epiduraalissa, ihan hyvin meni. Ei saatu neulaa oikeaan paikkaan, kun selkärankani oli todella kosketusarka siinä vaiheessa kun olivat murjoneet sitä mustelmille, etsiessään oikeaa pistopaikkaa... Turvotus ja perätila vauva ei yhtään auttanut sitä tilanetta, ei ollut kauheen helppo nimittäin kyyristyä eteenpäin....

 

Nyt kun siitä on jo kaks vuotta aikaa, on ne kivut oikeastaan jo melkein unohtunut. Voisinpa mennä uudestaan..girl_sigh.gif

 

 

Tuuthan sitten kertomaan miten meni? Milloin sun toimenpidepäivä on, taitaa olla ihan näillä näppäimillä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiistaina mennään, siksi tämä paniikki.

 

Mulla on onneksi paineet matalalla ja turvotusta ei ole. Siksi kai gyne ei uskonut tilan johtuvan raskausmyrkytyksestä. Jötkälekin on ollut aik atiiviissä ultraseurannassa ja kaikki on ollut hyvin. Joku hyytymistekijäpaketti on otettu ja siitä en ole sanut vielä tuloksia. Saan ne kai tiistaina.

 

5 yötä jäljellä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Trombbarit ei tosiaan muutoin vaikuta kivunlievitykseen, mutta mikäli ovat sektion aikana kovin matalat, on suuren vuodon todennäköisyys isompi. Ja mikäli sektiossa veren menetys on runsasta, ei anestesialääkäri mieluusti määrää sinulle NSAID-ryhmän lääkkeitä jotka vaikuttavat prostaglandiinituotanton ja sitä kautta lisäävät vuotoriskiä. NSAID:t siis on tulehduskipulääkkeitä, eli esim. Burana ja Ketorin. Mikäli trombosyyttien määrä ennen sektiota on matala, on tuo tankkaus todennäköinen vaihtoehto, tuolloin tavoitteena on saada veresi sellaiseksi ettet leikkauksen aikana vuoda tavallista enempää. Ja miläli tuota vuotoa ei tule, voidaan kipulääkitys toteuttaa aivan normaalisti, eli myös NSAID:ta voidaan käyttää.

Toinen asia mihin trombosyyttien mataluus vaikuttaa, on epiduraalipuudutuksen käyttö. Eli mikäli trombosyytit on matalat, ei mielellään isolla neulalla selkään pistetä. Mikäli trombosyytit kuitenkin ovat normaalit ja edes alarajalla viitealueesta (korjatusti tai itsekseen), voidaan leikkauksen jälkeiseen kipuun käyttää hyvin epiduraalipuudutusta suun kautta otettavien lääkkeiden lisänä. Myös leikkaus itsessään voidaan tehdä pelkkää epiduraalia käyttäen, joskin tavallisempi tapa on pistää spinaalipuudutus ja sitten tarvittaessa post op. kipua varten tuo epi.

Suun käyttä otettavissa lääkkeissä on niissäki ihan suht hyvin valinnan varaa. Itse käytän terveellä synnyttäjällä coctailia, johon määrään Ketorinia 100mg x3, panacodia 1g x4 sekä tarvittaessa sekä pitkävaikutteista oksikodonia, että lyhytvaikutteista versiota. Mikäli vuotoa on ollut runsaasti, muutan määräyksen muotoon Panadol 1g x4, Tramal 100mg x3 sekä tarvittaessa nuo opiaatit.

 

Vaihtoehtoja siis löytyy kyllä, ja tuo peruskipulääkitys on tosiaan anesesialääkärien vastuulla, joten sieltä se tieto myös löytyy, älä huoli. Aika tyypillistä on, että ane-lääkärien salijako tehdään vasta edellisenä päivänä ja ihan saman päivän sisälläkin voi olla tilanteita että sinulle suunniteltu lääkäri on kiinni jossain toisessa salissa. Eli lääkäri voi joskus muuttua toiseksi ihan vain minuuttia ennen puudutustakin. Mutta kyllä se tieto ja taito kaikilta löytyy, jos ei löydy niin kollegalle voi aina soittaa. Kannattaa salissa vielä kertoa jos edelliseltä kerralta on jäänyt joku asia vaivaamaan. Silloin lääkäri osaa kohdistaa ajatuksensa uudella tavalla sen suhteen ja pyrkii parempaan lopputulokseen...

 

 

Jos haluat vielä tarkempia tietoja niin kysy ihmeessä tai laita yv:tä... vstaan kyllä mielelläni...

 

Nat, Hämäläinen nukkumatti...girl_wink.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä uskallan siis päästää pienen helpottuneen huokauksen, kiitokset!

 

 

Laitan yv:nä lisää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suskin, kyllä voit! Nyt ollaan tässä hoitaja ja lääkäri samaa mieltä näistä asioista! ;) Ja mun post.op. kipua hoidettiin juurikin Natin kuvaamalla tavalla, eli sain tuota pitkävaikutteista oksikodonia sekä tarvittaessa sitä lyhytvaikutteista. Säännöllisesti sitten kylläkin "vaan" panadolia (...ei siis panacodia...) ja buranaa. Alkuvaiheessa sitä oli kyllä niin kipeänä, että oikein aina odotin milloin saa seuraavan kerran ottaa, eli en toisaalta niitä tarvittavia kauhean montaa uskaltanut sitten pyytää...

 

 

Hyvillä mielin lähdet toimenpiteeseen, toivon todella, että tällä kertaa saisit mielyttävämmän kokemuksen synnytyksestäsi! girl_in_love.gif

 

 

Mutta tosiaan laitahan jotain viestiä sitten kun pystyt, olisi kiva kuulla miten sulla meni!

Lupaan olla hengessä mukana!lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahin paniikki on edelleen poissa. Leikkaussalikammo on entisellään mutta näin pärjää kun on monta asiaa vähemmän murehdittavana.

 

Hyytymistekijäpaketin tulokset olivat valmistuneet ja kuulemma ihan rajoilla mennään. Lopullinen päästös nukutuksesta tai puudutuksesta tehdään vasta tiistaina aamusta. Trombosyytit olivat taas hiukan nousseet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kaikki hyvin, spinaalissa hereillä mentiin ja eilen päästiin kotiin. Palaan myöhemmin, nyt olen kipeä ja väsynyt, mutta onnellinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle sektio oli oikeestaan ihan unelma! :girl_in_love:

 

Kaikki meni tosi hyvin. Esikoinen oli perätilassa ja siksi leikattiin.

Toinen puoli sektiohaavasti oli jääny auki, sitä jouduttiin jotenkin teippaa/liimaamaan sairaalaolo aikana, mutta muiten pelkkää hyvää sanottavaa. Ainoastaan se katetri on kauhee!

Pysty kävelee, pysty istumaan, sai nukuttua, ei tarttenu kipulääkkeitäkään..

 

Jonkinlaista kipua oli ensimmäinen päivä, tottakai kun iso leikkaus tehty. (ennen puolta päivää tapahtui pojan maailmaan tulo) Toisena päivänä olin jo kävelemässä ja pyysin saada sen katetrin pois mahd. pian.

Kolmantena aamuna päästiin kotiin ja viikko synnytyksestä tein jo koiran kanssa lenkkejä.

 

(normisynnytyksen jälkeen meni yli 2 kk ennen ku pääsin edes talon portaat ylös ilman kipua! :hysteric:

En pystyny istumaan, käveleminen oli tuskaa, vaatteet ahisti ja kipulääkkeitä meni yli suositusten..)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^kiva kuulla tollasista kokemuksista!

 

Itsellä leikkaus edessä ylihuomenna ja vähän jo jännittää... Lähinnä siis se toipuminen ja miten pärjää sitten lasten kanssa kotona. JA kuinka pian pääsee kotiin, mahdollisimman vähän aikaa haluaisin olla sairaalassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yritän naputella toisella kädellä hiukan...

 

Mulle laitettiin lopulta sekä epiduraali että spinaali. Laittajana oli todella nuori lääkäri ohjaajan kanssa. Kerroin täristen edellisestä kokemuksesta ja arvelivat että silloin paikkaa olisi jouduttu etsimään. Nyt puudutusta luvattiin lisää jos on tarpeen. Puudutus ei ollut paha ja sen jälkeen tuntui vain kerran ilkeältä, loppu oli vain luvattua kivutonta vetämisen tunnetta.

 

Henkilökunta oli superihanaa, kukaan ei ihmetellyt panikointiani vaan rauhoittelivat parhaansa mukaan. Itse operaatio kesti 13 minuutia. Siinä ajassa poistettiin vanha paksu sektioarpi ja kuulin lääkärin puhuvan kiinnikkeitä joita oli paljon. Odotus tuntui loputtoman pitkältä. Kun vauva vihdoin syntyi, sain pitää häntä yllättävän pitkään vieressä ennen pesuja ja punnituksia.

 

Minun kohdallani tästä toisesta sektiosta toipuminen oli vaikeampaa kuin esikoisen operaatiosta. Onneksi kivunlievitys oli kunnossa ja apua hyvin saatavilla. Sain Panadolien lisäksi kahta eri särkylääkettä. Ne piti ottaa hoitajan valvoessa ja mies vitsaili että taisivat olla katukaupassa arvokasta tavaraa kun olivat noin vahdinnassa.

 

Operaatio oli tiistaina ja pääsin kotiin lauantaina. Viikonloppu kotona oli aika hankala koska kotona piti pärjätä normisärkylääkkeillä. Seuraavan viikon keskiviikkona olin jo bussissa, jossa tosin seisom

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pikkuinen prinssi syntyi 11.10.2011 suunnitellulla sektiolla. Alatiesynnytystä olin päässäni kypsytellyt ja siihen koittanut henkisesti parhaani mukaan valmistautua. Mutta meidän pikkuinen oli vain kerran kiepsauttanut itsensä raivotarjontaan, mutta sitten taas oli itsensä ruuvannut oikein perätila-asentoon ja sektiota suositeltiin kun esikoisesta vielä oli kyse.

Siinä sitten maanantaina jäin samantien ultran jälkeen osastolle ja tiistaina leikatiin. Anestesialääkäri jutteli mulle koko leikkauksen ajan kaikkea, oli aivan ihana, vaikka ei pelottanut niin jännitti toki, mutta hän sai puheillaan ja vitseillään mun pikkuiset pelotkin pois. :)

 

Heräämöön mut kärrättiin neljän maissa iltapäivällä ja sain kipelääkettä heti kun alkoi puudutus lakata. Osastolle mut vietiin ennen kuutta ja vauvaa pääsin katsomaan seuraavana aamuna heti kahdeksalta. Eka yö oli hieman tuskaisa kipulääkkeistä johtuen, mutta seuraavana päivänä olisin jo itse kävellyt poikaa katsomaan keskolaan, mutta kätilöt vaativat että rullatuolilla mut sinne lykkivät. Illalla kuitenkin sinne kävellen hiippailin. :D

 

Itselleni tuo oli hyvä ja ihana kokemus, jäi hyvä fiilis koko synnytyksestä vaikka olin koko ajan koittanut itseäni sparrata alatiesynnytykseen joka pelotti. Mutta lopulta kävikin näin ja ei moitteita. :) Särkylääkkeitä taisin syödä neljä tai viisi päivää leikkauksen jälkeen vaikkei kivut mahdottomia missään vaiheessa ollut, ainoastaan ensimmäinen yö oli tukala (saattoi myös johtua siitä etten osaa selälläni nukkua ja siten koitin ekana yönä aika tuloksetta nukkua kun en kyljelle uskaltanut käännähtää).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kai tuo ole mikään tapa, että sektion jälkeen saa vauvan vierihoitoon vasta seuraavana päivänä? Mulla yksi sektio takana ja silloin vauva joutui lastenosastolle hengitysvaikeuksien vuoksi, mutta jos vauvalla kaikki kunnossa niin saa kai heti omaan huoneeseen sen sitten kun sieltä helv*******n heräämöstä suostuvat laskemaan pois. Musta on törkeää että eri sairaaloissa vauva ja isä heräämössä -yhtälö on erilainen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kai tuo ole mikään tapa, että sektion jälkeen saa vauvan vierihoitoon vasta seuraavana päivänä? Mulla yksi sektio takana ja silloin vauva joutui lastenosastolle hengitysvaikeuksien vuoksi, mutta jos vauvalla kaikki kunnossa niin saa kai heti omaan huoneeseen sen sitten kun sieltä helv*******n heräämöstä suostuvat laskemaan pois. Musta on törkeää että eri sairaaloissa vauva ja isä heräämössä -yhtälö on erilainen.

 

Kyllä vauvan saa heti viereensä kun heräämöstä pääsee ja joissain sairaaloissa vauvan voi saada myös heräämöön luokseen. Mutta välillä heräämökäytäntö vaihtelee tilannekohtaisestikin. Olin itse Kätiölöopistolla ja vauva olisi tuotu luokseni heräämöön mutta siellä oli samanaikaisesti potilas jolle oli juuri tehty kaavinta, joten se ei ollut mahdollista. Neuvolassa terveydenhoitajani kertoikin että sairaalaan on tämäntyyppisten tilanteiden vuoksi toivottu kahta heräämöä. Itse pääsin heräämöstä kuitenkin nopeasti osastolle ja vauva oli sen ajan isän sylissä, eli ihan ok tilanne sujui näinkin :).

Edited by Zoe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now