Sinikka

Tuulimunaraskaus

181 posts in this topic

MInulla on ollut takana yksi epävarma keskenmeno(tuli normaalisti kuukautiset mutta olivat TOSI hyytymälliset), yksi todettu spontaani keskemeno ja yksi todettu tuulimuna. Kahdessa viimeisessä sairastin kuumetaudin (flunssan +38,5c kuumeen). Spontaanissa keskenmenossa viikolla 5+ tuli kuume ja keskenmeno sitten 6+. Tuossa todetussa tuulimunassa sairastin kuumeen 6+ ja tuulimuna todettiin ultrassa heti tasan 7 viikolla. Tätä itsekin olen miettinyt, että voisiko tuo kuumeilu olla syy siihen ettei siellä ole ollut maha-asukkia vai onko se sitten aina johtunut siitä, että kaikki ei ole ollut hyvin.

 

Olen myös miettinyt, että voiko sisäilmaongelmat vaikuttaa raskaaksi tulemiseen, ja raskaana olemiseen? Onko kenelläkään kokemuksia? Itse olen töissä paikassa, jossa on sisäilmaongelmia ja kaikki nuo keskenmenot ovat olleet työsuhteeni aikana. Olen ollut samassa paikassa nelisen vuotta ja saman aijan olemme myös yrittäneet saada lapsia. Olemme saaneet myös hedelmöityshoitoja. Nyt olen ollut lomalla, ja raskaaksi tulin paria viikkoa ennenkö kesälomani alkoi. Ja nyt olen saanut aloittaa tämän raskauden lomalla. Kerkeän viikoille 8-9 ennenkö tarvitsee töihin palata. Olen kysynyt lääkäriltäkin aiheesta, mutta tuntuu olevan aihe, johon kukaan ei tahdo ottaa oikein kantaa. Toivoisin suuresti, että pääsisin ennen tuota töihin siirtymistä ultraan, ja katsottaisiin onko siellä elämää. Jos on, ja töihin mentyäni ei enää olekaan. Vaihdan varmaan kokeilumielessä työpaikkaa ainakin vuodeksi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lasketaanko tuulimunaraskaus keskenmenoksi?

Meinaan siis jos aletaan lääkärissä laskemaan km:n määrää niin lasketaanko tätä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Reilu viikko sitten tuli epäilyt tuulimunasta varhaisultrassa. Luulin asian jo olevan selvä, kun muutama päivä sitten tuli iso määrä veristä vuotoa ja pari suhteellisen isoa kiinteämpää palaa. Uusinta-ultrassa (7+6) raskauspussi oli edelleen paikallaan. Lääkärin mukaan näin aikaisessa vaiheessa tuulimuna voi itsekseenkin vuotaa pois, mutta antoi silti lähetteen lääkkeelliseen tyhjennykseen. Tässä tilanteessa ei paljoa ilahduta tieto, että samassa paikassa hoidetaan keskenmenojen lisäksi abortit :(

Edited by Utu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miulla on kans ollu yks tuulimunaraskaus, todettiin viikolla 7+0 varhaisultrassa ja samana päivänä alko sitten vuoto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistaisko kukaan onko tuolla normi oireiden joukossa tuulimunassa myös repäisykivut?

 

Itsellä ei tuosta oikein selkeetä muistikuvaa ole. Sen muistan että muita oireita oli roppakaupalla ja ne hävis ihan ykskaks, mutta nuo repäsyt on ihan hämärässä. jos niitä oli niin nekin kyllä hävis muiden mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla todettiin tuulimuna eilen, 7+6, eli on vielä tuoreessa muistissa. Kyllä mulla ainakin oli muiden raskausoireiden lisäks jonkin verran myös repäisykipuja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei,

 

Minulla oli tuulimuna 3/2013 rv 6+4. Pari päivää toteamisen jälkeen alkoikin vuoto ja seuraavana erittäin voimakas kipu, jonka seurauksena pyörryin huussin lattialle, Kaikki tuli ulos nopeasti ja parin viikon kuluttua Hcg oli < 1. Jälkikäteen polilla, kun olin kohdunulkoisen vuoksi tutkittavana, todettiin ettei se välttämättä ollut tuulimuna, vaan tavallinen km, sillä tk.n puolella uä ei ole kovinkaan tarkka. 

Minulla ei ollut mitään repäisykipuja ennen plussaamista eikä sen jälkeen ennen kuin materiaali tuli ulos, ja muutenkin raskausoireet olivat varsin vähäiset. Ruokahalu lisääntyi ja hajuille herkistyin. Eipä juurikaan muuta. Samoin oli kohdunulkoisen aikana. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä mihin tämä kuuluisi mutta...

Tuulimuna todettiin np-ultrassa viikolla 11+4. Sain lähetteen polille jossa lääkäri määräsi Cytotekit ja otin lääkkeet kotona. Vuotoa tuli mielestäni hyvin ja oletin että kaikki on tullut pois. Neljän viikon päästä tästä oli kontrolli HCG joka oli 7. Tästä meni noin kuukausi niin alkoi outo tuhruttelu joka jatkui muutaman päivän kerralla ja sitten loppui aina hetkeksi kunnes alkoi taas.

 

Varasin ajan yksityiselle gynelle, kun aikaa oli kulunut kaksi kuukautta ekoista Cytotekeistä. Gyne teki sitten löydöksen, että kohdussa onkin jotain jäämiä tuulimunasta ja sain taas lähetteen polille. Polilla sain sitten toisen Cytotek annoksen ja kontrolli uä:n seuraavalle viikolle, jossa sitten edelleen näkyi jotain, johon sitten sain kolmannen Cytotek satsin... Näillä kahdella vikalla Cytotek annoksella ei ollut kummoinsta vaikutusta ja vuotoa tuli todella niukasti. Nyt aikaa on kulunut kuukausi tuosta viimeisestä annoksesta ja tuhruttelua tulee taas. Ymmärrän että vuotoa voi olla useita viikkoja mutta kuinka kauan teillä on kestänyt että tuhruttelu on loppunut?

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tässä oon miettinyt että olisko mulla ollut tuulimuna..

Kirjoittelinkin tästä jo tuonne toiseen keskusteluun, laitetaan nyt tännekin.

Eli 1,5vk sitten tein hailakan positiivisen raskaustestin, seuraavana päivänä se oli jo nega. Tuttua varhaisesta keskenmenosta, kun silloin seurasin viivojen heikkenemistä ja negan jälkeen alkoi vuoto. Näin siis nytkin. Eli pos.testi to, nega pe ja vuotoa la.

Nyt kuitenkin laskujen mukaan olis ollut vähän pidemmällä raskaus, kuin ekassa varhaisessa, nyt olis testin mukaan ollut jotain 6+?, varhainen silti.

Eli testin tehdessä on jo mennyt kesken kun oli niin hailakka viiva,jos oisin tehnyt aiemin niin olisin voinut seurata varmaan taas viivojen heikentymistä. Testin tein mulle vahvojen raskausoireiden takia (plussa ei siinä mielessä ollut yllätys).

Nyt kun oon koittanut miettiä missä on mennyt vikaan, niin oletetun hedelmöittymisen ajankohdan mukaan oon laittanut ylös että mulla on ollut ovistuntemuksia, samoihin aikoihin oli seksiä ja jutun kruuna se, että viikkoa tuosta aikaisemmin tuli minipillereihin muutaman pävän tauko, tajusin tän eilen..

Tuo vuoto mitä mulla oli, oli aika niukkaa. En tiedä paljon pönttöön meni, kun oltiin mökillä ja käytössä ulkohuussi. Pyyhkiessä huomasin tummanpunaista limaista verta ja ehkä jotain hyytymiä. Tästä muutama päivä tuli vaan tiputteua aika vähän. Viikon oli kuitenkin maha/kohtu niin kipeä, että välillä piti ottaa särkylääkkeitä.

Neuvolasta kysäisin että tartteeko asialle tehdä mitään, mutta kuulemma vaan jos tulee jotain kipuja tms ja sitten päivystykseen jos jotain tulee.

Kuitenkin tätä ketjua lukiessa monella on seurattu onko kohtu tyhjentynyt jne. Voiko toi mun tosi vähäinen vuoto olla ihan tavallista jos olis ollut tm? Ekassa varhaisessa km:ssa kun oli ihan kunnon vuotoa, niin kuin menkoissa mutta reilumpana.

Tokihan testi on voinut olla väärä positiivinen (PC), mutta noihin testeihin luotan ja tässä on monta muuta tekijää jotka puhuvat sen puolesta että näin olis voinut olla, että raskaus on alkanut.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ei toiminut 2 annosta (4+2 ja 4+2) cytoteceja joten eilen 8+0 kaavittiin  :girl_cry: Itse toimenpide meni hyvin ja luulen, että pääsin helpommalla kuin ne joilla lääkkeet toimii. Eli en pidä ollenkaan pahana sitä, että se tehtiin. Toki jos sinne jotain jäi, niin kuume noussee parissa päivässä. Viikolla 5+3(?) todettiin tyhjä pussi ja kahden viikon päästä sama juttu. HCG nousi myös hitaasti. IVF alkuinen raskaus kun oli, niin seurattiin tarkkaan ja ar-ultra kuului myös.

 

Kieltämättä tuntuu ihan todella epäreilulta. Tämän kuitenkin taas oli naisen vaisto kertonut minulle ihan alusta asti. En ollut uskaltanut mitenkään iloita raskaudesta, en tilannut neuvola-aikaa enkä edes aloittanut odotuspäiväkirjaa. Sen vissiin vaan tiesi. Kun olisi edes mahdollisuudet luomuraskauteen, mutta kun sitäkään ei perkele sentään ole. Nyt kun tämän poistuminen meni näin pitkälle niin pakastealkion siirtoa tuskin keritään tekemään ennen juhannusta. Eli seuraava vähänkään realistinen mahdollisuus raskautua on elokuussa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulle tehtiin tm keskeytys lääkkeillä 28.3.

ei sitä voinu käsittää :( tuntu et mussa on jotain vikaa ja itketti koko ajan. ukkokin oli reissussa ja se pahensi mieltä entisestään

jälkivuoto kesti 5päivää ja tuhrua tuli 5päivää vuodon loputtua. sen jälkeen ollaan jatkettu harjotuksia ihan niinkuin ennenkin greippimehu vain lisänä ;) 6.5. kävin antamassa verinäytteen ja hcg oli 21.

sitä en sitte tiedä onko uusi raskaus vai edelleen koholla vain :/ huomenna uusiks.

paljon voimia kaikille ja uutta yritystä vaan heti kun uskaltaa/lääkäri antaa luvan !! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

voi ei golden eagle! :( kaikki tsempit ja voimia sinne! tuli tosi kurja olo sun puolesta! toivon todellakin että seuraavalla kerralla onnistuu!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voimia GE ja toivottavasti heiffillä olisi tärpännyt.

 

Me ollaan lähdetty jo uuteen yritykseen. Edelleenkin tjot, mutta kyllä kalenteria ja ovulaation merkkejä on tullut vähän turhankin paljon mietisketyä. Näin kyllä viime yönä unta ovulaatiosta ja halut on lähteneet uudelleen käyntiin,joka on aika selvä merkki omalla kohdalla(limoja ootellessa :P). Mä olen ehkä liikaakin laittanut selviytymiseni tästä kokemuksesta sen toivon varaan,että tottakai raskaudun nopeesti uudelleen.

 

9.5 käytiin ar-ultrassa. Mitään merkkejä ei ollut aikaisemmin.Kehitys näytti pysähtyneen 5+ viikolla ja pieni toivo oli epäsäännöllisen kierron takia,jos kuitenkin raskaus jatkuisi. Äitienpäivänä sitten aloin vuotamaan ja maanantai-illalla kipujen kanssa. Vuotoa kesti todella runsaana pari päivää ja kokonaisuudessaan viikon verran. Kipuja ei ollut maanantain jälkeen. Missään jälkiseurannassa en ole käynyt. Tuskin menen, jos mitään kummallista ei ilmene. 20.5 herkkä raskaustesti(10mIU/mL) näytti puhdasta negaa. Toivon vaan,että kierto lähtisi normaalisti käyntiin saman tien. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

eipä tärpänny ei. kp1 tuli ihan puun takaa kesken baari-illan 17.5. sain siis varmistuksen jo aikaisemmin verikokeessa ettei ole hcg:tä enää veressä mutta odottelin ovista. :D nyt sitten uudella puhdilla vain yritystä jatketaan.

 

Symbioosi kaikki tsempit sulle ja paljon voimia jaksamiseen! mulla veti se tm henkisesti niin maan rakoon. älä sä lannistu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tsemppiä oviksen odotteluun.

 

Henkisesti tämä on kyllä rankempaa, mitä osasin kuvitella. Yritän  kovasti ajatella jotain muuta ja pitää itseni kiireisenä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä oli tuulimunaraskaus vuosi sitten syksyllä. Osittain kyse oli ilmeisesti keskeytyneestä keskenmenosta, sillä noin viikko positiivisen testin jälkeen alkoi kova vuoto, ja ilmeisesti alkio vuoti silloin pois. Raskaustesteissä kuitenkin viivat jatkoivat vahvistumistaan, samoin veritestien arvot, joskin hyvin hitaasti. Alkuraskauden ultrassa sitten havaittiin pelkkä tyhjä sikiöpussi, ei elämää. Koska raskaus oli hoitoalkuinen, jouduin vielä pari viikkoa juoksemaan ultrattavana "jos vaikka sittenkin siellä jotain olisi" - lääkärit halusivat olla tietysti varmoja, mutta aika oli tosi raskasta. Noin rv. 10 sain sitten lopulta tyhjennyslääkkeet. Ne toimivat vähän liiankin hyvin, vuoto oli aivan valtaisaa, eikä meinannut loppua millään, niinpä jouduin lähtemään keskellä yötä päivystykseen ja kaavintaan. Hemoglobiini oli enää alle 100 siinä vaiheessa. Kaavinta kuitenkin meni hyvin ja sen jälkeen pääsi sitten henkisestikin pikkuhiljaa toipumaan. Pelko tietysti jäi tästä kokemuksesta (aiempiakin keskenmenoja taustalla) ja nyt kun olen vihdoin uudelleen raskaana, odotan alkuraskauden ultraa ihan paniikissa, vaikka tällä kertaa testeissä on ollut tosi vahvoja plussia ja oireitakin on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lyhyesti nyt tämän tarinan faktat pöytään: AR-ultrassa 6+3 näkyi tyhjä sikiöpussi. Digi näytti 3+. Lääkäri totesi, että ehkä hedelmöittyminen olikin myöhemmin, mihin en itse uskonut (olisi pitänyt olla n. viikon heitto hedelmöittymisessä ja oviksen tiesin bonganneeni). 5 päivää ultrasta alkoikin tuhruvuoto ja seuraavana päivänä kunnon vuoto kipuineen. Hyytymiä tuli vähän toisena päivänä ja vielä uudelleen viikkoa myöhemmin, jonka jälkeen vuoto alkoi hiipua. Lopulta vuoto loppui 10 päivää alkamisen jälkeen. Vuodon loputtua naama alkoi pukata finnejä (kuten mulla aina menkkojen aikaan) ja muutenkin fiilis oli aika selvä, että homma on ohi. Tänään kävin vielä ultrassa ja kohtu oli tyhjä ja limakalvot ohuet.

 

Olen hirveän kiitollinen siitä, että tämä meni itsekseen ohi ja ylipäätään, että keskeytyi näin varhain (jos kerran oli keskeytyäkseen). Harmittaa kyllä, mutta henkisesti tämä oli helppo juttu verrattuna ekaan keskenmenoon. Uutta raskautta pitäisi alkaa yrittämään, mutta mahdollinen uusi alkuraskaus tulee kyllä olemaan jälleen hyvin piinaava.  :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla todettiin tuulimuna alkuraskauden ultrassa rv 6+4. Hoitoalkuinen raskaus oli kyseessä, joten tiedettiin hedelmöittymispäivä tarkkaan, eikä tilanteessa siis enää olisi ollut mitään jossiteltavaa tai seurattavaa, mutta pääsin kuitenkin naistentautien polille tutkimukseen vasta reilun viikon kuluttua ar-ultrasta. Siellä todettiin, että hcg on edelleen nousussa ja tyhjä sikiöpussikin on kasvanut, joten taas annettiin vain uusi aika viikon päähän, vaikka ainakin minun mielestäni oli täysin selvää, ettei sinne kohtuun mitään elämää enää mistään yhtäkkiä tulisi. Vähän ärsytti vain jäädä odottelemaan seuraavaa aikaa, mutta loppujen lopuksi olikin hyvä, etten saanut lääkkeellisen tyhjennyksen tabuja heti kouraan, koska vuoto alkoikin itsestään muutama päivä ultran jälkeen. Luonto hoiti siis lopulta homman rv 8+3. Ekana päivänä oli eniten kipuja ja runsain vuoto hyytymineen, mutta mikään pelkäämäni massiivinen verilöyly se ei ollut, ja pärjäsin yhdellä buranalla ja lämpötyynyllä kipujenkin kanssa. Pari päivää sen jälkeen oli vain menkkamaista vuotoa, sitten yhtenä päivänä taas vähän enemmän vuotoa ja hyytymiä, ja nyt kuudentena päivänä ei ole vuotoa enää tullut. Kontrollikäynnillä neljä päivää vuodon alkamisen jälkeen kohdun todettiin jo tyhjentyneen raskausmateriaalista.

 

Mä itse epäilin jo ihan raskauden alkuvaiheessa, ettei kaikki ehkä ole ihan kunnossa, kun hcg nousi hitaasti ja arvot olivat koko ajan matalat. Esikoisesta kävin veritestissä 4+5 ja hcg oli silloin jo yli 4000, tässä tuulimunaraskaudessa oli samana päivänä eli 4+5 hcg vain 200 ja siitä muutaman päivän päästä 400. Tiedän, etteivät ne arvot aina ole samanlaiset eri raskauksissa, mutta kyllä noista jo epäilykset heräsivät. Tuulimunadiagnoosinkin jälkeen rv 6-7 hcg oli korkeimmillaan vain n. 3000.

Mulla oli myös menkkamaisia, satunnaisia kipuja alavatsassa jo ennen plussatestiä, ja ne tuntemukset jatkuivat säännöllisen epäsäännöllisinä koko raskauden ajan aina vuodon alkamiseen asti. Yritin tietysti ajatella, että kyse on vain jostain kohdun kasvukivuista, mutta kyllä siellä taisi vain kohtu jo tehdä töitä sen eteen, että sieltä tulisi epänormaali aines pois. :girl_sigh:

 

Mäkin olen kiitollinen siitä, että tämä hoitui näin hyvin ja helposti, ja että asia ylipäätään selvisi jo ar-ultrassa niin varhain. Toki olen pettynyt, ettei tämä ollutkaan normaali raskaus, mutta hirveän surullinen en osaa olla, kun tosiaan en ollut uskaltanut raskauteen kunnolla vielä luottaakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tänään oli löydöksenä kasvanut kohtu ja siellä ruskuaispussi. Viikon päästä ultrataan uudestaan, mutta mitä olen lukenut niin onko kaikilla ollut matala hcg? Mulla se meinaan oli 22692. Eli voisko olla toivoo että siellä kuitenkin on jotain kehittymässä? Sama epäily oli myös esikoisen kohdalla, mutta seuraavassa ultrassa löyty sitten syke ja esikoisen la muuttu n. 2viikkoa myöhemmäksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti kyse on vain myöhemmästä hedelmöittymisestä kun hcg noin korkea kuitenkin!

Ja varsinkin kun edellisessä samanlainen tapaus,veikkaan että toivoa on

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valitettavasti joudun liittymään seuraan kovasti odotttu ja toivottu nelosen plussasin.. mutta 5+4 tuli ekakerran veristä.vuotoa vähän..sillon jo huolrstuin.kovasti koska koskaan.aijemmin ei vuotoka ole tullut.ja muitakan raskausoireita ei ole ollut..pari päiväärauhallista muutamia tuhruvuotopäiviä varasin yhsityiaelle ultraan.ajan 6+5 jolloin todettiin tuulimuna. Samana iltana alkoi kovempi vuoto ja raskausmteriaalia poistua.. kipuja on ollut mutta särkylääkkeillä yrittänyt pärjäillä.. jotenkin.tämä.joulu vetää mielen matalaksi dg saatu siis 22.12 mutta lasten takia yrittänyt tsempata.. ja ei ehditty keleen kertoa juuri ja en sit halunnut kertoa joulun alla että itsekseen yrittänyt vaan murehtia..

 

Vaikka jotenkin helpottaa tieto ettei siellä vauvaa oikeasti koskaan ollut mutta mun mielessä oli ja mä.olin jo kaikkea miettinyt suunnitelut jnevaikka yritti jokin.alitajunta koko ajan varoittaa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä todettiin neuvolan ultrassa tuulimunaraskaus 20.12 ja viikkoja olisi sillon ollut noin 10. Jotenkin osasin sitä odottaa, eli ei tullut ihan yllätyksenä. Ärsyttää vaan suunnattomasti, kun kävin yksityisellä ultrassa n. rv. 6+2 ja löytyi vaan tyhjä sikiöpussi, mutta lääkärin mukaan raskaus vaan alkanut myöhemmin, eli kaikki hänen mielestään hyvin ja raskaus päättyy todennäköisesti synnytykseen. Tyhmänä uskoin, enkä mennyt heti uudestaan ultraan, vaan odotin monta viikkoa. Noh, tuulimunahan se kuitenkin oli. Mulle oli jo varattu aika lääkkeellisen tyhjennyksen aloitukseen, mutta tyhjentyminen alkoi onneksi itsekseen aatonaattona ja sikiöpussi tuli hyytymien ja kipujen kera ulos Tapaninpäivänä. Seuraavana päivänä polilla todettiin hyvä tyhjentyminen, enkä lääkkeitä joutunut ottamaan. Nyt odotellaan vuodon loppumista ja sitten mietitään mitä tehdään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjoittanpa minäkin oman kokemukseni tänne. Tuulimuna todettiin ultrassa viikolla 7 + 2. Tosin silloin lääkäri piti vielä mahdollisena myös kohdun ulkoista raskautta. Näin ei kuitenkaan ollut.

Raskausoireita minulla oli paljon: todella kova väsymys, turvonnut vatsa, jota oli jopa välillä vaikea peitellä, turvonneet rinnat ja pahoinvointi aamuisin.

3 päivää ultran jälkeen alkoi vuoto itsellään. Sitä kesti noin viikon. Koko sen ajan oli kuukautismaista kipua ja söin särkylääkkeitä. Hcg:tä seurattiin useamman kerran, kunnes arvo oli lopulta 2. Suurin mitattu arvo oli hieman vajaa 700.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now