Mimosa•

miksi muiden onni on oma suru?

123 posts in this topic

Menikin taas pitkään kun ihmisten vauvauutisten aiheuttama vitutus meni olankohautuksella ohi, mutta nyt ne on alkaneet ärsyttää ihan urakalla. Varsinkin siis ne jotka sikiää ihan urakalla, kuten tässä nyt muutama tuttu on lähiaikoina saanut lapsia.. eräälle tutulle kolmas (vanhin taitaa olla 5) ja toiselle kaksoset, heillä ennestään jo kaksi lasta (joista vanhin alle 4). On niin helvetin kateellinen olo! Musta taitaa tulla katkera ämmä! tai taidanpa jo olla... Itse tässä suossa rämpinyt jo kahdeksan vuotta, joten kai minä saan vähän katkera ollakin noille "neljä lasta neljässä vuodessa"-tyypeille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

En viitsi mennä suoraan suden suuhun eli suljetulle puolelle, mutta ihmettelen vähän tässä. Anteeksi jo etukäteen, tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä vaan "avata silmiä".

 

Erehdyin suljetulle puolelle lukemaan omien kokemusteni pohjalta, mutta onneksi en ehtinyt kirjoittaa mitään. Siellä "vitutusketjussa" moni kirjoittaja on syksyn mittaan sanonut aika suoraan että homojen ja lesbojen lisääntyminen vituttaa oikein erityisesti. Kuitenkaan kaikille lesboillekaan lapsi ei tuosta vaan putkahda yhden inseminaation tuloksena, vaan ongelmia voi olla milloin mistäkin syystä (sukusolujen luovuttaja, solujen pakkasenkesto, vastaanottajan kropan toiminta jne). Vähemmistöjen edustajat piikittävät niitä samoja hormoneita kuin heterotkin, käyvät punktioissa, toivovat ja pettyvät. Miksi se ei ansaitse vertaistukea vaan lyttäämistä? Onko heteroylemmyys tosiaan niin vahva, että koetaan että on etuoikeus saada lapsia, ja on hirveä loukkaus jos jotkut homot tai lesbot kehtaavat saada lapsia "jonon ohi"?

 

Ilmeisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvien tulee pitää suunsa supussa, ts. sormet pois näppäimistöltä, tai korkeintaan jupista keskenään omassa karsinassaan jossain SETA-foorumilla (ps. kaikki homot ja lesbot eivät kuulu SETA:an).

 

Kiitos ja anteeksi.

 

Lisäys: Hyökkäilyn ja verbaalitaistelun sijan olisin oikeasti kiinnostunut kuulemaan perusteluja sille, miksi naapurin lesboparin raskausmahan tai vauvan näkeminen ottaa kovemmalle kuin naapurin heteroparin.

Edited by Aeria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni se on ihan sama onko homopari raskaana vai heteropari. Yhtä pahalta se minusta tuntuu.. 

 

Kuitenkin tällä hetkellä minusta tuntuu, että jokainen sukulainen ja ystävä odottavat lasta. Jokaisen uuden raskausuutisen kuultuani romahtaa oma maailmani täysin, eihän se minulta ole pois jos joku toinen saa lapsen. Silti koen sen vain erittäin masentavaksi. Etenkin nyt kun eräs ystäväni on raskaana ja hän ilmoitti tekevänsä abortin. Tämä ystävä tietää, mitä mieltä olen abortista ja hän myös tietää, että me olemme yrittäneet pitemmän aikaa. Pahalta tuntuu myös ajatus siitä, että hän on tullut vahingossa raskaaksi yhdestä ainoasta kerrasta. Kun toiset saavat yrittämällä yrittää.. :( 

 

Anteeksi avautuminen :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

pilvilinna, kiitos vastauksesta. Olen pahoillani kaikesta tuskasta enkä missään tapauksessa vähättele sitä. Ymmärrän että raskaus- ja aborttiuutiset satuttavat. Ja aika samanlailla se meikäläisiäkin kirpaisee, kun "muut" saavat lapsia vahingossa vaikkeivät edes tahtoisi.

 

Yritin tässä herätellä keskustelua ja saada vastauksia niiltä kirjoittajilta, joilla nimenomaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien lapset osuvat arkaan paikkaan. Jostain syystä he eivät kuitenkaan ole postiani lukeneet tai eivät halua kommentoida. Ehkä tökkäisin tietämättäni jotain tabua.

Edited by Aeria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkäpä seksuaalivähemmistöjen suhteen etenkin kirpaisee se, että kyseessä on kuitenkin miesparit tai naisparit.. Kun heteroilla olisi kuitenkin paremmat mahdollisuudet saada lapsi.. Tai en tiedä olenkohan oikeilla jäljillä tässä asiassa.. Tuo asia voi tosiaankin olla tabu.. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkäpä seksuaalivähemmistöjen suhteen etenkin kirpaisee se, että kyseessä on kuitenkin miesparit tai naisparit.. Kun heteroilla olisi kuitenkin paremmat mahdollisuudet saada lapsi.. Tai en tiedä olenkohan oikeilla jäljillä tässä asiassa.. Tuo asia voi tosiaankin olla tabu.. 

Mä yllätyin kun luin, että tämmöistäkin ajatellaan. Mulle on tosiaan ihan täydellinen yllätys, että jotkut ovat katkerampia lesbopareille kuin heteropareille lapsesta, en käsitä miksi. Lesboille ei todellakaan ole yleensä helppoa saada lapsia, eikä varsinkaan halpaa. Meilläkin meni yli 20000 euroa tähän ensimmäiseen.

 

Lesboille lapsettomuus on minusta vielä epätoivoisempaa kuin heteroille, kun heterot voi periaatteessa aina toivoa sitä luomutärppiä. Mä taas olin ihan uskomattoman kateellinen kaikille heteropareille, jotka voi toivoa hoitotauoilla luomutärppiä, kun meillä taas hoitotauot tarkoitti aina 100 % sitä taukoa eli mitään ei tapahtunut sillon, mikään ei menny eteenpäin. Lesbojen on joko maksettava ihan järkyttäviä summia hoidoista tai pyydettävä joku mies luovuttamaan siittiöitä ovulaatioaikoihin. Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on riskaabeli, koska miehellä voi olla klamydia, HIV tai edes siittiöiden laadusta ei ole tietoa. Sitä paitsi mies voi hakea myöhemmin isyyttä, jos haluaakin olla lapsen kanssa tekemisissä. Ja mihinkään apilaperhejärjestelyihin en koskaan haluaisi, oma perhe on oma perhe, ei siihen halua ketään ulkopuolisia vanhempia. Ja en keksi kyllä yhtään keinoa, miten miespari voi hankkia lapsia. Olenkin aina säälinyt homomiehiä juuri siitä syystä, että heillä ei ole mitään mahkuja normaaliin perhe-elämään. Vaihtoehto on apilaperhe tai kohdunvuokraus ulkomailla (ihan hirveän kallista ja ulkomailla jokseenkin epäeettistä).

 

Ei kannata olla lesboille kateellinen lapsesta. Kun itse olin epätoivon pahimmissa syövereissä hoitojen aikana ja näin isomahaisia naisia marketeissa, yritin ajatella että tuokin nainen on voinut olla seitsemän vuotta lapsettomuushoidoissa, enhän minä voi sitä tietää ja hän on toteutuneet toiveensa ansainnut. Tottakai olin itsekin äärimmäisen katkera, varsinkin VL-sukulaisilleni, jotka sai vauvoja selvästi vastentahtoisesti jo isoihin lapsikatraisiin. Eipä sille katkeruudelle mahda mitään. Ja lapsettoman identiteetistä ei koskaan pääse pois, edes sitten kun lapsi on lopulta tulossa. Sitä koko ajan pelkää, että jotain tapahtuu, joku menee pieleen ja lapsi otetaan pois.

 

Lesboilla ja homoilla on muutenkin aika vaikeaa vielä nyky Suomessa, suurin osa joutuu perhemuotoaan peittelemään. Se, että meillä on oikeus toivoa lasta kuten muillakin ihmisillä on valtavan iso asia ja olen äärimmäisen kiitollinen klinikkamme lääkäreille ja hoitajille, jotka suhtautuivat meihin kuten muihinkin ihmisiin ja hoitivat meitä lämmöllä ja asiantuntemuksella. Kertaakaan ei tullut semmoinen olo, että olisimme jotenkin erilaisia tai vähempiarvoisia saamaan lapsia ja semmoinen asenne (terveydenhuollossa) ei ole itsestäänselvyys valitettavasti vielä nykyään. 

 

Aeria sanoi hyvin, että me koetaan hoitojen pettymykset ihan samoin. Meidänkin inseminaatiot menee pieleen, mekin itkemme negatiivisia testitikkuja, pistämme satoja euroja parin piikin muodossa, vastaamme klinikan soittoihin, joissa biologit valittelee, että yksikään munasolu ei hedelmöittynyt, tai että yhtään ei jää pakkaseen ja keräämme voimat seuraavaan hoitoon ja liimaamme särkyneet toiveet taas ehjiksi. Mielestäni se suuntautuminen ei liity tähän asiaan mitenkään, lapsettomuus voi olla kenen tahansa kohtalo, ei se katso suuntautumiseen. Se on aina ihan yhtä iso kriisi ja järkytys. Tsemppiä ja toivoa kaikille lapsettomuudesta kärsiville hoitoihin, itsekin epäilin pahimpina hetkinä, että meille ei lasta suoda, mutta silti päätettiin, että vaikka menisi viisi kertaa sen verran rahaa, mitä oli jo mennyt, me ei luovuteta. Toivoa ei kannata menettää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Siis en itse ole katkera tai kateellinen lesbopareille erityisesti.. Minusta se tuntuu ihan yhtä pahalta kuin heteroparienkin raskausuutiset.. :/ Kuten tuossa ylempänä jo mainitsin. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että lesbopareilla menee huomattavasti enemmän rahaa lapsen hankintaa ja on mahdollisesti epätoivoisempaa. Ei minun tosiaankaan ollut tuolla ajatuksellani pahoittaa kenenkään mieltä, yritin vain asettua sellaisen ihmisen asemaan josta etenkin lesboparien raskautuminen tuntuu pahalta.. 

 

Tottahan se on, että homoparien on huomattavasti vaikeampi ylipäätään saada perhettä.. Heillä kun ei ole automaattisesti vain vaihtoehtona saada luovutettuja munasoluja..  Nyt kun aloin tuota asiaa ajattelemaan alkoi minun käymään homopareja sääliksi :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Siis en itse ole katkera tai kateellinen lesbopareille erityisesti.. Minusta se tuntuu ihan yhtä pahalta kuin heteroparienkin raskausuutiset.. :/ Kuten tuossa ylempänä jo mainitsin. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että lesbopareilla menee huomattavasti enemmän rahaa lapsen hankintaa ja on mahdollisesti epätoivoisempaa. Ei minun tosiaankaan ollut tuolla ajatuksellani pahoittaa kenenkään mieltä, yritin vain asettua sellaisen ihmisen asemaan josta etenkin lesboparien raskautuminen tuntuu pahalta.. 

 

Tottahan se on, että homoparien on huomattavasti vaikeampi ylipäätään saada perhettä.. Heillä kun ei ole automaattisesti vain vaihtoehtona saada luovutettuja munasoluja..  Nyt kun aloin tuota asiaa ajattelemaan alkoi minun käymään homopareja sääliksi :(

Anteeksi, en mä ajatellutkaan sinä tai kukaan muu tällä palstalla olis katkera tai kateellinen lesbopareille erityisesti, en ole edes käynyt lukemassa Aerian viittaamia viestejä. Ja ymmärsin, että pohdit asiaa monelta kantilta, minusta täällä on niin hankalaa kirjoittaa, miten tarkottaa, helposti käsittää väärin kun ei näe ilmeitä tai ole muita nokakkain keskustelun ulottuvuuksia saatavilla :D

 

Musta on ihan normaalia olla ja katkera ja kateellinen tämmösessä tilanteessa, olin/olen edelleen itsekin ja hassua, että vieläki mua ottaa pannuun joidenkin hehkutus, miten helposti niillä on tullut lapset tai että ne "tekee kevätvauvan" ym. Toki joillekin onnistuu lapsen "tekeminen" esim. haluttuun ajankohtaan, toisaalta ymmärrän kyllä, että jos lapsettomuutta ei ole joutunut kokemaan/läheltä näkemään, ei osaa ajatella miten kipeä ja raskas asia se on. Mutta kun puhutaan, että joka 6. paria koskee lapsettomuus, niin luulis, että kaikki tuntee jonkun, jolla on asian kans ollut ongelmia. Mua ärsytti erityisesti erään puolitutun kommentti ohimennen töissä, keskellä epätoivoisimpia hoitoja, kun hän oli 3. kuulla raskaana ja tietämättä sen tarkemmin minusta toitotti, että kannattaa sunki hakeutua raskaaksi, että se on ihan helppoa, jättää pillerit vaan pois, että vauvat on niin ihania... Kiitti vaan neuvoista... 

 

Luitteko muuten lehdestä Jani Toivolasta, että hän hoitaa lähivanhempana pientä lastaan kotona, lapsen äiti on etävanhempi? Yksi erilainen tapa olla perhe siinäkin, minä oon onnellinen Toivolan puolesta, että hän saa kokea vanhemmuuden ja uskon, että lapsi ei mene siitä pilalle, että vanhemmat eivät lähtökohtaisesti asu yhdessä tai ole edes koskaan olleet parisuhteessa. Kyllähän lapsi varmaan aikanaan käsittää, kuinka rakas ja odotettu hän on ollut vanhemmilleen, kun ovat sellaisen ratkaisun suunnitelleet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tottahan se on, että täällä helposti käsittää asiat väärin :) Pahoittelen siis väärinkäsitystäni! Tuollaiset ihmiset ovat rasittavia, jotka sanovat että raskautuminen käy tuosta noin vain.. Totta kai tiedän, että jos itse saan joskus kokea raskauden aion siitä puhua ja höpöttää ja nauttia niin paljon kuin vain sielu sietää, sillä olemme sen eteen "tehneet kovasti töitä" (jos niin vain voi sanoa)! :D Silti itseäkin tässä vaiheessa ärsyttää ihmiset jotka sitä hehkuttavat. Mutta kun järkevästi ajattelee niin heillä on oikeus siihen :/  En muuten lukenutkaan tuota lehtiartikkelia, mistä lehdestä sen luit? :) Voisin koittaa löytää sitä vielä, kiinnostuin aiheesta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se Jani Toivolan artikkeli oli MeNaisissakin, pitkä luku.

 

Tulin tänne, koska kaksi hyvää ystävääni kipuilee lapsettomuuden kanssa, toisella hoidot jo aloitettu. Enkä oikein osaa "auttaa" heitä mitenkään, varsinkaan nyt kun lähipiiriimme on useaan perheeseen syntynyt/syntymässä vauva. Nyt kun luin teidän kokemuksia, taitaa tuntemukset olla kaikilla samanlaiset. Juurikin tuo "kateus" ja paha mieli siitä, kun "kaikki muut" saavat lapsia helposti. Itselläni ei ole lapsia, haaveissa toki, mutta yritystä vasta muutama kk takana. Kannan huolta näistä ystävistäni, mikä siis avuksi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hassua miten suhtautuminen raskauteen on muuttunut yrityksen aikana, kun ensin ajatteli kertovansa kaikille ja hehkuvansa. Mutta nyt jokaisen pettymyksen myötä sen mahdollisesti tulevan onnen haluaakin piilottaa ja pitää itsellään? Ehkäpä syynä on se muiden jatkuva hehkutus olostaan ja kuinka helppoa raskautuminen olikaan! No ei meillä :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Löysin itsestäni hyvin pian yrityksen aloittamisen jälkeen sen puolen, joka on katkerampi ja surullisempi mitä lähemmäs ne raskaudet sattuvat. Vauvat minä vielä kestän, se on ok. Mutta se raskaus. En halua kenenkään muun vauvaa vaan omani, joten sen vuoksi varmaan vauvojen näkeminen ei tunnu niin kovalta vaan vauvat on onneksi lähes aina ihania.

 

Mutta siis niin se tuntuu olevan, että pahiten kolahtaa ne läheisten raskausuutiset. Ja kun takana on pian 10 vuoden taival (mutta Luojan kiitos yksi lapsikin! <3), niin niitä uutisia on saanut kuulla.

Esikoista yrittäessä yksi ystävä sai neljä lasta siinä aikana. NELJÄ!! Ja siis kaikki yksösiä. Hän vielä muisti mainostaa, että ei voi pestä alushousuja samassa kun heti tulee raskaaksi ja yleensä vielä siihen perään, kun pääsin kertomasta omasta epäonnistumisesta.

 

Noh, tähän ominaisuuteeni olen jo tottunut ja antanut sen anteeksi itselleni. En myöskään enää pyytele sitä anteeksi muilta, sillä minun puolestani elämästäni saa ne ihmiset poistua, jotka eivät minua tälläisenään hyväksy. Yritän tietenkin peittää ja välttää tilanteita, joissa se katkeruus voisi tulla esiin ja osaan tietysti käyttäytyä asiallisesti ja kohteliaasti ja onnitella ja hymyillä onnitellessa, mutta sitten poistua tilanteesta mahdollisimman nopeasti.

 

Lapsettomuus on kyllä sellanen kivireki, että huhhuh. Toisaalta. Kyse ei ole kuolemaanjohtavasta taudista, joten ehkä sitä silti on jollain tavalla onnekaskin, että kärsii "vain siitä".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisiko täällä ketään, jolla on kokemusta ns. toiselta puolelta, eli millaista on kertoa raskausuutisesta ystävälle, jolle se on selvästi vaikeaa kuultavaa? Me saimme yrittää esikoista yli vuoden, ja nyt se on vihdoin onnistunut. Olen onnessani, mutta tuntuu pahalta kun en voi jakaa tätä iloa erään hyvän ystäväni kanssa. Hän on yrittänyt esikoista vielä pidempään. Kun kerroin hänelle, hän onnitteli ja alkoi itkeä omaa suruaan. Toisella kerralla kun asia tuli puheeksi, hän oli taas itkun partaalla.

Onko kellään kokemusta, miten teillä on mennyt vastaavat tilanteet? Jos ja kun ystäväni tulee raskaaksi, voimme varmaan iloita aidosti yhdessä, mutta mitä pitäisi tehdä sitä odotellessa? En tietenkään halua vääntää veistä haavassa liialla hehkuttamisella (mitä en ole tehnyt), mutta mitä tehdä kun pelkkä läsnäoloni saa ystäväni noin pahalle mielelle? Voinko minä tehdä mitään vai pitääkö vaan luottaa ja toivoa että ajan myötä tunteet helpottavat?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Catherine: Minä suosittelen, että kysyt suoraan ystävältäsi, että miltä hänestä tuntuu/minkä verran hän haluaa raskaudestasi kuulla. Näin eräs minu ystäväni teki, joka tiesi että olen pitkään yrittänyt. Heilläkin pitkä yritys oli takana ja minä olin vilpittömän onnellinen heidän raskaudestaan, mutta esim. kaveriporukan yhteisesta whatsapp-ryhmästä lähdin koska minulla ei ollut mitään sanottavaa ko."vertaistukikeskustelussa". Ystäväni ymmärsi tämän oikein hyvin. :) Viimeksi tänään vaihdeltiin viestiä, minä omista tulevista tutkimuksista ja hän vauvastaan :)

 

muoks. Ja joo, lisään vielä että ei tämä todellakaan niin helppoa ole. Vaikka kuinka on onnellinen toisten puolesta, niin ei se omaa surua ja pahaa mieltä vie pois. Ja voin myöntää, että on myös niitä raskausuutisia, joista en ole iloinnut. Vaikka nekään ei minulta ole pois niin epäreilulta ne on silti tuntuneet :( Enkä usko että näitä tuntemuksia voi ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka on käynyt saman läpi

Edited by wii

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa. Mä aikaisemmin olin täälä eri nimellä mutta se sitten jäi kun masennuin täysin tämän aiheen takia. Päätettiin sitten että jätän foorumien lukemisen että saan pääni kuntoon. Nyt olo on parempi, mutta lasta ei ole kovasta yrittämisestä kuulunu. Yritystä on 12/08 asti

 

Hoitoihin ei mies ole halunnut, eikä meillä olisi sen puoleen varaakaan. Lisäksi minun suuri ylipaino on esteenä lapsettomuushoitoihin.

 

Mutta tämä tunne, kun joku läheinen ja rakas ihminen ilmoittaa olevansa raskaana saa mulle aikaan vieläkin sen tunteen että sydän revitään irti rinnasta ja revitään pieneksi silpuksi mun edessä. Se tunne on vuosi vuodelta vain pahentunut.

 

Mä totesin tässä yks päivä miehelleni että mulla ei ole ystäviä enää kun olen tarvinnut aikaa parantaakseni arvet sydämessäni jolloin ystävyys suhteisiin on tullut sen verran iso rako että olemme väkisin kasvaneet erille.

 

Kristallin kanssa mulla on samoja fiiliksiä, että vauvat mä kestänyt hyvin. Mutta raskaus on mulle se kova paikka, kun meillä ei ole tapahtunut yhtään mitään. Ei edes viivan paikkaa raskaustestin vaikka tiirailis sitä mistä kulmasta tahansa.

 

Tuosta ystävälle kertomisesta, mulle on aina helpompi sopeutua asiaan mitä aikaisemmin asiasta kertoo. Ja riippuen siitä kuinka läheinen ystävä on ja tietääkö ystävä meidän yrityksestä. Ilmoittaminen kiertelemättä ja kaartelematta mutta hienovaraisesti vaikka tekstviesillä on parempi sillä mä saan itkeä ja masentua omassa rauhassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli tuplat. Tabletilla vähän hankalaa tää foorumointi...

Edited by kaakis82

Share this post


Link to post
Share on other sites

kaakis82: Tuo sun kirjoitus kuulosti niiiiiin tutulta! Mulla oli myös aiemmin se tilanne, että ylipainon vuoksi en edes hoitoihin olisi päässyt. Ja tuo rinnastava raastava kipu on läsnä edelleen ajoittain, riippuen omasta kierrosta ja siitä onko juuri tullut taas uus nega testiin, vai onko saanut jotenkin raavittua positiviista mieltä kasaan.

 

Jos vaan mitenkään sinun oloa auttaa niin kirjoita tänne! Ja mulle saa laittaa yksityisviestiäkin sit kun tuo viestiraja-asetus antaa sun ruveta yksäreitä kirjoittamaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämän surun kanssa on oppinut elämään vaikka joka päivä tulee vastaan tilanteita jolloin itku on herkässä, varsinkin nyt kun käly saa sen vauvan marraskuussa.

Mä yritän olla kuitenkin palstailematta niin paljon kun viimeksi. Ettei polla hajoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsettomuuden takia minulla meni välit yhteen parhaista ystävistäni. Hän tuli raskaaksi ja synnytti tytön. Nyt tyttö on puoli vuotias emmekä ole nähneet kertaakaan. Pelkään vain, että lapsen näkeminen saa minut vihaisesksi ja katkeraksi. Tunnen jo katkeruutta viestitellessäni hänen kanssaan. Hän saa mutta minä en. Maailma on epäreilu, mutta silti pitäisi osata olla onnellinen ystävän puolesta. Ehkäpä minä sen vielä joku päivä opin, kun oikein yritän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now