miksi muiden onni on oma suru?

[Eleanoora]

^Kiitos kultanen. Aina kun kuulee raskausuutisia, tai varsinkin nyt näin läheisen ihmisen, niin tuntuu kuin jokin itseltä kuolisi...

[Lilllan]

*

 

 

Edited August 26, 2010 by Lilllan

[Eleanoora]

http://1.bp.blogspot.com/_JtIn0iosCLw/SiteAJazO4I/AAAAAAAAAKo/iPVqvWaH5Ck/s1600-h/Anteeksi_png_07062009.jpg

[gladsaramaria]

en ole viitsinyt edes soittaa ystävälleni joka on raskaana. viimeksi hän soitti minulle, valitteli selkäkipujaan jne. tämä kaikki vasta sen jälkeen kun olin puhunut oman asunnon ostosta ja siitä että pitää katsoa minkä kokoinen, koska ensin täytyy tutkia voinko saada biologisia lapsia vielä ikinä. teki tosissaan mieli tokaista puhelimeen, että voi vaan pahoin fyysisesti, ja valittele vaan selkäkipuja. onneksi mulla on paremmin, kun ei ehkä tarvii ikinä "kärsiä" tuollaisista.

kaikenlisäksi ystäväni vaahtosi vaikka kuinka kauan että pelkää synnytystä, niin oli pakko tokaista takaisin "no mulla kesti kovat vatsakivut yli 2 vuotta ennen kuin leikattiin, etköhän sä vähän alle vuorokauden jaksa" ystävä lopetti puhelun aika pikaiseen.

 

huom, mulla oli siis sappikiviä ennen ja jokainen jolla on sellaisia ollut, tietää miten tuskallisia ne on (=et kävele, et syö, et juo, oksennat, oksennat, oksennat lisää, pelkäät kuolevasi, toivot kuolevasi ja pelkäät ettet kuolekaan). sellaista kun jatkuu 3 pv putkeen 1-2 viikon välein, niin ei ole kovin kivaa.

 

olen varmaan kamala ihminen, mutta jos ihminen on niin tyhmä, ettei tajua kun minä sanon että saatan olla maho lehmä, niin se on merkki: älä puhu raskaudestasi ja niistä kamalista sivuvaikutuksista!

[Aallotar]

Saisinkohan täältä mielipiteitä?

 

Toivottavasti kukaan ei loukkaannu kysymyksestäni.

 

Olen seurannut erittäin läheltä kolmen parin vaikeaa tahatonta lapsettomuutta (sisko, täti, ystävä), jakanut tuskaa, kuunnellut ja itkenyt mukana. Pystyn mielestäni ymmärtämään jollakin tasolla tätä vihaa ja surua muiden raskautumisuutisista. Oma siskoni mm. sanoi pahimpina hetkinä, että tekisi mieli oksentaa kaikkiin vaunuihin. Minulle sanottiin 16-vuotiaana, etten ehkä koskaan pysty tulemaan raskaaksi (johtuen teini-iässä sairastamastani vakavasta sairaudesta ja sen lääkityksestä), joten jaoin suru ja kipua jo senkin kautta edes pienen murun. Siskollani ja tädilläni on nykyisin onneksi lapsia (kiitos sukusoluluovutuksen ja adoption), mutta ystäväni lapsettomuus jatkuu yhä. Puhumme asiasta usein ja hän tietää, että meillä on vuoden alussa jätetty ehkäisy pois. Nyt kävi niin, että vastoin kaikkia odotuksia, tulin raskaaksi yrityskierrosta yhdeksän. Olen luonnollisesti erittäin onnellinen (ja yhä hämmentynyt, sillä suhtauduin yrittämiseen inhorealistisesti teini-iän sairauden vuoksi), mutta tunnen myös syyllisyyttä raskaudestani. Olen niin monesti lohduttanut läheisiäni, kun toisten onni on ollut suruna. Nyt mietinkin kuinka kerron raskaudestamme ystävälleni ja hänen miehelleen. Kirjoitanko kortin, kirjeen, sähköpostin tai laitan tekstarin, jolloin ystäväni ei tarvitse nähdä minua ja hän saa itkeä rauhassa vai onko se nimenomaan kylmää. Onko parempi vai huonompi, että kerron sen hänelle kasvotusten, jolloin hän saa purkaa kipuaan minuun suoraan. Onhan niin tehty ennenkin. Vai käykö niin, ettei hän enää voi puhua minulle lapsettomuuden tuskasta?

 

- Aallotar

[gladsaramaria]

Saisinkohan täältä mielipiteitä?

 

Toivottavasti kukaan ei loukkaannu kysymyksestäni.

 

Olen seurannut erittäin läheltä kolmen parin vaikeaa tahatonta lapsettomuutta (sisko, täti, ystävä), jakanut tuskaa, kuunnellut ja itkenyt mukana. Pystyn mielestäni ymmärtämään jollakin tasolla tätä vihaa ja surua muiden raskautumisuutisista. Oma siskoni mm. sanoi pahimpina hetkinä, että tekisi mieli oksentaa kaikkiin vaunuihin. Minulle sanottiin 16-vuotiaana, etten ehkä koskaan pysty tulemaan raskaaksi (johtuen teini-iässä sairastamastani vakavasta sairaudesta ja sen lääkityksestä), joten jaoin suru ja kipua jo senkin kautta edes pienen murun. Siskollani ja tädilläni on nykyisin onneksi lapsia (kiitos sukusoluluovutuksen ja adoption), mutta ystäväni lapsettomuus jatkuu yhä. Puhumme asiasta usein ja hän tietää, että meillä on vuoden alussa jätetty ehkäisy pois. Nyt kävi niin, että vastoin kaikkia odotuksia, tulin raskaaksi yrityskierrosta yhdeksän. Olen luonnollisesti erittäin onnellinen (ja yhä hämmentynyt, sillä suhtauduin yrittämiseen inhorealistisesti teini-iän sairauden vuoksi), mutta tunnen myös syyllisyyttä raskaudestani. Olen niin monesti lohduttanut läheisiäni, kun toisten onni on ollut suruna. Nyt mietinkin kuinka kerron raskaudestamme ystävälleni ja hänen miehelleen. Kirjoitanko kortin, kirjeen, sähköpostin tai laitan tekstarin, jolloin ystäväni ei tarvitse nähdä minua ja hän saa itkeä rauhassa vai onko se nimenomaan kylmää. Onko parempi vai huonompi, että kerron sen hänelle kasvotusten, jolloin hän saa purkaa kipuaan minuun suoraan. Onhan niin tehty ennenkin. Vai käykö niin, ettei hän enää voi puhua minulle lapsettomuuden tuskasta?

 

- Aallotar

 

itse laittaisin viestiä. ja tottakai tekisin selväksi, että hän voi edelleen puhua lapsettomuudesta.

kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ystävällesi on nyt kyseessä todella arka asia, hän ei välttämättä tahdo ihan heti puhua asiasta vaan tahtoo ensin ehkä koota ajatuksensa. kerro myöskin viestissä (jos laitat sellaisen), että miksi laitat viestin, ei siksi että tahtoisit olla kylmä, vaan että tahdot ajatella hänenkin tunteitaan. ei varmasti olisi kiva olla kahvilla ja kertoa uutista ja toisella tulee tippa linssiin

on kuitenkin tärkeää että puhutte asiasta, itse olen monesti nähnyt ystävyyssuhteiden katkeavan joko tahattomasti tai tahallisesti juuri sen takia ettei asiasta ole uskallettu puhua.

[Aallotar]

on kuitenkin tärkeää että puhutte asiasta, itse olen monesti nähnyt ystävyyssuhteiden katkeavan joko tahattomasti tai tahallisesti juuri sen takia ettei asiasta ole uskallettu puhua.

 

Asiasta puhutaan ehdottomasti joko kirjeitse tai kasvotusten. Ja varmasti myöhemmin myös sitten kasvotusten, jos päädyn kirjalliseen tuotokseen. Missään nimessä ei ole tarkoitus olla esimerkiksi siksi kertomatta, ettei tiedä miten sen tekisi. Siksi toivonkin ihmisten rehellisiä mielipiteitä kuinka itse toivoisivat, että toimittaisiin. Teen sitten päätökseni, jos kun kertominen on ajankohtaista (olettaen siis, että kaikki olisi np-ultrassa ja seulassa hyvin). Olen myös jo varautunut siihen, että ystäväni saattaa halua pitää etäisyyttä jonkin aikaa enkä tule seuraani tuputtamaan. Ei myöskään tulisi mieleenkään mennä valittamaan ystävälleni raskauteen liittyvistä asioista tai puhua ainoastaan raskaudesta. Hän saa itse sanoa haluaako puhua raskaudesta lainkaan. Tunnen hänet kuitenkin niin hyvin, että olen aika varma, että hän haluaa välillä kuulla miten raskaus etenee.

 

- Aallotar

[Emni]

Aallotar, Mä sanoisin, että kannattaa kertoa raskaudesta muuten kuin kasvotusten ja tuoda esiin se, että toisen lapsettomuus on vielä hyväksytty puheenaihe. Raskaudesta on kyllä vaikea kertoa lapsettomuudesta kärsivälle niin, ettei sillä loukkaisi, joten mahd. suora, mutta toisen huomioiva tapa on kuitenkin paras - minun mielestäni

 

Itse otin kaksi vuotta muiden raskausuutisia vastaan, kun meillä ei raskaus onnistunut, saatiin lapsettomuusdiagnoosi ja mietittiin hoitoja ym. ja kyllähän se muiden uutinen oli todella paha paikka, ihan joka kerta. Ja vaikka miten olisi ollut tärkeä ja rakas ystävä kyseessä, niin silti se satutti. Minä olisin mieluummin halunnut kuulla raskausuutisesta muuten kuin kasvotusten, varsinkin juuri noilta lähimmiltä, joiden raskauteen olisi kovasti halunnut suhtautua erilailla ja vähemmällä kateudella ja katkeruudella, mutta tunteet vain hyökyivät eikä sille mitään voinut. Kaksi läheistä ystävääni kertoivat juurikin julkisella paikalla kasvotusten raskausuutisensa, niin olihan se aikamoista näyttelyä ja taiteilua, että pystyi pitämään omat tunteensa piilossa ja näyttämään vain sen ilon ja onnellisuuden, vaikka oikeasti oli todella lyöty ja paha olo. Itku tulikin sitten heti piilossa. Minusta myös tuntui monien helposti raskautuneiden kanssa, että minun lapsettomuudestani ei saanut puhua ja että heidän raskautensa oli asia ykkönen.

 

 

 

Olen meinannut tähän ketjuun kirjoittaa muutaman kerran, mutta aina on tullut syyllisyys siitä, että minä olen nyt raskaana, toistaiseksi.

En osaa edes kuvailla niitä kaikki tunteita, joita kävin läpi ennen kuin oma raskaus alkoi ja voin kertoa, ettei ne tunteet hävinneet raskauden myötä. Olen edelleen hirvittävän kateellinen ja katkerakin ajoittain, pettynyt ja muiden raskausuutiset saavat niskavillat nousemaan ja kateuden tunteet pintaan. On vaikea vieläkin suhtautua niiden ystävien ja läheisten vauvoihin, joiden raskaudet saivat kaikki huonot tunteet pintaan. Muiden onni tuntuu edelleen olevan oma suru, ehkä siksi, ettei oma vauva ole vielä vatsan toisella puolella ja kaikki on vielä kesken. Minä en vielä ole äiti, vaikka niin kovasti haluaisin ja olen kateellinen niille kaikille, jotka jo ovat. Kuulostaa varmasti ihan tyhmältä..

 

Vaikka muiden ihmisten tilanteilla ei pitäisi olla vaikutusta omaan elämään, niin silti monesti sitä vertaa, että tuo ja tuo sai ne asiat paljon helpommalla kuin itse ja jos jotakin haluaa oikein kovasti, eikä sitä saa syystä tai toisesta, onko se sitten niin ihme, jos muiden onnistumiset tuottaa surua.

[Alya]

Emni ja gladsaramaria tuossa jo kirjoittivatkin hyvin. Itse taas jotenkin jo "turruin" raskausuutisiin, olihan niissä aina hetki sulattelua mutta sitten jo pystyi suhtautumaan normaalisti kaveriin. Tietysti kovin läheisten ihmisten kohdalla reaktio oli aina itsellekin pieni yllätys. Mutta ihmiset on erilaisia ja mikä toimii toiselle ei toimi toiselle. Tunnet kaverisi, joten tee ratkaisu sen mukaan.

 

Täytyy sanoa, että tuskin voit mennä KOVIN pahasti metsään ja olla supertahditon, koska mietit ja pohdit asiaa noin paljon. Olet selvästi todella hyvä ystävä.

 

Hirmu paljon onnea raskaudestasi!

[gladsaramaria]

Aallotar, en lainkaan muistanut onnitellakaan, kuitenkin tosi paljon onnea uskon, että ystäväsi suhtautuu kuitenkin hyvin raskauteesi, ja on hienoa että olet jo valmiiksi sillä linjalla, ettet valittele raskausvaivojasi ystävällesi, jolle nuo raskausvaivat olisi tervetulleitakin jopa!

 

olen niin monesti itsekin tuskistellut ja hampaita kiristellyt kun raskaana olevat päivittelevät fb:n ja suureen ääneen muutenkin kuinka hankalaa ja kamalaa jne jne. tehnyt mieli tiuskaista että nykyään on vapaavalintaista toisille hankkia lapsia, toiset kun niitä ei välttämättä saa ikinä.

olen ollut eräälle työkaverillekin aivan tuskaisen kateellinen, kun hänen massunsa on vaan kasvanut ja hän on todella onnellinen. ja hän on tällä hetkellä ainoa kenen puolesta olen voinut olla onnellinen! hän on tehnyt työnsä hienosti, hän ei valita, ilmoittaa ajoissa jos on kipeänä/on lääkärikäyntejä.. hän ei repostele sillä että on raskaana, minun on äärimmäisen helppo olla onnellinen hänen puolestaan. olen jopa voinut vähän jutella hänen kanssaan raskaudesta, hän on kertonut siitä täysin neutraaliin sävyyn, mikä on helpottanut omaa kateutta todella paljon.

 

edit. kirjoitusvriheitä poies

Edited August 26, 2010 by gladsaramaria

[Aallotar]

Lämmin kiitos gladsaramaria, Emni ja Alya vastauksistanne (ja kiitos myös onnitteluista, vaikkeivat ne tähän ketjuun kuulukaan). Olin jo päätymässä myös tuohon kirjalliseen tuotokseen.

 

Vaikka tämä ei varsinaisesti tähän ketjuun kuulu, on nyt pakko kertoa. Tänään kävi aivan uskomattoman ihana juttu: tämä ystäväni soitti ja kertoi olevansa raskaana! Kaikkien näiden vuosien (liki kymmenen vuotta) ja keskenmenojen jälkeen. Uskomattominta on, että lasketut aikamme ovat kolmen päivän välein. Toivon ja rukoilen sydämeni pohjasta, että kaikki menee tällä kertaa loppuun asti hyvin (meillä molemmilla). Toivottavasti vastauksista on joillekin muille hyötyä, sillä tällä kertaa niitä ei täällä meillä päin tarvittu.

 

- Aallotar

[gladsaramaria]

Lämmin kiitos gladsaramaria, Emni ja Alya vastauksistanne (ja kiitos myös onnitteluista, vaikkeivat ne tähän ketjuun kuulukaan). Olin jo päätymässä myös tuohon kirjalliseen tuotokseen.

 

Vaikka tämä ei varsinaisesti tähän ketjuun kuulu, on nyt pakko kertoa. Tänään kävi aivan uskomattoman ihana juttu: tämä ystäväni soitti ja kertoi olevansa raskaana! Kaikkien näiden vuosien (liki kymmenen vuotta) ja keskenmenojen jälkeen. Uskomattominta on, että lasketut aikamme ovat kolmen päivän välein. Toivon ja rukoilen sydämeni pohjasta, että kaikki menee tällä kertaa loppuun asti hyvin (meillä molemmilla). Toivottavasti vastauksista on joillekin muille hyötyä, sillä tällä kertaa niitä ei täällä meillä päin tarvittu.

 

- Aallotar

 

voi, ihana asia kyllä toivottavasti teillä molemmilla sujuu sitten raskaus hyvin.

on varmasti muitakin jotka painiskelevat vastaanvanlaisen ongelman kanssa, ehkä tästä on apua sitten heillekin

[Luna-]

Samalta tuntuu! äärettömän raskasta katsoa vierestä kun minullakin ystäväpiirissä on näitä jotka tulevat raskaaksi tahtomattaan... Me olemme mieheni kanssa yrittäneet ties kuinka kauan mutta ei vain tärppää. Yksikin ystäväni on jo valmiiksi kolmen lapsen yhäiti ja nyt taas raskaana. on ollut kamalaa kuunnella vierestä kun hän sanoo miettivänsä abortin tekoa ja muita, ja varsinkin kun hän tuli raskaaksi vähän sen jälkeen kun meillä viimeisin raskaus päättyi keskenmenoon. tätä tunnetta ei kai voi tuntea ja ymmärtää kukaan muu kuin sellainen joka on kokenut saman.

 

Voimia kaikille!

[-Iiris]

Voi tätä kiukun määrää, muut poksahtaa raskaaksi vahingossa, ja ihmiset ilmoittaa raskauksistaan facebookissa..oikeesti? pah sanon minä.

[mianro]

^ Mulla alkaa News Feed pikku hiljaa tyhjetä, kun oon kohta piilottanu sieltä kaikkien postaukset... Tänään tuli itku, kun yks vanha kaveri, jonka kanssa ei hirmuisesti muuten yhteyttä pidetä postas seinälle TJ:t ennen kun mammaloma alkaa. Kas vain, aikalailla samoissa päivissä laskettais mullakin, jos olis kauan kaivattu pienoinen saanu kasvaa loppuun asti

 

 

[-Iiris]

^^ sama juttu, en ole tämän tutun kanssa missään yhteyksissä sen kummemmin. Teki mieli kirjoittaa sen seinälle " onneksi olkoon, p.s. ootko aatellut että joillakin lapsienteko voi olla vähän vaikeampaa, ja miten paskalta tuommoinen kirjoittelu tuntuu?" Niinkuin sitä nyt ei voisi kertoa ihan kasvotusten ystäville..pah. Anteeksi minun katkeruuteni.

[jenpfi]

*

Edited December 7, 2010 by jenpfi

[mirabel]

jenpfi: kuulostaa niin tutulta en haluaisi todellakaan katkeroitua mutta näin vain kp4 menossa, menkat päällä ja uutinen tutun raskaudesta sai mut purskahtamaan itkuun . Meilläkin on yritystä jo 9kk takana ja mulla on todettu täysin kaksiosainen kohtu mikä tuo vauvakuumeen kylkiäisenä järjettömän pelon että jos en raskaudukkaan, jos raskaudun niin meneekö kesken, onko kohtu tarpeeksi iso ja kestääkö paineen..huoh. Inhottaa että musta on tulossa katkera. en haluaisi olla, mutta en voi sille mitään. Keväällä olin iloinen kun kuulin kaverin raskaudesta, nyt pelottaa jokainen raskausuutinen ja pelkään myös koska tulee se hetki kun purskahdan kaverin edessä vain itkuun kun en voi enää niellä omaa surua ja pahaa mieltä.

[jenpfi]

mirabel

[Päivikki]

Keväällä olin iloinen kun kuulin kaverin raskaudesta, nyt pelottaa jokainen raskausuutinen ja pelkään myös koska tulee se hetki kun purskahdan kaverin edessä vain itkuun kun en voi enää niellä omaa surua ja pahaa mieltä.

 

Kompaan tätä ihan täysillä. Itse melkein mielummin kuulisin "jotain muuta kautta", kun suoraan asianomaiselta, ehtisin vähän sulatella, eikä olisi niin vaikea nieleskellä, kun samalla pitäisi onnitella ja olla iloinen. Minusta on ainakin tullut tämän asian myötä "katkera ämmä", joka miettii, että miks ihmeessä niitä lapsia saa semmoiset jotka ei halua/ osaa niistä huolta pitää. Tekee pahaa katsoa töissä teiniraskaita, jotka sauhuttelee armottomasti ja pörräävät kartsalla raskaudesta huolimatta kaikki viikonloput vetäen ties mitä.

 

Ja kaiken lisäksi olin kuvitellut olevani kaiken tämä yläpuolella, ja ettei se ole multa pois, mutta eipä se ole helppoakaan.

[mianro]

Mäkin yritän toitottaa itelleni, ettei muiden onni oo multa pois, mutta väistämättä se muiden onni tuo aina mieleen sen mitä itseltä puuttuu ja saa pahan olon nostamaan päänsä. Mä oon viime aikoina vaan alkanu sulkea silmät ja korvat. Kääntää pään pois ja ajatella muuta. En haluu kuulla raskausajan pahoinvoinnista, kivuista ja säryistä. En haluu kuulla kuinka lapset sairastaa ja valvottaa ja väsyttää ja kuinka välillä on vaan pakko päästä pois kaikesta äitiydestä. Ja mitä mä todellakaan en halua kuulla on, kuinka meillä on vielä vuosia jäljellä ja kuinka ihanaa ja helppoa meidän elämä ilman lapsia on.

[Niiskuneiti77]

Kyynel tuli viestejä lukiessa koska jokaisen olisin voinut itse kirjoittaa. Yritystä on takana 1v 9kk tuloksetta. Huomaan olevani katkeroitunut ja sulkeneeni elämästäni pois ihmisiä jotka hehkuttavat lapsistaan, valittavat raskauspahoinvoinneistaan tms. Eräskin ystäväni tuli "vahingossa" (vihaan tuota sanaa) raskaaksi ja aikaisemmin soittelimme päivittäin on lähes kokonaan pois elämästäni. Vaikka hän sanoo että ymmärtää miltä tuntuu, mutta miten voi ymmärtää jos ei ole ollut vastaavassa tilanteessa. Ja jos ymmärtää niin miksi kertoo joka puhelussa kun se ja se on raskaana ja se ja se on saanut lapsen. Ihan kuin haluaisi satuttaa minua enemmän! Minullekin on hoettu ettö muiden onni ei ole minulta pois mutta en pysty aidosti olemaan onnellinen toisten puolesta kun itselleni ei onnea suoda.

[Caddycat]

Olen uusi täällä...

 

Meillä yritystä vajaa vuosi takana. Miehessä on todettu vika. Saatiin tietää siitä 2 viikkoa sitten. Yksi hyvä ystäväni kertoi eilen olevansa raskaana. Soitin hänelle maanantaina ja kerroin meidän uutiset (mikä on vialla, kun ei saada lasta) ja ihmettelin, kun hän menin niin vaikeeks ja mun piti lohdutella häntä.

Tämä aamu on nyt mennyt surressa meidän tilannetta, vaikka oikeesti olen iloinen heidän puolestaan. Me sovittiin heti alkuun, että hän saa puhua raskaudestaan ihan niin kun haluaa, mutta mä voin sanoa suoraan (ja loukkaamatta), jos en jaksa kuunella.

Nyt mua toisaalta pelottaa, että kaverit, jotka on raskaana tai joilla on lapsia, alkaa karttelemaan mua, jos mä vaikka pahotan mieleni heidän onnestaan.

[gladsaramaria]

mulla meni tässä pitkä aika kun en ajatellutkaan lapsen saamista, tuntui välillä etten haluakaan. hankittiin koiranpentu miehen kanssa, se on tottakai ihana. nyt tuntuu siltä, ettei edes kannattaisi toivoakaan lasta omalle kohdalleen, koska miehen kanssa on aikalailla ongelmia, kotona ennestään liikaa tekemistä ja töissä myöskin.

kyllä silti kirpaisee, kun kuulee muiden raskausuutisia ja ainut syy, miksi en entistä valmentajaani ole FB:ssä blokannut on se, että odotan sen pimahtamista. se supermamma ei tosissaan voi olla niin järjissään (tai no, lastensa takia on jo melkein unohtanut miehensä kokonaan). enpä tiedä toivonko vai pelkäänkö hänen pimahtamistaan..

en haluaisi olla katkera, mutta kyllä tekee niin pahaa kun muiden massut kasvaa tai joku on pari kuukautta sitten saanut terveen lapsen. ja mulla ja miehellä on ollut TJOTtailua takana miltei 3 vuotta, keväällä yritettiin aktiivisemmin, nyt taas TJOTtailua. en edes jaksa soittaa lääkärille, että laittaisi sen lähetteen kättärille. jotenkin nyt on tullut sellainen turtumus, "ihan sama"-olo ja se on pahempaa kuin katkeruus ja kateus muita kohtaan. ehkä mua rupeaa pelottaa, että oon muuttumassa täysin tunteettomaksi ihmiseksi..

[mirabel]

Viime viikolla sain taas tietää kahdesta uudesta raskaudesta...toisessa kaveri laittoi facebookin inboxiin viestiä että he päättivät sittenkin hankkia toisen vauvan...toinen uutinen tuli kun mun avokki varovasti kertoi mulle että meidän kaverille ja kihlatulleen on tulossa vauva..romahdin vain syliin ja itkin koko illan. Tänään taas kp1 ja jotenki vaan niin tunteeton olo. Tammikuussa luvassa ovis-testit ja miehelle simppatestit ja sitten katotaan miten jatketaan.

 

Tällä hetkellä eniten harmittaa se että oon menettäny sen ihanan vauvakuumeilun tunteen ei vaan enää jaksa.

Edited November 30, 2010 by mirabel