HennaN.

VAS

133 posts in this topic

Itse synnytin Vammalassa. Halusin avata tämän ketjun, sillä paikasta jäi todella hyvä kuva. En olisi koko mahdollisuudesta tiennyt, jollei terkkari olisi kysynyt, että minne haluan mennä synnyttämään. Oletin ilman muuta, että paikkana on TAYS. Asun siis Ylöjärvellä. Kun otin asioista selvää, kuulin pelkkää positiivista Vammalasta, enkä voi muuta kuin liittyä paikkaa kehuvien joukkoon. Synnytysosasto on pieni, mukava ja rauhallinen. Meidän vauva oli sen päivän ainoa, samoin seuraavana päivänä syntyi yksi vauva. Toki siellä joskus on vilkkaampaakin, mutta synnytysten määrästä kertoo se, että meidän typy oli sen vuoden 500. vauva, ja hän syntyi 26.11.2007. Kaikille halukkaille pyritään järjestämään perhehuone ja mies sai muutenkin olla hienosti mukana. Jos/kun vielä lisää lapsia saamme, niin mielelläni menen Vammalaan uudestaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vammala oli kyllä ihana paikka synnyttää ja perhehuoneen saaminen oli mahtava juttu. Jos meille vielä lisää lapsia siunaantuu, niin ehdottomasti haluan Vammalaan synnyttämään. Tosin kokemusta ei muusta ole, mutta en usko, että ainakaan paljon parempaa paikkaa voisi olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samoilla linjoilla, paras paikka on. Perhehuone oli ihan huippu, ja siellä sai viipyä kuinka kauan halusi! Imetys neuvottiin kädestä pitäen niin monta kertaa että alkoi sujua. (Ja meillä sujui niin hyvin ettei vastiketta tarvinnut antaa lainkaan ja imetin lopulta reilusti yli vuoden ajan, kaikki kiitos sairaalalle.) Mä kävin Vammalassa synnyttämässä ihan tamperelaisena, eikä missään vaiheessa kysytty asuinkunnasta mitään.

 

Muistaakseni Minnin kanssa samana päivänä syntyi peräti 4 vauvaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mä oon käynyt vassissa rakenneultrassa ja henkilökunta oli kyllä ihanaa ja ilmapiiri mainio!! synnyttämäänkin olisin mennyt mutta raskausdiabetes sitten pakottaa kuitenkin taysiin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa harmi Mamalicious että et pääse Vammalaan synnyttämään! Nyt taas kun luki tuon TAYS:n ketjun niin muisti hyvin kaikki ne syyt miksi valitsi itse Vammalan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^juup..poikkesin tänään vammalassa käyrillä ja itseäkin harmitti etten pääse sinne synnyttämän. kokemus olisi varmasti loistava! vaikka mulla on kyllä vaan hyviä kokemuksia taysistakin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä synnytin myös Vammalassa ja olen täysin samoilla linjoilla kuin muutkin! Siis ihan huippu paikka! :) Henkilökunta on todella ystävällistä ja asiansaosaavaa. Imetysopastus on täysin huippuluokkaa ja sitä todellakin neuvotaan ihan kädestä pitäen, niin kauan kuin vain tarve vaatii. Aina sai apua, oli kyse mistä tahansa, tai kello mitä hyvänsä. Perhehuoneenkin saa aina, jos vain vähääkään on tilaa. Siis sairaalalle täydet 10 pistettä ja suosittelen! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mä synnytin myös Vammalassa ja olen täysin samoilla linjoilla kuin muutkin! Siis ihan huippu paikka! :) Henkilökunta on todella ystävällistä ja asiansaosaavaa. Imetysopastus on täysin huippuluokkaa ja sitä todellakin neuvotaan ihan kädestä pitäen, niin kauan kuin vain tarve vaatii. Aina sai apua, oli kyse mistä tahansa, tai kello mitä hyvänsä. Perhehuoneenkin saa aina, jos vain vähääkään on tilaa. Siis sairaalalle täydet 10 pistettä ja suosittelen! :)

 

sanna-rii aika hyvin tiivisti mun ajatukseni! Synnytin toisen lapseni Vammalassa kesällä 2007 ja jos vaan voisin (ja mikäli meille vielä lapsia suodaan), menisin sinne synnyttämään uudelleenkin! Esikoisen synnytin TAYSissa ja vaikka mulla ei erityisen pahaa sanottavaa ole siitäkään, niin kyllä näillä kahdella paikalla oli eroa kuin yöllä ja päivällä!

 

Vammalassa mä koin, että mua kohdellaan yksilönä ja just mun toiveet, tarpeet ja kokemukset on tärkeitä. TAYSista muistan sen, kun joskus painoin Kutsu-nappia ja jonkin ajan kuluttua tuli hoitaja vihaisena(?) tiuskaisemaan, ettei kukaan ennätä nyt tulla auttamaan, kun heillä on vuoronvaihto menossa. Siitä jäi ensisynnyttäjälle hieman kurja olo, kun olisin tarvinnut apua imetysasennon tarkistamisessa.. :unsure: Vammalassa mulle esim. neuvottiin käsinlypsy ihan kädestäpitäen, kun sellaista en ollut aiemmin kokeillut ja halusin sen oppia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietääkö kukaan mahtaako joulun aikaan tulla jotain sulkuja vai toimiiko normaalisti? Siitä tuli mieleen, kun kesällähän muistaakseni noin heinäkuu on suljettu. Tahtoisin niin Vammalaan synnyttämään tämän toisenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Mamalicious! Tuskin sitten joulunakaan on sulkuja. Vielä vuonna 2006 oli kesäsulku ja muinoin, kun siellä olin opiskelijana. Mukavaa, että nyt sinne pääsee synnyttämään aina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemusta käynnistyksestä VAS:ssa? Lähinnä niistä kriteereistä, meillä kun vauva on vetäissyt aikamoisen kasvuspurtin tässä viimeisen kuukauden aikana.

Sain kontrolliajan 38+1, parin viikon päähän, jolloin sitten "häädetään" kaveri jos tarve on. Lääkäri sanoi siis, että ensisynnyttäjällä pyritään mieluiten vähän alle 4 kg:n syntymäpainoon, mutta kuinka lähellä tuota ne sitten käynnistää? Toisaalta jäi sellainen olo, että saattavat hyvin kuunnella munkin mielipidettä asiasta, jos siinä hilkulla mennään, mutta kun ei noista ikinä tiedä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

en osaa kyllä tuohon vastata mutta yleensä sairaalat eivät lähde käynnistämään jos tilanne on ihan epäkypsä. käynnistys kun ei sillon tahdo onnistua ja kiirrellisen sektion riski nousee. sinänsä tuntuisi hassulta että jo 38+1 alettaisiin käynnistämään...ehkä kypsyttelemään hitaasti tms?

 

vammalassa en oo ite synnyttänyt mutta muutama ystävä on...laitoshan on aivan ihana mutta kuulemma leikkaavat melko herkästi...kai se johtuu siitä etteivät vaan halua ottaa mitään riskejä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä nyt ei ihan suoraan vastaa kysymykseen, mutta mulla aloitettiin kypsyttely viikoilla 40+4, kun oli alkava raskausmyrkytys. Kiirettä ei pidetty, sillä kypsyteltiin useampi päivä ja välipäiviäkin pidettiin kotona. Vauva lähtikin sitten kotona kypsyttelyjen välipäivänä syntymään eli syntyi 41+2. Samaisena aamuna mun olisi pitänyt mennä sitten käynnistykseen, mutta sitä ei enää tarvittu. Aikamonta päivää siis rauhallisesti vain odoteltiin ja kypsyteltiin, vaikka verenpaine korkea, turvotusta ja proteiinit plussalla. Mulla vointi kuitenkin hyvä. Tuon perusteella tuntuu, etteivät turhaan hötkyile. Vammalassa siis tosiaan synnytin ja itse synnärin ylilääkäri (vai mikä titteliltään onkaan?) oli päätöksiä tekemässä.

Edited by Marieli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on jostain sellanen käsitys, että sokeriäideillä saatetaan monellakin paikkakunnalla käynnistää synnytys 38 viikon jälkeen, jos vauva on iso. Tays päästää kuulemma reilusti ylikin, mutta ilmeisesti nää pienemmät paikat sit haluaa pitää vauvat kohtuullisen kokosina. En tietysti halua mitään väkipakolla käynnistys-sektiorumbaa, mutta kovasti yli nelikiloinen vauvakin hirvittää näin ekakertalaista ihan tarpeeksi. Mulla kun tosiaan on kyse nimenomaan vauvan koosta, eikä omasta tilanteesta esim. raskausmyrkytyksestä (toivottavasti, turvotusta ja painoo on tullut ihan kiitettävästi muutamassa päivässä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla alkaa yhä enemmän vetää Vammala synnytyspaikkana. Esikoinen syntyi TAYS:issa ja olin tosi pettynyt henkilökunnan käytökseen. (Esim. pidettiin hulluna, kun en olis halunnut mitään lääketieteellistä kivunlievitystä, piti maata pitkiä aikoja käyrillä ilman syytä jne.) Te, jotka ootte Vas:ssa synnyttäneet: Voiko sinne vaan mennä, vaikka on tamperelainen? Maksusitoumusta ei siis tarvita?

 

Ajateltiin kyllä käydä tutustumassa, pitäis varmaan sinne soitella lähipäivinä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^tamperelainen ei saa mennä vassiin synnyttämään oikeasti. mutta koska sairaalalla on niin hyvä maine niin on sinne kuulemma ilmestynyt synnyttäjiä pidemmänkin matkan takaa. eivät tietenkään käännytä pois ;) mutta epäilen että tutustumiskäyntiä ei voi tehdä tuosta syystä...

 

korjatkaa jos olen väärässä?

Edited by Mamalicious

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollessani siellä harjoittelussa vuosia sitten harmittelin, etten pääse sinne synnyttämään, koska asuin silloin kunnassa, josta sinne ei saanut mennä. Ohjaajani kuitenkin sanoi, etteivät käännytä ketään, jos synnytys on käynnissä ja sinne ilmaantuu. Tutustumiskäynnistä en sitten osaa sanoa mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu, Tampere ei maksa synnytyksiä VAS:iin, mutta kummasti sielläpäin pyörii tamperelaisia "yöajeluilla" juuri sopivasti kun synnytys alkaa. Kätilöt vähän naureskelivat kun kertoivat, mutta periaate on se, että tamperelaiset synnyttää Taysissa.

 

Oma kokemus VAS:sta oli mahtava. Osastolla meitä oli 4 äitiä, sain pitää yhden huoneen kokonaan itselläni ja imetysohjaus oli todella loistavaa. Ei varmasti sujuisi näin hyvin ilman sitkeää kädestäpitäen -opastusta (tai oikeastaan tissistäpitäen ;) ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

On muutes aika erikoista, että tamperelainen ei "oikeesti" saisi mennä Vammalaan synnyttämään, mutta neuvolassa, kun mainitsin aikeistani, niin täti oli vaan, että "juu sinne vaan, jos siltä tuntuu..." Ja mainosti ittekin, että on oikein hyvä vaihtoehto. :D Noh, mulla on huomenna Taysissa pelkopolille aika, joten se laitos saa vielä pienen mahdollisuuden. Mutta, jos meno on samanlaista kuin pari vuotta sitten niin, Vammalaan kyllä ajellaan. Ja pitää tosiaan soittaa sinne ja kysyä, saadaanko tulla tutustumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soittelin äsken VAS:aan ja toivottivat lämpimästi tervetulleeksi synnyttämään ja tutustumiskäynnille tamperelaisuudesta huolimatta ;) Se juttu, mitä Tampere ei maksa, oli joku siellä automaattisesti ensisynnyttäjille tehtävä äitiyspolikäynti ennen synnytystä (ilmeisesti synnytystapa-arviointi tms). Mutta kun mä en ensi kertaa oo asialla, niin ei ongelmia senkään suhteen. Eli muillekin tamperelaisille nyt ilosanomaa: Vammalaan saa mennä, vaikka Tampereella sattuiskin asumaan! :lol: (Tosin sillä ehdolla, että synnytys ei käynnisty ennen 36. viikkoa, eikä raskaudessa ole ollut ongelmia.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen täällä lueskellut, että jossain sairaalassa saa esikoinenkin (/perheen muut lapset) jäädä perhehuoneeseen yöpymään yms. Miten noin pääasiassa suhtautuvat Vammalassa tuohon? Veljeni perheen esikoinen oli yhden yön perhehuoneessa (kysyivät hoitajilta luvan). Onko muilla kokemuksia asiasta? Voi olla, että pitkäksi käy taaperon aika siellä sairaalassa ja meluaminen ei tietysti ole suotavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ole asiasta ensikäden tietoa, mutta siellä synnyttänyt tutun tuttu oli kuulemma jopa saanut ottaa esikoisensa synnytyssaliinkin siksi aikaa, että lapsen hoitaja oli ehtinyt hakemaan. Tavallinen käytäntö ilmeisesti on, että perhehuoneeseen saavat perheen muutkin lapset tulla.

 

Ollaan menossa VAS:aan ensi keskiviikkona valmennus- ja tutustumiskäynnille. Aion kyllä siellä kysellä tuosta perhehuoneesta, kiinnostaa itseänikin. Voin sitten tulla tänne raportoimaan ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ollaan menossa VAS:aan ensi keskiviikkona valmennus- ja tutustumiskäynnille. Aion kyllä siellä kysellä tuosta perhehuoneesta, kiinnostaa itseänikin. Voin sitten tulla tänne raportoimaan ;)

 

Tosi kiva, jos tulet raportoimaan! Musta tuntuu, että Vammalassa on kyllä niin ihanaa henkilökuntaa, että joustavat mielellään monessakin asiassa, jos siitä ei aiheudu kenellekään suurempaa haittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now