HennaN.

VAS

133 posts in this topic

Mulla kans kokemus siitä ylilääkäristä ja sillä ei kyllä ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja. Mitään en saanut sen muminasta selvää ja muutenkin koko käynti oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Neuvolan terkkakin kertoi ottaneensa muutaman kerran yhteen ko. lekurin kanssa, syytä en tiedä. Olin siis synnytystapa-arviossa siellä, kun alkuperäisen suunnitelman mukaan piti synnyttää Vammalassa, mutta raskausmyrkytys tuli sen verran rajuna ja Taysiin päädyin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kuulostaa kyllä tutulta, mut nimeä en tosiaan tiedä edelleenkään. Sellanen keski-ikänen, tummatukkanen silmälasipäinen setä. Kettu jos sille joutuu tässä vielä johonkin yliaikakontrolliinkin, niin taidan laukoa siellä ihan vapautuneesti, mitä ajattelen. <_<

muoks; esikoisen aikaan tuolla oli eri mieslääkäri, ei mikään verbaalinen mestari, mutta muuten tosi mukava ja ammattitaitonen. Kysy mun mielipidettä käynnistyksestä ja suhtautu asioihin vakavasti, mutta myös huumorilla (mm. pyysi kätilöä varaamaan uuden ajan perjantaipäivälle, että "saadaan vähän äksöniä viikonloppuun" yms. :) ). Nyt k.o tyyppi on valitettavasti siirtynyt jo muualle.

Edited by Pupuliin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jees, sama tyyppi. Kuulemma yks parhaimpia ultraajia, mutta mä en ihan hirveen vakuuttunut ollut... <_< Tai siis varmaan osas hommansa tosi hyvin, mutta siihen se jäikin eikä se osaaminen mitenkään näkynyt meikäläiselle asti. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ihan samaa mieltä :) Varmaan ihan asiansa osaava ihminen, mutta toi potilastaito ei oikeen ole huippupäästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitääpä taas hehkuttaa VAS:n henkilökuntaa, synnytykseen sattui vielä sama kätilö, kuin esikoisen aikaan. Hän vielä muisti meidät, eikä ollut millänsäkään, vaikka vedin ponnistusvaiheessa ihan hirveät paniikit juurikin edellisen synnytyksen takia. Nyt meni onneksi tosi nopeasti ja helposti koko touhu, vaikka äiti muistuttikin 5-vuotiasta verikokeessa. :ph34r: Osastollakin oli edelleen ihanat hoitajat ja kätilöt, melkein harmittaa, ettei enää ole kolmatta reissua tulossa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiinnolla luen näitä juttuja, kun meidänkin kunnasta saa mennä synnyttämään joko TAYSiin tai VASiin. Vammalaa on kehuttu kyllä niin paljon, että vakavasti harkitsen sitä. Toki vaakakupissa painaa ison sairaalan edut, jos jotain komplikaatiota on..

 

Ensi viikolla mennään joka tapauksessa Vammalaan tutustumis-/synnynvalmennuskäynnille, joten katsotaan miltä paikka vaikuttaa livenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmmm, me mentiin viimeks TAYS:n eikä siitä huonoa kokemusta jäänyt mitenkään, mutta tää VAS alkaa kyllä houkutella entistä enemmän, kun lukee ja kuulee kokemuksia sieltä. Taidetaan ainakin käydä tutustumassa siellä pikkukakkosen synnytyksen ollessa lähellä... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

OT, mutta onnea Pilke! Kannattaa käydä tutustumassa, VAS on tosiaan matkan arvoinen synnytyspaikka. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vammalassa käyty viime viikolla tutustumassa ja eilen pyysin terkkaa tekemään lähetteen synnytystapa-arvioon sinne. Paikka vaikutti tosi kotoisalta, vaikka taitaa olla aika äskettäin remontoitu. Itseäni innostaa varsinkin suhtautuminen imetykseen. Ja muutenkin jäi tosi vahvasti sellainen tunne, että synnyttäjää kuunnellaan ja hänen toiveitaan otetaan vastaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään oli VAS:ssa ultraamassa tuo parjattu ylilääkäri.. No joo, olihan hänen ulosantinsa vähän puutteellista, mutta ei hän mun mielestä muuten mikään hullumpi ollut. Ihan keskusteluakin saatiin aikaan. Ja oli kyllä tarkka ja huolellinen, eikä mitään kiirettä pitänyt vaikka vähän taisi siellä olla vauhdikasta menoa noin muuten...

 

Kesäsulku on tänä vuonna 20.7.-16.8., eli jos ei mulla pysy kintut ristissä viikon yli LA:n, niin TAYSiin vie matka. Tulee pahimmillaan sellainen kolmen soiton keikka: ensin miehelle käsky lähteä Turusta kohti Tamperetta, sitten lapsenvahdille tai isovanhemmille poitsun hoitokäsky, ja lopuksi ambulanssi mulle... Ei mittäään paniikkia....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi, toivottavasti meidän beibe syntyy lähempänä laskettua aikaa, etten vaan joudu TAYSiin. Paljon mieluummin synnytän VASissa. 9 päivää on lasketunajan ja sulun välissä, jaiks!

Share this post


Link to post
Share on other sites

En muista olenko jo tänne ilmottautunut, mutta viime kesänä VASsista lähdettiin neidin ja miehen kanssa. Hoitajat olivat aivan ihania, apua sai heti kun tarvitsi ja kaikki sujui todella hyvin muutenkin. Ja ruoka oli tosi hyvää... :grin:

 

Kun lähdettiin tiistaina niin perjantaina meni sulkuun. Hyvä ajoitus... :girl_wink: Jos toista joskus suunnitellaan, niin täytyy varmaan laskeskella tarkoin, jotta päästään taas VASsiin. :girl_haha:

 

Toiset laskee, jotta sais kesävauvan, mä lasken, että sais VASsi -vauvan... :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytiin eilen sillä tutustumis-/valmennuskäynnillä ja kyllä mä sinne pyydän huomenna terkkaa tekemään lähetteen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa-a, mulle sanottiin neuvolassa, että se tän kesän sulku alkaa jo 16.7... (joku mainitsi, että vasta 20.7.) No itsellä LA 3.7. ja terkka sano, että kyllä varmaan ehdin Vammalaan, koska jos menee reilu viikolla yli, arvioivat tilanteen VAS:ssa ja tod. näk. käynnistää, niin että ehtii syntyyn siä, ennen kun sulkevat paikan... :)

Esikoinen synty TAYS:ssa ja siitä ei jäänyt mitenkään huonoja kokemuksia, mutta tällä kertaa saan valita sairaalan ja minäkin olen kuullut niiiiiiiin paljon hyvää Vammalasta, että sinne mielelläni menen... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soitin Vammalaan viikko tai kaksi sitten ja ilmoittauduin tutustumiskäynnille. Puhelimessa kätilö sanoi, että sulku alkaa 20.7 eli ottavat vielä 19.7 sisään. Mulla la 9.7 ja arveli, että pitäis ehtiä ennen sulkua. No, eihän näistä koskaan tiedä miten vauvat tahtoo tulla tai olla tulematta :) Mutta hyvä yritys täälläkin ehtiä Vammalaan. Voi tietysti olla, että sulkuaika on tuon puhelun jälkeen vielä muuttunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaisko kukaan sano, että saako VAS:ssa spinaalipuudutuksen? Netistä löysin, että seurat kivunlievitysmenetelmät olis käytössä:

 

Kivunlievitysmenetelmät

  • lääketieteelliset: lihakseen annettava kipulääke, epiduraalipuudutus, paracervikaalipuudutus, ilokaasu
  • muut: aqua-rakkulat, vyöhyketerapia, aromaterapia, vesiamme, hierova suihku, terapiapallo, lämpöpussihoito

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme vuotta sitten ainakin olisin saanut spinaalin. Lääkäri sitä mulle ehdotti kun olin kuulemma niin kipeä. En halunnut, kun halusin ponnistaa jakkaralta, joten mentiin epiduraalilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme vuotta sitten ainakin olisin saanut spinaalin. Lääkäri sitä mulle ehdotti kun olin kuulemma niin kipeä. En halunnut, kun halusin ponnistaa jakkaralta, joten mentiin epiduraalilla.

 

OK, kiitti tiedosta. Erikoista, että nettisivuilla ei ollut mitään mainintaa spinaalipuudutuksesta.

En myöskään tiennyt, että epiduraalin ja spinaalin voi ottaa yhtäaikaisesti...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oltiin Vammalassa tutustumassa alkukuusta ja silloin kätilö kyllä kertoi spinaalista. Totesi vaan siihen perään, että sitä ei kai mielellään tehdä ensisynnyttäjälle tai suositella ainakaan. En nyt muista mikä järkiselitys siihen oli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

Tais spinaaliin olla järkiselityksenä se että se puuduttaa käsistä alaspäin koko kropan ja sillon katoo myös se ponnistuksen tarpeen tunne. Ainakin meille kerrottiin näin kun oltiin esikoisen synnytysvalmennuksessa aikanaan.

 

Ja mitä spinaaliin tulee, niin mulle tehtiin spinaalipuudutuksella sektio niin mulla kyllä puutu kädetkin kokonaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ ja ^^ Ja mun ymmärtääkseni/muistaakseni spinaali voidaan antaa vain kerran, kun taas epiduraali kolme kertaa.

Kakkosen synnyttäjillä usein synnytys etenee nopeammin kuin esikon, jolloin spinaalin vaikutusaika riittää, mutta esikoisen synnyttäjillä menee pitempään jolloin spinaali ei riitäkkään ja siksi suositaan epiduraalia. Tosin spinaalistakin voidaan hieman puudutekatetria siirtämällä hypätä epiduraalitilaan, jolloin spinaalipuudutusta voidaan jatkaa epiduraalipuudutuksella ilman uuden puudutekatetrin asentamista. Periaatteessahan voi epiduraalikin viedä ponnistamisen tarpeen/tunnistamisen (mutta todnäk spinaali vie sen useammin/tehokkaammin).

Ja siis otetaan huomioon että oon nyt mammalomaillut pitemmän aikaa, mutta näin muistelisin opinnoissa kerrottaneen.. :girl_wink:

 

Mua itseä kiinnostaisi kovasti synnyttää Vasissa, mutta varmaan kuitenkin järkevin paikka riskialttiille synnytykselle on Tays. :girl_sigh: Vassissa vaikuttaisi muuten olevan kaikki haluamani palikat enemmän kohdallaan, mutta välimatka ja hätävalmius ajavat varmaan Tayssiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ ja teidän kunnasta ei pääse Vasiin -mun suureksi harmikseni. :hysteric: :hysteric:

 

No, ei se silti estä yrittämästä, eihän :girl_wink:

 

Riskialttiita synnytyksiä ei hoideta Vasissa, vaan ne ne lähettää suorilta taysiin. Just sen tehohoidon puutteen takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kävin kesäkuun alussa VAS:ssa synnyttämässä ja positiivinen kokemus oli kaikin puolin. Siellä oli edellisenä päivänä syntynyt 2 vauvaa, sinä päivänä syntyi meidän pojan lisäksi 1 ja seuraavana päivänä ei syntynyt yhtään. Meitä oli korkeintaan 4 synnyttänyttä äitiä samaan aikaan osastolla ja saatiin kaikki olla omissa huoneissa. Toisaalta vähän tylsääkin, mutta mä koin sen tosi hyväksi, koska tällä kertaa hormonit löi tosi pahasti päälle samoin tein ja varsinkin iltaisin, kun mies ja esikoinen lähti kotiin mä istuin parkumassa monta tuntia :girl_impossible:

 

Ainoa negatiivinen asia oli se niiden imetyskeskeisyys. Mulla kun ei tälläkään kertaa oma maito riitä ja huomasin sen jo sairaalassa, niin se lisämaidon pyytäminen oli tosi ahdistavaa. Asenne oli vähän "Nytkö jo meinaat luovuttaa?", vaikka myönsivät sitten itsekin, että niin hanakasti poika kaikki lisämaidot hotaisi, että ei se mun maito riitä. Mutta sitäkin siellä itkin ja ajattelin, että karkaan ja menen kaupan kautta ostamaan korviketta kotiin, jossa saan ITSE päättää mitä omalle lapselleni teen. Ihan niin kuin mun olis ollu pakko siellä olla ja siksi karata :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin tutustumassa VASiin viime keskiviikkona. Tutustuminen kesti pari tuntia, jonka aikana erittäin mukavan tuntuinen kätilö kertoi synnytyksen vaiheista, kivunlievietyksestä, synnytysasennoista, imetyksestä ja lapsivuodeajasta. Kaikkiin huoneisiin pääsi tutustumaan, samoin välineisiin. Itse ihan yllätyin kuinka iso amme onkaan, sinne haluan, jos vaan on mahdollisuus! VASista jäi todella positiivinen kuva, ja sinne menisin 1000 kertaa mielummin kuin TAYSiin. Vauva- ja imetyskeskeisyys ei meikäläistä haittaa, kaikki kuitenkin tehdään vauvan parasta ajatellen. Nyt vaan kun vauva suostuisi pysymään yksiössään 16.8. asti.

 

Niin ja VASissa on valmiudet aina hätäsektioon jos on tarvis. Ja jos vauvalla on jokin hätä, niin sitten viedään TAYSiin. Mutta melko harvinaista se kuulemma on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauva- ja imetyskeskeisyys ei meikäläistä haittaa, kaikki kuitenkin tehdään vauvan parasta ajatellen.

 

Niin tehdään, eikä muakaan heidän imetyskeskeisyys olisi haitannut, jos se maito olisi riittänyt. Se heidän suhtautuminen lisämaitoon oli vaan todella "kuiva", mutta muuttui, kun tajusivat itsekin, että lapsella on koko ajan kiljuva nälkä. Mulla kun ei esikoisellekaan riittänyt, niin tunnistin heti samat oireet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now