Vaikea raskaus...

[Guest HelmiQ]

Ajattelin kirjoittaa aiheesta joka mietityttänyt itseä viimeaikoina. Esikoisen odotus oli todella rankka monien vaikeuksien takia ja silloin odottaessani mietin, että täytyy olla hullu jos tähän ryhtyy vielä uudestaan.

Raskausaika sisälsi melkein kaiken mahdollisen ja mahdottoman rajusta pahoinvoinnista ennenaikaisen synnytyksen uhkaan ja kyseisestä ajasta on jäänyt hyvin ikäviä muistoja.

 

No, nyt on taas vauvakuumetta ilmassa... Ilmassa on myös paljon kysymyksiä, esim. kuinka selviän mahdollisesta uudesta raskaudesta kun nyt on pieni lapsi hoidettavana.

 

Onko muita, joilla raskausaika on/oli jotain ihan muuta kuin äitiyden hehkuntaa? Oliko mahdolliset seuraavat raskaudet samanlaisia? Kuinka siitä selviää? Muutenkin olisi kiva kuulla kokemuksia.

[Nadda]

Mulla sujui raskaus aina tuonne viikolle 30 asti ilman sen suurempia huolia tai murheita. Tietenkin alussa oli hiukan pahoinvointia ja viikolta 20 lähtien tuli harjoitussupistuksia sen verran, että liikkuminen vähentyi huomattavasti.

 

Loppuaika oli kuitenkin hyvin stressaavaa, sillä minulle puhkesi raskausdiabetes, b-streptokokki, jonka myötä kohdunsuu alkoi aukeamaan ja lopulta myös raskaushepatoosi. Noiden vuoksi olin sitten sairaalassakin useamman viikon.

 

Kuume toisesta lapsesta on kova, mutta hiukan kyllä kauhistuttaa, mitä tuleman pitää, jos raskaaksi tulen. Ero perheestä on varmasti rankka, jos taas joudun tuohon sairaalarumbaan. Samoin on varmasti henkisesti hyvin raskasta taas pelätä sikiön terveyden ja ennenaikaisuuden puolesta.

 

Minulle ei kuitenkaan missään vaiheessa ole sanottu, ettei seuraavaa raskautta kannata yrittää. Kohdunkaulani ei tietääkseni ole rakenteellisesti heikko, vaan tuo tulehdus oli syypää kohdunsuun liian aikaiseen avautumiseen. Jos tuo tulehdus ei uusi seuraavassa mahdollisessa raskaudessa, niin siinä olisi jo yksi riskitekijä vähemmän.

 

Sen sijaan pelkään enemmän tuon raskaushepatoosin vaikutusta sikiöön ja itseeni. Voihan olla, ettei sekään uusi, mutta riski on aina olemassa. En kuitenkaan halua ajatella, että nuo riskit voittavat haluni saada toinen lapsi, vaan aion ainakin yrittää. Jos nyt ainakin sen toisen lapsen saisi... Katsotaan sitten sitä kolmatta ja neljättä, riittääkö enää rahkeet.

[Guest HelmiQ]

Kiitos vastauksesta. Kiva kuulla kokemuksia, vaikka vaikeita raskauksia ei kenellekkään toivois.

Muakaan ei kukaan lääkäri koskaan kieltänyt haaveilemasta useammasta lapsesta, mutta jotenkin koko raskaus oli niin ahdistavaa aikaa, että sen vuoksi sitä ei haluaisi kokea uudestaan. Kun pystyis kelaamaan sen raskausajan.

En mäkään usko, että vauvahaaveet jää noiden juttujen vuoksi, mutta kyllä sitä etukäteen kaikkea miettii..

 

Mä olin myös loppuraskaudesta seurannassa raskausmyrkytys oireiden vuoksi.

Tylsäähän siellä sairaalassa oli odotella, kun mihinkään ei saanut lähteä kävelemään (ainakaan pidempiä matkoja) ja sairaalan lehdet oli luettu kymmeneen kertaan läpi. Pahinta kuitenkin oli se huoli ja stressi vauvan vuoksi.

Edited August 6, 2008 by HelmiQ

[Mamalicious]

mulla oli edellinen raskaus suhteellisen kamala ja rankka. ennenaikasuudesta ei ollut riskiä mutta kaikki muu olikin sitten pielessä.

 

pahoinvointi oli suht rajua puoleen väliin asti ja sen seurauksena mun elimistö oli turhan heikko ja kaikki mahdolliset taudit iskivät ja pitkittyivät. mä olin tosi rikki..mulla myös puhkesi raskausdiabetes (ruokavaliolla pysyi kurissa) ja lopulta hepatoosi jonka takia synnytys käynnistettiinkin lopulta.

 

nyt alkaa tämä uusi raskaus vetelemään viimeisiään ja mun mielestä tämä on mennyt helpommin vaikka tuossa tuo taaperokin pyörii jaloissa. raskausdiabetes puhkesi nytkin ja insuliille jouduin. hepatoosia ei ole vielä ainakaan puhjennut vaikka kutinaa onkin havaittavissa. oksensin rajummin kuin edellisessä raskaudessa mutta tuon alun jälkeen olen voinut hyvin (pääsääntöisesti). isoin syy tähän varmaan on se että olen ollut nyt kotona ja mieskin on suhteellisen paljon kotona joten olen saanut levätä paljon...

 

toiset päivät on olleet aivan kamalia ja itkulla ne on menty läpi mutta kaiken kaikkiaan tää on mennyt helpommin kun edellinen...ja kai aika tosiaan kultaa ne muistot kun meilläkin vauvakuume iski edellisen ollessa 1v.

[Samppi]

Mulla myös vaikea raskaus takana.

Järkyttävä pahoinvointi viikolle 16. Viikolta 12 alkoivat ajoittaiset kivuliaat supparit. Viikolla 19 kärvistelin yhtenä aamuna n. 4 tuntia kovien supistusten kanssa. Päivystyksessä kävin ja takaisin sairauslomatodistuksen kanssa, jossa luki alkava keskenmeno. Henkisesti olin ihan rikki tuon jälkeen, onneksi kuitenkin syntyi terve poika. Sokerirasituksen kävin, ja loppujen lopuksi raskaus päättyi kolmen viimeisen viikon vaihtelevien supistusten jälkeen hätäsektioon (sydänäänet romativat kesken synnytyksen, KTG alkoi piirtää hyvin poikkeuksellista käyrää, microverinäyte otettiin vauvan päästä ja huonon pH-arvon vuoksi pikavauhtia leikkuriin).

Nyt poitsu 3 ja puoli kuukautta ja alkaa vauvakuume taas hiipiä mukaan kuvioihin Hieman ehkä seuraava raskaus ja synnytys mietityttää, , mutta olen päättänyt olla murehtimatta liikoja etukäteen. Menee sitten taas miten on mennäkseen. Ties vaikka seuraava sujuisi kuin vettä vaan:)

 

Niinkuin Mamalicious kirjoitti, kai se aika kultaa muistot.

[ihanko]

Tämä on tärkeä aihe. Joskus tuntuu että kaikkialla vaan hehkutetaan kuinka raskaudesta pitäisi nauttia koko ajan ja että jonkin pieleen meneminen on niin epätavallista. No hyvä jos on epätavallista, mutta sitten kun iskee joku komplikaatio niin tulee ihan epänormaali olo.

 

Meille odotetaan esikoista syntyväksi kesäkuussa ja viikolla 27 iski yllättäen akuutti kriisi jonka johdosta jouduin sairaalaan viideksi päiväksi, verensiirtoon, lääkitykselle ja tiukkaan seurantaan. Tällä hetkellä tilanne on vakaa ja ennenaikaisen synnytyksen riski kuulemma eliminoitu, mutta pelko jäi kovaksi ja ahdistus myös. On mukava lukea muista joilla raskaus ei ole ollut ihan nautittava, mutta asiat on silti menneet hyvin.

[Snazu]

Mä olen kyllä elänyt elämäni onnellisinta aikaa, mutta todella rankkaa tämä on silti ollut.

 

Mulla alkoi heti alusta asti kova huimaus, en kyennyt seisomaan muutamaa minuuttia kauempaa pyörtymättä. En siis voinut tehdä mitään ja olinkin kotona pari kuukautta sairaslomalla. Samalla kärsin oksentelusta, mutta pidin sitä normaalina raskauteen kuuluvana asiana.

 

Kovat alamahakivut on vaivanneet mua alusta asti ja streptokokki B löytyikin. Kivut on päivittäisiä ja aivan sietämättömiä, mutta onneksi normaalisti kestävät kerrallaan vain 5-10 min. Viime viikolla kivut eivät tauonneetkaan enää ja me jouduttiin lähtemään kovassa kiireessä synnärille kun kovat kivut aiheutti rajuja supistuksia. Siellä sitten oltiin tarkkailussa ja hyvissä lääkkeissä muutama päivä.

 

Streptkokokkia ei voi hoitaa, sen kanssa on vaan elettävä. Eli riski vauvan ennen aikaisesta syntymisestä on koko ajan läsnä ja se huolettaa kovasti. Onneksi sentään ollaan näinkin pitkällä kuin rv 30. Elämää jatketaan loppuun asti sairaslomalla, ja pienikin rasitus on liikaa. Kivuista kärsin edelleen päivittäin vaikka rauhallisesti otankin. Huimaus on palannut kuvioihin oltuaan poissa kymmenisen viikkoa. Mä olen myös aivan voimaton, enkä vaan kykene oikein tekemään mitään.

 

Me halutaan toinenkin lapsi ja tietty oon tosi huolissani miten sen raskauden kanssa menee. Onko streptokokki silloinkin niin vahvana mukana? Vai onko mahdollista, että se ei ärjyynnykään? Kiusaako huimauskin mua? Äitini pyörtyili myös paljon ensimmäisen raskautensa aikana, mutta ei enää seuraavien, joten toivo elää helpommistakin raskauksista.

[Nadda]

Streptkokokkia ei voi hoitaa, sen kanssa on vaan elettävä. -- Onko streptokokki silloinkin niin vahvana mukana? Vai onko mahdollista, että se ei ärjyynnykään?

 

Ei voi hoitaa? Mä kyllä sain antibioottikuurin heti, kun tuo bakteeri löydettiin ja lisäksi antibioottia suoraan suoneen vielä synnytyksessä.

 

Lisäksi olen ymmärtänyt, ettei tuo bakteeri välttämättä aktivoidu jokaisessa raskaudessa.

[Hyasintti]

En nyt tiedä voiko mun kohdalla varsinaisesti puhua vaikeista raskauksista (ongelmat on niin suhteellisia), mutta ei nää nyt ihan helpoimmasta päästäkään ole olleet...

 

Päinvastoin kun useimmilla aiemmin vastanneilla, mulla ekassa raskaudessa hankala oli nimenomaan raskauden eka puolisko. Ensin voin pari kuukautta todella pahoin, ja sitten sain influenssan, joka veti niin heikkoon kuntoon ja tukkoon, että jouduin muutamaksi päiväksi sairaalaan antibioottitippaan. Lisäksi samaan aikaan tuli verenvuotoa ja pelättiin keskenmenoa. Olin kuukauden verran saikulla; onneksi antibioottien, astmalääkkeiden ym. avulla olo lopulta helpotti. Raskauden jälkimmäinen puolisko meni hyvin, joten kaiken kaikkiaan raskaudesta jäi ihan hyvä fiilis.

 

Nyt olen uudelleen raskaana, ja on ollut pakko todeta, että kai mulle on raskausaikana tyypillistä suurempi alttius kaikenlaisille pöpöille ja tukkoisuudelle. Nyt riesana on ollut pitkittyneestä flunssasta alkanut todella paha hengenahdistus (pahimmillaan en uskaltanut yöllä nukahtaa, kun pelkäsin, että en saa happea). Tulevakin lapsi on jo aika huolella kyllästetty lääkkeillä, mutta ei voi mitään - hapensaanti on ykkösasia... Onneksi vaiva on viime viikkoina lääkkeiden ansiosta helpottanut ja lääkitystä on päästy pikku hiljaa vähentämään. Pahoinvointi ja huimaus on ollut tässä raskaudessa pahempaa kuin ekalla kerralla JA kestänyt pidempään. Nyt viikkoja on 19+0 ja ehkä noin viikon verran on ollut parempi tilanne. Toivon kovasti, että loppuraskaus menisi ekan kerran tapaan alkuraskautta paremmin!

[Snazu]

Ei voi hoitaa? Mä kyllä sain antibioottikuurin heti, kun tuo bakteeri löydettiin ja lisäksi antibioottia suoraan suoneen vielä synnytyksessä.

 

Lisäksi olen ymmärtänyt, ettei tuo bakteeri välttämättä aktivoidu jokaisessa raskaudessa.

 

Kyllä mäkin sain antibioottikuurin kun tuo pöpö ekan kerran huomattiin. Mutta se ärjyyntyi oikeen reippaasti lisää sen jälkeen. Lääkäri selittikin mulle, että sitä aina koitetaan eka (antibioottikuuria) ja joskus se voi toimia, mut esim nyt ei toiminut joten on ihan turha yrittää syödä niitä lisää. Tällä mennään loppuun asti.

 

Ja saan mä synnytyksen yhteydessä suoneen antibioottia vauvan terveyden vuoksi. Mutta siellä se bakteeri nyt on ja riehuu ja saattaa aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen, sille ei voi mitään.

 

Mua ärsyttää se, että koko tästä raskausajasta olen sairaslomalla 3,5 kk + äippäloma ennen synnytystä. Eli 4,5 kuukautta siitä 9:stä (PUOLET!)

[Ladybird]

Mutta siellä se bakteeri nyt on ja riehuu ja saattaa aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen, sille ei voi mitään.

Mulla on kans tää streptokki B ja viime viikolla äippäpolilla lääkäri sanoi hyvin vahvan mielipiteen sittä, että mitään tutkimuksia ei ole, että streptokokki B aiheuttaisi enneaikaisuutta. Jos joku löytää tästä jotain faktaa, niin tosi mielellään haluaisin sen käsiini.

 

Itselläni on ollut vaikeahko raskaus tavallaan, koska suurinpiiretin puolesta välistä asti olen maannut sohvalla saikulla rajujen ja kivuliaiden suppareiden takia. Ja sitten tosiaan löytyi toi streptokokki B. Mutta ei kai tää mun raskaus ole missään tapauksessa pahimmasta päästä.

[marde]

En mä nyt ehkä sanoisi, että mun raskaudet mitään über vaikueita olisivat olleet, mutta en todella ole tuntenut itseäni energiseksi, hyvin voivaksi jne..

 

Molemmissa raskauksissa on ollut aika pahaa oksentelua alussa, n. 15 ekaa viikkoa. Kymmenisen kertaa päivässä tuli ylös. Tällä hetkellä tulee vielä ehkä kerta viikkoon... Ekan aikaan olin töissä ja kaiken kaikkiaan joudin olemaan n. 5 viikkoa saikulla. Nyt kotona ja pakko on ollut esikon kanssa jaksaa. Tosin välillä tuo pääsi ulos vasta kun mies tuli töistä. Mä en vaan jaksanut.

 

Tässä raskaudessa on myös supparit vaivanneet puolesta välistä lähtien.

 

Ekassa oli myös raskausdiabetes. Tässä ei onneksi testissä tullut arvoja yli sallitun..

 

Ekassa raskaudessa sain aika ärhkän myrkytyksen ja sen takia makasin sairaalassa viikon ennen kuin päätetttiin käynnistää. Suht terve poika synyti 37+1 käynnistyksellä.

 

Nyt ei ole vielä ainakaan myrkytksen oireita, mutta neuvolassa veikkasivat että tulevat kyllä. Kiva juttu. Mun pahin pelko on se, että joutuisin sairaalaan ennen synnytystä ja esikoinen ei tietenkään ymmärtäisi että missä äiti on.

 

Mutta kaiken kaikkiaan olen (ainakin tällä hetkellä) sitä mieltä, että mun raskaudet on sitten tässä. Synnyttää voisin (näin yhdellä kokemuksella), mutta raskausaika ei ole tehty mua varten.

[White Velvet]

Mullakaan ei eka raskaus ollut ihan helppo. mutta en olis valiitanut jos olisin tietänyt mitä toisessa tulisi olemaan..

 

Alkuraskaudessa esiintyi verenvuotoa, joka säikäytti, samalla lääkäri huomasi vauvan päässä kystan, jota tarkkailtiin ja selviteltiin.Loppujen lopuksi kaikki oli ok.Alusta asti kärsin pahoinvoinnista 24h/vrk, jota jatkui rv 16 asti.Samalla kun raskaus alkoi, esikoinen(täytti silloin just 1v)aloitti sairastelukierteen, joten öitä valvottiin ja valvotaan edelleen.Tämä vei fyysisiä ja henkisiä voimia.

esikoisella todettiin sitten parvorokko ja jouduin jännäämään kuukauden verran tuloksia odotellen, että onko minullakin(tuohan on vaarallinen sikiölle.)Siitäkin selvittiin.

Kun pahoinvointi loppui, alkoi kivuliaat supistelut rv 16 lähtien.Lopuilta minultakin löytyi streptokokki b infektio.Lääkekuuri helpotti sen verran, että ihan ne pahimmat supistukset hellitti.Mutta edelleen en saisi tehdä raskaita kotitöitä, kantaa kauppakasseja, en saisi nostella oikein mitään jne., koska supistelut kuitenkin vaivaavat edelleeen.Ennenaikaisen synnytyksen riski on koko ajan läsnä ja tahtini on kaikinpuolin hidastunut.

 

Tällä hetkellä alan olla aika rikki.Esikoinen on vähän väliä kipeä, itsekään en ole koskaan ollut niin paljon flunssassa kuin tämän puolen vuoden ajan.Tähän asti neiti obn valvottanut paljon öitä, nyt alkaa raskauskin valvottamaan.Omat voimavarat alkaa heiketä.

En okoskaan olisi uskonut, että tämä voi olla näin rankkaa!Eikä kellekään kehtaa kohta enää asiasta puhua, kun tuntuu, että mä valitan vaan koko ajan.

Mullakin muuten edellinen raskaus "päättyi"myrkytystilan vuoksi tehtävävään kännistykseen, että silleen..

Tsemppiä meille kaikille!!

[Guest HelmiQ]

Nostan keskustelua.

[LilleriLalleri]

Odotan esikoistani ja ekat kolme kuukautta kurkistelin pönttöön. Yöt sain olla rauhassa. Sitten alkoi sujumaan suht hyvin, kunnes noin viikolla 28 supisteli pahasti. Yhden yön valvoin jatkuvien ja säännöllisten supistelujen vuoksi. Tästä johtuen jouduin saikulle töistä. Supistelut ovat jatkuneet siitä lähtien enempi ja vähempi häiritsevinä. Viikolla 31 löydettiin streptokokki akalaktia ja sen vuoksi tulen synnytyksen yhteydessä saamaan antibiootin suoneen. Tästä pari viikkoa eteenpäin ja sain hepatoosi diagnoosin. Nyt olen lääkityksellä ja kontrolleissa käyn kerran viikossa.

 

Muuten on sujunut hyvin. Verenpaine on pysynyt kokoajan hyvänä. Painoa ei ole tullut kuin n. 7kg lähtöpainoon verrattuna. Turvotuksia ei ole. Kamalimmalta on tuntunut tuo alkuraskauden pahoinvointi. Se oli jotain sanoin kuvaamatonta.

[Rekkuli]

Täällä alkanut nyt viikoilla 7+ raju pahoinvointi. Neuvolassa sanoivat että siihen olisi lääkityskin. Kellään kokemuksia?

[eeppis]

Täällä alkanut nyt viikoilla 7+ raju pahoinvointi. Neuvolassa sanoivat että siihen olisi lääkityskin. Kellään kokemuksia?

On lääkitys. Itse oksensin 24 h/vrk aina 22rv:lle asti ja kolmesti olin tiputuksessa tämän takia. Pahoinvointilääkkeitä taisin syödä viikot 13-20. Lääkkeitä määrätään tarkan harkinnan jälkeen, sillä niiden vaikutuksesta sikiöön ei ole tarkkaa tietoa. Minulle gyne sanoi, että siinä vaiheessa kun oma paino alkaa tippua/ on kuivumisen vaara, määrätään lääkkeitä. "Tavalliseen" raskauspahoinvointiin niitä ei siis kannata syödä. Mulla lääkkeet mahdollisti lähes normaalin elämän niiden syöntiajaksi.

[hummy]

Eeppis, mitä lääkkeitä sinulle määrättiin pahoinvointiin?

 

Minäkin olen ihan näille viikoille saakka kärsinyt voimakkaasta pahoinvoinnista ja oksentelusta ja ollut yhteensä noin 5 viikkoa naistenklinikalla tämän takia tiputuksessa. Painoni on pudonnut 7 kg lähtöpainosta (joka oli normaali), mutta minulle sanottiin ettei turvallisia lääkkeitä ole. Ainoa mitä minulle suostuttiin antamaan oli primperan, joka ei kyllä parantanut oloani ollenkaan.

[reetta]

Hyvä aihe... mulla pahoinvointia oli mutta se ei ollut mitään aivan järkyttävää, viikon 20 tienoilla oli kovia alavatsakipuja joista olin sairaslomalla viikon mutta nekin meni levolla ohi, taisivat olla vain kasvukipuja mutta nyt olen viikon (rv 23->) ollut sairaslomalla issias vaivojen takia ja pelkään et kuin paljon pahemmaks nää voi vielä mennä, tänään on ollut parempi päivä mutta eilen en saanut edes housuja itse jalkaan koska mihinkään suuntaa ei pystynyt taivuttamaan sen vertaa et olis saanut jalan lahkeeseen, joka ikisellä oikean jalan päälle otetulla askeleella tuntuu ku vetelis puukolla alaselässä ja oik. jalassa ja sängyssä hyvään asentoon pääseminen on sit niin vaikeeta, yöllä herää joka kerta törkeeseen kipuun ku vaihtaa asentoa! no toivo elää ettei ainakaan pahemmaks menis ku tänään on pystynyt melko lailla normaalisti kävelemään tosin aivan mateluvauhtia ja tässä on kuitenkin vielä 3,5kk synnytykseen! haluttaisiin myös saada sisarus tulevalle esikoiselle kohtalaisen nopeesti mutta en tiedä uskaltaako sitä jos toisessa raskaudessa on samat selkävaivat kun ei tällä selällä mistään 1-2 vuotiaasta tenavasta huolta pidetä ja nostella!

onko kellään kokemusta onko raskaudet samanlaisia issiaksen suhteen?

[Arkadia]

Mullakin on lähiaikoina tullut eteen kaikenlaista ikävää. Olin vajaan viikon sairaalassa etisen istukan verenvuodon takia (1,3 litraa kahden päivän aikana!), ja harkinnassa oli jo sektio ja sain kortisonia keuhkoja kypsyttämään (viikkoja tuolloin 32 just täynnä). Lisäksi supistukset on kiusanneet, ja multakin löytyi streptokokki b. Ei ole hyvä yhdistelmä kun supistaa ja istukka on herkkä vuotamaan... Naistenklinikan lääkäri oli sitä mieltä ettei raskautta viedä pidemmälle kuin 38 viikkoa, jos tämä sinne asti menee. Eli nyt olen kotona ja odotan että päivät kuluisivat. Onneksi on "jo" 33+2, mutta saisi kyllä olla vielä pari viikkoa pidemmällä, olisi paljon rauhallisempi mieli!

 

Tämän lisäksi vauva on vähän keskimääräistä pienempi. Onneksi se on kyllä kasvanut omalla käyrällään ok, ja napanuoran virtaukset on katsottu ihan hyviksi; ilmeisesti vauva voi ihan hyvin kohdussa, ja se oon minä joka tässä vähän reistailee. Mutta vauvan pieni koko ei tässä yhtälössä mitenkään lohduta.

 

Verenpainekin nousi sairaalassa mun normaalia painetta ylemmäs, ja olen varmaan senkin takia ollut viime päivät ihan väsynyt ja voimaton. Toki hemoglobiinikin laski sen vuodon myötä aika paljon. Onneksi mies on vielä lomalla eli kotona kaksi viikkoa.

[Leijona-81]

Vaikeat olivat ne ajat jolloin ensimmäistä ja toista olen odottanut. Muutama kuukausi on pyyhkiytynyt kokonaan mielestä esikoisen suhteen kun odotin toista lastamme.

 

Kummankin kohdalla olen kärsinyt pahoinvoinnista ja muutaman kerran taisin oksentaa. Kummankin kohdalla on ollut raskausajan diabetes, ensimmäisen aikana insuliinihoitoinen. Ihmeteltiin, että miten se minuun iski kun muutenkin olen erittäin pieni kokoinen, mutta minkäs teet. Painoa minulla tuli kummankin kohdalla noin 10 kiloa, joista suurin osa jäi synnärille kotiin tullessa.

Kummankin kohdalla on ollut ennenaikaisuutta, toisen kohdalla vaiva ei viimeiseen kuukauteen kasvanut enää ja jouduttiin käynnistämään synnytys viikolla 36.

 

Saa nähä että mitä tästä nyt sitten tulee, joudunko sairaalaan taas makaamaan vai pysynkö omassa sängyssä.

[dipmix]

Mulla ei varsinaisesti ollut mitään vakavaa ensimmäisessä raskaudessa, mutta hankala se oli.

 

Hankalinta oli lantion löystyminen, mistä syystä en päässyt juurikaan liikkeelle. Istuminen oli ainoa suht helppo asento; nukkuminenkin oli tuskallista, vaikka yritin pönkätä tyynyillä. Kaikki arkiaskareet olivat tosi vaikeita, kun ei oikein pystynyt liikkumaan.

 

Lisäksi olin sairaslomalla rv 25-> supistelujen vuoksi. Mitään syytä ei löytynyt, kunhan supisteli.

 

 

Noiden lonkkakipujen (alkoivat muuten rv 12) vuoksi koko raskausaika tuntui tosi hankalalta. Siitä huolimatta olen nyt raskaana (viikkoja noin 11). Lonkkakivut ovat kyllä taas astuneet kuvaan... Yleensä kuulemma seuraavat raskaudet ovat hankalampia (jos siis lantio on löystynyt hormonien takia), saa nähdä kuinka käy. Kivut kuitenkin alkoivat jo kuukautta aiemmin kuin ekassa odotuksessa. Nyt vain pitää pysyä 2-vuotiaan uhmiksen perässä...

[leenu]

Mulla oli pahoinvointia 3-4 kk niin, että oksensin ihan joka päivä 2-6 krt. Hampaiden harjaus oli ehkä ongelmallisinta koska aina lensi kaaressa ja välillä meni pöntön ohikin kun kouristukset tuli niin voimalla. Pahoinvointi loppui 18-20 viikoilla ja sitten alkoi supistelu aina rasituksessa. Ja se rasitus ei ollut kovin ihmeellistä! Esim. juomapullon nostaminen oli liikaa. 2 kk olin sairauslomalla ja sitten jäin äippälomalle. Typerää oli vielä se, että saikkua piti hakea 1-2 vko:n välein, lääkärit tekivät aiva sisätutkimuksen ja se laukaisi taas pahemmat supistelut illalla. Onneksi löytyi sitten fiksu gyne, joka kirjoitti kerralla pitkän loman, ettei tarttenut juosta terkkarilla koko ajan ronklattavana.. huh.

Edited August 22, 2008 by leenu

[Guest Vieras]

Nosto,hyvä aihe!