Putoamiset

[Viljatuuli]

7-viikkoinen vauva putosi tänä aamuna hoitopöydältä lattialle. Mä olin ihan vieressä, pyyhin pissoja alustalta, mutta en silti ehtinyt tehdä mitään, kun pää jo kopsahti kaakelilattiaan. Puhelinneuvonta käski tarkkailla: jos itkee, kohdistaa katseen, raajat toimivat eikä oksentele, pitäisi kaikki olla kunnossa. Soitettiin vielä neuvolaan, jossa olikin lääkäri paikalla ja käytiin näyttämässä vauvaa sille. Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. - Mutta milläs sen uskoisi, kun päässä jyskyttää kamala syyllisyys siitä, että on antanut lapselleen tapahtua jotakin kamalaa.

 

Miten teillä muilla on käynyt putoamisten kanssa ja miten niistä on toivuttu?

[Leonor]

Lapsi on vierähtänyt parikin kertaa sängyltä alas ollessaan vauva eikä onneksi käynyt muuta kuin hirveä säikähdys kaikille osapuolille. Sänky on onneksi aika matalalla. Kaverilta tippui vauva alas syöttötuolista eikä tuloksena onneksi ollut kuhmua suurempaa.

 

Pelottavaahan se on ja itsesyytökset hirveät. Kannattaa kuitenkin uskoa lääkäriä ja luottaa siihen ettei mitään vakavaa vahinkoa ehtinyt tapahtua. Useimmille lapsille sattuu muksahduksia ennemmin tai myöhemmin.

[blue.eyes]

Meillä esikoinen tuli myös hoitopöydältä alas reilun 4,5kk vanhana. Pää edellä ja tietysti ihan hirveä huuto ja minä paniikissa. Käytiin sitten terveyskeskuksessa näytämässä ja ohjeena tuli aivotärähdyksen tarkkailuohjeet. Eli yöllä piti herätellä parin tunnin välein, jolla tarkistettiin että on tajuissaan. Neiti onneksi piti huolen ja nukkui tunnin pätkissä.

 

Kuhmu oli tietysti aika hurja, mutta mitään suurempaa tuosta ei tullut, paitsi että paska äiti-fiilis oli seurana useamman viikon.

 

Toki nyt esikoinen on tullut sohvalta ja tuolilta alas jo useita kertoja, mutta onhan tuolla jo ikää joten kun itse menee niin ei sitä tuon vauvan kanssa rynnätä väliin jos sanallinen kielto ei riitä. Eli kolhuja ja kuhmuja riittää jatkossakin.

[Nadda]

Meillä ei ainakaan vielä ole kumpikaan lapsista vauvana tippunut tai kolhinut itseään, mutta tuossa puolentoista vuoden tienoilla tyttö paukautti päänsä voimalla sängynreunaan. En itse nähnyt tilannetta, mutta säikähdin hirveästi, kun ensin ei kuulunut hirvittävän pamauksen jälkeen mitään ja vasta hetken päästä alkoi kauhea huuto. Soitin sairaanhoitajalle ja sain ohjeet tarkkailla mahdollisen aivotärähdyksen varalta, mutta selvittiin ilmeisesti ilman sitä, kun tyttö oli oma itsensä.

 

Eipä noita aina millään voi estää. Itsekin monesti ajattelen, ettei ehkä pitäisi jättää vauvaa sängylle tai sohvalle yksin, mutta jotenkin sitä luottaa siihen, että kyllä se siinä pysyy. Onneksi lapset ovat kuitenkin melko vahvaa tekoa, ja useinhan niillä päät kolisee viimeistään sitten, kun ovat ehtineet isommiksi.

 

Itse olen paukautellut päätä mm. arkkupakastimeen, kun keikahdin lapsena useamman kerran meidän pirtinpenkiltä alas ja mun sisko on tullut takaraivolleen vauhdilla puolesta välistä yläkerran portaita. Kyllä kai nuo täräykset tappaa aivosoluja, mutta ehkä niistä harvemmin mitään pysyvää haittaa jää. Onneksi.

[Sisi]

Meillä esikoinen putosi jotenkin ihan kummallisesti parin kuukauden ikäisenä hoitopöydältä laattalattialle. Mä en vieläkään tajua, miten se siinä onnistui, mä olin vieressä ja hetkeksi katsoin muualle. Jokin aika siitä likka oppi sohvalla ollessaan kierähtämään ja tuli siitä lattialle, onneksi oli vähän matalampi pudotus ja muovimatto, mutta ei siis yhdestä kerrasta opittu.. Nyt kuopus on kerran samalta soffalta tipahtanut lattialle, ei ihminen vissiin ikinä opi? Mitenkään pahemmin ei onneksi ikinä käynyt, totta kai sitä itse tarkkaili lasta hieman tarkemmin seuraavan vuorokauden että onko ihan normaali. Lapset ovat onneksi todella vankkaa tekoa.

[Angervo]

Yleensä sängyltä tai hoitopöydältä putoamisesta ei kuhmua tai lievää aivotärähdystä kummempaa seuraa, vaikka tietysti vanhemman silmissä pudotus on vauvan kokoon nähden valtava.

Edited May 4, 2009 by Angervo

[thulin]

Löysinpäs tällasen ketjun...

 

Meillä elettiin (siis minä) tänään kauhun hetkiä kun meijän 4kk ja 1pvä neitokainen putos lattialle (kylpyhuoneen kaakelille) hoitopöydältä. Pudotusta oli semmonen 80cm.

 

Mä OLIN jo aiemmin huomannu, että neiti kun heiluttelee jalkojaan niin liikkuu alaspäin ja totesin miehellekin, että ei parane jättää siihen hetkeksikään. Sivuille ei siis pääse putoamaan, eli jalat edellä tulee, jos on tullakseen.

 

Nooo, kuinkas sitten kävikään. Oltiin vaipanvaihdossa ja kylppärin roskis olikin täynnä. Lähin viemään vaippaa keittiööön, joka on ihan muutaman askeleen päässä ja kun sain roskiksen oven auki, kuulu "kops". Huuto alko välittömästi ja kovaa ja siellä neiti makas rähmällään lattialla. Mä säikähdin niin paljon, että meinasin kusta alleni! Onnekt tyty rauhottu mun sylissä ja oli melko pian ihan niinkun mitään ihmeempää ei olis sattunutkaan.

 

Soitin päivystykseen ja sanoivat, että voidaan mennä näytille, niin saa äitikin mielenrauhan. Kaikki siis hyvin, tyttökin taisi enemmän pelästyä ja siitä itku. Kotiin kun tultiin ja vaihdoin yökkärin, huomasin, että polviin oli tulossa mustelmat eli ne on kuitenkin kolahtanu kovemmin. Painoin mustelmaa niin ei toinen siitä ollut moksiskaan, joten eivät ainakaan arista. Muutenkin loppuilta meni ihan normaaliin malliin, joten säikähdyksellä selvittiin.

 

Onni onnettomuudessa siis mutta mä haluaisin nyt kysyä teiltä, joille on näin käyny, miten te ootte selvinny siitä shokista? Mä vapisen vieläkin, monta tuntia sen jälkeenkin enkä varmana nuku tänä yönä! Kun suljen silmät niin se kuva tytöstä makaamassa siellä lattialla piirtyy mun mieleen. Mä tuun varmaan näkemään tästä painajaisia pitkään ja syyllistän itteäni lopun elämää. Maailman huonoin äiti -tittelin myönnän myös itelleni.

 

Niin ihanaa kun tää vanhemmuus onkin niin eipä sitä kyllä selviä ilman surua ja murhettakin aina välillä.

[enkulipeikko]

Voi thulin! *haliruttaus*

 

Kyllä jokaisessa perheessä sattuu ja tapahtuu joskus. Jos ei vauvana, niin jossain vaiheessa isompana tapahtuu ihan varmasti jotain mistä vanhemmat syyllistävät itseään. Mitään ei onneksi sattunut pienelle, joten sun on turha kieriä huonossa omassatunnossa. Sie olet silti maailman paras äiti, sitä ei yksi pieni putoaminen muuta! <3

[Willow]

 

Mä säikähdin niin paljon, että meinasin kusta alleni!    

 

 

Onni onnettomuudessa siis mutta mä haluaisin nyt kysyä teiltä, joille on näin käyny, miten te ootte selvinny siitä shokista? Mä vapisen vieläkin, monta tuntia sen jälkeenkin enkä varmana nuku tänä yönä! Kun suljen silmät niin se kuva tytöstä makaamassa siellä lattialla piirtyy mun mieleen. Mä tuun varmaan näkemään tästä painajaisia pitkään ja syyllistän itteäni lopun elämää.  Maailman huonoin äiti -tittelin myönnän myös itelleni. 

 

Voin niin hyvin kuvitella tuon tunteen! Minä pelkään aika lailla tuota vauvan putoamista, ja yritän aina pitää vauvaa jostain raajasta kiinni kun hän on hoitopöydällä, en myöskään jätä häntä sänkyyn yksin ilman että "reunat on varmistettu". No, eipä varotoimenpiteet auttaneet kun vaara iski toisessa muodossa, olen nimittäin meinannut tukehduttaa vauvan rinnallani yöimetyksen aikana. Imetin siis vasemmasta rinnasta niin, että vauva oli oikealla puolellani ja minä olin kääntynyt hänen puoleensa. Heräsin siihen, että vauva rimpuili ja kakoi hädissään rinnan alla! 

 

 

Vastauksena kysymykseen, huono äiti -fiilis laimentui ajan kanssa, mutta aika pitkään tuli huono olo kun mietti tuota tapausta. En muuten enää imetä tuossa asennossa...

 

Olen muuten ihan satavarma, että tuollaisia putoamisia tapahtuu lähes kaikille lapsille, ja usein ne järkyttävät vanhempia enemmän kuin lapsia. 

[Ronja_]

Olen muuten ihan satavarma, että tuollaisia putoamisia tapahtuu lähes kaikille lapsille, ja usein ne järkyttävät vanhempia enemmän kuin lapsia.

Meille sanottiin muistaakseni neuvolan valmennuksessa, että lähestulkoon kaikilta vanhemmilta putoaa lapsi jossain vaiheessa ainakin sen yhden kerran. Viesti oli, että se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa, vaan vahinkoja sattuu ja sen kanssa pitää oppia elämään.

 

Ehkä sitä voisi yrittää ajatella, että tuollaisesta pienestä putoamisesta "oppii" jotain, mikä auttaa ettei mitään isompaa ja vakavampaa putoamista pääse tapahtumaan? Jotenkin sitä yrittää aina ajatella, että kaikki tapahtuu aina jostain syystä.

[sorellina]

Meillä poika putosi sängystä pari viikkoa sitten. Nukkuu aamuyön meidän keskellä, mutta silloin mies oli jo noussut, enkä mä ollut tajunnut asiaa. Yleensä, jos mies nouseen, laitan käden pojan ympärille, että varmistun, ettei hän putoa.

 

Onni onnettumuudessa, pudotus on ollut tosi pehmeä, koska mitään kopsahdusta ei kuulunut. Heräsin siihen, että poika seisoo maassa sänkyä vasten ja itkee tyyliin "päästäkää mut takaisin" eikä "nyt sattui". Joten pääsin aika vähillä tunnontuskilla, mutta sanoin miehelle, ettei saa enää lähteä, jos ei ole varma, että mä tajuan sen.

[Guest HelmiQ]

Meille sanottiin muistaakseni neuvolan valmennuksessa, että lähestulkoon kaikilta vanhemmilta putoaa lapsi jossain vaiheessa ainakin sen yhden kerran. Viesti oli, että se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa, vaan vahinkoja sattuu ja sen kanssa pitää oppia elämään.

 

Ja yleensä näissä putoamisissa itkee äiti kauemmin kuin lapsi. Tätä jaksan toitottaa.

 

Meillä kävi silleen esikoisen ollessa 9kk, että hän konttasi sängystä mun vierestä pois kun nukuin.. Ja mätkähti lattialle. Onneks sänky on tosi matala.

Ja nyt isompana näitä putoamisia on sattunut enempi. Poika on nyt 3 vuotta ja kuluneella viikolla putos leikkiessään kuistilta alas naamalleen. Pudotusta oli metri.

Paska fiilishän noista itelle aina jää, mutta ei noille aina voi mitään. Yksinkertaisesti ei kädet riitä.

Pienempi muksuista ei oo onneks vielä pudonnut mihinkään..

 

Kyllä jokaisessa perheessä sattuu ja tapahtuu joskus. Jos ei vauvana, niin jossain vaiheessa isompana tapahtuu ihan varmasti jotain mistä vanhemmat syyllistävät itseään. Mitään ei onneksi sattunut pienelle, joten sun on turha kieriä huonossa omassatunnossa. Sie olet silti maailman paras äiti, sitä ei yksi pieni putoaminen muuta! <3

 

Niin totta!

[Tiitiäinen]

Meilläkin ollaan pudottu jo vaikka mistä ja tuntuu, että mitä enemmän tulee ikää lisää niin putoamiset ja muutkin haaverit vaan lisääntyy. Poitsu sukelsi alas reilun puoli metriä piirongin päältä, johon oli kiivennyt. Mulla oli toinen sylissä ja ehdin kyllä viereen, mutta estää en pystynyt. Jalan sain väliin mikä käänsi poikaa sen verran, ettei tullut pää vaan peppu edellä lattiaan. Mustelma tuli kyllä kankkuun mutta ei sekään kauan harmittanut. Viime viikolla tyttö istui ohi kiivetessää rahille ja kupsahti selkä edellä lattialle n. puoli metriä. Kamalaa, mutta ei sekään kauan harmittanut.

 

Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu, eikä kaikelta voi varjella, vaikka kuinka haluaisi.

[helmeena]

voi kauhistus, mun painajainen on nimenomaan hoitotasolta putoaminen kylppärin kaakelille, kun siitä on kuitenkin reilusti pidempi matka kuin esim. sängyltä ja kova lattia. "kiva" kuulla, että siitä voi kuitenkin selvitä säikähdyksellä. enää 8kk ikäistä ei tietenkään voi jättää sekunniksikaan yksin, mutta nuorempana välillä tuli jätettyä kun piti vaippaa tms. hakea.

 

sängyltä tyttö on tippunut 2x, kumpikin putoaminen vielä minun vika, ja kauheasti kyllä säikähtänyt niitä

[Viljatuuli]

Meillä muuten ton pikkuvauvaputoamisen jälkeen mies teki hoitotasosta koko seinän levyisen (130 cm), jolloin putoamisriski sivusuunnassa väheni. Nyt poika on 8 kk, ja viimeinen kuukausi on hoidettu vallan lattialla, hoitotaso on vaatteiden säilytyspaikkana. En enää uskalla yrittääkään tehdä pöytätasolla mitään, ainakaan ilman toista käsiparia. Pää kopsahtelee nyt lattiaan seisomisharjottelujen myötä ja kaakelilattia tuntuu edelleen pelottavalta.

[SnowWhite]

Meillä poika putos myös sängyltä 4,5 kk iässä. Onneksi sänky ei ollut kovin korkea! Mä en myöskään ymmärrä miten tuo oikein kävi, kun olin hakemassa kylppäristä jotain ja olin vielä laittanut pojan sillä lailla, ettei pitäis pudota. Sitten kuului vain kopsahdus ja hetken päästä alkoi itku. Poika oli mahallaan lattialla. Itku pääsi itselläkin

Mitään ei kuitenkaan käynyt, eikä sitten päivystykseenkään lähdetty...kokeilin heti putoamisen jälkeen, aristaako joku paikka, eikä tuntunut mikään paikka olevan kipeä. Pää ei siis kolahtanut mihinkään. Mutta kyllä pelästyin ihan hirmusesti!

 

Välillä tällaisia haavereita saattaa sattua, mutta ei siitä tarvitse itseään lopun elämää ruoskia. Yrittää vaan jatkossa katsoa paremmin, ettei sattuis tuollaista.

[Ebony]

Ja tässä ilmoittautuu yksi äiti lisää, joka on "päästänyt" lapsensa putoamaan lattialle. Korkeutta ei onneksi ollut kuin sängyn päältä lautalattialle saakka, mutta vähänkin on liikaa kun oman lapsen terveydestä on kyse. Pahalta tuntui ,kun ei ollut uskonut että se lapsi pääseekin jo liikkeelle (tarkkaa ikää en muista). Aihetta on puitu ominen kavereiden kesken, ja kaikilla joilla on moista tapahtunuton on ollut tipahtamisen jälkeen syyllinen olo.

 

Mutta ensi järkytyksen jälkeen sitä seurasi oman lapsensa vointia (pelkkä kuhmu onneksi!) ja päätti että tuollaiset vahingot tulee jatkossa minimoida pois. Meillä ei ole vielä sisaruksia ja lemmikkejä vieressä säätämässä, joten olen aina laskenut lapsen lattialle, nyttemmin laittanut portit kiinni...

[Mischa]

Kopsin tähän meidän putuamiskertomuksen tuolta vauvaketjusta. Tämä tapahtui heinäkuussa meidän neidin ollessa 3kk.

 

---Käytiin neidin kanssa kaupoilla ja oltiin bussissa palaamassa kotiin. Neiti nukkui vaunuissa ja minä istuin siinä vieressä. Mietin kuinka hyvä päivä meillä oli: hyvin nukutun yön jälkeen olin pitkästä aikaa nauttinut kotona hääräilystä ja kaupasta oltiin löydetty kiva tuliaislahja viikonlopun Savonlinnan reissulle. Sitten - sadasosa sekunti - ja vaunut makaavat kaatuneena lattialla!! Se oli jotain niin kamalaa!!! Ryntäsin shokissa vaunujen luo ainoana ajatuksena "huuda, 'sano' jotain, älä ole vahingoittunut". Bussin kääntyessä vaunut siis olivat kipanneet "pitkittäin" työntökahvan suuntaan ja neiti todella makasi bussin lattialla. Silmäkulmassa oli vähän mustelman alkua samoin kuin toisella puolella ohimolla ja rintakehällä paidassa jotain lattiakuraa. Mitään veristä naarmua ei ihme kyllä tullut. Ja neiti huusi! Voi kuinka se ääni kerrankin tuntui niin ihanalta! Neiti rauhoittui syliin todella nopeasti, mutta äiti oli kaikkea muuta kuin rauhoittunut! Itkin hysteerisesti puhelimessa kun soitin mielelleni. Vaikka kaikki vaikutti olevan kunnossa niin käytiin silti näyttämässä neitiä lääkärissä. Lääkäri suhtautui hyvin rauhallisesti tilanteeseen ja kirjoitti diagnoosiksi "kopsahdus". Aivotäräystä ei ollut tullut, koska tajuttomuutta ei ollut. Säikähdyksellä siis selvittiin, mutta kyllä äidin sydän hakkaa edelleen tavallista nopeampaa - oli NIIN lähellä, että jotain vakavampaa olisi sattunut!!! Voi kuinka sitä tämän kokemuksen jälkeen taas osaa iloita kaikista yöheräämisistä "Meillä on terve lapsi, jolla on nälkä!"

 

No, tästä opetuksena: 1) Katsokaa, ettei vaunujen kahvassa roikkuvassa hoitolaukussa ole liikaa painoa, mikä voisi edesauttaa vaunujen kaatumista 2) Pitäkää aina kiinni vaunuista bussissa matkustettaessa.

 

Kyllä sitä nyt on niin huono äiti olo. Miten mä olin luottanut siihen, ettei vaunuista tarvitsisi pitää kiinni? Miksi mä en ollut edes kiinnittänyt vaunujen suojaläppää - sekin olisi voinut suojata vaunuista uloslentämiseltä... Kaikki oli mennyt niin hyvin tähän asti, että varovaisuus oli kyllä päässyt herpaantumaan. Nyt on kyllä niin ylisuojeleva olo rakasta pikkuista kohtaan. Tänä iltana meillä ei haleja ja pusuja säästelty! ---

 

Edelleen kolme kuukautta myöhemmin tuo kokemus herättää vahvoja tunteita. Ja voitte uskoa, että tuon tapahtuman jälkeen bussissa matkustettaessa vaunuista on pidetty kiinni!!!

[Iiris]

No meillä kävi näin ja toipuminen on yhä käynnissä...

 

Muoks. otin kuvan pois.

 

P putosi tai oikeastaan käveli epähuomiossa alas sellaisen noin 25 cm korkean korokkeen päältä. Ensin en edes tajunnut mitä ehti tapahtua ja koitin rauhoittaa pientä. Rauhottui tovin päästä mutta alkoi heti itkeä ja vapista kun koitin laittaa seisomaan uudelleen. Marssittiin sitten suoraan lääkäriin, sieltä röntgeniin ja taas lääkärin kautta lasten sairaalan ensiapuun. Sääriluun alaosaan oli tullut murtuma joka tulee ulos kasvulevystä Jalka kipsattiin ja myöhemmin samalla viikolla käytiin uudestaan röntgenissä ja murtumaspesialistilla ja jalkaan laitettiin vielä tuo punainen lasikuituinen vahvike.

 

Aluksi veikattiin että 6 viikkoa pitää olla kipsi mutta ilmeisesti murtuma on kuitenkin melko "hyvä" että saatetaan päästä kuntouttamaan jalkaa jo 4,5 vkon päästä tapahtuneesta, eli vielä 2 viikkoa täällä koitetaan viihdyttää pikku potilasta.

 

Sattuisiko täällä olemaan ketään joka ei ole selvinnyt pelkästään säihkähdyksellä vaan on tullut murtumia ja miten olette kipsien kanssa eläneet, kuinka kauan on kestänyt kipsin jälkeen että jalka/käsi on taas ollut normaali ja kuinka pian olette päässeet taas normaaliin arkeen (esim. takaisin päiväkotiin)?

 

Meillä meni tuolloin koko loppupäivä sairaalassa enkä silloin ehtinyt vielä oikein tajuamaan koko tilannetta. Kun sitten illalla kannoin nukkuvan lapsen bussilta omaan sänkyyn niin itku tuli eikä loppunut ihan hetkeen. Aina kun näkee puistossa lapsia juoksemassa, altaassa uimassa peuhaamassa tulee iso surku toisen puolesta

Edited May 7, 2010 by Iiris

[Thingumy]

Meidän 1v 1kk poika putosi tänään leikkipuistossa liukumäestä.

 

Se liukumäki on vähän huonon mallinen tällaisille pienille lapsille, jotka tarvivat vielä aikuisen apua/varmistusta liukumäessä. Siinä on ylhäällä tasanteella on korkeat reunat, joiden yli ainakaan tällainen lyhyehkö ihminen (ja tuskin pidempikään) ei yletä kurkottamaan. Eli kun lapsi kiipeää portaat ylös, aikuinen vahtii takana/sivulla. Sitten kun lapsi on ylhäällä, aikuinen kipittää liukumäen puolelle ottamaan lasta vastaan. Meidän poika rakastaa liukumäkeä ja ylöspäästessään on ihan riemuissaan. Tänään se sitten päättyi niin, että kun äiti lähti ottamaan lasta vastaan liu'un puolelta, poika heilui ylhäällä innoissaan, tasapaino petti ja poju putosi n. 1,5 m portaat alas.

 

Vaikka näyttäisi, että selvittiin vaan itkulla ja yhdellä mustelmalla, on olo silti paska. Lapsi on nyt päikkäreillä ja mun tekisi mieli koko ajan tarkistaa, onko se tajuissaan. Onneksi putoamisen jälkeen söi ja leikki ihan normaalisti tunnin verran ennen nukkumaan menoa.

[Angervo]

Kannattaa muistaa että jopa ihan vastasyntynyt saa itsensä hoitopöydällä liikkeelle ryömimisrefleksin avulla jos vain saa jostain tukea jaloilleen, eli periaatteessa minkään ikäistä vauvaa ei ole turvallista jättää yksin hoitopöydälle sillä ajatuksella että eihän se siitä mihinkään pääse.

[sorellina]

 

Sattuisiko täällä olemaan ketään joka ei ole selvinnyt pelkästään säihkähdyksellä vaan on tullut murtumia ja miten olette kipsien kanssa eläneet, kuinka kauan on kestänyt kipsin jälkeen että jalka/käsi on taas ollut normaali ja kuinka pian olette päässeet taas normaaliin arkeen (esim. takaisin päiväkotiin)?

 

Meille ei ole käynyt, mutta ystävän poika kaatui ihan tasaisella lattialla ja mursi kätensä. Mun mielestä samantien, kun kipsi otettiin pois, poika toimi ihan normaalisti.

[Antsa]

Mun täytyy nyt sitten tulla kertomaan teille kaikille se varoittava esimerkki, että toisinkin voi käydä.

Meidän ipana nimittäin kierähti meidän parisängyltä lattialle. Ilmeisen vauhdilla taisi tulla alas, koska päivystyksen ja ensiavun kautta röntgeniin ja lopulta päädyimme lastenosastolle. Pojalta reisiluu murtunut (tai poikki, en ole ihan varma) joten lapsi laitettiin kahdeksi viikkoa vetolaitteeseen. Aikuiselta vastaava tapaus leikattaisiin, lapselle riittää vetotelineessä riippuminen ja sen jälkeen kipsaaminen.

 

Olemme vielä sairaalassa, joten en osaa sanoa kipsin kanssa elämisestä. Joka tapauksessa se tulee olemaan "sukkahousu"-mallia, jossa on vaipanvaihtoaukko. Eli molemmat jalat kipsiin napaan asti. Nyt muutaman päivän sairaalassa olon jälkeen ei tämä enää kovin kummoiselta tunnu. Jokaiselta tippuu lapsi joskus lattialle, ei mulla mitään huonoäiti-fiiliksiä tästä tullut. Alkuun se laite vain näytti niin hurjalta, kun penikalla on molemmat kintut kattoa kohti ja pylly vähän ilmassa. Mutta toisaalta, samassa asennossa se olisi ollut kotonakin aika paljon kun ei vielä juurikaan liikkunut - muuten kuin kierimällä...

 

Lastensuojeluilmoitushan tästä tehdään, kuten kaikista lapsiin kohdistuvista hämäristä tapaturmista. Ei siitäkään tarvitse loukkaantua tai suuttua, koska se on rutiinitoimenpide eikä vielä suinkaan aiheuta huostaanottoa tms leimaa paperiin. Omalta kohdaltani en pelkää sitä keskustelua lainkaan.

 

Eli me olemme nyt ainakin parisen viikkoa ostastolla. Sinä aikana tutkitaan onko taustalla mahdollisesti joku luiden haurastumis-sairaus vai kävikö meillä vain paska mäihä, koska tällaisesta putoamisesta ei kyllä luut ikinä katkeile. Tulen myöhemmin raportoimaan kipsin kanssa elämisestä, kunhan kotiin nyt ensin päästään.

[Thingumy]

Tosi ikävä tapaus Antsa

Toivotaan, että teillä on ollut vain tosi huono tsägä, eikä mitään luuston haurautta löydy taustalta. Mä tiedän yhden tapauksen, jossa ala-asteikäinen lapsi putosi puusta. Vaikka pudotus ei ollut korkea, reisiluu murtui. Lapselta ei kuitenkaan löytynyt luustosta mitään erityistä, ilmeisesti oli vain tullut tosi huonossa asennossa maahan ja siksi luu oli murtunut. Joskus siis voi todellakin olla vain ihan järjettömän huono tuuri. Onneksi lasten murtumat myös paranevat yleensä tosi hyvin!

 

Paljon voimia ja jaksamista teidän koko perheelle!

[Rautalanka]

Tosi hyvä asenne sulla tuon lastensuojeluilmon takia! Jes!

Toivottavasti ei mitään luustovikaa löydy.