Sign in to follow this  
Followers 0
Sippura

Milloin vauva hoitoon ja kenelle?

55 posts in this topic

Miehen kanssa olemme pohtineet sitä, että jossain vaiheessa kesän aikana haluaisimme käydä kahdestaan esim. syömässä tai elokuvissa. Olemme miettineet, että missä vaiheessa sitä uskaltaisi muutamaksi tunniksi jättää vauvan esim. isovanhempien hoiviin, riippuen toki vauvasta ja imetyksestä.

 

Itse luotan omien vanhempieni tai veljeni kykyyn hoitaa pienokaistamme tarvittaessa esim. jo kuukaudenkin ikäisenä, mutta vastaavasti mieheni vanhempien hoiviin en lasta jättäisi. Miehen mielestä hän ratkaisee asian omien vanhempiensa kohdalta, mutta toinen hänen vanhemmistaan on lääkeaddikti (määrätty tiettyjä lääkkeitä, mutta käyttää toisinaan enemmän kuin määrätty) ja toinen on fyysisesti hiukan heikossa kunnossa. Olen siksi perustellut, etten uskaltaisi pientä lasta jättää heidän hoiviinsa. En osaisi edes nauttia kaksinolosta, jos joutuisin jättämään lapseni hänen vanhemmilleen.

 

Onko muilla ollut ongelmia siinä kuka saa lastanne hoitaa? Ja miten olette ratkaisuihimme päätyneet?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vauva oli tunnin hoidossa anopilla, kun vauva oli parin viikon ikäinen. Oli kovat pakkaset ja mä meinasin tulla hulluksi neljän seinän sisällä, joten mies vei mut kävelylle. Sen jälkeen vauva on ollut esim. vaunuilemassa mun äidin kanssa tunnin niin, että mä olen saanut torkut tai tehtyä jotain kotihommia. Hyvin on mennyt. Ja oma aika sekä aika yhdessä miehen kanssa on tullut tarpeeseen. Ylipäätään mä annan hyvillä mielin vauvan hoitoon mun vanhemmille tai miehen vanhemmille pariksi tunniksi kerrallaan, he ovat kuitenkin järkeviä ihmisiä ja mikä tärkeintä - kuuntelevat meidän ohjeita eivätkä häslää itse.

 

Mun mummo taas kauheasti haluaisi hoitaa lasta ja antoivat joululahjaksi meille kylpylälahjakortit (kesään asti voimassa) varustettuna kirjeellä, että he hoitavat sillä välin lapsen. Ihana idea, mutta he ovat jo niin höperöjä ja heikossa kunnossa, että mä en uskalla tätä heille antaa. Kurja sanoa toiselle vastaan, kun he hyvää ajattelevat...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mun mummo taas kauheasti haluaisi hoitaa lasta ja antoivat joululahjaksi meille kylpylälahjakortit (kesään asti voimassa) varustettuna kirjeellä, että he hoitavat sillä välin lapsen.

Mä sain myös omalta äidiltäni samanmoisen lahjakortin, jossa oli tällainen "reunaehto". Vielä on käyttämättä kuitenkin... jotenkin mun on vaan niin vaikea antaa pientä kenellekään hoidettavaksi, vaikka tiedän että hyvää tekisi itse kullekin! Tähän asti vauva on jäänyt vain isänsä hoitoon max muutamaksi tunniksi kerrallaan. Sitten täytyy tulla äidin takaisin kotiin imettämään (ei nimittäin suostu yleensä juomaan pullosta kuin vain raivarin kera) :P Mutta tuo on kyllä idea hyvä, että antaa jonkun toisen lähteä vauvan kanssa esim. vaunulenkille, niin saa itse vaikka nukuttua päiväunet tai käytyä jossain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika oli ekaa kertaa hoidossa jo 8 vko:n ikäisenä, käytiin miehen kanssa leffassa. Koulukaverini vahti. Toisen kerran oli "hoidossa" niin että nukkui ja samainen kaveri oli meillä vahtimassa, tämä joulun alla.

 

Ongelma taitaa nykyään olla enemmänkin siinä, että itse en uskalla tällä hetkellä jättää lasta kenenkään hoiviin, en edes isovanhempien. Poika vierastaa tosi pahasti ja on erittäin perso minun perääni. Tyyliin saunassakin kun käydään anoppilassa, oltiin kerran 20 minsaa ja poika huusi hysteerisenä koko ajan, sai hätäpäissään vierastuskohtauksen minuunkin (olin pyyhe päässä tulipunaisena ilman laseja).

 

Mutta ilman vierastusta kyllä jättäisin isovanhemmille, se ei olisi ongelma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies hoitaa tyttöä siinä missä miekin, että en laske sitä "hoitoon jättämiseksi", jos itse lähden jossain käymään ja tyttö on miehen, isänsä, kanssa kotona.

 

Tänään tuli sitte eka kerta, kun tarvi ihan oikeesti "vauvavahtia".

Mulla oli aamulla labrassa käynti, ja mies tietty töissä (ja vielä työmatkalla, pois paikkakunnalta), niin siskoni tuli vahtimaan neitiä mun labrassa käynnin ajan.

Meillä isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla, ja oikeestaan mun sisko

on ainut ketä voisin täällä pyytää tyttöä vahtimaan. Typyllä ikää nyt siis 2kk2vk1pv.

 

Pikkusen jänskätin ensin että kuinka selviävät, etenki jos ois kakka-asiat ollu ajankohtaiset, että onnistuuko pyllynpesu, vaikka sitä on harjoiteltukin. :P

No, kaikki oli tietty menny hyvin, neiti oli nukahtanu melkeen heti ku mie olin lähteny,

oli jääny ruoan syöntiki kesken. Noin 2h olin yhteensä reissussa siis.

 

Tuore täti on tytöstä niin innoissaan, ja tahtoo opetella vauvanhoitoa, niin enköhän uskaltais toisenki kerran jättää neitin hoitoon hälle.

Meillä oiski miehen kans suunnitelmissa että päästäis elokuvissa käymään, että eiköhän tuo onnistuis :)

 

Isovanhempien luona ku käydään niin meillä on neljä mummolaa. Meidän molempien vanhemmat on siis eronneet. Omalle äidilleni voisin tytön jättää hoitoon, samoin

isälleni, isälle senki takia ku hänen uus avovaimonsa on päiväkodissa töissä, että

ainaki toinen osaa hoitaa ;) Papalla ku saattaa jänskättää välissä :lol:

Miehen äidille... no.. siinä on semmonen hössöttäjä että en veis tyttöä hoitoon jos ei aivan pakko ois.. Varmaan antais karkkiaki tytölle jos ei oltais vahtimassa.. <_<

Ja miehen isä on alkoholisti, niin ei varmaan tarvi ees erikseen mainita, mutta hälle en antais mistään hinnasta tyttöä hoitoon!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mutta ilman vierastusta kyllä jättäisin isovanhemmille, se ei olisi ongelma.

Meilläkin ilman tuota vierastusta saattaisin helpommin uskaltaa jättää pojan muiden hoiviin. Vierastus + nuo pulloraivarit ei vaan kuulosta kovin kivalta yhdistelmältä, joten helpompi ainakin toistaiseksi hoitaa itse ja pitää mielenrauhansa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lapsi on ollut ekan kerran viikon ikäisenä hoidossa ja sen jälkeen melkeinpä koko ajan pari kertaa

viikossa. Lasta on hoitanut joko miehen vanhemmat (anoppi entinen perhepäivähoitaja ja viisi omaa lasta),

omat vanhemmat ja miehen sisarukset (3veljeä ja yksi sisko). Kaikki asuvat meistä parin kilometrin säteellä..

 

Ekan kerran hoitoon jättäminen jännitti. Poika ei ollut moksiskaan, mutta minä olin sitäkin enemmän.. :lol:

1,5 kuukauden ikäisenä poika oli neljä yötä täysin mieheni hoidettavana. Se jos mikä jännitti, mutta

mies selviytyi hienosti.. :)

 

Meillä hoitoon jättäminen on helppoa, koska lapsi syö pelkästään pullosta, joten hänen syöttäminen luonnistuu

kaikilta hoitajilta. Poika viihtyy hyvin eri ihmisten kanssa, mutta meillä on aika tiivis lähipiiri, joten hän on

tottunut "vieraisiin" ihmisiin. Ja poika on muutenkin hyvin innokas ja tutkii mielellään uusia asioita... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli viikonikäsenä lapsi hoidossa ja siitä jatku sitten muiden hoitaminen. Mä makasin sairaalassa, ja mies oli mun tykönä. Päivät hoiti anoppi ja oma äiti, ja viikon verran yöt hoiti setä ja hänen vaimonsa. Isä kun sai rauhottavia tosiaan kun mun tilasta ei ollut mitään varmuutta. Ja vieläkin ollaan saatu paljon apua sukulaisilta ja perhetyöntekijöiltä.

 

Joten me ollaan annettu luottavaisin mielin laps hoitoon. Sillon oli pakko antaa lapsi hoitoon viikonvanhana, joten luontevasti se hoitoon jättö tulee nytkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anis: sama juttu täällä eli kun lapsi on pakko jättää hoitoon noin nuorena, niin

nykyään hoitoon jättäminen ei ole ongelma. Itse olin ne neljä päivää sairaalassa... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä on alle 1v. tyttö ollut useamman kerran isovanhemmillaan hoidossa ja useamman yön kerrallaan.

Emme ole kokeneet tekevämme mitään väärää tai, että sillä olisi merkitystä meidän suhteeseen tyttäreemme kanssa.

Sain kuitenkin tänään todella kurjaa palautetta omalta äidiltäni, jonka mielestä on todella väärin antaa tyttöä hoitoon. Kuulemma se tulee vaikuttamaan minun ja tyttäreni suhteeseen negatiivisesti myöhemmällä iällä.

Tyttäerni kuulemma tuntee eristämistä ja hylkäämistä näiden kyläilyjen takia.

Olemme ajatelleet, että se on tytölle rikkaus saada viettää aikaa isovanhempien kanssa, joilla riittää aikaa ja mielenkiintoa pienelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi kamala matilda.s tuota sun äidin kommenttia! :o Ethän vaan missään nimessä usko noin itse? Tai siis että ehdottomasti tuo etidän oma näkemyksenne asiasta pitää paikkansa. Isovanhemmat on vaan rikakus lapsen elämässä. Toki olisi asia erikseen, jos homma kääntyisi niin päin, että tyttö olisi teillä kotona yön-pari viikossa ja muuten hoidossa, mutta tuskinpa näin on. Tuon jälkeen on kyllä varmaan enää vaikea antaa tyttöä äidillesi hoitoon..tai minä nyt vaan ajattelen tämän asian omalla tempperamentillani ja tiedän, että itse varmaan loukkaantuisin niin pahasti, että en missään nimessä enää veisi alsta äidilleni. Mutta mä nyt olenkin tällainen :rolleyes:

 

Meillä on poika ollut pikkupätkiä hoidossa isovanhemmillaan, tyyliin, että kauppareissulla ollaan pysähdytty mun vanhemmilla kahvilla ja poika on sitten jäänyt sinne siksi aikaa, että ollaan käyty rauhassa kaupassa. Ja kun miehen käsi oli tuossa pitkään kipsissä eikä voinut poikien poikaa hoitaa, nii vein välillä pojan äidilleni siksi aikaa, että pääsin käymään jumpassa. Ja kun meille gtuli 10v.yhdessä täyteen, niin miehen äiti hoiti poikaa sillä aikaa, kun käytiin ravintolassa syömässä. Yöksi en ole vielä jättänyt (sälli kohta 6kk) enkä muutenkaan ihan hirmu pitkäksi aikaa, kun poitsun ruoka on kulkenut mun mukana. Kunhan imetys loppuu, niin sitten voidaan harkita yökylääkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No, ongelmat ratkenneet kuin itsestään. Vanhempani olivat hoitamassa neitiä muutaman tunnin, kun tämä oli n. 2 kk ja sen jälkeen äitini on käynyt pari kertaa hoitamassa. Tällä viikolla isäni tulee pariksi tunniksi hoitamaan neitiä, että pääsen jumpalle. Toistaiseksi ei ainakaan ole miehen vanhemmat ottaneet nokkiinsa, vaikkei heille ole neidin hoitamista uskottu. On hänen äitinsä tarjoutunut kyllä hoitamaan, mutta vielä en ole uskaltanut käyttää tarjousta hyväkseni, kun ei niin suurta tarvetta ole ollut ja mummu on vielä tytsyn kanssa sen verran epävarman oloinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

sippura: hyvä, että ongelmat ratkesi, eikä kukaan ole loukkaantunut.

 

Kiitos buttercat! Olen yrittänyt kovasti olla ajattelematta äitini sanoja ja uskoa, että meidän tekemät ratkaisut ovat olleet hyviä.

Olen itsekin todella temperamenttinen ja yritän nyt hillitä tunteeni ja haluan keskustella tästä aiheesta kasvotusten äitini kanssa.

Hän siis eilen soitti ja 20min vauhkosi meidän vääriä valintoja.

Olin ihan ällikällä lyöty, kun tyttö on ollut tosiaan muutaman kerran aikasemminkin hoidossa ja silloin hän ei ole sanonut mitään.

Äitini ei ole edes pyytänyt tyttöä hoitoon. Hän tulee kuulemma mielummin meille leikkimään ja viettämään aikaa tytön kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika oli ensimmäisen kerran yön hoidossa 1,5kk sedällään. Menimme miehen kanssa hotelliin yöksi, leffaan ja syömään. Kun mies lähti siitä viikon päästä 3vk ajaksi etukäteen sovitulle ja maksetulle lomalle veljensä kanssa joten otimme omaa aikaa yön.

Alkukesästä poika oli koko vkl kummitädillään hoidossa ja loppu kesästä ollut kerran äidilläni vkl ja toisen kerran vkl kummitädillään. Syksyllä on kerran ollut isoisomummilla hoidossa yön ja kerran sedällään vielä. Kerran isäni tuli kahdeksi tunniksi vahtimaan että pääsin Painonvartijoihin. Hoitoon jättäminen on helpompaa ollut juuri pulloruokinnan takia ja kun meillä ei ole vieläkään tullut vierastamista taikka eroahdistusta pojalle.

 

Silloin kun poika on hoidossa, meille tulee illalla aina tekstiviesti että kaikki ok. Kaikki muut viestit olen kieltänyt aivan oman ikävän takia. Tuntuu orvolta kun lapsi ei ole kotona, mutta se aika ilman lasta on taas ollut minun ja miehen parisuhteen kannalta "pakollista" ja tarpeelliselta. Varsinkin kun mieheni tekee pelkkää iltaa, niin meillä ei ole paljoa sitä kahden hetkistä aikaa. Hän kun tulee töistä niin minä menen jo melkein samantien nukkumaan että jaksan aamusta touhuta pojan kanssa.

Edited by OltsunÄippä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika oli noin 3 vkoa vanha kun äitini kävi häntä yhden illan (5 h) vahtimassa. Lähdettiin miehen kanssa ravintolaan syömään ja kaupungille shoppailemaan. Hyvin pärjäsi ilman imetystäkin kun nukkui melkein koko pätkän, mulla vaan oli sitten jo tissit pinkeänä kun palattiin. Samana viikonloppuna mulla oli yksi koko päivän kestävä hyväntekeväisyystapahtuma, jossa välillä vauva oli liinassa mun kanssa keittiöhommissa ja välillä en edes tiedä, että kuka sitä hoiti. Mun sisko ja äiti nyt ainakin, ruuanlaiton väleissä kävin antamassa vauvalle vain vähän tissiä ja sitten taas takaisin keittiöön B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vauva jäi mun äidin hoiviin (meidän omaan kotiin) n. kolmeksi tunniksi kun oli 2vko 3pvä vanha. Käytiin äidin miesystävän kyydillä kodinkoneostoksilla ja ruokakaupassa. Hyvin olivat pärjänneet. Meillä poika saa osan ravinnostaan tissistä ja osan pullosta korvikkeena.

 

Nyt on suunnitteilla lähiviikkoina varmaankin jättää poika toiselle mummille yhdeksi illaksi hoitoon, jotta päästään vaikka leffaan ja syömään miehen kanssa kaksin.

 

Mä en koe ainakaan tekeväni mitään väärää vaikka vauveli onkin näin pienenä jo muiden hoivissa pieniä pätkiä. Tosin en kyllä luottais vielä muiden hoitoon kuin mummien. Hyvä se on pitää omakin pää kasassa ottamalla välillä vähän omaa rauhaa ja aikaa. Ihmiset toki on erilaisia, joku ei sitä omaa aikaa kaipaa ennenkuin lapsi on puolivuotias ja toinen sitten taas (kuten minä) tarvitsee sitä jo parin viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 8 kk on ollut tähän mennessä pisimmillään vajaa neljä tuntia erossa molemmissa vanhemmistaan, kertaluontoisesti senkin. Isästä on ollut erossa joitakin öitäkin, tosin harvoin, äidistä ei koskaan yötä, kerran nyt 8 kk iässä lähes kellon ympäri ilta-aikaan. Alussa en halunnut jättää, sitten poika ei suostunut syömään pullosta moneen kuukauteen eli aika läheisesti oltiin :) Kertaakaan ei olla käyty miehen kanssa kaksin syömässä tai leffassa lapsen syntymän jälkeen eikä oikeastaan olla sitä kaivattukaan, vaikka tuota tosi paljon harrastettiin ennen lasta (ehkä juuri siksi ei nyt tarvitse?). Meillä on kuitenkin molemmilla jonkun verran omia menoja, ja mäkin pääsen ihan hyvin liikkeelle nyt kun poika taas syö pullosta/nokkamukista ja tietysti kiinteitäkin jo.

 

Yökyläilyn kanssa odotellaan kyllä ainakin lähelle vuoden ikää. Ehkä tilanne olisi eri, jos hoitajat (esim. isovanhemmat) asuisi samalla paikkakunnalla ja nähtäisiin jatkuvasti. Tällä hetkellä mun vanhemmat on lapselle läheisimmät aikuiset vanhempien jälkeen ja nähdään ehkä kaksi kertaa kuussa, en mä sen perusteella uskaltaisi vielä jättää kovin pitkäksi aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö ei ole ollut vielä kenenkään luona hoidossa. Pelkästään jo se, kun mies kävi vanhemmillaan tytön kanssa kahdestaan ja olivat poissa puolisentoista tuntia sai mun silmät kostumaan. :D Voin siis vaan kuvitella miten soittelisin lastenhoitajan perään jos tytön hoitoon jättäisin vaikkakin vaan muutamaksi tunniksi.

 

Ainoa ihminen kenelle tytön luottaisin JUST NYT hoitoon näin nuorena on oma äitini.

Edited by Edwina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en muista miten oli esikoisen kohdalla, mutta tää kakkonen oli yhden yön hoidossa ristiäisinä edeltävänä yönä mun äidillä. Eli ikää oli jotain pari kuukautta. Mä olin ihan kuitti ja en ollut saanut mitään leivottua ja laitettua.

En imetä, joten pullosta ruokkiminen onnistuu keneltä vain.

Sain kyllä toisilta äideiltä tuomitsevaa kommenttia noin pienen jättämisestä, mutta itse en nähnyt siinä mitään ongelmaa (muuta kun oman ikävän joka oli kaamea :D ).

 

Mä luotan mun äitiin hoitajana 101%, ei jännitä yhtään jättää sinne hoitoon. Hän on muutenkin lähes päivittäin mukana meidän arjessa, koska olen paljon yksin lasten kanssa kun mies on poissa. Hän on siis ollut korvaamaton lastenhoitoapu meille ja on lapsille varmasti mieheni ja itseni lisäksi se kolmanneksi tutuin ihminen.

 

Taapero on ollut mummilla yökylässä monesti. Hän rakastaa olla siellä, kun saa mummin jakamattoman huomion itselleen.

 

Luotan myös miehen vanhempiin, mutta ihan vauvaa en sinne halua jättää. Syynä on se, että mun mielestä ovat vähän epävarmoja vauvanhoitajia jostain syystä ja vauva selkeästi vaistoaa sen.

Taaperon kanssa taas tulevat mainiosti juttuun ja tyttö onkin nyt tänä syksynä ollut ekaa kertaa sielläkin yökylässä ilman vanhempia ja hienosti on mennyt. Esikoisella on siis ikää nyt 2v4kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika oli nyt toissapäivänä eli vajaa 10kk ikäisenä ensimmäisen kerran hoidossa. Kävimme miehen kanssa katsomassa dinosaurusshown :lol: ja pojan kummitäti tuli siksi aikaa (yht. n. 3,5h) meille katsomaan poikaa. Hän oli oikeastaan ainoa kenelle olen alusta asti ajatellut pojan hoitoon jättäväni, muihin en oikein niin vahvasti luota. Varmaan voisin esim. anopille jättää hoitoon mutta en halua koska mulla olisi niin epävarma olo.. Pojan kummitädillä on lähes samanikäinen lapsi ja vanhempi lapsi joten asiat on todella tuoreessa muistissa. :P

 

Mun mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä jos jättää vauvan aiemmin hoitoon, meillä vaan ei ole tullut sellaista tilannetta että olisi pitänyt. Olemme aina nyhjänneet kotona tosi paljon joten ei olisi meille luontevaa lähteä jonnekin ulos syömään tms.. Jos joku meno olisi ollut aiemmin niin olisin jättänyt pojan varmasti pienempänä kummitätinsä hoitoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä typy (2,5kk) oli tänään ensimmäistä kertaa hoidossa miehen vanhemmilla n. 8 tuntia, että saatiin siivottua kunnolla :) En imetä enää, joten kaikki sujui helposti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensi viikolla tulee pojalle ikää puoli vuotta täyteen, ja hoidossa muualla kuin kotona on toistaiseksi ollut kerran yhden tunnin. Mökille mennessä jätettiin minun vanhemmilleni siksi aikaa, että käytiin miehen kanssa hakemassa isot ruokaostokset prismasta  :lol: Meillä kotona on kyllä käynyt hoitajia vähän enemmän, appivanhemmat ehkä viidesti ja pari tuntia kerralla, minun äitini kerran pari tuntia. Ei vain ole ollut tarvetta lähteä molempien vauvan luota pois yhtä aikaa kovin usein. Viimeksi appivanhempien vahtiessa poikaa kävimme miehen kanssa paluumatkalla kahdestaan kaupassa, huvitti oikein, että edellinen kerta silloin kesällä, sitä ennen puoli vuotta sitten... Äkkiä se aika menee! Ja yllättävissäkin jutuissa elämä erilaistuu siihen lapsettomaan menneisyyteen nähden... 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika oli ekan kerran "hoidossa" kun oli vajaa 2vkoa. Mun vanhemmat oli meillä katsomassa poikaa että pääsin itekseni kaupassa käymään. Mies teki siinä vaiheessa niin pitkiä päiviä että en olis enää kauppaan ehtinyt ja en halunnut poikaakaan sinne ottaa mukaan niin pienenä. Nykyään (kohta 4kk ikäisenä) mun äiti hoitaa poikaa meillä joskus päivällä pari tuntia ehkä kerran viikossa korkeintaan ja se on meistä ok, me kun ei julkisille paikoille poikaa mielellään viedä näin tautisena aikana ja pakko ois kuitenkin asioilla käydä. Mun vanhempia poika kuitenkin näkee niin usein, äitiä monesti viikossa ja isäänikin kerran- pari, että on tosi tuttuja pojalle. Miehen porukoille en ihan heti ole antamassa hoitoon kun ovat vasta muutaman kerran nähneetkin. Yöhoitoonkaan ei olla laittamassa vielä pitkään aikaan eikä kumpikaan olla oltu erossa pojasta yötä eikä edes iltaa, sairaalassakin meillä oli perhehuone eli tosiaan yhdessä ollaan oltu. Mies nyt tietenkin työpäivän ajan on poissa, mutta tulee kiireesti kotiin :P Kotona on kiva olla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika on monesti n. 0,5-1 h pätkiä jonkun isovanhempansa seurassa meillä sillä aikaa kun käytän koiran (on niin kylmä ettei päästä vaunujen kanssa). n. 2kk ikäisenä jätettiin hänet anopin hoitoon kahdeksi tunniksi kun käytiin miehen kanssa ulkona syömässä, ja sitä seuraavalla viikolla minun äiti hoiti häntä kun kävin kampaajalla ja olin pois n. 3 h. Mutta tähän mennessä ollaan tehty niin että hoitajat tulevat meille eikä olla viety poikaa vieraaseen ympäristöön. Mies olisi valmis jo viemään yöksikin pois mutta minä en kyllä vielä...

 

Poika on nyt siis kohta 3 kk. Ruokailut sujuu hyvin muidenkin syöttämänä koska syö pääosin pullosta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö oli ekan kerran hoitajan kanssa meillä n. 5h ilta-aikaan kun oli 4vko vanha. Olimme mieheni kanssa kyläilemässä. Hoitajana toimi mieheni isä, joka on uskomattoman hyvä vauvojen kanssa noin niinku 60-kymppiseks mieheks. Tyttö on ollut kerran myös yön samalla vaarilla ja kerran mieheni äidin luona. Tosi hyvin on kyläilyt sujuneet, vaikka mua on jännittänytkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0