Siona

Brion vaunut

536 posts in this topic

En vaihtaisi Go:ta mihinkään muihin vaunuihin! :)

 

Vaihtoonhan ne Go:t meiltä kuitenkin lähti. Vaunukopan kanssa oltiin ihan tyytyväisiä, mutta pojan siirryttyä käyttämään ratasistuinta tuli nopeasti selväksi, ettei Go ole meitä varten. Vaikutti siltä, että ratasosan suunnittelu oli jätetty jonkin kesätyöntekijän harteille, sen verran kummallinen ja huonolaatuinen se mielestäni on.

 

Istuintahan ei saa makuuasentoon, mutta ei myöskään pystyyn eli lapsi on aina enemmän tai vähemmän takakenossa nojatessaan taaksepäin. Selkänoja oli uskomattoman heikkoa materiaalia, vaikutti ihan pahvilta ja niinpä se taipui kourulle jo alle 10-kiloisen lapsen painosta. Myös selkänojan säätäminen oli vaivalloista, tai no alaspäin se meni kyllä sutjakkaasti, mutta ylös ei suinkaan. Kiristysremmit (joiden varassa koko selkänoja ja siten lapsen paino on), oli hankala saada samalle korkeudelle, jollei nostanut istuinta ihan ylimpään asentoon.

 

Jalkatukea ei saanut vaakasuoraan, vaan se oli joko selvästi ylöspäin tai sitten roikkui alhaalla. Ja ne valjaat! Nehän olivat olevinaan 5-pistevaljaat, mutta tosiasiassa olivat kiinni rattaissa vain kahdesta kohdasta eli sivuilta. Käytännössä lapsen asettaminen rattaisiin yksin oli todella hankalaa, jos olisi halunnut käyttää valjaita. Kaksin se onnistui paremmin, koska toinen pystyi pitämään valjaita ylhäällä, jotta eivät jäisi lapsen alle.

 

Ja olihan se runkokin loppujen lopuksi vähän hutera, kun sai verrata ja kokeilla tukevampia malleja. Pyörien materiaali oli myös turhan pehmeää, koska niihin pureutui soraa ja pyörät olivatkin lyhyen käytön jälkeen ihan kuopilla.

 

Niin ja me jouduttiin sen reilun puolen vuoden aikana, kun Go:t olivat käytössä, asioimaan takuuhuollon kanssa kolme kertaa! Runko vaihdettiin kahdesti uuteen eli kolme runkoa ehti yhteensä olla käytössä.

 

Hyvää Brio Go:ssa oli se, että menevät helposti kasaan ja pieneen tilaan, helposti kiinnitettävät ja irrotettavat osat (koppa, kaukalo ja istuin) ja tilava tavarakori. Lisäksi työntöaisa oli ihan huippu, sellaista en ole nähnyt missään muussa mallissa. Nämä nyt eivät kuitenkaan kohdallamme riittäneet ja niinpä myytiin pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Happyn koppa on leveempi kun DW:n koppa. Ja valitettavasti ne osa rahastaa sillä faktalla että tupliin sopii se kapeempi.

 

Onkohan se paljonkin kapeampi!?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onkohan se paljonkin kapeampi!?

 

Googlettamalla kyllä löytyy ;)

 

Happy kantokassi 76cmX29cm

DW kantokassi 70cmX25cm

 

Ja fakta on että ne muutamat sentitkin on pois sen isomman istuintilasta. Kaveri joutui ostamaan tupliinsa uuden kantokassin koska ensimmäinen oli niin levee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

eihän se oo pois, jos vauva makaa ja isompi istuu-eihän se kassi sitten tunge sinne toiselle paikalle mitenkään :D meillä oli double waveissa herquleksen kantokassi, sopi mainiosti

Share this post


Link to post
Share on other sites

eihän se oo pois, jos vauva makaa ja isompi istuu-eihän se kassi sitten tunge sinne toiselle paikalle mitenkään :D meillä oli double waveissa herquleksen kantokassi, sopi mainiosti

 

Blondi ei kyllä nyt tajuu sun teoriaa (enkä edes ole blondi)?? Mitä leveempi kassi niin onhan se aina pois sen toisen tilasta! OT onnea muuten sun tikkerin johdosta :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

siis jos rinnakkain olevissa rattaissa on toinen selkänoja makuuasennossa ja toinen istuma-asennossa, eihän se vauvan koppa millään vie kun sen yhden tilan siitä, koska se osuu siihen pystyssä olevan selkänojan reunaan.

 

http://lh5.ggpht.com/_sMXs1g7X734/SgWOXcLOZKI/AAAAAAAAABc/YwYRGkYC8sg/IMG_5661.jpg tässä on siis kuva tuosta mitä tarkoitan, mutta on niin iso kuva että on vain linkki.

 

ja kiitos onnitteluista :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

siis jos rinnakkain olevissa rattaissa on toinen selkänoja makuuasennossa ja toinen istuma-asennossa, eihän se vauvan koppa millään vie kun sen yhden tilan siitä, koska se osuu siihen pystyssä olevan selkänojan reunaan.

 

http://lh5.ggpht.com/_sMXs1g7X734/SgWOXcLOZKI/AAAAAAAAABc/YwYRGkYC8sg/IMG_5661.jpg tässä on siis kuva tuosta mitä tarkoitan, mutta on niin iso kuva että on vain linkki.

 

ja kiitos onnitteluista :)

 

Ehkäpä uskallan pihinä ihmisenä ostaa parikymppiä halvemman happy kantokassin. vaikka on 4cm leveämpi kuin tuplien omat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa Singeissä ärsyttää se ettei ratasosaa saa suoraan tai koko-makuu asentoon. No onneksi se vaivaa vaan mua eikä lasta, joka roikkuu turvakaaressa todella tyytyväisenä :grin: Valjaita meillä käytetään silloin kun neiti meinaa rueta riekkumaan. Silloin laitetaan valjaat tai jos on mahdollisuus niin otan kävelemään hetkeksi. Ratasosan jalkatuki on kiva kun sen saa moneen eri asentoon ja on jämäkkä.

 

Tosi tyytyväinen oon ollut kyllä noihin. Kaikki osat ja ominaisuudet on pelittänyt niin kuin on pitänytkin. Helppokäyttöiset ja muunneltavat. Vähän leveät takaa, mutta äkkiä oppi siihen et nää onkin leveämmät takaa kuin edestä. Pari ovea (sisällä asunnoissa) on ollut, joista vaunut ei oo mahtuneet sisälle ja yksi hissi kaupassa on bongattu mihin mahdutaan juuri ja juuri. Millikin lisää leveyttä niin ei olis lastenosastolle mitään asiaa :girl_haha: (Todella järkevää muuten sijoittaa lastenosasto alimmaiseen kerrokseen ja ainoa miten sinne pääsee on liukuportaat ja todella mitättömän kokoinen hissi. Mitenköhän jollain emmaljungilla siihen hissiin mahtuu.... tämä nyt täysin OT)

 

Ystävällä on käytössä Go:t ja ne vaikuttaa ihan kivoille. Miinuksia mitä löytäisin niin on mun mielestä tosi ahdas vaunukoppa (kapea verrattuna moniin muihin) ja sit ne ratasosan TODELLA ihmeelliset valjaat. Mitä tommoisilla valjailla oikein tekee???

 

Itse olen tyytyväinen että ostin Singit enkä Go:t, sillä niiden hintaero on kuitenkin aikamoinen, mutta ominaisuudet aikalailla samat. Mitään muuta parempaa en Go:sta löydä kuin sen työntöaisan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

monihan vannoo noiden valjaiden nimeen, mitkä on vaan alhaalta jostain kohti kiinni, ja osa tykkää että on perinteiset ja tulee selkänojasta. makuasioita :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

(Todella järkevää muuten sijoittaa lastenosasto alimmaiseen kerrokseen ja ainoa miten sinne pääsee on liukuportaat ja todella mitättömän kokoinen hissi. Mitenköhän jollain emmaljungilla siihen hissiin mahtuu.... tämä nyt täysin OT)

 

Pakko kommentoida tohon sun OT:hen :D Emmaljungalla ei ole yksiäkään noin leiveitä vaunuja kun Singit on (lukuunottamatta tuplia). Brion sivujen mukaan ne on 69cm leveet!!! Se on tosi paljon, meidän tuplat on kuitenkin 75cm ja ne mun leveet Emmaljungat on vaan 59cm. Eli 10 senttiä vähemmän, että vastaus on: Hyvin mahtuu!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Lisää ot:hen. Ei se niinkään siitä ovesta vaan jotenkin muusta vaunun mallista kun se hissi on muutenkin niin törkeän pieni. Vaunut mahtuu kyllä sisään, mutta itsensä pitää taiteilla ihmeelliseen kulmaan että sinne mahtuu myös mukaan... :grin:

Edited by iive

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostettiin Singit: vaunukoppa, ratasosa, turvakaukalo ja sen "base" sekä tietysti runko. Kannattaisko noihin hankkia vielä jotain "lisävarusteita", siis sade-, aurinko- tai tuulisuojaa? Jotain muuta? Oon tosi huonosti perehtynyt näihin...

 

Laskettu aika on parin viikon päästä, eli alussa on varmaan kohtalaisen lämmintä mutta kohta puoliin viilenee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos! :girl_smile: Toisaalta täällä meillä päin on hirveän vähän hyttysiä... En muista törmänneeni yhteenkään tänä kesänä :P

 

Onko Briolla omaa sadesuojaa ja onko se toimiva? Minkä hintainen se on suunnilleen? Vai olisiko joku toinen parempi (tai halvempi mutta yhtä hyvä)?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Estäähän se muiltakin kuin hyttysiltä :) Ei ole kiva jos korvanjuurella surisee kärpänen kun yrittää nukkua. Saati ampiainen. Eli onhan tuo kannattava ostos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Totta, ei tullut mieleen :blush: Samat kysymykset siis hyttys- kuin sadesuojastakin: löytyykö Briolta oma, onko käyttökokemuksia (toimiiko, pysyykö paikoillaan jne.)?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli Singien vaunukopassa Brion oma musta sadesuoja, joka toimi ihan hyvin.

 

Ratasosaan oli Singien oma läpinäkyvä sadesuoja, joka on tosi hyvä, kun ratasosa on naama menosuuntaan, mutta selkä menosuuntaan se ei ihan täydellisesti joka tarrastansa asetu, mutta pysyy kyllä paikallaan ja suojaa sateelta. Eikä lapsikaan ole valittanut muovihupun sisällä :girl_wink:

 

Hyttyssuojana meillä on Gessleinin verkko: titel_sommerpaket_h_gross.jpg

 

Se on ihan huippuhyvä, mä olen ne verkon kiinnityslenkit laittanut kuomun kiinnittimien sisään (ts. ottanut kuomun niistä sivunipsuista irti ja pujottanut lenkin sinne väliin). Tuo lisälippa oli tosi kätevä silloin, kun tyttö matkusti selkä menosuuntaan selkänoja vaakatasossa. Singien ratasosan kuomuhan on vähän suojaton, tuolla sai hyvin lisäsuojaa auringolta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei meillä kyllä ole hyttysverkkoa käytetty kuin kerran mökillä, ja tuntuu että silloinkin siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, päiväunien jälkeen vauvan päässä oli yli 20 hyttysenpistoa (vauvalla oli pitkähihaiset ja pitkälahkeiset vaatteet, joten pää oli ainoa paljas paikka). Kaikki hyttyset menivät sisään verkon alta jostain pikkurakosista ja kun sitten olivat sisällä eivätkä voineet lentää poiskaan, niin pistelivät siinä sitten :skilletgirl: Ehkä meidän hyttysverkko on jotenkin surkea...

 

Sadesuojaakaan ei olla käytetty kertaakaan, pari kertaa olisi ollut tarvetta, mutta eipä se tietenkään juuri silloin ollut mukana :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vm 2008 Brion Happyt Compact-rungolla ja jossain vaiheessa niihin pitäisi hankkia seisomalauta. Onko kellään täällä kokemusta, mikä noihin sopisi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos! :girl_smile: Toisaalta täällä meillä päin on hirveän vähän hyttysiä... En muista törmänneeni yhteenkään tänä kesänä :P

 

Onko Briolla omaa sadesuojaa ja onko se toimiva? Minkä hintainen se on suunnilleen? Vai olisiko joku toinen parempi (tai halvempi mutta yhtä hyvä)?

 

Meillä on Brion omat hyttys- ja sadesuojat, molempien hinta siinä 10 euron paikkeilla muistaakseni. Toimiva on, sadesuojassa on myös sivuilla ja takana heijastinnauha. Ne tulee myös kätevissä pienissä säilytyspusseissa, jotka voi ripustaa vaunuihin kiinni, niin ovat aina matkassa.

 

Meille neuvolatäti sanoi, että ehdottomasti pikkuvauvan kanssa ulkoillessa pitää olla hyttysverkko. Yksikin ampiainen/paarma/hyttynen voi tehdä ikävää jälkeä vauvalle.

 

Ja kyllä toi hyttysverkko on meillä tehokkaasti pitänyt ötökät poissa. Tyttö nukkui mökillä pihalla ja hyttysiä oli aivan älyttömästi, mutta tyttö ei saanut yhtään pistosta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Meillä ei myöskään ole kertaakaan ollut hyttysiä kun on verkko ollut. Ihan perus Brion tarvikehyttys- ja sadesuoja ollut meidän Singeissä ja hyvin on pelittänyt. Singien mukana tuli kyllä myös sellainen läpinäkyvä "kovaa" muovia oleva sadesuojahärpäke, kerran käytin, en käytä enää ikinä!

 

Vinkkinä myös, että se Brion tarvike"yleis"sadesuoja käy myös siihen Singien ratasosaan aivan vallan mainiosti vaikka rattaille on myös oma sadesuojamalli.

 

Ai ja meillä käytetään lisäksi ratasosan kanssa tuota hyttysverkkoa myös "hämärtämiseen" (musta verkko) ja siihen saa kätevästi myös laitettua harson tms. kankaan päälle niin ettei lapsi saa sitä nykäistyä pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös Brion "yleis" mallilliset hyttys- ja sadesuojat käytössä. Hyttyssuojaan ei ole ikinä mennyt hyttysiä sisään, kunhan katsoo että on kunnolla paikallaan.

 

Sadesuoja on helppo vetää vaunujen päälle ja pitää vettä kovassakin sateessa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo-o, pitää ehkä hankkia sitten parempi hyttysverkko ensi kesäksi, täksi kesäksi tuskin enää kannattaa, kun ei mökillekään olla enää menossa.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oliskohan jollain tietoa saako niitä valkoisella rungolla olevia pinkkejä ponyja vielä jostain? Niitä oli hetki sitten monessa paikassa tarjouksessa 99e, mutta sillon kuopus vielä nukkui päivittäin rattaissa ja ei voitu ostaa niitä. Mutta nyt unet jää usein väliin ja haluaisin nimenomaan nuo..?

Tänne kanssa, jos joku lukee tätä muttei tuo toista pinoa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Double Wave rattaista olisi kysyttävää, onkohan jollain kyseiset menopelit? smile.gif

 

Oletteko ostaneet niihin niiden oman kantokassin vai mahtuuko joku muukin? Ja saakohan kuomun kankaita millään konstilla irti pesua varten?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now