Gurmeli

Ristiäisten tarjoilut

122 posts in this topic

Mitä olette tarjonnut/ suunnitellut tarjoavanne kastejuhlan yhteydessä?

Mietityttää mm se, tarjotako ihan kunnolla ruokaa vai mennäkö "jotain suolaista ja jotain makeaa"-kahvittelu linjalla. Meillä kastejuhla alkaa klo 13 eli siirtymisineen tuo "ruokaosuus" alkais noin kahdelta..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tarjottiin esikoisen ristiäisissä ihan kunnon ruoka ja niin ajateltiin tehdä nyt toisenkin kohdalla. Meillä ristiäiset alkanee klo 14, ja kokemuksesta jo tiedetään että aamupäivä menee niin hulinassa ettei itse ehditä syömään, ja toisaalta juhlat kuitenkin pari kolme tuntia kestävät, eli nälkä tulee. Lisäksi meille tulee vieraaksi muutama pitkänmatkalainen, jotka varmasti kaipaavat jotain ruokaa.

 

Toki vaihtoehtona olisi myös enemmän suolaista tarjottavaa kahvipöytään, mutta itse en ole niin voileipäkakkujen tms ystävä, että minusta mukavampi on tarjota ihan lämmin ruoka ja sitten lopuksi kahvit, joiden kanssa tulee sitten makeaa puolta.

 

Tietysti lämpimän ruoan tarjoaminen vaatii ylimääräistä työtä, ja meillä onkin ollut mummojen ym. apuna joku "ulkopuolinen" vastaamassa tarjoiluista.

 

Esikoisen ristiäisissä (kesällä) tarjolla oli lämmin savulohta, lihapullia, uusia perunoita, paria salaattia jne. Makeana puolena sitten perinteiset täytekakut, juustokakkua, pikkuleipiä, pullaa muistaakseni.

 

Mutta itse tarjoiluvinkkejä otetaan täälläkin vastaan! :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen kaavaillut notkuvaa kahvipöytää makeine ja suolaisine kakkuineen jne, mutta anoppi on puhunut jostain hirvipadasta tms. Miksipä ei siinä voisi olla kunnon ruokakin, vieraita tulee kuitenkin kauempaakin ja pitkä päivä siitä väistämättä tulee. Jos siis antaisin anopin väsätä hirviruokansa ja huolehtisin kahvipöydästä oman äitini kanssa ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mennään ihan kahvitelulinjalla. Joskin ajattelin suolaista puolta painottaa hieman enemmän. Meinasin tehdä ainakin pastasalaatin, juustosarvia sekä pellillisen jotakin kasvispiirasta. Kaipaisinkin jotain vinkkejä suolaiseesta tarjottavasta, voileipäkakkua kun emme meinanneet hankkia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kesällä ristiäiset ja siihen sitten jatkoksi mun valmistujaiset, eli väkeä riitti pitkin päivää. Tarjoilut oli tapas-tyyppistä.Tarjolla oli täytettyjä herkkusieniä, täytettyjä oliiveja, täytettyjä chilejä, paria sorttia jauheliharullia (siis eri makuisia), fetajuustoa chiliöljyssä, nämä kaikki suoraan Lidlistä. Sitten vihreä salaatti ja kana-pasta salaatti + patonkia. Makeana ei tainnut olla muuta kuin kakku, ehkä jotain keksejä ja lapsille karkkia. Juomana oli kahvin/teen lisäksi mehua. Hyvin teki kauppansa ja kiitosta tuli.

 

Oli tosiaan helppo homma kun salaatit ja kakku saatiin miehen töistä (eipä olis ollu hankala tehdäkään) ja muut jutut suoraan kaupan hyllystä. Ja nyt täytyy mainostaa, että vaikka osa Lidlin tuotteista maistuukin aika... no... tuota, erikoisilta, niin olin nämä etukäteen testannut ja oli hyviä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

En jaksanut leipoa mitään erikoista, vaikka rakastan ruoanlaittoa. Tilattiin kaksi täytekakkua ja yksi voileipäkakku. Äitini teki piirakat ja itse tein vielä pientä suolaista. Siinäpä se ja hyvin kelpasi. Tilasin kakut ihan konditoriosta, eikä ne nyt kamalasti maksaneet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän menu oli:

 

Kinkkupiirakka

Kanapiirakka

kasvispiirakka

Lihapullat

Perunasalaatti

Pastasalaatti

Kinkkukierttet ( jotka tein etukäteen pakkaseen ja unohdin ne sinne :rolleyes: )

 

Kinuskikakku

Suklaa leivokset

Vaaleansinisellä kuorrutetut keksit ( ostettu kaupasta )

 

Meillä oli paljon allergioita omaavia vieraita, että siksi paljon laatuja. Sen lisäksi en osaa tehdä vaan muutamaa juttua, aina pitää tehdä liikaa. Minun onnekseni TODELLA huonosti nukkuva lapseni sijoitti ainoan hyvän uni kauden siihen viikkoon. Nukkui jopa 5h putkeen!! Sen jälkeen ei enää nukuttukkaan ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli suht.pienet ristiäiset, joten ei vedetty tarjottaviakaan ihan överiksi :rolleyes:

 

Meillä oli:

 

Vadelma-valkosuklaakakkua

Keksejä(3 eri sorttia)

 

Voileipäkakku

Karjanlanpiirakat+munavoi

Kylmä perunasalaatti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä reilun parinkymmenen hengen kahvittelujuhlat:

 

Voileipäkakut kala, liha ja kasvis

 

Omenahyvekakkua ja vaniljakastiketta

Prinsessakakkua

 

Ässä-keksejä

 

(Kaikki ostettiin läheiseltä ammattikoululta edullisesti ja oli ihan mielettömän hyvää!!)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttelin ristiäisten "menu" oli seuraava:

 

* kana/pastasalaatti

*lihapullat

*kinkkupiirakka

*vihersalaatti

* coctailtikut

 

*täytekakku

*suklaakuivakakku

* vaaleanpunaiset sydänpiparit

*pullakranssi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä väännettiin kättä miehen kanssa suolaisista joita hänen mukaansa ei olisi tarvinnut juuri lainkaan. Mulle taas kokemus on opettanut että iltapäivästä varsinkin pitkänmatkalaisille alkaa ruoka maistumaan, olisin halunnut tarjota ihan kunnon lämpimän ruuan. Ja näinhän siinä kävi että suolaiset katosi pöydästä valoa nopeammin, herkkuja jäi vielä seuraavallekin päivälle..

 

Tarjosimme:

 

Moilasia munavoilla

Lohileipiä

Fetasalaattia

Lihapullia

 

Suklaatuorejuustokakku

Konvehteja

 

Lisäksi oli viiniä ruuan kanssa sekä kahvit ja avecit

 

Toisella kertaa mennään varmaan suht samoilla eväillä + kunnon ruoka mutta otan kaiken pitopalvelusta sekä tarjoilijan ja siivojan... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän kaikki vieraat tulivat lähistöltä, joten lämmintä ruokaa emme kokenut tarvitsevamme. Pöydässä oli tarjolla:

 

-lohivoileipäkakkua

-salami-kinkkuvoileipäkakkua

-tuulihattuja kylmäsavuporo-tuorejuustotäytteellä

-voitaikinakierteitä aurinkokuivattu tomaatti+fetatäytteellä

 

-suklaakonvehteja

-herrasväen pikkuleipiä pojan nimellä

-prinsessakakku pojan nimellä

 

-kahvia/teetä

-limua, vichyä

 

Kaikki muu oli itsetehtyä paitsi prinsessakakku.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilla on kastetilaisuuteen aikaa viela jokunen kuukausi, eli ei ole tullut viela kauheasti mietittya yksityiskohtia, mutta luultavasti tarjolla on salaattipoyta (muutamia ruokaisampia salaatteja) ja jotain pikkusuolaista, ja sitten varmaan mansikkakakku (ristiaiset pidetaan kesalla). Luultavasti saan salliessa ollaan ulkona takapihalla. Ihanaa, kun kohta saa alkaa suunnittelemaan juhlia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kenelläkään kokemusta pitopalvelun käytöstä ristiäisissä? Meillä oli häissä Chef's Gourmet, ja heillä olisi aika kivan kuuloinen ristiäismenu:

 

Uunikuivattua tomaattia, mozzarellaa pienellä krutongilla

* * *

Pippuroitua lohta ja quacamolea maissilastulla

* * *

Karitsan paahtopaisticarpaccio, piparjuuricremeä ja vesikrassia

* * *

Chilikananpojan fileetä ja valkosipulikastiketta

* * *

Yrttisalaattia, omenaa, chevreä, kurpitsansiemeniä ja hunaja-omenavinegrettiä

* * *

Leipävalikoima ja vaahdotettua yrttimaustevoita

* * *

Prinsessakakkua ja kahvia / haudutettua teetä

(kakun väri: vihreä tai vaaleanpunainen)

 

28,60€/hlö sis. alv 22 %

min tilaus 20 henkilöä

 

Meille olisi ehkä tuo parikymmentä henkeä tulossa. Itse en leivo, ja haluttaisi tarjota ihan kunnon ruokakin, kun miehen suku tulee todella kaukaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko kenelläkään kokemusta pitopalvelun käytöstä ristiäisissä? Meillä oli häissä Chef's Gourmet, ja heillä olisi aika kivan kuuloinen ristiäismenu:

 

Ei ole kokemusta - mutta tulisin oikein mielelläni vieraaksi tuolla menulla :D . Nam!

 

Mutta siis itse käyttäisin ehdottomasti pitopalvelua jollei ristiäisiä vietettäisi mummolassa jossa minun ei käytännössä tarvitse hoitaa kuin kakut pöytään (ja nekin koska itse haluan :) ). Olen tosi huono laittamaan itse ruokaa (siis mitään arkiruokaa juhlavampaa) ja olishan se luksusta kun olis taidolla tehdyt valmiit ruoat! Jos vieraita ei ole kovin paljon tai muuten vaan ei hinta muodostu ongelmaksi niin mikä ettei pitopalvelu, ja maksaahan ne omatekoisetkin ruoat :rolleyes: .

 

Itse ehkä valitsisin yhdistelmän lämmin ruoka pitopalvelulta ja kahvipöydän leivonnaiset itse tehden, syystä että pidän leipomisesta :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli voileipäkakku, täytekakku sekä muutamaa muuta leivonnaista ja ristiäiset oli kotona. Ei siis kunnon ruokaa. Ja näin aiotaan tehdä myöskin tulokkaan ristiäisissä. Kauimmaiset vieraat tulee alle 100km päästä.

Täytekakku ja voileipäkakku tilattiin leipomosta kun ei ollut aikaa ruveta leipomaan - muutettiin viikkoa ennen ristiäisiä. Mun äiti ja anoppi leipoi sitten jotain pientä. Tulokkaan ristiäisissä aion kyllä tehdä itse kakut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kaikki sydämenmuotoista ja vaaleanpunaista. Kakku, kuorrutettuna mansikkakermalla, sydänpiparit, joissa päällä vaaleanpunaista... ajatuskatko, mutta siis sitä möhnää, jota laitetaan pipareiden päälle yleensäkin.., ja vadelmamunkkeja. Muutamat vieraista jäivät yöksi, niin niille oli sitten ruokaruokaakin, muuten vieraat saivat pärjätä makeilla ja kahvilla. Ihanasti pappi sitten kommentoi meidän tarjoamisia, että täällä rakkautta piisaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä olis suunnitelmissa tarjota korkeintaan jotain pikkusuolaista, esim valmiita leipiä, kakkujen ja kahvin lisäksi.

Tai sitten valmiiden leipien sijaan leipää ja päällysteitä, jotta jokainen voi rakentaa oman tyylisen leivän :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli pienet ristiäiset perhepiirissä, eikä vieraita tullut kaukaa, joten ihan kahvittelulinjalla mentiin. :)

 

Suolaisia:

-lohipiirakka

-jauhelihapiirakka

-pasteijoita

-voileipäkakku

 

Makeita:

-täytekakku

-pullia

-mokkapaloja

-kaksikerroksisia sydämenmallisia pikkuleipiä

 

Meillä teemana oli vaaleansininen. Täytekakussa oli vaalenasiniset koristeet, mokkapalojen päällä vaaleansinisiä nalleja ja pikkuleivät oli kuorrutettu vaaleansinisellä sokerikuorrutteella. Servetit olivat myös vaaleansiniset, joihin oli painatettu kastettavan nimi ja päivämäärä sekä nallen kuva. :)

 

Juomat:

-kahvi

-tee

-mehu

-vesi

-limpsa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tarjottiin pitkien pähkäilyjen jälkeen seuraavaa:

 

Suolaiset:

Tonnikalapastasalaatti + patonki

Tomaatti-vuohenjuustopiiras

Pizzapiiraita (kasvis)

Jauhelihapasteijoita

 

Makeat:

Valkosuklaa-moussekakku

Tiikerikakku

Mariannemuffinssit

Valkosuklaamuffinssit

Sinikuorrutteisia sydänpipareita

 

Hyvin meni kaupaksi, ja paljon jäi myös meille herkuteltavaksi ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olisin valmis käyttämään pitopalvelua ristiäisjuhlassa, vaikka olisi pienimuotoinen juhla ja vietettäisi perhepiirissä. Jäisi siten omaa aikaa muille asioille. Hinta 28€ / hlö ja min 20 olisi kyllä meille este...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kuopuksen ristiäisissä tarjolla

 

- voileipäkakkua

- täytekakkua

- suklaakakkua

- keksejä

- pasteijoita

- pullaa

- vaahtokarkkeja lasten pöydässä

 

:rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli yksinkertaisesti tarjolla:

 

Caesar-salaattia

Voileipäkakkua

 

Täytekakkua

pikkuleipiä

 

Itse ei tehty mitään, voileipäkakut ja caesar-salaatti olivat miehen siskojen tekemiä, täytekakut ostettu ja pikkuleivät oman mummoni tekemiä. Järjestelyt toimi hyvin, itse en olisi varmaan saanut aikaiseksi tehdä mitään, kun siivoamisessa ja vauvanhoidossa oli ihan tarpeeksi haastetta ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko kenelläkään kokemusta pitopalvelun käytöstä ristiäisissä? Meillä oli häissä Chef's Gourmet, ja heillä olisi aika kivan kuuloinen ristiäismenu:...

 

Meillä oli ristiäisissä pitopalvelu täydellä palvelulla, mitään emme siis tehneet itse (tai no mummi toi pikkuleipiä ja isomummi oli leiponut pullakranssin). Kuolasin juuri noita chef's gourmetin menuja, mutta lopulta päädyttiin toiseen pitopalveluun. Tarjoilut oli kyllä ihan mahtavan hyvät ja oli ihanaa, kun ei tarvinnut itse stressata juhlissa muusta, kuin siitä, että pääsi paikalle - tosin siinäkin oli kolmen pienen lapsen kanssa tekeminen. :rolleyes:

 

Meidän menu oli seuraava:

 

Limemarinoitua lämminsavulohta jogurttikastikkeessa

Runsas kreikkalainen salaatti

Patonki ja levite

 

Kanaa curry-mangokastikkeessa

Pariisinperunat

 

Marjamehua, vichyä ja jäävettä

 

Prinsessakakku

Valkosuklaakakku

+ne pikkuleivät ja kranssi

Haudutettu tee ja kahvi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanan kuuloinen menu, Miaka! Pistetään kyllä vakavaan harkintaan tuo pitopalvelu, sillä ristiäiset osuvat todella hankalaan saumaan eli joulunalusaikaan. Muutenkin sitä häslinkiä on joulun alla, niin pääsisi tuossa helpolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now