K_SKS

[*patience*]

Oma kokemukseni on nyt kyllä jo niinkin kaukaa kuin kahden vuoden takaa, mutta vastaanpa silti  

Ensimmäiseni kävin siis synnyttämässä, ja saliin osui todella ihana kätilö (oli sattumoisin ollut yhden kaverini ohjaaja) ja lääkärikin oli oikein mukava. Olin käynyt sype-polilla, ehkä eniten siksi, että kammoan aika lailla kaikenlaisia operaatioita, enkä missään nimessä halua nähdä minkäänlaisia välineitä enkä kuulla liiallisia kuvailuita. Samoin selkäpistos oli ennakkoon kammottava ajatus. Ainakin omasta mielestäni nämä asiat otettiin hyvin huomioon, ja kivunlievityksiä tarjottiin aika hienovaraisesti tilanteen mukaan. Sen osalta synnytys kyllä sujuikin tosi hyvin, sain ensin pari kohdunkaulapuudutetta (kätilö vaan tutkiessaan vähän ohimennen kysäisi, että haluanko, voidaan laittaa kun tässä nyt ollaan asian äärellä muutenkin) ja spinaalinkin ehdin vielä saada, mikä oli ihan jees, kun lapsi lopulta käännähti ihan viime hetkellä jotenkin vähän hassusti, ja imukuppia tarvittiin avittamaan.

Propsit kyllä lääkärille ja kätilölle siitäkin, että vaikka siinä loppumetreillä meinasi tulla hätä (napanuora oli kaulan ympärillä ja tosiaan se tarjonnan aiheuttama jumitus, ja lisänä vielä supistusten äkillinen heikentyminen joka tuntuu olevan sukuni "äitilinjassa" ongelma jo ainakin kolmannessa polvessa peräkkäin...), se hätä pidettiin minulta niin hyvin "piilossa", että pystyin vaan keskittymään itse asiaan. Jos itse olisin siinä tilanteessa alkanut panikoimaan vauvan puolesta, olisi ponnistaminen ollut varmaan paljon hankalampaa ja tilanne kaoottisemman tuntuinen. Jälkeenpäin onkin ollut vähän hassua, kun minulta on eri yhteyksissä kysytty, jättikö imukuppisynnytys traumoja, haluaisinko keskustella siitä jne, kun itse en kokenut siinä tilanteessa mitään traumaattista. Kai sitä oli niin uppoutunut vaan siihen että noniin, nyt pitääkin jo ponnistaa ja fokus oli vain siinä, että vauva syntyy, ja toisaalta henkilökunnan (ainakin näennäinen) rauhallisuus tarttui. Ja kun imukuppikin otettiin avuksi ohjaamaan päätä heti kun ponnistusvaihe alkoi, eikä siis ensin ponnistettu ikuisuutta ja sitten vasta alettu kiskomaan, se meni vaan vähän niinkuin siinä sivussa. 

Yksi asia kyllä jäi vähän kaivelemaan. Mulla lähti maito tulemaan vasta ehkä kolmantena-neljäntenä päivänä, ja vauva ehti jo kuivua, ennen kuin tilanne huomattiin  Ensikertalaisena oli tietenkin vaikea itse arvioida tilannetta, ja lopulta sitten syöttöpunnituksessa huomattiin, ettei maitoa juurikaan tule, vaikka ensi-imetys olikin onnistunut ja vauva oli roikkunut tississä kiinni lähes jatkuvasti. No roikkuihan se raukka, kun oli niin kova nälkä. Vauva joutui sitten kahdeksi päiväksi teholle voimistumaan, ja viikko vietettiin yhteensä sairaalassa. Jotenkin vaan olisi luullut, että tuo olisi saatu kiinni jo ihan peruspunnituksissa, kun vauvaa muutenkin tutkittiin aika paljon ensimmäisten päivien aikana infektioepäilyn ja sivuäänen takia. 

[Sahina]

Onko täällä kellään tuoreita kokemuksia K-SKS:sta? Meillä synnytys edessä joulukuussa ja edellisestä kerrasta on jo nelisen vuotta aikaa, silloinkin jäi itse synnytys ko. laitoksessa kokematta, mutta osastolla oltiin 3 vrk ja siitä jäi hyvä kokemus ainakin.