kultanen

Lääkkeellinen kohdun tyhjennys

687 posts in this topic

Suuret pahoittelut, emmiko. Toivottavasti päiväsi on ollut olosuhteisiin nähden siedettävä ja kaikki sujuu ilman komplikaatioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Gretel.

 

Eilinen meni ihan hyvin loppujen lopuksi. Otin aamulla särkylääkkeet ennen kun vein pojan päiväkotiin ja palatessani laitoin neljä cytotecia paikalleen ja kävin sänkyyn lepäämään. Tunnin päästä siitä alkoi vatsaa pikkuhiljaa, koko ajan enemmissä määrin jomottaa. Neljän tunnin päästä lääkkeiden laitosta tuli jo tosi kovat kivut ja vuoto alkoi. Vuoto oli runsasta hyytymineen, mutta ei mitään teurastus-tyyppistä. Istuin paljon pöntöllä, mutta kyllä side olisi varmaan pitänyt myös aina vähän aikaa. Huimaus alkoi melkein samaan aikaan kun kovat kivut, alkoi myös oksettamaan ihan hirveästi. Lämmin kaurapussi auttoi vatsan päällä. Huimaus alkoi kuitenkin olla liikaa ja meinasin jopa pöntöllä ollessani pyörtyä, joten jouduin siirtymään sänkyyn.

 

Soitin siskoni paikalle, koska en voinut enää kävellä enkä siis saanut lämitettyä kaurapussiakaan... Onni on, että hän oli opiskelemassa lähellä ja pystyi siis tulla jatkamaan hommia meille. Syke ja verenpaine laskivat tuolloin todella alas, silloin vähän pelotti että miten tämän jatkuu. Kuitenkin pikkuhiljaa lähti olo paranemaan ja sain välillä jotain syötyäkin. Kipua kuvailisin kovana kuukautiskipuna, en kuitenkaan liittäisi kohdallani sitä mitenkään synnytyssupistuksiin, jotka olivat ihan toista maata ja ihan eri tuntuisia. Tämä oli sellaista jatkuvaa jomotusta alavatsalla, vähän kouristusmaista välillä, mutta johon auttoi kuuma kaurapussi. Minulla ei synnytyksessa kaurapussit tai särkylääkkeet auttaneet ja supistuksissa ei voinut alusta astikaan olla paikallaan :D Kun nyt tuntui että paikallaolo oli paras.

 

Noin kolmisen tuntia kesti tuo pahin vaihe kunnon vuodolla hyytymineen, kipuineen ja huimauksineen. Makoilin sitten melkein koko päivän sängyssä. Iltapäivää ja iltaa kohden olo koko ajan parani ja vuoto niukkeni niin että se oli sellaista todella runsasta kuukautisvuotoa vastaavaa. Eli ihan siedettävää. Kivutkin laantuivat normi kuukautiskivuiksi, eli kohdallani eivät kovin pahoiksi. Illalla toinen siskoni piti minulle seuraa ja laitoimme yhdessä ruokaa. Mieheni oli siis valitettavasti työmatkalla, palaa vasta tänään illalla myöhään.

 

Esikoinen jäi mummilaan yöksi, koska pelkäsin kipujen ja huimauksen uusiutuvan yön aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan nukuin hyvin koko yön. Kivut olivat poissa ja vuoto suhteessa oikein maltillista. Nyt aamulla olo oli ihan toinen, raskauspahoinvointi ja väsymys ovat poissa, ei mitään kipuja (toki olen syönyt orjallisesti 8h välein särkylääkettä!) ja vuoto sellaista runsasta menkkavuotoa.

 

Soitin sairaalaan ja selitin tilanteen, kysyin voinko päästä näin vähällä!? Olin siis lukenut tätä ketjua ja odotin paljon paljon pahempaa kuin mitä kohtasin. Tai odotan yhä että kivut palaavat. Mutta sairaalasta sanottiin että kuulostaa siltä että kaikki on mennyt kuten pitääkin ja se oli tässä. Tietty vuoto jatkuu 2-4 viikkoa tästä eteenpäin ja voi tulla vuodottomia välipäiviä.

Halusin jakaa tämän kertomuksen siksi, että itse etsin tietoa tästä ketjusta ennen tyhjennyksen aloittamista ja pelkäsin kovasti. Kaikki tietenkin kokevat keskeytyksen erilailla (kuten synnytyksetkin), mutta en tiennyt pääseväni näin helpolla ja nopeasti. Kop kop!

 

Tsemppiä muille jotka ovat joutumassa tai joutuneet lääketieteelliseen tyhjennykseen! Minulla henkinen puoli helpotti heti kun pahin vaihe meni ohi, surutyön olin hoitanut osaksi jo ennen (noin viikko meni ennen tyhjennystä kun tiesin alkion kuolleen). 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omalla kohdallani lääkkeellinen onnistui. Vuoto alkoi itsekseen tuhruna ja seuraana päivänä kun päivystykseen mentiin oli se jo alkanut kunnolla. Sisäkautta tehdyn ultrauksen aikana lääkäri totesi, että jotain materiaalia on tulossa ulos. 4 cytoteciä otin suun kautta, mutta vuoto jatkui entisellään ja n. viikon kuluttua hiipui hiljalleen pois. Mitään suuria hyytymiä ei enää kotona tullut, joten jäin siihen käsitykseen että tuon tarkistuksen aikana pois tullut oli isoin erä sitä sorttia.

 

Vaikka aika on jo auttanut unohtamaan, olivat kivut kyllä todella kovat. Pidin itselleni kirjaa lääkkeistä, mitä söin ja parina ensimmäisenä päivänä mentiin kyllä lääkärin antamien maksimimäärien (3 x panadol 1g, 4 x ibumax 800mg) mukaisesti.Hurjia määriä, kun jälkeenpäin miettii. Ihan kuin menetyksessä ei olisi kärsittävää tarpeeksi. :girl_mad:

 

Laitetaan tänne nyt itselle muistiin, vaikka toivottavasti en tätä tietoa enää ikinä tarvitse. Tarina näyttää olevan hirveän samanlainen kuin viimeksi: tosin tuhru alkoi jo n. 5 päivää aiemmin ja varsinainen kunnon vuoto 5. päivän iltana. 6. päivänä ultrattiin, kaikki ok ja etinen istukka vuotaa.  6. päivän iltana mukaan tulivat hyytymät ja supistelut (hirveää tuskaa, koska en uskaltanut ottaa kuin panadolia epäselvän tilanteen vuoksi). 7. päivänä uudestaan tutkittavaksi, todettiin lähes tyhjä kohtu. Lääkäri totesi, että otetaan varmuuden vuoksi taas 4xcytot suun kautta, välttämättä ei tarvitsisi. Parina päivänä tuli vielä yksittäisiä, pienempiä hyytymiä.

 

Edelliseen kertaan verrattuna kivut eivät olleet nyt niin hirveät. Kolmisen päivää söin taas maksimimäärät kipulääkkeitä, kuten viimeksikin ja sen jälkeen kolmisen päivää noin puolet maksimiannoksesta hiljalleen vähentäen. Mutta luulen, että pahin oli tuolloin 6. päivänä, jolloin tavaraa tuli eniten ulos. Cytot eivät mielestäni merkittävästi muuttaneet vuotoa, mutta fiilis on että auttoivat kyllä viimeiset rippeet pois. Nyt odotellaan vuodon loppumista, aiempien kokemusten mukaan ainakin viikko vielä menee (huomenna viikko virallisesta keskenmenosta).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kokemuksistanne, lueskelin lähes koko ketjun läpi tuossa eilen aikani kuluksi :). Kamalaa, mutta silti jotenkin lohduttavaa että meitä on näin paljon.

 

Itse otin eilen puolenpäivän aikaan Cytotecit 4kpl alakautta, eikä vuoto ole vieläkään alkanut. Eilen hieman jomotteli mahassa ja illalla ja nyt aamulla on tullut sellaista verensekaista limaa, mutta ei mitään sen kummempaa. Varmaan iltapäivällä soittelen Kättärin päivystykseen jos ei mitään ala tapahtua. Sairaslomaa on vain torstaihin saakka joten olisi kiva saada isommat vuodot siihen mennessä ohi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut keskenmenosta henriikka. Kannattaa tosiaan soittaa Kättärille, tosin yleensä ottavat uudestaan näytille vasta 2-3 vrk kuluttua lääkkeiden ottamisesta, jos ei ole jotain erityistä syytä mennä aiemmin. Mulla yleensä eka lääkesatsi ei ole tehonnut, vaan on vaadittu vähintään toinen satsi. Tässä viimeisimmässä keskenmenossa edes toinen satsi ei toiminut, ja olin eilen kaavinnassa Kättärillä. Mun kokemus on se, että jos 1 vrk kuluessa ei ole vuoto alkanut, sitten se ei mulla alakaan. Mutta varmaan tosi yksilöllistä, miten lääkkeet toimii. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

No soittelin Kättärille, perjantaihin saakka odotellaan jotain tapahtuvaksi ja sitten aamusta näytille jos ei mitään tapahdu. En usko että tästä enää vuotoa tulee kun vähäiset mahakrampitkin on kadonneet kokonaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Harmillista! Mullahan kävi myös niin, että ensimmäiset 4 ei tehneet mitään, mutta olin saanut klinikalta mukaan niitä 2 lisää just siltä varalta. Ja niillä homma sitten lähti käyntiin. Voimia huomiseen! Ja ylipäätään koko keskenmenoon..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Gretel! Eipä tässä ole kummempia tapahtunut, huomenna soittoa Kättärille ja illaksi töihin. Viikonloppukin menee töissä mutta sieltä sanoivat että jatkoa voidaan ajoittaa sitten töiden yms menojen mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei saatu meillä kahdellakaan lääkesatsilla kohtua tyhjäksi, vaan kaavinta on edessä. Toisaalta helpottaa, on kyllä olleet raskaat pari viikkoa eikä vähiten siksi, että koko ajan saa säätää työvuoroja jotta saa lääkärikäynnit onnistumaan. Mutta jospa kaavinnan jälkeen päästään vihdoin kesän viettoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh. Mulla lääkkeellinen kohdun tyhjennys edessä perjantaina tai lauantaina. Yksityispuolen gyne sanoi, että sairaslomaa saa lääkkeenottopäivän ja seuraavan päivän. Meneekö pahin vuoto ja kivut todella ohi niin nopeasti, että on töihin kykenevä (fyysisesti) niin pian?

 

Pelottaa ja ahdistaa tuo tyhjennys, mutta kai se parempi vaihtoehto on kuin odotella vaan loputtomiin (mulla alkion koko rv 6, piti olla rv 8 eli pariin viikkoon ei ole tapahtunut mitään). Tai ainahan se luonnollinen, itsestään käynnistyvä vuoto olis paras, mutta se ei nyt ole tapahtunut vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä olisin fyysisen voinnin osalta ollut kykenevä töihin. Kivut eivät kestäneet kuin sen varsinaisen tyhjentymisen ajan. Olin vielä silloin esikoisen kanssa kotona joten saikkua en ottanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Mulla oli lääkkeellinen tyhjennys perjantaina, sain saikkua maanantaihin asti ja se oli kyllä tarpeen, sillä vuoto oli rajua. Henkinen jaksaminenkin oli vähän niin ja näin. Mulla oli tosin jo rv12+, joten tyhjennettävääkin oli enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista, lääkäri ei onneksi yhtään laittanut vastaan, vaan kirjoitti tästä päivästä (torstai) maanantaihin. Itse perustelin asiaa sillä, että mun on hankala sitten saada yhteys mihinkään, jos jotain poikkeavaa tuleekin ja on vaan "pakko" mennä töihin ma, jos ei oo saikkua sekin päivä (pitäisi saada muuten joku toinen hälytettyä avaamaan putiikkia). Tosin tuolla polilla on viikonloppupäivystyskin eli saisin vaikka jo sunnuntaina yhteyden, jos tarvitsee.

 

Mutta henkisenkin puolen vuoksi koen, että tarvitsen enemmän kuin viikonloppuun sairaslomaa. Eihän tuokaan vie surua eikä riitä asian käsittelyyn, mutta alkuun ainakin pääsee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sain saikkua ensin 4 päivää (alkuraskauden ultrapäivä + 3), sitten kun otin toisen satsin lääkkeitä sain 3 päivää mut niitä en pitänyt vaan olin normaalisti töissä kun vuoto ei alkanut. Tänään kaavittiin ja taas kirjoitettiin 3päivää sairaslomaa.

 

Kaavinta tosiaan takana kun kahdella lääkesatsilla ei tyhjentymistä tapahtunut. Olo on niin paljon kevyempi ja jopa helpottunut. Viimeiset pari päivää ennen kaavintaa olin todella kipeä ja vuosin melko paljon, kaavinta vei kivut kokonaan pois ja olo on ihan normaali. Materiaalia oli vielä paljon jäljellä vaikka vähän tuli jo edeltävinä päivinä poiskin. Pientä vuotoa on mutta ei todellakaan niin runsasta kuin ennen kaavintaa. 

Toimenpide oli helppo ja nopea ja Kätilöopiston henkilökunta aivan todella ihanaa. Tuntuu että nyt pääsee oikeasti hoitamaan itseään ja toipumaan tästä kaikesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joopa joo... Huomenna soitan polille, mutta eipä tainnut toimia minullakaan nuo lääkkeet. :angry: Henkisesti olin valmistautunut siihen, että pahin kipu ja vuoto on tänään perjantaina ja sitten se on ohi. En ole yön jälkeen tarvinnut särkylääkettä ja särkyäkin oli vain aamuyöllä. Vuoto on niukkaa siihen nähden, mitä ohjeissa lukee ja mitä täältä olen lukenut.

 

Mulla on valmiina 4 tablettia odottamassa, mutta ahdistaa taas tää saikkujuttu. Jos otan nuo lisätabletit huomenna lauantaina tai sunnuntaina, ehtiikö vuoto ja kivut iskeä jo maanantaina vai voiko tulla parin päivän viiveellä... kirjoittaako lääkäri puhelinpyynnön perusteella lisää sairaslomaa ja milloin, vasta tiistaina vai jo maanantaina... Mietityttää kivut, mulla oli melko kova kipu aamuyöllä,tosin kipulääkkeistäkin oli jo 7 h, mutta mitään kovempaakaan ei vissiin voi ottaa, koska imetän. Jeejee.

 

Kuten monet täällä ovat todenneetkin, raskasta tässä on tämä vellominen tässä fyysisessä puolessa, ei pääse eteenpäin mitenkään ja ketuttaa ankarasti koko lääkeshow. Samalla alkaa kummasti houkutella tuo kaavinta, vaikka pelkään operaatiota nyt ajatuksena hirveästi.

 

Luin, että tämä lääkkeellinen tyhjennys epäonnistuu tutkimuksesta riippuen 5-38%:lla. Aika helkkarin iso prosentti. Tietty hyvä juttu, jos tämä toimii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi ei, paljon tsemppiä. Tosiasiahan on, että kyllä se vuodon määrä eri ihmisillä vaihtelee tosi paljon. Kaksi ystävääni raportoi molemmat niin niukasta vuodosta, että olivat hakeutuneet lääkäriin, kun olivat varmoja, että mitään ei tullut ulos - mutta kummallakin olikin kohtu jo tyhjä.

 

Itsellä taas kova vuoto jatkui lääkkeidenottopäivän ja jatkui maltillisempana sitten vielä monta päivää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soitin polille ja luvan saatuani nappailin ne lisänappulat lauantaina. Vuoto lisääntyi maanantaina, siis 2 vrk lisätablettien ja 3 vrk pääannoksen jälkeen! :o Ja polilta sanoi hoitaja "joillakin vähän kestää lääkkeen vaikutuksen alkaminen", kuitenkin yleensä kirjoitetaan vain lääkkenottopäivä ja seuraava päivä sairaslomaa. Onneksi mä sain viikonloppun yhteyteen tämän nappulashown ja vielä maanantainkin saikkua. Eipä sillä, olishan se tämä tiistaikin kiva ollut olla kotona, mutta en nähnyt perustetta vinkua lisää saikkua, kun kaikki oli "hyvin". Vuoto ei edelleenkään ole mitään älyttömän runsasta, mutta jo reilumpaa kuin perjantaina.

 

Ja kivoja hyytymiä on tullut tosiaan eilen ja tänään vielä... Ennen niiden irtoamista on ollut kipuja, tämä kuulemma on hyvä juttu.

 

Kaikista kummallisinta on se, että luin lääkärikirjan sepustuksen keskenmenon hoidosta tänään töissä. Siinä sanottiin, että alle rv 12 keskenmenoissa hoidoksi riittää 4 x 0,2 mg:n tabletit, tarvittaessa annoksen voi uusia kerran. Mä oon nyt siis saanut 3 x 4 eli 12 (tableteissa on vain 1 vahvuus eli sama 0,2 mg) tablettia yhteensä ja alkio oli rv 6 mitoiltaan... Mikähän on siis ollut annostelun peruste, sain ne lisätabletitkin heti mukaan...? :o :O :o

 

Joka tapauksessa toivon, ettei tähän enää mene kauaa ja kaikki on hyvin ja kohtu oikeasti tyhjä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut keskenmenosta Sahina! Aika vaihtelevia näyttää olevan käytännöt lääkkeiden kanssa. Kättäriltä ei saa ylimääräisiä mukaan vaikka kuinka on tiedossa, että lääkkeet tehoaa huonosti. Aina olen joutunut hakemaan neljän satsi kerrallaan. Tässä viimeisimmässä keskenmenossa 8 Cytoa ei saanut aikaan yhtään mitään, ei siis pisaraakaan vuotoa, joten kaavintaan mentiin. Myös aiemmin Cytot ovat toimineet huonosti ja kaavinta on tehty joka kerta vaihtelevan Cytotec-määrän jälkeen. Todella rasittavaa, kun keskenmeno itsessään on jo ihan riittävän raskas juttu, niin sitten on vielä ihan hirveä säätö tyhjennyksen kanssa.

 

Paljon tsemppiä ja toivotaan, että sulla nuo lääkkeet nyt tehoaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sain yhteensä 12 Cytotecia, olin yön sairaalassa ja aamulla sain vikat kaksi. Ultrattiin ja katsottiin että sikiöpussikin olisi tullut ulos. Pääsin tiistaina kotiin. Perjantaina kuitenkin hulahti pönttöön iso pyöreä klöntti ja luulen että se oli se sikiöpussi. Vuoto ei ollut missään vaiheessa hurjaa, aika niukkaa. Ja tyhjennys oli kyllä todellista säätöä kun vuoto ei alkanut kunnolla, supistukset meni niin koviksi että olin pyörtyä ja sain jo puudutuspiikkejä suoraan alakertaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli lääkkeellinen tyhjennys, kivut n 3h kamalat ja makasin vinkuen lattialla. Omasta mielestä vuotoa oli aika paljon ja lähes nyrkin kokoisia hyytymiä mutta kohtu täynnä tavaraa, rv 8+4. Jouduin kaavintaan, uutta cytotecia ei annettu koska silloinen vastaava oli sitä mieltä että tuskin uusikaan annos tehoaisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään 14+4 todettiin keskenmeno. Neuvolassa ei kuultu sydänääniä, niin sain lähetteen sairaalaan tutkimuksiin. Olen surullinen ja järkyttynyt. Nt-ultrassa kaikki oli hyvin.

 

Maanantaina on tyhjennys Kättärillä. Siellä ovat syntyneet molemmat lapsemme ja nyt joudun menemään sinne ja synnyttää kuolleen vauvan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen tosi pahoillani Blanca :(

 

Mulla todettin eilen ultrassa (hakeudun naistentautien polille 5 vrk vuotojen ja toispuoleisen alavatsakivun takia) keskenmeno ja eilen tein tyhjennyksen kotona. 4 Cytoa teki tehtävänsä ja homma oli ohi muistaakseni 6 tunnissa. Kipuja oli, mutta sain Panacodia jo valmiiksi mukaan sairaalasta joten melko vähällä pääsin. Pahin kipu oli just ennen kun sikiöpussi ja muuta roinaa tuli ulos. Nyt vuotelee melko niukasti. Toivottavasti kaikki tulee ulos. Vaikka oli vasta 7+6, niin olo on kyllä kamala. Tyhjä ja surullinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voimia menetyksen kohdanneille!!

 

Enpähän toivonut, että taas joutuisin tänne kirjoittelemaan.

Mielummin olisin onnellisesti raskaana, mut ei niin ei.

 

Plussasin tuossa heinäkuun alussa. Alusta asti jyskytti päässä, että eipä tule maalisvauvaa.

Olo oli liian hyvä. Pieniä vähäisiä oireita. 

Digi näytti raskaana 3+ rv 5+0 ja sen jälkeen hävisikin ne vähäiset oireet.

 

Nooh ultrassa kävin yksityisellä rv 7+1. Tuulimuna tai hyvin varhaisilla viikoilla kehitys pysähtynyt.

 

Tyhjennys sairaalalla rv 7+4.

Vuoto ei missään vaiheessa ollut älyttömän runsasta ja kivutkaan ei juuri kuukautiskipuja suurempia. En tarvinnut kipulääkettä!

Hyytymät eivät olleet isoja. Isoinmmat mitä näin ehkä isohkon viinirypäleen kokoisia ne pari.

Tietenkään kovin suurta määrää sitä raskausmateriaaliakaan tietenkään ei ollut, mutta silti vuotokaan ei ollut sellaista lorinaa mitä esim edellisessä keskenmenossa rv 9+ (pieni menehtynyt rv 6+).

Nooh semmoinen siteeseen selvästi tuleva vuoto kesti viikon verran ja muuttui sitten niukaksi ja oli päiviä, että ei oikeastaan mitään. Jotain ruskehtavaan limansekaista pyyhittäessä ja välillä siteessä vähän ruskehtavaa (vanhaa?) verta.

Nooh tänään vähän enempi tuota ruskehtavaa ja sit kävin isommalla hädällä.

Maha ollut kovalla, joten täytyi enempi vessassa ponnistella.

Niin alkoi tulla ihan punaista verta.

Ja sitä ihan siteeseekin tulee ja pyyhittäessä enempi.

Et mitähän tää nyt??

Alkaako vuoto uudelleen.

Kaveri meinas, että jos menkat jo. NO SIIHEN MINÄ EN USKO.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme tuntia sitten asettanut nuo neljä tabua... Puoli tuntia sitten alkoi vuoto, mutta ei vielä juurikaan kipuja tai runsasta vuotoa. Näitä juttuja lukiessa alkaa hieman hirvittämään, mitä edessä mahtaa olla! :o Toivotaan parasta ja pelätään pahinta! No sen verran laskelmoimme, että miehellä on pe-la vapaata, ennen kuin otan. Ei tarvitse yksin pähkäillä, mitä tehdä, jos olo heikkenee tms. 

 

Mulla oli 01/2016 ensimmäinen keskenmeno (6+4) joka sujui fyysisesti hyvin, mutta oli henkisesti järkyttävän rankka! Olin lopulta 2 viikkoa sairiksella! 

Toinen keskenmeno samoilla viikkolukemilla 06/2016 ja sekin käynnistyi ilman apukeinoja. 

 

Nyt raskaus kestänyt 8+6, mutta sikiö menehtynyt viikolla 6+2. :girl_impossible:   Tämä oli tuon ensimmäisen jälkeen toisiksi rankin henkisesti! Uskalsin jo toivoa, koska raskausoireet oli niin voimakkaat! Kun kävin eilen alkuraskauden ultrassa (kaikilta käynyt varulta), ulvoin ääneen autolle raahustaessa! Tää ei voi olla totta!! Mutta omin silmin näin, ettei siellä vaan ole elämää taaskaan! Aivan käsittämättömän tyhjä olo - särkynyt mieli! Sytytän jouluna jo kolme kynttilää, kauan kaivatuille, poistuneille!  :(

 

Kaksi ensimmäistä raskautta sujui kuin oppikirjojen mukaisesti alusta loppuun saakka! Aivan täydellisiä! Sen takia tuo ensimmäinen keskenmeno oli hirvittävä shokki! Eikä ne varmasti koskaan helpotu! 

 

12/2011 tyttö

04/2014 tyttö 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now