kultanen

Lääkkeellinen kohdun tyhjennys

687 posts in this topic

Vielä jatkoa tälle omalle Cytotec-kokemukselle... Vaikuttaa olevan aika ovela lääke, ainakin mulla tuntui vaikuttavan sen verran kuin tarvii. Eli ekat 2 teki tosi kovat supistukset, mutta seuraavat 2 ei aiheuttaneet enää juuri mitään.

 

Varoitus, nyt tulee yksityiskohtaista selostusta, sorry!

Onneksi kuitenkin otin kaikki, sillä aamulla tuli vielä n. 2x7 cm pötkylä, luultavasti sama joka näkyi ultrassa. En kyllä ymmärrä mikä se oli, ei siis ollut ainakaan pelkkää verihyytymää. Olen kuvitellut istukan olevan ihan eri mallinen, luulin sen tulleen jo ulos, ja sikiöpussikin siis tuli jo aiemmin kokonaisena. Tuli sekin mieleen että olisko voinut olla joku jäänne vuosi sitten olleesta kohdunulkoisesta (esim. munatorveen jäänyt tukos), en tiedä onko mahdollista... Silloin ei tullut ulos kuin pelkkää verta.

 

Nyt olo on fyysisesti jo ihan omituisen hyvä, toki vuotoa on edelleen, mutta mihinkään ei satu. Raskausoireita mulla oli alunperinkin vähän, ja nekin vähät loppuivat jo n. 1-2 viikkoa sitten, jolloin alkion/sikiön kehityskin ilmeisesti oli loppunut. Henkisesti olin tähän siis jo jotenkin varautunut, vaikka kyllähän toipuminen aina oman aikansa ottaa.

 

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Voi kun hyvä, eiköhän se sitten ollut se ultrassa näkynyt hyytymä! Voihan se olla jotain kalvoakin... kaikki varmaan on mahdollista. Ihan hyvä ratkaisu oli siis ottaa cytotecit 2+2. Onko sulla vielä ultrausta/jälkitarkastusta?

 

Voimia sinulle, toivottavasti koettelemus on nyt ohi fyysisesti, niin pääset toipumaan henkisestikin :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kun jaksat vastailla, ja tsemppiä sinullekin toipumiseen! :lipsrsealed: Ainoa jälkikontrolli on hCG-mittaus verestä n. 3 viikon kuluttua, sen pitäisi kuulemma olla riittävä. Ajattelin kyllä ehkä käydä yksityisellä vielä tarkistuttamassa tilanteen, samalla voisin selvitellä jatkohoitoja/tutkimuksia, joihin olin jo menossa ennen tätä plussaa. Nyt tutkinut lääkäri ehdotteli jo keltarauhashormonikuuria kierron tasaamiseksi, mutta ei kuitenkaan kirjoittanut reseptiä. Mutta ehkä palaan näihin tuolla lapsettomuuspuolella, kun nyt tästä pääsee yli ensin...

Edited by Salama

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut kaikille keskenmenon kokeneille.

 

Mulla todettiin viime maanantaina keskeytynyt keskenmeno. Sikiön koko vastasi viikkoja 6+ ja viikkoja piti olla kasassa 7+6. Valitsin lääkkeellisen tyhjennyksen, mutta valitettavasti kohtu ei tyhjentynyt ja huomenna menen kaavintaan. Tämä toinen lääkäri sanoi, että useimmiten keskeytyneessä keskenmenossa lääkkeet eivät kohtua tyhjennä. Miksi mulle ei voitu sanoa tätä heti?! Olisin valinnut kaavinnan, nyt olen turhaan kärvistellyt useamman päivän. Tahtoisin vaan niin tämän asian pois päiväjärjestyksestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miksi mulle ei voitu sanoa tätä heti?!

 

 

Jotenkin tulee valitettavasti mieleen näitä lukiessa, että säästösyistä. Lääkkeellinen tyhjennys on onnistuessaan sairaanhoitopiirille halvempi vaihtoehto kuin kaavinta.

 

 

Pahoittelut menetyksestänne ja toivottavasti kaavinnan jälkeen pääset toipumaan kokemuksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotenkin tulee valitettavasti mieleen näitä lukiessa, että säästösyistä. Lääkkeellinen tyhjennys on onnistuessaan sairaanhoitopiirille halvempi vaihtoehto kuin kaavinta.

 

Mutta se on onnistuessaan myös luonnonmukaisempi menetelmä elimistölle eikä siinä ole samanlaista kohdunvahingoitusriskiä kuin kaavinnassa.

 

Olen spagetti pahoillani menetyksestäsi <3 Itse en ollut aikaisemmin kuullutkaan, että keskeytyneessä keskenmenossa lääkkeellinen tyhjennys ei yleensä toimisi. Mulla ainakin lääkkeet toimivat hyvin, tosin meidän alkio olikin hyvin pieni, vain 7 viikon ikäinen. Toisaalta sikiöpussi oli kasvanut tosi isoksi ja vastasi 12 raskausviikkoa, eli raskausmateriaalia oli kokonaisuudessan melko paljon.

 

Yleisesti ottaen on tosi harmillista lukea, että näin moni on joutunut lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen vielä kaavintaan :( Minun on helppo rohkaista kokeilemaan lääkkeellistä tyhjennystä, kun se on minulla joka kerran toiminut. Tosin taidan tämän ketjun perusteella kuulua siinä suhteessa "onnelliseen" vähemmistöön..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos myötätunnosta :girl_sigh:

 

Kaavinta onnistui hienosti ja oma vointikin on tosi hyvä. Tosin unilääkkeet vaikuttivat vielä aamulla ja olin tosi väsynyt, nyt syön kahta antibioottikuuria yhtä aikaa ennalta ehkäisten kohtutulehdusta. Kaiken kaikkiaan vointi on hyvä ja mieliala kohentunutja mulle jäi koko toimenpiteestä positiivinen fiilis. Nyt toivon vaan, että meillä tärppäisi uudestaan ja päästäisiin loppuun asti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kkm todettiin np-ultrassa 12+1, sikiö vastasi noin 8 viikkoa. Raskausoireet olivat jatkuneet ja pahentuneetkin jatkuvasti, km tuli siis täydellisenä yllätyksenä :( Sain sairaalassa Cytotecit - 2 suuhun ja 2 alapäähän ja koin koko päivän kestävän helvetin :( Kipu oli järkyttävää, eikä särkylääkkeitä saanut tarpeeksi. Vasta iltasella kätilö antoi kipupiikin, ja sen jälkeen pystyin jo olemaan... tai sitten kivut olivat jo ohi suurimmaksi osaksi muutenkin... Minulla onneksi tuli kahden viikon aikana kaikki ulos, ainakin hcg laski hyvin. Kyllä minua jäi vaivaamaan se, että tuliko kaikki varmasti ulos, kun ultraan ei ole varaa mennä tässä asiassa :( Toivon todella, että lääkkeellinen tyhjennys on riittänyt, menkat on tullut jo normaalisti 2 kertaa, eli ei kai ole syytäkään epäillä, että sinne mitään olisi jäänyt?

 

Pahoitteluni muille keskenmenon kokeneille. Ja aikaisemmin joku kysyi, miksei hänelle kerrottu epäonnistumismahdollisuudesta... ei minullekaan kerrottu, olisin halunnut kaavintaan, mutta lääkäri ja kätilö päättivät puolestani, kun en saanut suutani auki... ja muutenkin näytti siltä, ettei sinne kaavintaan helpolla pääse... Toivon todella, ettei ensi kertaa tule! Jos tulee niin vaadin kaavinnan tai ainakin sellaiset särkylääkkeet, että selviän tuosta järkyttävästä tuskasta... :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä todettiin kkm np-ultrassa viikolla 12 (alkio vko 8). Pääsin tekemään toimenpiteen kotiin. Kaksi tablettia kerrallaan aloitettiin. Ensimmäiset saivat aikaan vain pienen vuodon ja toiset otettiin suun kautta. Niiden jälkeen kivut oli aivan järkyttävät, mutta verta ei tullut. Pari tuntia kiduin ja oksentelin, sitten seuraavat taas suun kautta. Ne onneksi pysyivät sisällä ja käynnistivät tyhjennyksen. Noin kuuden tunnin aikana tuli paljon verta ja todella isoja hyytymiä.

 

Seuraavana päivänä tuli enää vain vähän verta, tänään taas vähän enemmän. Uskon että raskausmateriaali tuli ulos, ainakin riittävästi. Mitään ohjeita ei annettu, toimenpide kuulemma onnistui jos vuoto on jossain vaiheessa ollut runsasta. Jälkitarkastukseen menen kolmen viikon päästä. Kaavinnasta sanottiin, että siihen mennään vain jos lääkkeellinen tyhjennys ei onnistu.

 

Nyt odottelen kropan toipumista, että pääsisi aloittamaan yrittämisen uudelleen. Toivottavasti en enää tyhjennykseen joudu. Jos soudun, niin pyydän kyllä voimakkaampia kipulääkkeitä. Auts.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla alkoi viikko sitten verinen vuoto, päivää ennen np-ultraa. Seuraavana päivänä vuoto vähitellen lisääntyi ja ultrassa todettiin pienen kuolleen jo kolmisen viikkoa aiemmin. Sain 4xCytotecejä mukaan, jotka otin vasta seuraavana iltapäivänä (olin yksin kotona tuohon saakka).

 

Otin alkuun klo 16 aikoihin panacodin ja 600mg Buranan ja noin tunnin kuluttua kaikki cytotecit kielen alle sulamaan. Vatsakivut lisääntyivät vähitellen illan edetessä, mutta olin vielä ihan hyvillä mielin sohvalla katsomassa telkkua. Klo 23 aikoihin tuntui jotain lorahtavan housuun ja sitten se rumba alkoikin. Pönttöön valahti aivan järjettömän kokoinen hyytymä, verta tuli tiputtaen ja kivut olivat ihan mahdottoman kovat. Särkylääkkeistä ei ollut oikeastaan mitään iloa. Kohtu supisteli kivuliaasti noin 5 minuutin välein ja istuin lähes koko ajan pöntöllä. Hyytymiä tuli aina välillä ja niiden mukana vuoto yltyi hetkellisesti. Klo 02 aikaan kipu hellitti hetkeksi ja koitin nukkua... huonolla menestyksellä. Puoli neljän aikaan yöllä veri ryöpsähti niin, että sängystä noustessa veri valui pitkin jalkoja ja lattiaa. Siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt kivusta, että ratkesin itkemään ja mies soitti päivystyspolille. Vuodon määrästä en ollut niinkään huolissani, vaan en yksinkertaisesti enää jaksanut sen kivun kanssa, kun ei saanut nukuttua silmäystäkään. Kätilö oli kannustava ja kehotti ottamaan vielä yhden ison annoksen parasetamolia ja sitten noin tunnin päästä lähtemään päivystykseen, jos kipu ei sittenkään hellitä. No, kipu näemmä hellitti, sillä nukahdin vessanpöntölle noin klo 06 aikaan. Ihan lopuksi tuli vielä yksi iso hyytymä. Vihdoin pääsin nukkumaan ja nukuin klo 14 saakka.

 

Seuraavana 3 päivänä vuoto oli menkkoihin verrattavaa. Vielä tuli hieman pieniä hyytymiä ja kohtu kramppaili. Tulehduskipulääkkeitä oon vielä napsinut muutamia päivässä. Tänään on sitten näköjään selvästi helpompi päivä: vuoto on vähentynyt reilusti ja oon pärjännyt päivän läpi aamulla otetulla buranalla. Toivottavasti kohtu tyhjeni kokonaan. Ihmettelen kyllä, jos tuolla hyytymämäärällä sinne olisi vielä jotain jäänyt... Mutta kuitenkin, aion varata ensi viikolle yksityiseltä ajan jälkitarkastukseen. Toivon niin, ettei tulisi enää mitään komplikaatioita ja että voisi jatkaa parantumista ja siitä eteenpäin yrittämään raskautta uudelleen.

 

Lääkkeellinen tyhjennys taisi osaltani toimia (ainakin siltä vaikuttaisi), mutta kokemuksena oli kyllä elämäni kivuliain ja pelottavin. Koko yö tuntuu nyt jälkikäteen ajateltuna ihan epätodelliselta. Se väsymys, järkyttävä kipu ja vuoto kaikkinensa muodostivat kyllä sellaisen kombon, että vastaavaa ei toivo kenellekään. Onneksi oli mies tukena, vaikkei oikein voinut muuten auttaa, kuin olla läsnä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Happycat, tosi kurjaa kuulla että sulla oli noin painajaismainen yö! Toivotaan, että kaikki on tullut ulos!

 

Mulla myös viikon tiputtelun jälkeen todettiin jo alkuunsa hyytynyt alkiolevy kohdusta, vaikka kuvittelin olevani jo vaikka kuinka pitkällä. Tiputtelun mukana tuli jo hyytymiä jonkun verran. Lääkkeellisessä tyhjennyksessa otin 3x2 cytotecia. Sain myös grammaisen panadolin ja kuussataisen buranan, ja mulla ne piti kivut normaalien kuukautiskipujen tai hiukan rankempien korvilla. Vuotoa tuli lääkepäivänä tavallisia kuukautisia runsaammin ja nyt kolmantena päivänä kuukaustisten verran. Hyytymiä on tullut koko ajan, ja yksi iso klöntti, jonka epäillen olleen thö Klöntti.

 

Hiukan pelottaa, voiko näin niukan vuodon mukana tulla kaikki tavara ulos. Meinaan myös mennä yksityiselle tarkistettavaksi, en vaan oikein tiedä milloin olisi fiksuinta mennä katsomaan.

 

muoks. Kävin päivän vuodon loppumisen jälkeen yksityisellä, jossa ultralla todettiin tyhjä kohtu, jossa pienen pieni nirhauma vielä voi hiukan tiputella. Limakalvo oli 2 mm ja molemmissa munasarjoissa oli niitä "alkupalloja" (munarakkuloita?) mistä mikään ei viel ollut lähtenyt kehittymäeen sen enempää. Yhteensä kaikkiaan vuosin noin puolitoista viikkoa, josta viikon ennen cytotecejä ja vain neljä päivää cytotecien jälkeen. Kivut pysyivät menkkamaisina särkylääkkeiden avulla, eikä vuoto missään vaiheessa ollut kovin runsasta.

Edited by siniri

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei se sitten yhdellä kipupäivällä ollutkaan ohi. Neljäntenä päivänä ajeltiin kylmällä autolla kolmen tunnin matka ja siitähän seurasi kohtutulehdus, joka oli kivulias sekin. Nyt on vajaa kaksi viikkoa tyhjennyksestä ja raskausmateriaaleja tulee edelleen ulos. Välillä verta tulee vähän vain ja sitten yhtäkkiä isoja hyytymiä ja runsaasti verta. Silloin jos ei heti pääse vessaan, niin menee housutkin. Joten ei paljon tee kotoa mieli poistua..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta se on onnistuessaan myös luonnonmukaisempi menetelmä elimistölle eikä siinä ole samanlaista kohdunvahingoitusriskiä kuin kaavinnassa.

Yleisesti ottaen on tosi harmillista lukea, että näin moni on joutunut lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen vielä kaavintaan :( Minun on helppo rohkaista kokeilemaan lääkkeellistä tyhjennystä, kun se on minulla joka kerran toiminut. Tosin taidan tämän ketjun perusteella kuulua siinä suhteessa "onnelliseen" vähemmistöön..

 

09 heinäkuussa todettiin tuulimuna-raskaus. Päädyttiin lääkkeelliseen tyhjennykseen, se toimi minulla loistavasti. Sairaalassa sain sen jonkun pillerin ja kotiin mukaan 4 cytotecia, otin ne seuraavana päivänä ja ei kestänyt kauaa, alkoi voimakas vuotaminen ja hyytymien tuleminen. Kesti sen päivän ja loppui siihen. Jälkitarkastuksessa ei löytynyt mitään hyytymiä yms. Sai jatkaa raskauden yritystä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainoa hyvä asia meidän keskenmenossa oli, että tyhjennys onnistui hyvin ja fyysiset kivut jäivät henkisiä pienemmiksi. Ei ollut ihan ensimmäinen suunnitelma istua sohvalla isänpäivänä jättiside housuissa ja kipulääkepurkki kädessä. Jälkivuoto kesti noin viikon, mutta isommat materiaalit tuli kyllä parin ensimmäisen päivän aikana.

 

Lääkkeellinen tyhjennys kuulosti kyllä paremmalta vaihtoehdolta kuin kaavinta, ja jos enää ikinä joudun kokemaan samanlaisen menetyksen, haluan ehdottomasti lääkkeellisen tyhjennyksen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjoitin oman tarinani lääketieteellisestä tyhjennyksestä tuohon "Kohtu tyhjäksi. Pillerit vai kaavinta" -ketjuun. Lisäilisin siihen näin viikon päästä tyhjennyksestä jälkivuotoon liittyvän kommentin. Silloin kun syön ibuprofeenia (800mg) vuoto pysyy niukkana. Sitten kun olen ollut noin puoli vuorokautta ilman ibuprofeenia tulee yhtäkkiä älytön ryöpsähdys verta. Arviolta kymmenessä minuutissa tulee verta niin paljon että normaalikokoisesta siteestä menee yli. Tähän on liittynyt myös vatsakivun tunne. Olen pitänyt normaalikokoisia siteitä koska muuten vuoto on ollut jo niukempaa kuin normaali kuukautisvuotoni. En osaa päättää että olisiko parempi pitää vuoto lääkkeillä kurissa vai pitäisikö antaa vaan valua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Silli: minulle jälkitarkastuksessa sanottiin, että vuoto loppuu kyllä kun kaikki materiaali on tullut ulos. Eli ehkä kannattaisi antaa valua vaan, jos kaikki on joka tapauksessa saatava ulos? Minulla oli jotain vielä kohdussa 4 vkoa tarkastuksen jälkeen ja edelleen vuotoa jonkin verran tulee. Pitäisi kuulemma loppujenkin tulla ulos viimeistään menkkojen yhteydessä, niitä tässä sitten odotellessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä keskenmeno h11 viime syksynä ja "tyhjennys" alkoikin luonnollisesti päivää ennen kuin oli tarkoitus Cytotecit aloittaa. Yht'äkkiä illalla nukkumaan mennessä lähti "minisynnytys" käyntiin ja kesti noin 3 tuntia supisteluineen ja kipuineen. Koti-wc:ssä istuin tuon ajan ja kipuja lievittelin sairaalasta mukaan saaduilla särkylääkkeillä ja lämpötyynyillä. 3 tunnissa kohtu tyhjeni täysin ja tämän jälkeen vuoto rauhoittui huomattavasti. Jälkivuotoa oli noin viikon ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos jotakuta kiinnostaa tietää lääkkellisestä tyhjennyksestä, kirjoittelen täällä sairaalassa paikanpäällä kaikki likaiset yksityiskohdat miten täällä menetellään. Päikyn löydät kuumeilijoiden päikky-ketjusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse pääsin tänään osastolta pois. Tiistaiaamuna alotettiin lääkkeellinen kohdun tyhjennys, kaks päivää yritettiin pelkillä lääkkeillä, ei auttanut. Toki jotain aina tuli mutta kaavinta jouduttiin loppujen lopuksi tekemään. Kuulemma hyvin yleistä (ainakin täällä päin), ettei kohtu tyhjene kunnolla pelkillä lääkkeillä. Oli todella raskasta, kun ei lähtenyt tulemaan vaikka kuinka yritti.

Lääkäri päätti maanantaina, että hoidetaan osastolla. Ja onneksi niin päättikin, kerran ei käynytkään niin helposti.

Tuulimunaraskaus, selvisi ultrassa viikoilla 12+4. Raskausoireita oli koko ajan ja kohtu oli suurentunut.

Edited by SininenHetki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla vuoto jatkuu edelleen, reilu kolmatta viikkoa jo. Mutta uskon että se vaikuttaa, että mulla oli raskaus sen verran pitkällä, että kaippa tämä nyt on ihan normaalia sitten.. Ensvkosta saadaan tietää tuloksia kaikesta jne.. Kyllä tämä vaan on raskasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla todettiin vklla 13 kohtuun kuollut sikiö (kuollut vk 8). Raskaus ei ollut keskeytynyt itsekseen, eli ei verta tai mitään, mutta järjettömän kovaa vatsakipua ja yletöntä pahoinvointia vk 8 eteenpäin. Kun menehtynyt sikiö todettiin, minulle päätettiin tehdä lääkkeellistä kohdun tythjennys. Sain ensimmäiset lääkkeet sairaallassa aamulla klo 10, ja verta alkoi vuotaa vasta klo 14 maissa, jolloin hoitajat vielä vakuuttelivat että kohtahan tämä on ohi ja pääset kotiin. Kivut olivat suunnattoman kovat joihin sain kipulääkitystä suoraan suoneen joka teki vielä pahemman olon. Pyörrytti ja oksensin suurinpiirtein samalla kun hoipertelin vessaan kipujani itkien pöntölle laskemaan veriä pihalle. Vuotoa jatkui iltaan asti, ja n. klo 18 kuollut sikiö tuli ulos kohdusta. klo 21 istukka oli jumissa kohdunseinämässä ja vuoto eikun vaan jatkui. klo 22 minut vietiin leikkaus-saliin jossa sitten VIIMEIN tehtiin kohdun kaavinta. Eli yhteensä koko kärsimystä kesti sen 12 tuntia. Ei ollut mukava reissu, ja oli vielä syntymäpäiväni. Sen jälkeen ensimmäiset kukautiset tulivat n 6 vk kuluttua. Nyt puoli vuotta yritetty raskautua uudelleen, ilman tulosta. Usein kuukautiskierto kestää 30 pv, mutta pisimmillään 47 pv. Sillointällöin vatsakipuja, ilmeisesti epäsäännöllisen kuukautiskierron takia, joita ei epätoivoinen erehtyy luulemaan raskausoireiksi :( Äitini sanoi että eihän kaikki kukatkaan lähde kasvamaan vaikka niitä kuinka hoitaisi. Onnea kaikille yrittäville, hengessä mukana :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun keskenmeno (rv 10+5) alkoi spontaanisti perjantaina ruskealla tuhruttelulla ja kunnon verisellä vuodolla varhain lauantaiyönä. Melko runsas vuoto kesti pahimpine kipuineen sunnuntaille siihen saakka, kunnes isompi köntti tuli pihalle. Tämän jälkeen pieni tiputteluvuoto jäi päälle. Menin seuraavana päivänä päivystykseen, ja lääkäri totesi ultrassa ettei kaikki raskausmateriaali ole tullut ulos. Sain lääkkeet kohdun tyhjennykseen, jotka otin eilen, mutta vuosin hyvin vähän noin kuuden tunnin ajan (yhdelläkin siteellä olisin varmaan pärjännyt), jonka jälkeen loppuivat supistukset ja vuoto muuttui taas pikku tiputteluksi ja loppui yöllä kokonaan. Joten eiköhän tässä ole kaavintaan meno edessä. Soittelen sairaalalle huomenna uudelleen, kun niin ohjeistivat (jos vuoto ei ala tai on hyvin niukkaa).

 

Otin nuo Cytotecit suun kautta (2 kpl kielen 15 min alla liuottaen, jonka jälkeen heti perään toiset 2 kpl), koska vuosin kuitenkin edelleen vähäsen. Ensimmäisten tablettien aikana vielä tiskasin, mutta supistelut alkoivat kipeinä jo ennen kuin ehdin ottaa toisen satsin. Onneksi älysin ottaa kipulääkettä niiden välissä, koska se alkoi ihan tosissaan sattua supernopeasti. Olin siinä mielessä kyllä onnekas, että lääkäri määräsi minulle suosiolla tujut kipulääkkeet kun kerroin ettei viikonloppuna 3 g parasetamolia riittänyt mihinkään. Nyt ei siis juurikaan tarvinnut kivuista kärsiä. :)

 

Tällainen kokemus lääkkeellisestä tyhjennyksestä minulla. Näillä näkymin ei tainnut oikein toimia kuten piti, ja veikkaan tosiaan että pitää vielä kaapia. Voin palata kertomaan että miten kävi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin, tarkennusta edellisviestiin. Totesivat ultrassa, että mitään toimenpiteitä ei kuitenkaan enää tarvita ja loput tulevat mitä luultavimmin seuraavien kuukautisten yhteydessä ulos. En osaa sanoa että oliko noista Cytoteceistä sitten kuitenkaan mitään riemua, kun suurin osa tuli ilmeisesti spontaanisti jo aikaisemmin ulos, mutta loppujen lopuksi selvisin sittenkin tosi helpolla (viidessä päivässä ja suhteellisen vähillä kivuilla/hyvillä kipulääkkeillä) koko tästä ruljanssista. Näinkin voi siis käydä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on lääkkeellinen tyhjennys juuri meneillään, tai siis ainakin pitäisi olla. Aamulla laitoin neljä cytotecia ja siitä kuuden tunnin kuluttua kaksi lisää. Lopputulos - ei mitään. Todella tympeää, kun haluaisi päästä asiassa eteenpäin. Huomenna pitänee soitella tuonne polille ellei vuoto siihen mennessä ala, mutta ei kyllä hyvältä näytä..

 

Muoks. Kävin tänään polilla pyörähtämässä ja yllärituloksena kohtu olikin jo tyhjentynyt varsin hyvin. Minullahan oli aiemmin viikolla runsastakin vuotoa ja klönttejäkin tuli, mutta en uskonut sen vielä riittävän. Melko helpolla siis pääsin tällä kertaa, hyvä näin :)

Edited by M_H

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now