sera

Ihottuma & raskaus

17 posts in this topic

Kyselen siis teidän arvon Vaukkareiden ajatuksia aiheelle..

 

Mulla viime viikolla puhkesi maailmanluokan ihottuma.. Ensin sitä oli koko vatsa, navan alapuolelta.. Siitä leivisi nivusten kautta reisiin sekä alkoi ilmaantua myös rintojen sivuille sekä käsivarsiin..

 

Pääosin ihottuma on pienenpientä punaista näppylää mikä kutisee aivan järkyttävästi!! <_< Mutta esim lantiolla se on yhtenäisempää..

 

Googlettelin aihetta, siellä tosin monella oli loppuraskaudesta alkaneet kutinat ja iho-oireet.. Joltain palstalta kuitenkin bongasin, että olisi pienenpieni mahdollisuus jo alkuraskaudessa ihottuman puhkeavan..

 

Selvityksenä vielä, etten ole koskaan ennen kärsinyt ihottumasta! Eikä meillä ole lähiaikoina ostettu uusia petivaatteita, vaatteita tai vaihdettu pesuaineita tms.. En siis itse keksi mitään syytä tälle..

Lääkäriin en ole vielä rynnännyt kun olen saanut kuriin Heinixillä sekä kortisonirasvalla, mutta tarvii pian mennä ellei ala helpottamaan..

 

Mutta kertokaahan mitä ootte kuulleet - onko tää jotain toiveajattelua vai olisko pieni toivonkipinä (muita kuviteltuja raskauden oireita en tänne edes ala luettelemaan) :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei oo koskan ollut ihottumaa tai mitään allergiaa. Raskausaikana kuitenkin sain ihottumaläiskän silmäluomeeni joka hoidettiiin lääkkeillä pois. Joten en tiedä johtuiko tai altisitiko raskaus ihottumalle. Sen jälkeen ei ole ollut taaskaan mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Diagnosoin tänään itse pahan kutinani / ihottumani nettisurffailun tuloksena: monimuotoinen raskausihottuma (PUPPP / PEP). Joka puolella kroppaa pientä TODELLA kutisevaa näppyä, kestänyt nyt viikon (nyt rv 20). Tämmöinen on 4:llä tuhannesta odottajasta, yleisintä ensiraskaudessa ja pojan odottajilla (eli just niinkun minä). Ja menee ohi synnytyksen myötä - eli mulla voi olla seuraavat 4,5kk aika tuskaa! Voi se varmaan sitä ennenkin lievittyä, mutta tällä hetkellä ei kyllä paljon naurata. Ja kunnollisia allergialääkkeitä ei saa nyt ottaa. Joten pitää yrittää vaan olla raapimatta...

 

Huomenna puhelinaika neuvolalääkärille, saas nähdä onko se edes kuullut tämmöisestä ennen, kun ei vaikuttanut kovin kokeneelta muutenkaan.

 

Onko sinulla sera lievittyneet nuo oireet?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä herkistyin hiukan ennen raskauden puoliväliä pitkään käyttämälleni Omo Sensitivelle. En hoksannut ensin ihottumaa pesuaineihottumaksi, kun se alkoi nilkoista. Se oli juuri sellaista pientä punaista näppylää, mikä kutisi järkyttävästi. Nilkoista se levisi sääriä pitkin reisiin ja kun olin raapinut sitä unissani kortisonirasvauksesta huolimatta, iho meni rikki ja tuloksena oli ekseema eli jalkojen iho tulehtui lähes kauttaaltaan varpaista reisiin. Ihme kyllä ihottumaa ei tullut lainkaan muualle kuin jalkoihin - sen vuoksi mun kesti ihan liian kauan aikaa keksiä, mikä oli ongelma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No tuota pesuaineallergiaa minäkin aluksi epäilin, kun vielä vaihdettiin pesuainettakin pari viikkoa sitten. Vaihdettiin saman merkin nestemäiseen vaihtoehtoon (tosin nyt vaihdettu takaisin). Mutta nyt kun kutina vaan jatkuu ja jatkuu, eikä allergialääkkeet / hydrokortisoni auta, niin luulen että tää on jotain muuta. Ihottuma on lähes näkymättömissä muuten kuin raapimisen jälkeen. Raapimisen jälkeen iho menee punaiseksi, ja näppylät / patit ovat pieniä vaaleita paukamia, kuin hyttysen puremia / nokkosen pistoja, jotka on koholla. Iho on sellainen, että ihan mistä tahansa kohtaa kehoa kun raapii, niin saa tämän reaktion aikaiseksi. Ainoastaan kasvot on säästyneet.

 

Kaksi viikkoa olen kohta kärvistellyt... Neuvolalääkäriltä en ole saanut apuja, joten jos ei helpota niin ensi viikolla menen yksityiselle ihotautilääkärille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bambi, toivottavasti saat jostain avun. Mullakin kesti kolmisen viikkoa kärvistely ja ei ollut tosiaan herkkua.

 

Mulle lääkäri sanoi, että vaatteet (myös vuodevaatteet, pyyhkeet jne.) voi joutua pesemään useammankin kerran uudella pesuaineella ennen kuin allergiaa aiheuttaneen pesuaineen jäänteet saa pois, joten siihen saattaa mennä hiukan aikaa... lisäksi mulla ainakin meni useampi päivä rikkirevityn ihon paranemiseen vielä senkin jälkeen, kun mikään pesuaine ei enää ärsyttänyt sitä. Olin omatoimisesti käyttänyt kortisonivoidetta vähän miten nyt sattui kutisemaan, mutta vasta lääkärin neuvoilla alkoi tapahtua paranemista: rasvasin ihottumaa muutaman kerran päivässä rasvaisella perusvoiteella (muistaakseni Ceralan) ja käytin kortisonia säännöllisesti 2 kertaa päivässä aamuin illoin. Sitten kun siihen kortisonin läästimiseen tuli joku järki, ei enää mennyt montaakaan päivää, kun alkoi helpottaa. Sen takia tätä nyt vielä jankutan, että jos olette parissa viikossa vekslanneet sitä pesuainetta, niin se tuntuu aika lyhyeltä ajalta... Mä olin ilmeisesti allerginen (ihan vaan mutua) Omo Sensitiven zeoliitille. Vaihdettiin se Erisanin jauheisiin ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa.

 

Mä nyt en mistään mitään tiedä, mut voishan olla, että ehjän ihon pinnalla on jotain pesuainejäännettä ja sitten kun ihoa raapii ja sen pinta menee rikki syntyy se allerginen reaktio...? Vähän samallalailla kuin Prick-testissä.

Edited by Kitekat

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulostaa kyllä ihan järkevältä, Kitekat. Pitäisköhän sitä ostaa itsekin tuota Erisania... Kaikki konstit pitää kyllä kokeilla. Toivotaan tosiaan että helpottais minullakin tämä! :huh: Pitäis vaan lopettaa raapiminen, niin olo pysyisi joten kuten siedettävänä ja iho ehjänä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla selvisi vihdoinkin se kutinan syy kun kävin eilen yksityisellä ihotautilääkärillä! Mulla on kuulemma dermografismus, joka on ns. fysikaalinen nokkosihottuma. Eli nokkosihotuma, joka nousee vaan sinne, mihin tulee mekaanista ärsytystä eli raapii tms. Ei kuulemma liity mitenkään raskauteen, mutta vähän epäilen kun ennen ei ole ollut mitään tämmöistä ja nyt sitten yhtäkkiä puhkeaa... Syy on useimmiten tuntematon. Voi kestää 4 viikkoa, 4 kuukautta tai 10 vuotta... Sitäkään ei tiedä. Kutinaan auttaa antihistamiini, ja se sanoi että on ihan OK syödä setiritsiiniä (esim. Zyrtec). Onneksi selvisi vihdoin, se helpottaa, mutta tietysti harmittaa kun ei tiedä koska tää loppuu! Viime yönä sain nukuttua hyvin antihistamiinin voimin. Olen ollut aika kiukkuinen viimeiset pari viikkoa kun olen ollut niin epätietoinen siitä mitä tämä kutina on, mutta nyt tuntuu siltä että ehkä tämä tästä taas... B) Ai niin, se määräsi 15 krt valohoitokuurin, täytyy sitä sitten aloitella ensi viikolla. Ärsyttää kun joutuu sitten kolmesti viikossa ravata semmoisessa. Eikä sitä edes tiedä mahtaako se auttaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

No voi kurjuus. :( Siis hyvä, että selvisi, mikä sulla on, mutta ei kuulosta lainkaan kivalta. Pesuaineihottuma olisi ollut mukavampi vaihtoehto, vaikkei sekään kivaa ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullekin tullut just raskauden myötä selkeästi nokkosihottuman näköistä ja oloista kutisevaa ihottumaa... Ei ole kauheasti haitannut, koska se on tullut ja mennyt aina tosi nopeasti... tyyliin illalla ihottumaa, aamulla ei enää. Mutta enpä olisi arvannut, että raskauteen tällainenkin voi liittyä. Viikkoja on vasta 24, eli voi tietysti olla, että ihottuma vielä pahenee loppua kohden. Toivottavasti ei...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla puhkesi ihottuma viikko synnytyksen jälkeen ja on juurikin nokkosihottuman tyylistä. Sitä tuli alkuksi reisiin ja siitä se levisi käsiin ja rintojen päälle. Lääkäri epäili että kyseessä on PUPP.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, minulla oli todella outoa ihottumaa aivan alkuraskaudesta, ajattelin jo silloin että se olisi hormoooni peräistä ihottumaan mutta en millään ajattellut että se voisi liittyä raskauteen. Sitä oli rintojen alapuolelta lantioon asti. Todella kutisevaa ja inhottavaa! Mitkään rasvat/allergialääkkkeet eivät auttaneet, lähti pois sitten itsestään. Ensin lähti kutina, sitten punoitus ja näppylät. Tietenkin on mahdollista että ihottumalla ei ollut mitään tekemistä raskauden kanssa, olen muutenkin herkkä ja reagoin kaikkeen ihollani...mutta..mutta Nyt tajusin että minulla oli samanllainen ihottuma 6 viikkoa sitten ja nyt on alkanut tulemaan raskausoireita...aivastelut, lämmön nousu,huonovointisuus, väsymys, rintojen arkuus, yms muut kivut. En testiä ole vielä tehnyt koska ensimmäinen raskauteni päättyi keskenmenoon ja kaavintaan, joten olen hieman arka vielä toivomaan mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä aihe on jo vanha, mutta vastaan kuitenkin. girl_smile.gif

 

Itse olen psoriaatikko ja raskausaikoina en ole kärsinyt ihon kanssa yhtään. Synnytysten jälkeen meni pitkään ennenkuin iho alkoi oireilla ja tuli ensimmäisiä läiskiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli esikoisen raskaudessa paukamia jotka juuri ilmestyivät ja hävisivät itsestään aina päivittäin. Nyt toisessa raskaudessa tää on pahempana. Aamuisin varsinkin jalat on ihan täynnä lähes yhtenäistä paukamaaluetta. Tietty ne kutiseekin, mutta ei mitenkään sairaalloisesti. On vaan kovin rumia ja näyttää muutenkin pahalta. Täytyy varmaan taas suunnata lääkäriin. Eipä sille kai mitään voi tehdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänne voisin ketjun aloittajana jättää tietoa, että mulla kutina mitä ilmeisemmin johtui raskaudesta. Plussasin muutama päivä tuon viestin kirjoittamisen jälkeen. Vahvat kortisonirasvat veivät kutinan pois. Loppuraskaudesta kutina palasi, muttei ollut hepatoosia.

Heti synnytyksen jälkeen kaikki kutinaan liittyneet vaivat katosivat!

 

Toisessa raskaudessa kutina tuli takasin. Vasta plussauksen jälkeen, mutta ekalla kolmanneksella kuitenkin. Jälleen samat rasvat tepsivät ja kutinat kaikkosivat synnytyksen jälkeen. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on ollut pienestä pitäen atooppista ihottumaa, joka nyt aikuisiällä lähinnä tulee ja menee. Raskausaikana kuitenkin se "meneminen" jäi pois ja ihottumaläiskiä tuli koko ajan lisää. Pahimmillaan ihottuma taisi olla jaloissa vähän polvien yläpuolella. Sain äitiyspolilta reseptin johonkin kortisonintapaiseen, mutta jota pystyi käyttämään pidempiäkin jaksoja, se auttoi. Nyt tenavan maailmaantulon jälkeen ihottumia ei ole oikeastaan tullut ainakaan lisää ja vanhatkin parantuivat. Myös ns. talvi-iho oli raskaana normaalia kamalammassa kunnossa (kuivaa, lisää ihottumaa).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now