Kerttu

Vauvan päivä

39 posts in this topic

Mua kiinnostaa muiden päivärytmit ja -touhuilut - mitä vauva tekee päivän aikana? Ajattelin että tähän ketjuun voisi laittaa esimerkkipäivän tekemiset, valita siis joku päivä ja kirjata ylös mitä tehtiin ja mitä tapahtui mihinkäkin aikaan. Itselle on pitänyt tällainen tehdä jo vaikka kuinka pitkään ja laittaa vauvakirjan väliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika 2 kk 3 vk.

 

Eilen klo 20.30 nukkumaan

00 ensimmäinen yösyöttö

03.30 toinen yösyöttö

07 vauva herää ja syö, vaipanvaihto, vanhemmille aamupalaa, isä töihin

08 vaipanvaihto, vauva nukahti rinnalle

09 vauva herää, syöttö, leikkiä ja hengailua sitterissä ja leikkimatolla

10 syöttö

11 vauva päiväunille

12 herää, syö, nukahtaa kahden nukuttamisen jälkeen takaisin

13.30 leikitään, jumpataan, syö

15 päiväunille

16 herää, syö, leikkii isän kanssa, lähdetään kauppaan jossa torkkuu kaukalossa

18.30 kotona hetken hereillä, syö

19.30 isän kanssa vaunulenkillä, tulee nukkuvana takaisin eikä herää vaikka nostetaan sänkyyn

22 herää syömään, nukahtaa yöunille

 

Ilta oli poikkeuksellinen, yleensä on vähän aikaa vaunulenkin jälkeen hereillä ja nukahtaa sitten n. 20.30-21.

Edited by Kerttu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika nukahtaa n. 22:00. Nyt ikää 4kk.

 

07 "yö"syöttö ja vaipanvaihto ja uusiks unille

09 vauva herää, syö ja hengailee tyytyväisenä sitterissä

11 aamupesu ja vaipanvaihto

11.30 syönti

12 päiväunille

15 vauva herää, syö ja taas hengaillaan ja leikitään sitterissä, leikkimatolla tai ihan vaan peiton päällä lattialla (harjoittelee kovasti kääntymistä ja koittaa vetää polvia vatsan alle)

18 syönti

18.30 iltapäikkärit vaunulenkin yhteydessä

19.30 heräilee taas ja syö seuraavan tunnin aikana

 

Sen jälkeen hengaillaan ja leikitään taas sen aikaa, että tulee aika iltapesujen, vaipanvaihtojen, syömisen ja nukkumaan menon aika.

 

Pojalla on kivasti kehittynyt aika vakituinen rytmi sellasilla puolentunnin heitoilla. Vanhemmat käy kaupassa / muilla asioilla tai vaan lenkillä rattaiden kanssa yleensä siinä 12 aikaan pojun pitkien päikkärien aikana.

 

Vaippaakin vaihdetaan toki enemmän, en kaikkia vaihtoja laittanut mukaan.

 

//edit: typot

Edited by hoobi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä keskustelunaihe! Mä tuossa joku aika sitten kirjasin aika tarkkaankin meidän rytmiä viikon verran, ihan vaan mielenkiinnosta. Pitääkin huomenna laittaa ylös meidän hajanainen rytmi. tuossa alla on yksi päivä vajaa kuukauden takaa, kun tytöllä oli ikää 1 kk 2 vk. Tuolloin vuorokauden aikana unta kertyi 12-15 h ja imetyksiä 7-10 kertaa (tosin iltaisin "yksi kerta" saattaa kestää tunninkin).

 

'Tuo rytmi on muuttunut ainakin niin että yöllä eka syöttö on vasta viiden maissa.

 

21:30-02:30 nukutaan 5 h

2:30 imetys

3:00-5:00 nukutaan 2 h

05:00 imetys, vaipanvaihto

6:00-7:45 nukutaan 1 h 45 min

7:45 imetys

8:00-8:30 nukutaan 0,5 h

8:30 seurustelua, vaipanvaihto, imetys, vaipanvaihto

10:00 imetys

10:45-12:15 nukutaan 1,5 h

12:15 imetys, seurustelu, vaipanvaihto, imetys

13:45-14:45 nukutaan 1h

14:45 imetys, vaipanvaihto, seurustelua

15:20 imetys, seurustelua

17:00 Vaipanvaihto

18:15 nukutaan 45 min

19:00 Imetys, seurustelua, vaipanvaihto

20:30 imetys-maratoni, vaipanvaihto

22:30- nukkumaan

Edited by tigru

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi juuri tämmöistä aihetta olen kaivannut! Kuumeilijalle ihan ehdoton että voi visualisoida mimmoista se vauva-arki sitten joskus voi olla. :wub:

 

Jatkakaa. :)

Edited by Jaimee

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän hieman vajaa 3 kk poika viettää päivänsä suurinpiirtein näin:

 

23:00 nukahtaa

05:30 syö

09:00 syö uudestaan

09:30 aamutoimet (vaipanvaihto, vaatteet päälle, pesut)

10:00 leikkimistä ja jumppailua, vanhemmat syö aamupalaa ja leikittää lasta sohvalla, leikkimatolla tai sitterissä

11:00 syöttö

12:00 ulkoillaan, käydään kaupassa. Poika nukahtaa vaunuihin ja jatkaa ehkä unia vielä hetken kotona. Unien pituus n. 30 min - 1 tunti.

13:30 syöttö

14:00 leikkimistä, köllöttelyä ja jumppailua

15:00 kanniskellaan lasta, joka ei viihdy itsekseen, mutta ruokaakin pitäisi tehdä ja pyykkiä pestä. Alkuilta menee oikeastaan leikkiessä ja kanniskellessa, lapsi ei nuku juuri ollenkaan.

16:00 syöttö

17:30 ulkoillaan uudestaan

19:30 syöttö, lapsi nukahtaa noin puoleksi tunniksi - tunniksi

20:30 syöttö

21:00 yöpaita päälle, muut iltatoimet

21:30 syöttö

22:00 lapsi sänkyyn ja heijataan sänkyä, saattaa nukahtaa tässä vaiheessa, joskus vaatii vielä yhden syötön, jolloin nukahtaa 23 aikaan

 

Meillä siis nukutaan yöt hyvin, valvotaan päivät (nukutaan vain vaunuissa tai autossa ja lyhyitä pätkiä sohvalla illalla) ja syödään illalla tiheästi.

Vaipanvaihtoja en merkinnyt, mutta kyllä meillä niitäkin vaihdetaan :D Pitääkin pitää kirjaa joku päivä, nuo ajat kun on arvioita. Hauska nähdä miten mielikuva ja totuus vastaa toisiaan! Kiitos Kerttu hyvästä ideasta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaanpa tänne kun tuonne päikkyyn joskus kirjoitettu:

 

1kk:n yksi päivä:

 

10.20 herättiin syömään ja seurustelemaan

12.20 seuraava syönti ja yritys miehen kanssa saada poika omaan sänkyynsä nukkumaan ---

14.20 syötiin taas ja 14.45 jatkettiin samalla rinnalla, ja reilun puolen tunnin päästä nukahdettiin matkarattaisiin (siis täällä sisällä)

18.30 herättiin vasta seuraavan kerran, kun aina nukahti uudelleen "pienellä" rattaiden veivaamisella --- Tämän syötön jälkeen unet jatkuivat, tällä kertaa sohvalla n.19.10

21.10 herättiin ja siirryttiin sänkyyn syömään, uusi syöttö samasta rinnasta 21.50

23.55 heräsi syömään

3.00 heräsi syömään, mutta eipä halunnut nukahtaa uudelleen kun päivä ja ilta oli mennyt niin hyvin nukkuessa ilman sen suurempia itkuja ja vaivoja

3.55 yritin syöttöä toisesta rinnasta, 4.30 suunnilleen on vihdoin nukahtanut...

6.30 herättiin taas syömään ja sit alkoikin varsinaiset sessiot, enpä oo minä nukkunut sen jälkeen...ois taas halunnut seurustella, ja päätin toisen hereillä ollessa hakea vanupuikkoja että saataisiin nenä tyhjäksi. Nenän tyhjennyksen jäkeen päätin mennä vaihtaa vaipan kun kakka haisi niin voimakkaasti...Vessan valossa sitten vasta huomasin, että koko poika kylpi kakassa, selkä, jalat ja kaikki!!! :o Olipas siinä sitten kivaa ensin pestä poika ja sitten alkaa lakanan vaihtoon...

 

Noh, siinä kun kerran itseni olin niin hereille jo saanut ja mieskin oli lähtenyt töihin aika päivää sitten, niin sain loistoidean yrittää saada pojan unilleen omaan sänkyyn kun kenenkään unet ei kerran voinu enää häiriintyä B)

 

7.40 sitten imetin pojan jälleen, sitten sänkyyn...Vartin päästä nostinkin sieltä jo pois jatkamaan samalla rinnalla...8.15 laitoin takasin sänkyyn ja aika pian kai sitten torkahti, mutta 8.45 kävin vielä nostaa tuttia takas suuhun ja sitten nukkuikin oikein hyvin 10.20 asti!!!

 

---

9 viikkoisen päivä:

22.00 sai tisun suuhunsa ja nukahti viiden minuutin sisään...

22.35 sitten yhtäkkiä säpsähti jotain ja heräsi itkien ihan hassua itkua. Tissi suuhun taas, vartin söi, sitten masun päälle...kauheeta kiljumista (tarkoitan siis juttelua :rolleyes: ), ja mietin että josko jäi vielä nälkä

23.05 tissiä taas, maisteli hieman, ei kiinnosta... Tämän jälkeen seuraa tunnin verran iloisia kiljahteluja ja äidin potkimista...

00.10 kokeilen taas jos jo rauhoittuisi tissille... juu, kiitos maidosta, mutta ei mua vielä väsytä! O.O

00.35 taas tissiä suuhun ja tässä vaiheessa sitten vihdoin ja viimein nukahti! Tätä ennen olin vähän jo huudattanut poikaa kun yritin saada rauhoittumaan pitämällä tiukasti itteeni vasten ettei kädet, jalat ja pää viskais kaikki koko aika joka suuntaan...

 

Nukkui sitten jopa 4 tunnin pätkän sikeästi, mutta sen jälkeen seurasi jotensakin levotonta unta, söi kahen tunnin välein (syömiset siis 04.55, 06.35 ja 08.35), mutta niitten välilläki jotain tuhisteli hereillä välillä...Ois kai halunnut taas mun masun päällä nukkua koko yön, pöh...Rajansa kaikella! : D

 

11.00 heräsi yöuniltaan. Syötiin, vaihdettiin vaippa, ja sitten sohvalle seurustelemaan isin ja äidin kanssa.

12.15 söi, tämän jälkeen isi otti mukaansa makkariin, mä jäin köllöttää sohvalle kun edellisyö oli ollut niin rankka...Poika oli kiltisti nukahtanut isin kanssa 12.40, mutta mä en saanut unta... En vaan osaa nukkua tiettyyn aikaan päivästä, höh

13.20: Poika heräsikin sitten jo, syötiin taas ja vaihdettiin vaippa, sitten lähettiinkin jo kaupoille siskoa vastaan ja tonttupukuja ettimään. Puoli tuntia jaksoi vaunuissakin vielä killitellä hereillä, nukahtaen klo 14.15. ---

 

15.30: tultiin kaupoilta kotiin, 10min sisään poju jo heräsikin, tää olikin sitten päivän pisin tauko syömättä :rolleyes: Eli söi tuolloin ja vaihdettiin vaippa, sen jälkeen köllittiin sohvalla taasen, mistä tuijotti tuimasti hänen matkarattaissaan istuvaa serkkupoikaa : D ---

16.45 syötiin taas, ja sisko alkoi tässä vaiheessa lähtemään.

17.00 suunnilleen, nukahti tissille, heräten siitä 10min päästä.

17.25 halusi jatkaa syömistä, tämän jälkeen siirryin makuuasentoon sohvalle, poika masun päälle, ja siihen nukahti sitten 17.55, ja minä hetkee myöhemmin, hiphei! Torkuin puoli tuntia, minkä jälkeen nousin ylös, kiepsauttaen pojan selälleen sohvalle...heräsi siitä sitten varttii myöhemmin :wacko:

19.00 syötiin

20.30 syötiin ja nukahti sänkyyn...5 minuutiksi!

21.35 syötiin, vähän kiukkua, jatkoi syömistä toisella rinnalla

22.00 nukahti, tällä kertaa uni kesti 40min

22.55 syötiin

23.25, nukahti viimein yöunilleen!!!

 

---

 

Eli tuossa nuo 2 pvä mitä tullut kirjattua silloin pikkuvauva-aikana, aika kaoottiselta näyttää... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä kirjasin meidän pienen erään päivän ylös muutama viikko sitten ihan vaan skräppäystä varten. Ja koska epäilin ettei meidän pieni nuku tarpeeksi. Tietenkin tuona päivänä pienokainen nukkui vähän väliä. Pitää joku päivä ottaa kirjaus uudelleen.

 

Tässä siis 2½ kuukautisen pienokaisen lauantai.

 

02:30 Herää syömään neljän tunnin unien jälkeen. Vaihdetaan vaippa ja jatketaan unia.

06:30 Herää syömään. Jatkaa unia äidin vieressä sängyllä. Iskä siirtää äp-laatikkoon ja tuo olohuoneeseen jatkamaan unia että äiti saa vähän jatkettua omia uniaan.

9:00 Äiti vie koiran ulos, sillä aikaa iskä vaihtoi pienelle vaipan ja pyjaman päivävaatteisiin.

9:10 Pieni syö. Siirrettään pieni vaunuihin ja lähdetään viereiseen ruokakauppaan.

10:00 Nukahtaa kaupassa vaunuihin.

10:15 Herää kotona. Vaipan vaihto.

10:30 Puuhamatolle, iskä pyörittelee.

11:15 Syö. Leikkii puuhamatolla. Ihmettelee maailmaa sitterissä.

12:00 Väsynyt pieni pääsee kantoliinaan, jossa nukahtaa saman tien.

12:45 Herää, syö ja vaippa vaihdetaan.

13:05 Iskän kanssa sängylle loikoilemaan ja lukemaan.

13:40 Vaippa vaihdetaan ja pieni syö. Loikoilee sitterissä ja sylissä. Nukahtaa syliin.

15:00 Herää syömään. Oleskellaan sitterissä. Tekee kakat + vaipan vaihto.

16:15 Pieni syö.

17:00 Sammuu sitteriin, siirretään äp-laatikkoon jatkamaan unia.

18:00 Herää tissille, vaihdetaan vaippa, laitetaan vaunuihin, lähdetään mummon luo saunaan. Pieni nukahtaa matkalla, mutta herää perillä.

19:30 Kotona. Pieni menee kylpyyn, leikataan kynnet ja vaihdetaan pyjamaan.

20:00 Syö ja nukahtaa.

21:00 Syö ja nukahtaa. Herää seuraavan kerran syömään puolikahdelta ja kuudelta.

 

Unta vuorokaudessa 15 tuntia ja 45 minuuttia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Välikommenttina vaan että huh :D Olinkin jo unohtanut millaista säätöä päivät on ihan pienen vauvelin kanssa...Onneksi nykyään on jo elämä vähän helpommin ennustettavaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ sitten vaan päivää listaamaan! Jotenkin vaikea kuvitella että olisi kovin erilaista kun ei muusta vielä tiedä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon muuten tehnyt vauvan päivärytmistä aiemmin tänne keskustelun, eli sieltäkin löytyy esimerkkipäiviä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä siis näin jotakuinkin. Ikää on 2,5kk:tta pojulla.

 

klo 20.30-21.30 kylvetään jos on kylpypäivä, vaihdetaan vaippa ja yökkäri. Samalla syöttö

klo 02.30- 05 tuossa välissä on yösyöttö, vaihtelee, nyt parina yönä mennyt tuohon klo 5.

 

klo 7.30-08.30 noustaan ylös, laitetaan päivävaatteet päälle ja mennään leikkimatolle, samalla syödään taikka hitusen myöhemmin

klo 09-10 ollaan leikkimatolla ja äiti syö aamupalaa

klo 10 nukahtaa tunnin tirsoille taikka pidemmäksi jos lähdetään vaunuilemaan

klo 12-> syödään, leikitään, jutustellaan

 

Iltapäivä meneekin ihan miten sattuu, mutta yleensä otetaan pidemmät päiväunet. Niille mennään klo 14 jälkeen ja nukutaan 3-4 tuntia. Toi iltapäivä on kanssa vaihtoehto vaunulenkille. Noiden unien jälkeen sitten ollaan ja leikitään ja jutustellaan. Unohtamatta syömistä=)

Edited by Johna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä meidän päivän kulu tältä päivältä. Kyseessä on 2.5 kk poika.

20:15 Nukkumaan.

00:00 Herää ja söi 15 minuuttia ja nukkumaan.

05:30 Herää ja söi 10 minuuttia ja nukkumaan.

07:30 Herää ja söi 10 minuuttia. Siirtäessäni vauvaa sänkyyn herää uudestaan. Jätän vauvan pinnikseen kiekumaan.

08:15 Pinniksestä alkaa kuulua sellaista mölyämistä, että haen pojan viereen syömään. Söi 30 minuuttia.

09:00 Äiti menee suihkuun.

09:20 Poju puetaan päivävaatteisiin ja saa vitamiinit.

09:30 Tulemme alakertaan ja laitan pojan leikkimatolle leikkimään.

10:15 Poika alkaa vinkumaan leikkimatolla joten otan viereen syömään. Söi 20 minuuttia.

10:40 Laitan pojan nukkumaan, heräsi siirtäessä. Äiti ryhtyy syömään aamiaista/lounasta.

11:10 Poika vihdoinkin hiljeni kopassaan.

12:50 Poika heräsi uniltaan ja vaipanvaihdon yhteydessä onnistui pissaamaan kantokoppaansa. Poju pitää hyvin huolen ettei äidin päivä jää pelkäksi sohvalla istumiseksi. Vaatteiden vaihdon jälkeen poju meni leikkimatolleen leikkimään jotta äiti sai siivottua pissat pois.

13:10 Syömään. Söi 25 minuuttia.

13:40 Seurustelua.

14:10 Syödään lisää. Söi 15 minuuttia.

14:25 Poju makaa sohvalla äidin vieressä. Äiti surffaa netissä.

15:00 Siirrän pojun sitteriin jotta äiti saa syödä vähän sipsejä.

15:10 Mies tuli kotiin. Minä päätin mennä ajamaan nurmikkoa kun mies kerrankin tuli aikaisin kotiin ja pystyi katsomaan pojan perään.

16:40 Syötän poikaa. Söi noin 10 minuuttia.

17:00 Seurustelua ja leikkimistä. Ja sitterissä nokosten ottamista.

18:45 Yläkertaan kylpyyn, yökkäri päälle ja syömään.

21:30 Poika nukkumaan. Yritettiin laittaa jossain vaiheessa sänkyyn, 15 minuuttia kuuntelin jokeltelua kunnes hain taas rinnalle. Nyt ruoka maistui ja poika nukahti helposti.

 

Muoks. Nukkumaanmenoaika venyi joten vaihdoin sen.

Edited by Io.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vedetäänpä sitten ulkomuistista eilinen päivä, enköhän sen kutakuinkin muista vaikka en minnekään ylös merkinnytkään.

 

6.45 Tyttö herää, hetkeksi iskän ja äidin viereen naureskelemaan ja leikkimään että vanhemmat saa vielä hetken pötkötellä, sitten aamutoimet eli pesu, vaipan vaihto ja päivävaatteet päälle, leikkii hetken lattialla sillä aikaa kun laitan aamiaista

7.30 Koko perhe syö yhdessä aamupalaa, tyttö saa aamupuuroa

8.00 Tytölle aamumaito, jonka jälkeen alkaa hieroa silmiään ja näyttää niin väsyneeltä että äiti paketoi ekoille päiväunille vaunuihin

10.00 Herää unilta, halitaan vähän ja mennään vaihtamaan vaippa ja sitten lattialle leikkimään

10.45 Lounasta + maitoa

11.30 Lähdetään vaunuilla kauppaan, tyttö saa katsella maisemia istualtaan vaunuista

12.15 Tullaan kaupasta ulos, tyttöä alkaa väsyttää ja lasken hänet makuulleen vaunuihin, minne nukahtaa

13.30 Herää, sylitellään ja vaihdetaan vaippa, jonka jälkeen hetki leikkiä lattialla

14.00 Välipalaa ja maitoa

14.30-15.30 Lattialla leikkiä ja nurkkien tutkimista, ympäriinsä ryömiskelyä (minä puuhastelen sillä välin kotihommia, luen hetken lehteä, surffaan netissä, välillä aina juttelen tytölle, kutittelen häntä tai otan syliin jos tulee joku harmitus)

15.30 Tyttö on väsynyt ja menee viimeisille päiväunilleen ulos

16.15 Tyttö herää vaunuista, sylitellään, vaihdetaan vaippa, hetkeksi lattialle

16.30 Päivällinen + maito

17.00-18.45 Leikitään + ryömitään lattialla, ollaan välillä sylissä, nauretaan iskän hassutteluille

18.45 Iltapuurolle

19.10 Iltatoimet (pesu, rasvaus, yövaippa ja yöpuku)

19.25 Iskän sylissä kirjan katselua ym. pientä leikkiä

19.40 Iltamaito, jonka jälkeen tyttö on jo silmät ummessa ja kannan hänet sänkyyn

20.00-01.00 Unta palloon, käyn 20.30 ja 21.30 välillä muutaman kerran rauhoittelemassa kun heräilee eikä saa heti nukahdettua uudestaan

01.00-01.10 Maitoa

01.15-06.15 Unta

06.15 Herää uuteen päivään

 

Tyttö siis reilu 7 kk. Vaipanvaihtoja on kyllä useammin, niitä en niin tarkkaan muista :)

 

Muoks. Iltaheräily oli jo unohtunut ;)

Edited by Starlight

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen kirjoitellut päiviä aika vapaamuotoisesti useampiakin ylös lapsen kirjaa varten, jota koetan joskus ehtia skräppäilemään...

Mutta tällä hetkellä (3 kk, korjattu ikä 1 kk vähemmän) meillä menee suunnilleen näin:

7 tienoilla herätään uuteen päivään ja touhutaan tyytyväisenä pari tuntia putkeen, välillä tosin syödään ainakin kerran

9 aikoihin syödään ja mennään sitten nukkumaan päikkäreitä

10 herätään ja syödään hiukan ja taas touhutaan, saatetaan välillä mahdollisesti tankkailla, jos touhutaan kovasti

11.30 syödään taas ja sitten nukahdetaan

13 tankataan hiukan ja jatketaan unia, lähdetään ulos vaunuttelemaan, tehdään 1-1,5 h lenkki, tyttö useimmiten nukkuu sen aikaa

15-15.30 herätään ja syödään, taas toohotetaan menemään

16 syödään

18 syödään ja jatketaan edelleen touhotusta ja juttelua

20 syödään ja sen jälkeen vaihdetaan yöppi päälle

21-21.30 tyttö menee yöunille

1-2 yösyöttö 1

4 yösyöttö 2

(5 yösyöttö 3)

6 yösyöttö 3(4)

7 herätään uuteen päivään

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitetaanpa tänne muistiin meidän tää päivä ulkomuistista :)

 

6.30 maissa ipana heräilee (ihmeen myöhään ;)), hetken päästä nostan viereeni jossa alkaa kauhia härdelli ja riehuminen, kunnes saa aamutissin klo 7.00. Sen jälkeen siirrytään olkkarin puolelle.

 

Vaipan vaihto, äitille kahvia, yleistä hääräämistä, kunnes aamupuuro n. 8.15, ensin pojalle ja sitten äitille. Sen jälkeen vaatteet päälle ja rattaisiin, lähdemme shoppailemaan ^_^ Ulkona kotoa 8.50.

 

Matkaamme ensin bussilla (nukahtaa ja nukkuu n. 15min :rolleyes: ), sitten seikkailemme sateessa, sen jälkeen metrolla Itäkeskukseen, jossa taisimme olla n. 10-11, ja sitten kiireellä kotiin syömään.

 

Lounas pojulle klo 11.30, sitten isi laittaa päikkäreille, nukkuu päikkärit 12.10-13.40. Sen jälkeen hetki leikitään, kunnes syödään välipalaa välillä 14.15-14.45, kestää siksi kauan kun ensin käsipelillä syö riisikakun ennen kuin äiti syöttää hedelmäsoseen :)

 

Sitten oikeestaan vaan yritetään keksiä kaikenlaista tekemistä sisällä, n. 16.15 eteenpäin kauheeta väsykätinää jo kun päikyt oli aika pienet... Syödään päivällinen klo 16.45, sen jälkeen yritetään viihdyttää Pikku Kakkosella, mutta ei tepsi :rolleyes:

 

18.10 saadaan kätinä vihdoin loppumaan kun mennään iltakylpyyn, sen jälkeen pestään hampaat ja sitten iltapuuro klo 18.35. (Joo, tiedän että kannattaisi ne hampaat pestä puuron jälkeen, mutta kun ei muista :D). Puuron jälkeen vauhdilla yökkäri päälle, sitten tisulle ja yöunille meni sitten jo 18.50 :rolleyes:

 

Että tässäpä tämä meidän reilu 8-kuisen päivä, asteen verran selkeempää touhua kun noi mitä aiemmin kirjasin B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 5,5kk pojan päivä meni tänään suunnilleen näin:

 

5:00 poika herää, äiti ottaa viereen aamutissille, laittaa tämän jälkeen pojan takaisin omaan sänkyynsä toivoen että poika nukahtaisi uudestaan ja äitikin saisi vielä loikoilla

5:45 noustaan ylös kun poika kyllästyy yksinpuheluunsa pinnasängyn pehmolelujen kanssa (ei siis nukahtanut uudestaan )

5:45-7:00 poika leikkii itsekseen puuhamatolla (äiti saa tällä välin juoda aamukahvit, surffailla, lukea lehden ym)

7:00 maito + ensimmäiset aamu-unet

8:30 poika herää uniltaan, aamupuuhat (vaipanvaihto, päivävaatteet päälle..),tämän jälkeen taas puuhastelua leikkimatolla, välillä sitterissä, ja välillä äidin tai isän sylissä

10:00 lounas

10:30 maito + vaipanvaihto

10:45 ulos päiväunille

13:00 herää päiväunilta, sylitellään ja poika saa heräillä rauhassa

13:30 välipala + maito

13:30-16:00 jälleen puuhastelua leikkimatolla/sitterissä. Tällä välin isä laittaa ruokaa ja äiti ripustelee pyykkejä ja vähän siivoilee kämppää. Välillä poika myös vuorotellen äidin/isän sylissä, tähän aikaan vuorokaudesta rupeaa olemaan sen verran väsy ettei jaksa pitkiä aikoja yksinään

16:00 maito + viimeisille päikkäreille

17:00 poika herää, sylitellään, seurustellaan

17:15 päivällinen + maito

17:30 jälleen sylittelyä ja seurustelua, välillä kokeillaan myös puuhamattoa, mutta väsymys aiheuttaa vain kitinää ja itkua, joten syli on parempi

18:30 iltapuuhat (vaipanvaihto, yöpuku päälle..)

19:00 iltavelli, poika unille

 

Tää on aika tyypillinen päivä meillä. Nukkumaanmenon jälkeen herää yleensä vielä syömään klo 01/02 välillä, ja seuraavan kerran sitten aamulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin, perjantai pulkassa, normipäivä kotona vauvan (3kk 3vko) ja taaperon (2v 3kk) kanssa sujui näin:

 

20.30 vauva nukahtaa yöunille omaan sänkyynsä pienen sängynhytkyttelyn avustuksella

(21.15 taaperonkin iltatoimet saadaan päätöksen ja nukahtaa itse omaan sänkyynsä omaan huoneeseensa)

2.45 imetys1 (imetysten kesto lähes aina lyhyt 5-10min, vain illalla vähän kauemmin), röyhtäytys, takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan

6.30 imetys2, jää viereen nukkumaan koska nukahdan itse

8.00 heräys, aamupesut, lattialle lastenohjelmien ääreen ilmakylpyilemään taaperon aamupotan ja –pesujen ajaksi, äiti ehtii ohessa vähän nettailla, vaippa ja päivävaatteet päälle, imetys3

9.00 alakertaan sitteriin ihmettelemään kun muut syövät ja äiti käy suihkussa, tässä vaiheessa isä apuna kunnes lähtee töihin, taapero pariksi tunniksi hoitoon, muuten lähdettäisiin kohta koko porukka liikenteeseen esim. leikkipuistoon

10.00 vaipanvaihto, imetys4, ulkovaatteet päälle, pihalle vaunuihin nukkumaan, pienellä heilutuksella kitinästä uneen, äidin omaa aikaa, tällä kertaa siivousta

(12.00 taapero tulee kotiin)

12.30 heräys, imetys5, sitteriin/leikkimatolle katselemaan muiden touhuja ja syömistä, vaipanvaihdon yhteydessä ilmakylpyä

14.30 laitetaan yhdessä taapero päiväunille huoneeseensa, imetys6, ulkovaatteet päälle

15.00 pihalle vaunuihin nukkumaan, nukahtaa nopeasti lähes itsekseen, äitikin ottaa päivätorkut

15.45 pientä huutelua itkuhälyttimessä, unet kuitenkin jatkuvat pienellä heiluttelulla, äidillä kotitöitä ja pakkausta

(17.00 taapero herää)

17.45 poikkeuksellisen pitkät kakkospäikkärit, vaunut sisään, mutta vauva ei herää vielä

18.00 heräys, imetys7, vaipanvaihto, touhuilua kotiin tulleen isän ja taaperon kanssa, äiti käy kaupassa

19.45 imetys8, vitamiini, iltapesut ja vähän vielä ilmakylpyä, vaippa ja yöpuku

20.30 iltaimetys9

20.45 lähes unessa hetkeksi olalle ja omaan sänkyyn yöunille, havahtuu vielä röyhtäisemään ja huutelemaan

21.00 pienen hyssyttelyn jälkeen nukahtaa sänkyynsä

 

Päivän saldona siis yöunta 6+3,5+1,5=11 tuntia, päiväunia 2,5+3=5,5 tuntia, hereillä 2+2,5+3=7,5 tuntia.

 

Tämä sattui olemaan aika ihannepäivä, sillä aina nuo kakkosunet eivät ole noin pitkät. Joskus vain tunnin verran ja silloin tarvitaan vielä pienet tissitorkut kuuden-seitsemän välillä. Muuten kuitenkin meillä elellään kutakuinkin tällaisessa säännöllisessä rytmissä, jos ei jotain ihan poikkeuksellista ole ohjelmassa. Ja silloinkin tavoitteena on, että vauva saisi nukkua rauhassa vaunussa tai kaukalossa nuo pitkät aamupäiväunensa ja taapero puolestaan päiväunensa kotona tai kylässä sisällä tai vaihtoehtoisesti pitkällä automatkalla klo 14-17 välillä. Ja yöunet on molemmilla aika vakiot noin klo 21-8. Ja kerrottakoon vielä, että esikoisen koko vauvavuonna meillä ei tosiaankaan eletty näin säännöllistä elämää. ;)

 

Vauvan hereilläoloajat hoitotoimien lisäksi ovat pitkälti sitä, että vauva makoilee sitterissä/lattialla/leikkimatolla siinä tilassa missä muutkin ovat ja saa aina välillä vähän huomiota osakseen. Jos ei väsytä tai nälätä, niin vauva viihtyy tosi hyvin itsekseen, mutta on kyllä aina liikuttavan onnellinen, kun joku vähänkin huomioi. Jos taapero on päiväunilla ja vauva valveilla, niin silloin saatan jumppailla tai lauleskella vähän pidemmän hetken vain vauvan kanssa. Ja illalla isänkin ollessa kotona on vähän enemmän sylissä ja siten mukana touhuissa.

 

Mutta jos ei huono päivä kohdalle satu, niin ihanan helppoja (ja hyvin nukkuvia) poikia nuo on kyllä molemmat :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä 2 yötä ja 1 päivä, kun tytöllä on ikää 2 kk ja 1 vk

 

4.6. to- 6.4. la

20:30-22:00 nukutaan 1,5 h

22:00 imetys

22:15-01:30 nukutaan n. 3 h

01:30 imetys, vaipanvaihto (ei yleensä herää vielä tähän aikaan)

01:45 nukutaan n. 4 h

05:30 imetys

06:00-09:15 nukutaan n. 3 h

09:15 imetys, vaipanvaihto + vauvahierontaa ym. sosiaalista elämää äitinkanssa

10:00 Imetys (vaikkei vielä nälkä, mutta tankkaan ennen asioille lähtöä)

10:30-12:15 nukutaan autossa 1,5 h (haen ristiäiskakun ja vien sen juhlapaikkaan)

12:15 kotona imetys, puuhamatolla köllöttelyä (äiti syö)

13:30 imetys, vaipanvaihto

14-16 unta 2 h (äiti siivoaa)

16-17 vaipanvaihto + imetys

17-18:30 hereillä kauppareissulla – köllöttelee turvakaukalossa ja vaunuissa

18:30-19 Nukkuu manducassa kauppareissulla 0.5 h (vaunuissa tuli itku)

19:30 Kotona imetys, vaipanvaihto ja seurustelua mummun ja vaarin kanssa

20:30 imetys

21:00 Nukutaan 1h

22:00 Imetys

22:15-03:30 Nukutaan n. 5h

03:30 imetys + vaipanvaihto

04 -07 nukutaan 3h

07:00 Herätään ristiäispäivän aamuna syömään aamupalaa

 

Imetyksiä 24 h aikana 10 kertaa

Nukkumista vuorokauden aikana n. 15 h

Edited by tigru

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ah, tää ketju on ihan mainio ja antaa mulle niin paljon voimia ja ymmärrystä, ettei meidön poika ole outo, kun haluaa syödä niin kovin tiuhaan...kyllä ne muidenkin vauvat näyttävästi, eli se on siis ihan normaalia vauvatouhua :P:lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tänään näin (poika 11 kk ja 6 päivää):

 

5.30 Poika seisoo sängyssään ja itkee. Haen maitopullon ja ota pojan meidän väliin. Maito ei kelpaakaan, poika pyörii meidän sängyssä.

n. 5.45 Mies vaihtaa pojalle vaipan ja antaa maidon olkkarissa nojatuolissa. Takaisin meidän sänkyyn nukkumaan.

n. 7.00 Mies ja poika nousee ylös

n. 7.30 Äiti nousee ylös

Leikkiä yökkärissä olohuoneessa

8.10 Mies lähtee töihin

n. 8.30 Aamupuuro

9.00 Äiti ja poika saapuu puistoon

Keinumista, konttailua, hiekan syömistä

10.30 Lähdetään kotiin puistosta

n. 11.00 Lounas

12.15 Poika menee päiväunille vaunuihin partsille

Äiti surffaa netissä, syö lounasta ja laittaa pyykki- ja tiskikoneen pyörimään

13.45 Poika herää

n. 14.00 Välipala

Leikkiä

n. 16.30 Päivällinen

n. 17.00 Mies tulee töistä kotiin ja poika pakahtuu onnesta

n. 17.40 Lähdetään kaikki asioille ja kaupoille

n. 19.10 Kotona

n. 19.30 Iltapuuro

Leikkiä yökkärissä

n. 20.15 Iltamaito

n. 20.45 Poika yöunilla

 

Melko samanlainen rytmi päivästä toiseen, jonkun verran on heittoja kellonajoissa. Joinakin päivinä poika simahtaa illansuussa, ottaa puolen tunnin tirsat sylissä tms.

Edited by Nappula

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä muistiinpanoni meidän 2,5 kuukautisen pojan eilisestä:

 

Edellisenä iltana nukahti yöunille klo 21 ja söi yöllä klo 00, 2,30 ja klo 5.45.

 

Klo 7 hereille - vaipanvaihto ja päivävaatteiden pukeminen

Klo 7.45 imetys

Klo 9 vaipanvaihto ja imetys. Päiväunille vaunuihin (sisällä)

 

Klo 11 hereille (unet 2 tuntia), vaipanvaihto ja imetys

Klo 11.30 torkut vaunuissa matkalla kyläilemään äidin kanssa

Klo 12.45 imetys

klo 13.45 vaipanvaihto ja imetys

klo 14 vaunuilla kotiin, unet jatkuu pihalla

 

klo 14.50 hereille

klo 15.30 vaipanvaihto ja imetys

klo 15.50 uusi yritys ulos nukkumaan

 

klo 16.30 hereille

klo 17 vaipanvaihto ja imetys

klo 18.30 vaipanvaihto ja imetys

klo 18.50 vaunuilemaan ulos

 

klo 19.30 hereille

Klo 20 imetys

klo 20.30 vaipanvaihto ja imetys (vähän vain täytettä mahaan)

klo 21 yöunille omaan sänkyyn

klo 21.50 imetys

klo 22 uusi yritys yöunille - onnistui!

 

Tällä tavalla päivämme suunnilleen etenevät muulloinkin. Ainoastaan iltapäiväunet ovat yleensä yhtenäisemmät kuin eilen - mikähän oli? Rytmi on aika tarkka, tunnin sinne tai tänne saattaa heittää. Erityisesti aamupäiväunien pituus vaihtelee. Eihän vauvatkaan kai vartin tarkkuudella "toimi"!

 

Eilisen aikana imetyksiä oli 14. Ohjelmaan en ole merkinnyt "luppoaikaa", joka vietetään joko sylissä nautiskellen, leikkimatolla touhuten tai sitterissä äidin ja isin touhuja katsellen.

Edited by Pikkuperhonen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän päälle 10kk tytön ohjelma:

 

6.30 herätys, aamumaito sängyssä ja vaipanvaihtoon

7.50 alkaa pikkukakkonen ja tyttö tapittaa sitä

7.30 puuro ja sit leikitään

9.30 maito ja päiväunille

11.00 herätys ja aamupesut ja vaatteidenvaihto

11.20 ruoka

12.00 ulos leikkimään/lenkille

14.00 välipala ja nukkumaan

16.00 herätys

16.30 ruoka ja taas leikitään

19.30 iltapuuro ja iltatoimet

20.30 iltamaito ja nukutus

21-21.30 tyttö nukkuu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä on meidän päivä eiliseltä. Poika on 2kk 1vko.

 

22.00 ed. päivänä: nukahtaa

06.00: syöttö, unet jatkuu

09.00: herätän pojan, syöttö

09.15: aamupesut, vaipanvaihto

09.50: seurustelua, kanniskelua ympäriinsä, yleistä ihmettelyä

11.15: syöttö, vaipanvaihto

11.45: ulos vaunuttelemaan, poika nukahtaa

13.00: tullaan kotiin, tuuppaan vaunut parvekkeelle, unet jatkuu

13.45: herää nälkäisenä, syöttö

14.00: nukahtaa uudestaan, unet jatkuu sohvalla

15.10: herää, vaipanvaihto

15.30: seurustelua, killittelyä lattialla ja keittiön pöydällä sitterissä kun äiti laittaa ruokaa

16.30: syöttö, vaipanvaihto

17.00: hengailu jatkuu

18.00: unet

18.45: vaippa pois, iltapesut, lattialle ilmakylpyilemään ja seurustelemaan

19.45: vaippa ja yöpuku päälle

20.00: syöttö, unen metsästystä sitterissä

21.00: uni tulee, omaan sänkyyn nukkumaan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now