Galentin

Epiduraalikysely


326 posts in this topic

Sain ja oli aivan ihana. Laitto ei sattunut yhtään ja 10min siitä oli kivut täysin poissa. Mies joutui monitorista kertomaan milloin supistuksia tulee. Yhteensä 2 sain joista viimeisen vaikutus lakkasi juuri kun alkoi ponnistuttamaan. Vähän huonoa tuuria että tunnin sitä ponnistuksen tarvetta odoteltiinkin. Ensi kertaan avoimin mielin taas, olisihan se hienoa luomuna synnyttää mutta kun tällä kertaa supistusten aikana jotakuinkin yritin tukehduttaa itseäni tyynyllä niin en kyllä tunne yhtään syyllisyyttä pyytää sitä jos tarvitsen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ilman oksitosiini-vauhditusta olisin tuskin ottanut, mutta supistusten olemattomien välien takia lopulta sen pyysin. Ja toimihan se, liiankin hyvin nimittäin kaikki tunto lähti alakropasta. 20 minuuttia epin laitosta vauva oli jo pihalla (kätilö "avasi" puuttuvat sentit käsin), imukupilla tosin, koska ponnistaminen oli todella vaikeaa kun tuntoa ei ollut ja lopulta tuli kiire kun napanuoraa oli kaksi kierrosta kaulan ympärillä. Ane-lääkäri taisi laittaa puudutusta oikein reilulla kädellä, koska vielä kaksi tuntia (mahdollisesti enemmänkin, uni tuli ensin) epin jälkeen en pystynyt liikuttamaan jalkoja ollenkaan.

 

Summa summarum: oikealla annostuksella varmasti loistava apu kipuihin, mutta omassa tapauksessani epi todennäköisesti aiheutti imukuppiauton.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halusin ja sain, melkein heti saliin siirryttyä laitettiin. Supistukset oli siinä vaiheessa luokkaa "lyyhistyn tähän lattialle enkä voi enää liikkua", joten tarpeeseen tuli, en olisi muuten kestänyt. Kerran kai laitettiin uudelleen, mutta sitten kätilö ehdotti jos vaikka alettaisiin ponnistamaan eikä enää pitkitettäisi. Mulle tuli kauhee tärinä synnytyksen loputtua, johtuiko liene tuosta epiduraalista...? En leikkurissa meinannut pysyä siinä lavitsalla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastataan nyt vielä toisenkin kerran jälkeen.

 

Eli ekassa sain epiduraalin, laitto meni ongelmitta ja tehosi hyvin. Tosin ehdin siitä tuolloin nauttia vain noin vartin verran ennen kuin liuan tiheiden spontasnien supistusten vuoksi pojan sydänäänet laski ja päädyttiin nukutuksessa hätäsektioon. Epiduraali jatkui sitten leikkauksen jälkeen kivunhoitona seuraavaan päivään.

 

Nyt toisella kertaa sain epiduraalin jälleen ja tällä kertaa sain nauttia siitä n puolitoista tuntia. Hyvin auttoi js lopulta aukesin viimeiset 5cm noin 20minuutissa, varsin kivuttomasti puudutuksen ansiosta. Ponnistusvaihe ajoittui juuri puudutuksen hiipumisvaiheeseen, mutta eipä epiduraalin vaikutus ponnistusvaiheeseen juuri suunnattu olekaan. ..

 

Eli kahdesti saatu ja kahdesti aivan mielettömän avun olen saanut.

Edited by Nat

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole synnytyksessä saanut epiduraalia. Kavereilla ja tutuilla oli siitä huonoja kokemuksia, joiden vuoksi en itse sitä lähtökohtaisesti ennen synnytystä halunnut :girl_sigh: . Vähän ehkä pöhköä, koska suurin osahan siitä avun saa :girl_crazy: .

Edited by mianna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi kertaa olen saanut, eikä mitään vaikutusta. Toisella kertaa ajoitus ei onnistunut, vaan ponnistuvaihe alkoi heti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekalla kerralla sain. Auttoi kipuun mutta sitoi sänkyyn, hidasti todennäköisesti synnytystä ainakin välillisesti ja kaikki läksi siitä eteenpäin menemään pieleen. Päädyttiin sektioon.

 

Toisella kerralla halusin välttää viimeiseen asti eikä sitä sitten koskaan laitettukaan, eikä spinaaliakaan. Olin todella tyytyväinen toiseen synnytykseen ja iloinen etten ottanut "varmuudeksi" epiä. Yksityinen synnytysvalmennus auttoi ja tarvittiin tarvittavan rohkeuden keräämiseen, että uskalsin yrittää edes alatiesynnytystä saati sitten ilman selkäpuudutuksia mahdollisimman pitkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain epin ja toimi kipuihin, sain vielä juuri ennen ponnistusvaihetta pienen annoksen, joka vei kivut, mutta ponnistustarve jäi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toimi mulla hyvin. Vei kivun pois ja pystyin rentoutumaan ja lepäämään ennen ponnistusvaihetta. Jos vielä joskus synnytän niin ehdottomasti haluan epidiraalin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekalla kerralla oli vähän pakko laittaa epiduraali, vaikka synnytys ei ollut kunnolla käynnissä, koska sisätutkimukset sattuivat niin paljon, etten yksinkertaisesti kestänyt sitä (eikä niistä meinannut tulla mitään). Kohdunsuu oli ilmeisesti niin ylhäällä ja mulla oli limakalvot niin arat, että kipu oli todella voimakasta. Taustalla oli istukan osittainen irtoaminen, minkä takia vauvan vointia piti seurata erityisen tarkasti. Puudutus auttoi, ja pystyin nukkumaankin - en kyllä voinut liikkua. Synnytys ei kyllä edennyt senkään jälkeen mihinkään, ja lopputuloksena oli sektio, mutta siihen ei todennäköisesti ollut epiduraalilla osaa eikä arpaa.

 

Tokalla kerralla synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla, mistä lopputuloksena oli 10 minuutin supistus, joka piti katkaista lääkkeillä. Sen jäljiltä olinkin sitten niin kipeä, että pakkohan se puudutus oli ottaa. Mulla supistukset tuppaavat olemaan pitkiä ja varsinkin kylkiasennossa aivan helvetin kipeitä. Ensin laitettiin latenttivaiheen puudutus, sen jälkeen sitten normaalia ainetta. Mulla epiduraali tuntuu toimivan niin kuin pitääkin, eli vie kivun, mutta ei vie supistuksia (eikä vaikuta verenpaineeseen). Yksi puuduteannos myös vaikutti tosi pitkän aikaa (n. kolme tuntia). Loppu avautumisvaihe olikin puudutteen ansiosta suorastaan erittäin mukava. Pystyin myös liikkumaan ja olemaan eri asennoissa (vaikka mulla oli tippa ja virtsakatetri).

 

Viimeisen annoksen otin puolikkaana, ettei puudute vaikuttaisi ponnistamiseen, eli ponnistusvaiheessa ei enää ollut puudutetta - ei se kyllä sattunutkaan.

Edited by Nox

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain epiduraalin, ja toimi mun kohdalla täydellisesti eli avasi taivaan. Kivut katosi, mutta supistuksen tunne jäi paineena ja ponnistusvaiheessakin tunsin tosi hyvin milloin pitää ponnistaa. Haluan seuraavallakin kerralla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paras keksintö koskaan. Mulla ei auttanut ilokaasu, ei kipupiikki. Kun sain epiduraalin, kauheat supistukset loppui niinku seinään, ja tunsin supistukset enää vain paineena takapuolessa. Ihan niinku olis ollut kauhea kakkahätä. Osasin siitä huolimatta ponnistaa, ponnistamiseen käytettiin niin sänkyä kuin synnytysjakkaraa. Ponnistusvaihe pitkittyi kun poika oli aika isokokoinen.

Välillä epiduraalin annostusta pienennettiin jotta supistukset tiheni. Itse olen siis tyytyväinen, ei vienyt kuitenkaan tuntoa kokonaan esim. jaloista mutta kaikki kivut häipyi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain epiduraalin, ja toimi mun kohdalla täydellisesti eli avasi taivaan. Kivut katosi, mutta supistuksen tunne jäi paineena ja ponnistusvaiheessakin tunsin tosi hyvin milloin pitää ponnistaa. Haluan seuraavallakin kerralla!

Tämä oli aivan kun minun näppikseltä. Viimeiseen lauseeseen varaus, jos seuraavaa kertaa tulee. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain epiduraalin esikoisen käynnistetyssä synnytyksessä ja siitä ei ollut kyllä yhtään mitään hyötyä. En huomannut mitään eroa ennen ja jälkeen puudutuksen vaan kaameat supistukset jatkuivat ihan entisellään. Synnytys eteni kyllä rajusti, sain epin 5 cm kohdalla ja tunnin päästä täysin auki. En tiedä missä meni pieleen mutta kateellisena luen näitä taivaat auki-juttuja <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei laitettu epiduraalia selässä olevan rakannepoikkeaman vuoksi. Kivut oli helvetillisesti - ei voinut nousta sängystä, kyljellä paras ja kouristi - mutta ilmeisesti kaikesta kuitenkin selviää eikä mulle jäänyt mitään pelkoa synnytyksestä :) Parempi ehkä näin.

Edited by Tellus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain epiduraalin ja auttoi erittäin hyvin supistuksiin, luin sen jälkeen kaikessa rauhassa kirjaa :) Ponnistusvaihetta ei tullut, koska synnytys päättyi kiireelliseen sektioon virhetarjonnan takia. Aion ehdottomasti ottaa epiduraalin myös seuraavalla kerralla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Epiduraali toimi mulle niin kauan hyvin kunnes piti siirtyä puoli-istuvaan asentoon ponnistamaan. Kivut olivat aiemmin hävinneet, mutta ponnistustarve oli jäänyt ja puoli-istuvassa asennossa sekin hävisi melkein kokonaan. Tämä vaikeutti synnytystä melkoisesti. Voi olla, että en uudemman kerran ota epiduraalia. Mieluummin tuntee helvetisti kipua kuin ei mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Halusin sinnitellä mahdollisimman pitkään ilman, ja sitten kun ehkä olisin halunnut jotain puudutetta olinkin täysin auki. Jälkeenpäin olin tyytyväinen että en ehtinyt saada, hyvin sitä näköjään pärjäsi ilmankin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen saanut epiduraalin jokaisessa synnytyksessä, ja siitä on todellakin ollut apua. Aion pyytää epiduraalin myös mahdollisissa tulevisa synnytyksissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now