Onnea ja auvoa..

[Galentin]

Poika on sanonut ensimmäiset sanansa tällä viikolla. Kovin pontevasti osaa sanoa äiti.

 

En ole kovin hyvä nukuttamaan poikaa, koska pieni mussukka alkaa aina hymyilemään niin valloittavasti äitinsä nähdessään, että pokka ei pidä ollenkaan ja sitten vain hymyilemme toisillemme. Yritä siinä sitten nukkua

[Sugar]

Nuorimmaisen ihana uusi päristely-taito ihastuttaa Sennan pikkuisen hellyyttävän oman äänen kera. <3

[Guest]

Poika katsoo suoraan silmiin, sanoo "Äguuuu!" ja nauraa päälle Ja hymyili ensimmäisen kerran tarkoituksellisen hymynsä äidille (tosin siitä on jo aikaa, poika oli 3½ viikkoinen )

[SiMa]

Sydäntä lämmittää huomata miten tärkeä oma isi on pienelle neidille (1v 4kk). Koko viikon tyttö oli ollut enemmän minun perääni isän ollessa töissä pitkiä päiviä. Olin eilisillan poissa ja isä hoiti tytön nukkumaan. Kun tulin perhepetiin nukkumaan, tyttö havahtui ja nousi istumaan. Sanoin, "ei hätää, äiti tässä". Tyttö vaan siihen, että "isi?" Ett joo äiti, ei susta niin väliä, mut onhan isi vieressä

 

Ja aamuisin ensimmäisenä kun herää etsii isiä tyynyn alta (kun isi on ehtinyt jo töihin).

 

Tuntuu, että isi nousee ykköseksi ihan jo muutamassa tunnissa. Mikä on minusta ihanaa, koska saan kuitenkin itse nauttia ykkösen asemasta enemmän ollessani kotona tytön kanssa.

 

Olen onnellinen siitä, että tytöllä on niin hyvä isä <3

[Nkk]

Tyttö 2v. nukkuu omassa sängyssään meidän sängyn vieressä ja hääräilee siellä aina omiaan ennen nukkumaanmenoa. Olin jo aivan nukahtamassa, kasvot tytön sängyyn päin, kun jostain aivan läheltä kuului melko kovasti "äääi-ti". Avasin uneliaasti silmäni ja tytön kasvot olivat aivan omien kasvojeni edessä, silmät auki isoina kuin pöllöllä ja suu hymyssä. Purskahdettiin kummatkin makeaan nauruun

 

Tyttö on muutenkin niin loistava, kun ennen nukkumaanmenoa höpöttelee kaikkea. Toisin sanoen harjoittelee puhumaan, kun vielä kaikki sanat eivät ihan oikeita ole, niin sieltä tulee niin ihmeellisiä kurkkuääniä ja huudahduksia, että pistää kyllä naurattaa!

[planeetta]

Esikoinen 2,5 v kertoi kaverilleen ylpeänä "toi on MUN äiti" ja osoitti minua

 

Kaveri on siis aika omistushaluinen, ja oletinkin että kuopuksen syntymä on pojalle kova pala. Olenkin äärettömän onnellinen siitä kuinka hän hoivaa ja suojelee pikkusiskoaan, mm. kertoo vauvalle sen itkiessä ettei ole mitään pelättävää ja silittelee poskea...

[viipperä]

Esikoinen 2,5 v kertoi kaverilleen ylpeänä "toi on MUN äiti" ja osoitti minua

 

Ihana!

[Vertti]

Meidän 3,5-vuotias tyttö on innokas leipuri. Olin yksi ilta luvannut että seuraavana päivänä leivotaan omenapiirakkaa. Aamupuuron jälkeen ajattelin pikaisesti lukaista vielä lehden, mutta tyttö meni heti etsimään essut ja kulhot joten ei siinä auttanut kuin ruveta hommiin. Sitten kun siinä laitettiin omenanpalasia piirakan päälle, tyttö katsoi minua ja sanoi että "mä tykkään sinusta" niin spontaanisti ja hymyillen että tuli ihan tippa linssiin. Taisi olla tosiaan mieluista puuhaa, äitin kanssa leipominen.

 

Myöhemmin samana päivänä ajattelin, että tänään ei varmaan tarvita päiväunia, vaan tyttö voisi vähän touhuta itsekseen sillä aikaa kun minä oikaisen hetkeksi lepäämään ja lukemaan. Tyttö oli toista mieltä, ja olisi halunnut miut mukaan leikkeihin. En heti jaksanut nousta, jolloin tyttö päätti tulla viereen pötköttämään ja lukemaan "äitin kaveriksi" ja hetken luettuaan pisti kirjan pois, meni peiton alle, kaivautui miun kylkeen kiinni ja nukahti siihen.

[anemone83]

Mie täällä itken välillä teidän ihanille muistoille pikkusista .

 

Itellä viimeisin ihana muista tuosta pojasta viimeviikonlopulta. Toinen heräs kesken päiväunien ja väsyneenä ja vaan huusi suoraa huutoa. Vihdoin otin hänet syliin mahan päälle makaamaan. Hän siinä vähän aikaa myöri ja haki hyvää asentoa ja nukahti vielä uudelleen siihen. PItkään aikaan ei ole enää tuollein nukahtanut syliin, vain joskus ihan vauvana nukkui välillä massun päällä .

[sin]

Ihania tarinoita täällä

 

Viime viikonloppuna köllötettiin poitsun kanssa sohvalla sylikkäin ja juteltiin maailman menosta. Poitsu kyseli minulta suuria kysymyksiä, mitä hänen mielessään liikkui, ja minä kyselin poitsun koulu- ym. kuulumisia ja ajatuksia maailmasta. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että tästä pojasta on kasvamassa iso, ei enää mikään pikkulapsi, vaan ihminen, jolla on fiksuja ajatuksia, suuria huolia ja hillittömästi uteliaisuutta kohdata tulevaisuuden haasteet. Kuvittelin meidät 5, 10 vuoden päähän, luultavasti ei enää samalla tavalla sylitellä montaa vuotta, mutta toivottavasti keskusteluyhteys säilyy yhtä mutkattomana, aitona ja molemmin puolin kunnioittavana. Ihan vastahan poitsu harjoitteli kävelemistä ja pyllähti pepulleen kerta toisensa jälkeen.. Nyt jo noin iso. Minun rakas

 

Minulla on myös "huono tapa" nukuttaa poitsu vieläkin. Silloin kun pääsen seuraamaan pienen ihmisen nukahtamista, en malta olla poissa. (Me siis ei asuta koko ajan samassa osoitteessa.) Silittelen selkää ja laulan tai luen iltasadun, ihan samalla tapaa kuin olen kaikki nämä vuodet tehnyt. Poitsu ottaa kädestä kiinni ja ottaa sen tiukkaan halipuristukseen, joka pikkuhiljaa rentoutuu kun pieni suuri mies nukahtaa. Usein katselen silmät kyynelissä nukkuvaa poikaa, miten täydellinen hän onkaan. Miten hän on voinut saada alkunsa minusta? Nukkuva ihme.